karpalosuo...

karpalosuolla marjat
herkunmaan,
siin terveys punaiseen
marjaan kietoutuu,
siel
punaposkisena marjat ja
poimijat,
siellä
kurkipariskunta herkkuja suonmaan,
siel
elämä kuiskaten tyynittyy,
tuoksuissa suopursun ja marjan
suonmaan

yhteiskunta säästää...

yhteiskunta säästää itsensä
puolitiehen,
siitä sitten vaivautuneena
eloaan jatkaa,
mut
pois on
puolitie, se tie, jolla on
innovaation innostus

pieni ja vähäinen...

pienin ja vähäisin onkin
suurin ja elinkelpoisin,
sen
dinosaurukset aikanaan
kokivat,
nyt kanoina ollessaan
huomanneet.

flunssa...

flunssa on ihmisen puhdistusohjelma,
luonnon mukainen,
siin kehon puolustusjoukot
puhdistavat vieraan vallan joukkoja,
solo solulta.

puhtaus on ihmiselle tärkeää,
mut
liiallinen
pahasta

räkätautiselle ei nälkä maistu,
kuuma juoma ja peitonkulma
vointia helpottaa

koulutus...

koulutus on sivistävää,
vaikka vähäinenkin.
koulutus on rappunen enempiin
osaamisiin,
niihin perimmäisiin

tuli sote....

tuli sotet,
syntyivät kikyt,
kunnat kurttuisat jäi,
valtio velkapuristuksissa iät ajat.

luonnontiet...

ihminen on oppinsa toisilta
kerännyt,
luonnontietä vain tunteet tulleet

järki on opittua,
siitä valmistuu viisaaksi,
mut
tyhmä jää
luonnonteille

synty sijoilleen...

ihminen ei kerkiä valmiiksi tulla,
sillä hänen täytyy takaisin palata,
maan multiin
synty sijoilleen.

iso suu..

talous, joka veroilla
hoidetaan on aina velkaa,
sil
yhteishyvällä on iso suu

kaipaan...

kaipaan sinne mitä ei
olekkaan, juuri
niille main

kaipaukseni arjesta matkustaa,
pyhillemain,
niille joita tuskin missäänmain

kaipaan arkeani matkoillain,
se lie ainokaisein,
näillämain

tamminiemi...

tamminiemi on
presidentin koti,
valtionlinna ja
museo

tamminiemestä neljännes vuosisataa
isänmaata rakastettiin,
yökaudet palveltiin,
siellä asui isänmaan suuri ihminen

hyvä mieli...

hyvällä mielellä on monta
kantajaa,
sellaisillakin, joilla tilanne on
nurinkurinen

hyvä mieli loistaa,
se ei himmene
huonoissa säissäkään,
sillä sen sydän on avaran
hyväntuulinen

puetut...

hienosti puetut ihmiset
yksinään
kävelevät,
joskus valikoidussa seurassa,
mutta silloin yksinäisiä enemmän.

huonosti puetut ihmiset
mieluusti muihin liittäytyvät,
sillä heillä paljon yhteistä


varallisuus on vaarallista,
sen puuttuminenkin,
tärkeintä olisi saada sisäinen pukeutuminen
tilanteeseen, kuin tilanteeseen

tarinat...

jokainen ihminen on
tarina,
jokaisella on
tarinansa,
toisilla
moni sivuiset

kyynelien hymyhuulet...

ihmisen on helpompi olla
surumielinen, kuin
hymyhuulinen,
minun ainakin ja se johtuu kaiketi
siitä,
ettei
ain
hymyilytä

mut
kun naurattaa,
nauran,
niin toimin itkunkin kanssa,
reippaasti vollotan ja pyyhin kyynelein

työtä tarjolla...

Työtä on,
tekijöitä puuttuu,
sil
maksajat uupuu,
siin on
perimmäinen syy

hätäaputyöt,
niillä saataisiin monta tienpätkää
montuttomaksi.

kertausharjoitukset luonnon keskuudessa
toisivat punaposket hymyhuulet,
siellä
vain luonto heitä vastustais

työtä on,
mutta tekijät kadonneet,
mis
lienee perimmäinen
syy

istut..

istut, koska jalkasi painavat,
etkä halua keinutella puutuneita
jalaksiasi

takapuoli
kantaa koko varaston,
vain pää joutuu pystypäin
kantamaan kuormaasi

sopivasti...

mikään ei ole ilmaista,
ei mikään,
muttei myöskään kallista,
ei mikään,
kunhan elät

omavastuu osuudellasi

päätät...

sinä tiedät ja vain sinä
teet
mahdottomasta mahdollisen,
sinä päätät

itse tehty,
siinä sielu ja tarkoitus,
sillä on kestävyyttä

sinä päätät

itsetunto...

ihmisen täytyy olla niin vahva,
ettei
ilkeydet satu,
jottei
hymysi hyydy

itsetunto on tasan niin
kestävää,
kuin sielusi
mieli

asenne....

elämällä negatiivisuuden kautta,
et pääse mihinkään,
et etene ensimmäistä mutkaa
pidemmälle

jos taasen matkaasi varaat
positiivisen matkalipun,
saatat joutuakkin

elämän ravinto...

elämä ei valmiiksi ajallasi tuu,
ei toistenkaan
maailma syntyy elämästä,
kaikkien lähtemisistä,
mutta ei yhtäaikaa,
sillä jokainen lähtenyt
on elämän syntymä

tilavuus...

ihminen puntaroi itseään,
ylöspäin
mittailee,
muttei sisältäpäin

ihmisen todellinen mitta
on sydämmen tilavuus,

Yksinäinen...

Yksinäisen elämä on
Hiljainen,
Vain
Yksinäisyys kuuluu,
Eikä suo rauhaa

Erämaa...

Erämaa,
Korven syvempi selkonen,
Siellä ei ihmiskäsi ole leimikoita leimannut,
Ei ikihonkiin koskenut,
Siellä soi luonnon sävet,
Armottoman kauniit tunnelmat.

Syksy...

Kesä mennyt on,
Pois  pyyhkiytynyt suvimieli kesähelteinen,
Mieli siirtynyt syksyyn ruskaiseen,
Talven tuloon lumiseen.

lakastunut...

elämä uudeksi lakastuu,
on syys,
kedon kukat talveen alistuneet,
ihmistenkin ryhti kumartunut,
kohti talvea polvistunut.

pois hävitä...

taivuttelet itsesi
mukavaan mieleen,
vaikka haluaisit pois hävitä

ihmisen on hyvä olla joka sään kestävä ja
muuntautumiskykyinen 

mut,
siltikkin joskus
tekis miel
pois hävitä

uni...

uni ei ole väsymyksen tyys-sija,
se on elämän laturi,
jota ilman
ei
päivät näy

maanantait...

maanantaina voi huokasta
syvään,
viikonlopusta selvittiin,
toisaalta
syvin mielin.

harvakseltaan...

pitkät matkat lyhenevät,
jos teet niitä
harvakseltaan.

lomat kerran vuoteen riittävät,
sillä joka viikkoisina ne
rasittavat

on ihan sama meetkö
maailman ääriin, tai
kulmakunnan kapakaan,
kunhan meet
harvakseltaan

nyle...

voiko kokoomuksellainen olla
köyhä?

ei, sillä sen kieltävät
kansakaulunkadun
ohjesäänöt

mut, jos satut kompuroimaan itsesi
putipuhtaaksi,
nyle
yhteiskunnan tuet, ne, jotka oli vaivaisille
tarkoitetut.

ruoskittu...

ihminen ei ruoski itseään,
sen tekevät hännystelijät,
ne samat,
joille lounaan tarjosit

pahin ihminen...

pahinkin ihminen on lopulta
hyvä,
mutta,
hänen tarvitsee polvistua
todellisuuden kanssa.

kyytimiehet...

vuodet vierivät,
aika ei pysähdy,
sen matka on ikuisuus,
mutta kyytimiehet vaihtuvat.

persut laillistaisivat kovat huumeet...

jokainen ihminen on
arvokas,
mutta onko?
kokoomus listisi heti,
keskusta hitaammin ja
tämä takiaispuolue persuke,
laillistaisi kovat huumeet.

voikukka...

muistan ensimmäisen voikukan,
se tunki läpi viimeisten kinosten,
silloin oli kevään
mukava hetki.

kesä meni,
hyvin kulki,
uinkin ja
puinkin,
mutta vain itseni,
sillä hellettä ei liiennyt

ikkunassani sade pisaroi,
syksy,
hellasta läpättää tuli,
lämmittelen,
mutta mieleni on voikukassa.

pyhäpäivä...

en pyhäpäiviä koe,
arkeni kauaksi siintää
olen siellä ,
mutten
pyhäpäivää näe.

jäin yksin...

jäin yksin,
jäin

yksin tulin ja
yksin lähden,
mutta haluaisin sinut
hyvästellä

katse...

katse kertoo kaiken,
rakkauden valehtelijan,
kieron hyväntekijänkin,
silmät ovat sielun peili

katseen voit kääntää ja
ohikatsoa,
mutta silloinhan oletkin jo
alistunut

peninkulma...

peninkulma on mitta,
matkamitta,
ei sovi huonokuntoiselle,
metri on mukavampi.

ihminen muhii ja muhenee...

ihminen muhii ennen syntymäänsä
yhdeksän kuukautta,
toiset hieman enemmän,
jotkut vähemmän,
mutta
ihmisen runko on silloin suurinpiirtein valmis.

ihminen rakentuu nuoruudessaan ja
rippikoulu iässä onkin jo aikatekijä

aikusuudessa hän tapansa näyttää,
toiset soittaa, toiset toisia hoitaa,
monet jotain muuta tuhertaa.

mikään ei kestä ikuisuutta,
niin se ihminenkin rupeaa repsottamaan ja
nilkuttamaan

alkuun ihminen muhii,
lopuksi
muhenee.

energian tuottajat...

mikä lie tervellistä,
atomilla toimiva voimala,
tuulen tuomana vai
aurinkon säteillä tuotettu?

kestävä kehitys suosii
luonnon mukaisia,
atomin ongelmat jälkipolvi
terveydellään maksaa

tsernybyl, siinä käyntikortti
euroopan,
ameriikan omansa,
kauhukuvat japanin saarten

kololinnut....

elämä on tarinoita,
siinä on kohtaloita ja vierähtäneitä
aikoja.

ainoastan ikihonka voi kaiken
luotettavasti kertoa,
mutta häntä kuuntelee vain
kololinnut

ei yhtään ystävää...

ihminen ei tarvitse yhtään
ystävää,
hän tarttee vain
ennakkoluulottoman mielen, juolla
käy
jokaisessa kylässä

ystävyys ei kaikkea sylin täydeltä

vaikeaa...

vaikeaa ei ole se mitä ei osaa,
senhän oppii,
vaikeinta on itsensä
tunteminen

juokset itses läkähdyksiin,
huomaat kuntosi,
syöt ylitäyteen itsesi,
huomaat kohtuuden
merkityksen,
mutta
vaikeaa sinun on
ymmärtää, että  kaikki ihmiset ovat
sukulaisiasi

ihminen on kuiva korppu...

ihminen on kuiva korppu,
semmoinen rutiseva ja muruja pitkin ja poikin
tiputteleva

kuljen seinustojen vierustoilla,
olen sukulainen

ikävä...

ikävä tulee hiljaisina hetkinä,
hetkinä, jolloin elämä on hiljaa,
niin
hiljaa, että tunnet sen

isomus...

pieni painaa niin
tuhottomasti

se on isomus,
lapin kultamaitten
tuliainen,
omakotitalon hintainen,
mut niin pien,
puolen kilon vainen

halpaa elämää...

ihmisen ei kannata viettää
halpaa elämää,
eikä missään mielessä:
parasta ennen juttuja,
sillä
sehän on mautonta elämää.

sinitaivas...

sinitaivas tulimerenä leimuaa,
salamasotaa ärjyvät jyrinät,
rankkasateet tummuvien auringonsäteiden.

istun autossa, en ole missään,
istun vain rankkasateessa,
autokin jonkun muun

en rohkene moittia luontoäiteetä,

sillä on iso ego,
isompi, kuin minulla,
enhän pysty edes sinitaivaalle loihtimaan
tätä näytelmää,
jossa osalliset eivät elä,
vain myrskytuulten tunteet
tanssivat

odotat talvea...

odotat talvea,
kylmää pohjoistuulta,
hohtavia hankia,
odotat ja vuoraat itsesi
lämpiämään.

erämaa...

erämaa,
karun kohtalon syvämieli,
siellä eivät huonot kukat kuki,
eivät kevtytlenkäiset heilastele,
erämaa.

jokapäiväinen elämä...

jokapäiväinen elämä on toisille
laskemista,
joillekkin kipuiluita,
joku ensi kertaa syntyy ja menee pois.
mut
monelle ihan eilisen kaltaista,
mitään sanomatonta.
   jotkut ensi kertaa ilosta tanssii,
tanssivat, kuin viimeistä päivää.

jäähyväiset...

elämäää on itkun jälkeenkin,
suru suo hyvän mielen,
rakkaus  kaiken vahvistaa

hautaat murheet,
muttet perinnönjakoa hoida,
olet murheen osakas

jäähyväiset on ain
jälleen näkemiset,
sil niillä joskus
jälleen tavataan

vanhempi ihminen...

vanhempi ihminen ei niin
uusista välitä,
hän on niissä niin monesti poikennut

ymmärrät väärin...

 ymmärrät väärin,
olen sinussa,
muttet
sydäntäni kaipaa,
sillä
täysi kuu luo varjomme

maljakko...

ihminen on kulutustavaraa,
syö ja ulostaa,
synnyttää ja hautaa,
ihminen on, kuin kedon kukkanen,
kohtalon maljakossa hetkisen

kerjäläinen...

olen nähnyt monen monta onnen
onkijaa,
mammonan kauhojaa,
etten enemmästä hämmästy,
mutta tänään näin kurjan,
joka ei sanaa suustan saanut,
hän vain armoa anoi,
minulta,
jolla ei siihen oikeutta.

tämä ihminen,
kerjäläinen,
hymyili, kun euron ojensin,
uskon, että hän sen tarkoin käyttää

onneton kulkija...

onneton kulkija ,
mutta hymy hällä päällänsä,
sillä
onnen onnettomuus
jolloinkin kolahtaa ja sitä kannattaa hymysuuna
vartoa

susi...

yksinäinen susi tienoolla
liikkuu,
vaarojen laidun maassa,
siel
yksinään vaeltaa
hän oli viimeisen  ylimääräinen laumassa,
siksi hänet luonnon julmiin käsiin häädettiin.

päivät ovat luetut, jos asumusten pihapiiriin
eksyy,
yhtälailla tuonela kolkuttaa,
jos metsän kätköissä vaeltaa

susi vaihtoi turkkinsa kesykoiran karvoihin,
astui ihmis elämän syliin.
silitystä ja teollista ruokaa,
hännän heiluttelua ja muuta hupaisaa

viimein susi turkkinsa omaksi vaihtoi ja metsän kätköihin
haihtui,
hällä mielessään vain
kunnollinen elämä,
vaikka
kuolleenakin.

valon varjo...

lapsen mielellä on iloiset silmät,
silmät,
joissa ei ole tekopyhyyden valoja,
ei tärkeilemisen jonnin joutavia.

lapsi on luonnon ihme,
mutta aika aikuisuuteen
valon varjostuttaa.

mitä sattuu...

ihminen on muutoksia täynnä,
kasvamisia ja kutistumisiä,
lihomisen laihtumista,
mielentilojen ailahteluja,
ihminn ei ole
tasainen,
ihminen lienee
mitä sattuu

lauhtuu...

myrskytuuli heikkoa heikottaa,
toisia ihan
puistattaa,
mut
lauhtuuhan aikanaan

myrskytuuli...

myrskytuuli puita puistattaa,
juurevana on mätypuun koti,
siin mäen harjanteella,
siinä monet  myrskyt riehuneet,

mut
juureva on männyn kot

hännänheiluttaja..

minnuu naurattaa, vaikka
hymyt loppu,
tuli mukaan iloinen heppu,
jolla on iloinen mieli,
hällä myäs lipevä kieli,
jolla suukot naamallein leivittää,
oih,
mikä herttainen koirasein,
nelijalkasein,
hännänheiluttaja hymyhuulinen...

katseitten tunteet...

katseitten tunteet,
niillä
päiväsi täyttyy,
jos vain niin
haluat

omituinen uskoon tulija...

omituinen uskoon tulija ja
perunan kuorija,
vanhempi neito,
mutta hyvänmuotoinen,
ei äkäinen ja sisäsiisti,
semmoisen tunnen.
hän on papukaijani,
tuo amatsonin lintunen.
  toin merimies ajoiltani hänet
tänne nyystölän torppaan ja hyvin on ikäneito
toipunut.
se ei osaa puhua, mutta kova pimu matkimaan,
kun tulen toistä se näyttää kuinka velliä syödään,
kun nukuttaa se ohjeistaa senkin.
kulmakunnan porvarille se näyttää kurkunleikkaus liikettä,
 sen se oli oppinut
jo sademetsässä.

vahvin...

jokainen tietää
ettei ole
vahvin
eikä viisain
mut harvat sen ymmärtävät

vahvin...

jokainen tietää, ettei ole maailman
vahvin, eikä viisain,
mut harvat sen ymmärtävät

illat valvoin...

illat valvoin,
iltapäiviin nukuin,
niin kului monet ajat,
sitten
menin uimahallin ,
mutten uinut,
pesin vain kädet ja lähdin
iltaani valvomaan.

kirkko on kunnan vaakuna...

kirkko on kunnan vaakuna,
enemmän kun se kunnan vastaava.

kirkko itsensä ihmisestä ulkoistaa,
kirkko alttarit
pirulle möi,
siellä ne nyt
elämöi

kirkko tahtoo isoja pyhiinvallusmatkoja,
mut pieni on
kirkon seutu,
siksi
kirkkohallitus siunaa loputkin pakanat
huit helvettiin.

normaalit ihmiset...

normaalina itseään pitävä ihminen,
on
jees ukko,
se samanlainen, kuten
muutkin
notkujat

epänormalit yleensä ovat
toista maata,
hyvässä ja pahassa

ihmisen lajitoveri...

ihmisen ei pidä koskaan
alistaa
lajitoveriaan,
ihmistä.
  

puolukka punainen...

puolukka punainen,
pienen pyöreä mäntymaaston
herkku.
siin survosta talvisiin eväisiin
siitä mehua janoisille,
sekä
sen poimijalle punaposket
luonnon kauniit

sokeritaudin aiheuttaja....

ihminen syö itsensä
ruvelle,
litkii ohut tuotteita,
syö lioteltejuja lihoja

sanovat kevyt tuotteiksi,
niissä on sokeritaudin alku ja syy

ihminen on kokonsa mittainen,
mutta
polvistuu
kurrikeittoihin.

luontoäiteen syli...

kuulakas sienimetsä,
luonnon viaton tuoksu,
talvilintujen syyslaulut,
käpytikan ensimmäin syksy,
hällä nokka viellä kulumaton,
äiteensä jyskyttää ikihongan kylkeä,
hällä nokka on koputellut monet suven ja talviset.

korini ei täyty sienistä,
se on kukkuroillaan
luontoäiteen syliä

kirkon menot...

kirkon menot netissä,
siellä sielunpaimen
oppimaansa saarnaa.

kirkko kaiken maallisen möi,
kirkon ja pyhäkoulun,
kirkon menot semmoiset

miksi maksaa kirkollisveroa, kun
huoneetkin netissä lie,
sinnehän määsen
verkkoliittymällä maallistuneen

alaston ihminen...

oma paikka rauhoittaa,
vieraan koti on hänen,
siellä ei minusta mitään,
enkä halua sinne sen enempää

alastoman ihmisen itsetunto on väkevää,
väkevät vain nukkuvat ja saunovat,
verhojen kätköissä suihkuttelevat,
muttei heitä
päivän valossa lie

teennäisyys...

niin monta on valhetta ihmiselämän,
ettei totuus
juuriltaan näy,
on vain tämä päivä,
kaikki muu valheen häivää käy.

tekopyhyys on helpois eväs
nälkäisen elonmaan,
sillä ei luonnetta sen kummempaa,
vain teennäisyys sisällään

kulkukellot...

erakolla ei mainetta sen kummempaa,
mut menneisyys rauhaton,
siksi
kultavaloista hän rauhaansa käpertyi,
pois turhat valot puhalsi,
pois muutti kulkukellojen maasta,
saareensa päijänteen asettui

lyhyt...

elämä on lyhyt,
lyhempi, kun mielimatka,
pidempi,
kuin ostosmatka,
mutta liian lyhyt

tulin ja menin...

tulin ja menin,
puistossa itkin,
en takaisin mihinkään

pulu on tunteeton,
ohikulkijatkin,
kaikki menevät,
minä jäin

tarpeeksi elää...

ihminen, joka tarpeeksi elää,
väsyy,
muta hymyilee,
sillä eihän tämä itkuilla
vähene

kirkkohallitus...

kirkkohallitus
kirkon tappaa,
siellä monta pahaa pappia saarnaa,
yksi vain totta haluaa,
mutta hänhän
on
nainen,
uskomaton uskovainen

isän ja pojan nimeen..

laupiain ei ole nuhtelija,
vaan
ymmärtäjä,
isän ja pojan nimeen

missä mun kirkko on,
myytiin hollolaan,
pois vietiin
padasjoen hengellinen koti,
pois
vietiin

länsimetro...

millonko se länsimetro kulkee,
kulkeeko se vasta sitten,
kun kaikki on brojektista osansa
kupanneet

itämetro vei toiset tiilenpäitä lukemaan,
mut
vapausvankeina länsimetron herranketaleet
 konsultoi

venäjän ja usan sopimus balttiasta...

venäjä ja usa maailmaa hallitsee,
kiinalle on annettu
idän puoli.

baltian maat tositilanteessa
suojatta jää,
sillä semmoiset on sovitut säät,
niitä harjoiteltiin jo natsi aikoihin ja
hyviksi todettiin

pien suomi on russakan kokoinen,
olkoon omillaan

kekkosen tyttöystävä...

mitähän se kekkonen ajatteli,
kun astui tytön,
joka oli häntä viiskyt vuotta nuorempi,
aatteliko
nootti kriisiä,
ehkäpä

raviratojen menijä...

auto on turha väline,
hevonen tärkeämpi,
mutta vain lannoitus mielessä,
lapset tykkää kummankin kyydistä.

ihminen tykkää liikuskella,
ilmaiseksi ja mielellään ei omilla
jaloillaan

auto on nykyään muovinen,
kaks vuotta ja arvo sulaa,
hevosella on yks valttikortti,
voi siittää raviratojen menijän

kutituttaa...

ihmistä kutituttaa, jos on
epävarma olo,
täysvarmana ihminen mennä
liihottelee

puoli päivä...

kello näyttää puoltapäivää,
olen vasta aamussa,
oon
jälessä,
mutta ennen puolta yötä
oon
uuvuksissa

uuvuksissa...

syksy on sateilla saatu,
marjametsillä vaellettu,
syksy,
ainakin yksi vuoden aika,
oon uuvuksissa

veto pois,
kesä hellittää hitaasti,
harmaus ei ole mun värini,
enkä tykkää lätäköistä roiskuvaa vettä.

mut syksystä yksi tykkää,
kiiltomadot,
niillä on romantiikkaa syys pimeillä,
joten älä heitä tupakkias,
siitä kosija polttaa näppinsä

kirkko netissä...

kirkko on internetissä,
yksi pappi sanaa julistaa,
kuulijat maan kuuliaiset kotosallaan
salasanomia sulattelee,
ehtoollista nauttien

kaikki eroo kirkosta,
kun ei ole mitään kirkkoa,
kaikki on nettiä,
pappikin yhtä lettiä

kansa maallistuu,
pyhä henki haalistuu,
kun
kaikki on nettiä,
ei ole pyhää kosketusta herran palvelijain,
on vain
netti-pappi, joka taitaa olla itsekkin
virtuaalinen bocemon

eilinen...

elämä on janoinen,
ain
huomista janoaa,
eilisen nätisti viikkaa tahi
olan yli vaan

elämää ei olisi ilman eilistä ja
silläkin on eilinen

eilinen on hyvä muistaa,
kun huomista rakentaa,
ainakin sen verran, ettei samoihin
asioihin kompastuis

vanha tuttu...

tapasin vanhan tutun,
ihan, kun eilinen olisi viereen tullut.

aika on meitä kuljettanut,
mutta muuten
kuin silloin

ihminen ei muutu,
hän sopeutuu,
pohjimmiltaan hän säilyy itsenään,
niinkuin ystäväni
vuosien takaa.

valvotella....

kesä oli kuuma ja mukava,
mut
nyt elän satoisaa aikaa,
on syksy,
tunnelmallisten iltojen kynttilät lepattavat,
ne samat, jotka
joulurauhaa valaisevat.
  hiihtokelejäkin odotan,
pajunkissoja lumihankisten ja sitten se saapuva
kevät,jolloin elämä on nupuillaan,
josta kesä kukkaan puhkeaa ja saan jälleen
pitkin pientareita heinikoissa piehtaroida,
kedon kauneutta ihastella,
yötöntä yötä valvotella.

kotini...

maailma on iso,
suurempi kuin
kotinurkkani,
kirkonkylä tai kotikatuni.

minulle riittää paikkani,
olen löytänyt mukavuuteni,
josssa olen, elän ja hyvin voin,
olen löytänyt

arvonsa...

jokaisella on arvonsa,
myöas sillä ihmisellä,
jota katseet kiertävät

jokainen pukeutuu sään mukaan,
toiset vain eivät voi

elämäänsä voi melkolailla vaikuttaa,
mutta
lopullisen sinetin kohtalo lyö

Nälkä...

Nälkä on viaton,
Hyvämieli tahaton,
Sukkelaan tili tult ja mänt,
Sil nälällä hyvämieli tahaton

Uurastaja....

Luoja rakastaa uurastajaa,
Köyhää tien kulkijaa,
Sil köyhä ei itseensä itseänsä enempää.

Ilo...

Ilo,
Sillä elonpolku
Valastuu,
Surulla sammaloituu

Maatalousoppi....

Ihminen väsyy helposti, jos ei syö
Maukasta ruokaa,
Mauttomat pitävät myös hengissä,
Mutta väsymyksen perimmäinen
Syy on viihtyvyydessä,
Jos tykkäät duunista,
Et väsy,
Elät melkein pyhällä hengellä,
Paitsi ateistit,
Jotka tarvitsevat
Maatalousoppia,itse lenininin opettamaa.

Ystävyys...

Ystäyys ei janoa,
Ei nälkääkään,
Se vain tahtoo olla hihassais

Kolmetoista hiusta...

Kaverillani on kolmetoista hiusta päässään,
Muut se ajelee millin koneella joka aamu,
Partaa hälle ei kasva,
Eikä hällä oo koskaan nuha.
  Nuo kolmetoista hiusta takaavat hälle ikuisen terveyden ja
Täys hulluuden eliniäksi, joka saattaa olla jopa sata vuotta,
Jos siivosti elää.
Kaverini on monirotuinen,
On neekeriä, eskimoa, japanilaisuutta,
Kristityn ateistisuutta,
Onpa homo geenitkin häneen tarttuneet,
Hällä on niin monet veret sisällään,
Ettei veripalvelusta löydy sille tuupia, johon vois luovuttaa
Tätä jalostetta.

Samoilla kattauksilla...

Silmäs, kun aamusella aukaiset,
Pois eiliset pyyhkäset ja puhtaalta pöydältä
Aloitat,
Jos kykenet.

Ennenmuinoin kaikki oli nuorempaa,
Melkein viatontakin,
Silloin samoilla kattauksilla
Päivästä toiseen,
Nyt on vanhempaa aikaa,
Jokainen päivä eilistä seuraa.

Aika...

Asiat ain viimein sujuvat,
Ihme kyllä,
Vaikka kuinka sotkuisia olisivatkin.
Aika on hiljainen tekijä.

Reissussa...

Elän tätä päivää,
Eilisessä kävin,
Huomiseen menen,
Mikäs tässä reissatessa.

Pienet askelet...

Pienten askeleitten
Kaunis hymy saattelee pientä matkamiestä.
Koulureppu seläsä keinuen hän tietä ylittää.
Autonikin mielellään tietä antaa,
Sillä autoillakin on sielu,
Kultainen sielu.
Morjestan ja heilautan kättäni,
Saan iloisen vasta tervehdyksen,,
Tulee hyvä mieli,
Vaikka onkin ruuhkainen aamu.

aamut...

aamut täytyisi herätä aikaisin,
muuten ollaan jo päivän vietossa ja
paljon kokematta jäisi.

jäisi näkemättä, kun yö mailleen
laskeutuu,
aamuauringon säteet,
sumun valtaama horisontti

aamut on menemisiä,
päivät olemisia ja
illat tulemisia,
siksikin aamu on tärkeä

lammen pinta....

katson lammen pintaa,
kuvani on mustavalkoinen,
vesi-itikka tykkää istua nenässäni,
silmisssä vesikirput taitoluistelevat,
olen eläväisen näköinen
   hymyilen ja ystävänikin siitä ilostuvat,
kutsuvt ystävänsäkkin kuvalleni tanssimaan,
en näe itseäni,
mut
meillä kaikilla on
hauskaa.

kiitos...

ihminen täytyisi itselleen
polvistua,
nauraa sydämmen kylyydestä,
itkeä mielipahat pois,
sitten istahtaa ja nostaa katseensa
jonnekkin korkeamalle ja sanoa:
kiitos

yks kakskolme

yks kakskolme,
siitä rytmiä kävelyyn,
ilomielen päivään
rytmittyy

aamulenkki tavoiksi jää,
jos vain hymyhuulin
yks kakskolme
tahdittuu

kävelijä...

kävelijä näkee enemmän,
pyöräilijä hikipäässään vähemmän,
autoilija liikennemerkit

jalankulkija tuntee maan kamaran
askeleittensa alla,
paljain varpain enemmänkin
   jalkamies tuoksut aistii,
huomaa maan pienempien luonnonluomien
aherrukset,
huomaa perhosten liidot,
itikan ininät ja kuikan komian äänen,
joka joutsenten muuttopuuhiin sulautuu.
  jalankulkija kävelee vasemmalla,
muut
kulkevat oikealla,
siitäkö suurempi näköalaisuus?

rakkauden ystävyys...

rakkaus säilyy niin kauan,
kumpikin tarvitsee
toistaan

ystävyydellä on toiset kasvot,
vilpittömämmät,
se ei saman vuoteen asia

rappuset...

jokainen haluaa elämästään sutjakkaan
harmittoman,
hyvinvoivaisen mukavan,
mut
tuskin kellekkään
onni tuommoinen

elämämässä on rappusia,
ylöskiivettäviä,
jokaisessa jotakin

Kotkanpoika...

Uljaat asenteet kotkanpojalla,jolla ensimäinen
Saalis
matka.
Kotka luonnostaan lentää,
Sitä tuulet kantaa,
Vauhti on tuulen nopeaa,
Katseensa
nauliintunut
Saaliiseen.

Kotkaäiti seuraa kauempaa,
Sillä kyynel silmäkulmasta vierähtää,
Äidin onni rinnassaan.

Nurkkasokeutuvat...

Ihminen on täynnä tietoja,
Vanhat jutut muisti silppuaa uusien tieltä.

Tärkeimät muistettavat ovat vähän välillä
Putsattava,
Niitä on tässä päivässä käytettävä,
Muuten nurkkasokeutuvat

Epätietoisuus...

Epätietoisuus vangitsee,
Tieto
Vapauttaa elinkautisenkin

työtauti...

työtauti on tuntipalkalla
palkittu,
toisiin koko tauti ei tartu,
joten joutuvat nuolemaan näppejään ja
lonkkaa vetämään

ellun kanat...

elämästä puolet on ajanvietettä ja
syömistä,
nukkumista ja haukottelua,
loput ajat,
kuin ellun kanat

ukko ja mummo...

Orava tanssii oksallaan,
sil
on lysti miel,
eukko kipittää pihamaalla,
piippua lutkuttaa,
hälläkään ei huonopi miel
   koira tyynesti kurrea vartoo,
leukoihinsa tahtoo,
mut
kurre se vaan leikkiä jaksoo

on aamu,
tuhannes aamu,
enemmänkin, kun on näin
hyvä aamu,
uklo itsellee  rupattaa,
hän kirveenvartta veistelöö,
pojan pojalle sen lahjoittaa

mökki on istutettu ison koivun ympärille,
tahi toisinpäin,
mut
siinä se on ollut iät ja ajat,
mummon ja ukon maalaamaton pirtti,
jossa elämä kuosissaan

ikävä...

ikävä ei hellitä,
eikä mikään yllätä,
olen kaiken nähnyt,
paitsi ikäväni lopun

Valvoo...

Ilta unettavasti valvoo,
Peiton kulmaa peitokseen halajaa
Mut
Päivä viellä valvottaa.
Mieli päivää yhä kehräten miettii
Eikä anna uneen taipua.
Mut pian väsymys otteen saa.
Silloin mieli uneen vaipuu,
Sinne unimaille makoisille,
Päivänselän takamaille.

Vanhenee...

Ihminen ei vanhene, vaan
Happanee,
Ryppyseksi kutistuu,
Nikamansa naksuttuu ja
Niskavilloiltaan harmaantuu sekä levottomia jalkojaan kylmättää,
Mut hän ei vanhene,
Ehkä hieman nuortuu,
Vanhuuden höperyyden verran.

Metro...

Metro sai ouvon  taudin,
Se otti ohjat käsiinsä ja
Kiihytti myllypurosta turkkuseen,
Siellä teki uu käännöksen ja jatkoi matkaa
Tampereen kautta mikkeliin,
Josta nokka kohti savonlinnaa.
Hurja oli metrolla vauhti,
Ihmiset tippuneet turun jokkeen,
Toiset mäntyharjun kaarteisiin,
Jotkut otavan sorakuoppiin,
metrolla oli meno päällänsä,
Sehän oli täys automaattinen
Hirmulisko,
Länsimetroksi nimitelty,
Joka pitkästyi, kun konsultit toisiaan
Konsultoivat.
Savonlinnasta se matkasi luonnon kauniiseen
Punkaharjuun,
Josta siltä veto loppui,
Valtionhotelliin pitkälleen levähti.

Nyystölän kylä...

Nyystölän kylä on pohjantähden varjossa,
Sinivetisen päijänteen suojamailla,
Siellä missä ilves leikkiä tahtoo,
Karhuemo poikasiaan tansittaa,
Siellä salokorpien kätköissä on
Nyystölän kylä

Vierasmaalainen...

Ihminen on vierasmaalainen,
Mustapekka harjapää,
Vinosilmä heikkomieli,
Ihan tavallisen näköinen eleilijä.
Junalla ihminen maailmaan tuli,
Pummilla matkusti ja oli hyvillään,
Kun ei tarkastaja varomieli junaan osannut.

Sian puolikas...

Ihminen ostaa onneaan,
Lottoaa ja veikkautta harrastaa,
Vaikka ihan umpimielinen on sisustastaan.
Arvalla ihminen syntyikin,
Kruunasta tuli ihminen,
Klaavasta sian puolikas.

Kyllänen...

Ihminen ei tule kylläiseksi
Konsanaan,
Vaan yletaikaa lisää tahtoo
Ihminen on nälkämaan lapsi,
Suoeläjän puolikas,
Joka ei kylläseksi tule, vaikka vuodet päälle tulis.

Täys pimeys...

Täys pimeys lähentää,
Silloin pieninkin valonpilkahdus
Herkäksi alistaa,
Pieninkin risahdus saa mielen heräämään,
Pelokkaasti valvomaan

Lupsakka savolainen

Savossa on lepposta väkkee,
Riitasuudetkin ystävyydeksi
Vaihtuu,
Kuulija vastaa kuulemastaan,
Sillä
Savolainen puhuu vain mukavuuksia.

Kipinä...

Ilon ja surun tunteet tulevat
Samasta kipinästä,
Siitä roihahtavat,
Mut
Kumpikin pian hyytyy,
Ellet  puhaltele kipinään,
Tunteittesi lähteesen

Ylimääräiset...

Ylimääräiset hetket,
Ne ovat aarteita,
Ei jokapäiväisiä.

Toiset kohtalot....

Voisihan elämä olla toisenmoistakin,
Huonommin tahi paremmin,
Taikka sitä sun tätä
Mut nyt elän tätä.

Mikä lie elon mitta,
Mulle se on hyvän olon mitta.

Välillä haikailen toisenmoistakin,
Mut
Se taitaapi olla toisten kohtaloitten juttu

Säävaraus...

Eilinen oli tuulista puhallettu,
Tänään myrskytuulet hulmuaa.
Ehkäpä huomenissa
Tyynenpää.

Jokapäivä on elettävä,
Oli säät mitkä tahansa,
Elämässä on ain säävaraus,
Säässä,kun säässä,
Mutta pukeudutaan asenteella

Elämän iltapäivät...

Elämän iltapäivät,
Enemmän vanhempien,
Kuin nuorempien,
Ellei nuori ole kiivaasti kiirehtynyt.
Elämän iltapäivät ovat vuosilla vietelty,
Erehdyksillä katetut .

erakko ja keikari...

erakko pärjää itsekseen,
keikari ei,
sillä
keikarilla kaikki on toisen kädestä,
erakolla
itsessään

keikari on yhtäaikaa jokapaikassa,,
erakko
vain ajallaan

puolustusvoimamme...

tauti leviää käsissä,
ovenkahvoissa ja
yskän puuskissa.

tauti, tuo elämän perustoiminto,
ilman tauteja ei
ihminen tanssis ja ilosta vaikerois

taulti pitää sisukset kunnossa,
ihmisen omat puolustusvoimat hoitelevat
tautiset tulijat

emme saa ulkoista puolustusvoimiamme,
no, natolle, njet varsovan liitolle

heräät...

heräät,
pyyhkäset yön silmistäis,
hyppäät myöhässä olevaan dösään,
aukaiset työpaikan oven,
istut sorvisi ääreen.

suljet kotisi oven,
nukahdat,
jotta jälleen heräisit
sorvisi ääreen

hymyilet,
muttet tosissais

tavallinen ihminen...

tavallinen ihminen ei tuulen
hintaistakaan,
ei myrskyn jälkeenkään

ihminen, jolla on vain nuttu
niskassaan,
on yhden tekevää

ihminen, jolla on
maallista mammonaa,
on vain sen arvoinen

menen...

menen,
enhän kokonaan tullutkaan,
siksi
en ollutkaan

äly...

yksi on joukosta poissa,
hän, jolla olisi eniten
olemassaolon oikeutta,
hänen nimensä on
ystävyys

riita on älyttömän työkalu,
heikkohermoisen nuvottelutaitoa

äly ei suutu,
eikä se totuus riitasuuksissakaan
muutu

yskitä...

joskus on hetkiä,
jolloin ei tunnu miltään,
ei yskitä eikä naurata

tämmöiset hetket ovat hiljaisia
hetkiä,
matalalla lentävät,
keräävät lentosäitä,
joita toiset hetket käyttävät

hetket...

hetket ovat pieniä,
ohimeneviä,
joskus menevät huomioitta,
joskus pysähtyvät,
mutta katseet jäävät

sadepisarat....

sadepisarat lammikkoa tansittavat,
luovat kauniita ympyröitä,
semmoisia luonnon harpilla tehtyjä,
semmoisia, joissa ei ole mittavirheitä ja
joiden merkitys on vain sadepisaroitten
huomioiminen

lapsen hymy...

lapsen hymy on herkin
katse,
se näkee sielun sopukatkin,
hyvän ja tuulisen päivän
varjotkin

lapsen aitous ja vilpittömyys,
niitä aikuisen täytyisi enempi
ihailla

lapsen eläväisyys on riemua,
vilpitöntä menoa ja meininkiä,
siihen asti,
kun uni hyvät yöt suukottaa.

paavi....

vähän on laihuutta,
paljon on kypsempää,
plussasta miinustetaan  ja siitä
syntyy tulos

ihminen on paljon,
vaikkei mitään olisikaan,
sillä ihminen on nisäkkäitten
kuningasherttua ja taitaapi olla
paavikin.

hyvillä lääkkeillä ihminen
elostelee satavuotiaanakin,
mut
se vaatii vähän laihuutta,
paljon kypsyyttä ja täytyis osata
ynnätä ja miinustella

kirput...

ei nukuta, mutta on nukuttava,
huono tuutulaulu,
mut maaten on mentävä,
hyvät yöt ja kirput syökööt läpi
yön.

varikseni...

varikseni suki sulkiaan,
se on seurannut arkajalkojen pois muuttoa,
mokomat,
sitä puistatti,
mutta oli hyvillään, kun nuo kiusalaiset,
valkoposkihanhet lähtivät ensimmäisten joukossa.
  paskoivat koko hyvän nurmikentän, sen jossa oli
suurimmat kastikaiset, varikseni herkkua.

purkitettu elämä...

purkitettu elämä,
kerrostalo ja lähiö

ihmiset allapäin,
toisilla viha,
jotkut muissa maisemissa,
monet vain ovat

ihminen on ajettu karsinaan,
toimeentulotuet ja keskenmenot,
voi miten
matalalla musta lintu lentääkään

Onni...

Onni ei onnettomassa asu,
Se ei edes kylään surumielisiin,
Onni viihtyy vilpittömissä mielissä,
Arkisen onnen kaverina.

Onni ei ole tuuriheikki,
Se syntyy ennakkoaseettomana,
Sillä on hyvät mielessä,
Pahoja väistellen se hyvänmielen
Seuraksi Haluaa.

hiljainen ääni...

hiljainen ääni ei melua
tyhjästä,
tuulen voimasta hengittää,
iltapäivästä tyynyttyy,
yöksi hiljenee

kontaten...

ihminen ei seisaaltaan pysty
elämäänsä
selvittelemään,
välillä täytyy olla kyljellään,
ajallaan istua ja juosta jaloitellakkin,
kuperkeikkojakin huvin vuoksi
  alkupään elossa kontaten maailmaa
lähemmin näki,
mut
seisaaltaan kauemmaksi.

pieni...

alkujaan ihminen ol
pieni,
eihän isona syntyä voi,
mut
ois sopivampaa jos
pienenä elää vois,
sillä sopishan elämään enemmän.

alkuasukas...

aavistuksen verran epäröit,
juuri sen verran olet
alkukantainen,
mut
huoles tuuleen haihtuu,
kun
juttu kulkee,
siin sielujen ovet avautuu ja
ystävyys syventyy

ventovieraita ei paljoa ole,
maailma on käynyt tutuksi,
on autot ja lentokoneet

perkele....

ei perkeleitä kirveen hamaralla pois,
ne
hyvällä pyyhitään pois,
mielihyvällä elämää kylvetään,
siin
perkeleet ei viihtyä voi

uskovainenen ei tarvitse kenkään,
mut
puoliksi vähäsen,
juuri sen verran,
että toivoa
ois

rietaat ovat monet silmät,
niissä laupeuskin kangastaa,
hyvämieli niillä ratsastaa,
sillä
riettaan silmät
pitkän matkan näkyneet

konnunkoski...

pien on konnunkoski,
siin puro virtaa, koskena solisee siin
luonnon pyhintä virtaa

koski  ain ollut,
ain virrannut,
vaahtopäisenä solissut,
mut nyt
tyyntynyt on
elon pinta,
siintää tyynnä kosken
pinta

nyystölän tienoo...

ketun poikanen syrjäsilmällä
pellon reunaa jolkuttaa.
sillä on uudet tienoot nää,
vastasyntynythän hää,
mut
elon mieli kirkas,
piki nenä tuoksut haistaa,
silmät korvat tienoon taitaa.

kaunis on syyssää,
nyystölän tienoot lumoavat,
siintää päijänteen lahti,
siin siintää mielen mahti

ketun poikanen yhä jolkuttaa,
sehän reviirinsä merkkauttaa,
siin
hänen kotinsa
nyystölän tienoon

murhe...

kun murhe mieltä peittää,
katso silloin niityn pientä kukkaa ,
tahi
pakkassäillä kuurankukkaa,
silloin huomaat,
etteihän sulla
mitään enempää

ruman kaunis...

ruma ihminen on aito,
kaunis jotain salailee.

ystävällinen hymy...

ystävällinen hymy ei ole
hyvä ote,
hyvä ote on
laittaa puhekone käyntiin ja rupatella
pitkät tovit,
niin pitkät, että ystävyys syventyy
uneen ja tämän täytyisi
tapahtua kupan kassalla, juuri ennen, kun laitat
kortin maksu päätteelle,
heh...

myöhästelijä...

myöhästelijä odotuttaa,
hän varastaa toisten aikaa,
hän liehuvin helmoin saapuu,
hymy huulillaan,
vaikka on
poikamies ja neitoperhonen

pienet kunnat...

pienessä kunniassa on
suuria päitä,
pieniä jurtteja ja komioita
tähkäpäitä
 pienissä kunnissa on kaikkialle matkaa,
sisäpiiri on monen mutkan takana,
kyläbaarissa
hyvänsalmen,
sinne matkaa vähäpätöisellä riittää,
sillä
sisäpiiriin ei oven avaajaa
 

peritty maa....

peritty maa,
toisten käsillä rakennettu,
siellä olet vieraana ijänajan

toisten elämää et voi periä,
voit sen verta kantaa, muttei sulla
suvun kiharaista tukkaakaan

vanhus...

vanhus näkee kauemmaksi,
hän näkee menneisyyden
tulevaisuuteen,
vaikka silmänsä vanhat,
vanhuksen ryhti on elämän kumartama,
kätensä
tehneet

suven iltapäivä...

syksy on värien taikaa,
värit, joilla luonto maalailee,
tuoksut, joita luomakunta tarjoilee,
ruska,
suven iltapäivä.

metsälampi...

olen hiljaa,
kuiskaten vain,
haistelen metsälammen tuoksuja
itseksein

ajalla ei tee täällä mitään,
kiireellä ei pääse mihinkään,
täällä on vain metsälammen
tuoksut

olen ja kuvani katsoo vedenpinnasta,
kumpikin vaiti,
täällä ei tarvita sanoja

et syyttele...

et välitä nimestäsi,
sinun vain on selvittävä
jokaisesta päivästä

haluat olla harmiton,
kuvaton
kävelet, jottei sinua kukaan huomaisi,
istuessaais kasvot kääntyvät

et syyttele kohtaloais,
kiittelet vain,
olethan saanut enemmän

volvo ja polle...

jos mulla ei olis
autoa,
oikeaa volvoa,
olis mulla
polle,
se liinaharjainen suomenhevonen,
just samanlainen, kuin papallain.

volvollani ja pollella on paljon yhteistä
hyvää,
kumpikin kulkee,
hyvin tottelevat ja
vetokykyä hirnahtavaa

vieraat tulijat....

jääkausi oli kylmää aikaa,
silloin ei aurinko hymyillyt,
ei leivo lauleskellut

sitten alkoi
maapallon lämpöistyminen,
ja
lauhat kelit sai
ihmisen jaloittelemaan,
siin oli kulkijaa monen sorttista,
oli tulijaa jos jonninmoista,
heidän jälkeläisiään me
tämänpäiväiset

Aavasaksa...

Aavasaksan ilta on ylempänä,
Kuin,
Suomenojan notkomaan.
Aurinko laskee kautta maan,
Mut hyvän yön suukon ylemäksi myöhemmin
Mouskauttaa.

vipeltäjä...

ilottelin, ihan puhtaasti saloilla tanssahtelin,
seuranain luonnon luomat,
kävyt ja hirven vasat

herkällä korvalla karhu tahtiain tuhahteli,
satakieli säveliä puhalteli,
kurre tahtia heilutteli,
voi
miten onkaan,
miten
miel herkällä korvalla,
niinkuin metsähiirellä vipeltäjäisellä

jano...

kirnupimä vie janon,
kokkelpiimä
tajun,
siin luonnon juomat,
mansikin luomat, joihin
samakko tiinussa vauhtia antoi,
sekotussuhteet janoisen suun

aattele...

aattele, ensikesää,
aattele kevään
tuoksuja,
keskikesän
viljavia tähkäpäitä,
anna ihosi lammessa uida,
päivitä vartaloas auringon suloissa,
mut
haravoi nyt ensteksi nämä pudonnet lehdet,
on syksy,
kissaakin paleltaa,
kumisaappaat hiostaa.

sentin kolikko...

mulla on sentin kolikko,
se on pieni, mutta
iso mulle,
sillä sen pienempää ei oo

siihen ei inflaatio pysty,
sillä se
olis jo deflaatioo

nuoruus...

nuoruus on pian aikuisuutta,
pian se siitäkin vanhenee,
muistoihin hälvenee

elää pitäisi reippain ottein,
semmoisin hymysuin, joissa itkukin
päivää piristäisi

luonnonsuojelu alueet...

luonnonsuojelu alueet
tuhoavat luontopalasen,
niin
tekevät

mut
hyvästi tuhoa tekevät,
sillä luonnon tuhonlaho
elämää sytyttää

luontoa ei silmillä näe,
ei tarkimmillakaan,
luonto on sammalpeitteen pienempien itiöiden
valtakuntaa,
luonnon voi tuntea,
muttei nähdä

maallisen vahva...

juoskus joku suurempi voima
vetää puoleensa,
joskus,
mutta olen maallisen vahva,
kunnes
heikkenen

Ilta...

Ilta yöksi vaihtuu,
Olen hiljaa, olen niin hiljaa,
Etten vaan aamua herätäis,

Sillä haluan yön syliin nukahtaa,
Haluan yön peittävän sieluni untenmaille
Kaukaisille,
Sinne kielomerten takaisille.

Kylläinen....

Susi miettii mahdollisuuksiaan,
Kauris ruokailee kaurapellon laidassa,
Matkaakin olisi sopivan verran ja sillä on
Nälkä,
Suden nälkä.

Susi katsoo ihmis asumusta,
Se tietää,
Että siinä on hänen suurin vaaransa,
Mutta nälkä vie vaaran tunteen,
Se hyökkää ja saa kauriinsa.
Hetken kuluttua se
kuolee kylläisenä,
Sillä ihminen ampui sen,
Vaikkei tällä ollut nälkä.

Varis seuraa tilannetta sähkötolpan nokasta,
Sen silmä kulmasta valuu kyynel

Ruokapalkalla....

Pesen astioita,
En puhele niitä näitä,
Tiskaan vain,se on työtäni,
Olenhan ravintolassa töissä.
Sain työpaikan,
Kun suostuin palkan alennukseen,
Suostuin ruokapalkkaan,
Asiakkailta jääneisiin.

Sanat...

Joskus sanoja ei tarvita,
Tuskin niitä onkaan.
Sanat ovat sanottuja,
Muttei sanomattomat katseet,
Ne, jotka tunteilla tulvivat.

Odotan...

Odotan vaikket saavu,
Ethän enää osoitettani tiedä,
Sen lähtiessäsi myrskytuuliin unohdit,
Odotan,
Sillä sinä jäit minuun

syksy...

syksyllä porkkanat penkistä pullottaa,
perunamaat satoisat,
muutkin kasvimaan herkut maukkaimmillaan.
syksy on satoisaa aikaa,
siinä myös ruska komiasti viihtyy,
kauniisti vuodenaikaa koristaa

korjaan satoa,
eilen autoa,
sato on luonnonluomaa,
siihen en pystyisi, vaikka
kaikki maailman taidot osaankin

ihan selvää...

kaikki on ihan selvää,
mutten näe suuaukkoa, enkä
löydä
langan päätä

lehmää ihailen,
on yleishyödyllinen,
mutta ennenkaikkea ihailen
sen
hermoja,
oispa mullakin,
niin tuo langan pääkin löytyisi

juuvaan kahvit...

pitäis siulle asiat heleämmin virkkoo,
mut,
hikipäissäin totean
vuan,
juuvaan kahvit

tarkoitin, että pidän sinusta,
mutta
taidat sen
ilmankin

syksy...

syksyllä kaik kasvaa
alaspäin,
kukka taipuu polvilleen,
lehtipuut varisuttelevat lehtensä,
kurkiaura auraa tietään etelään

syksyllä puolukka punoittaa,
helakkaasti se suomarjakin,
sekä
omenapuut punaposkisina
oksiaan taivuttelevat,
mut
tuntuu, kuin kaikki ohi olis,
vaikka vastahan alussa

yö-vuoro...

yö-vuoron jälkeiset unet,
kesken jääneet,
koiran unimaiset,
ne unet kasvattavat
silmäpusseja ja hymyn kertalaakista
vievät

hyvätpahat...

kaikki hyvätpahat ihmiseltä onnistuu,
leikitellen suttaantuu,
mutta
anteeksi ei ihminen osaa
kunnolla
pyytää

syntynyt...

oon kolmesti syntynyt,
ensin olin kukkanen,
sitten mäntypuu ja ennen nykyisyyttäni
ruohontupsu vaan

tein tilauksen etukäteen,
haluun kuikaksi tahi muurahaiseksi, mutta
kaikki muukin käy, kunhan saan ulkoilmoissa viihtyä vaan

kädet täynnä...

toisilla kädet työtä täynnä
miksei toisilla?
    
   

isänmaa...

isänmaa on semmoinen maa,
jonka vuoksi ihminen tekee
mitä vaan,
mut
monella ei ole
isänmaata,
siksiköhän he eivät tee
mitä vaan

luonnon armoilla...

elämä ei ole noin ja näin,
se on ihmisten näköinen,
mut
jokunen kolkka on ihan
luonnon armoilla

järki ei suutu..

järki ei suutu,
järjettömällä tämä taipumus

vuoropuhelu on kaikkien etu,
myös heidän, joille se ei kuulu

suutuspäissään tulee hikineen olo,
eikös ois pareen semmoinen
vilpoinen fiillis

viisas...

ihminen olis viisas,
jos ei tietäs
mittään,
nyt turhuutta täynnä,
sinä ei viisastelut paljon
paina

hevonen on viisas,
katso vaikka sen silmiä,
se kuuleekin,
seuraa sen korvia,
mutta älä silitä sen turpakarvoja,
niissä on herkkyys,
melkein inhimmilisyys

peili...

katselet niitä näitä,
kasvosi näyttävät hyviltä näyteikkunasta,
katsot vaivihkaa,
katsot ja kävelet

kadulla on kulkijansa,
jokapäiväiset minuutilleen
kulkevaiset,
kuten kasvosi näyteikkunan

serkkusi on heinätöissä,
asuu countryllä,
siellä ei ole näyteikkunaa,
siellä on lammen peili,
josta hän kasvojaan

luonnostaan...

kirjanoppineet siivosti puhelee,
koriasti kävelevät,
hyvin

metsänpoika ääneen juttelee,
tasajalkaa etenee,
sulavasti

yhteistä heille on sukulaisuus,
toisen vain opetti
kirjanoppinut,
toinen ihan
luonnostaan

ilmapallo....

ihmisen elämää on jokainen
henkäys,
ulos puhalteleminen ja silmäripsien
läpsyttely,
turhaa ei lie sydämmen tykytykset,
ylä ja -aluhuulien sisään pureskellut
ravinteikkaat eineksetkään
ihminen
on luuranko, jossa on hyllyvä nahka,
eikä se puhkee, vaikka naarmu tulis,
sillä ihmisellä on sisäinen paikkaus aine,
joka paikkaa luonnostaan,
siksikin ihminen on muutakin, kun
ilmapallo.

katastroffi...

ken onkaan syypää sotkamon
katastroffiin,
ken lie,
siitä vain huhun tie

ympäristö oli siisti ennen tätä,
tämän jälkeen
mitä lie,
sen tietää vain kohtalo tuntematon

säädöt...

tämänpäivän ihminen kulkee
eilisillä säännöillä,
tämänpäivän säädöillä
ja hyvin lulkee,
vaikka toisinaan
tökkii

menneisyys on pimeetä ja vaalean kuulosta,
mutta sieltä tämä päivä valkenee,
säädellään vaan
vähäsen

toisenlainen...

olet pois suljettu,
et kahleilla vangittu,
vaan
katseilta käännytetty

et kuulu valtavirtaan,
et hymyile, kun
hymylyttäis,
olet pois pyyhitty

toisenlainen,
olet toisenlainen

avoin mieli...

on mukavaa, kun 
 kivi ei kengässä hierrä,
eikä omatunto mielen hymyä kiellä

harmia elämä ain täys,
mut
hyvät mielet eloa
miellyttää


avoin mieli,
sillä pimeetkin suunnat
avautuu,
avoimella mielellä näet
pidemmäksi,
kuin varjosi päähän

viro...

viro lähti omille teilleen,
siitä aikaa neljännes vuosisatanen.
siin juntta aikansa kremlissä hikoili,
mut
sitten jeltsin
napsin otti ja antoi viron
lipun heilua

aamut...

jollei aamuja ois,
yötkin jäisivät pois,
ois
ain
päivä,
pitkä päivä,
eikä levätä vois

tekovirhe....

miksihän luoja loi
ihmisen syömään,
miksei vaan tehnyt kerralla
valmista

jos ihminen ei söisi,
ei olisi jätettäkään,
kauppojen hyllytkin tarpeettomina
tarjouksiaan tyrkyttäisivät

ihmisessä on monta tekovirhettä,
itsessäni oon niitä yrittänyt tilkitä,
mut aina vaan uusia ilmestyy

kielomerten takana

ihminen nukkuu itsessään,
syvemmän syvemmällä,
ihminen käy siellä missä
on luontoäiteen kotipitäjä,
siellä kielomerten takana.

oven avain..

palaat töistä kotiin,
kotiin,
jonka oveen ei tuttu avain käy.

tiedät kohtalosi,
kävelet poispäin,
allapäin

ihanaa olla vapaa ,
huuhahdat, kun
työmaasi pukukoppiin nukahdat

heräät,
kotonasi, uni

kokeilet avainta oveesi,
käy,
onneksi unta vain.

äitini...

olet monet kesät nähnyt,
talven pituudetkin,
mutta mielesi on
kevään onnellisin
kukannuppu,
olet
äitini,
rakkain elämäin

pienet kulkijat...

pienet kulkijat pellavapäät,
tulevaisuuden kulkijat opintien,
heille
suotakoon turvallinen
koulutie

hyvän paha

hyvän kertominen on tuskallista,
sillä
se valhetta lie,
sill
eihän missään mitään
kerrottavaa

hyvä tai paha,
niillä on sama otsanahka,
tilanteitten mukaan naamaansa
näyttävät

hyvältä tuntuu, kun tuntuu,
pahalta, kun koskettaa,
muut tuntemukset ovat
jälkilöylytettyjä

poutasäät....

elämä on kuolemasta vähennetty,
pieni pala eloa maailmankaikkeudessa,
jossa
sinisilmäiset unelmat liikkuvat ja
toivottelevat
maapäällisille elokkaille
poutasäitä...

demokratia....

pakolaisongelmia ei olis,
jos apu hädän keskelle hoitus ja
rikolliset toimijat vastuuseen joutus

demokratiassa on monta valuvikaa,
mut
sillä on inhimmilliset kasvot,
eikä se verellä toimi

näin unta...

näin unta, hienon komiaa
unta,
heräsn,
petyin ja unohdin

kohtalo...

kohtalolla on iso sydän ja
valkoiset hampaat

jokaisella on kohtalo,
luonnon pienimmilläkin

kohtalo hymyilee, jos vain
hymyilet sille,
itkeäkkin voitte yhdessä,
kohtalo on jokapaikan kaveri

avaruus...

avaruus näyttää tyhjältä,
vaikka siellä on monta kuuta ja tähden lentoa.
pilvet ja vesisateet,
ukkosilmat ja
päivän paisteet,
linnutkin yläilmoissa viihtyvät

mut avaruudessa on kohtalomme,
syntymämme ja kuolomme

Yksinkertaisesti...

Ihminen monimutkaistaa asioita,
Tekee niistä vaikeita,
Vaikka
Asiat ovat tsuitsait

Matematiikka on vaikeaa,
Jos ei halua ymmärtää lisäämisiä ja vähentämisiä sekä
Niiden jakamisia .

Kodin rakentaminenkin on tahdosta
Kiinni,
Samoin autolla ajelut ja
Päivällisten valmistamiset.

Yksinkertaisesti,
Halu,
Sillä monimutkaisuudetkin suoristuu.

Luottamus...

Rakkaus on hempeä sana,
Jokainen toivoisi sen koskettavan
Itseään,
Mutta monet unohtavat, että rakkaus on jokahetkistä
Tekemistä,
Semmoista,
Joka luo luottamusta.

Kaiketmaat...

Elät, kuin omistaisit kaiketmaat,
Häärit toisissa,
Tallot kaiken allesi ja sitten valitat
Ystävyyksien vähyyksiä.

Sinun pitäisi paikkas löytää,
Et voi asettua toisiin,
Sillä he tarvitsevat omansa.

Ihminen on onnellisimillaan,
Kun paikkansa löytää ja
Siinä itsenään viihtyy.

epäonnistut...

yrität kaikkesi,
laitat kaikkesi peliin,
mutta et onnistu.

istut,
mietit et mitään ja menet,
sillä tiedät palaavasi vahvempana

kerralla saatu onni
on
tähdenlentoa,
epäonnistumisten kautta avattu tie on
onnistujan tie.

Esun Runot ja Mietelmät: muurahainen..

Esun Runot ja Mietelmät: muurahainen..: minulla on muurahainen ystävänäin, ollaan oikein sinujakin, vaikka nimittelienkin häntä ihan vaan muurahaiseksi, on kuulemma helpompaa j...

Esun Runot ja Mietelmät: muurahainen..

Esun Runot ja Mietelmät: muurahainen..: minulla on muurahainen ystävänäin, ollaan oikein sinujakin, vaikka nimittelienkin häntä ihan vaan muurahaiseksi, on kuulemma helpompaa j...

isänmaa...

suomi on hyvä maa,
sen ovat muutkin huomanneet
suomi on monelle isänmaa,
sitä eivät monet huomioi

muurahainen..

minulla on muurahainen ystävänäin,
ollaan oikein sinujakin,
vaikka nimittelienkin häntä ihan
vaan muurahaiseksi,
on kuulemma helpompaa ja ei tule sotketuksi muihin
elukoihin ja etenkin ihmisiin.

ystäväin on erotettu yhteisöstään,
hän oli miljoonas tyyppi kedossa,
mutta ei enää jaksanut
selkä vääränä kannikella oljen korsia
pesään,
jossa
kuningatar vain nautiskeli trinskujaan.

sovimme, että asunnossani on tilaa hällekkin,
mutta
toivoin, että kulkisi nurkkia pitkin,
sillä olen lyhyt näköinen.

muuttuva tekijä..

päivä iltaan saapui,
sinä paikallasi

elämä rullaa mallillaan,
on yötä ja päivää,pilvistä ja
hyväntuulista säätä,
vain vinä olet muuttuva tekijä

hieno herra...

hieno herra kauniisti puhuu,
komiasti esiintyy ja komia on
ulkoinen hurmio miel,
mut hän ei osaa polkupyörän takakumia
paikata

hieno herra tehtaansa halvempiin maihin
ulkoistaa,
sieltäkin hälle lähtö pian tulee,
sillä
edelleenkin se kumi on tyhjä

osta lehmä...

teetpä hyvää tai pahaa
se jotain tuottaa,
mut
tekemättömyydestä
kaikki pian nukkuu

osta lehmä, kirnua voita,
myy se nälkäsiin suihin
   maukkaat leipäjuustotkin
sun kukkaroasi pullistais,
josta voisit
monta hyvää mieltä nostattaa

lehmän maito on herkkua luonnon luomaa,
siitä hinkillisen voit helposti kaupaksi saada,
yö  maito aarretta monen kehonmielen.

tietysti tarvitset laidunmaan,
mut niitähän perikunnat kautta maan
sulle tarjoaa

kaikki on yksinkertaista,
lama vain on kaksinkertaista ja siksi
sen heilaksi ei kannata antautua,
vaikka kuinka sylinsä houkuttelis

kirkonkellot...

maaseudulla kirkonkellot soivat,
kirkkaina kuuluvat,
mut
kaupungeissa hiljaa,
etteivät häiritsisi.

maaseudulla synnytään kuuluvasti,
viimeiselle reisullekkin lähdetään
kellojen soidessa.
kaupungeissa,
ihan sama,
tulit tahi menit

uusi päivä...

uusi päivä,
uudet mahdollisuudet tai
eiliset,
mutta täysin rinnoin
tervetuloa

aits...

aivastin,
nenään tuli vieras tulija,
maanpakolainenko vai ihan vain
kotimainen ärsyttelijä,
aits

uutiset...

uutiset radiosta kuultuna on
enemmän, kun
muista härpäkkeistä,
mutta rolli-akan juttuja
ei koskaan voi
sivuuttaa.

hyvän olon aistii...

toisen ihmisen hyvänolon
aistii jo kaukaa,
siksi
hänellä on seuraa,
seuraa, joilla on asiat toisin

onnellisuus muuttuu onneksi, kun
sen voi jakaa,
onnellinen ihminen on kivun ja
sairaan nälkäinen
rakkaudesta

kukaan ei tuu kylään...

kukaan ei käy kylässä,
soittavat ja meilaavat,
viestejä lähettelevät

kadonneet on kahdenkeskiset jutustelut,
silmästä silmään,
kadonneet on
käsinkirjoitetut kirjeet ja
postikortit

ihminen erkaantuu toisesta,
siksikö me  yhä vähemmän
ymmärrämme toisiamme

Jäte...

Jätekasat kasvavat,
Roskapöntöt pursuavat
Ihmiset syövät vain sisukset,
Muut
Jätteiksi kantavat.

Ei kovin viisasta,
Kannattaisi ostaa sopivan verran,
Juuri sen verran,
Että jätettä tulisi vain itsestään.

Rikas köyhä...

Köyhä näkee pintaa syvemmälle,
Hänhän rikasta syvemmin elämässään
Polvistuu,
Mutta hänen ei tarvitse alistua,
Kuten rikkaan.

Muistan...

Muistan hymys ain,
Itkusikin,
Monesti mieleni sinuun ajautuu,
Vaikka
Tiemme kauan sitten erkanivatkin.

En elämää rohkene syytellä,
Kohtalonkin hyväksyn,
Olen kiitollinen yhteisestä kulustamme,
Tiemme vain oli luotu toisin kulkemaan.

Miel kuivuu....

Miel kuivana,
Mut mieli sylkee sanoja solkenaan,
Semmoisia tulikiven katkuisia,
Oon kiihtynyt,
Suorastaan hermostuksissain ja syytä en tiedä,
Siitä kai
Mieli kuivuu

tuntea...

ihmisen kannattaa itsensä
tuntea,
omat jalat ja pää,
niillä pidemmälle elo
eläytyy,jossa
sydän mieltä myöten
itsensä hyväksyy

arska...

arska se kotona lojuu,
työmaat ei häntä kaipaa, eikä
arska heitä

arska on pulskan solakka
nykyihminen,
thai-tytön lempeä rakastaa,
puolin päivin suihinoton tilaa,
loput ajat sitten
ilonpäivää hierovat

ansiosidonnnaista on viellä
jäljellä,
koten mikäs kiire on
iloja lopettaa

turha...

turhallakin on merkityksensä,
tyhmällä viisautensa,
eikä mikään ole mustavalkoista

jos ei ole työtä,
on työttömyyttä,
työtön tarvitsee tukea,
jota jaetaan,
tässäkin turhalla on
merkityksensä

heinämaa...

suomi on kaupungeja,
niitä liikuttelevat
onni-bussit ja muut pyörälliset,
kaupungien välissä on autiomaata,
pois kupattua heinämaata ja karpalosuota.

ihminen ei tarvitse enää kumisaappaita,
heinämaissa tarvittiin,
nyt
ihminen istuu bussissa ja liikkuu
hississä,
sipsuttelee asunnossaan, jota kiivaasti makselee
kasvottomalle rahastajalleen

heinämaassa on kaikki hyvin,
ihmiset menivät sementoituihin lokerokkoihin,
ja
ovat
kasvottomien rahoittajien sylissä

hiljaisuus...

ihmisellä on pieni,
kun hiljaisuus hallitsee,
ei äänen ääntäkään, ei silmänräpäystäkään,
hiljaisuus on iso,
sillä on iso tilat.

hiljaisuus väistyy,
kun puhe alkaa, äänet huoneen täyttää,
silloin
hiljaisuus itseensä vaipuu,
tullessaan takaisin, kun äänet lakkaa

ihmisen alkukoti....

sade ropisee asuntoni kattoon,
en valita,
sade on ropissut siinä ennen minua ja
ennen muitakaan

ihminen on uus tulokas,
kalan kautta  apinaksi, sitten
ihmiseksi jalostautui
   ennen kalaa ihminen asui kuussa,
mutta sieltä tuli lähtö,
kun
rupesi elämään ihmisiksi.

sukupuolet..

työmarkkinoilla ei ole
naisia ja miehiä, vaan
ihmisiä,
maksettakoon heille kykyjensä mukaan,
ei sukupuoleen vedoten
  arvot ja osaaminen,
palkkauksen kulmakivi

kasvot...

ihminen kantaa kasvojaan,
toiset hymyillen selkä suorassa,
jotkut
sivuillein pälyillen,
joillekkin kasvonsa aivan
vieraat

hyvänmielen ihminen nauraa
itselleen,
hänhän tuntee, ettei kaikki ole
täydellisen kaunista,
mutta melkein

täydellinen ihminen...

täydellinen ihminen on
tämänpäivän näköinen,
tyhjänpäiväinen,
jolla on kaikkea,
paitsi ei hyvää
mieltä

tekemättömyydet...

sanoja ei tule,
tunnetuska kielen sulki,
kävelen,
mutten minnekkään,
tunnetuska istutti minut
katsomaan jälkiäni,
elämäni tekemättömyyksiä,
tekemäni asiat menevät omia menojaan.

hymy...

onnettomia ovat
hymyilevät jokapäiväiset
ilmeet,
joissa arjen ilme ei näy

onneton ei itke, hän hymyilee,
pelkonsa kanssa
päivää viettää

itkevä ihminen itseään
tyhjentää,
hän mieltänsä keventää,
jotta arjen onni hymyilis

käsissäsi...

kun elämä pienenee,
kokosi suurenee,
katseesi kauemmaksi siintää,
mielesi syvemmälle tuntee

entinen turvallisuus oli
itsestään selvyys,
aikaisempi hyvinvointi oli
luontaisetu,
mutta
nyt
kaikki on käsissäsi

tulinuotiolla...

alkuihminenkin heräsi
nukuttuaan,
hän nukkui, kun oli aika,
ei unen vaan hengen turvan

yöt valvoi nuotiollaan,
pedot pelkäsivät tulinuotiota,
mut
nukkuvan söivät

tänään ei alkuihmisen pelko  hallitse
nukkujaa,
tänään pedot tulinuotioillaaan
nukkuvan syövät

yhteiskuntien etuudet...

markkinataloudessa saa olla työtönkin ja
vähävarainen,
lintsari ja peräkammarin poika.
kapitalismi on inhimillistä
    voi rikastua ihan mitättömästä,
voi perinnöt ruletissa hukata.

  sosialismi  takaa täys laiskuuden
ja  kaalikeiton
    kommarina olet joukon jatkona, kunhan pidät
turpas kiinni.
kommunismi itää
joutenolossa ja tasapäissä.
   ei saa olla rikas ja rulettinakin vain
venäläinen versio, joka ei edes kitumaan jätä.

normaali ihminen...

normaali ihminen on
pieni ja hampaaton
kissanpentu,
se, jolla ei silmätkään viellä
avautuneet
sen jälkeen ihminen on yhtä
koiraa,
haukkuu ja kuseskii joka tolppaan,
semmoinen hännän heiluttelija

elämä...

nuorempana tähtäät korkeammalle,
enemmän, kun toiset muut

aikuisuudessa teet perinteiset,
kouluttadut ja perustat
perheen,
eroat ja joudut velkasaneeraukseen

vanhempana toivot, ettei
huominen tulisi heti

ohi suun...

viisaalta tuntuvat
päältäpäin näkyvät,
mut
maan tietäjät,
hiljaa sivussa seuraavat,
heil
se tieto,
joka suulaalta  ohisuun

Jaloin...

Ihminen katsoo miellyttävyyksiä,
Katseensa kääntää
Epämukavuuksilta

Joutuessaan ahdinkoon,
Hän katseilta apua anoo,
Mut
Pois on katseet kääntyneet.
Ihminen ei sittenkään ole
Luomakunnan jaloin

Äiti...

Elämän kaunein sana on
Äiti,
Rakkain ihminen on
Äiti.
Ilman heitä,
Olisiko meitä?

Töpeksiä...

Ihminen voi erehtyä useinkin,
Töpeksiä tavan takaa,
Jos se siltä tuntuu,
Mut
Yleensä kerta riittää

Yksin...

Yksin ihminen ei tule toimeen,
Eihän hän jokapaikkaankaan kerkiäisi,
Ei jaksaisi itseään moittia,
Ei kehua retostella,
Ei lain bussissa matkustaa,
Paikkoja ois,
Mut kulje ei.

vaatimattomasti...

ihanan pienestä kaikki
alkaa,
vaatimattomasti

joskus suurenee,
mahtipontisesti

toisinaan ei synny
mitään

tori...

yö aamuun varjottuu,
kaupunki herää,
jotkut aiemminkin,
toisten ikkunoista ei valoa näy

kiiruhdan töihin,
kävelen,
sillä
työmaani on kulman takana,
kauppatorilla,
tori, jossa lokit jo heränneet

Varikseni...

Varistani naurattaa,
Kuten usein, nyt aiheena on rotukissa,joka
Yritti saada hiirtä poskeensa.
Se katseli  hiiren pyynti yrityksiä,
Mut
Hiiri vain jallitteli pöhyttynyttä,
Latsi katsia

Sopivasti....

Suuret määrät kaikkea on liikaa,
Sopivat määrät on kevyempää
Kantaa

Murheet ja sopivat ilot,
Huonommat hetket sekä
Iloiset jutut,
Kaikkia sopivasti,
Ei runsain mitoin,
Muttei vajaanakaan ole
Kivaa
Matkustaa

Aika...

Paljon on joutilaalla aikaa,
Kiireellisellä ain loppu

Kummassakin puolensa,
Mut
Joutilas ei sijoiltaan pääse,
Eikä
Kiireellinen makuulleen ennätä

Unet...

Kaikki unet eivät herätessä
Katoa,
Sen huomaat levänneistä
Katseista,
Hyväntuulisistä olemuksista,
Sekä
Ilosilmistä

Kaikki unet eivät
Koskaan pääty,
Sen huomaat rasittuneistä silmistä,
Kyyristyneestä olemuksesta

kaunis aika...

mitä minustä jäljelle jää,
jääkö muistojakaan,
enhän ole siinäkään
rikas

tarvitseeko mitään
jäädäkkään,
onhan tulijoille enemmän
tilaa

elämä on kaunista aikaa,
muusta en mitään
tiedäkkään

uskovaiset...

luontoäitee harmaissaan,
tuuli ei kuiskaa,
kulkukoirat eivät raitilla kulje,
vain kesytetyt kissat tuuheissa turkeissaan
jaloittelevat

sunnuntaiksi päivä luotiin,
syntisten katumukseksi,
vanhurskaitten päiväksi
valostettiin

monet eivät uskossa kylve,
vain silloin, kun oikein heikottaa,
mutta
vanhurskaat paistelevat aina
lettuja
sunnuntaisin

hiljainen hetki...

hiljainen aamu,
hetki ennen ääntä,
vain minä herännyt,
hiljainen hetki

hiljaisuus puhuttelee,
palauttaa mielen eiliseen,
ratkoo huomista,
hiljaisuus

hetken kuluttua äänet heräävät,
silloin olen hiljaa,
silloin olen jo
menossa

vanhukset...

hiljaiset vanhukset hätäänsä huutavat,
äänettömästi katsovat,
yksinäisyys seuranaan

vanhukset,
perinnön jakajat

yksinäiset vanhukset,
elämälle kaiken antaneet,
nyt hiljaisina
katsovat

hetkinen...

hetkinen on vähän,
vähemmän, kuin
enemmän ja sitä suuremmat
hetkisillä
 on kauniit silmät,
ohimenevät

tiet...

monet tiet vievät johonkin,
toiset yhä jatkuvat,
monet eivät alkaneetkaan
  kuljen yhä jatkuvaa,
kuljen  ja kuljen,
useasti mietin tieni kulkua

ihminen on turha...

ihminen on turha,
syntyi ja syttyi,
suuttui ja anteeksi antoi,
mut
aamula töihin,
sil
muuten ei tiliä tuu

pasillit...

elämä ei ole ihan yksinkertaista,
ihminen on uus tulokas,
siksi monta pasillia
meitä varjostaa,
mut
voisimme sopimuksen tehdä,
eläisimme luonnon ehdoilla

huonoinkaan...

huonoinkaan ihminen ei
ole
itseäsi kummempi,
sinun täytyy vain häntä silmiin katsoa ja
kätellä,
sillä olette hyvin
läheisiä

nyystölän kylä....

nyystölän kylä on niin pieni,
ettei sitä sateliitistä huomaa,
siksi sitä
ei
herra Putinkaan
myrkyttele,
vaikka mieli tekis....

rio....

riossa on notkeeta väkee,
voimistelijat luokilleen vääntyvät ja
heillä urheilumeininki taipuisaa

mut
toisin on hormoonihiirillä,
joita uima altaissa uivat,
painonnostossa ähertävät sekä  painissa
viel vääntävät

riossa moni asia ei ole niinkuin
pitäisi

padasjoentie....

ajoin polkupyörälläin padasjoentietä,
rengas uppos asvaltin koloseen,
turvallein lensin,
en kuollut,
en haavoittunut,
mutta miten lie
ens
kerralla

hautautua...

ihminen voi olla puistolastakin kotoisin,
myös espoon kirstinmäestä,
mutta
hautautua sinne ei voi

sonni-rock....

sonni-rokissa irina
jytää,
kansa keinuu huormiossa onni-sonnin,
joka
karsinassaan hilma-hiehoa tahtois
tanssittaa

sonni-rock ei ilman onnea ja hilmaa
sois,
sillä heillä
love-story mainiosti
komppaa

espoon kaupunki...

espoon kaupunki kuuluu
putinin lähimmäisille,
sillä
espoossa on muutama venakko,
joilla on
historiankirjojen mukaan sama
iso-isä.

hevonvitun menetelmät...

luonnonkukka kukkii,
tauditta,
jaloruusuun tauti hyppäs,
mut eloniityn luonnonluomaan
kukkaseen ei tauti takertunut,
sillä sillä vuosisatojen karkotusmenetelmät,
hevonvitun menetelmät,
niitä ei
jaloruusulla lie

sukulaiset...

sukulaiset eivät ole tuttuja,
ovat  erinahkaa,
samoissa esi-isissä yöpyneitä,
mutta heillä on erimallinen
nenukka...

yliarvostuttaa...

ihminen turhamaisuudessaan
itsensä
yliarvostuttaa,
hänhän vain vettä ja
kuivakkaa oloa, jossa ei haavatkaan
arpeudu,
eivätkä hyvät mielet
hymyile

rapu...

rapua ei eestäpäin saa
kiinni,
sehän peruuttelee mennessään,
ravulla on pienet kinkut,
jouluporsaalla isommat,
mutta
ravun sakset,
aih, ja voi,

luontoherra...

ihminen on altavastaaja,
luontoherra ylintä nuijaa heiluttaa

muurahainen ja metsätyömies istuvat
kannon nokassa,
kumpikin ruokkii näläntunnetta

ovat hiljaa,
sillä sanat saattavat suututtaa luontoherran ja
nyt siihen ei ole varaa,
sillä miehen täytyisi leimikko hoitaa ja
muurahaisella on keko kasaamatta

jokapäiväinen elämä...

jokapäiväinen elämä on
ostoksilla
saavutettu,
vain pienen pieni osanen on
myötäsyntyistä,
mut
sekin kaupassa käyntiä tarvitsee.

lapset...

lapset ovat pieniä käsiä,
vikkeliä jalkoja,
ilosilmäisen
eläväisiä,
heillä kaikki kokematta,
siksi iloa rintaa täys

sanomattomat...

sanomattomat sanat
kauaksi kuuluu,
kaiken elämän

anteeksi...

ihminen on suuri asia,
suurempi on inhimillisyys,
mut
arvokkainta on
anteeksi antaminen

sota...

jos sota syttyy,
pois rauha siirtyy,
siinä samalla ihmisyys
unohtuu

nuoret ihmiset turhaan kaatuvat,
sillä
rauhan puheilla kaikilla olis huominen

kolmannes...

puolet elämästä jo ois tehty,
ko ei tarttis kolmannesta nukkua ja sitä yhtä
kolmannesta vapaa-ajoittaa.

itikalla on hommat kondiksessa,
kerran kesässä
eletään,
sitten talven viettoon

duunaria vituttaa kesälomat,
ne loppuu, kun alkaa
makialta maistuu

kellystyy...

ilta mailleen kutsuu,
pois kiireet tämän päivän
jätättää,
luontoäitee syliinsä uinuttaa
pois on päivän kiireet,
on aika levonmielen,
mieli jokaikisellä uneen kellistyy,
luontoäiteen syliin nukuttaa.

kateuden ahneus...

ihminen tahtoo enemmän,
vaikka jo
kylläinen

sairaus on ikävää,
kateutta ja
ahneutta

ihminen voi kyllä muuttua, mutta vanhuus
haurastuttaa ja ennen muuttumisaan hän
on siittänyt
perinnön

ihmiselo...

ihmiselo on maisemia,
mitä enemmän, sen mukavampi on
hymynsä

yhdenpaikan ihminen,
tuppisuuna ja
murrehtijain
ilmeet aamusta iltaan,
hällä huumorikin alusilleen jää

nyystölän lahtarit...

isä meidän,
toivoton on uskottoman
huuto,
vain epätoivo
pellon syrjänteen

työläiset lahdattiin
veripelloilla,
sitä yhäkin
nyystölä itkee

lahtarit ilosta itkivät,
pois päiviltään on
maatyöläinen

pirun synnit...

venäjä tekee mitä tahtoo
euroopassa,
siitä valat vannotut

venäjä on luihu maa,
kierous on perisynneissään,
mut
miksi nato tekikään pirun kanssa
kauppaa.

sonni rock....

sonni rock,
siinäpä jytähumppaa
auttoisten malliin,
siin ilonpito festareitten parahinta,
sillä sonnit iloa tahdittaa

ihmisen ravinto..

kun ihminen syö
kalaa,
syö hän
itseään

jäin...

meet poispäin,
lähdit,
jäin

linja-auto...

en mä linja-autoista mitään tiedä,
mut
ajelen bussia ihan vaan sen vuoksi,
että näen ihmisiä,
sen vuoksi

jos en ajelis dösää,
olisin toreilla kauppiaana
tahi
lääke-esittelijänä, sillä niisä saa
katsekontaktin,
ihmisistä minä elän

nyystölä....

Nyystölää ei ameriikassa tunneta,
ei
moskovassakaan,
mutta kiinan ihanat ihmiset sen
tuntevat,
heille Nyystölä on
elämän lähde,
tai
ainakin yhdelle,
minun ystävällein.
 

rupi...

rupi on vuotavan haavan
tukehettelija,
ensiapuinen luonnon suoma.
rupi,
kutiseva rupi,
mut vuotavan haavan suurin tuki.

unohdettu ihminen...

unohdettu ihminen,
pois pyyhitty,
mutta vaalipäivinä
todellinen ystävä

taivu....

katsot ja mietit,
et mitään voi,
olet luotu,
hieman voit kulmias korjailla,
mut
luotu oot,
etkä muuksi taivu

kana....

ihmisillä on peukalot ja pikkuvarpaat,
mut heillä ei ole linnun siipiä,
niillä pääsis leijailemaan,
joten ihmispolo joutuu jaloillaan

kananmunan pyllistäjä oli
ennen maailman kovin elukka,
söi kaiken mitkä ilmaantui polulleen,
nyt
se lykkää munia ale-hintaan, eikä kukkoa lailla eikä halmeilla,
mut niinhän ne ihmisetkin muuttuneet,
lapset syntyy putkissa,
tuotantoeläimet keinotellaan
odottamaan.

erämaat...

erämaita ei lie,
niissä ihminen kulkenut,
mut
linnuntie, se on
elämän erämaa,
siellä vaistot ohjaa,
tuulten vireet liitoja kantaa,
siel
ei ihminen käynyt lie

teryleeni housut...

pienet vuodet,
ruuhkaisat elämät ja
aikaa vievä vanhuus

ihminen on kehitys,
tulee ja menee,

vain nimi vaihtuu

elämä ei suunnittelulla
maistu
mehukkaalta,
mutta se tuo papin viran ja
herrojen teryleeni housut.

eksyneessä seurassa...

haluan olla hyvässä seurassa,
,mutta eksytän itseni
seuraan, jossa aurinkokin vaikenee,
kuu ja tähdet eivät
hetkiään vietä.

hyvässä seurassa on
ikuisesti nauravia ihmisiä,
menestyneitten ihmisten
jälkeläisiä

eksyneessä seurassa on
mahdollisuus,
kadotus ja tulevaisuus,
ihan arpakuution verran

karjalainen....

karjalainen ihminen on hymysuu,
hellämieli
keväänsuu,
hältä itkukin herkästi tirahtaa,
mut
laulu komiasti helähtää,
sil
karjalainen ihminen elää,
vuos toisensa perrään,
jos ei montaakaan kesää, niin
ainakin yhen hyväst

kuvetta kaivaa...

ihmisen katse kirkastuu, kun
näkee hyvänolon,
mutrustuu, kun polvistuu,
mutta
aina hän kuvettaan kaivaa

ihminen....

ihminen on kiva eläin,
kärpästä nauratti, kun
nukkuvan ukontollon nenässä
suvivalssia tansutteli

ihmisellä on luulotauti,
kärpäsellä ei riitä moiseen
aikaa,
yks elämä,
yks
kesä

ihminen on mies tai nainen, tahi
niiden nuorimmat versiot,
vanhemmatkin sukupuunsa
ylimpinä

Hanssin kyydissä..

bussin kyydissä
kohti pääkaupunkia,
penkit täys.
 oon kuudeskymmenes,

työmatkoja ja koulukyytejä,
pari vanhusta menee sukuloimaan,
niin arvelen,
olen se kuudeskymmenes matkustaja
takapenkiltä,
olen
Hanssin linja-auton reittiliikenteessä,
joka kulkee
läpi kauneimman Suomen

mukava matka...

laulut lauletaan,
puheet pidetään ja sitten mennään pois.

vieraassa paikassa
tututkin
tuntemattomia

meen pois,
kävelen kotio,
mukava matka

kotimökki...

kotimökki,
pieni ja harmaa

elämäni alku,
pihakeinussa elämääni
keinuttelin,
tulevaisuuttani sovittelin

siitä on aikaa,
olen nyt elämän toisella puolen,
mutta kotimökkini ain
pieni ja harmaa,
sen pihakeinussa yhä keinuttelen

lähdet...

yksin tulit,
lähdetkin.
alkujaan sinulle hymyilivät muut,
nyt
vieraat suut

aika kuluttaa,
poiskuluttaa,
nuoret jatkavat,
jos
heille aikaa suot

sinivalkoinen...

ameriikka on iso maa,
venäjäkin ja kiina,
mut
suomi on
elämän enemmän,
kirkas ja sinivalkoinen

läpi yön..

läpi yön tulin kotiin,
yön, jossa en ääntäni nähnyt,
näin vain ohikulkevat niityt ja ladot
ja metsätaipaleet,
niissä en ole käynyt,
mutta kotiini on kiire,
siellä olen ollut

paljon..

kaikki on paljon,
enemmänkuin vähän,
mutta vähästä jokainen on kotoisin,
sillä paljossa on paljon

syväntä...

hyvänolon tunne on
hyvä juttu,
se on hyvin mielin
aiheutettu,
tuurillakin saavutettu,
mutta
syväntä hienosti hymyilyttää

kaunis tarina...

elämä on kaunis tarina,
surun suojelema,
kaihoisasti eletty,
elämä on juttu,
ihan jokaisen oma
juttu

jokainen ihminen on tarina,
kaunis ja ainutkertainen,
siksi hymyn kukkakkin hälle
kukkii

ihmisen onni..

ihmisen onni on hyvinvointia,
henkistä ja
kuvan kaunista.

esteet...

saavutat kaiken haluamasi,
kunhan poistat esteet,
itsesi asettamat

Varikseni....

Varistani nauratti makiasti
Sähkötolpan nokassa.
Se ei voinut käsittää,
Miten tikan päänuppi kestää
Jokapäiväistä koputusta.
Kolmetoista kertaa se hakkaa tolppaa ja yleensä
Toukka tyhmyyksisään tikan nokkaan tupsahtaa,
Mutta tänään se tippu ja lokin pirulainen sen lennosta
Nakkas omakseen.
Tästä tikka suuttui,
Nakutti tikkaa nokallansa niin kauan,
Että toukka peräaukosta ulos kurkisti,
Siitä tikka eväänsä vetäs.
Varistani naurati moiset touhut,
Kuulemma ovat sivistymättömiä,
Luonnonlapsia.

Murjota...

Synnyit elämään,
Vartuit näkemään,
Joten
Elähän murjota.

Arvet..

Ihmisellä joskus vammoja,
Henkisiä tahi kämmenen selkäisiä,
Laastari vuotavan hoitaa,
Henkisistä syvimmät arvet jää.
Aika on lääkkeistä parahin,
Jos vain resepitin oikian saa

ketkä hyötyvät terrorista?

ketkä hyötyvät
 isiksen toimista
hyötyvätkö semmoiset kansakunnat,
joiden vihollisia tämä terrorijärjestö
lahtaa?

ainakin Israel hymyilee,
sillä on nyt likaisen työn tekijät

alistaja...

johdat alistamalla,
hallitsetkin,
etkö näe, etteivät he ole iloisia,
pelkäävät ja vihaavat,
etkö huomaa,
ettet kauaan voi

alaluokat...

koulussa on entisiä oppilaita ja
nykyisiä.

tasa-arvo syntyy koulussa,
tytötkin ovat ihmisiä,
mutta ennen oli toisin ja
alkukantaisissa yhteiskunnissa yhäkin

yhteiskunnantien kasvot peilautuvat
koulutuksesta,
ihan alaluokilta alkaen

suklaata...

mitä oli ennen elämää,
ennen sinua ja minua,
mitä ennen kaikkea muuta?

oltiinhan me siellä,
mutta ei toisillemme juteltu,
oltiin olevinamme

tänään käydään kaupassa,
syödään hyvin ja
moititaan mitä sattuu sekä
taas syödään,
suklaata

alustettiin...

eiliset ovat menneitä,
mutta niillä
tämäkin päivä
alustettiin

sykettä....

ain rakennetaan,
monttua montun perään,
komioita on uudet pytingit ja pois
purettavat,
suomi elää

elämä on sykettä,
vilkkaita jalkoja ja käsien heiluntaa,
elämässsä pää kääntyy myös
sisältäpäin.

vanhoja ihmisiä kyyhöttää,
uudet reippaasti
skeittailee,
uus-suomalaiset roskiksesta pyllistää,
käsipitkällä almuja anoo,
joku herraksi kerinnyt

samannäköinen...

maailma olis ihan samannäköistä
ilman ihmistä.
ois vain puun oksia ja ikihonkia,
tiettömiä taipaleita,
mökittömiä sivuteitä.

tunkee...

ihmisellä on ain kiire,
hän paljon hamuaa,
vaikka
ihmiseen ei itseään enempää mahdu,
mut
kuitenkin hän itseensä
tunkee

Tähtiyö...

Tähtiyöni unelmia luo,
Täysikuu varjottaa,
Tammikuun pakkasessa
Susien häitä kuuntelen,
Olen paratiisissa,
Tarusjärven korpimaassa.

Dita....

Joskus kiitän,
Toisinaan en,
Mutta olet aina sen
Ansainnut,
Sinä, joka minut aamuin ja illoin kävelytät,
Kiitos ditasein,
Koiran pentusein suloisin,
Vaikka ikäneito lienetkin.

Suo...

Suo kätkee elämän eilistä,
Suonsilmä katsoo myös huomisen eiliseen,
Jossa
Kurki astelee ja karpalot vienosti punoittavat
Suopursun tuoksu luo hämyn hetteisen
Sammaleen, joka joustaa ikielämää,
Jota suopeite varjelee

herää....

sunnuntai aukeaa,
monella hiki päässä ja suu kuivana,
toisille muistikuvat eilisestä huojuvan hatarat,
jotkut vaan hymy suussa heräävät.
  monella tapaa voi herätä,
sen oppii kokeilemalla ja siihen ei
ensikertalainen herää

ratikka...

kaupunki valkenee, ratikka pysähtyy,
ihmiset sisään ahtautuu,
ensimmäinen ei tullut,
ihmiset mielipahoillaan,
kuskin niska punoittaa,
mut
puolet tuhisijoista liputtomia,
joten
puhiskoot

syksyn värit...

syksyn värit mieltäni
tyynyttää,
hieman masentaakin,
sillä on luopumisen aikaa,
on kesätuulet tuulettuneet.
haravoin lehdet kasaan,
kasaan kesän muistotkin,
jäljelle jää
haikeus.

Yön sylissä...

Ajan läpi yön,
Tulen luokseis, kun aamu valkenee,
Suljen sinut päiväksi itseeni,
Kunnes yö minut luotais jälleen
Ajattaa

Bussikuskin elämää,
Yön sylissä,
Vaikka mieleni sylissäis

Kevät...

Kielonkukat kukkivat kevätsäillä,
Tuomen tuoksut kevättä hyväilevät,
Sekä
Sinivuokot ja tanssittavat
Äitienpäivää.
Kevät ikihongan pintaa rapsuttaa,
Tikkakin sitä koputtaa,
Varis yläoksalla kielopuska sylissään,
Ojentaen sen myrskytuulille,
Jotka kevätsäitä  hallitsevat.

Ystävä...

Ystävyys johtuu jostakin,
Aivan samoin sen puuttuminen.
Ystävään ei tarvitse yhteyttä ottaa,
Hänhän on
SinussA

hymyilin...

vetäisin pullon viinaa,
nukuin  aamuun saakka ja
menin lähikauppaan,
ostin oluen,
join ja
hymyilin

Esun Runot ja Mietelmät: pakko..

Esun Runot ja Mietelmät: pakko..: elämää et voi uudelleen aloittaa, voit vain sitä rakentaa ja sinähän olet vahvoilla, sullahan on jo kokemustakin, samoja virheitä ei ka...

pakko..

elämää et voi uudelleen aloittaa,
voit vain sitä rakentaa ja sinähän olet
vahvoilla,
sullahan on jo
kokemustakin,
samoja virheitä ei kannata toistamiseen
tehdä,
ellei ole ihan
pakko

suorat sanat...

suorat sanat menevät
perile,
tosin  ei taida toiste

kiertelevät kulkukauppiaat ovat
historiaa,
takuu-ajoista tuli kiistaa

viisas ihminen kuuntelee ja
ei
virka
mitään

värjöttelevät

politiikka on
värjöttelevän ihmisen
laidunmaata

ihmiset värjöttelevät ,hehän ovat,
kuivanahkaisia entisten syntymäpäivien sankarita,
jotka
eivät enää
juhli,
sillä
ovat aidatut
politiikan laidunmaahan,
jota paavo-paimen aita aitauttaa

kulkukissaa naurtaa,
siellä he ovat,
mutta hän vain vapaana kulkee,
tosin hänelläkin hymy hyytyy, kun tupsukorva
ilves
kyhnytä halajaa

kaksi ihmistä...

maailmaa ei voi yksin kävellä,
ei elää hetkeäkään,
yksin ihminen ei olisikaan,
ei

ihminen on monia,
toiset ihmiset ovat ihmisiä,
kissat kissoja ja
luonnossa on monta
tutkimatonta,
sekä     pari muutakin.

elämä syntyy kahdesta,
sitten se lisääntyy kahdesta ja
sitten onkin kakkosessa nollia monia perässä,
viimein
alustapäin ihminen menee pois,
mutta seuraavan kesän kukkasinä taas
veikeästi hymyilee

homo biisi...

hyvät mieslaulajat ovat
homppeleita,
onneksi toiset eivät osaa
laulaa

toiset ovat manneja,
onneksi ei
toiset

mitä väliä,
eihän sillä olekkaan,
halusin vain korostaa, että
ihminen on moninainen

värit...

piirtäminen on tekniikkaa,
mutta värittäminen on
mielentaidetta,
väreillä on monta maisemaa

luonto väreilee,
talvea vaaleus viilentää,
sinitaivasta sinisyys raikkauttaa
yön tummuus,
aamun sarastus ,
ilta saa kirkkauden luopumaan,
siit
syntyy
ruskan värit syksyyn,
oranssiset askeleet

eilinen...

vanhempana nuoruus menee
nopeasti,
nuorena ei tahtonut mihinkään
päästä.

eilinen on tämänpäivän silmissä
useimmiten mukavaa aikaa,
ainakin mukavuuksia mieluimmin
mutustelee  ja
itseään
peilistä katselee

eilinen mahdollisti
tämän hetken,
kaikki tapahtuneet ovat aikansa
lapsia

olen vinossa...

olen vinossa,
aina johonkin suuntaan kaatuilemassa ja
kohta kalju,
ei hymyilytä tai vähäsen,
olen vitsi

aamukaste...

yö aamuun polvistuu,
pois pimeys hälvenee,
aamukaste varjoon kumartuu,
herään aamuauringon säteisiin

aamu on raikas,
hengitän vapaasti,
satakieli laulaa vienosti,
en henno varpaitani siirtää
aamun kostealta ruoholta,
mutta
teen kuitenkin niin,
sillä kastikainen kutitteli
ukkovarvastani

365

Vuosi on neljänneksiä,
Vuosikatsauksia ja vuodenaikoja,
Jotka joulupukki viimein lahjoo.
Vuosi alkaa ilonpidossa,
Päättyykin,
Mut kaikki siin välissä on
Elettävää,
Siis
365 miinus kaksi tekee
Vuoden.

Maine....

Ihmisellä on hankittu maine,
Hieman siinä on olosuhdelisää,
Mut päällisinpuolin ihminen itseään
Mainostaa

Saavut tuntemattomana,
Lähdet
Itsesi näköisenä,
Jäljelle jäävät jälkesi,
Jotka maineeksi kertyvät

itseensä käydä...

syksyllä on värit,
sadepisarat ja vesirännit,
iki-ihanaiset ruskan värit, joita
luonto lentolehtisinä kulkijain silmille
värittää

syksy on sadonkorjuun aikaa,
marjamaitten,
sienimetsien ja viljavien peltojen,
viinimarjojen omenaisten

syksyllä ihminen itseensä kokoontuu,
pois kesän villit ajat,
pois hulivilinät,
nyt
on aika
itseensä käydä

ajastus...

ihmisellä on aikoja,
joutenolojen varalle,
aherruuksien sattuessa aikaa myös
löytyy,
samoin,
lemmenkielille,
jos sikseen tuntuu

ihmisellä on aikoja,
jos ei yhtään niistä käytä ja
itseensä sovita,
hukkaan mänt
koko
ajastus

luonnonkukka...

luonnonkukka luonnonhelmassa,
niityllä kesantopellon,
sinitaivaan alusmaitten,
mis
elämä sitä tyynyttää,
luonto kuiskaten  tuivertaa,
mut kukka yhä kauniimmin
niittyä somistaa

lahhoooo....

ihminen rakentaa ja luonto purkaa,
huonosti rakennetusta luonto aloitttaa
hetimiten

julkiset rakennukset home ensiksi valtaa,
alle ajan rihmastonsa
seiniin kierrättää, siitä tovi vaan, niin
rakennusvääpeli huuteloo,
lahoo, lahhooo

ennenvanhaan ihminen rakensi
mökkinsä kestäväksi,
uudelle sukupolvellekkiin,
mut,
silloon enempi
fundeerettiin

uni...

ihmisen mieli syntyy unessa,
siellä se sieluun asettuu ja
elämää ohjailee.

ihminen syntyi nukkuessa,
sitten alkoi parkujen hetki,
jonka
päivätirsat hymyyn tyynytti.

ihminen on kolmasosa vuorokautta,
kahdeksan tunnin verran,
muut ovat
markkinatalouden kotkotuksia,
syyttömiä ei ole sosialismin opitkaan,
eivätkä uskonkappaleeet tahi pakanatkaan,
mut
kielon kukka on viaton, se on unen serkku

kateus...

kateuden kohde on
onnistunut,
siksi häntä kadehditaan,
kyvykkyyttään ihastellaan

onnellinen...

onnellinen lie ihminen,
jolla seuranaan samankaltainen,
heillä
mieli yhtäkättä lyö,
askeleensa yhteen tahtiin käy,
heil onni satumainen, sitä tähdet
ohjailkoot,
kuutamo unelmoittakoon ja
sydämmiään aurinko valaiskoot

Lomat loppu...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan,
Mutta jos sitä ei ole ollut ollenkaan?

Lomat loppu,
Hyvä, kun tuli hommiin hoppu,
Sil
Kyllä jo rupes,
Kylet kippeytyy

Paarmat minussa ruokaili,
Itikat inisi,
Rakot kätösissäni viattomissa,
Kaljaakin kori kaupalla kaupasta kiskoin,
Kurkkuuni lutkuttelin

Ny oon arpeetissa,
On direktiivien suojeltua hommaa,
Ei elukat otsa nahkassa inise,
Hikikään ei valu valtoimenaan,
Jos valuis, olis se lakon paikka Justiinsa.

Postimies...

Kuljet vaikket päämäärääsi tunne,
Kuljet, sillä olet elämän postimies,
Ihminen, jolla ei kotiosoitetta missään lie,
Vain taival päämäärätön.

Paikoilles et itseäsi saata,
Sillä
Päämääräsi odottaa ain

Syrjäytyneet...

Toiset ihmiset ovat syrjäytyneet,
Heitä ei varjokaan huomaa,
Ei kellään konsanaan hyvänpahaa sanottavaa.
Ihmiset itsestäänkin
Vetäytyneet
Mut katseellaan toivoisivat jonkun
huomaavan,
Siksi kadunkulmissa hiljalleen
Katseensa kiertävät,
Kapakoissa tuopi kädessään.

Itkun hymy...

Et näe huomisessasi mitään,
Et hyvää, etkä pahaa,
Kurjuus on sinussa käynyt,
Annoit sille kaiken,
Olet sisältäsi tyhjää,
Niin kolkkoa on mielessäsi,
Ettei itkukaan hymyile

Elänyt...

olet elänyt,
Nyt huilaat,
Olet vain ja kasvosi kääntyvät
Yhä usammin eiliseen,
Et hymyile,
Vaikka hauskaahan sinulla on ollut,
Liiaksikin

Ruttopuisto....

Sateinen iltapäivä,
Mielikin illastaa,
Muttei viellä levolle kumarru.
   Ruttopuisto akatemiassa on elämää,
Sade vain antaa sille suojasään,
Seköhän puistokemistejä naurattaa?
  En pysähdy,
Sillä vainajat nukkuvat,
Sade suojaa kulkujain

Vaikeudet...

Vaikeudet vahvistavat,
Niiiden vuoksi pystyt hyvälle  päivälle
Kumartamaan,
Ikävyyksille nauramaan

Huoltoasemien lounas...

Elämä maistuu välillä,
Kuten huoltoasemien lounaat,
Nälissään välillä eletään,
Mut päivät toisiaan seuraavat,
Jos vain
Mukaan kerkiän

samannäköiset...

kaikki lapset eivät kasva
samankaltaisiksi,
kaltevan samoiksi,
toiset itsensä näköisiä,
jotkut toisten

ihminen on melkein samannäköinen,
mutta
häneen sopii vain
omat avaimet,
itsensä sielun

yksinkertainen...

olen niin yksinkertainen,
ettei minuun solmuja synny
mieleni tunteilla matkustaa,
kehoni elämällä ratsastaa,
en mutkiin taivu,
mut jos niin teen,
silloin huilaan vaan

yksin...

uskot kaikkeen pystyväsi,
ehkäpä niin onkin,
mutta
yksin et itseäsi pidemmälle
etene

monta yksinäistä muodostaa
yhdessä yksilöitten voiman,
useammat kädet ja silmät sekä
monet mielet ovat aina
osaavampia, kun
yksinäisen

Rakkaus...

Rakkaudessa on muutama kirjain,
Niillä on merkitystä,
Niissä on elämä,
Niillä on luottavaiset kasvot,
Reheliset silmät ja
Uskollinen mieli.

Kirkkain silmin...

Vuodet vierivät,
Aikasi kuluu,
Päiväsi öiksi vaihtuvat,
Jalkasi väsyvät,
Mutta muistat eilisen
Kirkkain silmin,
Pyyhit niitä usein,
Muistat ne niin hyvin

Luojasi...

Elämässä ei kiire auta,
Sillä et saavuta kohtaloasi,
Juokset vain onnesi ohi,
Onnen, joita on harvakseltaan.

Elämä on otettava avoimin mielin,
Sylin täydeltä.
Tilata et mitään voi,
Luoja ojentaa osuutesi,
kohtalosi verran.

Kohtelee...

Elämä kohtelee
Luonnon lailla,
Niissä ei ole mielen tunteita,
Niissä on kohtalon luomaa,
Sitä johon ihmismieli ei yllä,
Vaikka kuinka kurkottais

Luonnossa on kaikki...

Luonnossa on kaikki
Mitä elämä tarvitsee,
Kaikki muu on
Ihmisen turhamaisuutta

viaton...

epärehellisyys hymyilee,
sillä tavoin se viattoman varastaa,
itkiessäänhän se tekisi
hyvän työn,
sen työn, joka vilpittömästi
hymyttäis...

puhdas ihminen..

puhdas ihminen on käynyt
sielunsa saunassa,
itseään ripittänyt,
tapojaan korjaillut,
siksi hän itsessään viihtyy ja
muutkin ihastelevat

äiti ja koti...

äiti ja koti,
isänmaa ja kylläinen mieli,
siinä kaikki mitä
ihminen päällensä
tarvitsee.
mut
jos hyvää tahdot enempi levittää,
tottele äitees neuvoja,
silloin
isänmaakin  hymyilee

hiljaisuus

hiljaisuus aukaisee
ajatukset, ne kiireessä suljetut,
arjessa sivuutetut

hetket...

joskus on hetkiä,
joissa ei ajatus kulje,
mieli tyytyy vähempään,
jalatkkaan eivät mihinkään halua.

suuret ihmiset...

suuret ihmiset ymmärtävät,
heille
jokainen ihminen on
itsensä kokoinen

postiljooni....

postiljooni tuo postia
hieman myöhässä,
sillä naapurin ruoho oli
työlästä ja vei enempi aikaa.

kovaa työtä,
mietin ja annan kaiken myötätuntoni
postiljoonille

luen postin,
hallitus on päättänyt,
että postia jaetaan enää joka toinen päivä,
jotta
jää ruohonleikkuulle enempi aikaa,
on kuulemma
kannattavampaa

sadepäivä...

sadepäivä poutapäivää tanssittaa,
varjoisat kujat
lorisevat,
rännit vettä juoksuttavat,
pilvinen on poutapäivän
katse, jolla hymynvirne pilvien raostaa
hymyää,
pian poutapäivä sadepäivää
tanssittaa ja rännit itseään
kuivattaa

kullero...

kullero on kukka,
kaunis varjoisan lammikon,
sinne missä on majavan koti ja
johon
ei hellepäivät ylety,
siellä siimeksen suojissa kukka maan kaunoinen

elämänkukat...

sujuttelen päivästä toiseen,
enhän  muuten
niitä lasketella vois,
murhetta en itseeni keräytä, vaan huoletonna tienvierustoille
tiputtelen,
sinne elämänkukkien
perhosbaareihin
asettelen