olen jo aikamies,
lapsenlapsiakin ja kaukaa
kulkenut,
syntynyt, mutten kuollut
savusaunanlämmössä ja olen itkenyt
aina kun on ollut tarvis,
oon jättänyt väliinkin,
sillä välillä on hymyilyttänytkin,
sillä se on usein elämässäin etuillut
olen jo aikamies,
mutta en tunne niin,
tunnen olevani yhä se
nuoruuden lapsi,
joka karhunpennun kanssa painiskeli
puntalan salomailla,
särkilahden arosoilla ja joka
tunsi taivaan tähtöset ja villieläinten jätökset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti