lauantai 25. marraskuuta 2017

olen jo aikamies...

     olen jo aikamies,
lapsenlapsiakin ja kaukaa
kulkenut,
syntynyt, mutten kuollut
savusaunanlämmössä ja olen  itkenyt
aina kun on ollut tarvis,
oon jättänyt väliinkin,
sillä välillä on hymyilyttänytkin,
sillä se on usein elämässäin etuillut
     olen jo aikamies,
mutta en tunne niin,
tunnen olevani yhä se
nuoruuden lapsi,
joka karhunpennun kanssa painiskeli
puntalan salomailla,
särkilahden arosoilla ja joka
tunsi taivaan tähtöset ja villieläinten jätökset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...