mustarastas kahistellee
taimikossa
syvän tammilehvästön
kielomeressä jossa hällä
on
elämänsä viljaniityt
ravinteikkaat onnensa hetkoset
joissa hetket eivät laske
minuuttaan
vaan pituuttaan
kesäyön kauneuttaan
mikään ei ole ikuisuutta,ei sekään, sillä uudet keväät silmuttavat uusien alkuja,heitä jotka aikansa ovat ja sitten vilkuttavat,kunnes jälle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti