mustarastas kahistellee
taimikossa
syvän tammilehvästön
kielomeressä jossa hällä
on
elämänsä viljaniityt
ravinteikkaat onnensa hetkoset
joissa hetket eivät laske
minuuttaan
vaan pituuttaan
kesäyön kauneuttaan
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti