talveksi ihmiset
pakenevat
asutuskeskuksiin,
uinujen siellä
pitkän talvenselän yli
raottavat peitonkulmaa
kevätsäiden pilkahdessa
ja pian
suvituulten tuulahtaessa
liihottelevat synnyinsijoilleen
kunnes taas
elämänsyksy saapuu
ja elämänkaipuu uupuu
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti