talven suuntaan,
samaa joenuomaa josta
se juoksuttui
keväisille rinteheille,
suviheinän pientareille,
pinnallaan
kanotissaan vesisirkka
laulavainen joka kevätsäillä
lauleskeli suvisäveliään,
nyt aarioissaan ruskan rusehtavat
sävelet
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti