päijänne lipluttelee rantakivilöihin,
vienot vaahtopäät
kauempana selällä
viettävät katseeni hyvänolon tunteisiin,
luonnonkauneuteen,
hiljaisuuteen
jossa luonto tuhisee syksyn säveliään,
ruskaisat rannat luovat
hyvänolontunteen,
se antaa elämänvoimaa ja uskoa
huomisen tulevaan,
tämänkaiken jatkumoon,
vaikka tiedän kaivosyhtiöiden
himoitsevan maan uumenissa
olevia mineraaleja
tehinselällä kalastaja
verkkojaan kokee,
iltaaurinko yöpuilleen laskeutuu,
viimeiset joutsenet aurana kohti
etelää liitävät,
mutta kalalokki kakastajan ylisillä
viihtyy,
sillä sieltä aina hällekkin jotain riittää
istun rantakivellä johon laineitten
vaahtopäät ovat vaimenneet
vuosisatoja,
katselen rantaa joka on
luonnon muokkaamaa,
sen jokainen rantakivi on
laineiden asettamaa,
vuosisatojen värittämää,
ikihonka joka on
kelottunut pienelle saarelle
voisi kertoa
tuhat ja sata elämää,
päijänteen tarinaa,
mutta uskon senkin ihmisten
lailla pyytävän,
älkää rikkoko tätä luontokokonaisuutta,
älkää tehkö paratiisistämme
kaatopaikkaa joka tuhoaa
koko päijäthämeen seudun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti