ikimänty
honkapuu ei enää kuki
lehdillään,
hohda kaarnapinnallaan,
vaan seisoi jykevänä
paikallaan,
siniharmaissaan,
jykevillä juurillaan,
jokapuolelle ojentuvilla oksillaan,
samalla kun hymyilee elämälle,
jälkikasvuilleen joita koristaa
kauniit neulaspeitteet vyötäröillään
puusta huokuu elämänlämpö,
läheisyys,joka kietoo vierelleen,
se hetki ei tarvitse sanoja,
ei suuria eleitä, vaan hetkentunteen
joka ikipuusta hohtaa lävitseni
kuljen evontiedekansallispuistossa,
puistossa joka ei ole viellä saanut
statukseen tuota nimeä,
mutta toivon että pian saisi,
jotta muutkin ihmiset saisivat
olla hetken luontonsa kanssa,
hekin jotka vasta tulevat,
sillä nämä metsät teollisuus mieluusti
aukkohakkauttaa,sillä se ei näe näissä
luontoarvoja,elämän kestävää kehitystä,
vaan voittonsa maksimoimista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti