Unohtunut ropsipino,
metsätien reunalla,
isännätön leimikko,
kangasvuokko mäntyrinteellä.
Istun kannolla,
ikihonkien kaverina,
olen vieraana,
minut otettiin lämpimästi
vastaan,
tunnen lämmön, luonnon keinuvaisen,
ajan käymättömän.
Kuulen enemmän, aistin runsaammin,
kasvan sieluni mittaiseksi,
mieleni on mukavoitunut,
olen elämän syrjässä,
sen kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti