perjantai 9. lokakuuta 2015

äidin syli...

Lokakuun puolväliä kuljen,
metsälenkillä Tarusjärven,
luonto ruskassaan
lenkkiäni vierustaa.
  Turhaa ääntä en kuule,
askeleeni äänet,
korven omat kuiskaukset,
kuuntelen, mutten kaikkea
kuitenkaan, sillä olen ihminen,
joka vieroitettu luonnonhelmasta.
  Olen ihmiseksi rekisteröity,
autoni hautasin,
romutustodistuksella sinetöin,
siksi jalkapatikassa
luonnonhelmassa.
  Täällä minun on helppo
ajatuksiani jäsennellä,
pystyn sulattamaan ikävyydet,
kehutkin ymmärrän.
Luonto on ihmisen
äiti,
minun on hyvä olla
äidin sylissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ajatukset,,

ajatukset kulkevat omia teitään, sillä niitä ei kiinnosta ruuhkat, ne joihin muut parkkeeravat