kaihomieli...

kaihomieli rannalle jäi,
ei veneeseen mahtunut,
rannalle jätettiin,
laiturin nokkaan ikävään

syksyllä heilutellaan,
hyvästeiksi vilkutellaan ja
näkemiin toivotellaan,
on tullut arki,
lähtemisen ruskaa.

kaihomieli yksinään,
kesän muistot seuranaan,
pois on ihmisten ilomielet,
kaikonneet ovat lasten raikkaat äänet,
pois on linnutkin
menneet,
vain kaihomieli
laiturin nokassaan

katoksissa....

ihminen ei ole itseään enempää,
suurempi puoli on ympäristön
vaikutusta,'tuu niillä sitten
toimeen,
vaikka omatunto tyhjää
lyö

ihminen asuu katoksissa, joissa
on seinät ja katto,
ihan vaan siltä varalta, ettei
enempi vaikutuksia sais

vanno...

älä turhoja vanno,
anna katseesi loistaa,
suo mielellesi hymyhuulet,
elä ihmisen elämää,
jota voit hyvin mielin päivällä katsella

turkin sisällä....

on syksy, oispa kevät tai keskikesä,
eikä syksy, sillä
syksyllä sato kerätään ja se tietää
juoksentelemista marjametsissä,
sieni kätköillä ja rapu-merroilla.

syksy antaa enemmän, jos vain kätensä
ojentaa,
kevät silmiä aukoo ja kesä olkapäätä
ruskistaa,
talvella ihminen on turkin sisällä

aapiskukko---

ihminen muistuttaa kovasti
toistaan,
sen huomaa, kun on pitkään poissa.
   ihminen kävelee poispäin,
ei peruuttele,sekä juttelee niitä näitä ja
kädet heiluttelevat ilmapiiriä.
  ihminen on aapiskukosta vinkkejä ottanut,
niillä se elämäänsä
valvoo
 

onnenkyynel...

ihmisen onni on aistien
päässä,
onnenkukkuloilla
elonvainion,
josta aisteilla elonvirtaa
purosen verran hetkittäin
  onni ei monesti kuki,
hetkittäin puronen virtaa,
siinä on aisteilla hetkensä,
sielulla onnenkyyneleeen verran

sieluni silmin...

kuvasi ei kehyksiä tarvitse,
ne sieluni silmin
näen

isiensä lapset...

kaikki ihmiset ovat isiensä
lapsia,
tytöt tulleet äiteihinsä ja ottovanhemmat
mukana liehitelleet
 ihminen ei synny hetkessä, siihen tarvitaan tulinen
kipinä,
roihuava nuotiotuli ja
pieni hetki
  ihminen on nimetty joksikin,
nimiä on paljon,
toiset vain nimiä

ensimmäisen ihmisen tunteet...

kaikki tunteet eivät
rintataskussa kulje,
usein ne hetkessä leimahtavat,
hymyhuulin tulevat,
mut joskusen
vaiti vaienneet

ensimmäinen ihminen ei syntynyt,
hän vain
lampaita paimensi ja
niilissä uiskenteli,
suomen kieltä opetteli

kolkko oli ensimmäisen ihmisen
elämä,
faarao vei kissat ja komiat akat,
hän joutui tyytymään
synnyttämään
tämän päivän

miellytyin...

miellytyin, ku kauniisti hymyilit,
itkuun purskahdin, kun
rumasti vannoit, voi minä
mikä oonkaan, en taida tästä
elämästä mistään

nainen...

nainen on ajallaan kaunis,
huonolla päällä hyväntavaton,
mutta ain niin
korvaamaton

kuvailet...

kuvailet itseäsi ventovieraalle,
et pahuuttas, vaan
myötämyöten

maisemat....

maisevat avartavat,
nurkkasokeutta estävät ja
onhan maisemilla ihanat mielet,
ne, joita ei kotinurkissa kohtaa

maisemissa voi yöpyä,
ihminen on luotu maisemaan,
ihankuin ketun poikanenkin,
mstikka ja männyn käpynen

eduskunta...

eduskunnasta pitää kaikki
ihmiset ulkotöihin hoputtaa ja
tilalle automatti,
joka järkeilisi
valtakunnan saloja.

tulis halvemmaksi ja
ei tarvitsisi joka neljäs vuosi joutua
vedätetyksi


kansanedustajat,
eivät nimeään kunnialla kanna,
sillä heillä maakuntamallin  tilinumero.

neekeri...

neekerit eivät vanhene koskaan,
valkonaamat vähän,
islannin silli jouluna raskaana,
keinotekoisilla lihotusaineilla
kasvatettu joulukinkku tarvitsee
runsaasti sinappia

ihmisellä on parillinen luku hampaita,
joillakin poikkeavilla yksilöillä vähemmän,
toisilla ei laisinkaan,
mut hehän ovatkin
ne nyhättäneet

ihminen oli alkujaan neekeri,
sitten lauhoissa keleissä
väri häipyi ja villisikakin
toiseksi muuttui

ei mitään tapoja...

muurahahainen on syjäytetty,
kusiainen
kusas
iholle,
kirvelee ja oon suomalainen,
en somalialainen, enkä
kanadalainen,
ei mitään tapoja

suolainen kala...

ihminen on suolainen
kala,
savustettu lipeämieli,
salakan solakka muikkumieli

maailma on ihmisen kotomaa,
ilmat ja maan mullat

ihminen on pyhiinvaeltelija,
russakan mielinen,
melkein sukulainen

biacacco

muukalainen värjäsi kankaan,
piirsi siihen tunteita ja
kivipuun,
kehysti ja seinälle laittoi,
siihen kirjaimet kirjaili,
bicacco

aikojen alussa...

aikojen alussa oli ihminen,
silloin ei ollut liikenneruuhkia,
ei sähkövaloja eikä
silmälaseja,
silloin oli pärjättävä
omillaan

syysilmat....

syysilmat sykkivät,
leppäpuu lehtensä värjää, tuulen matkaan lahjoittaa,
on ruskaa ja mieleni ei näe siin mitään tuskaa,
sill
luontoäitee valmistautuu talven pitkiin iltoihin,
jois
tulipalopakkaset nurkkia jyskyttää, kantohankiset suksia
luistattaa,
pilkkimiestä nytkyttää

kuntaherra ja hail hitler...

kunnan suuri herra ei
syntistä kumarra,
eihän hällä notkeuttakaan

kuntaherra on maanviljelijän viimeinen
poika,
se nulikka, joka
maitolaiturin poltti

kunnan suuri herra kampaa tukkaansa, kuten
hail hitlerkin,
mutta viikset eivät viellä
kasvaneet

padasjoen satama.,.

padasjoen satamassa ilta hämärtyy,
niin on ennenkin tehnyt.
laitureissa veneet itseään keinuttavat,
horisontissa on ilta

päijänteen selkä rauhoittunut,
linnut maalleen menneet,
mut yksi tulija
viellä ois,
veli venäläisen sulavan kaunis
sulotar

venäläinen laiva laituriin
ankkuroituu,
mut heile ilta on laskeutunut

suomalainen on perus pelokas ,
kaikkea pelkää yli varojensa, siksi
suomipojan taskut tyhjää täynnä

hiilenä...

politiikka on pullollaan virkavirheitä,
ihan
poispotkittuja

erakko on puhdas,
häneen ei poliittisen yhteiskunnn
tuoksut
ylety

politiikko yleensä hymyilee,
mutta hulluna kotonaan ja hiilenä
äänestysten jälkeen

nyystölän kylä...

elämä,
siin silmä lepää,
ukonkäppyrät tupakkia polttaa,
vanhoja ovat

eksyin nyystölän kylään,
piti mennä
somaliaan,
mut
lähempänähän tää

rannaton...

mis meri rannaton,
siel
ihminen onnessaan,
unelmien purjeissaan,
maaton on mailien tie

ihminen....

ihmisen pitää alentua tahi muuten
pää kopsahtaa oven yläkarmiin,
tahi mieli ylpeeks käyp,
mokoma

ihminen on yksinkertainen,
päätä ja varvasta
lukuun ottamatta,
niillä on tehtävänsä

ihminen syntyy, kuten kanakin,
mutta ihmisen ei tartte kuorta rikkoa

perunahuttu...

yksinkertaiset asiat eivät päätä
vaivaa,
ovat pyhäpäivien arkipäiviä,
joiden kanssa käyn posilaatikolla,
asun nääs
maaseudulla,
vai mikä ihmeen taajama lienee...

muutin kaupungista syrjäkylille,
tänne ei teroristit erehdy,
niitä silitellään ensimmäisen talon kohdalla,
täällä ei asuta, kuin sillit purkissa,
eikä täällä kebabbia syödä,
perunahuttu on hyvää

elin...

elämäni elin,
näin ja koin,
mutten sittenkään
elänyt

tavanomaista...

ihan tavanomaista,
sitä,
jolla elämä on aina huomiseksi kääntynyt,
ihan

ihminen on oleskelija,
turhuuden turmelija,
jollei huominen käänny

laulava muurahainen...

laulava muurahainen
nyystölässä, pienen polun varjoisessa
vierustassa.
siellä se aariat ilmoille lurittelee,
muut muurahaiset menevät ja tulevat,
kantavat oljen kortta pesään, mut
laulaa hän vain tahtoo,
sitä muut hieman kieroon kahtoo,
mutta yhteiseen kekoon kaikki
 mahtuu

padasjoen tiellä...

näimmä hullun kiertolaisen,
se rallatteli muitamaita siekailematta,
hymyili suu vehnäsellään ja oksenteli ain kirosanan sanottuaan.
hällä neitoperhonen olkapäällään,
se suvivalssia tanssi ritariperhosen siivillä,
voi miten onkaan padasjoentiellä mukavaa,
kunnes nyystölänlahteen saavuin, katseeni veteen heijastui ja näin
itseni,
itkuun kerkesin,
herrat jumalat siunailin,
minusta oli tullut metsän otus

jäähdytysnesteet...

koneet tarvitsevat
jäähdytysnesteitä,
muuten kuumenevat ja kovasti höyryävät
ennenkuin  toppaavat kulun tykkänään.

ihminenkin tarvitsee jäähdytysaineita,
ihmiseen sitä ei lisätä, vaan ihmisellä
on oma tehdas, joka säätelee nesteen laatua ja
riittävyyttä

jäähdytysnestettä tarvitsee koirakin,
vaikka kiel pitkällä
läähättää

jalat...

jalat kestävät mitä vain,
koko ihmisen,
kaikki kolotuksien kumarrukset.
jaloilla kuntoillaan,
potkitaan palloa ja hypätään pitkälle

jokapäivän selvyyksiä ei tule
aina ajateltuakkan,
mut
toisaalta eihän niissä
sen kummempaa
housut tahi hame päälle vaan,
tosin
paljain kintuinkin on kiva
kirmata

katot...

huoneissa on katot,
parikin,
alakatto ja se vihoviimeinen, joka
pidättelee sadetta.

huoneet, joissa ei ole kattoa, ovat
avaria,
tule niskat kipeiksi, ja tähdet
tutuiksi,
yöt ja päivät seuraavat

sivupäivät...

sivupäivät ovat kylellään,
ne jouten jolkutellaan,
töittä hoidetaan,
makoillessa vaan,
vapaapäiväksi sanotaan

sylissään..

toivon, että jumala ymmärtää,
kohtaloni on
sylissään

Onni:-)..

Tänään on kaunis aamu,
Kuten eilenkin,
Mutta itse olin silloin ruttusemmassa
Kunnossa,
Nyt
Loistopällä

Olotilat on pienestä kiinni,
Onni roikkuu  pienissä asioissa,
Niissä
Jokapäiväisissä hetkissä,
Nyt on makiat oltavat

juopotteleva makoilija....

maallisen vallan suurherra
on laiska,
juopotteleva makoilija,
jolla on nimikin,
ihminen,
tavallinen kansalainen

matkia...

ihmisen ei kannattaisi ihmistä
matkia,
vaan luonnonluomaa,
ihan silmien kantamaan saakka.
ihminen toistaa itseään,

hymyilet, vaikket sittenkään,
kiroat, vaikkei tarvetta

luonto elää tavallaan,
sateellaa sataa,
päivällä paistaa,
niittyleinikki kukkii ,
käpy tippuu puusta ajallaan

ilon hymy...

iloa ei oo pakko hymyillen
näyttää,
riittää hyvin kevyesti
keimistely,
jolla on kevyet jalat ja kirkkaat silmät sekä niin
kevyt olo

sydämmestään laulaa..

maaseudulla lintu sydämmellään
laulaa,
siel
luontoäitee sen kerran siivilleen saattoi,
siksi lintunen
yhäkin sydämmestään
laulaa

niityn kukka...

niityn kukka pää painuksissa,
on syys,
lähdön aika,
pois on suven suloiset tuulet,
lempeät illat ja lauhkeat yöt,
pois on mennyt kevään kirkkaus,
 jäljellä vain  usvaiset hyvästit,
talvenyli jäähyväiset, sitten niitty saa
kukkansa jälleen hymyämään

elämäni...

elämäni on tehty ihmisistä,
asiakkaista ja työyhteisöistä,
eloani ovat rakentaneet ventovieraat ja tuttujen tutut,
eniten äitee ja isä sekä sisarukset, jonkun verran perääni sukulaisetkin
heilutelleet
mut tärkeimmät ovat lapset ja vaimo,sekä
lasten lapset,
koti ja kaikki eletyt ja etenkin ne tulevat,
niistä minun elämäni on tehty ja tehdään.

maisema...

elämä on maisemaa,
luonnon luomaa,
ken elää,
hän maisemaa koettelee,
sielunsa syvimmillä mietteillä
elämäänsä katselee

Veivaaminen

Oon veivannu autoo käyntiin,
Tahkoakin, mut
Virvelin veivaaminen mukavinta,
Varsinkin jos kala siimaa kiristää

SAmantapaiset...

Rehellinen ihminen
Syö ja nukkuu,
Niin tekee epärehellisetkin,
Heitä on mahdotonta erottaa
Toisistaan,
Ovat niin samantapaisia

Omatunto....

Ei ihmisen tohtorin viisas tarvitse olla,
Ei edes  kirjan oppinutkaan,
Jos hällä on hyvä tunto,
Omatunto.

syrjäytynyt...

yhteiskunnan kannattaa huolehtia
syrjäytyneestä jäsenestään,
sillä
hänellä on kyllä
ottajansa

syrjäytyneellä ihmisellä ei ole paljoa
jäljellä,
sen vähänkin hän helposti
katkeruuteen
istuttaa

onnen ilmoille...

onnen ilmoille ei kaikkea voi huudella,
heiluttaa vain
hyvänmielen katse kaiken huomaa,
ihan lähelleen pyytää,
sanasen suo,
mutta katseella kauneimman ilmeen
luo

varastot...

ihmisen on hyvä tulla omillaan toimeen,
mut on hyvä jos varastot sijaitsevat
ystävissä,
joiden puoleen voi hädän hetkellä
kääntyä.

heh...

heh,
meen nukkuun,
nukun miten nukun,
herään uniseen kiukkusena tai
ilomielisenä,
mistä sitä tietää,
mutta turvallein on pakko mennä,
samoilla silmillä ei liian pitkälle näe

virheet...

nuorena ei pitäisi liikoja
muistella,
vaan tehdä kaikenmaailman virheet, joita
vanhempana voi muistella

liian isoja virheitä kuitenkin kannattaa
varoa, sillä ne hidastavat
elämän menoa

elää voi kyllä nuoresta vanhaksi
tekemättä mitään,
mut sitten ei oo
sitä
muisteltavaa

vetistyvä ihminen...

jos nukut vuorokaudessa tunnin vähemmän,
teet tunnin töitä enemmän,
lihot,
jos
vaan makoilet et liho,
mut vetistyt

ihmisen pitää olla reipas,
semmoinen luuta ja nahkaa sekä
poninhäntä niskassa, olipa uros tahi naaras.
   tämmöinen ihminen on ensimmäisenä lonkkaleikkaus jonossa,
ensiapu tiskeillä ja
ampulansseissa silitettävänä,
mut
vetistyvä ihminen ei oo haitaksi ja riesaksi
kellekkään,
hyllyy ja kuplittuu ja viimein
poksahtaa,
ihan itekseen,
omia aikojaan ja usein
talvipakkasilla,
kili kali...

aamusta iltaan...

ilta aurinko kiersi pihapuun,
sen jonka aamullakin,
nyt toiselta puolen,
aikaa menee ain saman verran,
aamiaisen ja illallisen verran

ilta hiljentää luonnon,
aamu herättelee,
minutkin,
koirakin on tavoille oppinut,
napurin kukolla ne luonnostaan.

Kärpäsen synnytys...

Kärpäsellä ei lie sen suurempia tavoitteita, kuin
Olla vain ja kutittella ventovieraita ja
Hyvänpäivän tuttuja.
Kauankohan meni luontoäiteeltä
Sitä synnytellessä ?

kesäinen mieli...

kesäinen mieli,
punasuu marjakainen,
mustikkaisen mukavainen,
vaapukoitten makoisten,
kyl
ihmisen kelpaa luonnonhelmassa
kuherrella,
kannonpäässä marjamaita ihastelessa

valmis ihminen..

ihminen ei  kerrasta vanhetu ,vaan
pikku hiljaa hivuutellen
  nuoruudessa on tilanne toinen,
kaik  just kiireesti mennöö,
vanhaksi ajaudutaan
  milloinkos ihminen olisi sitten
valmis,
sen jokainen tykönään tuntee

Uni...

Unta ei voi ostaa,
Se tulee väsyttämällä
Uni on ihmisen huoltoaikaa,
Sen ei sopsi olla pikahuoltoa.

helttapää...

aamut aukeavat,
illat sulkevat,
niin se mieli mielii

aamu ois kukonlaulun aikaa,
mut
helttapäätä ei ole,
muuta,
kun autoni logossa,
joka kukkoa hyvin tuuraa ja
käynnistyy laulaen ja baanalle mielien

tehoelää...

voisko ihminen tehoelää,
tekis hommat ja potkasis tyhjää,
kerkiäiskö vuodessa

en tiijä,
rippikouluikään täytyis kyllä
vetelehtiä,
sitten panis sukua alulle ja
tekis kaikenmaailman hyvät ja pahat
samoilla silmillä,
ryyppäisikin kerralla kaikki pois,
sillä yhden kerran vaan rapulaa ois

aijaa, jäis vanhuus pois,
ei käy,
taijankin venyttää ja  unohtaa
tehoelämiset juu

käteisellä...

heräät tavalliseen tapaan,
uurastat sovitusti,
palaat kotiisi,
teet    juttusi totuttuun tapaan,
nukutkin samoissa unissa

sinusta ei harmia
sadesäilläkään,
olet ihminen,
joka ostaa tunteet käteisellä

kävelit pois

kävelit pois,
kävelit ja suljit minut,
ovemme sulkeutui

ikkunapöytä on yhä paikallaan,
ikkuna ja tuolisikin,
mutta nyt katson vain
sulkeutuneeseen oveemme

jäin tänne,
en saa oveamme auki

nälätön yö...

nälätön yöpyminen,
pyhäpuvussa vieraan häissä,
niitä kaikkia koin,
ennenkuin heräsin

onneksi oli unta vain ja
onneksi on nälkäinen olo

menin kiireissäni nukkumaan,
siitä nuo
nälättömät yöt ja
vieraan häät

Tulijat

Ihminen on kuussa käynyt,
Pörrännyt myös muissa
Tähdistöissä,
Mut
Ei oo huomannut
Alkukansaa,
Jotka taasen ihmisen näkevät,
Mutteivät tahdo tervehtiä,
Jottei huonosti kävis,
Sil
Tulijalla tuholaisen  maine

ihminen on rasite...

ihminen on hyvissä voimissaan
hyödyke,
huonossa hapessa ollessaan
rasite

ihminen teki itselleen
ansan,
oikean
ihmisloukun,
ihankuin rotan vastaavan

ihminen on itsensä
syyllinen

nälkä...

nälkä tulee syömättä,
jano juomatta,
mut ain
maistuttaa,
on vissiin tullut tavoiksi

linnullakin on nälkä,
pienempi,
mutta ain se vaan on,
pikkusen

kunnon nälkä ei hienostele,
ylä ja -alahuuli aukeavat ihan
itsestään

kävelevä hymy...

kävelevän hymyn näkee
joillakin,
hymyn, joka kävelee,
jättää aina
jälkensä

jonottaa...

aika on pitkä,
jos
jonottaa

kunta...

kunnalla on merkitystä,
kirkonmäki ja kunnantalo,
ilman niitä ei
ihminenkään

suurkirkko ja senaatintori,
siinä yhden kunnan yhteiselo

ilman kuntia kaikki olis
yhtä halmetta,
ei mitään järkee,
eikä tähkäpäätäkään

silmänräpäyksiä...

elämä on
silmänräpäyksiä,
sydämmen tykytyksiä,
mielialoja ja
ihan vaan oleilujakin,
mut
useimmiten täyttä touhua

kurjuus...

toisille valta hyvinvointia
tärkeämpää,
moisille kurjuus valtaa suo

poliittinen turmio,
mis
yhteinen hyvä

kurjuus elättää valtaan pyrkivää,
hyvinvointi ei
valtaa suo

saaren erakko...

saaren erakko,
tahdostaan

hänellä vieressään kaikki,
mitä tarvitsee,
hänen elämässään asuu
mielihyvä

saaren erakko,
yhteiskunnan viimeinen,
aivankuin ei syntynytkään ois,
niin
hyvä hänen mielensä lie

kaiho...

enää ihminen ei voi mennä
käpälämäkeen,
nyt vain kadun toiselle
puolelle

ennen voi päätään tuuletella metsänpellon
sarkaojien välissä,
nyt baareissa,
yäk

ihmisen pitäisi olla aina
uusi,
just syntynyt,
ylivanhana kaiho iskee

kissa...

kissa katsoo silmiin,
viiksi väpättää,
hännänpää heiluu,
se funtsailee,
se on aattelija

otan sen syliin,
siihen kehrätäten
makoileen

korvat ei oo lupsallaan,
ne on ainoat ensimmäisestä kissasta
jääneet tuntomerkit,
muut on luonto muokannut ja
jalostellut,
mut tämä kehräävä
mirrini on
melkein orginelli,
kunnon kolli.

.

viimeinen lomaviikko....

heräät viimeiseen lomaviikkoon,
et hymyile,
et itke,
oot

loma alkoi odotuksilla,
alkuun menit lomahengessä,
viuhdoit ja huilailit,
vaikket

viimeinen viikko,
sivusilmällä kasvosi näkyvät
peilistä,
pyyhkäset mietteesi ja
meet ulkoilmaan

valot...

monet ihmiset kulkevat keinovaloissa,
niistä ei edes varjoa jää
todellisuus,
sitä et keinovaloissa nää,
sillä ne ovat elämän tuolta puolen

päivänvalossa näet itsesi,
kuutamossa varjosi,
yössä sisimpäsi

tiet...

tietä edetään,
pois kuljetaan,
joskus palataan
  tietöntä taivalta ei ole,
ei valtamerilläkään,
satamatkin ovat
teiden päissä
  avaruuteenkin mennään
lentokenttäteiden kautta.

tunnelmat..

tunnelmat syntyvät,
syttyvät ja sammuvat,
mutta kytevät,
tuleen roihahtavat,
kun aika on

vuorokausi....

vuorokaudessa on päivät ja yöt,
illansuut ja aamuvarhaiset,
niissä elämä
sykkii

ilman aikojakin elämä sykkis,
muttei tietäis milloin heräilis,
milloin
makoilis

elo on vuorokausien kasvattamaa,
vuosirenkaiksi kiertyvät,
otsarypyiksi ajottuvat

Ikävä...

Ikävä muistuttaa
Se hiipii,
Kun istahtamaan kerkiän,
Siksi elämääni juoksen,
Etten ikävääni jäisi

Kotimökin raunioilla....

Kesä kuljettaa uusiin
Nähtävyyksiin,
Ennen näkemättömiin ihastuksiin,
Kauaksikin patikoituttaa,
Mut
Rakkahin on lapsuutein maisemat,
Niistä joista aikuisuuteen lähdin,
Silmät kostuu koti mökin raunioilla,
Pihakoivuun sain vielläkin nojailla.

Suku.

Monessa suvussa on
Ihmisiä

Kantakirjaa pidetään
Eläimistä,
Sinne ei kaikkia huolita,
Eivät ole sukua

puruveden muikku...

jos maailmassa ei ainuttakaan
ihmistä,
oisko mukavaa elellä,
jollakulla

susi hulluksi tulis,
karhulla ei vastustajaa lainkaan,
maan matonenkin ilman herkkuja jäis

ihminen on muikku,
puruveden muikku,
siitä ihminen tämmöiseksi
paistui

hyvän raakoja...

kaikki väriliset ihmiset
ovat ihmisiä,
hyvän raakoja
ihmispoloja

ihminen värittyy,
mis
asuukin,
pohjoisessa vaaleampaa,
etelänpänä tummempaa,
idässä ja lännenpänäkin tuntomerkit
erimoiset,
mut ihmisiä,
hyvän raakoja

kävelet....

kävelet töihis,
voisit autoillakkin,
juostakkin,
mutta kävellen saat energiaa,
sitä
työssäsi tarvittavaa

joskus lintsaat,
et mee millään töihis,
mut
silloin ootkin jo
yli kunnossa

rauhoittaa..

tärkeää tuskin mikään,
mutta sopu itsensä kanssa
rauhoittaa

piimätiinu...

kun yhen kerran rienmastuu,
suutuspäissään
ääntään korottaa,
toisen puolen päivästä ilomielellä liikkuu,
niin siinä onkin jo
päivä täynnä,
kunhan ennen maaten menoo muistaa
piimä tiinusta juoda,
niin yön selkä mukavasti taipuu

tamppoonit...

ei mies enää ropseja kuori,
ei uittotöissä tahi,
peltoja raivaa,
nyt
se
tamppooneja vaihtaa

luonnonlapsi...

ihminen alkujaan luonnon lapsi,
viaton ja pahaton
   sitten luokanopettaja taitoja
lasketteli,
sivuja päähän pänttäsi,
silloin luonnonlapsi näkymästä
näkyi
  mut lopussa kaikki korjaantuu,
kun kirjan kannet sulkeutuu,
opit opetetut
maahan jaottuu

makupalat...

menneisyyttä ei voi uudelleen
elää,
mut
siitä voi ottaa
makupaloja.

kuulet itseäsi...

aamun ensimmäiset hetket,
ne hetket,
jolloin kaikki nukkuvat,
luonto hiljaa uinuu,
lintusilla pää siipiensä suojissa,
tuulikin tyynenä tyynyttää,
näissä hetkissä
kuulet itseäsi

jokapaikan höylä...

kaikessa ei kannata olla mukana,
sillä kaks kättähän sulla vain,
yks pää ja
mieli vaan

yleistyökoneet hajoo herkimmin,
sill
huoltovälit kadonneet

ihmisen kannattaa kuulostellen
ihastella ja tosi makeeseen
tarttua

kokoontuu...

elämää on helppoa katsoa,
tätänykyä ja menneitä,
niistähän se huominenkin
kokoontuu,
jos vain antaa sille aikaa

Katseesi...

Katseesi kysyy,
Mutten haluaisi katseella vastata,
Haluaisin näyttää vastaukseni,
Sillä
Se olisi elämämme mittainen

Osuus...

Olet yhteiskunnan osa,
Yksi osake,
Muttet käytä osuuttasi,
Vaan ulkoistit ,
Annat muiden käyttää
Osuuttasi,
Siksi olet syrjäytynyt

ikivanha...

ikivanha on ennen syntymääsi,
silloin et ollut viellä edes kehityksen
alkuasteella,
pilkkeenä isäis silmäkulmassa

olit sattuman oikku,
yksi hetki ja sitten rupesit
varttumaan

ny ootkin täysmittainen,
melkein ikinuori

ois nukuttanu..

ois nukuttanu enemmänkin,
mutta velvollisuuden tunto nyhtäs peiton korviltain.
on mentävä unisilmissä aamuvarhain.

ylipitkään tuli myös valvottua,
siitäkö nuo unisilmät uniset

unet eivät ole hukkaan heitettyä
aikaa,
silloin ihminen lataantuu,
ihankuin
kännykän akku,
jos ei
lataa,
ei näyttö pelaa

käki...

käki ei kuku kuusen takaa,
kuusi kaatui myrskysäässä,
siitä tein polttopuuta talven
lämmikkeeksi
käki kukkuu toisen puun takkaa,
sen, jota myrsky ei sijoiltaan
nujertanut, enkä mä pilkkeeksi
pinonnut.

käki, jonka talitiainen kasvatti,
on
kuusen asukki,
sen
tiaisen kotopuun

maaorjat...

ennen maaorjia maa täys,
nyt narreja maakunnat asuttavat,
mut missä herrat luuraa,
eihän ne ennenkään missään kuuranneet

herrat ja duunarit sekoittuneet,
on vain
puol kehnoo
maaseutuu,
kaupungeihin perinnönsaajat
asuttuneet,
maaorjat äänestyksillään herrojen vesoja
vesottavat

Unelmat...

Unelmat mieltä mukavoittavat
Kauaksi rientävät,
Mieltämyöten kuljettavat,
Keinun niissä,
Kunnes
Havahdun,
Kyllä arkeni on osa minua,
Enkä tahdo itseäni enempää

Kiel pitkällä

Kiel pitkällä moni rientää,
Mut
Haitaksi moinen lie,
Sil
Ajallaankin ehtii

Kasvot...

Elämän kasvot tunnet jos olet
Käynyt
Kurjuuden sisällä.
Onnellisempia kasvoja ovat
Ne, jotka ovat pohjalta
Selvinneet,
Ovet sulkeneet

varis...

varis seuraili ihmisten
menemisiä,
huomasi monen viuhtovan
suu vaahdossa,
pesivät mennessään hampaitaan.
  aika tiukkaa on ihmispoloilla,
lintu alakuloisena mietti.

ainakin kaksikymmentä kertaa
kuukaudessa menevät ja tulevat,
viikonloput hulluina nauravat ja taas
maanantaina aloittavat

varis pyyhki nokkaansa ja oli tyytyväinen
elämäänsä,
samalla häntä säälitti nuo poloset

ylänappi auki...

kuljet ylänappi auki,
armeijassa kielettyä,
sivillissä tyylikästä,
näytäthän enemmän toisenlaiselta,
intissä on rivit suorassa,
kengätkin plankattuina ja kaikkien
nenänpäät
kalman kalpeat,
siviilissä
punakkaat,
siiteristä.

ahne maailma...

ahne maailma,
suu selällään,
muttei mitään ajallaan

ihminen syö enemmän, kuin luonto jaksaa,
suunsa ihmisellä täytyy,
mut
yhä vain

aika käy...

hymynvirne...

hymynvirne huulillaan
pappi sulkee
ovet,
ei lukitse, sillä eihän sitä
  pienenkylän ehtoollinen,
sama eukko joka pyhä yhdellä,
miehensä paikallisessa jo monettaan
  kylä suureenpaan siirtynyt,
vain kirkko jäi pappeineen,
eukko ukkoineen sekä naurava varis,
jolla aina on mieli positiivinen.
  hymynvirne huulilla
pappi iltaansa viettää,
positiivisesti viinikellarissa

saviset kylätiet...

savisia kyläteitä ei mailla eikä
halmeilla,
pois on kylätiet ruohottuneet,
kulkijat menneet,
jäljelle jääneet vain
maitolaiturit

pois on elämän äänet,
luonto omiaan huokaa,
mutta sehän ei ihmisiä
tarvitsekikaan,
ei savisia kylätietä, eikä
maitolaitureitakaan

syrjään hylätty...

syrjään hylätty,
katseilta kadotettu,
ovet sulkeutuneet
  hän ei seuraan sulanut,
sillä
totuus hälle jalompaa.
  nyt
katseilta kadotettu ,
mutta ei yksinään,
hällä seuranaan omatuntonsa,
joka hyvin voi.

ilta kutsuu..

ilta kutsuu
hiljaisuuteen,
pääni tyynylle asetan,
unimaille makoisille tyynytän,
peiton alle peittoudun,
kielomerten unimaille maittaville

ruska...

syksyn ruskaiset värit
oranssina kylpevät,
lehtipuut kauniisti väreilevät,
maisema hyväillen syksyä tervehtii.
   on aika luonnon maaten mennä,
jotta keväällä nuppunsa ilomielellä heräisivät,
talven sylissä lämpöisesti uinuisivat,
pakkassäissä tarkenis.

Rapu

Rapu kulkee eteenpäin
Takaperin,
Sillä on matkassaan sakset,
Joilla se matkojaan kulkee

kesäloma...

kesäloma,
haaveitten uimaranta,
sivutyöpaikka, joka kuluttaa ja
antaa,
jos haluttaa

ei liiku...

elämä menee eteenpäin,
vaikkei se kävele, eikä mihinkään
liiku,
päivät toisiksi vaihtuu,
viikot kuukausiksi
yltyy,
vuodet vierivät

on kesät ja talvet,
syntymiset ja kuolemat,
nuoret ja vanhat

elämä on paikallaan,
kuu ja tähdet,
aurinkokin,
vain
elämän päällinen liikkuu,
ihmiset ja lintuset,
kivetkin,
vaikkei niitä heti
huomaa

hyvyys..

kaikki hyvyys ei
päällepäin näy,
sitä pitää
kokeilla,
hymyllä lähestyä
 

päivän katse...

päivät näyttäytyvät ain
samoin kasvoin,
ihminen niitä toisin silmäilee,
tunteet määräävät katseen syvyyden,
järki ei paljon hyvää näe.

kokoomuspuolue...

kokoomuspuolue nyhtää viimeisetkin,
kommunistit haisevat
iholle,
ruottalaiset ovat mennyttä kaihomieltä,
vennnamon jälkikasvu aivan surkiaa,
demarit yhä vain soutaa ja huopaa,
mut
hattua marskin patsaalle nostan,
paasikivi murjottaa ja stolbergi senkin
ymmärtää,
kallion kiva mimmi
on eniten mieluinen, ja sauli häntä
tanssiin tahdittaa...

kutiseva...

aurinko on hyvä
lämmittelijä,
mut
saunankiuas tuntuu hetimiten
luissa ja ytimissä,
varsinkin, jos vastalla saa selkäruotoa vastoa,
kantapäitä löylyttää
  aurinko saa kukan hymyilemään,
niin ihmisenkin,
elukatkin pituuttaan mittaavat,
mutteivat voi nauttia
saunasta,
sillä,
kutisevat

likainen turkki...

turkissa ei sotilaat kaapanneet valtaa,
sen kaappasi
demokratian suojissa
lymyävä
hirmuhallitsija,
likainen lakeilija,
jolla on vainoharhainen mieli

ahne...

ahne ei säästele,
syö minkä kerkiää

ahnella on kuihtuvan huominen,
sillä
hänhän kaiken kerralla
söi

ahne on nuukamiehen serkku,
se, joka eväitä säästelee

keinovalo...

politiikka elää ihmisistä,
sillä ihmisethän sitä
harrastavat,
elintasoaan omilleen ostavat,
toisilleen kostavat, siksi valtion kassassa
vain
keinovalo tyhjyyttä
valaisee

majatalon isäntä...

koppakuorikainen koputti
majatalon ovea ja pyysi
yö-sijaa.
  isäntä potkas koppakuoriaista, joka lensi tulosuuntaansa,
ravisti oloaan,
mutta jatkoi matkaansa,
painoi päänsä
ikihongan kylkeen,
sen, joka ei sorsi
toisenlaista matkamiestä.

kylät tyhjenevät...

kylät tyhjenevät,
kukaan ei tuu, loput kannetaan,
on elämän syyskuu

kylät menevät toisten kylien luo,
syntyy iso laidunmaa,
jossa elämä haudataan

kylät kukkivat luonnosta,
isot kylät
asfaltoiduista kaduista, jossa on kaksi kaistaa,
sekä
suojatie,
liikennevalot ja
virasmaalaiset,
muutama
päihtynyt kulkija,
puolisekainen entisen pienen kylän
kuntaherra ja
tipsutteleva västäräkki,
mut se vaan jaloittele, kunnes siirtyy sinne
ihmisten jättämään pieneen kyläseen

eurooppa...

euroopasta on lyhyt matka
vaikeuksiin
sillä
eurooppa jakoi aikanaan
nämä vaikeudet,
jotka nyt syliin pyrkivät.

siniset huulet...

siniset huulet ja punaiset
kaitsimet,
tuhruinen tukka ja
vilunväristykset,
on maanantai,
kaiketi aamu,
ja yrjöttää

puu...

lauta on puusta sahattu,
elävästä puusta,
kuollutta sanotaan keloksi,
niillä koristellaan varkaitten
kesähuviloita

lauta itkee,
pihka terttuu sahurin käsiin,
kelopuuta nolottaa,
mieluimmin hän
kolopuuna tikanpojille

tyhjä katse...

kaikki katseet eivät mitään katso,
katsovat vaan
tyhjä katse ei elä,
silmäripset pyyhkivät katsetta,
mutteivät herätä,
sillä tyhjää ei voi
koskettaa

linnuilla on kivaa...

linnuilla on kivaa,
voivat lennellä ilman liikennesääntöjä,
ne vaan tuulen selässä matkaavat

linnut ovat kaksijalkaisia,
ihankuin ihmisetkin,
mutta heillä on
siivet,
ihmisellä kädet ja
liikennesäännöt

savonlinnasta padasjoelle....

savonlinnasta ei oo pitkä matka
padasjoelle,
oon sieltä tullu,
ny istun
ikihongan rungolla, jolla on muistikuva,
kuinka hämäläisten kiviä rahdattiin
olvinlinnan rakennustöihin.

ainoastaan yks juttu mua harmittaa,
hyje ei tykkää enää tulla
päijänteeseen,
josta se lähti
saimaalle.

kysyin syytä,
mutta norppa vain hymyili ja
käänsi kylkeään

ihminen syntyi vahingossa...

ihminen syntyi vahingossa,
silloin oli täysikuu,
yks tähti seilas sinitaivaalla ja
poro veteli joulupukin tavaroita
suomen lapissa,
silloin ihminen syntyi ja
huuteli huomenet,
sittemmin ihminen kuljeskeli pitkin korpimaita, kunnes
asettui padasjoen rantamaille,
jossa hymysuussa yhäkin elelee

uupunut hymy...

uupunut hymy,
elämä kaiken vienyt,
surunkin

sinitaivas ei kaikkea kerro,
välillä vetää verhot kiinni,
joskus julmasti sadattelee,
mut
uupunut hymy
ei itsellen naura

joskus...

joskus on hiljaista, vaikka melu korvia
huumaa,
joskus ei seurassa ole
ystävää,
joskus

hymyilevät...

ihmiset
hymyilevät vain ontuessaan,
heillä on semmoinen tapa

kadulla kävelee harvakseltaan
hymyileviä,
monet vain menevät

vain ihminen hymyilee,
vinoillakseen

monitaitaja...

mutteri kiinnittyy pulttiin,
kun tarpeeksi monta kierrosta
oikealle pyörittää

jakoavaimella saa monenkokoista
mutteria väännellä,
on semmoinen
yleishyödyllinen,
toisin, kuin kymmenen millin kiintoavain,
se sopii vain kymppimilliseen mutteriin,
se ei ole monitaitaja

ohikulkija...

olen ohikulkija,
tullen ja mennen,
jälkeni eivät pysähdy,
käteni eivät tee,
olen vain mennen tullen
käynyt

aamu alkaa, kun aurinko kurkistaa
taivaan takarannalta,
kuusikon takaa,
sinne se palaakin,
mut


mut joutuu kuusikon
ohittamaan,
aivan kuten minäkin,
vaikken yhtä säännöllisesti

pakkassäissä....

kylmä kesä on
lämpiämpi,
kuin sydäntalven
pakkanen
   ruiskukkaa ei palele,
se penkissä heiluu,
perhosta keinuttaa ,
talvella kukka nukkuu,
sillä se ei mielellään sydäntalven
pakkassäissä heilu

aamen...

rukouksen lopussa on aamen,
lauseet pisteeseen loppuu,
mutta
miten aloittaa tyhjästä,
vaikka kaikki on valkoisen tyhjää,
ei mitään pisteitä,
eikä
aamenia

luutuneet...

luutuneet ovat mielipiteet,
vaik
kesät talvet vaihtuneet,
elämä toiseksi vaihtunut

ihmisen täytyisi elää ajallaan,
ei eilisen,
eikä huomisen, vaan
tämänhetkisen

kissa..

kissa on itsenäinen,
tuntee, muttei huomaakkaan,
on melkein sinun
näköiseis

silittäessä hyvin kehryttää,
muttei sen enempää
virko,
kuten et sinäkään

aukasen oven,
naukaset ja menet,
katselen perääsi,
ehkä palaat,
ehkä et

tuntuu...

joskus vain on niin,
että
kaikki ontuu,
tänään siltä
tuntuu

ampiainen...

ei niin pahaa, ettei hyvääkin,
mieli hyvältä maistuu,
kädet ja jalatkin mukavuudesta tykkää,
olen uimassa

mustikkaan tulin,
ämpärisen keräsin,.
ampiainen
mut
merkkas,
sitä hoitelen ny
rantavedessä
tarusjärven,
jossa sorsaemo poikasiaan uitattaa,
lumpeenkukka kauniisti hymyilee ja
heinäkuun kuudestoista päivä muutenkin
mukavuudellaan päivittyy.

neitoperhonen...

neitoperhonen elää hetken,
sen verran,
että huomaa kauneutensa
koreuden olevan
ajallista,
siksi hän ei
liitele enempää,
mutta antaa siipensä
seuraavalle

pilvet...

pilvet eivät osoitetta etsi,
menevät myrskyn tieltä,
tummuvat myrskysäissä ,
mut poutasäillä
sinitaivas aukenee,
kuten kuutamoisina öinä,
jolloin tähdet tanssittavat
yön kulkijoita

papilon...

ilma tuntuu käytetyltä,
tunkkaiselta,
avaan ikkunan,
josta elämä virtaa ja
tuo mukanaan perhosen,
se on papilon,
vangittuna vapautettu

turkki...

maailma on ihmisistä asuttu,
toiset tyyntä myrskyä näkevät,
toiset toista mieltä kulkevat

turkki puhdistaa itseään,
lähi-itä ei itsestään selvää ota,
eurooppa auttaa itseään, mutta yhäkin
afriikka hiljenee,
sieltä kaikki viety
 
ameriikan löysivät vanhan mantereen
purjehtijat,
intiaanit kalliovuorilla
nuolipyssyillään tulijoita
tähtäsivät,
kunnes tulijat heidät
pyssyn suuhun
lahtasivat

on yksi paikka elämässä,
jossa ihminen mieltänsä
kuulee,
täällähän minäkin,
padasjoen rantamailla,
päijänteen helmessä,
jossa
elämä keinuttaa itseään.

tummuva ilta...

tummuva ilta akkunastani huokuu,
siin on pisaroita silmissään,
sil
vesisade ikkunaani kuvastuu,
joita pyyhin,
mutten kuivatuksi saa
 

eletty elämä...

eletyllä elämällä on ahavoituneet kasvot,
kirkkaan eläväiset silmät,
eletty elämä ei kumarra
kunniatta,
se nojaa kävely keppiin vain
hyvillä mielin

suru...

suru on kaunista,
suru pukee mennyttä,
hyvin elettyä
elämää

rakkauden kauneutta...

syksyn sävel kerää satoaan,
ruskainen on pihamaani,
vaahterain komioin,
kurrekin poikansa kanssa leikkii,
linnut sinitaivaalla liitelevät,
pois talvea lentävät,
syksy on kaunista aikaa,
ihankuin hyvän työn ihastusta,
aamun sarastusta,
rakkauden kauneutta

ulkoilmoittamaan...

ihestään tul
hyvä miel,
tuosta vuan

mut mänt,
ihan syyttä

nyt kerään itseäni,
lähden
ulkoilmoittamaan itseäni

ihmisellä ei ole ikää...

ihmisellä ei ole ikää,
on vain mieli,
se semmoinen elämän näköinen,
arkipäivän pyhäinen

jokainen hetki on ihme,
se ihme,
jota ei voi selittää

voimme valittaa,
mutta eihän meillä
oikeutta

lakastuneet...

kaikki kukkasein lakastuneet,
eivät valoa nähneet,
rakkauttakin harvoin

olen yksin, vaikka niin elämää halusin,
iltani on varjoni,
kukkasetkin uuvahtaneet

en ilossa tanssi,
surukin mennyt,
mut
mieleni yhä haparoi,
jospa kukkasein nostaisivat
nuppujaan,
terälehtensä oikaisisivat,
ehkäpä silloin minäkin
uskaltaisin elämässäin jälleen olla

kertynyt...

yöt katkaisevat päivänsäteet,
ne unimaille
tyynyttävät
unet unelmista kertovat,
murheita silittelevät ja
monta muutakin päivän saatossa
kertynyttä

unessa olet kaukana,
varpaasi hengittävät syvää unta,
et paina vähääkään,
olet unimaitten keinutuolissa,
sylissäs
peittos lämpimässä

alistujan pää...

alistujan pää nousee,
kuoleman silta hälle avautuu,
silloin kaikki kärsimykset
ovat
terroristin käsissä,
mitä viattomin, se
alistujan saa hymyilemään

kengät...

ihmisellä on kengät,
niin hevosellakin,
mutta
vapaina juoksevat
kevyemmin

mikkelin ravirata,
luonnon syli,
siellä kavioura kevyesti
kierretään,
kengilläkin

hylkeen tuoksu....

ihminen viisastuu hetkittäin,
laihtuu vähitellen,
mut
ylenaikaan syö

rakkaus on mitä on,
sen jokainen kohdallaan
tuskissaan tuntee

ihminen ei ole luontokappale,
lintu on
muikku maistuu hyvältä,
kun sen pannulla paistaa,
voissa kääntelee,
siinä on hylkeen tuoksu

terroristi...

terrorismi on alistetun ihmisen
kosto,
se on verikosto.
verikosto tarvitsee paljon uhreja,
niin paljon, että
jää saamapuolelle,
silloin terroristi hymyillen
antautuu kuoleman syliin,
tilit ovat tilitetty

siirtomaitten orjat...

siirtomaitten orjat heräävät,
nyt kostavat valloittajalle

siirtomaitten orjille jäi vain uskonto,
kaiken muun vei isäntäherra

karu on historian sivu,
verisempi huominen,
kuoleman värjäämä
kyynel

kärpänen....

kärpänen oli ennenvanhaan talon kokoinen,
se oli sitä aikaa,
kun dinosaurukset hoitelivat
alaisiaan,
nyttemmin ovat kanoja.

ihminen ei dinojen aikaan ollut
viellä kehittynyt,
oli  pelkkä sirkuttelija, maanmatostakin pienempi
oleskelija.

elämä on vanhaa...

elämä on vanhaa, mutta nuortuu
vauhdilla,
sen tahdissa luomakunta tanssii,
puut ja männynkävyt,
minä ja muutkin

elämä ei valmistu koskaan, eikä ole suorassakaan,
sehän on kiehtovaa,
sillä on pientä
näprättävää

istun pihakeinussa,
käki kukkuu ja huuhkaja
huhuilee,
olen hieman vinossa,
keinun toinen jalka on uponnut pihamultaan,
mutta
 väliäkös siitä

Käyttöohje....

Ihmisen suolisto on
Mahassa,
Tosin pari suolenpätkää
Törröttää kinttujen välissä ja
Toinen kitalaessa.
Täyttöaukko on kitalaen pätkässä,
Kinttujen välistä toimii tyhjennys.

Yksinkertaiset...

Yksinkertaiset asiat
Tulevat luonnostaan,
Hymyllä hyvä mieli,
Eikä sen kummempaa

Aamu...

Aikaisilla aamuilla on
Levolliset kasvot,
Uniset, mutta hyvän huomisen
Toivomat.

tyyni...

vaisu mieli, se välillä yllättää,
samoinkuin kalastajalle myrskysää,
suvantoisessa saarelmassa,
tahi tyyni sää
purjehtijalle

vaisu mieli,
ei apean harmaa,
ei laisinkaan elon hurmaa,
vaan
tila, jossa ollaan vaan

työehtosopia...

on hetkiä joita ei toivokkaan,
toisten haluaisi katkuvan,
mutta yleisemmin kaikki on yhtä
elämänpyörää,
jossa pyörii,
kuten sementtimyllyssä

ihminen ja koppakuoriainen,
kumpikin on vain osaaikaisia
eläjiä,
kannattaako silloin kaikkea
työehtosopia

yön hiljaisuus...

yön hiljaisuus mieltäsi
hyväilee,
kuiskaten se  mieltäsi
syleilee,
yön syli
 sinua palvoo,
se
rehellisin silmin sinua
koskettaa.

Aika...

Aika käy,
Vaikkei sit missään
Näy
Aika jolloinkin tullut,
Joskus lähtenee
Aika käy,
Vaikkei sitä missään
Näy
Kaikki ajallaan,
Omalla ajallaan,
Joita viisarit näyttävät,
Kalenterin lehdet siirtävät,
Vuodet toisiinsa vaihtuvat,
Mut,
Aika käy,
Vaikkei sitä missään
Näy.

Joukkuepelaajat

Muurahaisilla ei ole
Omaa nimeä,
He eivät tarvitse,
Ovat joulkue pelaajia.

jalkaisin...

kuljen jalkaisin,
varpaani hymyilevät ja mieleni
tuntee enemmän
aistin luonnon tuoksut,
katson syvempään, ympäristö viipyy minussa,
hengitän tätä kaunista kulkusuuntaani,
hymyillen kuljen paljasvarpaillain.

linnanmäki...

linnanmäki ilonnaurun riemurinne,
vuoristorata vatsan kääntää,
nenänpään sivuun vääntää,
vauhti on hurjan syvää,
siinä vatsanpohjakin
kylkeään kääntää.

vapaapäivä..

yksi vapaapäivä ei ihmistä
lomauta,
siihen tarvitaan
hallittua elämän kulkua.

jälkiviisaus...

tänään ajattelen eilisen tehtyjä,
harmittelen,
häpeilen,
ihmettelen miten noin toiminkaan.

tänään tekisin toisin,
mutta eilen toimin parhaan tietämykseni mukaisesti.

jälkiviisaudesta on se tolkku,
että siitä huominen itseään parsii.

jos sais...

jos sais uudelleen elää
elämäänsä,
joitakin juttuja jäisi
tekemättä,
mutta luulen, että sama pää: kesät ja talvet,
estää
toisenlaisen elämän.

tyytyväinen...

elämääni tyytyväinen,
toisinaan hyvin vähän,
usein kyllä ymmärränkin itseäni,
mutta kyllä pitäisi parempaan pystyä

huomiset ovat mahdollisuuksia,
eiliset antavat siihen mahdollisuuden,
voi, kunpa vain muistaisin

kiitos ja anteeksi, tuntuu hyviltä
sanoilta,
miksen niitä enempää
käytä

tuntuu...

joskus on täynnä itseään,
toisinaan muinamiehinä,
nyt juuri
tuntuu,
etten juuri mitään

pilvet...

pilvet menevät menojaan,
sää vaihtuu,
sen lintuset aavistavat,
siilikin pikkujaloillaan kotiinsa
kiiruhtaa,
pian on myrskysää,
luontoäiteen siivouspäivä,
siinä pölyt kyytiä saa,
tienpinnat vesipesulla kuurataan,
puutkin siitepölyistään pääsevät.

Vastavirtaan...

Elämän kulku ei ain
Mieltä myöten,
Mut mukanaan vie,
On väsyttävää vastavirtaan
Ain soutaa

sisukset...

ihmisessä on sisukset,
niin kaikissa
elukoissa,
mutta ihmisen sisäkalut on
patentoitu,
niitä voidaan uusiokäyttää

tie...

muurahainen ei turhia huoli,
kulkee vaan,
rahtaa jotain ain vain,
sille ei vaivat esteitä tee,
kantakoot niitä ihmisen tie

monenmoisia ihmisiä...

ihmiseksi nimitellään kaikennäköisiä
kulkijoita, joilla on
sosiaaliturvatunnus

ihmisiä on moneen rekeen,
ilkeistä miellyttäviin,
pahoista hyvätekijiin

vauva ei kanna miekkaa,
mutta aikuinen sitä teroittaa,
vanhus muistellen ihailee,
jos elää

joskus...

joskus ei huvita mikään,
on täysin vetämätön olomieli.

halua vain olla,
olla tekemättä mitään,
pois kaikesta,
vain peiton alla kyyhöttää.

mut pienen hetken sitä kestää,
sitten on pakko päästä tuulettumaan,
elon askareisiin ryhtyä,
hymyään heläyttää,
mutrusuuna murjottaa

aistii..

ihminen aistii,
tunteillaan tuntee,
kehollaan koskettaa.

kylmä ihminen on menettänyt
tunteensa,
hän vain järjen valossa,
sil tunteet hänestä kadonneet.

vieras...

maailma pienenee,
kun kotirappusten luota
kulkemaan lähdet

maailma on tuntemattomalle vieras,
mutta jokakolkan
näkijälle elämän kokoinen

mut,
kotirappusten luonta maailma
näyttää
mukavammalta

hohtoa...

elämän voi selvittää ilman
sen kummempiakin,
mut silloin se on hohtoa vailla,
ilon ja surun melankoliaa.
  elämän voi elää suitpäitten sukkelaankin,
mutta siinä täytyisi olla
tunteet pelissä.

Ilon kyynel...

Arka on loukatun sydän ja mieli,
Siin ihminen heikoimillaan elää ja voi.
Huomisen katse hällä hämärtyy,
Pois on
Ilon kyynel vierinyt.

ensimmäinen työpäivä...

kesäloma loppui, ensimmäinen työpäivän minuutti ja
lomamieli vielläkin,
mut levollisena työhöni tartun,
sillä lomalla kaiken työn lomautin.
nyt
tuntuu, kuin elämäni ensimmäinen työpäivä,
vaikka niitä takana koko ikäni

lomalla en tehnyt mitä ennen lomaa
suunnittelin,
tein vain niitänäitä ja niitähän
riitti.

lähdit...

lähdit, mutta jäit,
itsesi pois veit,
mutta yhäkin istumme rinnakkain

lähdit, koska niin parhaaksi näit,
ikävöin, mutta tahtoasi arvostan,
sillä siihenhän rakastuinkin

säämingin kunta...

säämingin kuntaa ei enää lie,
mut sielt
mie lähtösin,
mihinköhän tieni viellä vie

ryssä ryösti kotoisen maan,
loput sulateltiin olavinlinnan
pyörteisiin

voi, siel sain silmäni ensikertaa
auk, siel opin elon taidot pitävät,
siihen heikkoina hetkinäin painaudun

kerimäen kirkko...

maailman kaunein puukirkko on
kerimäellä
se seitsemän pitäjän lankuista koottiin,
sieltä
silloin maailma aukes,
sitä nimiteltiin, mutta kauniiksi nimekseen
luotiin
kerimäen puukirkko,
maailman ääriinkin sen kellot kuuluvat,
siellä
kauneus ristittyy

vaaran kylä...

pienen pohjukan kylä,
vaaran kylä,
karjalanmaan
vienon hieno kylämaa

sielläkin aurinko mailleen laskee,
sielä
susihukka ilosta itkee,
sirpan silmät yhäkin kuuta palvoo,
oi
karjaln maa,
sie oot
sievänä siloinen

helisevänjoki...

helisevänjoki,
joki jossa opin uimaan ja kalastamaan,
se yhä virtaa,
silloin enemmän

lapsuus on nuorempaa,
nyt kaukana siitä

yskittää

yskittää, kun
ryvityttää,
kurkussa on vieras hiukkanen,
leivänmurun palanen,
jolla on kutkutteleva luonne

yskäsy on äänimerkki,
joskus räkäinen,
mutta tahaton,
joskus kuivan
huomauttelevainen

sijoituspaikka...

ihminen asuu itsessään,
käy toisissa ja yöpyykin,
mutta palaa kotiinsa,
itseensä,
sillä kulkutaudit vieraissa
vaeltaa

ihminen ei ole tehty yhdestä puusta,
ihminen ei ole osia,
ihminen on kohtaloitten
kohtaamisten
lopullinen
sijoituspaikka.

kaatopaikka...

tuntematon ei osoitettaan jätä,
jälkensäkkin haihtuvaiset,
niistä koirakaan ei vainua saa

kaatopaikan omaisuus on jonkun,
ensikäyttäjät hyklkäsivät,
eivät hyvästelleet,
jättivät vain pois

jäte ei tuoksu itseltään,
se tuoksuu käyttäjältään

maalaismaisema...

maalaismaisemassa on
käpyjä,
tippuneita käpyjä,
ne on puu nakannut
oksistaan

kaupungeissa ei ole
käpyjä,
siellä vain
poppelipuita ja tylsiä mieliä

suorat sanat...

suoria sanoja ei aina
tarvita,
sillä kuiskauksellakin on
tehonsa

erakko...

aukaisematon ihminen on
erakko,
ihminen, jolla yksityisyys on muurattu
umpeen

erakko ei asu metsän pohjukassa,
ei soutele saaren kätköissä,
hän asuu
pääkadun varrella,
siellä yhden ikkunan takana

muruset..

ilta kerää päivä muruset,
jokaisen

aamu herättää,
yöpyneet

kesä...

kesä antaa tilaa,
enemmän,kuin tulipalopakkasten
keskitalvi

paidaton olo,
kesäloma,
järvi avoinna,
sinitaivaskin kättä lyö,
suvitanssivat päivät yöt,
yöttömät yöt,
jolloin revontulet luovat taivaalle näyn,
jota en maalailla taida

en oo käynyt missään...

en oo käynyt missään,
en muissa maissa vierahissa,
en kotiporttiain edempänä ja se on
miut pelastanut,
en ole syönyt rokotteita, minnuu ei pumpattu
antiooppia,
ja oon rokotettu
pahuuden varalta,
rokotukset kotpihan tunkio hoisi,
sieltä bakteerit minut löysi ja antoivat elämäni kattavan
suojakertoimen

herää...

puolet yhteiskunnasta on näköisiäsi,
toiset puolet,
siinäpä arkiset huolet

joku syö enemmän, kuin toinen,
toinen nukkuu pidempään, kuin joku muu,
mutta
monikaan ei itseensä herää

ilma...

ilma ei tunnu miltään,
sitä mahtuu kiloon koko elämä
hengitän, on pakko,
ilmasta saan elinvoimaa,
sillä polveni notkeasti
astuu

keskustapuolue häpäs...

keskustapuolue haistatti maaseudulle,
pois pyyhki
syntymäsijansa,
pois muutti kaupungin salonkeihin,
joissa
kieroluonteensa sijaansa petailee

kyl santeri itkis aamuun saakka, miten
perillisit nupiniskaisina
kotiseutunsa
häpäs

nato-napa...

putin haluaisi luovuttaa menetetyn karjalan,
mut,
hallituksemme ei siihen suostu,
sillä hallituksella on nato-napa

itsenään..

monet näkevät itsensä kaikkialla,
vaikka yhtään rappustaan eivät siivoa,
ihminen kuvittelee liikoja,
eihän hän pysty ulkohuusin alustaa siivoamaan,
eikä revontulia pyyhkimään

ihmisen kannattaisi itsenään olla

luokkakaverit...

luokkakaverit ovat vanhoja,
opettajat enemmän,
koulukin on kissahoitolana,
aikaa on vierähtänyt

kaikki on mennyttä, mutta lukutaito
on jäänyt,
enää en haluaisi olla koulussa, mutta hyvä, kun
aikanan olin,
nyt kissoillakin hoitola

olopäivä...

heinäkuun yhdeksäs,
sateinen aamu,
viimeinen lomapäivä,
tämä on olopäivä

tuhtiannos...

tuhtiannos itseluottamusta
annos päivän kulutuksen,
tulevien aikojen varastoon,
semmoisen sain, pienen
pienestä sanasesta, joka ryhtini
kohensi,
koristeli niin, etten kumarassa
laisinkaan

sossun ovet...

ihmistä kutituttaa välillä,
ei sen väliä,
rapsuttele vain

ihmisillä on pieniä ihmeellisyyksiä,
semmoisia, joita ei luontokirjoissa
mainittu

ihmisellä on nimi,
etu ja takanimi ja sosiaaliturvatunnus,
nillä aukiaa
sossun ovet

mahdollisuus...

ei elämäänsä pidä hävetä,
sillä siinä on huomisen siemen,
tämänpäivän epätoivo on huomisen
mahdollisuus

kissat...

kissat eivät koiria pelkää,
sillä niillä on
viikset ja koirat eivät kutittavista viiksistä tykkää,
lisäksi
koirilla on tuhti parta,
heilutteleva häntä ja
luppakorvat,
ne kissoja
juoksuttavat...

mirka tyttö..

mirka tyttö, metsän sissi,
hällä luontoäiteen suomat vaistot,
niillä hän erämaat selvittää,
avomaat arvokkaat,
mirka tyttö on kiva tyttö,
yhden tunnenkin ja toisen kohtapikaa
tapaankin,
sil susikoira häntä käsivarsilleni
talututtaa

nykypäivän orja...

nykypäivän orja ei souda orjavenettä, jota siirtomaaherrat
kurssittavat,
tämänpäivän orja tekee
osa-aikatyötä, käy lisätöissä ja kirpputoreilla,
elättää itsensä ja perheensä
pullonkeruulla sekä kauppojen ylipäivän
eläneillä tuotteilla.
tämänpäivän orja maksaa asunnostaan ylisuurta vuokraa,
sillä
kylmähän ulkosalla on

rikasköyhä...

köyhällä ei setelipussia,
hällä vain avoin sydän,
niin avoin,
että rikaskin sinne mahtuu

rikasköyhä on samantekevää,
rikaskin on köyhä, sillä mitäpä hän
rahoillaan tekis,
jollei köyhä eläis

miljoonaa et työlläs kasaan saa,
siihen tarvitaan
onnen ongintaa,
tuuria hyvän sään,
ahkeruutta päivänyön

uurastus...

rakkaus on ripaus onnea,
tuurinpoikastakin,
mutta suurimmaksi osaksi
uurastuksen palkkaa

äidit..

herttaisimmat silmät on äideillä,
hellimmät sanat heiltä kuullaan,
elämänohjeet
oikiammat,
kädet hoitavat,
äidit kautta ihmiskunnan,
kiitos,
huolenpidostanne

kalusin...

katson eilistä, jälkiäni, vaikka
sade pyyhki pois ja kävelinkin siellä aikoja
sitten
kumarran huomiselle,
se on mahdollisuuteni,
eiliset niityt kalusin pois

elämä on kivaa...

elämä on kivaa,
ajattele,
ihan itse nautittavaa,
kaiken tekemäs itselles rakennat ja
siivotessas pyyhit pois,
voit kaiken myös niille sijoilles jättää,
mut eestäs kaiken löydät

parsia..

oikein tai väärin,
olenhan
lähelläis ja voimme parsia
toisiamme

kauhan varressa...

mietit, kuinka jatkat,
kaikki on selällään,
jos toiselle kumarrat,
toiselle pyllistät

yhteisten asioiden hoito on
keskivertoisia päätöksiä,
ei hyvän huonoja, muttei hirmuisen hyviäkään,
sillä monta on suuta
kauhan varressa

kauhan varressa...

mietit, kuinka jatkat,
kaikki on selällään,
jos toiselle kumarrat,
toiselle pyllistät

yhteisten asioiden hoito on
keskivertoisia päätöksiä,
ei hyvän huonoja, muttei hirmuisen hyviäkään,
sillä monta on suuta
kauhan varressa

uskomattoman laiska...

uskomattoman laiska ihminen,
silti
enemmän vaatii

kun elantos itselles haravoit,
tuskin sulla aikaa
enempään

mäet...

kaupungeissa ei ole ylämäkiä,
alamäetekin tasaisia,
hisi vie ja tuo,
siksikö ihminen alamaissa

maalla on rotkoja ja mäkiä sekä
syvänteitä , siksi ihmiset
mieltä myöten tasaisia

ilmeet..

ihmisillä on ilmeitä,
niitä vaihdetaan tilanteitten mukaan,
ilmeetön ihminen on joko pokeriammattilainen tai
tsombi.

itku on kauneinta ja riisuvaa,
hymy voi heijastella mitä vain.

ilme,
se näkyy kasvoilta,
muu keho kananlihalla

metsävuori...

yö ei kasvojaan näytä,
se tahtoo nukkua,
siellä se metsävuorten takana ,
siellä se elää elämäänsä

kuutamo on yön ainoa lyhty,
sudensilmät ja täysikuu yötä
tanssivat siel

omavarainen...

ihmisillä ei ole enää kellareita,
ei maatilkkua, ei juures penkkejä,
perunamaatakin vailla.
  metsään marjat jäävät,
luonnonantimet uusavuttomille markettien
pakastimessa lie.

joskus saattaa pula    kaikesta olla,
missä omavaraisuus silloin sulla,
kauppa ovensa sulkenut,
eväät hyllyiltä loppuneet

kipujen selättäjä...

hymyilet,
vaikka nilkkasi nyrjähti,
kipu vihloo, mutta se ei hymyäsi
peitä,
olet kärsimysten kohtalo,
kipujen
selättäjä.

vallankumous...

vallankumous nyt heti.
yhteiskunta on varastettu,
loppuun ryöstetty,
hallitusherrat veivät kaiken pitkien matkojen taa,
meille jäi vain vedet ja kuoppaset tiet,
mutta nekin ovat takuuna
hallitusherrojen piilopaikkojen
mukavuustaloissa.

rokki beibi...

olet vain puolet siitä mitä
luulet olevasi,
olet mielikuvitusta,
se toinen puolisko on sukurasitetta,
työteliästä ihmistä,
mutta et tahdo olla vanhanaikainen,
vaan
rokki beibi  ja pistät
bileet pystyyn isoisän perinnöksi
jääneessä suulissa

ammattiyhdistysliike...

ammattiyhdistysliike on
enemmän, kuin vaihtuvat hallitukset,
se on yhteiskuntajärjestelmän tukijalka,
jolla
valtiovalta seisoo,
hallitsipa sitä vaikka populistinen
tuuliviiri

perkele...

minkä näköinen on perkele,
tahi sen pikkuveli tai koko suku,
en tiedä, mutta useimmat ihmiset näyttävät siltä,
minäkin joskus

ihminen on sievä elukka,
sievistelee tekojaan, mutta ennenkaikkea
mielitekojaan, joita ei selvinpäin voi toteuttaa,
koska kalteritango helposti soi

aito ihminen on luonnon kesyttymä,
mutta heitä on vähän,
kaikki on sulloutuneet helsinkiin,
tuohon pirun pääkaupungiin,
jossa pääpiru leikkii metrolla,
ees taas viilettää ja dösä kuskit parkuu
nälissään

kesälauantai...

kesälauantain maaseutu
maaseutu tuoksuu luonnon nurmelle,
peltotöille ja satakielen laululta,
puutkin ovat luonnon istuttamia,
parhailla paikoilla luonnonhelmaa

saunanpiippu tupruttaa iltasaunaa,
jossa saunavasta laulattaa kesäyön valssia,
siin ihmiset pienemmästä isompaan kylvettyy.

maaseudulla ei hienohelma herätystä saa,
sillä täällä luonnon pienimmät itikat häntä
kiusottelee,
ilveskissa puussa salaa häntä himoitsee,
metsän komein kuningas morsiammekseen
tahtois

maaseudulla voit puuta halata,
kuunnella sen tarinoita.
ikihonka voi sinut parantaa,
mutta ensin sun täytyy yksi puolukka syödä,
kolme metsämansikkaa ja ketunleipää pureskella,
sitten kiedot kätes hongan ympärille ja sanot:
haista vittu.

kuollut eilinen...

mis lintusten laulu soi,
mis käki kuusen takaa kukkuu,
huuhkaja huhuilee,
siel elämä hymyilee

äänetön maailma,
siel
vain
kuollut  eilinen

viljava pelto...

viljava pelto,
vasta puolitiessään,
vartta vasta kasvattaa,
pian sitä tähkäpää koristaa.

pellot ovat vainioita, sarkaisia pientareita,
vuosisataisen mittaisia, esi-esien kaskimaita,
luontoäiteen alusmaita

tuuliviiri...

tuuliviiri elää,
tuulesta elää,
vanhan sepän takoma kukko,
ärhäkkä kukko
myrskysäillä

lapsenlapset...

ihminen tekee uraa,
vaimo komeampaa,
mutta lapset hoitaa
tavallinen ihminen

lapset ovat vanhempiensa
näköisiä,
ilmiselvästi

lapsenlapset tervehtivät isovanhempiaan,
heidät on niin
opetettu

jäljelle jääneet...

köyhyyttä näkyy joka kulmassa,
rikkaus ohi vilahtaa,
pienet lapset hymyilevät,
heille ihan sama

kirpputori ilmestyi pankkikonttoriin,
rahavirrat eivät ovista virtaa,
vain käytetyt ja jo kertaalleen
ostetut tavarat ovista käyvät,
niitä kantavat
jäljelle jääneet

vanhuuden höperyys..

vanhuuden höperyys on
lapsenmielisyyden vanhempi,
melkein isovanhempi.
  vauva nauraa jokeltaa mielissään,
vanhus horisee ja kolisetelee,
siinä se on,
verkkokaupasta ostettu ihmisyys

käyt...

käyt, koska elät,
olet kellon viisari,
pikkuinen viisari

sinut hankittiin käymään,
saatoit tulla vahingossakin,
mutta
käyt

käyt, kunnes veto loppuu,
toisista patterit,
toisista pyhähenki,
käyt,
muttet missään näy

varikseni...

varistani nauratti aamutuimaan,
illalla se aloitti ja koko yön
nauraa räkätti

huvikseen se nauroi,
on semmoin iloisen puoleinen
lintu

osaa se itkeäkkin, mutta vain
siipiensä suojissa

pajupilli...

jokainen ihminen ei puhaltele pajupilliin,
semmoiseen pilliin, jonka itse on tehnyt
pajupuusta suvisessa kesäillassa,
mut
tiedän yhden,
jolla se soi ja soi, niin kauniisti soi, että
satakielikin olkapäältä lauloi, ja lauloi

rumuus...

kaikkea ei tarvitse käsittää,
ihmettele vain,
näin se kauniinpana silmissäsi viihtyy
  ruma on kaunista,
senhän jo kaukaa erottaa kuinka kauneus rumentaa,
sillä valmiiksi kaunis on rumaa,
mutta ei sellaista rumuutta,
joka päät kääntää, vaan sellainen rumuus,
jossa kauneus katsoo

yö...

yöllä yksinäinen valvoo,
päivänvalossa kaikki yksinäisyys

nukun, kun en muuta jaksa,
yksinäisyys peittelee

yksinäisen syli...

kiitos, että saan tuntea sinut,
tiedän kehen hädän hetkellä turvaudun,
siksi elän vapaammin, kun minulla ei ole
yksinäisyyden syliä

ikävä saapuu...

ikävä saapuu, kun lähdet,
mutta sinun vierelläsi mieluiten.
lähdet ja ehkä palaatkin,
sehän riippuu olenko sinuun jäänyt.

isokenkäiset...

kun oikein harmittaa,
kaiva nenääs ja viheltele,
silloin huomaat ihmisten ihastuksen,
isokenkäisetkin poskelle suutelevat.

etuilija...

elämässä ei kannata etuilla,
jää odottamisen tuomat
hetket näkemättä,
etuilijahan ei sijaansa näe

etuilija haluaa ensimmäisen,
mutta sehän maanantai kappale,
viimeinen ihan parasta

elämässä riittää aikaa,
elämä on iso,
tärkeintä on löytää olonsa

pyhäpappi...

tulitaivaan salamat pyhäpappia kivittävät,
hän piruparan kanssa
aamukaljoilla sakaristin,
jossa urkumusa beethowenia soi,
mis
on sävelet suuren kadotuksen

voimanainen...

mä voimanaisen sain,
ison ja mahtavan,
hällä jokahetki elämän makuinen,
ilonkiukun rakastavainen,
hän heiveröinen keholtaan,
mut
sielultaan voittamaton

musta..

jos en ois sua tavannu,
en itkis näin,
en tietäisi onnen määrää ja
surun ikävää
  lähdit aamuauringon aikaan,
iltani syvästi raskas,
yöni tummempi, kuin musta
 katson jälkeesi,
odotan ja tiedän onnen määrän,
surun
ikävän

maksuhäiriöt...

jäniksellä ei ole
maksuhäiriöitä,
ei kissallakaan eikä
metsähiirellä,
mutta hevosella on,
ainakin ravihevosella, jolla on
yhtiökin, ja se teki pankrotin,
elikkä otti volttilähdön ja laukkas.
  mut ratsu on ovela,
sillä sehän on viaton luontokipale,
siksi
rattailla ajeleva ohjastelija otti häiriöt
niskoilleen

matala mieli...

kun mielesi matalana lentää,
lyö leikiksi, kuten yksivuotinen lapsi,
silloin hartijais ilomielelle kerkiää,
matalamielet taakseen jättää

hallintaoikeus...

kaikki mitä elämässäis luulet
omistavais,ei ole sinun
sil,
sulla on vain
hallintaoikeus,
joka realisoituu, kun aika on

ojenna kätesi...

ojenna tarvitsevalle kätesi,
vaikkei siinä mitään annettavaa,
siinä on
saajalleen enemmän

summa...

ihmisen hinta on hänen
eletty aikansa,
siitä ei voi vähentää
matkakuluja, eikä tulonvähentämis-
kuluja.
eletty aika on
viivan alla oleva
vietetty aika

lähdit...

lähdit
selittelemättä.

on tyhjä olo,
ihan tyhjä,
kertaan elettyä,
lasken ne syliini

lähden kävelemään,
on helpompaa liikua,
kun sylin täydeltä
mennyttä

hyvin nukuttu...

hyvin nukuttu yö,
päiväkin hyvin loistaa,
iltaan ihanaan verhottuu,
kunnes unimaa  jälleen uneen
peitottaa

itämään...

ihmisessä on sankasti ajatuksia,
toiset vaativat ulospääsyä,
toiset jäävät viellä
itämään

erakolla on seurallisempaa,
hän voi halutessaan vaihtaa
seurustelu kumppaniaan,
hän voi haastella mitä sylki
suuhun tuo ja kaikilla aina
yhtä lystikästä tai mitä milloinkin.

ihmisen tunnistaa muista elikoista
siitä,
että tällä on jaloissa ja käsissä
viisi varvasta tai sormea,
yhdessä räpylässä, lähempänä päänuppia on sormet, kymmenen yhteensä ja
alempana varpaat, samoin kymmenen kipaletta.
nämä varpaat ovat melko jouten, ainoastaan
tasapainoittelevat koko hongankolistajan kävelytyyliä,
sormilla se räplää kaikenmoista.

neljä asukasta...

ikkunastani näkyy maantie,
ihmiset kulkevat ajallaan,
kaikki kylän asukaat,kolme vanhaa poikaa,
muuten kylä on naulattu umpeen.
  yksi pojista kulkee pää kallellaan,
toinen tuntia myöhemmin juoksee, kuin raivohärkä,
ikämies, mutta kuvittelee juoksevansa rion olumpialaisisssa,
kolmas kävelee varttia vaille kaksi,
hänellä on kiikarit kaulassa,
hän
tarkkailee luontoäiteen helmoja.
  minä oon neljäs kylän asukas,
katson vain noita kolmea menijää,
syön bitsaa, jonka postinjakaja toi, samalla, kun siivosi kämppäni ja
hoiteli pihapiirini kuntoon.
  minä työllistän kylän postiljoonin,
nuo muut vain juoksentelevat pitkin eu.rahoilla kustannettua
savitietä.

vikaa...

ihmisessä on monta vikaa,
mut ei se haittaa,
jos ei huomaa,
mut jos huomautellaan, viat
lisääntyy,
huomauttelijan vuoksi

makiasti...

eläminen ei ole
hupi juttu,
mutta välillä tämä
naurattaa,
makiasti

tavallisen erikoinen....

tavallisen ihmisen tavallinen päivä,mut minkalainen lie
erikoisen ihmisen,
minkänäköinen hän on,
onko hällä hattu päässä,
mulla on

teen tavallisia juttuja,
pidemmän ajan tuhlaan töissä,
pienen hetken kaupassa,
loput lojun sohvallain,
oon tavallinen,
tai
onhan mulla tuo hattu

maalaismies...

maanviljelijä pistää jyvän maahan,
oottelee hevosen selässä, kunnes tupsun
pellolla huomaa,
sitten hän
lypsää manssikin,
siitä voita kirnuaa,
piinäksi loput valuttaa

joutoajan hän puun metsästään kaataa,
sen laudoiksi sahaa,
siitä uuden kissankopin rakentaa

on jo syksy,
siemen on kasvanut komiaksi tähkäpääksi,
siinä on viisikymmentä yksi uutta jyvää,
yhden hän laariin kiikuttaa,
tulevaa kesää odottamaan,
loput hän myllyyn kuljettaa,
sieltä mukaansa jauhot kuohkeat
talvi illoiksi takaisin tuo

maanviljeliä on luonnon herra,
renki ja hymyilevä oljenkorsi,
savotoiden tukkijätkä,
lupsakka maalaismies

mitta...

jokainen herätty aamu on
taakse jäänyttä elämää, jokainen alkava hetki on lopun alkua.
elämän mitta on armoton, mutta venyvä,
loppupäästä.
  mitta alkaa jo ennen syntymää,
mutta sitä ei lasketa,
samoin loppupäästä on viikon tai parin viive.

kalamies....

kalamiehen aamussa sumu viellä ulapan peittää,
lokit heränneet, mutta eivät
sumuun lennä,ne mieluiten
kalamiestä seuraa

kalamies pyydykset kokee,
toisissa on, toisissa enemmän,
tyhjä verkkokin jotain antaa,
se suo tämän kalamiehen onnen,
varhaisen aamun,
jossa luonto huokaa, hän
ja lokit

alkuperäinen...

tuhannet vuodetkaan eivät
totuutta valheeksi saata,
mutta vanha totuus
uusien ihmisten korville on
kuulumaton,
sillä eiväthän he ole
alkuperäisiä...

pyhät kirjat kirjoitettiin
kuutamoisina öinä,
nyt näemme katuvaloissakin

luottamus...

luottamus luo matkastasi mukavan,
ovet sulle avataan ja
tervetulleeksi toivotetaan

äänekäs...

äänekkäin ihminen mieltä vailla,
puhuu mitä sylki suuhun tuo,
vailla sen kummempaa

kissa ei paljon puhu,
saalistaa hiljaa,
hermoton olija,
joka miettii

siksi kissa yleensä
äänekkään ihmisen polvella
kehräten

senaatintori on hautausmaa...

senaatintori on hautausmaa,
kirkko komia
pystytetty
kuolleitten pyhimpään,
sen kulkukoirakin haistaa,
mut
siitä hiljaa vaietaan

uni...

kuljin maailmani yli,
menin enkä itseäni
nähnyt,
ennenkuin heräsin,
silloin kiitin luojaani,
tää olikin vain unta

rasisti...

rasisti asuu
raitiovaunussa ja metrossa,
neekerin helvetti

ikävin rasisti on neekeri,
tuo pummipoika,
jolla vatsa ei täyty koskaan

rasisti haluaa olla etuoikeutettu,
muut tehkööt työt ja velvoitteet

ihmisen täytyy tulla hyväksytyksi,
ilmaista ei mikään lie,
hyväksytyksi tuut teoillas

mies synnyttää...

ihminen synnyttää kuolemansa
jälkeen,
kaikki,
miehetkin,
sen huomaat hautausmaitten vaahteroista,
ikikuusista muistojen maan

syrjäkylän kasvatti...

kaveri ei mamuista tykkää,
mut
veljellään
virolainen vaimo,
joka häntäkin ystävänään pitää,
siin kaveri, jolla
on
syrjäkylän kasvatus

eilinen...

näet eilisen,
haaveilet huomisesta,
tänään valmistaudut huomiseen eilisen
kokemuksilla

ihminen oppii kokemastaan,
suurinkin pettymys kääntyy
onnistumiseen, jos vain
eilistäs muistelet

vauras...

ihmisen vauraus elää hänen elämässään,
näyttäytyy käytöksessään,
toteutuu teoissaan,
ihminen, vaikka olisi
kerjäläinen,
on vauraampi,
kun pöyhkeä hyvinvoiva

ensimmäinen onki retki...

vaipuneet mielet hymyn jättämät,
itkun ja murheen saartamat,
niitä katson, enkä hyvin itsekkään voi
  pienen lapsen ensimmäinen kala karkas,
mut sylkästään uuteen
matoseen ja onki uudelleen kaloja narraamaan
   a´vot,
kormyniska tarttui matoon sylkästyyn ja
mielenkielet onkijan hyvin muihin tarttuvat

sisuuntuu...

ihminen sisuuntuu,
sappineste vetää pinnan kireälle,
vatsanahkakin laihtuu,
otsasuonet pullistelevat,
hikikarpalot naaman uurteita pitkin
paidankauluksesta valuu,
viimein ukkovarpaaseen kerkiää,
sillon rupee hitosti naurattamaan,
sitten ollaankin jo
muinamiehinä

arpa onni...

arpa onni on rahakasta onnea,
sydämmen onnea et
rahalla saa,
mut se
hyvästi houkuttaa,
sitten koukuttaaa ja viimein ansaan
loukuttaa

rakkaus lankeaa...

rakkaus lankeaa,
polvistuen suutelee,
aikansa mielinkielin hykertää,
sit
kipot ja kattilaat jakoon tasan,
siin rakkauden kohtalo
todennäköisin

tervatut jalkapohjat...

kiukaan tehtävä on kuumottaa
otsanahkaa,
selkäpiitä ja ajaa pahat taudit kehostais,
lisäksi
  jalkapohjat tervattuina saat semmoisen
saunaillallisen, ettet enää kippeemmäksi kerkiä

kilometrit...

kaikkia kilometrejä ei kannata jalkasin kulkea,
potkukelkalla ehkä,
muttei missään tapauksessa
autolla, sillä koneet ei kestä ja
pensakin loppuis, toisaalta
kannattaako ottaa askeltakaan

en tiedä,
tässä kotipiirissä oon vaan
kävellyt,
kaupassa käynyt ja takaisin tullut,
kirkonmäelle en itse kävele,
potkukelkalla vievät

kauhun aseet...

usalla on iso pommi,
venäjällä samamoinen,
afriikassa viidakkoveitsi,
haitsissa douwou,
suomessa suohauta,
jossa vihollinen nauttii ikipäivät,
mut issiksellä se likaisin pommi,
hulluuden kulkutauti

ennenmuinoin...

jos ihminen ei istuis,
hän
johonkin nojais,
mut ryhdikäs  ei silloinkaan

ennenmuinoin ihminen ropsia kuori,
maitoa lypsi,
pyykkiä pesi ja hevosella kynti,
nyt
koukkuselkäsenä päätteellä
pälpättää

saunanrappuset...

saunanrappuset ovat kuluneet monen
saunojan alla,
mutta yhäkin hyvinvoivat

evakkokämpän sauna,
täällä karjalan evakkoperhe eli,
kun häätö tuli kotikulmilta
karjalanmaan

istun rappusilla,
polttelen tupakkia, kuten isoisänikin,
evakko
minä mietin tämänpäiväisiä,
pappani silloin sen hetkisiä,
mutta siitä oon varma,
että meillä kummallakin on
sinitaivas ja siellä luontoäitee,
joka pitää jöötä,
ettei elämä tämän kurjemmaksi
evakoituis

yhteiset hetkemme...

pyyhin jälkesi itsestäni,
siivoan yhteiset hetkemme,
elän,
vaikken hyvin

itkien lähdet...

jos itkien lähdet,
pyyhin kyyneleesi,
suutelen sinut matkaasi,
rakkaudella tatuoidun sydämmeesi
  mut jos toisin meet,
itken ja tiedän,
ettet katso perääsi

syntinen sätkä...

ukonilmalla ihminen hiljenee,
sudet ulvovat ja linnut puitten suojiin vaipuvat,
luonto osakseen kumartuu
  luontoäitee on kiukkusella tuulella,
luontoäiteen tunteet salamasta säkenöivät,
sinitaivas suuttumuksesta tummenee,
vettä tulee, niin, ettei kirkaspäivä hymyile,
pelosta vain syntistä sätkästä sauhuja vetelee

metsäkissa...

metsäkissa kurkkasi
kirkonkylän ainoan
kissan hännän alle,
kuohittu,
tokaisi metsäkissa ja
meni matkoihnsa

metsäkissalla ei ole uran jatkajaa,
kaikki kirkonkylän kissat on
salvettu,
yksi ois, tuo tupsukorva ilves, mutta
se on aika temperamenttinen,
joten jääköön hän suvun viimeiseksi,
tuumaili mertsäkissa ja pieni kyynel viikseen
takertui

keinopakolainen...

pystyyn kuollut ihminen,
elää, muttei mitään virko,
ei töppöstäkään siirrä,
sillä hän on yhteiskunnan elätti,
keinopakolainen

puolet...

puolet ajastasi mietit toisten
tekemisiä,
toisen puolen ihmettelet
heidän aikaaansaannoksiaan,
jos jotain jää
se on aikaasi

ken sota haluaa...

ken sotaa haluaa, hän rintamille
hakeutukoon,
mut
älköön haluttomia
vuokseen hautaan
saattakoon

perusjuttuja...

polkupyörässä on kaksi pyörää,
etu ja -takimainen,
niin on mobedissakin ja moottoripyörissä,
joissakin niissä on makuupaikka ja sen
vuoksi kolme rengasta enemmän eteen, kun taaksepäin
pyörivät

miksikö kerroin ? siksi, ettei tuotakaan jokapäivä
tule mietityksi,
vaikka on ihan
perus juttuja

jalkapallo....

jalkapallo on joutenolijoiden
kansainvälinen peli
siinä ei lihavat kerkiä,
hoikat kiemurtelevat ja hujopit
seisoo tolppien välissä

siivoton...

ihmisen rotu ei ole
pulmusten munista kuoriutunut,
ihminen on
haarapääskyn esi-isä

evoluutio, vai mikä se kehitysketju liekään,
pitkähkö ja natiseva,
mut
tähän on tultu,
mun taloni räystääseen
on sukulainen pesiytynyt

muuten on mukavaa,
mutta on siivotonta porukkaa
mies ja nainen ja viisi
lasta, semmoinen sukulaisperhe

tyyppivika...

ihminen voipi olla aamukireä, tahi
täysin vetämätön
  tämä saattaa ensikertaa ihmisen
nähdessään pelästyttää,
mutta ihan tyyppi vikojahan nämä

mustasukkainen...

ihminen on mustasukkainen,
kateellinen ja
ahnekkin,
vaikka
toiselta näyttää

en sinua näe...

en sinua näe,
itsenikin kadotin,
voi miten onkaan hiljainen elämä,
tummuva yö  ja päiväni pitkät

yksin on paljon käveltävää,
loputtomiin riennettävä,
kun tietää etten minnekkään
etene

kyntömies...

kyntömiestä et pelloilla enää näe,
et karjakkoa lypsämässä,
sikopaimenetkin kadonneet
  heinänseivästäjät paaleihin käärityt,
pois on pienviljelijät laonneet,
tilalle tulleet teollisuuslaitokset
joissa karjakko tuntematon,
siel ihminen tietokoneilla työt
hoitelee,
siat ahtaissa häkeissään,
kanakaan ei vappana saa helttaansa
heilutella ja työhevonenkin muisoja vaan

kyntömies...

kyntömiestä et pelloilla enää näe,
et karjakkoa lypsämässä,
sikopaimenetkin kadonneet
  heinänseivästäjät paaleihin käärityt,
pois on pienviljelijät laonneet,
tilalle tulleet teollisuuslaitokset
joissa karjakko tuntematon,
siel ihminen tietokoneilla työt
hoitelee,
siat ahtaissa häkeissään,
kanakaan ei vappana saa helttaansa
heilutella ja työhevonenkin muisoja vaan

aamut...

aamuissa on alun tuntua,
ikäänkuin antaa mahdollisuuden,
vaikka eilisen toistoa kaikki lie,
menneisyyden kyljeltä herätään

vuodet eivät vähene...

vuodet eivät vähene,
vaikka niitä käyttäisi kuinka,
mut
rahat loppuvat, jos ei säästele

toiset elävät, kuin viimeistä päivää,
eivät raaski  nukkua
  jotkut lonkkaa vetävät,
monet eivät olostaan numeroa tee

kärpänen...

kärpänen on tietoviisas, se ei osaa puhella, ei vastailla, eikä
sillä käy kukaan kylässä,
koska hällä ei ole vakituista
osoitetta.

kärpänen on viaton ihminen,
se tykkää lehmistä ja muittenkin elukoitten
hännän alustoista

ihminen joka kävellessään kutittelee ei voi olla
tylsistynyt,
hänhän saa hymyn kutituksilla,
ihan vaan tassuttelemalla
paljailla pinnoilla

ilo..

ilo on naurua ja mielimukavaa,
mut
sitä ei useinkaan kestä
koko kesää,
joten
varustaudun ruskaisen antoisaan
syksyyn, jolloin luonto antimiaan tarjoaa,
silloin on hymy
herkimmillään

kissa hymyilee..

kissa hymyilee,
hiiri ei,
en minäkään,
varpaani hiiren tuntevat,
kissa hymyilee,
heräsin ja hetimiten

kattini toi ensimmäisen pyydystetyn,
hyvä katti,
main-cool ja komia on kissan
pää, mutta saalistus taito teak woodin

hiljaiseloa...

aamut ovat kevyempiä, kuin illat,
joissa on raukeuden oloa,
pitkän päivän hiljaiseloa

kiitos

kiitos ja näkemiin,
hei ja hellurei,
kauniita sanoja,
joita harvoin tuntematon
kuulee

vauras..

vaurain ihminen lie turhasta
vaillinen,hällä matkassaan vain
tarpeellinen

elämä

elämä ei kuollutta kaipaa,
kesäkukka ei
tyhjää maljakkoa etsi,
rakkaus elättää kumpaakin

kasvot...

kasvot kertovat,
niillä on tuntomerkit,
kasvot, silmät ja suu,
nenä ja leukaluu

kasvot voi menettää ja
silloin kaikki katseet
inhoavat katsetta

et kättele...

kaivelet taskujais,
tyhjää hypistelet

mietit menneisyyttäsi,
näet kaiken toisten tekemisinä,
koet olevasi uhri

peilissä on kasvosi,
tutut, muttet häntä kättele

siirtolaiset...

ruotsi ja saksa hyvää sydäntään
esittää,
mut
siirtolaisista heidän elitasonsa,
kukkaan komiampaan

sinitaivas...

sinitaivas ei muutu,
ei sittenkään,
vaikka maapallo häviäis

sinitaivaan tuolle puolen on matkaa,
mut siellä
lie
maapallon huominen

suuren herran herkut...

itikka inisee suuren herran
korvalehdessä
suuri herra on tullut pienestä kylästä
kaupungin keskustaan, asioille,
kuten on tapana sanoa

itikka on kaupunkilainen,
siksi sitä kiihottaa maalaiskylän
suuren herran helakka korvalehti

mut ahne lokki kyttäs tapahtumaa,
pois itikan suuhunsa nappas,
hyvältä suuren herran herkut maistui

teurastetut lapset...

kansakunnat eivät toisiaan vastaan
sodi,
heillä on yhteinen vihollinen,
terroristit,
yhteiskuntien hylkäämät

yhteiskunta, jolla on terroristin
kädet,
orvoiksi teurastetut lapset,
sellainen yhteiskunta on
raaka vihollinen

siunattu maa...

alavilla hallamailla ei ole
jyrkkiä mäkiä,
joissa vois talvella lasketella mäkeä,
ei oo

mut se ei mitään haittaa,
siellä voi juosta halmeen päästä toiseen,
eikä tarvitse rinteissä huohottaa

padasjoki on helppo paikka asustaa,
päijänne puhaltelee toiselta sivultaan ja
kun kylkeään kääntäen vääntää, saa saman vienotunteen toisellekkin
kyljelle,
siitä tulee makoisa olo

padasjoella ei tarvitse hikoillen huohotella,
senkun vaan istuu kirkkolammen rantamailla ja
syöttää ylipulleita sinisorsia, joita inhottaa nuo
valkoposkihanhet, jotka paskovat koko siunatun maan

varikseni ja bemari...

rankkasade pyyhkii
asfaltoidun valtatien,
mato yrittää ylittää tien,
mutta huolimaton bemarikuski
tappoi sen

valotolpassa kyttäilevä varikseni sai evästä,
bemarikuski oli hieno ihminen,
peruutti ja itkut väänsi,
se varikseni omantunnon herätti,
sil
hän sylkäs madon ilmojen halki,
mut
lokin perkele sen nappas,
siitä lähtien varikseni ei ole lokkeja kunnioittanut,
bemareille se peukuttaa ukkovarpaallaan

aavistus...

en ollu koulussa hyvin laskelmoiva,
mut
vähentelin sujuvasti,
toisaalta lukea osasin,
erikoisosaamistani oli lonkanveto.

toiset lukivat suuriksi johtajiksi,
toiset vähän pienimmiksi,
mulla oli tavoite päästä koko
laitoksesta veks,
siirryin elämän kiertokouluun

oon tavannu semmoisen ihmisen, jolla ei ole minkäänlaisia
sivilisaation taitoja
hän oli jo ikämies ja päällimmäisenä jäi mieliini
hänen selviytymis tarinansa,
aavistus

sinilevä...

sinilevä on värikäs lilluja,
luonnon myrkky,
joka ensin yskittää pirusti ja
sitten sisuskalut lentää yrjön mukana

herkmpien ei siis kannata, ainakaan
yskiä

yrittäjä ja epäonnistuja

ihminen on yrittäjä ja epäonnistuja,
sekä
uudestisyntyjä,
mutta silloin hän hän ei
maksa arvonlisäveroja,
karttaa yhteiskunnan suuria ja pienempiäkin
herroja,
hänestä on tullut kedon kukka

elääkshää...

ihminen, joka on aina oikeassa,
elääkshää ollenkaan,
sillä
eläminen on väärän vääntämistä
oikiaan

virheistä ihminen oppii,
tyhjästä kaikki lähdemme,
ensin teemme virheet,
niistä opit otamme ja
silloin osaamme jo varoa seuraavia
karikkoja,
joihin johonkin jälleen törmäämme, mutta sehän ei meille
mitään uutta.

suolainen sokeri..

suolainen sokeri kahviani
maustattaa,
aamu on niin aikainen, ettei
yökään ole ehtinyt mailleen siirtyä

tänään lähden  kukon kanssa metsälammelleni,
onkireissu

kukkoni on oiva kalakaveri,
se syö sintit siltä istumalta,
pujottelee madon koukkuuni ja
heltallaan hankaa madon pintaa,
jotta körmyniska ahven sekoontuisi ja
koukkuuni tärähtäis

itkikatkin se minusta hoitelee,
ja laulaa aina körmyniskan nähdessään
   paikallinen kettu ei ymmärrä meitä,
tai ehkä minua,
mutta kukkoa se pää kallellaan
ihmettelee.  haluaisi kaiketi lähemmin tutustua, mutta kukkoni ylet ajat olkapäälläni keinuttelee,
siinä mulle lorujaan kuiskuttaa ja itikat hoitaa,
joten kettuparka pää kallellaan eloamme ihmettelee.

laupiaat lampaat...

syrjitty kohtalo,
sydänverellä eletty

rohkea on askel ihmisen, joka
vastavirtaan ui,
hällä mielentahto sydänverellä valettu

yhteiskunta on aina jonkinsorttinen,
se haluaa laupiaita lampaita paimentaa

millänsäkkään...

meri on liian iso jotta se
solisisi, kuten puro,
joka laskeutuu vuoren hartioilta

merellä vaahtopäät myrskysäässä vaahtoavat,
korkeuksiin nousevat,
toisin
on puron solinan,
olkoon vaikka leuto sää,
ei puro siitäkään millänsäkkään

siististi....

ihminen elää,
ken pajukossa,
kuka koivikossa,
toiset mäntymetsissä,
monet, kuin siat viljapellossa

ihmisestä on haittaa, jos se
tunkeutuu luontoäiteen helmoihin,
sillä
hän ei osaa olla siististi

sammalpeite...

metsässä mieli huojentuu,
silmäsi lepäävät kauneudesta,
paljasvarpaitasi sammalpeite hyväilee,
sammal, joka on vuosituhansien ajan odottanut
varpaitasi, jotta voisi hyväillä mieleäsi elämän kauneuteen

todellista...

elämä on puoliksi todellista,
senhän näetkin

huominen ei ole käsinkosketeltavaa,
aavistus vain

tämä hetki,
se todellista,
eilinen oli

elääkseen...

elääkseen hyvän elämän kannattaa
olla kaveri itsensä kanssa,
hyväksyä heikkouksia ja vahvistaa vahvuuksia

jos tarvitset toisten ihmisten kannattalevan sinua,
olet joutunut riippumaton vietäväksi,
jos elätät itseäsi toisilla,
oletkin elämäsi hallasoilla

ihminen tarvitsee ainoastaan vatsan täyteen ja
hyvän mielen,
joka loistaa kehosta sekä
näkyy läsnäolossasi

aamulenkillä....

aamulenkillä heinäkuuun neljäntenä
päivänä,
sataa, tihuuttaa, mutta lintusten
elämä on jo täydessä vauhdissa

ihmiset nukkuvat,
töihin jokunen, monet työttöminä ja
töissä olijatkin  lomilla,
ainakin lomautettuina

mulla viikko viellä lomaa,
sen aamut kävelen näin ja
näen luonnosta enemmän

venäjän keisari..

venäjän keisari valinavitsis putin on
hymyilevä judoka,
alasarjoen mies, joka osaa saksaa ja
on kremlissä töissä

sota ja kulkutaudit...

sota ja tappavat kulkutaudit ovat
ihmisen onni.
kulkutaudit kyselemättä karsivat
joutenolijat,
sota
vie mielipäät

täys hullu...

kun on tarpeeksi hullu,
kaikki hymysuin kulkee

puolihulluna vähän kivistää,
toisinaan ihan hyvin luistattaa

viisas ja normaali ovat
vaarallinen yhdistelmä

viisas puu...

isoilla puilla on latva korkialla,
pensaat kyyhöttelevät

luonto elättää isommat,
vaivaiset maatuvat isojen elämään

ihminen on inhimillinen,
luonto on linkolalainen,
viisas
kalastelija

varikseni...

varistani nauratti räkäsesti,
se sähkötolpan päässä yksijalkaisena ei
jalkaansa vaihtanut,
siis painopistettä lonkalta lonkalta.

se nauraa ihan ilman mitään kivaa,
ei se surustakan itke,
vain lemmensylissä siltä tulee
herkkää
vihellystä,
joka saa kaikki talitiaiset siistimään itsensä
kosintakutsuihin,
mutta lokkeja ei varikseni hyväksy, eikä valkoposkihanhia,
ovat kuulemma
mamuja

kohtalot...

kohtalon arpa ei leikkiä laske,
armoton se kohdatessaan,
ei selittele eikä anteeksi pyytele

kohtalo ei isäntämiestä helli,
ei renkipoikaakaan,
ei pappia eikä hänen seurakuntaansakkaan,
pakanatkin kiirastulessa
kohtalolle hyvää päivää
kumartavat

kohtalo jättää bussikuskit rauhaan,
nehän muutenkin
kohtalon oikkuja

ystävällinen...

ystävällinen mieli
sillä lähestyt tuttavallisesti,
 sinut hyväksyttävästi mukaan otetaan

kaikkea ei voi rakastaa, ei edes vieroksuakkaan,
mutta
ystävällisellä mielellä
sinut joka hetkeen halutaan

jokaisella on sielunmieli,
kaikilla se yhtä
arvokas

padasjoen asekätkentään liittyvä kulta-aarre...

paljastan salaisuuden, jonka
kertoi asekätkentään osallistunut
sukuni jäsen,
hän minulle sen testamenttasi,
vaikken silloin viellä elellytkään

hän piirsi kartan, jossa on kaikki
viipurin kaupungin kulta-aarteet,
osa suomen pankin kultaharkoista,
siellä on myös leninin kihlasosmus,
jonka oli huoratalosta varastanut,
tämä oli ennen vallankumous aikaa.

testamenttiin kuuluu ehto, etten saa tarkemmin kätkön paikkaa
kertoilla,
saan vaan sanoa, että päijänteen helmen
kunnassa,
padasjon rantamailla se sijaitsee.

minä en siitä muuta tienaa, kun sen kihlasormuksen ja sekin täytyy viedä sinne ilotaloon ja etsiä
oikia omistaja, se kuulemma on mukavaa hommaa

teollisuuden orja-kana...

kesällä ei pakkanen pane,
kesällä ei kuurankukka elä,
kesällä
paljasvarpaat vilvoittelevat,
talvella villasukissa värjöttelevät

kana kotkottaa ain,
kesällä luomukana punii
marjapuskan suojissa,
talvisäillä läävän orsilla,
teollisuuden orja-kana ei huvinpäiten
helttaansa heiluttele

hullutanssi..

turhaa ei lie turhakaan, ei varas eikä rehellinenkään,
sillä jokaisella
paikkansa lies,
kurjalla ja hyvinvoivallakin

ihminen on hyvinvoinin kurja,
mätäkuun paise ja hallaöitten kiusankappale

ihminen osaa tanssia,
hullutansseja varjojen maissa,
iltaöissä tiettömien teitten tienhaaroissa

rakastan sinua...

rakastan sinua ja sitten toisinaan vihaankin,
mutta yleeensä ollaan hiljaa vain,
käydään kaupassa ja lämmitellään
keitoksia

rakkaus on naurun asia,
ihan

joskus toivoo kyllä,
että vois piiloutua syvimpään
koloseen mitä löytyy,
mutta sehän onkin jo oma
syy....

alaston vikatikki...

ihmisellä on monia vikoja,
oikeastaan ihminen on kokonaan vikatikki,
talvitakki, kesänuttu ja syksyn sadeviitta,
näillä tämä vikatikki päällystää itsensä .

alastomana ihminen värisee,
ujostelee ,
mutta nuttu päällänsä herrastelee,
vihoja haastelee ja onkuin hulluhevonen
raviradalla

et ole normaali...

et ole normaali,
et tavallinenkaan

mikä oot

kissanpoikahan sinä,
olet jalostettu siperian syyspimeiden
jälkeläinen,
ikiroudan kestäväinen,
miuku mauku

se sää oot

ihminen myrkyttää...

ihminen myrkyttää
itsensä,
ihminen syö porkkanaa, joka on kellunut
myrkytetyssä pellossaan

ihminen syö leipää,
jonka jyvä on myrkytyksen uhri,
uhri, jolle myrkky tuottaa ikävää

ihminen ostaa lämpimän leivoksen,
sen, joka juuri uunista vedettiin
ihminen osti leivoksen, joka alkuperämaa
on
saasteiden valtaama maa euroopan alamailta,
siellä viljelty, leivottu sekä pakastettu
suomeen tuotavaksi,
sen leivoksen , jota juuri syöt

heinäkuun kolmas...

heinäkuun kolmas päivä,
vuosi puoleksi vaihtuu,
kesäillatkin hämärtyneet,
linnunpoikaset elonliidot aloittaneet

luonnonmarjat värittyvät,
pieni hetki sienimetsään,
sillä vuosi puoleksi kääntynyt

kävelen aamutuimaan kylätietä,
edessäni viilettää sorsaemo, joka johdattaa
pesuettaan lammikolle,
kotilammikolleen,
jättäydyn taaemmaksi,
minulla ei kiire

öljytynnyri...

sade rummuttaa hylättyä öljytynnyriä
joka on heitetty tien poskeen, ruoho on sen verhonnut ja
paikka muutenkin vesoittunut,
mutta sade löysi
soittimen

musaa kuuntelee tämän kesän linnunpoikaset,
kaikille se on ensimmäinen
sateen esittämä savellys
öljytynnyrin kyljessä lukee syaniidiä , vaarallista

sade aikanaan lakkaa, niin hiljenee tahditkin,
linnutkin lentäneet kotimetsän huomaan,
sinne missä ei öljytynnyrin musa soi

koppakuoriainen...

koppakuoriainen kävelee hitaasti,
eihän sillä muuta vauhtia olekkaan ja
kiirekkin tuntematon.
  puku hällä aina korpin mustana kiiltää, vaikka
maan uumenissa asustaa
mut siellä hällä onkin haaremi hoitamassa puvuston ja
varpaanvälit sekä kokopäivätoiminen
hammaslääkäri, joka huolehtii kalustostaan
  koppakuoriainen on toinen niistä luojan
ensimmäisistä tekeleistä,
toinen on ihminen,
kun joskus kaikki sammuu, koppakuoriainen on kaiken tulevan
isosisä, ihminen muisto vain,
ihan, kun entisajan dinosaurukset

elämä on vahinko...

elämä syntyi ennen meitä,
elämä sammuttaa myös viimeisenä valot
   ihminen syntyi vahingossa,
luojan suunnitteli
hyvän tapaista kaksijalkaista, jolla olisi hyödylliset kädet,
hyvä pää, jossa itäisi
luonnon hyvät jyvät,
mut
ihminen osoittautuikin
vikkeläksi nulikaksi, joka ahertaa kaikkea hungswottia ja
nauraa elokuvateattereissa

vapahtaja..

toiset uskoo vapahtajaan, minä ainakin,
sillä tietokoneet ovat
niin
herkkiä hetkittäin,
mut luojani kaiken loi,
huoltaa ja sylissään huomiseen ohjelmoi

tietokoneet oon ostanut, asentanut,
ja osamaksuja maksellut,
kironnut ja jalkaa rapsutellut,
mut
luojani nähden olen
hiljainen hiihtelijä

hörppään päiväsumpit,
ihan vaan, kun siltä tuntuu

sahtimarkkinat ja nykäsen matti...

sahtimarkkinat ja nykäsen matti,
suomen suven mahti,
sitä moni silmä seuraa,
toiset onnessaan itkuttaa
mäkikotka meinas tehdä ylipitkän hypyn,
mut
sai padasjoelle alastulon
onnistumaan

on kippoo ja kattilan kantta,
markkinarinkeliä kaakonkulman,
on puol huijarii liikkellä sopivan sään,
mut kaikilla on puol hauskaa,
sil
eihän tää tottakaan

lapin jouni...

lapin jouni tarvitsee elääkseen vain
palan porkkanaa ja
mahlavettä

muut on ihan turhaa,
paitsi
poron ilmakuivattu ruho

lapin jouni on tuulissa tuulettunut,
riekon rintaa maistellu ja
iloliemiä naatiskellut,
lemmen kanssa seurustellut,
sil
yötön yö herkuttaa

onneton...

onneton on teko hymyilevän mieli,
jokapäiväisen näköinen ihminen
enempi onnessa kylpee

tarusjärvi...

hienohiekkaa koko tarusjärjen rantakaista,
uimaranta luonnon luoman,
siin
on pikkuvarpaitten kivaa lutkutella,
isompiekinkäyskennellä

padasjoki on maailmalta piilossa,
metsäjärvien kainalossa,
sinivetisen päijänteen
notkelmassa,
siksihän sitä mielletään
päijänteen helmeksi,
sil,
täällä luonto sinua hyväilee,
mielellään sielusussasi kyläileis

ojat ja mäen harjat...

ojat on vesiä varten,
mäenharjat näköalojen

kävelen tasasella,
ojat ja mäenharjat reunustavat

kävelen päämäärääni,
joka etenee,
ojat ja harjat seuranain...

onneasi ongit...

onnea ongit, mutta järvesi on kalaton,
et ole muistanut järveäsi huoltaa,
pois olet onnesi
onkinut

kurpitsa...

kurpitsa tahtoo kasvaakseen
ehtoo kasvualustaa,
siitä se pullistuu,
kylelleen kallistuu

syksyn tullen hillo mitä maukkain,
kun puolukat samaan purkkiin sulloo

halloweeniakin kurpitsa juhlistaa,
siitä ilomielin kasvualustaa
kumartaa

kumi puhkes...

polkupyörällä on epämieluisaa ajaa,
jos etukumi tyhjenee,
joutuu taluttelee ja kymmenen kilometrin jälkeen
tympii koko retki

tauko...

ihminen ei ole niin näyttävä,
kun ruiskaunokki tahi
kulleron kukka,
sil
ihminen ei osaa pitää talvella
takoa

aamukaste...

aamukasteen tuoksu nostattaa
ensimmäiset auringon säteet niityn takamailta,
jossa kukkaset nostavat päitään

linnut ahkeroivat,lapsensa suut ammollaan,
kurren pojat leikkivät, petäjän pinta rapisee,
siihen herää mirrini, jolla
 alaleuka tärisee

pesen kasvoni rännivedellä,
eilen satoi,
ehkäpä tänäänkin

västäräkki pihamaalta evästä poimii,
sitäkään ei sateet tai helteet haittaa,
sillekkin kesä on tässä ja nyt

taipaleet...

jokaisessa taipaleen päässä en ole
käynyt,
en alussakaan,
mutta tätä omaani käyn ja kuljen
loppuun saakka,
vaikka se olis matkani pää

ihmisen elämä on kulkemista,
himan huohahtamista, mutta
yhä vain menemistä.

retale...

ihmiset vierastavat toisiaan,
mut
ovat kuitenkin toistensa
kadehtelijoita,
pahankielen tulkkeja,
hyvänsään tummia pilviä

ihminen ois yksinään
viimeinen retale,
mutta toisen kanssa syntyy
jatkomieli tahi enemmänkin, jotka taasen
sekoittavat luonnon kiertokulunkin

venäjä...

venäjä tukehtuu itseensä,
kansa nousee kapinaan
 niinkuin siellä tapana on

köyhä...

köyhä on antelias,
ei pihtaa mistään

rikas pihistelee,
nuukuus ahistelee

totuus...

yksipuolista totuutta tuskin lainkaan,
ihmisten tekemät valskaavat ain

ihminen on olosuhteitten orja,
yön ja päivän

totuudella ei ole merkitystä,
nehän valskaavat ain

onnen jyvä....

jokainen haluaa kaikkea hyvää,
mutta vain jotkut
osaakseen saavat

kurjuutta kaikki karsastavat,
toiset siitä osansa saavat

onnen jyväsiä kannattaa
kylvää,
jotta joku sais siitä
osakseen

ahne elämälle...

ahne elämälle,
siin ei kunnian kukko laula,
tuuliviirinä vain suuntaa näyttää

elämä on syvissä vesissä,
taivaan tuulissa ja
maankamarassa,
ken niistä otteen saa,
hällä ei aika pitkälle näy

onni...

onni on epäonnistua,
 siitä huominen viisaanpana
aukeaa

onni ei periydy,
se täytyy itse
aiheuttaa

heinäkuun heila..

keinut heinäkuussa,
herkuttelet,
sinähän oot helteen heila,
elämän keila,
jolla ei tammikuuta laisinkaan,
sil
paukkuva pakkanen ei heilastele
heinäkuun helteillä.