töölööläisen puiston penkiltä
luo tuokiokuvan
hetkestä jolloin
kesä talveksi vaihtunut,
elänänilot arjeksi muuttuneet,
ilonnaurun kiljahdukset
syyshämäräisiksi vaihtuneet,
elämänrytmi alakuloiseksi kuihtunut,
mut vaikka ilo ei silmissäni leikittele, syvämmessäin tanssahtele, katseeni kantaa pitkän talven taa,
sinne jossa kevätaurinko loistaa
elämäniloni luo,
siksi en kumarru kuolemalle,
sorru murhemielen nujertamaksi,
en helvetinmoiselle kaamoksille
vaan nostan nuttuni kaulusta ja meen
kevättäni päin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti