tänään on syksyinen aamu,
lokakuun kuudestoista,
tavallinen aamu,
eivätkä elämänkinokset tuki mieltäni,
eivätkä suuret pahanlähteet elonjanoain,
sillä olenhan vapaa,
niin vapaa, etten kumartele turhan tuville,
maallisille luville, vaan elelen syvämmein saleissa,
tunteitteni tuvissa
linnut ovat etelään
muuttaneet,
äänet vaimenneet, on vain me jotka olemme,
me aikamme ikiaikaiset
nämä ovat hetkiä joihin sopii
paljon,
sillä on hiljaista,
niin hiljaista että voisin jäädä
pitkäkksein koko päiväksi,
kierrellä mielessäin maailman kolkasta
kolkkaan,
voin käydä sielläkin jossa
en kiireimpinä aikoina kerkiä,
luonasi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti