en ole varjon lapsi,
vaan valon,
aamuauringon esikoinen,
helmikuun poikanen jolla on
pakkasen punoittamat poskipäät
ja helevetinmoinen elämänjano,
siksi olen nykyään arpeutunut,kokemusten
haavoittama,
mutta yhäkin eläväinen, enkä yhtään varjovainen
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti