en ole varjon lapsi,
vaan valon,
aamuauringon esikoinen,
helmikuun poikanen jolla on
pakkasen punoittamat poskipäät
ja helevetinmoinen elämänjano,
siksi olen nykyään arpeutunut,kokemusten
haavoittama,
mutta yhäkin eläväinen, enkä yhtään varjovainen
vanhat tavat iskostuvat syvään, siksi ihminen rutinoituu,tapoihinsa kangistuu, muutosvastarintaistuu, itsensä kokoiseksi hahmottuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti