ihminen onkuin
hetki,
pitempikin, mutta vihoviimein
on yhtä luontonsa kaa,
hymyilevien hetkien maa
kuiskaus
jolla on vain hyvää
sanottavaa,
sillä kaikki maallinen
keväässään
Kuikka, tuo Jalolintu Suvilintukainen, laulelee kuuluvan koriast, sointuvan heliäst, elää ja voi mainiosti täällä ikimetsän suoja säissä,tää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti