kulleron kukka kukkii
metsälammellaan,
kanervat tuoksuvat,
eikä yhtäkään turhaa
ääntä,
vain ikimetsän
hiljaiset kuiskaukset,
siksi en minäkään
itseäni enempää,
olen vain ja hyväilen
kaikka aisteillain
aika on itsensä näköinen, ei eilisten, huomisten, sillä se pukeutuu aina ajankuvaansa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti