ihmiset nakittavat
toisia ihmisiä,
vahtaavat,
sillä nämä muut ihmiset ovat
tulleet
vapaaehtoisesti poimimaan
marjoja
vahtaajat eivät poimi,
sillä heillä ei selkä enää
taivu,
sillä heill
on hyffeä
ihmiset nakittavat
toisia ihmisiä,
vahtaavat,
sillä nämä muut ihmiset ovat
tulleet
vapaaehtoisesti poimimaan
marjoja
vahtaajat eivät poimi,
sillä heillä ei selkä enää
taivu,
sillä heill
on hyffeä
jos luita kolottaa,
pittää
ryypätä koivun mahlaa,
pittää juuva litratolkulla niin
luuvalo luista erkanoo
työn päivänä
toiset juhlii,
mut
minä mieluimmin aherran
sorvini ääressä,
Sillä
siitä tulee mukavampaa
hyvänaamun tiliä
ihminen on keskeneräinen,
onneksi,
sillä jos hän valmis ois
ankeutta elo
elättäis,
pelkkää harmautta vain
loistahis
sateisen sumuinen
vapunpäivän aamu,
hiljennyttä juhlintaa,
sotkuisia muistoja,
tyhjiä pulloja ja sanomattomia sanoja,
onhan vappupäivän aamu,
mut lokeille samantekevää,
kunhan saavat pikaruokalan eväspapereita
käännellä ja niistä muruset poskiinsa popsia
vaikka kaikki
hyvät tahtoisin,
on mun huonommatkin
jaettava,
elooni sovitettava,
sillä niist
eloni rakentuu
aamu ennen muiden heräämistä
on
rauhoittavaa,
on tilaa olla ja mennä,
mullakin koko
mannerheimintie,
eikä yhtään
vastaantulijaa
västäräkki herrastelee
pihatiellä,
se ei turhille kumartele,
mut
kastikaisille se niskojaan nakkaa
ja
hetmiten ne suuhunsa pakkaa,
sil
onhan nyt vappupäivä
ja
lounaat sen mukaiset
Siitä on aikaa,
Puntalassa asuin,
Olin silloin lapsi,
Elämän vastaalkaja
Siellä koulutieni aloitin
Ja monta asiaa ensikertaa koin,
Puntalassa,
Tuolla kuutostien kyläsessä,
Jossa
Karhunkin kanssa kaukalailin,
Lapinpöllön kanssa läksyjäin
Pänttäilin
Paljon aikaa kulunut,
Muttei liikaa,
Sillä
Ihan verekseltään tuntuu
ihmisillä on villiä verta suonissaan,
villisuden,
joka asusteli
ennenvanhaan
esiesien savusaunan
sivustolla,
siksi ihminen välillä näyttää
hampaitaan ja heiluttaa
häntäänsä
kevään kaunein kukkanen
on hyvämieli,
joka jokaisessa
kukkii,
toisilla se vain
hymynsä varjottaa,
vaikka heill
olisi kukka mitä
kaunioin
elämä maaseudulla on
pitkien teitten
päässä,
Sillä
siellä ei aktiivimalliset
elämän tavoitteet toteudu
vanhat mummot ovat
pyöreitä
ja
kutovat sukkaa,
heillä on myös ymmärtäväinen hymy
ja
rollaattori
velkaset autot ajavat
länsiväylää,
menevät kuin viimeistä päivää,
Sillä
onhan eräpäivä
sipelius oli sävellysmies,
topelius tarinoita
valkkas, joita ruuneberi
runoiksi muokkas,
mutta minäpoika se vasta
lukemaan opin
tilitinttinen tanssii
valssii,
onhan kevät ja pian
uusi sulho korviin kuiskotteloo
tilitintti ei edellisvuotiaita taho,
ovat mahoja
ja
turhanpäiten talven yli
jaksaneet
tilitintti tahtoo nuoren
hepun,
muttei
itseään tummempaa,
Sillä
värillä on väliä,
onhan hän
yön musta
kun ihmisellä hyvin menee,
hän
touhuaa
jonninjoutavaa,
eikä pureskele eväitään
nautinnolla
kevät antaa mahdollisuuden,
se itää
ja elämän tähkäpääksi vihannoituu,
josvain
elämänlaineet suotuisesti
puhaltaa
bussikuski, joka herraks
aikoi,
hän
ohi työmaasääntöjen pinkoi,
ylitteli sovittuja asioita
sieltä missä aita oli matalin
nyt hän
seisoo
vappumarssin etunenässä,
kommariksi
ajautuneena
yksinäinen housukauppias
torilla
kojuunsa nojaa,
ei kauppa käy,
ei mania näy,
sillä kaikki verkkokaupassa
käy
pienessä pitäjässä
on
entisten suuruuksien
jälkeläiset,
heillä ei enää muistonkaan
vertaa,
siksi he patsaitaan toissilleen
pystyttävät
kevät on toivon
vuodenaikaa,
sillä silloin rakkauskin on
nupullaan,
ja hyvänmielen aamut
aloillaan
jos kaikki olis
yksmielisii,
kuka ois
oikiis
yhteisymmärrys on
hyvästä,
mutta kollektiivinen ymmärrys
mieltpuolt
ihmiset kulkevat samaan
suuntaan,
aamusta alkaen,
työhön ja kouluun
ja illalla taaksepäin
ihminenhän on laumaeläin
ja pässinpää,
jota ei naurata muu kun
oma pierasunsa
jos ihmistä ei olisi
kesytetty,
kuten
sutta,
niin maailmassa ei
tapettaisi turhaan,
vain nälkään
kurpitsalintunen teki
pesän
kottaraispöntön katolle,
pirruuttaan kai,
tahi mistäpä sitä tietää,
sillä nuo
siperian yöperhosten jälkeläiset ovat
arvoituksellista väkeä
kurpitsalintunen on kaiken sään kestävä
lintunen,
se on siperian yöperhosen ja variksen
yhteenliittymä,
siis suoraan sanottuna,
sekasikö,
mutta kaunis ja hyvä luonteinen
lintunen,
joka tulla tupsahti
esun pihapuuhun tuonne
nyystölän ikimetsään
maailma on iso ja alava,
se on niin alava,
että
voit paikkasi löytää
sen pienemmästä kolosesta,
sieltä missä mieluimmin
olet
suolla tuntuu
kevyeltä, eikä siellä
hypytytä,
vaikka kurkipariskunta niin
tekeekin
kerään karpaloita,
lakkojakin on mukavasti,
kanervat ja suopursut tuoksuvat
hyvälle ja suosta nouseva tuoksu
luo salaperäisen tunnelman
en tohdi sitä kysellä suonsilmältä,
joka vieressäni hiljalleen kuplii,
mut
säikähdän, kun karhu pentuineen tallustaa
itäisellä kulmalla,
olen tuulen alapuolella, joten he eivät havainneet,
onneksi,
sillä olenhan heidän revirillään,
siirryn takavasemmalle,
keräämääni marjat jätän karhulle,
onhan hällä lapsiakin
nyystölä on päijänteeen
helmen
kaunein kotelonkohtalo,
Sillä
siellä
on
luontoäiteelläkin
kesähuvila
jäämerentie suomeen
elinvoimaa
lois,
aivan kuten ennen vanhaan,
se
tien jäämerelle avais
se lyhentäis monen matkaa
ja
siitä hyötyis pohjoinen ulottuvuus
ja myös
hankoniemelle säteilis
sunnuntai on luontoäiteen
huilipäivä,
mut
nykyaika vaatii toisten
ahertavan silloinkin,
sil
niin on yhteiskuntamme
rakennettu,
et
se yötpäivät
vaatii
jonkun ahertelevan
rantakaislikossa uiskentelee
heinäsorsa,
tuo tuittupää,
joka ei kumartele luonnonkummajaiselle,
ihmiselle,
vaan elää rannallaan
ja
laiturilla iltaisin tanssahtaa,
sil
niin on suvimieli hällä
päällänsä
nelostie se mut
töihin vie,
takaisin tuo,
se on elämän tie,
jolla minäkin elämääni
kuljetan
markkinatalous on
hyvästä,
mutta vain ohjastettuna,
sosialismi on kulovalkea, jota on syytä
sammutella jo pienestä kipinästä alkaen
kaunainen ihminen
on pirun pikkupoikanen,
se kelminokka, joka juttuun
mielivaltaisesti osallistuu, vaikka
jutun juuret eivät hänen elämäänsä
yllä
elämässä syntyy haavoja,
tuontavallisia,
arkipäiväisiä,
jotka pyhien jälkeen arpeutuvat,
mut
jotkut haavat eivät
koskaan,
eivät iltaauringon jälkeenkään,
sillä ne ovat syntyneet
kylmillä säillä
maailmassa on satoja
hienoja
sävelmiä,
mutta kauneinta on
kuulla äidin hyräilyt
lapsellen,
jota unimaille makoisille
tyynyttää
luokaton yhteiskunta
voi paremmin,
sillä siellä
kasvaa koko kansa,
eikä harvain valta
nykyihminen
on
pikaruokalan
asiakas,
sillä hän ei taida perunoista mitään,
eikä pottusöltty maita,
sillä aika on kulkenut nykyihmisen ohi,
se aika jolloin
ihminen taisi olla enemmän
nyystölän suolla kurkiemo
viheltelee,
Sillä
hänelle tulee vieraita
lapista saakka,
ovat menossa nyystölän ikimetsän
huikkasuolle, jossa ovat käyneet tuon tuosta
huikkasuo en semmoinen suo, jossa
puolukka ja karpalo ovat
risteytyneet makiaksi marjaksi,
semmoiseksi marjaksi, jota ei voi vastustaa,
se on makiampaa, kun lapin hillat,
siksi lapinvieraat suolla käyvät
kaupunkilaistunut varis
ei ääntä pelkää,
ei edes
hiljaisuutta,
sillä siltä on mennyt
kuulo,
asusteleehan se
pasilan veturihallissa
katselen vappukulkuetta,
näen siellä
paljon mennyttä elämää,
vaikka he ovat
menneet,
koen marssin tahdissa
suomen kohtaloita,
näen heissä tämänpäivän
vappuna muistot soivat,
valkolakit ja punanenät,
siel myös
aatetta juhlitaan
sekä
valkolakkeja etsitään ,
simasuina jyhlitaan
Räntäsade pyyhkii
Vapunkulkijain kasvoja,
Hänen,
Yksinäisen vappukulkueen
Kasvoja,
Hänen joka viimeisen
Esimmäisenä
Aatteen lippua kantaa
tyyni järvenpinta ja mieleni
myrskysäät
ne lumpeenlehteä
keinuttaa ja se sinisorsaa
naurattaa,
onhan tyynenpäivän ilta
aatteen puhelinmyyjä
ei saanut
kauppoja,
ei prossan prossaa,
siksi hän
riistakameraa tiiraillee,
jänöjussia morkkailee
liike nyt on
uusi tulokas
Äänestäjien vähittäismarkkinoilla,
sivat ja valintatalot
häippäs,
mutta tukkurit hyvin voivat,
mut ain
mie jaksan paavosta huolta kantaa,
hää sentään on
kekkostakin tukenut,
ei taija sipilän juha käsittää kuinka vittumaista
hommaa sekin ol
voiko keskustapuolueeseen
liittyä
semmoinen heppu,
jolla on vain nappi
housussansa,
mutta nuppi terävämmässä,
voiko tämä ihminen sanoa sanottavansa,
jottei joutuis
aitan taakse
nyhdettäväks,
voiko
apollonkadulle sisään tulla vaikka ei oo
maita eikä mantuja,
viellä vähemmän pellon sarkoja,
voiko,
no mie ainakin
koputtelen
oon mie outo olio,
demarit veivas
pellolle,
kepu nakkas oven just
kii,
jukkakin sinisiin tyrkyttää,
taijan lähtee
nyt heti, tahi heti nyt, vai mikä se oli,
se uus liike, jossa suvaitaan
pettymyksenkin kokeneita
vaeltajia...
ihminen, joka entisiä palvoo
ja
tulevia ulvoo
on
huonosti päivettynyt
aamupäivien viettäjä
hän ei taida aamukahviaan rauhassa
juoda,
ei eilisen lehtiä kierrätykseen pinota,
eikä
hän huomisen varalle hampaitaan pese
moni on paljosta
jäänyt,
moni liikaa saanut,
jotkut eivät yhtäkään, sillä
yhteiskunta on tekijöiden pesä,
siellä ei pärjää odottajat, eivätkä turhan
vähään tyytyväiset
itsekäs ihminen
itsensä
huomaa,
huomaa silloinkin, kun ei
tilaakaan ois,
mut
väliäkö tuol,
sillä kovin on kelvoton
muutenkin
eduskunta on suomen
pyhin,
siellä maallista elämäämme
säädellään ja sen edustajat
arvostusta nauttivat,
mut
nyt on hallayöt arkadianmäelle
saapuneet,
kansanedustajista liian moni
Äänestäjänsä pettänyt ja vieraan
syliin majoittuneet
siint on luottamus mennyt
ja
rehellisetkin kansanedustajat
kärsineet
kun ikää kertyy,
askel
tasaantuu ja silmiin syttyy
kaukokatse,
joka kauas siintää,
se mennyttä
aattelee,
tulevaa tarkkailee
ja mieli kumpaakin huopailee
jos huomaat erehtynees,
anna itsekkyytes
olla
ja
pyydä anteeksi,
pian huomaat kunnias palautuneen
ja
olet saanut monen mielen
hyväksynnän
täydellistä ihmistä tuskin
lie,
tuskin ihan tyhjän täyttäkään,
vaan
on ihmisiä,
joita elämä sopivasti lohduttaa
ensimmäinen sana
lapsella
on
usein äiti,
eikä se ole ihmekkään, sillä
kaikki rakkaus ja hoiva tuoksuu
Äidiltä,
myöhemmin luontoäidiltä,
heitä pitäisi useimmin muistaa,
rakkaudella muistaa,
sillä ilman heitä
ei olisi meitäkään
kävelet hiljaista hetkeä
kohden,
sinne mihin hänet saatoit,
sinne
jossa
hiljaisuus vallitsee
kevään ensimmäinen kukkanen
hymyilee,
hymyilee komiasti, sillä
sen terälehdellä tanssii neitoperhonen,
tuo sulosointu,
jolla on niin kauniit silmätkin,
jotka
ain
ilosta itkevät
kaikki elämät joissa olen
elänyt ovat olleet
kevääälle maistuvia
hetkiä,
hetkiä jolloin rintani on noussut
hyvänmielen vuorille joissa olen
saanut nauttia luontoäiteen
hyvänmielen hetkistä
ihminen ja kotirappuset
ja
maaseudun kuutamoiset
kylätiet,
hiljaa puhuvat heinäladot, joissa
elää
entisyys,
ihminen,
olet käynyt täällä,
olet syntynyt heinäpellolla,
olet syntynyt kuikan kanssa
samassa sänkipellossa,
mutta vain sinä ja heinälato olette
jäljellä,
sillä yhteiskunta paketoi teidät
brysseliin
tasavallassamme on tätänykyä
hallitus,
jota kannattaa
ainoastaan
kolmannes ja nekin vain sen vuoksi,
etteivät kehtaa sanoa
erehtyneensä
ajatuksilla on voimaa,
vaikka ne olisivat hiljaa
sanottuja,
kuiskauksia vain,
koska
ajatukset itävät hyvin,
hyvät ajatukset paremmin
ja ajankohtaisemmat
suorastaan heti kukkaan puhkeavat
nyystölän ikimetsässä
on
kevätmieli,
lorisevathan kevätpuroset,
sekä
aurinko enempi mättäitä
hyväilee
ikimetsässä tuoksuu luonto,
semmoinen luonnonraikkaus,
jota ei ole ole ojiksi kaivettu,
keinolannoitteilla lannoiteltu,
semmoinen tuoksu tulee vain
luontoäiteen ikimetsästä,
nyystölän saloilta, joissa ei ihminen ole
konsaan näyttäytynyt
semmoista rakkautta ei missään
lie,
joka ei itkettäis,
hymyhuulin
hulluksi huudattais,
ei missään,
paitsi todellisessa
rakkaudessa,
joka missä
lie
yksinäinen onkipoika
ei ole yksin,
Sillä
hänellä on kaikki elämä
vierellään,
vaikkei
rannoillaan ihmisen ihmistä,
sillä hänellä on aikaa
olla ja antaa itsensä
kaikkialle
karvamadolla ei ole
ihmisystävää,
Sillä
ihminen on
maalistunut luontoäiteen helmoista
ja
pelailee digipelejäään,
sekä silittää
karvatonta
polveaan
ihminen kiroo
sillointällöin,
kun hermustuttaa
ja hermoja ramasuttaa,
mut
muuten hän vain
lempeästi hyräilee
erämaan järvellä ei valtamerten
myrskyt vaahtopäinä
käy,
vaan siellä vesisirkka
mielellään ui ja
lumpeenkukka rannoillaan
kauneutta nupuillaan,
Siel
kaarnanpala hiljalleen
pinnallaan uiskentelee,
eikä
vaahtopäitä missään näy
irtosusi kurkistaa
lähiön
roskikseen,
sillä hällä on nälkä,
suurempi nälkä,
Sillä
hänet laumastaan erotettiin
ja
kohtalonpuntari mittaa nyt
elonmielen askeleita
yksityisyrittäjällä
on monta huolta,
monta enemmän, kuin
palkollisella,
mutta hällä on
suurempi vapaus,
jolla mahtavampi vankeus
ihmisellä tulisi olla ystävä,
semmoin kaveri,
jolla ei hikeä
pukkaa, vaikka
kamu
kuinka
hairahtelis
sininen tulevaisuus on
hallitusherra,
vaikkei kansa
niin
taho,
mutta sipilän keskustapuolue niin
tahtoo,
koska
silloin ovat
trio
suomi pysyy asuttuna, jos
niin halutaan,
mutta hallitusherrat
eivät
taho,
koska maalaiset ovat uppiniskaisia,
eikä heitä voi
laumassa
kulettaa
elämässä ei kannata paljon
suunnitella,
ei ainakaan
kesälomasuunnitelmia,
Sillä
silloin kaikki
otsarypyiksi kiertyy
kevätilta on tyyni,
sillä viellä ei
koivupuu hiirenkorvillakaan,
ja lammessa viellä jäätkin,
mutta pian alkaa linnut laulamaan,
puroset solisemaan,
silloin kevätilta riemusta elää
suomalainen on
erimaata, kuin muut
viheltelijät,
sillä suomalainen on tehty
ruisleivästä
ja sisukkaasta mielestä,
heitä ei
talvipaakkasetkaan saa
punastumaan
kun luulet kaikkes
tehnees,
kato olkas yli,
niin huomaat varjosi
yhä
ahertavan,
murusias korjaavan
elämä on
leskenlehti,
se on samaa, kun vastasytyneen lapsen
tuoksu,
se on
kulleronkukan värinen,
kaikki muu on
elävältä syöty,
harmaan kalpeaksi kaluttua
kevytmielinen
talitiainen hymyilee
kurrenpojalle,
jolta puuttuu etuhammas,
sillä tämä on vastaalkaja,
niin nuori, ettei hammas oo viellä
puhjennut
kurrenpoika ei hymyile,
sillä se ei tykkää tintin virnuilusta
ja
se
päätti joiku päivä tälle
näyttää
närhen näppylät
helsingissä asuu
yksi turjake,
se sama heppu,
joka kuori ropseja
ennenvanhaan,
mutta sitten tulisesti
rakastui nataliaan,
joka kiikutti hänet
parrasvaloihin,
helsingin yöelämään,
jossa ropsit ovat vaihtuneet,
sutenöörin hommiin, joissa natalia
isommat hillot tienaa,
mut jonkun siivun turjakekin vuolee
sienimetsässä asuu
salamyhkäisyys,
se tuoksuu
arvoituksellista,
siksi en huutele
itseäni kovempaa,
ettei se herää
sienimetsään voi mennä
ainoastaan
syksyllä,
sillä silloin arvoitus
on kotosalla
sienimetsässä on taivaskin
alempana, kun suvikesällä,
tuntuu, että voisi kiivetä
syyspilvien olohuoneeseen
sininen puolue
on
loikkareista
koottu,
siksi heistä ei ole
totuuden takuumiehiksi
politiikka on likaista peliä,
siin ei tunteet mitään
paina,
vaan
valta,
johon edustajat ovat rakastuneet jopa
niin,
ettei mikään
pyhempää
nyystölän ikimetsässä
asuu
luonnonihmeitä,
niiden koto on
sammaleissa,
ikilammen laitamilla,
jossa niitä suonsilmät vahtivat,
karhuemo suojelee
ja kurrenpojat
tuontuosta
kuuropiilosilla
pieni kunta ei kasva aikuiseksi, koska siellä
ole lapsia, sellaisia lapsia, jotka
huomista leikkisivät,
pienessä kunnassa
on vanhuus muotia,
sellainen vanhuus, joka
ei uutukaisiin sorru,
vaan haluavat vanhoilla tavoilla
lonksuttaa
toiset ihmiset eivät
hyväksy
mielipidevapautta
ja heille on punainen vaate,
kun
palkanssaajat vaativat asiallisisa
työolosuhteita ja ennenkaikkea
sellaista palkkaa, jolla
eläs
ilomielirotta tanssii
pikaruokalassa,
sillä siellä on maailman parhaat
eväät
ja tarjoilu pelaa
paremminkuin ämmänsuolla,
tuolla lokkisuolla,
jossa lokit paskoo hävyttömästi
niskavilloihin
nyystölän ikimetsässä on
ikilähde,
jossa on elämän alkuainetta,
jota juodessaan ihminen parantuu
kaikista
näyteikkunoiden houkutuksista,
Sillä
lähde näyttää juojalle sellaisia
ihastuksia,
jotta muut halut
korpikuusikkoon haihtuu
ihminen peri kalan silmät,
sären punaiset,
ahvenen siniharmaat
ja matikan rusahtavat,
mutta mutta mustat silmät on
yölintujen peruja
vinoharjamissukka on luonnon
kielitaitoisin
lintunen,
se osaa laulaakin paremmin,
kuin
korva kuuleekaan
vinoharjamissukka on luontoäiteen
ensimmäinen
lintunen jonka loi
ja antoi
tälle korkeimman pesäpuun, jossa voi
rahallisesti elellen
lauleskella,
se puu
kasvaa
nyystölän ikimetsässä
turhanpäiten aktiivimallisoitu
ihminen
tuottaa
puhtaat
kortistot, mutta jakaa sitä
muualle
ihmiselle tulee
sillointällöin näppylöitä,
mutta ne merkitsevät vain,
että
loiseläjät voivat sisuksissa
hyvin
kiinassa ei voi tuottaa
mitään ikuisesti
kestävää,
sillä silkkitie tarvitsee yhäkin
humpuukkia
jos ihminen ei koskaan
erehtyis,
hän ei vois
elääkkään,
sillä erehdykset auttavat ihmistä
oikasemaan itsensä
ensimmäinen eskimo ei
kauaa viihtynyt
suomessa, mutta hänen pojanpoikansa
viihtyy hyvin
nyystölässä,
Sillä
siellä asuu hänen kaverinsa,
esu,
joka on ukkojumalanpojan poika
ja
kotoisin eskimojen maasta
luonnon vikkelimmät
elolliset menevä niin lujaa,
ettei niitä havaitse
ihmisen harittava katse,
ne menevät niin nopiasti,
ettei niiden perässä
kerkiä
edes maailman nopein
ihmisen on kestettävä,
tuulta ja viimaa
ja
rietasta kiimaa,
ihmisen on kirkkain silmin
katsottava
kengän kärkiään ja onnettaren
jumalaa,
joka arpojen sisällä luuraa,
joskus lottokupungissakin
ohiajettu elämä ei jälkiään
jätä,
ei edes eilisenpäivänkään,
Sillä
eihän se hetkeksikään
pysähtynyt
siipiveikkorotta vetelee
kertaalleen syötyä
ja sittemmin
punaviinillä maustettua
hampurilaista nakkarin
kulmalla
se taputteli humalikkoa
olkapäille, jotta tältä irtoais helpoimmin
yrjö
ja se supatteli tämän korvaan
lempiloitsujaan, jotka saivat
juhlijan oksentamaan kaikki
illastamansa nakkarin kulmalle,
siipiveikkorotan lounaspöytään
muurahainen ei väistele
toista muurahaisia,
koska he tietävät
suuntansa,
toisin on ihmisellä,
sillä
heitä ohjataan
nakkikioskilta
petolintu liitelee
pilvihattaroissa,
sieltä se etsii saalistaan,
sulolintua laulavaa, joka pesäänsä
rakentaa
on luonnon lait,
on ihmisten lait,
on
voit rukoilla itsesi
onnentyytyväiseksi,
mutta jos
pirunkengillä
kävelet,
onnentyytyväisyyttäsi ne kalvavat
työttömyys on yhteiskunnan
aikaansaamaa,
ihan kokonaan,
vaikka siinä on ihmiselläkin
jotain tekemistä,
Sillä
nälkätauti ei ole
työttömyyteen
iskenyt
keväinen aamu
tuoksuu
elämältä,
siin lintuset oksalta oksalle
käyvät,
laulullansa aamujumpalle
muutkin kutsuvat,
kurrenpojankin, joka unisena
käpyään kanniskelee
tuhannet ovat ne kerrat,
kun aikamies
haarukalla on perunoita
syönyt,
eikä niistä sen kummempaa
numeroa tehnyt
kevät on ihan
kova juttu,
sil
silloin leskenlehti
kukkaan puhkeaa,
vaikka hankiset viel
puroissa lorisee
keskustapulue on
iso osa
suomalaisuutta,
ihankuin demarit ja kommunistit
ja muutkin,
mutta
isänmaallisin puolue on
se puoli ihmisessä, joka
ymmärtää neljää vuodenaikaamme,
joka käsittää 1300 itäisen kilometrin
merkityksen,
sen, joka
ymmärtää,
ettei riidoilla rakenneta,
eri edes
aktiivimallia
urheilussa on paljon hyvää,
mutta juuri siksi sinne
bedofiilitset
valmentajat
mahtuvat
ihminnen on itsensä
kokoinen,
jos hän itseään suurentelee,
tahi
pienentelee,
luontoäiteetä hymyilyttää
kaalinpää ei paljon
virko,
se vain kesästä
ensipakkasiin
itseensä kerääntyy,
sitten pitkin talvea
laatikoihin maistuttuu
ja
salaattikulhossa makuuntuu
tuntemattomassa on viileää,
siellä ei kuki
mummon kukat,
vaan sinne mennään lentokoneilla
ja
siellä on
ihmisiä jotka eivät ole käyneet
tarpeeksi kouluja
kippihippiäinen tanssii
kevät tanssii,
Sillä
hää
on kevään lapsi,
pikkulintunen ikimetsästä,
tuolta nyystölän ikikorven
siimeksestä
muut luontoeläimet
taputtavat tahtia,
tälle
elämän ilostuttajalle,
jonka
isoäitee asuu
brasillian sademetsissä,
mut
kippihippiäinen tykästyi
nyystölän
ikimetsiin,
eikä halunnut palata
sademetsiin,
vaikka isoäitinsä
palas
kevät antaa
mielelle tilaa,
se penkoo ja itseään tuulettelee,
josko
minusta ennen syksyn tuloa
muutakin löytyis
kärpänen tanssii
aitan aurinkoisemalla
seinällä,
se on nyt kovasti
iloinen heppu,
eikä sillä oo nyt
mihinkään hoppu,
sillä kevätaurinko antaa sille
ilomielen siivet
kevätpuro lorisee
ilomielellä,
sillä se tahtoo järvenrantaan
palata, sillä siellä on sen koto,
siellä lumpeenlahdessa,
jossa kullerokin
komiasti kukkii,
siellä missä
ranta suolammelta tuoksuu,
siellä on
kevätpurosen koti
ihminen on unohtanut
itsenä,
siksi hän
vieraita elokuvia katsoo
ja liian usein pyhäpuvussaan
seisoo
ihmisen tulisi palata
juurilleen,
liikkua itsensä kuntoon
ja
teryleenivehkeisiin pukeutua
vain
tilaisuuden tullessa
kevät on unelmien aikaa,
joita pimeät
talvimatkat
mukanaan toi
kevät on helppoa aikaa,
Sillä
silloin vain
vaatteita ja
aatteita vähennetään
kevät on aamuauringon säteitä,
niitä säteitä,
jotka sydämmen syvimpiin
loistavat
ihminen, joka ei sanojaan
taivuta,
hän joutuu
sudenneidon pauloihin,
siel on
sanoitta oltava,
mutta virkkeitä punottava,
lauseita rakenneltava,
pilkulleen
leskenlehti hymyilee
lumikinokselle,
onhan kevät ja toisen
on loristava
pois,
toisen heleästi kukittava,
kunnes
talventullen osat jälleen
vaihtuvat
elämässä kerkiää
tehdä paljon,
niinkin paljon, että suurinosa
siint
on turhan työtä,eikä ne tärkeimmätkään ihan just
ole
hoidossaan
suomi on isänmaani,
se on elämäni maa,
ollut koko sukuni pesä,
siksi mitäänparempaa ei
muualla lie
tämä maa on suon ja havupuitten
tuoksuinen,
sillä on
itseppäinen luonne,
niin
uppiniskainen, että
arvonsa tuntee
Komia on kirkko
Kerimäen mäellä,
Siellä se komiasti elämää
Pyyhittää,
Korkeimman sanaa viestiää
Kirkko on niin komia,
Et
Sinne on pakko
Hetkeksi istahtaa,
Toviksi seisahtaa
Maailman suurin puukirkko
On ollut ain
Paikka,
Jossa ihminen
Rauhoittuu,
Sil
Niin on mahtava
Vapahtajamme
Pyhättö
Terveyskeskuksen
Pihamaalla
On
Koko kunta,
Valinnanvapautta,
Sitähän tämä
Linjaautot eivät kulje,
Sillä kouluissa ei lapsia,
Kirkkossa kummittelee,
Mut pappi häippäs,
Sill eihän kukaan itselleen saarnaa,
Kuntapäättäjät ovat
Kohtalon
Hirttämiä
Ydinvoima on
Tehopaukku,
Sillä on niin paljon voimaa,
Et
Se pystyy roistovaltionkin
Saamaan kunnialliset
Kasvot,
Sillä on niinpaljon
Tuhovoimaa,
Et se saa kaiken elollisen
Sairaasti voimaan
Tehkööt hallitusherrat
Sitä sun
Tätä,
Mutta älkööt
Luokkayhteiskunttaa
Rakentako
maaseutu ihmisistä tyhjenee,
mutta luonnon viattomista
lisääntyy,
siellä tikanpojalla
on
nyt turvallisempaa,
kun ihminen kerrostaloonsa
lokeroituui
syyriassa ihminen
esittäytyy,
mielipuolena,
raaimpana, kuin natsit
aikanaan,
siellä heillä ei tunteita ollenkaan,
vaan hullun tappajan
katsen viattomia ihmisiä
teurastaa
ihminen pienenee
iän myötä,
mutta vastapainoksi
levenee,
sil luontoäitee tahtoo
ottaa luomansa
tuhdissa kunnossa
kierrätykseen
kevään ensimmäinen muurahainen
tuli pesäkolostaan
vilvoittelemaan,
se ihasteli hohtavia hankia,
silmissä sulavaa
kevätaurinkoa,
niin, että pitkäkseen pani
männyn kävylle,
jonka kurrenpoika nakksas
puusta
muurahainen haaveili käpysen pinnalla,
se kuvitteli olevansa
muurahaisten kuningas,
joka saisi makoilla kaiket
päivät , sais olla vaan ja kuningatarta hoitelis, mut viimein se
aukas silmänsä ja pesäkoloseensa
palasi,
on pareen olla se mikä on,
eikä muuta,
ei ainakaan kuningas,
Sillä
se on laiskanmiehen hommaa
suo on arvoitusten hetteikköä,
siel
suonsilmä
elämmää katsoo,
se vartoilee vierasta jonka se
mukaansa
ottais,
mut kurjet ja karpalon poimijat
se antaa olla,
sillä näillä on
sinne ain
kulkulupa
kevät on mahdollisuus,
se suo kukkaselle
uuden elämän,
siitä ihminenkin
saa elinvoimaa,
eikä siint
omatunto soimaa
ihmisellä on menneisyys,
sen alkujuuret ovat
entisissä sukupolvissa,
heissä suvun ensimmäisissä,
jotka ovat näköisiäsi, mutta
alkuperäisempää sinua,
heissä,
jotka elivät, jotta sinä muistelisit
heitä,
ihan vaikka hetkisen verran,
sillä itsekkin olet tulevaisuuden
vanhempi
ihmisestä voi tulla ihan
luonnollinenkin,
vaikka hän
kaupungin synkemmässä
kadunkulmassa syntyisikin,
jos vain hän saa
heti silmänsä auettua
haistella arokukkaa,
tuota elämän ainoaa
luonnonkukkaa,
joka maaseudulle syntyville
tuoksuu
luontaisetuna
ihmisestä voi tulla
museo,
riippukeinu tahi
autonajelija,
mutta ihmisestä ei voi tulla
herranherraa,
sillä hän on
pohjimmiltaan rukoilija,
katuva rukoilija
ihmisessä on tusinnoittain
ajatuksia,
mutta vähän niihin vastauksia,
siksi ihminen arasti
aattelee
helsinkin kaduilla monet kulkijat ovat
eksyneet ,
puistoihin pysähtyneet,
elämään väsähtäneet,
elämä on koetellut,
matkakin
kuluttanut
kuljen ohi,
säälinväreet mieltäni vievät,
en pysähty,
niin on kylmä
arki on tuttua,
tutunpaa, kuin pyhäpäivät,
sillä niitä on enemmän
ja tuntuvat
tavanomaisilta
olet uusi uudessa
toimessa,
olet vasta alkaja, sen monet
ymmärtävät,
muuta jotkut kieroon katsovat,
vaikket heille millääntavoin haitaksi lie,
siinä kateus kukkii,
eikä
vieraskoreuuskaan nupuillaan
kuunteleminen on jalo taito, sillä sen avulla avautuvat sanomattomatkin