avautuu aamuauringon
tirkistelyllä,
se vilahtaa verhon rakosesta jonka
tuli mirri-kattini
kiipeilystä
vuosia sitten,,
en ole reikää
paikannut,
en verhoja
vaihdellut,
sillä täällä vilja-aitan ylisillä
tuoksuu
lapsuuteni, enkä halua siitä
mitään kadottaa
tämä kevät on
ollut
koronan aikaa,
pelon ja turvattomuuden
hetkiä,
mutta kaikkeen tottuu, sillä
pelonkin kanssa on voitava elää
ja sommiteltava elämänsä siten
että näkee valoisempiakin päiviä,
siksikin
tuo rakonen verhossa saa olla
ikuisesti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti