ja pian pukki ovelle
kolkuttaa
ja yhä
ainvain
omatuntoni arasti punastelee,
mieltäni pomputtelee,
sillä enhän mä ain niin
kiltisti ollutkaan,
mut
rohkeesti polvelleen
istahdan
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti