ihminen on
kohtalonsa kukka,
hento tahi vankempi,
mutta aina ajansaatossa
lakastuvainen
hetkiinsä rakastuvainen,
katuvainen,
sillä se on hänen
elämänsä maljakko
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti