luonto hiljenee
syksystä,
vaipuen untenmaille talvisille,
jotta keväänkukkanen iloisemmin
keväällä loistattuis, elämä hetkilleen istuttuis,
kauneuttaan loistuttais
vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti