en kohtaloni karttele,
en huomisiani väistele,
pahoille kumartele,
sillä mulla mukanain sydämmentunne
joka seisoo pystyssäpäin silloinkin olen
allapäin,eksyksissä,elämäni hakoteillä
olen arjen kasvattama,kitukasvuinen pullukka,
normaali vain itseni mielestä,
mutta sovin kulkemaan joka ovenpielestä,
ylettyen kurkihirteen saakka,
pystyen polvistumaan kynnyksellesi,
rakkautesi syntysijoille
en armoa anele,kunnioita kerjäile, silllä
ne ovat avuttomia varten,heitä jotka
ovat menettäneet otteensa huomisesta sinusta,
.luontoherrani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti