Katuvalot, kerrostalot,
eksyneet ihmiset,
olen kaupungissa,
elämän laitamailla.
Luonto luonnottomuuttaan kukkii,
kukka itsekseen ei juuriaan
asuta,
laivatuonteja kontettain.
Puutkin outoja sikiöitä, ei kotikulmien
honkia laisinkaan.
Ihmiset kennoissan arastelevat,
huomenta hukaamatta vaeltavat
lähikaupan muovisäilykkeisiin.
Ihminen on muuttunut,
ihminen on
muovikassin sulatustuote,
katuvalojen varjostama.
Kotkulmilla ihminen huutaa perkeleet, rakastaa
tunteensa,
ryyppää janoonsa,
lihoo nälästään.
Paljaat varpaat, leppoisa mieli,
istuimena
kanto,
jossa kurren kanssa
norttia tuprutellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti