joutusempaa..

ei kukaan iloja itsestään pois sulje,
ei
surun painavia,
mut ne matkaan tarttuu,
kulkiessa varttuu,
mut
kumpiakin on turha liialti kantaa,
sil
matka on kevyempänä
joutusempaa

vaeltajat...

kaupunki on täynnä
ihmisiä,
jokainen ovi avataan ja
suljetaan,
mutta he eivät tunne toisiaan,
sillä ovat tuntemattomia
vaeltajia

moitteenmiekka...

moititusta ihmisestä löytyy myös
jaloutta ja ehkäpä senvuoksi
häneeen käydäänkin
moitteenmiekalla

keinukainen...

mitä minä olisin,
jos en töitäni tekisi?
   olisinko hymyilevä keinukainen,
jolla ei rypyn ryppyä,
ei känsän känsää,
mitä minä olisin,
jos en tiliäni saisi?
   olisinko vain keinukainen

Heimolliset...

Yhteiskuntien suurin vihollinen
Ei ole
Vieras valtio,
Vaan terroristit,
Yksin tai heimolinen,
He ovat demokratioiden
Verisiä vihollisia

tyynyttyy...

pitkä päivä ain iltaan
kääntyy,
unimailleen tyynyttyy,
mut
toisin lie
puolillepäivin heräävien,
sil
päivä tarvitsee illankin
valvoakseen ja tyyny itsekseen
unimaille tyynyttyy

Ikuisuuden sydän...

Vanhenet, mutta yhäkin
Innostut
Nuoruuden innollas,
Sillä sulla on ikuisuuden sydän,
Se sama sydän,
Joka maailman alussakin sykki

avartuu...

kaikkeen tottuu,,

viimein nurkkasokeutuu ja niillemaille

maatuu,

mut,

jos välillä maailmalle

kurkistaa,,

omat nurkatkin

avartuu

turhat ovet...

elämääkin täytyy harjoitella,
jotta,
kunnolla eläisi,
elämä aukeaa epäonnistumisten kautta,
erehdysten ja turhien
ovien suljeudettua

linja-autovarikko...

linja-autovarikko hiljenee,
metro vieressä
jyrisee,
bussien reitit metro allen otti, bussien
uusi elämä kuljettuu paikkaan,
missä
kiskot eivät kolise,
vaan siellä missä on
elämän tyynenpää kulkijaa

lähiruoka...

lähiruokaa ei ole,
perunakin kukkii
ulkomaan kukkii,
lihakarjassa karjuvat monikansallisten
yhtiöiden geenit
ja maito on
tuontirehuilla lypsetty,
lähiruoka, tuo myyntivaltti on
kansansatua, johon uskovat
elintatrvikeuskovaiset

lähimurheet...

jos elettäisiin entisaikaa,

ihan

ihmiskunnan alkuaikaa,

olisi lähimurhetta riittämiin,

mut

kaukaisemmat jäisivät vuorten taa,

toisin on nyt,

kummankin murheet päivälehden

etusivuilla

aika...

ajalla ei ole merkitystä ellei

sitä johonkin käytä,

se ei käy jouten,

kuten sinä,

se ei ylepalttisen nopeasti

elä,

kuten teet,

vaan se tikittää

sekunnilleren,

tunnit ajoillaan

Päivätpitkät...

Joskus on aikaa,
Jotta ihan pitkästyttää,
Toisinaan
Ei mihinkään kerkiä,
    Joskus on kaikki menemiset tehty,
    Toisinaan ei mitään,
    Siitä ne syntyvät,
    Päivätpitkät...

Murunen....

Ihminen on tehty pienistä asioista,
Olosuhteiden murusista,
Ihminen,
Tuo toisen ihmisen jälkeenjättämä,
Olosuhteiden murunen

Syyspimeät...

Syyspimeät antavat askeleille
Ilmavuutta, sillä varjot seuraavat,
Mutta eivät sinua tavoita,
Sillä sinä määräät tahdin,
Syyspimeällä on hiljaista,
Niin hiljaista,
Että erotat hiljaisemmatkin
Kuiskaukset

hymyillen...

hyvämieli ei huonoista jutuista
syty,
siksi
hyviä juttuja haeskelen,
mielimatalana
hymyillen

vaivattomimmin..

jos kaikesta kaiken tietäisit,
mitä varten sitten
kulkisit,
eläämääsi taivaltasit,
kohtaloasi taivuttelisit

riittävänpaljon tietämättömyyttäå
helpottaa elämää,
sillä silloin selviää
pintapuolisesti
vaivattomammin

huohahtaa...

syys antaa ihmiselle aikaa
huohahtaa,
on aika,
jolloin elämä täytyy ylitalven
säilöä

huijaa...

ihmistä pitää varoa,
häntä täytyy lähestyä,
mutta kaiken luotettava tuo ei lie,
sillä ihteensäkkin
huijaa

Vapaa...

Silloin olet vapaa,
Kun voit lähteä,
Tulla ja iltaa viettää
Aamuun saakka,
Tahi siihen asti,
Kunnes haluat
Matkoilles painua

Turhat kuormat...

Jättäessäsi kaiken turhan.
Huomaat kevyntyväs enemmäksi,
Näet positiivisesti ja kumarrat vain
Haluammillesi,
Huomaat,
Kuinka saat enemmän
Vastauksia,
Vaikket kaikkea kysykkään

Kaukaa kotoa...

Kaukaa kotoa on
Vieras olo,
Varmaan sellainen on myös
Kaupunkilsistuneella villieläimellä,
Joka on joutunut kadun vilinään
Kesyyntymään

valvoja...

arkipäivän illat hämärtyvät,

levolleen laskevat,

niillä on raukea mieli,

kuntaas

pyhäpäivät eivät uneta

väsynyttäkään,

sillä

uni kaipaa valvojaa

kiina...

kiina merkitsee paljoa,
siellä on jäljellä silloinkin,
kun
muut loppuvat

erakko...

vain erakko pärjää omillaan,
sillä hällä ei ole kynijää

ihminen, joka päivänvalossa
ahertaa,
hänestä monitaho
hyödyn tahtoo

valtiovalta veroja nyhtää,
sähkölaitos ei ilmaiseksi valoakaan lämmitä,
eikä kauppalaskukaan
ilmaista lie,
mut
erakkona jos tarkenet,
voit riekonrintaa mussuttaa,
kuhafilettä maiskuttaa,
sillä luontoäitee ei
verottele

omistusasunto...

ihmisen ei kannata omistaa asuntoa,
sillä se vanhenee,
suorastsan homehtuu,
mutta vuokrata kannattaa,
sillä ain
voi sulkea ovensa
ja
avata
uudemman

karu todellisuus...

alkuun ihminen on viaton,
ihan vauva vaan,
mutta varttuessaan
hän omaksuu karun todellisuuden,
toiset huit hait välittävät
elon kipinöistä,
toisiin tarttuu kaikki
taudit,
jotka sitten pitkin elämää
kutkuttavat

unelma....

unelmat täyttyvät,

jos petaat niille

tilaa,

annat aikas olla ja

hyppäät sentinverran ylöspäin,

siinä samassa

unelmas sinuun

istahtaa,

kaho vaikka ihteäs,

olet jonkun unelma,

jo syntymästäis lähtien

luonto kärsii...

luonto kärsii,
mutta ihminen eniten,
sillä
saasteensa viimein häneen
palautuvat

hömpötykset....

puu on jokapaikassa
samanrunkoinen,
kuten ihminenkin,
mutta puu pitää pintansa,
se ei sorru kaikenmaailman
hömpötyksiin

perunankukka....

ihminen elää itessään vain
kerran,
siksi ihminen sotkee elinaikanaan
mahdollisemman paljon,
jotta seuraavassa elämässään sais
siivottavaa,
sillä ihmisen seuraava elämä on
maanmatosessa,
toiset elävät koppakuorikaisissa,
tahi
perunankukissa

vierasmaalainen...

vierasmaalainen ei välittämättä
ole
teurastaja,
mutta kylmähiki hiostaa,
kun
torilla kävelen

kuntorata...

kävelen kierroksen kuntoradalla,
toiset ohittavat,
ovat kuntoisia,
minä vain harrastelen,
luontopolku kiertää soraharjuista mäntymetsää,
täällä tuoksuu aamulta ja katse aamuauringoittuu,
kun katson järvenselälle,
jossa kalastaja saapuu rantaan,
häntä seuraavat lokit,
joten ahti lie ollut
antelias

sininen...

taivas on sininen ja se on

pitkänmatkan päässä,

sitä ei voi koskettaa,

sillä sinne ei ylety

ihminen kyllä yrittää kurkotella,

kuussakin on käyty,

raketit kiertäneet valovuosien

päässä,

mutta

taivas yhäkin sinisen kaukana

joskus elän...

joskus vain elän,
minussa ei tapahdu näkyvää,
en solmi suuruuksien solmuja, en
tuhmuuksien kieromielellä ahertele,
vaan
elän hitaan tappavavasti

arabimaitten mielisairaat...l

arabimaissa ei ole mielisairailoita,
siksi hullut pakenevat
kuoleman syliin,
välimereen,
toisia se ei ota syliinsä ja nämä vaeltavat
länsimaisiin olosuhteisiin,
jossa
kylmät mielensä
ojentuvat

äidit...

äidit synnyttävät lapsia,
mutta eivät hae turvapaikkaa,
sen tekevät
ottolapset

soutelen laatokalla...

soutelen laatokalla,
suurella merenjärvellä,
jossa ei rantoja niillä main,
esi-issäin jälissäpäin,
karjalankunnailla siellämain,
jossa luontoa ei kaupunkien vilkkuvalot
ohjaa lain,
venakko huutaa tuollapäin,
sinne en veneeni keulaa näytäkkään,
sillä veli venäläinen on avopäin ja se tietää
huomisaamusta kylmän kosteaa takaisinmatkaa,
sillä tuo masurkan jälkeläinen kaiken ihelleen tahtoo

kuolleen miehen musiikki...

kuuntelen kuolleen ihmisen
musiikkia,
hän sävelsi sanoilla,
jotka elävät,
hän ei joka tavua elänyt,
mutta hän taivutteli niitä,
sanoilla on sävelkorvaa,
kuten
luonnonlinnuilla aamutuimaan

syysilta...

syysillassa haihtuvat
huvenneet kesämielet,
se tarjoaa komioita pihlajanmarjoja,
joita
tilhet syövät,
   on muuttomatkan aika,
syysillassa haihtuvat
huvenneet kesämielet

ennenvanhaan...

ennenvanhaan linja-auto kuskasi
ihmisiä,
sillä hevosia tarvittiin kotihommissa ja
polkupyörillä mentiin vain
iltamiin

islam....

islam on nyt väärässä,
yhtä väärässä,
kun kristinusko
keskiajallaan,
uskonnot syntyvät verestä,
jalostautuvat pyhästä hengestä

viljavat pellot...

viljavat pellot elämää luo,

niistä monta ihmistä

hyvin 

voi

kunnan homeiset päättäjät...

kunnan pättäjille ei merkitse
mitään lastensa
koulutilat,
hehän ovat kyllästyneet,
vaikka he muinamiehinä lapsiansa suojelevat,
silti
homeisiin luokkahuoneisiin heidät
istuttavat

ruoka hallitsee...

ruoka hallitsee,
nälkä
valitsee elon nälän,
ruoka tekee yhteiskunnat,
se
myös ne hajoittaa,
sillä
nälkänen ihminen
valtaa kylläset hallitsijat

maaseutu...

maaseutu kyntää helsinkiin,

sinne jyvänsä laarittaa,

ikäväänsä valittaa,

sillä niin kelvottomia ovat

isännät suomenmaan

maailma on lähelläin...

maailma on kaukana,
mutta lähiympäristöni tunnen,
tiedän ja tunnen,
kuten kaikki muutkin
tuntevat

poliittiset puolueet...

poliittiset puolueet haurastuvat,
koska siellä ei ihmisen
sisin vaikuta,
vaan sidosryhmien
antamat avustukset

pidemmäksi...

elämässä on paljon käymättömiä
hetkiä,
siksi olen ain
menossa,
jotta olisin paljon nähnyt,
kun tulen kohtaloni päämäärään

oon asunut paljon...

olen asunut paljon,
synnyin säämingissä,
siellä
särkilahden kyläsessä,
vartuin imatran vuoksenniskalla,
asuin puntalan koholanmäellä,
sieltä punkaharjun vaaran kylään,
josta kulennoisten kerimäelle,
sittemmin mouhijärven uotsolaan,
hetkisen
hämeenkyrön maisemissa,
ikaalisten poppelinkadulla, josta hennalan kasarmeilla
sotilaspassi leimattiin,
joka takataskussa helsingiin ja sielläkin monella kadulla, mutten koskaan
veneen alusilla,
ojakkalassa tuoksuivat kukkaset,,
jotka espooseen istutin,
sielläkin kolmelle kolkalle,
kirstinmäkeen, sinne komeimmalle rinteelle,
tapiolan laajalahteen ja haukilahden rintehille,
kunnen
asetuin padasjoen nyystölään
ja
tässä oon,
elämäni matkamiehenä

pelaat elämälläsi...

pelaat elämälläsi,
kulutat sen loppuun,
koska tiedät sen loppuvan
kuitenkin,
pelaat,
vaikka tiedät, ettei elämä ole
palkinto,
on vain hetken mieli,
jolla on mielenkieli

siivosti...

luomakunta voisi paremmin

ilman ihmistä,

olemme vierastuliaisia,

kuten 

muutkin elolliset,

mutta vain me emme osaa olla

siivosti

tavallinen ihminen...

tavallinen ihminen

voipi

olla herra tahi suurempikin,

mutta yleisimmin hän on

kylän

vaatimattomin,

joka yhteiskuntaa pönkittää

pontikka...

pontikka on salamyhkäinen tuote,
siitä valtiovaltakin
humaltuu,
sillä se luonnonopeilla tiputellaan,
korpikuusen kätköissä
valmistetaan,
siinä on suomalaisuuden leima,
siinä on aromina
jukolan jussin
itsepäisyys,
joka ei
litkuja tiputtele

hämeen sydänmaat...

onneksi en syntynyt hämeen sydänmailla,
sillä täällä kurkikin kurkkii
karjalaan päin,
sinne iloiseen itäsuomeen,
mut
täällä asun,
kurjuutta poden enkä saa
hymyillä
iloisella mielellä,
sillä nämä
puhumattomat eivät haasta
tuontuosta

verenpaineinen...

ei ihminen seisallaan pysy,
jos
heikottaa,
sillon pitää istahtaa ja
kuunnella luonnonääniä,
muistella verenpaineetonta elämää
ja
kaipailla lapsuutta,
isää ja äitiä,
siskoja ja veljiä,
mutta olisi hyvä myös silitellä kissimirriä,
joka sun kinttuas usein kyhnäsi

sukulaiset...

useimmilla ihmisillä on
arvokkaita sukulaisia,
juuri semmoisia,
jotka ovat nousseet liian aikaisin

rekkamies...

rekkamies painaa elämänpaanaa,
hän kuskaa evästä ja terästä,
häntä ajavat takaa kiireiset
ammattitaidottomat,
jotka heti ja nyt kaiken tahtovat,
vaikka
itse ajoista myöhästyvät

käymämies...

ratamo kasvaa pihallain,
siin voikukkakin päivää
paistattaa,
niiden jokapäiväinen kauneus
mieltäni herkistää,
sillä luonto on elämän asukas,
minä vain
käymämies

pohjoiskorea..

pohjoiskoreassa on

lystiä,

toisilla,

siellä taitaa ihmisen raskain mieli

asustaa,

sieltä joukkotuhoaseet lähtevät,

taivaan tuuliin hajoavat,

sillä

näillä aseilla ei ole yhtään ystävää

ketunpoikanen...

ketunpoikanen katselee ohiajavia
hienoja autoja,
kaikilla on kiire,
eivätkä he ole kiinnostuneet
luonnon kauneudesta,
heillä on kiire pikaruokalaan ja
kaupungin kaiken kattavaan
tunnemaan,
menkööt kettu tuumi ja lipoi viiksiään

ulkoilma...

ulkoilma on eriväristä,
kuin sisätiloissa,
se on kevyempääkin ja siellä
tuoksuu
raikkaalta,
sillä läpiveto on ain
päällä,
eikä kunnanrajat niitä
estele

lapinmaa...

maanteitä pitkin pääsee suomen
pohjoiseen,
sinne luonnonhelmaan
jäkälämaan,
sen maan nimi on lapinmaa

työmies...

työmies on tekijä,
mestari tahi
ojankaivaja,
herra taikka kirvesmies ,
myös
monet muut ahertajat,
palkolliset tai yrittäjät,
he ovat duunareita,
yhteiskunnan elättäjiä

sanoja ei tarvita...

sanoja ei tarvita

tosipaikan edessä,

silloin lauseet ovat loppuun

kalutut,

eikä vastsauksia

tarvitakkaan

pihlaja...

pihlaja kukkii syysunelmaa,
siin tilhiparvi
eloaan tanssii,on muuttomatkan aika,
on syys,
tuo
vuodenaikojen marjaisin

kannonnokka...

istun kannonnokassa,
toisessa kurre,
tuo pörröhäntä tupsukorva,
se syö käpyä,
,minä haistelen luontoa,
kurren kotiseutua,
täällä minä olen vähemmän, kun
kerrostalossa,
täällä on suuremmat voimat, kuin
missäkään,
tunnen, kuinka luonto ymmärtää
minuakin,
teollisen elämän eläjää

kissa...

kissaa parempaa kaveria ei
lie,
sillä se rapsutuksilla
elää,
latsiksatsilla toimeen
tulee,
sillä on kestohyvät hermot,
se monta hermoheikkoa ihmistä
ihmetyttää,
kissa oppii mitä haluaa,
useimmiten ei paljoakaan ja siksi se
onkin
elämää
täys

ylipitkä elämä...

jos ihminen ylipitkäksi elää,
hän vieraantuu
nykyisyydestä,
hän suorastaan rupeaa elämään elämäänsä
uudelleen,
eläen vain ne muistamansa hetket,
muuthan ovat jo
pois menneet

metsä...

metsässä on pudonneita käpyjä,
kurren kulettamia,
kuusenlatvan heittämiä,
pikkukuusten kotoja,
metsässä ei tarvitse olla hiljaa,
mutta ei siellä monikaan tahdo
karjua,
sillä metsän kuningas pian kainaloon änkeäis,
ilves olkapäillä supattelis ja harakka nauraa
rätkättäis,
siksi metsässä on syytä olla
suu supummassa

lepakko...

lepakko suunnistaa öisin,
silloin, kun turhat nukkuvat,
se riemusta elää
yöllä jolloin ei tarvitse nähdä,
ollavain ja kuulostella,
lepakkoa ei monikaan halua
sisälemmikiksi,
sillä
se ei käytä
päivävoidetta, eikä
meikkaa kulmiaan

aamu...

aamulla ei ole illan ääniä,

on venytksiä ja aamukankeutta,

aamuaurinko kurkistaa aina tuolta

itäisemmältä nurkalta jossa myös

ketunpoikanen aamuvoimistelee,

aamulla seinäkellon viisarit ovat

alhaalla ja siitä nousevat kohti

keskipäivää,

aamulla pitää aina mennä johonkin,

illalla takaisin,

aamut aukaisevat päivän,

joka johtaa illan ja yön kautta

samaan tirkistelyyn tuonne itäisempään

nurkkaan

ketunpoika...

ketunpoikaa puistattaa,
se jahtasi koko yön jäniksen lasta,
mutta tuo
töpöhäntä jallitti sen väsyneen märäksi ja
nälkä senkun yltyi,
ketunpoikasen mieli oli alakuloinen,
kunnes se keksi,
että voihan sitä ravita ihtensä
luonnontuotteilla
   näin siitä tuli luomakunnan ensimmäinen
kasvissyöjä,
lisäksi sille tuli muitakin moraalisia arvoja,
joita kestäväkehitys vaatii,
ketunpoika hymyilee petäjäpuun vieressä,
enää sen ei tarvitse elääkseen toisia tappaa

kaali...

kaali on perusevästä,
siitä keho tykkää,
siin on
elonmieltä ja kääryleitä,
keittoa ja salaattia,
siitä laatikot ravihtevat,
elonmieltä mukavaista

nykypäivä...

nykypäivä on sidoksissa
kaikkeen,
ihminen on sidottu toiseen ihmiseen,
yhden ihmisen teot ja tekemättömyydet
ovat toisilta pois tahi kuormittavat muita,
elämämme on ketju,
yhtä vahva, kun sen heikoin lenkki

ihastu...

en maailman kuviin ihastu,
en rumankauniisiin takerru,
sillä
olen elämäni syksyssä,
ajassa jossa lämitellään,
mut nuorena kiersin
elämän,
kuljin sen moneen kertaan,
sain kaiken,
enemmänkin,
siksi syksy tuntuu mukavalta

yllinkyllin...

asun luonnon keskellä,
semmoisen luonnon,
jonka ylitse kurkiaura oikaisee,
haarapääsky heittää kuprerkeikkaa,
asun
semmoisessa paikassa, jossa oon
ainua
ihminen,
mutta kaikkea muuta elämää on yllinkyllin

helsinki...

helsinki on kaikkien
elämä,
sen omistaa luontoäitee,
mut
hallintaoikeuden jakoi
junan tuomille irtosukille,
noille maaseudun nuorimmille,
jotka innolla täälläkin seivästävät,
pihamaita haravoivat,
mutta ilkiästi he kessua parvekkeella
vetelevät,
sen savunseasta ei suurkirkkoa näe,
eikä paperittoman bitseria-yrittäjän
bitsat miltään maistu,
vaikka maksavatkin alle tuotantokustannusten

villasukat...

syksyllä on iso mieli,
se jaksaa syysmyrskyissä keinua,
marjamaita punerruttaa,
perunvarsia harmaannnuttaa,
se saa elämän näkenään
myös pyhäkelien yli,
syksy on aamukosteita pihamaita,
sumuisia aamuauringon säteitä,
silloin myös tulee mieleen villasukat

onnellinen...

onnellinen hän,
joka tietää
vähemmän,
onnellinen hetkenmitan,
hymyn verran,
sen hetken matkan,
jonka kulkea saa

liikenteen ammattilainen....

liikenteen ammattilaisella ei ole kiire mihinkään,

sillä

hän toimii aikataulussaan,

vaikka tulis myöhemminkin,

kiukut ja muut hän rahtaa kuormassaan,

sitoen

aikataulut

todellisuuden

kaistoille

metsäpolku...

ihmisen paikka on luonnossa,
sinne mihin
metsäpolku johtaa,
siellä
korpimetsän lammen rannalla
näet
elämän,
sen mitä elät

paholainen...

kaupungin torit ja julkisen liikenteen
väkimäärät kiehtovat
hullun vinoa terroristia,
tuota kuoleman
kuljettamaa paholaista,
siksi altakulmien kuljen,
kierrän ja kaarran,
sillä en tahdo tuota
kuoleman kuljettamaa
tavata

viikatoi...

herran täytyy pukuun sonnustautua,
herran vaimon leninkiin,
jotta erottuis
työväestä,
tuosta
arkipäiväisestä porukasta,
joka lakkoasetta puhdistaa

herrat ja rouvat
asuvat ylimmissä kerroksissa,
sillä täytyyhän tilukset näkyä,
joilla arkipäiväinen porukka
hikipäässä viikatoi

ennen ihmistä...

ennen ihmistä oli
maailmassa tyhjää,
oli vain elikoita, jotka eivät
hyvää huomenta virkkoneet,
oli lentävät lintuset ja muutamia
lentämättömiä, jotka hotkivat kaiken
eteensä osuvan,
sitten syntyi ihminen ja toinenkin,
silloin
elukat harvenivat,
sillä ihminen tykkäs niiden
rintalihaksista ja höyhenistä,
alkoi kyniminen, joka on nyttemmin ihmiselle
tuttua puuhaa

valamon whisky...

valamon whisky herranmiedolta
maistuu,
se luostaria paimentaa,
mielenoloa
huojentaa,
viski lie luonnontuotteista humaltuvin,
se
koukkupolvetkin suoristaa,
mielen suuremmaksi
kuvittaa,
mut
aamusella anteeksi pyytelee

silakka...

silakka ei puruvedessä
ui,
ei,
vaikka muikku sitä tanssiin kutsuis,
sillä se pelkää
norppaa,
tuota luonnon komiaa viiksiniekkaa

keltainen kukka...

keltainen kukka aroniityllä
kerää perhoset luokseen,
se ei tuoksu millekkään,
eikä taida tanssiakkaan,
mutta silllä on koko kesän kestävä
varsi,
joka ei taivu tuulimyrskyissä,
eikä kuivetu helleilmoilla,
sillä ei ole nimeäkään,
mutta perhoset sille istahtaa

kuntaliitos...

ennen kuntaliitosta
kunnan kannattaa
päättäjänsä tukevasti istuttaa,
sillä herra ei aamenia myöhemmin
tarjoile,
pienen kunnan isomahaisimmat päättäjät
kuntarajoille
muistomerkeiksi ajasta, jolloin ahneus ja kateus
kunnan maita viljeli,
pois vähäväkisemmät jakeli

kotona...

pienen kunnan
päättäjät asuvat samassa
kodissa,
isän poika ja
hyvä anoppi,
ristisanatehtäviä täyttelevä,
isonveljen ottoisä ja nurkissa majaileva
maatalonisäntä,
joka salaojitti
jyväpellot

mätänemistila...

kun kutituttaa,
olet
mätänemistilassa ,
mut
ei suotta huoleen,
käy pesulla ja huuda hip,
hurraa,
niin kutku on
poissa ja elät pitemmäksi ajaksi

silitteli...

pieni kylä ei ole
hauras,
sillä siellä asuvat luonnonluomat,
ja
niihin ei kuulu ihmisten
jälkeläiset,
sillä heidät
loi
markkinatalous ja kommunismi,
joita liperalismi silitteli,
pienessä kylässä
soi luonnonäänet,
pilvetkin supattelevat,
säät eloa paijaavat,
kesäpäivät syksyyn yltävät,
talvipakkasilla kuurankukat
ketunpojan tassujen alusilla narskuvat

virtuaalitodellisuus...

hulluksi kuvailtiin,
mielipuolisena käsiteltiin ja
kätellessä käsineitä pidettiin,
sillä häntä ei ole kukaan
kunnolla tavannut,
häntä
virtuaalitodellisuutta,
joka istuu jokaisessa ihmisessä,
kuvankauniissakin

toimeton...

ammattina toimeton,
siinäpä onkin työ,
joka antaa tekijälleen
mitävaan,
sitävaan,
muttei
ylitöitä konsanaan,
siksi hommaa täytyisi tarkkuus-säätää,
laiskuutta toimenkuvasta häätää

onnela...

arvat ovat
onneloita,
kivoja pikku ylläreitä,
joissa manionni lymyää,
joillekkin kättänsä ojentaa

ammattikuljettaja...

amattikuljettaja,
mitä oot ja
mihin  meet?

natsi-..

ihminen on uus
natsi,
semmoinen hemmo,
joka on
perinteistä
herätetty...

kuolleet sukulaiset...

tavallista ihmistä ei enää
lie,
on vain
luottokortillisia,
puhuamattomia,
joilla on kuolleita sukulaisia

lottoat...

lottoat,
olet kylmä,
veikkaat, koska et muuten arvaa,
olet tunnelin viiminen
epätoivoinen

näet neekerin...

näet neekerin ja mustalaisen,
haistat myös,
narkkarin ja puliukon,
näet,
sillä
he ovat läheisiäsi,
joille käänsit selkäsi,
kävelit pois,
kävelit pitkälle,
sinne mihin ei muistisi yllä

valtiovalta...

valtiovalta on herrojen
juttu,
hyvinvoimaisten
ihmisten kerho,
se äänestetään pyhäpäivinä
kurittamaan
arkipäiväisiä
sinne kuulumattomia,
pieniä kassaneitejä,
työttömiä osattomia, sairaitten vanhuksia ja jumalattomia
pappeja,
jotka ovat
rikollisten velkaisia

umpijuntti

suomalainen on umpijuntti,
kesyyntyy,
kun nakarille pääsee

luontoäitee...

luonto on elämä,

se on vesiä ja järvenjäitä,

ikiroutaisia vuorten solia ja kastematojen

täyttämiä lehtomaita,

mut

lähempänä on kaunis ilma,

rumailma,

ukkosmyrsky ja leudot säät,

se on vihertävä pihanurmi ja

kurren pesäpuu,

luonto,

luontoäitee

nukkumaisillas...

kun näet kuun,
näet varjosi,
jos et ole
nukkumaisillas,
kuussa on loistokkuutta,
mut
aurinko on tehokkaampi.
mutta se ei valvotuta ollenkaan,
käristää vain ihon tulipunaseksi, jos sitä vahtoo,
siksi mieluimmin
varjotan

hyi, hyui..

ihminen on vettä, luuta ja nahkaa,
muutamia jonnkinjoutavia tietoja
ja
variseva, kuten haavan lehti,
mutta osaa sahata moottorisahalla
ikimäntyy,
tuota luontoäiteen esikoista,
hyi, hyi...

ketunpoikanen...

niittykukkasten täyttämällä

kesantopellolla ketunpoikanen kurkkii

elämää,

mehiläinen tanssii sen nenänpäällä ja hännän

tupsukassa

perhonen lauleskelee,

onhan kesä ja ketunpoikasen

ensimmäinen vuosi

elämänjano...

kaikilla ei ole varaa
hymyillä,
ei itkeäkkään,
sillä silloin
tulee loputon elämänjano,
joka ei sammu,
sillä
köyhällä ei ole
katetta

kuolen kerralla pois...

työ ja ruoka,

sopivat vaatteet,

kengätkin,

niiden vuoksi olen

töitä tehnyt,

olen halpahintaista työtä tehnyt,

itkenyt ja sairastellut,

mutten töistä pois ollut,

sillä,

minä 

köyhänmökin poika menettäisin

olemassaolo-lupani ja siksi päätin,

etten sairastele,

kuolen kerralla pois ja

kengät jätän

tarvitseville,

vaatteet kulutin pois

lähden...

joskus ajattelen voivani enemmän,

kunnes

huomaan,

etten minä enempää olekkaan,

masennun ja jään,

kunnes

herään ja lähden

Ruusu...

Ruusu on arvokas kukka,
Siin tuoksuu,
Unelmat,
Sillä ne ojennetaan
Halausten kera

Hetki...

Hetki ei tarvitse talvilämmintä
Asuntoa,
Ei
Nopeita autoja,
Vaan
Sydämmellisen mielen

maailman äärissä...

polkupyöräilijät asuvat vähän matkan päässä,
jalankulkijat lähempänä,
mutta autoilijat saattavat mennä kauemmaksikin,
lentokentillä olevat ihmiset
maailman äärissä,
mut
mummot ja papat
tuvassaan

elämä on iso...

elämä on iso,
isompi,
kuin ihmisen kokoinen,
se on suurempi, kuin kaikkien kokoinen,
sillä ei ole seiniä ollenkaan,
katto ja lattiakin puuttuu

Esiintyy....

Ihmisen ei tarvitse itseään
Kummempi olla,
Kunhan vain
Paremmalla puoliskollaan
Esiintyy

kutituttaa...

itikat ei tykkää talvipakkasista,
mutta
jääkarhut eivät muuta kaipaakkaan,
luontoäitee
järjesteli aikanaan kummallekkin
mukavat olosuhteet, mutta ihminen
on
sotkenut ilmaston,
nyt
jokaista kutituttaa

terroristi...

terroristi on mielivammainen,

    sellainen vierastuliainen,

mielipuolinen,

jolla inhimillisyyttä ei laisinkaan,

   hän on

   omantuntonsa

    hylkäämä

Ajallaan...

Elämää suurempaa ei lie,
Siksi  kannattaa
Syntyä ajallaan

Luo...

Joku luo uraa,
Joku luo kuraa,
Ihan hyviä hommia lienevät

Uskovainen...

Uskovainen ihminen
Ei rukoile,
Se on
Uskottomien hommaa

Päärautatieasema...

Päärautatieasema
Sylkee ihmistä katukuvaan,
Kadut täyttyvät,
Työpaikat ahertuvat,
Joutavanpäiväiset jaloittelevat
Myös
Kerjäläiset asettuvat asemiinsa
Ja
Pulut kaikille morjenstavat

Suunnitella...

Elämää ei voi tätähetkeä
Pidemmälle tehdä,
Vain
Unelmilla suunnitella

Auo...

Ihminen on harvoin
Rehellinen,
Ainoastaan silloin
Kun ei
Suutaan auo

Kampin terminaali...

Kampin terminaali tuo ja vie
Ihmiset päivään,
Palauttaa iltaan,
Kampissa elämä virtaa,
Siksi
Pääkaupungin sydän sykkii

silitellä...

en jaksa silitellä paitojani,
en rässätä
housujani,
vaan meen
ja ihailen,
kun näen sellaiset jonkun päällä

radio...

jos ihmisellä ei olisi radiota,
hän
yksin olisi,
tai sitten kuulis
elämää tarkemmin

vilikkälän kissat...

jos ihmisellä olisi
kaikkea,
tuskin häntä olisikaan,
sillä nälkä tekee ihmisestä
ihmisen,
kuten mirristä
vilikkälän kissan,
joka evästä pyydystää,
hetken huohahtaa,
ja sitten sitä
ahistaa

kömpelöitä...

ihmiset ovat muurahaisten näkökulmasta
kömpelöitä,
kävellevät huviksein,
ajavat autoilla tosissaan
ja
pistävät illan tullen
päätä tyynyyn

ehompi...

eilinen jäi,
tänään elän,
niinkuin eilenkin,
mutta tänään ehommin,
mutta saatanhan taaskin saada
mahdollisuuden olla tätäkin ehompi

tilhet...

tilhet saapuneet,

pihlajamarjat oottaneet,

on syksy,

kanttarellit ja muut syysmaukkaat,

siksi myhäilen

kohtalo...

kohtalo on julmanrakas,
sillä on
elämän ohjakset

herätyskello...

ennenkuin herätyskello pirisee,
kahvinkeitin lorisee,
on aamu,
työlöysin viimeinen
vuoro,
sitten vapaille

eilinen oli surullinen työpäivä,
kolleega menehtyi työssä,
surullinen

aamukähisijät...

metsä ilman puita onkuin
torikauppiaaton
hakaniementori,
ilman
siemenperunoita ja
aamukähisijöitään
  hakatussa metsässä ei kurrenpoika suojaa saa,
ei sammalpeite varjoaan,
se arona kähisee,
luonnottomana autioituu

Hiuskarvan varassa..

Elämä on
Hiuskarvan varassa,
Hetkessä,
Joita ei aistikkaan

puupölkky...

puupökyt ovat yleensä
halkopinojen vieressä,
siinä on usein
kirves ja ympärillä
puunsilppua
  näitä ei ole
yleensä
kaupungien keskeisimmillä
paikoilla,
vaan ihmisen kotipuolessa,
maaseudulla

yhteiskunta...

yhdestä ihmisestä ei voi
yhteiskuntaa
perustaa,
kahdesta jo jotenkin,
mutta
isommasta laumasta sekava
soppu hoituu,
siin on herraa narrii,
rikollisen rehellistä, sekä
mummoa ja ukon käppyrää,
vauvaa ja ikäneitoo,
pojankoltiaista ja VIELLÄPÄ
yksi radikasoitunut, jolle isänmaansa kuningas ei
suonut
hellyyttään

Lintunen...

Lintu laulaa langallaan,
Puhelimet eivät enää langoilla soi,
Joten siin voi lintunen hetken laulahtaa,
Siipiään huilauttaa
Pian on sen kuitenkin muuttomatkalleen
Kiirehehittävä,
Sil
pakkanen sen lauluääntä karheuttais ja
Kylmäkin viluttais

Maaseudun ihminen...

Maaseudun ihminen
Kaupunkiin
Asuttuu,
Hetken pienen kukkia kastelee,
Sittemmiten
Otsakurtussa katuu
Tuloaan,
Sillä täällähän
Kukkakin lakastuu

harmaa mieli...

harmaana mieleni
päiväkävelee,
kierrän töölöönlahden,
kierrän, sillä liikun ihan huviksein,
vaikka olisi harmaat fiilikset,
sillä
kantapohjat tahtovat liikuntaa
hyvinä päivinä,
jolloin mieleni on aurinkoisen mukava,
juoksen sukkelaan kierrokseni ja sitten istahan
hikipäisenä puistoon,
siihen urkin altaalle,
josta romanialaiset kerjäläiset onkivat kolikoita ja
muutamat pesevät takapuolensakkin

Mörökölli...

Ulkomaalaisen näköinen ihminen
Hymyili,
Kukapas muukaan,
Mörökölli jukka on
Härmän kantapeikko,
Hällä
Itsetunto kovin heikko

Suvussa kasvaneet...

Kaikki ihmiset eivät ole
Suvussa kasvaneet,
Vaan
Ihan kerrostalon
Pihamaalla

Kuollut...

Normaalisti ihminen syntyy
Ennenkuin
Kuolee,
Mutta aamuruuhkassa näkyy
Monia
Pystyyn kuolleita

vasenkätinen...

maailmassa on yksi valopilkku,
sinä,
siinä vuoteen toisella reunalla,
sinä,
vasenkätinen,
jolle meen tänään ostamaan
vasempaan käteen sopivat
sakset

bussiliikenne...

bussiliikenne harvenee,
kun väki heikkenee,
tuvan oven kiinni naulailee,
kaupunkiin jaloittuu,
sit bussit museoidaan,
joita ajelevat entiset
kuskit,
jotka jäljelle jääneet

yliopistot kiertänyt...

olet yliopistot kiertänyt,
oot luennoilta toiselle
laukannut,
oot tohtoriksi kristitty,
mutten osaa onkia
ahvenia

sukusi tähteet...

voit elää elämäsi mitenpäin tahansa,
mutta
aattelisit sukusi tähteitä,
sillä hekin hautasivat
itsensä elävinä,
koska
eivät voineet luopua
yö-juoksuista

ihme...

jokainen päivä kannattaisi ottaa
ihmeenä,
heräillessä etenkin,
mutta kyllä maaten mennessäkin
kannattaa
ihtensä siunata

Dallailee...

Helsingissä ei ole yhtään
Alkuperäistä paikkaa,
Vaan tulijoitten tuomia,
Paitsi
Kauppatori,
Jossa viimeinen stadilainen
Yhä
Dallailee

Onnenmaa...

Ilta on ahertajan
Paratiisi,
Iltapala ja oma vuode,
Tyyny pehmoinen ja peitto suojelevainen
Siinä on ahertajan onnenmaa

Jäähtynyt...

Kaikessa on jotain
Hyvääkin,
Kunhan antaa pinnan jäähtyä,
Suutuspäissään sanotut sanat
Harmittavat jäähtynyttä enemmän

muikku ja haarapääskynen...

ihminen ei ole tavanomainen,
vaikka on nukkuvinaan,
ihminen on vuosisadan
kuvastus ja pidemmänkin,
ihminen on alkanut kasvaa pituutta ja
leveyttä,
hampaat ovat lohkeilleet jo teko vaiheessa,
mutta kuolivuoteella on hymy herkässä,
sillä
ihminen on oikeastaan muikku ja haarapääskynen,
sillä rupesivat
    ennen ajanlaskumme alkua
    taapertelemaan rantatörmillä ja tykästyivät
olomuotoihinsa

kaikki muikut ja haarapääskyset eivät suostuneet
ihmisiksi,
vaan yhä ovat
elementissään

kiitos...

tänäänkin on syytä sanoa kiitos,

vaikkapa lähikaupan kassatytölle,

joka koulutyönsä

jatkeeksi elantoaan

tienaa

kadut...

kaduilla ei ole päämääriä,
ne alkavat kotikerrostalon rappusilta ja
koko kaupungin kulkevat,
kadut ovat
luotettavia,
eivät hiisku sanallakaan
edellisistä
kulkijoistaan

Rotuoppi...

Ihminen on jalostuksen tuote,
Nyt liitelemme pilvissä,
Ennenmuinoin asustelimme
Puitten latvoissa

Pakolainen...

Pakolainen on aidoimmillaan,
leireillä hädän aavikon,
Elintasosurffvaajia monet muut,
Jotka
Pyhävaatteissa rajoillamme
Koputtelevat,
Hymysuussa supattelevat

Uhraat..

Itseäsi pidemmälle et
Kerkiä,
Vaikka siihen koko
Elämäsi uhraatkin

Tampere...

Tampere on suomi,
Muut kaupungit ovat sivukyliä,
Joissa kaikki ovat toistensa
Näköisiä,
Mut mansessa kaikki on
Kohallaan

Puliukko...

Ihminen ei ole
Älykäs,
Ihminen vain sopeutuu,
Mutta
Luonnon luomat migropit
Tietävät kaiken,
Ne osaavat tietonsa jalostaa
Elämän hyvinvointiin,
Ilman niitä luomakuntaa ei olisi,
Eikä ainutkaan kärpänen lentelisi,
Myös
Puliukotkin jäisivät syntymättä

Hukkaan mänt...

Ihmisen täytyy tutustua itseensä,
Mutta sehän ei käy
hetkessä, vaan siihen tarvitaan
koko elämä ja sittenkun se on eletty,
Tiedoilla ei olekkaan mitään merkitystä,
eikä ihmisestä ole kierätykseenkään,
Joten
Hukkaan mänt

poliittiset puolueet...

jos ei poliittisia puolueita olisi,
tahi olis vain
yksi,
silloin kaikki olisi yhtä tyhmiä,
niinkuin diktatuureissa,
mutta, kun sen porukan jakaa
useisiin puolueisiin,
tyhmyys hajaantuu ja kukin
hallitsee
ajallaan,
sitä kutsutaan
demokratiaksi

hevonen...

hevonen laiduntaa,
se on kasvissyöjä,
mut
ihmiseen uppoaa kaikki lihottava,
hevosen jätökset tuoksuvat hyvältä,
mutta ihmisen jätteet on pakko huuhdella
vedellä
   hevosella on vilpittömät silmät,
ihminen ohi katsoo,
ihmisellä ja hevosella on
yhteistäkin,
kummallakin voi
ratsastaa

terroristi ja joukkoliikenneväline...

terroristi astelee joukkoliikennevälineeseen,

muttei sitä toiset tiedä,

vain hän ja uskonveljensä,

maksaa käteisellä lippunsa ja käy keskelle

vaunua reppuineen istumaan...

rikollinen...

rikollinen ei ole kaunis
nimi,
terroristi on elämän rumin nimi
ja
siltä puuttuu inhimillisyys,
joten
tuomiokin tuomittakoon

erakko...

päivät ovat samanlaisia,
kun niitä erakon silmin katsoo,
erakon,
joka saaressaan asuu
   päivät alkavat ääniin,
päättyvät auringonlaskuun,
saapuu hiljaisuus,
loppuu melu,
elämän äänet,
luonnon takomat kuulumiset,
ne taukoavat pimeän saapuessa,
vasta yön hiljaisuudessa olet
yksin,
silloin olet
erakko

tärkeät ihmiset...

tärkeät ihmiset ovat vaatimattomia,
sillä he tietävät mitä
tyhjä merkitsee,
nämä ihmiset ihailevat
mitäänsanomattomien
ilmeitä

kielonkukka...

kielonkukka ei talvipakkasilla

kuki,

se ottaa nokoset lumipeitteen alla,

tyynynään

sinivuokko,

joka kutoi sille myös

villasukat,

kielonkukka ja sinivuokko odottavat kevään

ensaimmäisiä säteitä,

silloin ne

ryhtiään kohentelevat ja äitienpäiväksi

itsensä komioiksi kukituttavat,

somistaen äitien onnenpäivää

Rakkauden jumalatar...

Tähti vilkuttaa,
toinenkin ja kuu hymyilee,
Onhan täydenkuun aika,
Rakkauden jumalattaren
Aikaa,
Yö on mustan värinen,
jalkani tanssivat
tähtien loisteessa,
Kuu viettelee varjoani,
Olen
Tähdenlennon poikanen,
Rakkauden jumalatteren
Valittu

Myöhä...

On jo niin myöhä,
Et minun on mentävä,
Lähden ja tunnen, etten aamua koe,
Joten jää hyvästi
Aikamme ei ollut,
Sitä ei tullut,
Mutta tiedän,
Että koemme sen
siellä jossain

Surullinen mieli...

Surullinen mieli tarvitsee
Aikaa,
Niin paljon tilaa,
Jotta
se
Viimein pystyy hymyilemään

Tapiola...

Tapiolassa kalevala soi,
Metro sisuksissaan ujeltaa,
Siin
Suomalaisuus hanhien jätöksiin
Kulkeutuu,
Kalevalainen tapiola,
Siit on kuollut sisukset pois

Ilta.,.

Ilta hiljentää meluisan
Kadun,
Meluisat mielet ovat siirtyneet
Ikkunaverhojen
Suojiin,
Sinne kivitalojen kolosiin

Elämällä on yöt ja päivät,
Ne kaduilla
Menevät,
Tulevat ja palaavat,
Mut
Ikkunaverhot heidät viimein
Hiljentää

Peruutuspeili...

Ihmisen tulee itse pedata
Elämänsä,
Hänen täytyy rakentaa kulkunsa,
Jotta
Voi
Kuvansa peruutuspeilistä
Vilkasta

närästää...

jos ei olisi mikroaaltouunia,

joutuisin hellalla

varistelemaan ja mulla olisi

lapsuuden kotoinen olo

   nyt on toisin,

lämmittelen mikrossa eilisiä

eväitä,

enkä ole kotonakaan,

olen reissuhommissa,

joissa nälkääkin närästää

    täytän itseni,

vedän haalarit päälleni ja

jatkan,

kotona ottasin hieman lisää

ja

päälle päikkärit,

    nyt on toisin,

jatkan hommiani sopimuksen

loppuun saakka,

sitten palaan kotiini varistelemaan

hellallain ja jälkiruuaksi ne makoisat

tirsat

Tuikkivat..

Kevät luo uutta elämää,
Niin syksynmyrskytkin,
Jotka talvihankisilla mieliä hiihdättävät,
Kesämielillä mukavaisilla
Elämällä on vuodenajat,
Sillä on jokainen sydämmen lyöntikin,
Siksi kuu ja tähdetkin
Yötpäivät yllämme tuikkivat

Yksilö...

Ihminen on yksilö,
Niin
Häntä kohdeltaloon,
Madonluvut lausuttakoon,
Ihminen on osa
Kansanryhmää,
Mut
Vain yksilönä

Rumat sanat...

Rumat sanat ovat
Hikisiä,
Niillä on jumalaton siunaus,
Mutta
Usein ne tiukassa paikassa
Helpottavat

Rosvon tytär...

Rosvon tytär astelee
Poliittisten ovien kautta
Isänsä
Apajille,
Sinne missä on varastettavaa ja jonne
ei yhteiskunnan valvova käsi
Tartu

Inhimillisyys...

Pätevää ihmistä ei missään,
Osaavan taitavia jossain,
Mutta
Ihmisyyden kauneinpia yksilöitä,
Siel tääl,
Mutta heidät tapaat vain kohdatessa
Hetket,
Joissa inhimillysyyttä tarvitaan

Pappi ja viha...

Pappi ja viha,
Ei sovi yhteen hihaan,
Sillä niillä on kalvosinnapit,
Rakkaus ja ymmärrys
Viha voitetaan hautaamalla
Kurjat mielet,
Tekoja ei tekemättömiksi saa,
Mutta se ei mukaan meitä saa

kiitos...

kiitos, kun et katsettasi
kääntänyt,
kiitos, kun riensit auttamaan,
kiitos

toiset ottivat kuvia,
vierestä surasivat,
kun ihmisiä teurastettiin,
mutta
sinä et niin tehnyt,
kiitos

vihankylväjä...

vihankylväjä kylvää
vihaansa turhaan,
sillä niin on syvään demomokratiamme
kasvanut,
ettei siinä
vihankylväjän siemen idä

luoti ohtaan...

turussa poliisin olisi pitänyt
osua oikeaan kohtaan,
raakalaisen ohtaan,
siin
olisi terrorista päästy,
siin olisi
vuosikymmenten vankilaelämä
tullut
halvemmaks

raaka tappaja...

raaka tappaja astui sisään,
   allahin nimissä
saapui,
lähti hymy huulillaan,
jäljelle jäi
ristityn
ruumis,
    aurinko itkee,
enemmän luontoäitee,
elämä,
kukatkin tiputtavat terälehtensä,
on kylmä

muukalaisviha...

muukalaisviha syttyy
aiheesta,
mutta sillä ei ole oikeutusta kaikkia
kohtaan,
tuomittakoot vain syylliset

Hyvän pahat....

Elämässä on hyvää ja pahaa,
Onneksemme hyvää
Enemmän,
Sillä
pahuus on ilkeä eläjä,
Siksi
tarvitsemme kaiken elämän hyvyydet,
jotta selviäisimme
Ihmisinä

Tappaa...

Eläin tappaa elääkseen,
Ihminen
Huvikseen

jalkapallo...

jalkapallo on viaton
peli,
sitä on helppo
pelata ja se on kaikille yhtä
pyöreä,
jalkapallo rauhoittaa ahdistunutta mieltä,
se tuo kaverit,
se luo
yhteisöllisyyden,
jolla elämä voi paremmin jokapuolella
ihmiselämää

eivät...

eihät kaikki saksalaiset ole
natseja,
eivät kaikki tanskalaiset ole
poliisien tappajia,
eivät,
eivät monetkaan
venäläiset lie koulusurmaajia,
mutta moni
mielipuoli asuu
ihmisessä,
ihmisessä....

mokkakikkelit....

vaikka kaikki mokkakikkelit
suljettaisiin
elämästä,
tulisi vaaleampi paholainen esiin,
sillä heillä on yhteinen
esi-isä

lumpeenkukka...

lumpeenkukka ei vaasissa

viihdy,

sillä sen koto on

metsälammen rannassa,

siinä majavan asunnon vieressä,

siinä on kukan kaunis koti,

siellä se kukkii unemat todeksi,

vaasissa ne pian lakastuisivat

peto..

ihminen on peto,
brutaali ja taitavan sivistynyt
viemärirotta,
joka taiteilee itsensä
moneen,
ihminen voi olla myös
hyvä,
mutta silloin hänellä ei passaa olla
jano

Muukalainen..

Muukalainen,
Sinä
Paholaisen kuljettama,
Sinä,
Murhamies kelmi,
Miksi?

Toit murheen moneen kotiin,
Loit maanmiehestesi elämästä
Raskaan kulkea,
Miksi sinä paholaisen kuljettama
Meille tämän teit?

Syys...

Syys luovuttaa sadon,
Sen keväällä kukkaan puhjenneen,
Kesällä komiaan varteen kasvaneen,
Sen syys luovuttaa,
Jotta talven yli nukahtais,
Kevään syliin heräjäisiis

Uni...

Uni ei tule tilatessa,
Sen aiheita ei voi valkata,
Mutta niitä tuottaa voi,
Uni
On
Elämämme syvin tila,
Ilman sitä
Olisimme sieluttomia,
Onnettomia valvojia

Onni...

Onnea et voi jonotella,
Sitä et urakkatöillä ansaitse,
Etkä
Sitä voi periä,
Sillä
Onni etsii itsensä

Omatunto...

Jokaisella on omatunto,
Toisilla sen kunto on huono,
Niin toivoton,
Elämälle kelvoton

Pahuus...

Pahuuden keskellä ei
Valoa näy,
On vain tuskaa ja surua,
On kostonhalua rajua,
Omankädenoikeuden halua,
Mut
Sitä ei viisas mieli käytä,
Vaan mielensä malttaa,
Sil
Eihän hän halua samaksi elukaksi
Vaipua,
Kuin pahuus

hienot kirjat...

hienoja kirjoja kirjoittavat hienojen rouvien
isättömät lapset,
niitä lukevat
hienojen rouvien alkoholisoituneet veljet,
joita ei äidit synnyttäneet, vaan he haettiin
koristeeksi lastenkodeista,
mutta myöhemmin laitettiin maalle menevään
junaan,
joka ei tuonut heitä mihinkään

elämässä...

elämä on aika,
lyhyt matka,
jota ei kannata
ympäri juoksennella, vaan
nautinnolla
kosketella,
vain elämässä koet aamut ja illat,
vain elämässä voit
kiroilla ja hyvin sanoin jutustella

suruttuu..

turvaton tulevaisuus luo
tähänpäivään epävarmuutta,
joka johtaa
aavemaiseen elämiseen,
epävarmaan jokapäiväiseen,
semmoiseen ikävään,
jossa itkukin usein suruttuu

valtiovalta...

valtiovalta pakottaa
lappilaiset
kanikoppiin,
loppuiäkseen,
pois heidät tahtoo häätää,
porot ja riekon paskatkin,
   lapinmaa on tuntureiden maa,
siellä alkuperäiskansamme koto hittovie,
sinne ei tarvita tulijan nuijaa,
sil
lapinmaa kuuluu lappilaisille,
noille,
vainotuille

lapinmies...

lapinmies keinuu ja heiluu,
laulaa ja virkistyy,
hän tunturit taitaa,
hälle luonto laulaa,
sillä tää on hänen kotomaa,
valtiovalta suomenmaan
rajoittaa lapinmiehen elämää,
se luo helsingin säännöt jänghille,
jossa
ikiajat on olleet luonnonlait

viikonloppu...

viikonloppu tarjoaa
loput
viikosta,
tienatusta viikosta,
joka taivaan tuuliin keinutellaan,
ilman viikonloppuja olisi ainainen arki ja
tylsyys,
sillä viikolla pitää olla ajankuvanaan

pikkutunnit...

aamun pikkutunnit ovat
elämää täynnä,
sillä silloin maan hiljaisimmat
liikkuvat,
yöperhoset valonpisaroita janoavat,
mutta usein lepakko kaiken
kaiuttaa,
hiiret vipeltävät,
mutta rotat rohkeimmin.,
heitä kettu vainuaa,
vaikka jäniksen poikaa ensin aikoi

Ymmärtävät...

Rakkaus on teonsana,
Vaikka
Tunnetta täynnä,
Rakkaus,
Sillä on elämän avaimet,
Niillä avautuvat syvemmätkin
Tunteet,
Tunteet,
Joita vain kaksi ihmistä yhdessä
Ymmärtävät

Onni...

Ihmisen onni on sitä
Täydellisempää mitä
Ikävämmistä lähtökohdista se
Onnenkukkaan puhkeaa,
Onni syntyy surusta ja ikävän
Poisheitetystä,
Siksi onni on niin hymyileväinen

Sydän...

Rakkautta et voi
Hyvästellä,
Et lähennellä,
Sillä se ei lähde
Satuttamatta,
Se saapuu koputtamatta,
Sillä sinä olet sen sydän

alistuu...

koira alistuu

luonnostaan,

ihmisen ei ihmiselle tarvitse

kumartua,

ainoastaan

luonnolleen

SDP...

politiikan tekemnen ei saa olla
itsensä
elättämistä,
siksi moni hyvä aate kariutuu,
siellä on näitä itsekkäitä liian
monta,
siksi
sinne ei hakeudu yhteishyvällisesti toimivia
ihmisiä

kymppi ja luottamusmies,
esimies ja opettaja,
isä ja äiti,
kunnanvaltuuston jäsen,
kansanedustaja ja korkeinkin
päättäjä,
he
eivät saa toimia itsekkäitten
pyrkimystensä ohjaamina,
vaan
yhteisen hyvän saattajina,
heidän hartioillaan on monta
kannateltavaa

vanha...

oon syntynyt valmiiksi vanhana,
joten
en kerinnyt
päivähoitoihin,
kouluunkin kerkesin vasta
tohtorintutkinnon aikoihin
nyt
elän
nuoruuttani,
oikeastaan opettelin juuri äskettäin
ensimmäisen kirosanankin,
sen kuulin
yhdeltä maijulta,
ekaluokkalaiselta

tämä mun tapa elää takaperin
on
virkistävää,
syntyä melkein vainajaksi,
elää loppuelämä
lapsena,
tässä on potkua

vauvat...

vanhassa elämässä
vauvat ovat
syntyperäisiä,
nykymaailmassa vauvat hankitaan
verkkokaupoista,
joissa niitä on valmennettu
katujen kulkijoiksi

epäjärjestys...

luonto on epäjärjestyksen
järjestyksessä,
  jokaisella on paikkansa,
siellä luontoäitee kaavoittaa
elinvoimaisuuden mittakaavalla,
kukka on elinvoimaisemmallaan
pientareella,
ikihonka paikallaan,
lehtometsät arojen laidassa,
joita ikimetsän metsälampi
varjostaa

nälissään...

ei ihminen nälissään syö,
hän
ajankulukseen kuluttaa,
vaikka
menemistä olisi

kotinurkat...

minä en kotinurkilta
töitä tee,
sillä siellä ei töitä saa,
ollaan vaan,
minä teen töitä missä vaan,
sillä en
jouten mitään
saa

viisauttaa...

ihminen ei ole synnynnäisen viisas,
sillä hän on silloin
aito,
elämä tekee hänestä
tekopyhän herran,
joka toisia viisauttaa,
ihminen on oppimattomien
opettama,
sellaisten pyhimysten, joilla ei ole
takahampaitakaan

viikon eripäivät...

viikon eripäivät eivät nuku
keskenään,
yöt erottavat ja aamut valvottavat,
   maanantaisin palataan
ihmistenkirjoihin,
tiistaina ollaanvaan,
kun taas keskiviikkona tehdään
viginglotto ja kuvitellaan kummia,
torstaina palataan
maanantain aatoksiin,
mutta perjantaina alkaa
ikeniä kutituttaa ja aloitetaan koko
viikonlopun tissuttelu,
viikossa ei ole lauantaita,
eikä pyhäpäiviä

SDP...

sosiaalidemokraateilla on

ylväs historia,

mutta laiha tulevaisuus,

jos

näillä eväillä huomiseen valvotaan

kunnallisjärjestöt nukkuvat ja siellä

valveilla ovat

ahneimmat ja itsekkäimmät,

jotka vain

omaa hyvää parsivat

kaikessa elämässä on merkittävää,

miten

huomiseen kurkotat,

sdp

ei

anna

nuorille mahdollisuutta,

siksi he ovat

toisten puolueitten

päiväkodeissa

helsinki...

helsinki on orpojen pesäpaikka,
tänne maakunnat tyhjentyvät,
tänne kaukomaittenkin
kiharapäät asettuvat,
täällä
ei kunnian kukko laula,
kuten
peräpohjolassa,
josta halla täytti
jakomäet

hiljaiset hetket...

jos ei yön hiljaisimpina hetkinä
radio sois,
mitä minä kuuntelisin,
kuulisinko itseäni syvemmältä,
aattelisinko jälkiäni,
vai nukahtaisinko vain...?

itää...

ajatus itää,
kunhan sitä ei ääneen sano,
mietiskelee vain ja antaa muhia
elämääkin suuremmaksi,
se itää mielihyvän tähkäpääksi,
jolla ravitset itsesi läpi synkimpien
hetkien

turhan rikas...

turhan rikas ei paitaa päällensa
saa,
sillä
köyhemmät niihin pukeutuvat,
jokaisella on harminsa,
toisia ne vangitsee,
toisia vain hidastaen kainostuttaa
turhan rikas tahi
köyhä,
kummatkin ihailevat pehosta,
joka liitelee kukasta kukkaan,
perhosta,
jolla on vähän päällään

Syysilta...

Syysilta ei arjesta eroa,
Sillä
Kaupungin kadut ovat
Luonnottomia,
Ne vievät ja tuovat,
Mutteivat  mitään kuki,
Asfaltti on tyhjänpäiväinen,
Siksi kulkijat eivät hymyile,
Kulkevat vain ovista sisään

laulava mieli...

laulava mieli ei ääntä
päästä,
se hyräilee
silmillänsä ja luo
ympäristöönsä luokseen
vetävän ilmapiirin,
laulava mieli ei ihan nuotilleen
taida,
siksi se hymysuin hyräilee

suomenhevonen...

jokaisella ihmisellä pitäisi
olla
suomenhevonen,
tuo liinaharja hyvänoloinen,
silloin ihminen
kauniimmin
voisi

punkaharju...

punkaharjulla kukkakin kaunistuu,
sillä luonnolla on ikiajan juuret,
ne harjun syvimmät,
punkaharju täytyy kävellä hitaasti ees taas,
  siellä pitää istahtaa,
kuunnella ja katsella,
   siellä voi hypätä
luontoäidin syliin,
  siellä saa ikihonkaa syleillä,
sammalta varpailla kosketella,
  siellä voi
ajan olla

tuoli...

tuoli on laiskan penkki,
vaikka kuinka siinä hikoilis,
vaan toistamaata on makoilu,
siinä näkee koko taivaan,
pilvet ja syvemmätkin, eikä
silloin hiostuta

tuolissa on neljä jalkaa ja
ihmisen kaksi varalla,
maaten selkäranka huilailee,
siin ihminen ajattelee
helpoimpia,
sillä tuolissa roikkuvat varajalat
hoitavat hikisemmät

pienessä kunnassa...

jos kaikki suomalaiset asuisivat
pienessä kunnassa,
siellä olisi koko
suomi,
siellä olisi toimivat kirkonkellot,
jämäkkä vallesmanni,sekä
herttaiset kunnanviraston toimistolaiset,
olisi myös vierasmaalaiset,
jotka lyhtypylväihin nojailisivat,
jokunen pyhiinvaeltajakin,
mutta nyt
iltaaurinko laskee kauniisti
päivän päälle,
jota entisyys peittää

näkisi...

ihminen tarvitsee toista

ihmistä,

sillä muuten hän ei itseään

näkisi

suurmiehet...

suurmiehet syntyvät kuolemansa
jälkeen,
he elävät aikansa
loassa,
jonka aika puhdistaa,
suurmiehet ovat itsetuntoisia
ihmisiä,
he tietävät mitä tekevät ja siitä eivät
aikalaiset ymmärrä,
mutta
   aika
palkitsee

ikihonka...

ikihonka on pitkäikäinen,
alkuun se ihanvaan
männyntaimena metsässä heiluu,
hirvenvasaa väistäen,
auringonvaloon kurottaen,
kunnes vartensa onkin
sähköpylvään kokoinen,
silloin sen on harvennushakkuita varottava,
metsurille hauista näytettävä,
siit alkaakin komea runko paksuuntua,
latva pilvien alareunoilla heilua,
silloin sillä on tukeva
fiilis,
ja se tuottaa käpysiä senkun ehtii,
jotta jäisi aukkohakkuista pystyyn ja
viimein saa
lopunelämänsä kelottua,
suoden
kololinnuille kodin,
haukanpoiksille tähystyspaikan

ilmasto...

ilmaston tuntee

sierainten kautta,

ellei ole nuha,

silmät näkevät,

jos katsoo sillä silmällä,

ilmassa on kaikki mistä elollinen

otteen ottaa,

vaikkei siinä ole oven kahvaakaan

talvipakkaset ja kesähelteet,

syksyn sateiset sienimetsät ja

kevään orastava elämä syntyvät

ilmastosta,

siitä,

jota

ihminen urakalla

tuhoaa

200 vuotias...

ihminen voisi helposti elää kaksisataseksi,
senkun vaan eläisi värikkäästi,
söis just sopivasti semmoista,
joista iho tykkäis,
mut
mitä hyötyä siitä ois,
kun
ikätoverit ja heidänkin jälkeläisensä
ovat poissa...

jossakin...

jossakin on syvin hyvä,
semmoinen rauhaisa elämä,
jossa ei aamut itkulla herätä,
päivät eivät kivusta hengitä,
eikä iltaisin tarvitse itkulla
uneen vaipua,
jossain

lapinpöllö...

loppuun muuttanut kylä herää
aamuun,
jossa ei ainuttakaan
ihmisääntä,
vain aamurusko,
jonka varjossa aamuvirkut
eläimet heräävät,
lapinpöllö tarkkailee kylänraittia,
sen silmä on huomannut aamuvirkeän
kulkijan,
metsähiiren
   lapinpöllö ei pitäisi näin etelässä ollakkaan,
mutta täällä on eväs helpommassa,
siksi se tänne asettui ja ihmeekseen
huomasi seudun olevan ihmisvapaata,
lapinmaassa sentään tuli muutama vaeltajia
näkyville,
täällä vain jätetyt jäljet

mielenmukaista...

kaikki ei ole mielenmukaista,

ei oikeastaan

mikään

ja siksi

ihminen jaksaa

huomiseen,

sillä hyvään oloon kyllästyy

ja seuraava aamu ei kiinnostaisikaan

juppi...

jokaisen jupin tulisi kerätä
ämpärillinen viinimarjoja,
kupillinen lakkoja ja
korillinen sieniä,
silloin he ymmärtäisivät miten
esivanpensa pysyivät hengissä ja
antoivat
jupille elämän siemenen
  jokaisen jupin alku on ollut
nöyrissä ihmisissä,
juuri sellaisissa,
joista kaikki nykyinen
nuortuu
   turvenuijienkin olisi hyvä käydä
venyttelemässä steissillä ja ajella
sporalla,
jotta ymmärtäisivät elämän
laidat

uusi kevät...

ihminen elää päivän kerrallaan,
niinmyös
kukkanen,
mutta sille aukeaa ain
uusi kevät,
ihminen vanhettuu pidemmän päälle,
se viimeinen kevät onkin
näkemisen arvoinen,
toisin on kukkasella,
se ain
kevätsäissä komistuu

voittajakoroke...

voittajakorokkeella seisovat
ihmiset,
jotka
    ovat kovasti harjoitelleet,
siksi he hymyillen
nauttivat,
voittajiksi ei tulla sattuman oikusta,
ei tuurin tuomana,
vaan uurastuksen ja ahkeruuden
taipuisalla mielellä

koulutie...

koulutie lapsen tulevaisuuteen vie,
eikä sinne ole muuta tietä,
ei ainuttakaan
oikotietä,
sieltä elonopit elämään,
sieltä tiedon taidot
arjen pyhinpiin

kiiltomato...

kiiltomato ei heilasta
päivänpaisteessa,
se tahtoo syyspimeillä
keimailla,
se riiuureisulleen laittaa
pyhäpuvun,
kaukovalot ja silmäluomiin
kiilloketta,
se ruohontupsun viereen
asettuu,
nuorikkoaan odottamaan

sillonkun...

silloinkun  menee mukavasti,

päivät ovat lyhyitä,

kun taas

toisinpäin,

niin kaik

nurinpäin

ketunpoika...

ketunpoika halusi

ihmisten ilmoille,

siksi siitä tuli kesykettu ja

se asustelee kerrostalon kellarissa,

se ei halunnut olla enää luonnon armoilla,

jossa sai vain pyytämäänsä ruokaa,

se ei enää halunut nitistää jäniksenpoikaa,

eikä sitä kiehdo myyrän sisäelimetkään,

vaan se tahtoo

evästää

pikaruokalan roskiksen tuntumassa,

jossa saa lämmintä kuumaakoiraa ja tulisia

lampaanpihvejä,

joissa on eteläaerikkalaista maustetta

kärpänen...

kärpänen ei tykkää kylmästä,

siksi se kesällä

pörrää ja talveksi

tapetin suojiin nukuttuu

kärpäsellä on tässämaailmassa tärkeä

tehtävä,

tärkeämpi, kuin ihmisellä,

se sopii

linnun suuhun

musiikki...

musiikki on tunnelmaa,
sillä on monta kieltä
ja sitä esittävät ihmiset,
joilla on
mieli,
unelmat ja haaveet,
joita he soittimillaan säveltävät,
mielikuvillaan esittävät

musiikkia ei voi tehdä,
vaan
sitä sielulla tulkitaan,
sillä mielensyvimmistä
sävelet arkeen sointuvat

ruumisauto...

sivukylän tielle on
koppakuorikainen kuollut,
auto vei siltä hengen,
auto,
joka kulkee kerran vuodessa,
silloin, kun ruumiskuormaansa
hakee
koppakuorikainen, joka kerran vuodessa
ylittää tien,
olihan se vihille menossa,
omiinsa

ruumisauto rahtaa kerran vuodessa
hautausmaan ylivanhat asukit
kaupunkiin,
siellähän tarvitaan
istuksille
hivenaineita

kerran vuodessa voi tapahtua
mitävain,
sivukylissäkin

pieni kylä...

pienen kylän ilme on
ihmiset,
sillä he kylän tekevät,
jokainen käsipari ahertaa,
jokaisen mielipide tunnetaan ja
yhteiseksi hyväksi muotoillaan

kaupunki pärjää ilman ihmisiä,
siellä on
monikansalliset arvon orvot,
jotka digiajassa elintoimintoja
säätelevät

pienessä kylässä kukkuu
käki,
se tykkää,
kun
ei tarvitse metroon keritä

rattori...

rattori on maanviljelijälle
elinehto,
sillä peltosarat ovat pitkiä,
eikä niitä suomenhevonen kerkiäis
päästäpäähän viljelijää kuskailla,
sil
niin on lyhyt tämä romanttinen suomen suvi

toisin oli ennenvanhaan,
silloin polle hoiti
tiluksen työt,
perunavaot ja puunajot,
jotka liinaharja suomensoma
hirnahtaen hoiteli,
silloin oli aikaa hehtaarille,
siihen suvi hyvin riitti

välinpitämätön...

ihminen ei voi olla pysyvästi
viisas,
ei tietämätönkään,
mutta välinpitämätön
voi,
eikä se tauti
elämästä lähde,
vaikka kuinka
välittäis

ruikuttajaan...

paarmat tykkäävät työläistä
ihmisistä,
sillä ne rakastavat hientuoksuista verinahkaa,
josta ravinnon lopuksi elämäkseen ahmivat,
   itikalle on ihan sama
minkä konnan verta imevät,
sillä pian heidän kohtalonaan on
linnun suussa muutenkin uikutella
  kumpikin pärjäisi elämässään ilman
ihmistäkin,
sillä silloin ne voisivat
keskittyä
  sammakoihin,
noihin ruohikon ruikuttajiin,
jotka ennenpitkään käärmeen suussa sukeltelevat ja
käärmeet kuukaudeksi ravitsevat,
kunnes niittenkin aika koittaa,
jäädä hienon auton alle,
josta linnut sen hoitavat

sota...

sodat syttyvät,
kun järki
loppuu,
  siitä hyötyvät
ventovieraat perikunnat,
jotka kuolemaa suutelevat,
semmoiset vieraat,
jotka  lietsovat

sukulaiset...

eläimillä ei olisi sukulaisia,
ellei heillä olisi
kantakirjoja,
ei ihmisilläkään,
vaikka hulluus periytyy

marathon...

marathon on ylipitkä matka,
sillä on uuvuttavat
hetket,
eikä sitä voi
hymyillen kulkea

syvyyksiin...

merellä huomaat

elämän,

aistit kokosi ja rakentelet

elämääsi,

rakentelet niin, ettei siihen

turhuudet kuulu,

sil

merellä et voi olla millätuulella

tahansa,

sinun täytyy luovia myötäisissä,

meri keinuttaa toivokasta,

mutta syvyyksiin turhuudet uittaa

sateen jälkeen...

sateen jälkeen hiljaisuus
tuoksuu,
äänet kuuntelevat ja metsänpuut
kumartavat,
maan pienimmät tanssivat,
sillä
heille sade on pyhäpäivä,
jolloin,
kaikki turhuus on hiljaa,
sadepisarakin lätäkköön ääneti
laskeutuu,
johon se piirtää pyhäpäivän kuvan

ukkonen...

ukkonen hiljensi äänekkäät
huutajat, koiranpennun viltin alle
tyynytti,
ukkonen tuo,
luontoäiteen ärjyhetki
katkoi puita ja viskoi sähkötolppia,
mut
tikanpojan kotokolon säästi,
sillä äitee ain
pienenpiään
varjelee

menneisyys...

menneisyys ei viemäristä vetämällä
häivy,
eilisesi seuraa sinua
almanakassa ja isoäitisi
muistoissa,
menneisyys on eilistä,
mutta sillä on
tulevaisuuden juuret

yhdysvallat ja pohjois-korea...

yhdysvallat tasoittaa
korean niemimaan,
atomivoimalla on luojan tuskainen ilme,
mutta
se hymyilyttää
mielipuolia,
siksi heitä leikki kiinnostaa,
paitsi niitä, jotka tulevat elämään kuolleina

ruoholahden pysäkki...

ruoholahden pysäkki
pullistelee ihmisistä,
jokaisella on johonkin
matkanpää

ilomielinen lokki
liitelee ja näyttää taivaan  merkit,
kuinka liidellään
leipäpala nokassaan,
jonka se
nappas pienen lapsen suusta

kaikilla on surumieli,
vaikka eurolla pääseekin
turkuun

koppakuorikainen...

koppakuorikainen on
hevijätkä,
komia lady,
sille on ykshailee miten
ihminen luontoa suojelee ja ojia
kaivelee,
sillä
hällä soi metallimusa,
jossa maailmanloppu heiluttelee
huomispäivää

vanhuudenhöperö...

vanhuudenhöperöksi tullaan
ihan
tavallaan,
mutta viisas hullu istuu aina
toisella
pakarallaan,
jottei toinen puutuis

aurinko...

aurinko nousee ain
tuon männynoksan
rakosesta,
sieltä se sirkistää
silmäkulmaani ja
huomentaa

aurinko kiertää koko mökkini
päivässä,
tiedän kellon olevan kolme,
kun
se porottaa kaivonkannen vesipumppuun,
kun pimenee,
se luo varjon
omenapuusta

nyystölänkylä...

merilokki istuu
nyystölänkylän vanhalla
linja-autopysäkkillä,
istuu ja vartoo,
jotta pääsis
suomenlahteen,
kotioon,
mut
vuorot eivät ole kovin tiuhat

yö...

yö antaa mahdollisuuden
kuulla,
yössä kukkivat päivänvalossa
lakastuneet
mielet,
yö,
sillä on aikaa
aamunsarastukseen

luonnonkukka..

ihminen muuttuu,
siksihän apinasta tähän pisteeseen,
nelivedosta toiseen,
ihminen jalostuu enemmän, kuin
luonnonkukkaset,
jotka iät ja ajat kukkivat,
mut
ihminen silloin tällöin,
    hyvillämielin
hyvämieli on aidon hymyn
salaisuus,
se saa ihmisen
luonnonkukaksi,
    viattomaksi luonnonkukaksi,
mut
ihminen ei tarvitse säävarausta,
ihminen voi hymyillä talvipakkasillakin,
syysmyrskyissä, sekä levottomissa oloissa,
kuntaas
luonnonkukka kukkii
hyvissä säissä
iät ja ajat

pieni kunnankylä...

pieni kunnankylä,
kylä jossa on suuria taloja,
laajoja tiloja,
kylässä,
jossa ennenvanhaan elämä loi,
mut
nyt on syksy,
elämä hiljentynyt,
muuttolinnut muuttaneet,
jäljellä on taivaanrantaa
ja eilistä

pienessä kunnankylästä ovat
poismuuttaneet
elämäntekijät,
kirkko ja äkäinen pappi,
sekä
työ

kun aikanaan kunnankylä
asettui,
oli aika toisenmoinen,
silloin elämä oli pihapiirissä,
nyt
suurten kylien kirkoilla,
joissa
äkäiset papit
tuhmuuksia karkottelevat

päijänteen saimaa..

päijänne on iso järvi,
mut
isompi on serkkunsa
saimaa,
jossa norppa asustaa
ja
puruveden muikku
uiskeltaa,
kalakeitto hälvän rantakalliolla,
siin juhannus
mitä maukkahin,
jota maailman suurin puukirkko
somistaa

toivo ja unelma...

ihminen elää
toivosta ja sen
unelmasta,
heistä....

mielenlaatu...

elämä on kaunista,
sillä on
pyhäpäivän ilme,
ja  helppohoitoinen
mielenlaatu,
kurttumielenäkin se kukkii,
jo sillepäälle sattuu,
mut
mieletön mielenlaatu
lakastuu,
talven mittaan pakastuu

omavastuu..

ihmisen omavastuu on
sataprosenttista,
henki on ainutlaatuista,
joten siitä ei alennuksia saa,
vaikka olisi pitempiaikainenkin
sopimus,
mutta muihin
kohteisiin sovelletaan
asiakaan ja vakuutusyhtiön
solmimaa sopimusta

viisaudet...

kaikki viisaudet eivät asu
päässä,
se vain niitä omaksuu,
tilanteisiin altistuu,
siksi on samantekevää onko iso vai pieni
pää,
tukaton tai harjaniska,
sil
kaikki viisaus asuu
luonnossa,
siellä karhuemon onkalossa,
sademetsien kainalossa,
inarinjärven
syvyyksissä,
siellä lehtometsien siimeksessä
viisaus lymyää

hetki...

hetki on paljon,
se on enemmän kuin
koko ikä,
se on osanen
kaikesta

onni...

onni on mielenjyvänen,
tuo hetken tuliainen,
joka arkeen majoittuu,
täyteen tähkään laarittuu,
onni on elämän kerjäläinen,
joka ei elämättömän nälättömälle
komistu

nuoruus...

nuoruus on ihmiselämän
rakkainta aikaa,
aikaa,
jolloin elämä tulevaa odottaa,
aikaa,
jolloin ei tarvitse jälkiään parsia,
nuoruudessa
on unelmat,
jotka eivät ole viellä
rauenneet

puolensa...

asioilla on puolensa,

hyvät ja toisensa,

sillä 

asioilla on kuvansa

työläinen käyttää

raskainta oikeuttaan,

lakkoa,

palkanmaksaja taas ajattelee

tasettaan,

jos järki kaikesta päättäisi,

asiat kumartaisivat

kuvaansa

tunne ja järki,

kahden liitto,

joilla on

puolensa

tavalliset...

ihmisen ei soisi syödä
jatkuvasti
tavallisesti,
sillä
ne eväät on nuoltu ennenkin,
ihmisen pitäisi syödä sillointällöin
erikoisesti,
sillätavoin,
kuin ei koskaan aikaisemmin,
    nälän ilmaantuessa
ei saisi syödä mitään,
nuoleskella vain,
muistella notkuvia pöytiä ja maukkaimpia
iltapaloja,
tätä ruokailutapaa kerran pari viikossa,
niin
a´vot,
keho sitkeentyy,
silmät näkyvät poimujen rakosista ja ilme
virkistyy,
ihmiselle tulee helposti semmoinen fiilis,
että pitäis mennä latotansseihin,
sil
hänhän on keventynyt, joten askeleet
tuntevat polkan tahdin

satasen liitelijä...

pitkien matkojen juoksija ei mitään koe,
juoksee vain
loppuaan kohden,
mut
satasen liitelijällä on
aikaa

taustajoukot...

ihminen urheilee,
mut
mut  myös
etanat,
joilla on kaikenlisäksi koko
elämä tukenaan,
ihmisellä vain
taustajoukot...

suojatie..

ihminen ei elä

yksikseen,

siksi tarvitaan suojateitä,

annathan

mahdollisuuden

Koulutie...

Koulutie on nuoren
Tie,
Se opit ja taidot
Kartuttaa,
Sieltä nuori elämäänsä
Sisustaa

Tyynyttää..

Ilta on enemmän,
Kuin aamu,
Sillä sehän kaiken
Tyynyttää

Huoleton hetki...

Joskus on sellaisiakin
Hetkiä,
Jolloin kaikki on
Hyvin,
Silloin on tyhjä mieli,ei huolen huolta
Mietittävää,
Ei aatosta ratkottavaa,
On vain vaivaton hetki,
Jonka tietää loppuvan

tyhjäntien päässä...

kukkaset,

niillä on

ain

hyvää sanottavaa,

rukkasilla hyvästit kerrotaan,

mut

ohikulkemalla olet tyhjäntien päässä,

siellä jossa

on tyhjää

yön viimeisemmät...

pikkasen ennen aamua on ihan
hiljaista,
yön viimeiset menneet
nukkumaan,
aamun ensimmäiset
eivät viellä heränneet,
mutta
vuorotyöläiset valvovat,
usein unisia valvovat,
elon
paikkoja parsivat

kuherrella...

ihminen on oppinut kävelemään ilman

kouluja,

osaisiko hän elää laskematta ja vähentämättä?

kyllähän hyvinkin,

mutta silloin

ihminen tyytyisi vain välttämättömämpään,

hälle jäisi aikaa

kuherrella elämänsä kanssa

ja

se tuntuu nykyihmisestä brutaalilta,

joka on tottunut muovikortilla

onnea ostamaan

herrojen hyvät työt...

herrat palkitaan hyvästä työstä,
mutta miten
alamaiset?

herroja on niin vähän,
ettei lakkoase kannattaisi,
siksi hyväveli-verkostot hommia
hoitavat

palkka on riittävä,
kun siitä tulee kylläiseksi,
loput
on syytä antaa
nälkäisemmille,
jotta katukuva suurinpiirtein
toimeen tulisi

lämmitä savusauna...

lämmitä savusauna,
juokse alasti itä-suomalaisessa
ikimetsässä,
jossa sotamuistot yhäkin näkyvissä,
näytä montaa muutakin
ihmettä,
saat kylään ventovieraita,
jotka ovatkin ainoita kävijöitä,
jotka tuovat tuliaisia...

kissanpentu..

ihminen oli alkujaan
kissanpentu,
sitten se kasvoi ja rupesi lukemaan
aakkosia ja laskemaan
herkkupaloja,
sekä innostui koulunkäynnistä,
tosin vain siitä syystä,
että siellä on välitunnit,
niitäkun ei kissoilla muuten ole
  ennenkuin mirrit siirtyivät toiselle luokalle,
heistä olikin tullut nykymallisia
ihmisiä...

Päärautatieasema...

Kivikatuinen kaupungin syli,
Päärautatieasema,
Sillä tänne tullaan ja lähdetään,
Jos
Eletään

Etelän tuotteet...

Pohjoisen ihmiset syövät
Etelän hedelmiä,
Öljyä käyttävät,
Voivatko kaikki hyvin?

pieni elämä...

pieni elämä on täydellistä,
sillä silloin kerkiää elää ja
olla
itsensä kanssa,
suuremmissa elämissä jää
paljon kokematta,
itsensä

aamut...

aamussa on syksyn tuoksu,
marjapensaitten oksat taipuvat tertuistaan
omenanposket punertavat,
kehäkukkapenkisstä tulee
kukkasten tuoksu,
joka aamuisin on aidoimmillaan

siili vipeltää liiterin kulmalla,
kissani seuraa,
mut antaa kaverin mennä,
ovat tutustuneet

lähden töihin,
aamuvuoro,
yö-vuorosta tulen samaan aikaan kotiin,
siksi rakastan
aamuja

ajokoira...

ihminen ei ole ajokoira,
mutta
siksi ryhtynyt,
hän on markkinavoimien hurtta,
joka tuo isännälleen saaliin ja saa
vaivoikseen vaivasenluun

Ikimänty...

Avomerellä ei ole ikihonkia pystyssäpäin.
Mut
Ne seisovat ylväinä ikimetsässä,
Sil
Ikihonka on metsän herra,
Jolta muut kysyvät mielipidettä,
Etenkin metsien lapset,
Taimenet ovat ikimännyn
Sydäntä lähellä

Luistais...

Elämässä on iltapäiviä ja
Aamun sarastuksia,
Niitä voi olla tuhottoman paljonkin,
Mutta useimmiten
Tarpeeksi
Jos aamut loppuisivat,
Ei iltojakaan tulisi,
Joten kaikenlaisia kelejä tarvitaan,
Jotta
Elo luistais

Ilomieli...

Ilomieli istuu harmittoman
Mielessä,
Mut kyl sinne murhekkin sopii,
Sillä
Siitähän se ilo niin herkästi
Helkähtää

Jälkipolvi...

Nykypäivän ihminen on
Eilispäivisten
Jälkipolvea,
Nyt ei aapista lueta,
Ny
Dikigiaikaisesti päntätään
Tietokantoja älynkansiin,
Joista tiedot taidot opitaan
   Yks vain on heikkoo,
Päässälasku,
Jossa nuppi raksuttais,
Sillä siellä ei ole valmiita
Ohjelmistoja,
On vain räknäystä,
Joita ihan ihekseen sovelletaan

Adelea...

Ade se tarhaan tanssien saapuu,
Kaverit portilla jo oottavatkin ja
Aamuaurinko hymyään suo,
Tutut leikit kavereitten kansa heti
Rytmin päivään tuo,
Siin
Ei pikkunirhasut mieltä toiseks vie
Viimein päivälepo koittaa,
Silloin
Ruoka maittaa,
Kun
Päivän touhut hetkeks syrjään
Laittaa

Nella ekaluokkalainen...

Nella se kouluun viilettää,
Ekaluokalle tallustaa.
Opintielle uutukaiselle,
Sieltä opit ja tiedot hankkii,
Kaveritkin hihaan tarttuu

Ensin kotitietä tuttu pätkä,
Sitten isompaa aika matka,
Kunnes
Isontien ylitykseen joutuu,
Siinä nelluska katsoo tarkkaan
Vasemmalle ja oikealle ja vielläkin
Vasemmalle,
Kunnes tien ylittää ja koulun pihaan
Hymymielellä saapuu

porkkananvarsi...

porkkananvarsi komian tuuheana
nökötti,
niitä nökkötti rivissä paljon,
kuten oli tarkoituskin,
istutinhan ne kevään korvilla

nyhtäessäni porkkanan maasta,
sitä ei seurannutkaan
porkkana,
vaan myyränpää,
joka hymyili ja kiitoksia jakeli

nostelin porkkanavarret ja kompostiin saattelin,
mulla ei jäänyt vaivaistakaan porkkanaa,
mut
kuitenkin olin hyvilläin maanelävän puolesta,
onhan mulla ainakin yksi ystävä

kiire...

kiire auttaa menenemään,
se oikoo sarkojen yli,
sitä ei kiinnosta jonninjoutavat,
se tahtoo suorintatietä perille,
kiire ei vetelehdi,
ei katsele sivuilleen,
vaan kulkee
varjotta keskipäivään

Synkkä mieli...

Synkkä mieli on
Katalan matala.
Se ei sovi elämän siltojen alitse,
Eikä se tahdo kellekkään
Hyvää päivää sanoa,
Vaan kulkee kyttyrämielellä
Mootoriteillä

Läkähdyksiin...

Kun ihminen juoksee itsensä
Läkähdyksiin,
Hän on juossut
Maratonin,
Hän voi elääkkin läkähdyksiin,
Mut
Siit ei henki tasaannu,
Vaan arjetpyhät hänet
Kuivuttaa

Kaunamieli...

Ihminen jolla on kaunamieli
On surkia
Näky
Tämmöinen ihminen on elämälle
Myrkyllinen ja se jättää kylmät
Mielet

Ikävä...

Mennyt voi hyvin,
Jos
Annoit sille osoitteesi,
Mut
Jos vain lähdit,
Se ikävöi

Tyynimieli...

Tyynimieli on tasainen tila.
Se hengittää, muttei ryvi
Äänekkäästi
Mielessä ei päivää ei yötä,
Ei aamunsarastusta,
Eikä iltaa ramasevaa,
Tyynellä mielellä ei päästä
Mihinkään,
Eikä kukaan käy kylässäkään,
Se
Joutoaikaa kehrää

Tapiolantori...

Sateisella tapiolantorilla
Yksi vaivainen kulkija,
Joka on vierailta mailta
Kerjäämän tullut,
Hän pyysi elatusapua,
Mutta en voinut antaa,
Kun itsekkin olen vähissä varoissa,
Tuo kummajainen suuttui,
Sylkäsi ja vitut haistatti

Alkuasukkaat...

Alkuasukkaat ovat aina
Sukupuuttoon kuolleet,
Heihin tauti kavala tarttunut,
Pois kotikonnuiltaan riistänyt,
Tilalle tuli salskea tuliainen,
Joka tuhosi entisen,
Kasvatti tulokkaat,
Nuo kaiken alleen jättävät

Uni...

Unella ei ole todistajia,
Sillä ei ole tuomareita, eikä
Tuomiovaltaa,
Siinä herätään pikkasen ennenkuin
Haluttais

Helsinki...

Helsingissä ei voi syntyä,
Mutta voi asua pienessä huoneessa,
Jonne kuuluvat saapuvien laivojen äänet,
Sinne kuuluvat myös bulewardin puokikiihkeät
Askeleet,
Jotka ovat saapuneet syntymäkunnistaan
Helsingissä ei tarvita paimenpoikia,
Täällä tarvitaan yömyöhään auki olevia
Ovia

Tarina...

Olen tarina,
Itseni kokoinen,
Elämäni suuruinen.
Koko matkani pituinen

Tarinani ei monia kiinnosta,
Sillä muuthan muualta kotoisin,
Sil
Lähikulmathan ovat tarinani mittaisia

Kihti ja mikreeni...

Kihti ja mikreeni,
Vaivat ukkovarpaasta
Silmäkulmaan,
Ne toisinaan kutittaa,
Kovasti harmittaa,
Mut mitä niist,
Sillä
Tauteja on pahempiakin,
Joten,
Sillä silmällä ukkovarvasta
Kutittaa...

Tuntuu...

Ihminen rakastaa jos siltä
Tuntuu,
Rakastaa voi vain
Sydämmelläään,
Muut turhaa lie

Aamunkoi...

Lupauksia ei kannata vannoa,
Sillä vannotut valat
Aamunkoissa
Katoavat

Itku...

Itket harvakseltaan ja
Silloinkin salassa,
Mutta muistatko lapsuudesta
Kuinka helppoa se oli missä vain,
Muistatko, kuinka se autttoi,
Helpotti ja monesta tukalasta jutusta
Pelasti,
Itku
Ja nauru,
Niillä pääsee mihin vain...

hetket...

     hetket, nuo taaksejääneet,
     kuljen
matkallain eteenpäin,
sillä hetket
taakseni jääneet,
niissä on vain muistojen kaipuu,
joilla matkaani teen

kuljen elämäni loppuun,
niin on kohtalossa määrätty,
jälkeeni jää hetket, joista saan
matkaani voimaa,
kun aikanaan saavun, enkä enää voi,
muistelen kulkemaani matkaa ja suljen
    hetket itseeni

pieni kylä...

pieni kylä ja uppiniskaiset
entiset nuoret,
siinä on semmoinen kunnanvaakuna,
että oksat pois

ihmiset, jotka yhä heinää seivästävät
ovat kunnon ihmisiä,
mutta nyt sitä paalaten
virtastetetaan

pieni kylä on luonnonlinnuille hyvä
elää,
siellä viihtyy myös
ihmisluonne kiireetön,
siellä elämä viel
luonnollinen

rupenrapinat...

elämä muuttuu,

keväät pitenevät

ja

syksyt jouluun ehtivät,

talvisäät hetkeen mahtuvat,

mutta ääretön avaruus ei muuta muotojaan,

kuu ja tähdet yhä vain aurinkoa kiertävät,

sillä pohjantähti niille muuten rupenrapinat antais

Hyvämieli...

Hyvämieli syntyy helpon viattomasti,
Kunhan et vain tuhmuuksia tee,
Joista tunnontuskat sydämmees jäis
Pikkasen voit kujeilla ain,
Sillai hyväntuulisesti vain

Voimasanat..

Viimeisellä portilla olet
Viaton,
Teeskentele ja hymyile,
Niin kyllä sinut hyvään hoivaan
Saatetaan,
Mut,
Jos kuitenkin joudut
Kuumimpaan huoneeseen,
Niin
Latele kaiki tuntemasi voimasanat
Vastaanottajalle päin naamaa...
Pelastut,
Sillä piru ei varmoja saataviaan
Ennakkoon peri

Tutut:-).

Ihminen asuu itsessään
Vain hetkittäin...
Useimmiten hänet tapaa
Toisissa,
Siksiköhän kaikki tuntuvat
Jotenkin tutuilta?

Ihminen ja susi...

Ihminen ja susi,
Kaksi alkuunsa pelottavaa ilmestystä
Mut kun
Lähemmin tutustuu,
On helppoa heidän kanssaan
Syvällisimpiäkin jutustella....

Hullu...

Ei se hullu ole,
Joka itseään kutittelee,
Eikä hän,
Joka ei joka herralle kumartele,
Hullu on se, joka
Näin näkee

köllöttelen...

työ on riisunut minut
vapaudesta,
se on nälällä ja kurjuudella
pelotellut
ja
minä hullu
uskoin,
raadoin itseni sitkeäksi hulluksi,
perkeleitten sylikoiraksi,
kunnen
valastuin,
ny
köllöttelen

kukkanen...

kukkaset lakastuvat,

koska katseesi väsyy,

tunteesi kyllästyvät ja katselet

niiden yli

kukkanen on hetki,

semmoinen hetki,

joka tarvitsee

katsettasi

kukkasta et voi omistaa,

etkä anoppiakaan,

voit vain kerätä maljakkoosi

tai vain

katsella

kurkin...

kurkin kerrostalon ikkunasta,
kunnan omistamasta,
vuokrani on maksamatta,
on krapula,
se tuli
hyvän jälkeen

kadulla kiertelee kerjäläisiä,
karttavat maahanmuuttajia,
paikallisille uhittelevat,
niille,
jotka pakenivat keskustapuoluetta,
ovat ihan
perussuomalaisten näköisiä,
mutta
kovin ovat kalpeita

vaihtoraha...

ihminen on vaihtoraha,
hän on luonnon vaihtoraha,
luomakunnan tavaratalossa tarvitaan
vaihtorahoja,
sillä kortit eivät käy

kertolasku,,,

ihmisen ei kannata ulkoa opetella
paljon mitään,
vain kertolasku kannattaa,
sillä se ei huonoissakaan
olosuhteissa
vähene

Näppituntumalla...

Elämä eletään näppituntumalla,
Eihän sitä muuten voisikaan,
Sillä aamut eivät
ole
Toisintoja eilisestä eikä
Huomista ole viellä herätty

Itäsuomalainen...

Itäsuomalainen ymmärtää
Kylmän ja pelon,
Hän
Käsittää ilon ja kesäyön varjot,
Hän elää kolkassa,
Jossa jokaisen täytyisi saada
Pohjakoulutus elämäänsä

moskovan kautta...

ihminen ymmärtää,
jos on ennen kokenut,
mutta uutta hän vain
käsittelee,
niinkuin alkuihmisen pitääkin

ihminen on ajokortti-iässä,
tulevaisuus määräytyy
liikennevirran mukaan

alkujaan ihminen oli
käsivoimainen,
puunlatjusten peijakainen,
mut
sitten maankamaralle asettui,
jalkapalloa alkuunsa pelaili,
kunnes hoksas,
että autolla olis tyylikästä kurvailla,
ajoi kortin ja varasti volgan ja antoi mennä
päin
helvettiä,
mutta moskovan kautta

kaatopaikka...

kaatopaikka on ihmisten jäte,
siellä mielelään
jäte muhii,
turhuutta sulattaa,
turhan ahneen loppusijoitusta
lahottaa,
josta lintuset osasen ottavat,
maanmatosina kiertotaloutta ylläpitävät

lentokone...

lentokone liitelee
varmasti auringon energialla,
siksi savuttomasti päämääräni saavutan,
ellei tumma pilvi kohdalle osu

lentäminen on ahdasmielisten
liitelyä,
sillä hehän eivät muutenkaan
paikoillaan pysy

lampi...

pisarat tippuvat lammen pintaan,

lumpeenlehdellä makoilee

vesisirkka,

lueskelee päivän lehteä

metsälammen pinnasta näkyy kirkkaalla

päivällä taivaalle saakka,

mutta nyt pintaa sadepisarat pommittavat,

siitä tykkäävät

vesiliitelijät, jotka luistelevat pisaroiden

tekemissä kuvioissa,

ahvenet ihastelevat heitä, mutta eivät tohdi niitä suuhunsa

napsia, sillä

ne ovat

lammen rakastetuinpia,

sillä niillä on pyhä

henki

luonnon lait...

eläminen on ihan helppoa,
senkun vain
kävelee ja naureskelee,
jos huvittaa,
jos ei nappaa, voi siltikkin
hyvin voida

ennen ja jälkeen elämää
ei tarvitse kiirehtiä bussiin, eikä tarvitse
tilailla lääkäriin aikoja,
sillä
kukkasilla on luonnon lait

pyhäuskovainen...

en ole pyhäuskovainen,
tuskin
arkinenkaan,
mutta tunnen kuinka sisäinen
lämpö mieltä myötäilee, kun elää
sovitun hyvästi,
mitä vähemmän teen tuhmuuksia,
sitä tyynenpi oon

sade...

sateella ihmiset unohtuvat,
sisätiloissa vain tutut nutut,
ikkunatkin tyhjää näyttävät

sade ropisee, jos oleskelee
teltassa tai asuntovaunussa,
jos keskellä kerrostaloa,
ikkunatkin tyhjää näyttävät

sade kadottaa joutilaat,
vain kadunkorjaajat jatkavat

varikkokettu sulo...

varikkokettumme sulo ootti
uskollisesti, kun
vuoroni loppui,
loput eväät yhdessä
nautittiin,
hyvät yöt toisillemme
toivotimme,
kädestäpitäen morjestimme

sulolla on monta ystävää,
se, jokaista vuorollaan
tervehtii,
makupaloja maukkaita
napostelee

Hetki...

Hetki,
Se on
Paljon...

Muurahaisen sukupuolitauti....

Muurahaista ei nyt
Naurata,
Sillä on sukupuolitauti,
Sen se sai
Vaimoltaan,
Joka ties mistä,
Siksi muurhaista ei nyt
Hymyilytä,
Vaan
Raavituttaa...

Navikaattorit...

Ihminen on luonut
Harhat,
Luonto hedelmätarhat,
Joissa
Pyhimykset iltapäiväänsä viettävät.
Eikä sinne ihminen osaa,
Vaikka sillä on
Navikaattorit

Luonnonsäät...

Luonnolla on kesät talvet,
Aamut ja yöt,
Luonto taitaa elonrytmit
Luonnonsäät,
Siksi jokainen kevät se
Virkiää,
Syksyllä sadotuttaa,
Talvisäillä luonto itseään huoltaa

Lentojätkä...

Istun pääkaupungin korkeimman
Kerrostalon ylimmässä kerroksessa,
Näen vieraan maan,
Laivat ja meren sinisen,
Näen täydet kadut,
Ihmisiä,
Kaikki menevät
   Hymytyön mieli tarttuu minuunkin,
Lemmenjoen lentojätkään,
Joten laskeudunkin tuotapikaa ja
Hinaan itseni pohjoisen junaan,
Sinne missä en tätä koe,
Korkeimman kerrostalon hymytöntä
Näkymää

Massamuutto...

Ihminen ei massamuuta,
Kuten linnut,
Mut lomillaan viikon tahi kaksi
Itseään auringossa kylvettää,
Tuoden ripulit ja muut tarttuvat tuliaiset,
Joita sitten
Sairaslomallaan hoidattavat
   Toisin on lintusten liidot,
Syksyn tullen etelään lennetään,
Kevään saapuessa takaisinpäin.
Mutta eivät ripulit pyrstössään,
Vaan elämän intoa höyhenissään

Maat ja taivaat...

Suomalainen on ujo,
Mut hetken vain,
Kun hän saa
Katseensa
Vieraan
Silmiin osumaan,
Aukeavat
Maat ja taivaat

Vertaansa vailla...

Ei ihminen ole vertaansa
Vailla,
Ihminen osaa laskea ja
Vihille mennä,
Mutta
Ei taida luonnollista elämää

Liian viisas...

Liian viisaaksi ei kannata keritä,
Sillä silloin
Suuretkin arvoitukset
Aukeaisivat,
Ne,
Arvoitukset,
Jotka elämää ylläpitävät

katoat...

päivät tuntuvat öitä pidemmiltä,
sillä valvon ja katson sinua
pidempään,
kuljen kannoillasi,
mutta et pysähdy,
vaan
yöhön katoat

Terveystalo....

Muurahainen viheltelee onnellisena,
Se kävi
Terveystalossa,
Vuositarkastuksesa,
Ruoto tutkittiin,
Nesteet punnittiin,
Elintapoja kyseltiin ja
Painepuntarilla paineita
Mitattiin,
Hyväksi havaittiin,
Tosin ikähyvitystä saatiin

rakkaus...

rakkaus tuntuu ain hyvältä,
sen tuntee
hyvänmielenä,
jossa ei sanoja taota,
sillä luonto ei puhele,
se hymyilee luonnollisuudellaan,
joka
tarttuu
kanssakulkijaasikin,
rakkaimpaasi

laihuttaa..,,

ihminen on hyvillään,
kun syö,
mutta puntari irvistää,
paidannappi kiristää,
on tuhti miel,
    jalkatassu hitaasti nousee,
makuuasennot kylellään,
telkkari vierellään,
on tuhti miel

laihuttaa ei kannata,
siitä tulee nälkänen miel,
mut
puolittaen eväät tuhti olo
helpottuu,
jalkatassu keveämmin nousee
ja
mielikin
helpottuu

nälkä on kaiken pahan juuri,
se lappattaa evästä kaiket hetket,
siksi
se on pidettävä kylläsenä,
eväät puolittaisina,
pienien erien maukkaina hetkinä

nälkä taittuu helposti,
kun kyllästyy
herkkuja ruinaamaan,
sen juuret ymmärtävät,
ettei ihteään enempää

väritön elämä...

väritön elämä harmittais,
sillä ei olis kukan kukkaa joille puhelis,
ei ruskaa rauhoittavaa,
syysmyrskyä kunnioitettavaa,
elämän ilot ja surut,
ne antavat väriä elämään,
joita ilman harmittais,
muttei suutahtaa kehtais,
sillä harmaus ei tuntojaan näyttäis

ostin auton...

ostin auton,
ihan suotta,
sillä onhan mulla jalat,
niillä pääsen jos vain viitsin,
auto vie sinne mistä on pakko palata

auto vie hybermarketteihin,
sinne maailmanääriin,
jossa on kaukaisten maitten
etäiset tuotteet,
jalkaisin pääsisin lähikauppaan,
ostaisin lähituotteita, enkä kuluttaisi
itseäni enempää

yksinäiset...

kaupungin pääkadulla kulkevat

yksinäiset,

heitä seuraavat

kodittomat arat joiden

päät ovat panuksissa,

sillä yksinäisyyden taakalla

ei voi kodin suojaa,

ihmiset eivät katso toisiaan,

häpeävät itseään,

koditonta elämäänsä

omatunto..

omatunto on suurin laki,
se on ohjaavin liikennemerkki,
sen noudattamatta jättäminen
merkitsee väsynyttä  matkaa,
semmoista matkaa, joka ei johda
päämäärääsi

en kerinny uimaan...

en kerinny koko
kesänä uimaan,
nuorena kerkisin avantoonkin,
nykyään hiihtelen sovitusti,
nuorempana olin
täysin tuulen viemänä,
olin innostunut,
nyt vain
kiinnostunut

kunnon mies...

jos olisin jotain,
olisinko
sittenkään mitään?

en syntynyt munkiksi,
tuskin hänkään,
paavikin oli aikanaan
kunnon mies

kohtalolla on näppinsä pelissä,
väliajoillakin,
siksi oon
karpalon kerääjä,
munkki on munkki
ja
paavikin kunnon mies

luonto kumartuu...

syksy on kirjavaa,
sil
luonto
kumartuu levolle,
pitkän talven lumen peittämälle,
pakkasmielen tyynyttämälle,
josta kevät aurinko sen
herättää,
kukkaan komiampaan somistaa

kesyyntyy...

ihminen kesyyntyy helposti,
helpoimmin, kuin
ketunpoikanen,
ketunpoikaselle riittää hyvä ruoka,
mutta
ihmiselle ei tarvitse tarjota,
kuin
pikavipin, niin hän
alistuu

ellun ja esan kettu..

varikko- kettu iltasella
herää,
päivät se pesässään uinuu,
mut
iltasella se
suu muikeana ruokakupin
herkuille tallustaa

linja-autovarikko on sille
kotoinen,
se tuntee autot ja kuskit,
se tietää autojen lähtö-ja tuloajat,
mutta ennenkaikkea kuljettajat

on ellua ja esaa,
jotka eväät sen kanssa jakaa,
sillä sehän kavereista
luonnollisin...

ennakkoon...

anteeksi ei kannata
syyttä
pyydellä,
vain
tosipaikan tullen

ennakkoon ei kannata mitään elää,
ei ainakaan
   autoon uusia varaosia
vaihtaa,
eikä anteeksi varmuudeksi
pyydellä

ennakkoa kannattaa hymysuin
vartoa

valoisa aika...

valoisassa näet aamurantaan
saakka,
näet pellot ja linnut
lentäväiset,
huomaat,
kuinka ketunpoikanen jolkuttaa
pellonpientareella,
mutta
pimeällä et varpaitas näe,
vaan
tunnet aamurantojen taaksekkin,
kätsoithan sinne
valoisaan aikaan

itsetunto

itsetunto tehdään,
elämällä taivutetaan,
sitä voitetut vaikeudet
vahvistavat

itsetunnon mureminen
lyyhistää ihmisen,
se
masentaa maan poveen

liiallinen itsetunto tuhoaa
hyvänmielen,
se yksinäisyyden huoneeseen
johtaa

silmää iskevät...

syksy saa ihmisen ajattelemaan
huomista,
tulevaa suvea ja sen
avustajaa,
kevättä

paksu talvi eteisessä vartoo,
joten
nutun kaulukset ylös ja
töppösillä hissukseen,
kunnes pajunkissat silmää iskevät

Ei kannata...

Enenpää ei kannata olla,
Kuin
Itsensä,
Ei vaikka muut ihanois,
Sillä silloin
Sydämmesi ei sinua tunne

Ilta...

Ilta yöksi vaihtuu,
Katuvalot syttyvät,
Verhot ikkunoita verhoavat,
On aikaa olla,
Sillä kadut tyhjenneet,
Vain hetket
Kuiskailevat,
Yöperhoset tanssivat

Hulivilit...

Ihminen ei selviä elämästä
Kuiville vesille,
Eivätkä
Hulivilit luontokappaleetkaan,
Mutta
Tyyni ilma tulee ain
Myrskyn jälkeen,
Myös
Pakkasen jälkeen purot solisevat,
Sillä silloin on kevät,
Mutta nekään eivät kesästä selviä,
Sillä syksy satelee
Järvet täyteen,
Jossa muikku uiskentelee,
Kunnes kalamiehen nuotta senkin hoitaa,
Joten ei muikkukaan selviä,
Mutta tyyni ilma
Tulee ain vaan

Suupielet...

Ketulla ei ole hiki,
Sillä se
Nuolee suupieliään,
Kuntaas
Ihmisellä tuskanhiki
Ohimoilla helmeilee,
Koska ei nuole suupieliään

Hiljaisuus...

Hiljaisuus on täynnä
Elämää,
Se ei meteliä pidä, vaan kutoo mieltä.
Parsii heikoimpia hetkiä ja
Antaa luvan olla,
Hiljaisuus on arvokasta aikaa,
Kalliimpaa,
Kuin jumalaton meteli

elävälle sattuu...

elävälle sattuu,
kipeästikkin,
sillä elämä on täynnä
risukoita ja muita kompastuttavia
paikkoja,
ristiriitoja ja katseiden kitkeriä
vilkaisuja,
poikkipinottuja asenteita...


kuolleet ovat asettuneet paikoilleen,
niille sijoilleen
asettuneet,
ne vain myhäillen kuulostelevat