lokakuinen aamu
on
pukeutunut parhainpansa,
onhan
ruska on levittäytynyt
koko komeudessaan
päijänteen rantamaille,
näille suvenkesän elonmaille,
jossa lokakuinen hetki kuvastuu
nyystöälänlahden poukamasta,
lintutornin vierustoilta, joissa ei enää
kesäiset lintujen äänet sulossoinnutu,
vaan on hetki jolloin suvituulet
tyyntyneet
ja pian
peitottuvat lumipeitteeseen,
heräilläkseen kevätauringon
tirkistelyihin,
jotka saavat linnutkin jälleen
laulamaan
ja minut
metsänpojan kevätsävelmiä viheltämään,
onnentunteista tanssimaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti