vuodenhetki,
eväsretki luontometsään
salokankahille,
ikimetsän syvempiin,
jossa vain luontoäitee
on
elämänpuitaan karsinut,
nyt se
on vaipumassa talveensa,
mut
tarjoaa viellä runsaat sienisadot
maistuvaiset,
suolammen karpaloit,
noita kauniin elämän värikkäit,
jouden tahdissa kurkippariskuntakin
muuttomatkallaan popsien hotkii, sillä
niist saavat siipiensä alle elämän lentokiitoo
istahan toviksi
pötkölleen kääntyneen
ikipuun rungolle,
taputtelen sen harmahtavaa
vienoharmaantunutta sammalpeitteistä
pintaansa ja tunnen sen vielläkin elävän,
elävän ja elättävän
kestävää kehitystä
joka tarjoaa ihmiskunnalle huomisen
palokärki nakuttaa kelopuuta
vinoutunutta sillä puu kasvaa
kallion kylessä jonka kielekkeen
johdosta se on mutkautunut,
elämänmutkautunut,
siksi sen mutkakohdassa on
monenmonta pesäkoloo
ja pian yksi enemmän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti