isä...

Olen kova tonkimaan,
madot onkeeni,
kasvimaani salat rikkaruohoistakin,
mut
kaikkein onnistunein
tonkiminen olet sinä,
luunkova vinopää,
jollaiseksi sinut harmistuksissain
nimesin.
Olit ylenaikaa vaivonain,
olithan esimieheni harmaa
aivoinen,
hymytön käsijä.
  Vihoissaain aloin sinua tonkia,
tongin elämääsi,
tongin kauemmaksikin,
tonkimisen ulotin jokaiseen hetkeesi.
  Voi, miten häpesinkään
käsityksiäni sinusta,
hymyttömästä
käskijästä.
  Elämäsi oli alkujaankin hymytöntä,
olet orpo lastenkotien kiertolainen,
olet kokenut nuorisovankilat,
olit päihteitten sekakäyttäjä,
elämäsi ei ollut tässä elämässä.
  Nousit helvetistäsi,
kävit koulut,
ammattiisi kouluttauduit,
sinua arvostettiin ja sinuun satsattiin,
siksihän tapasimmekin,
tulin päälliköksi yritykseen, jota
johdit.

Sinä harmaa ja hymytön
käskijä,
olet kaipaamani isä.