perjantai 16. lokakuuta 2015

raatona...

Auttava ihminen saattaa itse olla
joskus autettavana,
verenluovuttajakin  joskus
saajana.

Pakolainen pakenee jotakin,
auttajakin saattaa joskus olla
turvapaikan tarpeessa.

Ihmisen elämä,
yksin ei kukaan pärjää,
yhdessä jotenkuten.

Meissä jokaisessa on osa
pakolaisperimää,
toisilla kauempana,
toisilla vierellään,
ei sen kummempaa.

Kauhukuvat vieraista,
samat pahuudet osaavat myös
kantaväestökin,
kaikille laki olkoon samanlainen,
olemmehan ihmisiä,
melkolailla
yhdenvertaisia.

Olen menettänyt ystäviä,
kun olen myötätuntoisesti
pakolaisista kirjoitellut.
En haluaisi menettää,
mut
minä en luontoani vastaan
kapinoi,
vaikka raatona oisin vain.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...