sunnuntai 4. lokakuuta 2015

rantakalalla...

Olen tähtitaivaan alusmailla,
ihailen täysikuuta,
keskiyö.
  Nuotiotuli kipinöi,
loimukalat vartaassaan,
keitän nokikahvit,jota ihailevat myös yön kulkijat,
perhoset siimeksestä,
lepakot kintereillään.
  Tunnen, kuinka nelijalkaiset
katselevat leiriäni,
tuoksuni vieroittaa,
olenhan ihminen.
  Luonto on ääneti,
minäkin.
Tyynessä ilmassa kuuluu
yön hiljaisuus,
luonnon levollisuus,
sitä ihailen,
siitä saan mielenrauhaa.
  Käyn pitkällein,
en nuku,
aistelen pitkälläin,
katseeni tähtitaivaalla,
mieleni on levollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

orpon@purran miljardisäästöt,,,

siellä missä ei ole ihmisiä on linnuntiet, suot ja ikimetsät sijoillaan, siksi siellä luonto ihekseen voi, eikä tarvita hulavesijärjestelmiä...