aamu...

aamukasteisassa syysaamussa

on hyvä hengittää,

järvenpinta hetkeä kuvastaa,

täällä ei ahdista,

kuten

aamuruuhkaisalla

kadulla,

jossa haisevat pakokaasut,

eikä niiden seasta aamua näy,

vain kiire ja kireät mielet

yhtämieltä...

jos oltais yhtämieltä,
tylsäks
vetäis,
siksi kannattaa suulaasti vinoilla,
jotta
kaverikin heräis

helvetti...

helvetti on mielikuvitusta,
mutta arjesta
tuttua,
siksi sitä täytyy
väistellä

kissanpojat...

jos et ota askeltakaan
mihin
meet?

satavuotiaaksi ei päästä
askeleitta,
nuoruus ei vaihdu
maatessa,
eikä
kissanpojatkaan vartu
jaloittelematta

keskustapuolue...

keskustapuolueeseen
on iskeytynyt
sininen tulevaisuus,
tuo
tuvan takaa hiipivä
rihmasto,
joka lahottaa
alkion

hengittää...

ihmisen täytyy hengittää tasaisesti,
muuten hengästyy,
mutta
karhunpoikanen voi silloin tällöin,
sillä
karpalosuolla voi
hyvinsyin hymyillä,
jottei hengästyis

hätä...

hätä,
silloin on
ilmoilla vähän
kauniita perhosia

nälissään...

nälissään ihminen laihtuu,
kolestroolittomaksi haihtuu,
poskensa eivät lupallansa, sillä
hällä elonmerkit hymyhuulisissaan

teatteri reissut...

ihminen saa masentuakkin,
mutta lyhkäsesti,
sillä päivänvalo ei öihin riitä,
ne hetket ovat
mielen teatteri reissuja,
niistä uusi aamu
hymysuin avautuu

varttumaan...

ihminen käy työssä,
mutta mikään ei tuu
valmiiksi,
vain homeisia asuntoja ja
oppimattomia luupäitä,
toisin on
luontoäiteen hommien kulku,
hän saa kukkaset ain
keväisin heräilemään,
kesän kukkimaan ja
syksyn tulle nukkumaan,
talvenyli lumipeitteen alusilla
varttumaan

kirveenvarsia...

ihminen nuortuu vanhetessaan,
ilmeensä
viisastuu ja
kumaraksi vääntäytyy

ihminen elää alusta loppuun,
toisin on sammakolla tahi
lentohyönteisellä ja
varhaisperunalla

ihminen on herra ja rouva,
pojankloppi ja tytöntyllerö,
heille paistaa kananmunia
isoäidit ja isoisät kirveenvarsia
veistelevät

hetket...

jokainen hetki on

merkittävää,

toiset vaan merkitsevät

enemmän

istuttanut...

elämässä on yksi
aurinko,
riittävä määrä tähtiä
ja
kuunpuolikas

jos luontoäitee ei ois
painovoimalla meitä istuttanut
maapallolle,
olisimme
ilmapallojen lailla liidelleet
vihreimmille niityille, jossa
kukkivat kauniimmat aatokset

bryssel, suomen pääkaupunki..

suomen tuleva pääkaupunki on
bryssel,
sillä
pian on aika liittovaltioiden,
niinkuin,
setä samulin kotimaassakin

suomi,
ikihonka ja pohjantähti,
siinä vaakuna mallikas
liittovaltion vaakunaks

suomalainen muuttuu
salasanaksi,
semmoiseksi bitiksi,
jotka tietokoneitten
älykopissa älyä luo

jukolan jussi,
ikitervas ja saatananpaarman
nylkemä,
känsäkäsinen hevonvitun
uurastaja,
semmoinen untamoisen kalevalan
kantelijatar,
oli suomipoika alkujuuriltaan

pätevää...

ihminen tuntuu pätevältä,

kun kuuhunkin kerkes ja auton

kulkemaan laittoi,

mutta

luontoäitee ei tarvitse ihmisenlailla

työkaluja,

vaan hän kylvää ja niittää,

satoaan kierrättäen korjaa

metsä...

metsässä kasvaa monia
asioita,
kallion kiviä,
metsälammikoita ja jäkäliä,
pehmoisia sammaleita,
korkeita ikihonkia ja pienenpiä
pajukoita

toisten elämää ei järkeni yllä,
niiden lapsuuuteen en yllä,
vaikka
kaikki kirjat selsaisin,
mutta
pajusta pillin teen,
mäntypuusta pilkkeet
taidan

metsälammesta soppakalat ongin,
saunavastan koivusta sidon,
kuusipuusta joulukuusen jouluuni kannan ,
sammaleet varpaitani hellii,
niiden suojissa
luonnon pienemmät asustaa

kurre kannolla istuu,
pesäpuulleen puhelee,
tikka pesäkolostaan kurkistaa,
se karhulle morjestaa, jolle ketturepolainen
hymyilee,
ilves hymyssäsuin muutenvaan

fasismi...

fasismi kukkii
mielipuolessa,
usein se tauti
itää
hyvinvoivassa

iivana julma...

iivana julma oli kunnon mies,
tappoi turhat,
muttei itsekkään
säästynyt,
sitten syntyivät tsaarit ja leninit,
jotka nekin sukupuuttoon
kuolivat,
jäljelle jäi ilopoika putin,
joka hänkin,
vain iloinen liikemies

maaseutu...

maaseutu istuu tyhjänpäällä,
sillä tikanpoikanenkin sopeutui
kaupunkiin
ja
huuhkaja vislailee stadionilla,
maaseudulle ei pääse,
kuin
ohiajamalla

arvoton..

arvoton ei ole
epäonnistuja,
vaan
lannistuja, joka seisahtui,
tosihetkellä harhaantui

ihminen on yritys,
epäonnistumisten yritys

arvoton ei ole murheen itku,
sillä on luontevat
silmät,
ne silmät,
jotka yrittävät

paistais...

eilinen kului pois,
unella sen peittelin,
yönsiimeksessä makoilin,,
jotta aamuni sarastuis,
päiväni paistais ja hyvältä
maistuis

karpalosuo...

karpalosuolla tuoksuu

rannalta,

lammenvedestä kuvastuu sinitaivas,

vaikka eilen

myrskysi,

ukkonen ulvoi ja pelkäsin,

nyt

mun on mukava

kerätä

karpaloita,

elää hetken luonnon sylissä

kylätie...

kylätiellä ei linja-autot
suhaa,
ei kannata

liikennemerkit ovat muistoja
ajalta, jolloin katsottiin
kerran vasemmalle,
sitten oikealle ja viellä kerran
'vasemmalle

tänään vanhat ja hauraat kulkevat,
mutta lintujen lapset osaavat
jo
lentää,
onhan sadonkorjuun aikaa

hiljainen kylä,
niin luonnollinen

nauruun helähtää...

ihminen ei ole taottu
ihmiseksi,
hänet on muovailtu,
muttei ikuisuutta kestäväksi,
vain aikansa verran

maailmassa olisi yksitoikkoista,
jos kaikki kahdeksan miljardia
ihmistä
olisivat samasta puusta veistettyjä

on luontaisesti mukavaa,
jos ihminen sopeutuisi,
mutta säilyttäis
esi-isien silmät ja korvan typykät,
varpaanvälit ja sillointällöin
ilmenevän kiukkusen mielen, joka
herkästi nauruun helähtää

lypsämällä...

ihminenkin voi tyhjentyä,
kuten
maitopurkki,
mutta
ihmistä ei voi täyttää lypsämällä

muurahainen...

muurahaista ramasee,
on syksy ja koleaa,
sienimetsäläiset kuseskelivat kekoon,
se sapetti ja siksi muurahainen nipisti
yhtä kuseskelijaa
arasta paikasta,
siitä tuli
sille hyvä mieli,
oikein pisti naurattamaan

valehtelet...

valehtelet itsellesikin,
olet viaton elinkautinen,
vaikka pahuutesi suurimmat
teot ovat edessäpäin,
siksi sinua varon,
en
tahdo varkoasikaan nähdä,
siksi kuljen keskipäivävän aikaan,
vaikka sinä olet
minä

kyllästyttää..

joskus kyllästyttää,
usein laiskottaa,
mutta yhtä usein
myös
naurattaa,
vähemmän itkettää,
sillä ei kaikkia suruja viitti viettää

tuuliset...

elämässä ei ole ylämäkiä,
ei hurjia alamäkiäkään,
on vain
ihmisen mieli,
joka joskus myrskysäissä
itseään kurmuuttaa,
joskus
taas
leudoissa tuulisissa keinuttaa

ydinlaskeutuma...

ydinlaskeutuma kukkii
yhäkin,
kerään marjat joissa säteily
viljeltyy,
elimistööni kulkeutuu

olen senverran vanha,
ettei säteily minuun vaikuta,
kuolenhan muutenkin,
mutta
lapset,
heille en näitä herkkuja tarjoile

elämiset...

toiset elävät elämäänsä,
mutta eivät siitä mitään muistakkaan,
toisille jokainen hetki on
tallessa,
joillekkin on ihan samantekevää,
kunhan
päivästä toiseen
selviävät,
mut
muurahaisille on ykshailee,
kunhan saa
keon kasatuksi

syksy...

syksy on puolessavälissä

elämää,

vuoden elämää,

sitä kuljetaan kumisaappailla ja

keräillään mustikoita,

jos vain

selkä taipuu,

mut

jos ei,

niin

thaimaan notkeaselkäiset avittavat

erakko...

erakko on monitaitoinen,

niin osaava,

ettei hän

monestikkaan tahdo

toisia käsiä,

ei hailakoita mielipiteitä,

ei puheen jorinoita,

sillä hän keskittyy

olennaiseen

luonto mikä lie...

luonto,
mikä lie?

onko se ikimetsän kaltainen,
hurjapäänä myrskyävä valtameri,
vai tyynen suloinen
nyystölänlahti?

vai onko se lahden moottoritie,
joka kuljettaa levottomia ihmisiä,
ihmisiä,
joilla on
lemmikkinä
koira,
joka ei koskaan ole
luontoäiteen helmoissa
tassutellut?

aarresäkki....

ihminen on aarresäkki,
petoeläin ja herkkusuu,
ihminen on monessa montaa,
sillä
ihmisen pitää eläessään tehdä kaikki
hyvätpahat,
kun taas
luonnonkukkasilla on joka kesä uusi elämä,
eikä kukkaset ikinä
tarvitse
pankkikorttia

harmaa...

harmaa ei ole
kiukkunen väri,
se loimuaa syyspimeiden varjoissa,
se ei halua
astua parrasvaloihon,
joissa
tunnelmat viriävät,
se mieluimmin illassa tyynyttelee

sananvapaus...

sananvapaus lentää demokratian siivillä,

ilman niitä,

synkkää ois,

yksinpuhelun kurjuuden kuulemaa,

harvainvaltaa

isänmaan,

jossa pappikin saarnoissaan vapisis,

pienet lapsetkin sanojaan valitsis

aamulla...

aamulla koira tahtoo ulos,
meen,
perässä,
'oon kulkukoiran vedätettävä
kävin päivemmällä
kaupassa,
siellä markkinavoimat minua vedätettivät,
tahdoin vain leivän ja maidon,
mutta
ostoskärry pullotti,
samoin, kun olomuotoni

elät ikuisuutta...

elät ikuisuutta,
jossa olet vain hetken osanen,
itsesi kokoinen,
elämä ei kuole,
sillä taivaalla on tilaa
vainajille,
jotka uutta soppaa keittelevät

etukäteen...

olet elänyt itsesi etukäteen,

olet mennyt itsesi ohitsekkin,

mutta yhäkin kurottelet

pidemmälle,

et ole elänyt hetkiäis,

siksi sulla ei olekkaan

eilista

turhien pienin...

mitä vähemmän tunnet ihmisiä,
sitä onnellisempi
olet,
huomaat, että olet turhien
pienin

juoksentelet...

juoksentelet koheentaaksi
itseäsi,
nostelet puntteja,
jotta joltain näyttäisit,
mutta
et
polvistu sisimpäsi eteen,
siksi
sinä ostat yhä enemmän
turhuutta ja maailman valhetta

keinu...

en voi keinua kiikussa,
jota hitsatut ihmiset keinuttavat,
haluan keinua,
jossa tunnen tyyntyväni,
elämä on
sekamarkettia,
alennusmyyntejä ja halpoja mieliä,
keinun vähissä vaatteissa,
mut
keinjuttajani ihan
alasti

kurja....

pieni ympyrä
sinua hallitsee,
sen ympyrän äly ei riitä
itseään enempään,
    olet heidän valtuuttamansa ja
kärsijä,
mutta sinä kestät,
kurja

Vaiti...

Olet vaiti,
Hiljaa, vaikka
Ympärillä tuho kylvää satoaan,
Olet
Vaiti,
Sillä tunnet kylväjät

Panikoituu..

Ihminen hätääntyy,
Kun ei tunne ja kun tuntee hän
Panikoituu,
Siksi ihmisen tulisi olla
Muutenvain

Kukka,.

Kukka kertoo kauneudesta,
Se ei
Koristeilla somistele,
Sille riittää kaunis katse

Loma...

Kaikilla ei ole lomaa,
Heiltä puuttuu usein enemmänkin,
Kuin joltakulta hymyillen lomailevalta,
Heiltä puuttuu
Varallisuus lomailla,
Lomalla ei köyhällä ole mahdollisuutta.
Ei vaikka, kuinka unelmoisi

Kuvastuu...

Ihminen viihtyy hyvissä säissä,
Mutta myrskytkin
Mieltä kiehtoo,
Sillä niissä
Elämä kuvastuu

suotuisalla päällä...

kesäaamuiset tunnelmat tavoitat myös
syyspimeillä,
kunhan vain
fiilikset tavoitat,
tunnelmiin tarjoudut,
sillä kaikkia aamuja tarjoillaan
hyvillä tunnelmilla,
jos vain heräät
suotuissalla päällä

liike...

yhdet asiat johtavat toiseen,
siksi liike on tärkeää,
pettymykset luovat onnen siemeniä,
jotka kenties puhkeavat,
ehkä eivät,
mutta
saavat aikaan jotain

illalla...

illalla ei saa tehdä mitään muuta
kuin
voivotella ja vetää viltti silmilleen,
sekä
toivotella iloisia öitä

lukot...

liian kauaksi ei kannatta keritä,
jos takaisin tahtoo,
kannattaa asua monissa paikoissa,
sillä aina viimeisempään on lyhyempää,
sitä edellisessä saattaa jo olla uuden isännän lukot ja
niitä kauemmissa ovatkin uudet ovenpielet,
joista et mahtuisikaan

edelläkävijä...

arvaat, kun et tiedä,
mutta et tiedä sittenkään,
sillä tiedotottomassa arvassa ei
totuutta lie,
opiskelet tietoa,
mutta sinä vanhenet hitaammin, kuin tietosi,
joten
turhaan olet edelläkävijä

Raavit...

Raavit päänahkaasi,
Sillä
Et ole pessyt nuppias,
Mutta suihkuttelit hyvät hajut
Kainaloihisi

Sinussa on viellä
Alkuihmisen taipumuksia,
Mutta
Olet liiaksi maallistunut,
Kun dödöjä suihkuttelet

Paljon...

Paljon on niin vähän,
Ettei sitä voi
Mitatakkaan

Kerjäläinen...

Kerjäläinen heiluttaa kahvikuppiaan,
Johon toivoo almujen
Kolahtavan,
Vaikkei hän uskovainen
Liekkään,
Mut
Ainahan sitä siivellä voi siipeillä,
Sen
Taitaa
Ammattikunta tuo

Rapu...

Rapu ei tykkää
Elävänä kuolla,
Mutta
Herkkusuu ihminen sen
Silleen itselleen valmistaa.
Elävältä kuollut maistuu yhtä hyvältä,
Kun
Kannipaalin herkku

Ajanhukkaa...

Puolet elämästä on ajanhukkaa,
Hommasta selviää
Vähemmälläkin,
Mut
Joutilaalle se sopii mainiosti

Ahertele...

Vanhat ihmiset voivat
Illastaa,
Nuoret eivät kerkiä,
Sillä
Heillä ei kiirettä nukkumaan,
Vanhaksi kasvetaan ja lihoten
Kutistutaan,
Nuorenpana ujona riennetään
   Semmoinen on ihminen,
   Vauvat ovat viattomia ja kuolleet eivät
Enää ahertele

Maakuntajuomat...

Maaseudulla asuvat vähät
Ihmiset,
He eivät hyppää kiireeseen,
Mutta käyvät
Räksän pesillä ja juovat
Maakuntajuomia

kiitellä...

kiitellä ei kannata
ylenaikaa,
sillä se on imelää ja
vaikuttaa valehtelemiselta,
mieluimmin kannattaa olla, kuten
nytkin

rikoskumppani...

politiikkaan kertyy kaikki
ikävyys,
se on tehty kaikista
ihmismielen
ikävyyksistä ja omanhyvän
tavoitteluista,
politiikko ei pärjää
itsekseen,
hän tarvitsee
rikoskumppanin

työ...

työtä tehdään huvin vuoksi,
elää voi muutenkin,
työ on mielikuvituksettoman
ajanvietettä,
josta tietataan
kulutusta

linnuista on kiva katsella
rakennusmiehiä,
jotka pelkäävät tippua,
työstä

jokainen päivä...

jokainen päivä on
mahdollisuus ja menetetty,
jokainen hetki on samantekevää,
jos
et tunne mieltäsi,
etkä halua kissaasi silittää

jokaisena päivänä ei tarvitse
olla hyvä kaveri,
eikä kerimäen puukirkkoa
ihmetellä,
riittää, kun avaa sen,
päivänsä hymyssäsuin,
apein mielin

hetkessä...

kevät loppuu hetkessä,
kesä jatkuu helteessä,
kunnes syksy satoaan
tarjoaa,
joka talven tullen
punaisia poskia hiihättää
hankikantoisilla uuden kevään
tupaantuliaisilla,
niissä, joissa elämä
tanssii,
pajunkissoissa pirtsakoissa,
solisevissa purosissa,
jotka uuden kevään lorisuttavat
hetkenheleässä kevätsäässä

eilistä...

ihminen on eilistä,
sen näkee peilistä,
suupielistä ja
lonksuvista
jäsenistä,
ihminen, tuo ikihelmi
muikunpoikanen

sydän...

jokaisella on sydän,
se sydän,
joka hyvällä tuntee,
jokaisella,
mutta vain rakkaimmalla se
oikein hyvästi
kuuntelee,
syvällisesti rakkaudella
puhisee

Kukkanen...

Kukat kukkivat,
Kun on
Niiden
Aika,sillä niin luontoäitee
Suunnitteli

Ihminen ei voi kukkia ja
Noinvaan lakastua,
Sillä hänen täytyy olla
Kauneimmillaan vain kerran
Elämässään
   Kukka sai luvan kukkia
   Koko elämänsä verran,
   Lakastua ja maatua ja sitten
Taas olla kedon komein kukkanen,
Vuodesta toisen,
Ikuisuuden tuollekkin puolen

Kitkerät...

Ihminen jalostuu
Kypsyessään,
Jos vain on kunnon ainesta,
Muut
Maistuvat entistäkin
Kitkerämmiltä

elämän turhimmat...

elämän tärkeimmät asustavat maanuumenissa,
turhimmat
maan pintakerroksissa moikkailevat,
moottoriteillä ohittelemassa tai muutenvaan
hymyilevät tuhomielen hymyään
   elämää käyttävät
hyväksi
kelvottomat,
semmoiset
ihmisen tapaiset,
jotka pyhäpuita
niittävät

Maailma muuttuu...

Maailma muuttuu,
Vaikkei yhtään
Vipeltäjää olisikaan,
Sillä
Maapallomme syntyi
Kuolemaan,
Syntyäkseen uudestaan,
Vaikkei yhtään vipeltäjää
Silloinkaan

Aukeaa...

Elämä aukeaa,
Kunhan sitä käyt,
Mut
Sisällön määrää kohtalo,
Nuo
Hetket,
Joita et suunnitellut

Toinen kaista...

Ihmiset menevät
Kesälläkin,
Mutta palaavat toista kaistaa,
Sillä
Kesä tarjoaa seisahdattavia tunnelmia,
Semmoisia,
Jotka ovat talvikeleillä lumen peitossa

istahtaa...

voit mennä minnevain,
tulla sinnekkin,
sillä olet
luonnollinen,
semmoinen tuulenkuljettama
kaunokainen,
joka vain hetkeksi istahtaa,
sillä
olet perhonen,
luonnon luonnollisin

lomauninen...

loman jälkeinen,
ensimmäisen työpäivän aamu,
pilvetön taivas,
kello on viisi,
olo on toisenmoinen kuin,
eilen, sillä silloin olin viellä
lomauninen

aurinko raottuu idästä,kuten
lomallakin,
muttei koivun latvuksista,
siitä räksänpesän kohdalta

eilen olin loma-asussa,
melkein alasti,
nyt
haalarit hyvin
napitettu,
kuten pian kohta
neljäkymmentä vuotta

pitkänmatkan kulkija...

pitkänmatkan kulkija tietää,

miltä tuntuvat

tuntemattomat,

hän aistii vieraat mielet,

jotka eivät ole tutuiksi tulleet,

vaan matkanpäältä tavatut

elämä on pintapuolista

reissumiehellä,

jolla työmaat pitkin poikin

kaukana kotikulmien,

siellä moottoriteitten päissä,

hitto vie

mut kotimatkat elämän lyhyempiä,

siinä kilometrit häipyvät,

kun kotiin palaa

pitkänmatkan

kulkija vaan

isopurje...

elämä on
vapaus,
rakkaus ja ikuinen kaipaus,
tulimieliset tunteet ja eronhetket,
jotka eivät
itketä,
elämällä on kulkijan luonne,
se seilaa, kuin perämiehetön
purjevene,
jossa isopurje tuulia vainoaa

ehtiää...

kaikki on pian entistä,
kunhan huominen ensin
ehtiää,
  eiliseen jää
kaikki tämänpäiväinen,
ja kauemmaksikin,
vain huomen
on
tuoretta,
   kunhan ensin
ehtiää

lomahiki...

loman viimeinen päivä,
hiki,
kaihonhiki ohimoillani
sytkyttää,
hiki,
lomahiki

loman ensimmäinen päivä
oli
erillainen,
oli suunnitelmia pää
täynnä,
tuntureitten suuruisia
odotuksia,
ny
kaihonkiki...

harmaanviolettinen kissa....

harmaanviolettinen kissa

vipeltää tien vasentapuolta,

ei siksi,

että siellä kulkevat jalankulkijat,

vaan siksi,

että sieltä löytyy useimmiten

elävää evästä,

kokemuksesta mirri tietää

harmaanvioletinen mirri on jalorotuinen,

sen pitäisi olla sisätiloissa,

hikisissä valjaissa,

mutta omistaja

potkas tyhjää,

joten jalorotuinen otti hatkat ja

nyt

luonnonkissana vipeltää

Kuiskaan...

Kuiskaan,koska en
Halua
Elämän näkevän,
Elän hiljaa,
Etteivät
Ahneimmat lakastuis
Siksi
Kierrän niityn reunalla,
Siellä
Kielokukkien kotiseuduilla

Työmies...

Työmies on
Rehellisin
Ammatti...

Työmies käyttää
Palkkansa
Elämiseen
Siin
Sivussa
Elättää herranretkutkin,
Sillä
Työmies on
Ihmisen mittainen...

Varjostin...

Elämä jaksaa, vaikka
Mieli vaikenee...
Elämä antaa tilaa
Aamuauringolle ja illan
Hempeille hetkille,
Joissa
Sinä et ole varjostin...

mielenpolttamat...

tunnelmat syntyvät
mielitiloista,
täysin tyynenä virtaa monet
mielialatuulet,
myrskymielisissä tunnelmat
mielenpolttamat

suuret elämät...

suuret elämät eivät
saavu kotiisi,
ne tahtovat sinun käyvän kylässä,
sinne pääset kätevästi,
kunhan kuljet ympäriinsä,
avaat tuntemattomia ovia,
käy siellä mihin et ennen osannut

kohtalo...

et voi muuttaa
kohtaloasi,
voit vain tyynytellä
itseäsi,
ettei sulle
pahemmin käynyt

turvapaikanhakija...

maantie johtaa pienen kunnan pieneen
keskustaan,
jossa ovat entiset pankkien konttorit,
kirkkoherranvirasto ja kelloliike,
jonka kello yhä käy,
mutta hiljemmin

ihmiset ovat jossain,
mutten löydä heitä

ajan maantien loppuun,
sieltä aukeaa valtatie,
nelostie,
ja huoltoasema, joita on jokapaikassa,
missä asuvat viimeiset ihmiset

juon kupin kahvia,
kahvi on samanmakuista, kun saman
huoltamon
inarin vastaavassa,
kupitkin olivat samassa järjestyksessä,
mautonta,
mutta näinhän ihmisen,
turvapaikanhakijan, joka taisi olla paperiton,
sillä niin
ystävällisesti palveli

aamu...

aamu ennen

muitten heräämistä on

tyyntä,

aamuauringon ensisäteet

valaisevat hämähäkin seitin,

jossa yön saalis kalastajaa odottaa,

linnutkin nukkuvat,

sillä heräävät vasta,

kun aurinko nousee pihakoivun

latvuksiin,

juuri siihen kohtaan, jossa on

räkättirastaan pesä

jos aamun nukkuu ohi,

tulee päivänsäteet suoraan

silmille,

elämänäänet valtaavat ilman

heräämistä

istun rappusilla,

kuten aina aamuisin,

kesät ja talvet,

oon tupakilla

oon tupakilla korpin kanssa,

sen nokassa on sätkän tumppi ja herrastelee,

kuin mikäkin...

sillä on vain yksi jalka,

pelastin sen pari kesää sitten ja

nyt se on samaistunut minuun,

mutta

onneksi nukkuu

tyhjillään olevasa koirankopissa

tumppasin sätkän, jonka lintu nappas ja

kiitti jämästä,

joka ei ollut kunnolla sammunutkaan

perjantai...

tänään on ilta,
perjantai,
joka on arjen viimeinen,
tahi ainakin
ennen viikonloppua,
  on hyvä olo,
sitä ei tarvitse takoa,
siihen riittää,
kun
ei tuskaisesti ole voinut
ja
hyvinsilmin
elämää katsonut,
pienille hetkille aikaansa suonut

pitkä matka...

luoksesi on niin

kivulias matka,

ettten ain

jaksa usko käteni yltävän

käteesi,

huuleni huulillesi,

mut

kuljen luoksesi yöt päivät,

sillä enhän minä elämässäni

muuta näekkään,

kun silmäsi,

joissa

rakkaus roihuaa

kuljet toisessa...

kuljet toisessa,
asutkin,
mutta välillä kurkistelet itsekses,
ihastut
näkemääsi,
mut
sitten taas
isäntääs asetut

ylösalaisin...

rakkautta ei voi kääriä
eiliseen,
sen täytyy näkyä
ylösalaisin

hyvinvoiva...

jos ihminen tekis armottomasti
töitä,
hän hankkisi sutjakan
mielen,
sillä eihän hän kerkiäisi
edes ennenaikojaan eläkkeelle,
vaan muuttus kerralla
hyvinvoivaksi,
sillä tauti ei menevään
tartu,
eivätkä huvitukset kauluksessa hypi,
eikä joutopäivät
lihottais,
    tunnontuskia ei
mailla eikä halmeilla

kielonkukka pesii...

syksy saa tyhjän näyttämään
isolta,
syksy on vain maaseudulla,
sillä kaupunki on
ain
tyhjää,
siel ei kielonkukkaan
pesi

haikia miel

haikia miel,
kesäloma loppuu,
miel
tovin painuksissa,
sillä pitkä talvi eessäpäin,
kunhan syksynsadot saan korjattua
  miel hieman herkiää,
kun talvimieltä laskettelen,
pakkaskelejä narskuvia,
keväthankia aatellessain

linja-auto....

linja-autolla ei ole enää
reittejä,
sillä reitit tyhjenneet,
ovat kauppakeskusten vierustoille
asuttuneet,
siellä kulkee
lähtöjä,
tiuhaan etukäteen ostettuja
lähtöjä, joissa on hiljainen
tunnelma

ennnenmuinoin linjuri tuli maitolavojen
kohdalle siihen aikaan...
niisä auto täyteen tällääntyi,
oli juttua ja maanmiestä,
sianporsaista karjalanpiirakkaa,
joita
kuski ajaessaan mussutteli,
siinä voisulat usein suupieliä koristeli,
hieman rinnuksillekkin valuili

linjurikuskit olivat itseoppineita
kulkijoita,
taisivat remontit moninaiset,
hoitivat ihmisten kuulumiset ja terveiset,
pois pahanmielen pyyhkäisivät,
sillä se oli sitä aikaa, jolloin ihmiset olivat
jotain,
he olivat asiakkaita...

kesäheinä...

kesäheinä tuoksuu
pitkältä ajalta,
sillä sitä ei ole istutettu,
eikä kivaan muotoon
taivutettu,
sillä on vuosituhansien esi-isät,
sen terälehdillä neitoperhoset mielellääm
itseään
tanssituttavat,
kesäheinällä on sateenkaari kumminaan ja
ikihonka kaverinaan

ade...

ade ei tottele
vihellyksiä,
hän diggaa
hyvistä mielistä,
semmoisista ilonmielen hyvistä
tekosista

jalkapallo tottelee tytöntylleröä,
keppikin lentää minne sattuu,
mutta vesiämpärit
saavat innon roihuamaan,
lie
vesipeto luonnostaan

kuningas...

kuninkaaksi synnytään,
onneksi
nykyään harvemmin,
sillä
tänään jokainen voi olla
itsensä hallitsija,
tahdostaan

mansikanpoimija...

mansikanpoimija on
notkeaselkäinen ja hällä
mieli taipuvainen,
hänellä
on ihmisen
tärkein ominaisuus,
yrittäjyys,
joka
pönäköimmiltä puuttuu,
sitä ei lie myöskään
perusturvaan
tottuneilla

eteinen...

talossa on eteinen,
niinkuin ihmiselläkin
eilinen,
ne sisään ohjaavat,
huomisen kulettavat

laakeri...

laakerit ovat tärkeitä,
muuten pyörä
lakkaa
pyörimästä,
niitä täytyy rasvailla,
jotta koko matkan
kitisemättä kulkis

ihme...

ihme on

epätavaton,

niitä silloin tällöin

sattuu,

ihme,

silloin ei nukuta

ajan kulu...

eilinen oli samanpituinen,
kun
tämäkin päivä,
mutta tänään olen saanut
aikaan enemmän,
sillä eilen
levytin,
annoin ajan kulua

näkyy...

kesällä ihminen näkyy,
pois on talviturkki ja karvahattu,
huopatossu ja pakkasen kylmentämä
mieli,
kesä näyttää,
ketä talvi asuttaa

kesä..

kesä on hetkinen,
kevään saattama,
syksyn viemä,
ennen kylmää talvea,
josta kevät kaivoi ja
syksy satonaan vie,
se on
hetki,
pieni hetki,
jolloin on mukavaa
litkutella varpaita laiturilta,
olla auringon lämmittämänä ja
huudella niityllä hiphei hellurei...

itikka...

ilma on täynnä
itikoita,
sillä onhan niiden
ilma,
sateinen ja viileä

sadetanssia tanssivat,
sillä linnut eivät viitsi sateessa
pyydystää,
eivätkä lepakot viellä suunnistele

itikalla ei ole niin paljon
aateltavaa,
kuin
ihmisellä,
siksi se ei rakentele
hienoja asumuksia, eikä täytä itseään
markettien pakasteilla
   itikka ei myöskään ole uskovainen, eikä
pakanakaan,
sille merkitsee vain se heki jotain,
kun
saa
ihmisen niskaan pistää ja
vatsansa saada täyteen ihmistä,
jossa on jos jonkinmoista lääkeainetta

   itikka on nimittäin
luontoäiteen
mengele

baari..

kylän pieni baari
täyttyy
illantullen,
moni tuopin huullilleen tilaa,
jotkut drinksun piristävän,
baarissa on tunnelmaa,
siellä selvitetään asiat ja
turhuudetkin
 
baarissa soi humppa ja muut
ikivihreät,
baarihan on täyttynyt
entisistä nuorista

moni nukkuu pöydällään,
joku rähjää itselleen,
ja
taustalla soi
yksinäisyys

majoittaa...

ihminen on niin suuri ja merkittävä,
kuin hänen käyttämänsä
elämä,
toiset vain käyttävät,
jotkut
rakentavat,
monet huitvitsit veisaavat,
mutta
luonto ymmärtää,
sillä sehän ihmisen viimein
majoittaa

pieni kunta...

pienen kunnan pienessä kylässä
on
ahdasta,
vähät ihmiset toisiaan
harventavat,
uudistuksia
tiheämpään vastustavat,
mut onneksi luonto viellä
hyvin voi ja
ajallaan hyvemmin

kesäloma...

kesälomat ovat talvilomien
takia
kesällä

kesäloma uuvuttaa,
sillä on niin paljon
tekemisen näkemistä,
sukulaisten tapaamista ja
huvipuistoissa pyörimistä

työ,
joka tarjoa kesäloman ja vähän
kelvollisimmille talviloman
on
hyvä mesta,
siellä rasittuu
sovitusti

turhaan syntyneet...

ihmiset ovat kuvia täynnä,
toiset paholaisten,
jotkut
sovitun tapaisten,
mutta
useimmat
turhaa syntyivätkään,
mut
aiheesta lähtevät

laulajat...

kaikki laulajat eivät laula,
he hymysuin kuuntelevat,
ihmisiä halaavat ja silmillään
katsovat,
kuntaas
jotkuset
laulavat silmillään ja ihmisiä naulaavat

lemmenkukka...

ajattelin sua
lemmenkukka,
kaunehin
lumpeenkukka,
sinä lampeni kukka,
jolla on ain
mielenhyvän hymy

punkaharju...

punkaharju kutsuu ihmisiä,
jotka haluavat
kokea
elämän kauneinta,
sinne tulevat ihmiset tietävät,
että harjun lumo
ei koskaan taakseen jää,
sillä harjun elämä
näyttää luonnon kauneimmat muodot

kiersin maailman...

kiersin maailman,
kuljin kujat
hämärimmätkin,
kunnes
vaivuin

toivuin,
katseeni nälästä itki,
kunnes
pohjantähden näin

tänään kotonain,
neljän vuodenajan maassa,
jossa
siniristilippu niin komiasti
hulmuaa

huominen...

älä koskaan hylkää
menneisyyttäsi,
sillä olet sen
huominen

ohimennen...

toista elämää ei ole,

on vain

pilke silmäkulmassa ja

se viimeinenkin,

ihminen jaksaa elää

aikansa verran,

toiset toisen hetken ohimennen

känsäiset kämmenet...

työläisten ja pääomapiirien
täytyisi vaihtaa
osuuksiaan,
silloin
yhteiskunta näkisi hetkessä
mitä merkitsee
känsäiset kämmenet

itsetehoinen varjo...

itsetehoinen ihminen on
varjo,
hän on toisen varjostuma,
hän
kulkee se olallaan

vaimea elämä...

    vaimeassa elämässä ei
suuret valot
loista,
kuuluu vaa muitten hiljaiset äänet,
äänet,
jotka kuuluvat
ohitse

palkkakuoppa...

urakalla et voi
tuntitöitä tehdä,
silloinhan putoisit
palkkakuoppaan

sittisontiainen...

ihminen tarvitsee syömistä

ja

juomista

jokahetki,

ihminen kuluttaa,

kuluttaa paljon,

mut

kylvää vähemmän,

toisin toimii

sittisontiainen

riitainen mieli...

riitainen mieli saa toisenkin

kimpaantumaan,

ellei hän ole avaramielinen

ja

anna asioiden vain olla

painollaan

vienonvarjona...

pihlaja seisoo vienonvarjona
kuusipuun kylessä,
sitä on vaikeaa ennen syksyä
huomatakkaan,
sillä ritvakoivukin sille suojaa
tarjoaa

puut seisovat paikassa,
jossa niitä tarvitsevat vain
linnut,
kuusipuu on monen linnun
pesäpuu,
koivun latvassa kulkijahaukka
levähtää ja
pihlajapuu tarjoaa syksynruskassa
satoaan,
niistä tilhiparvi marjat maukkahat saa

ei yhtään enempää...

enenpää ei tarvitse olla,kuin

itsensä,

ei yhtään enempää,

vain olla ja antaa

itsensä olla

keväänkesän...

    kevät syksyyn ehti,
se kesän
jälkeensä jätti,
kesä, jolloin olen jälleen paljasjaloin ja
liitelen, kuin neitoperhonen,
karjun kuin metsän mahtavin,
     nyt
hillasoilla mehukkaitten, täällä ruska
tuo värit ja tunnelmat,
ne keväänkesän
jättämät

tunnelmat...

ilman tunnelmia ei hymy
huulille herahda,
eikä itku herkisty,
tunnelmat luovat ilmeitä,
jalanjälkiä ja pilvilinnoja,
tunnelmat syttyvät,
kun
kerkiävät

älä rajoittele...

älä rajoita mieltäs,
mee ja kuskaa itses lähteilles,
sinne,
minne eivät vieraat mielet
rajoja rakenna,
juoksentele kesäniityillä ja anna
perhosten kukittaa sinut,
hiihtele keväthangilla,
liu
niin pitkälle,
ettei taaksepäin näy,
tahi
istu
kotonas ja anna aikaa itselles,
juo toinenkin kupillinen ja anna mielesi mennä,
silloin huomaat olevasi vapaa

talsi..

yksi kerta on ensimmäinen,
useat
arkipäivää,
aloittelija astuu ain
ensimmäisen askeleensa,
tottunut
ei liikoja
talsi

omenapuu..

kotoni on tyyssijani,
sieltä on hyvä lähteä,
mut
parempi palata/
kotoni on niin pienen vaatimaton,
ettei sinne
maailman pahuudet mahdu,
siellä on kotilieden lämpö ja tuoksuu
pannukahvi ja akkunasta näkyy omenapuu

tuhjänpäivän ilta...

tyhjänpäivän illassa ei uni
maistu,
et ole täynnä,
eikä uni uuvu tyhjästä

elämänrakentelija...

jos kaikki olisi hyvin/
masentuisin pois/
en tarvitse valmista elämää/
sillä olen elämänrakentelija

ärsykettä...

tarvitset ärsykettä elämääsi,
sillä tavallisuutesi
rypyttää,
mieltäsi mataloittaa ja viimein
olet niin hiljaa,
että itikka ei viitsi
pistääkkään

omenaposki...

syksyllä omenanposki punoittaa,
karpalon pinta punertuu,
sil
on sadonkorjuun aikaa/
  kesä on pieni hetki,
mutta niin suuri,
että se koko vuotta kannattaa/

lähituotannon varjelija...

tekopyhä syö suuren marketin
tuontituotteita,
niitä massatuotannon
halpuuttamia,
mutta hän suureen ääneen
lähituotantoa kannattelee

muurahainen...

muurahaisen esi-isä ajeli
ennenvanhaan
pohjanmaalla
linja-autoa,
se oli sitä aikaa,
jolloin
kuskien ranteet olivat
ropsien vahvuiset,
kehot aikansa eläneet ja
mielet ain eteenpäin kulkivat...

homot...

homot eivät ole sukupuolikypsiä,
sillä
he lisääntyvät
tahtomattaan,
siksi himot
kuvaansa panevat

homokin rakastaa,
mutta
väärää säärtä

lähiruoka...

onko lähiruoka terveellisempää,
kuin
muualla tuotettu?

onko lähiruoka tutkitumpaa, kuin
muualla tuotettu?

lähiruoka,
sitähän ei mikään kannata

tulli tutkii tuontierät,
mutta tutkiiko kukaan
lähilaarit?

homekoulut...

sieniä ei juhannuksena lie,
ei niitä syötävän hyviä,
vaan ne lymyävät
julkisissa rakennuksissa,
sillä
pitkän talven laiskat
huoltotoimet niitä ruokkivat

verenpainetauti...

rusinat auttavat
verenpainetautiin,
sillä pierettävät
paineet
veks

heikkonäköisyyteen auttaa
kaukonäköisyys
ja
piilolinssit

muutkin taudit tokenee
vanhankansan
konsteilla...

luonnonlapset...

luonnonlapsia ei enää
lie,
sillä
raamattu ja aapinen
kaiken
pyhäksi loi...

tähdet...

tähdet ovat viattomia,
ne tuikkivat
kaikille,
niillekkin,
joiden varjot kulkevat
väärään suuntaan...

olet orja..

olet orja,
vaikka hienostelet
komialla autolla,
velkaisella elämällä,
olet orja juuri siksi

sinua hallitaan, vaikka heilut vapaana,
ilman rautakahleita,
sinua kahlitsevat
markkinavoimat,
joiden kahleista et vapaudu

totuus...

totuus on
luonnonvoimissa,
ikipetäjissä ja suven marjoissa,
totuutta ei ole
ihmisten lausumissa
ei heidän jälissään,
eikä
huomisten eilisissä

muurahainen...

muurahainen hieroo kylkiään,
kolottaa,
se on jo vanha,
mutta
yhäkin mielensä on
nuoruuden vetreä,
vain kylet ajasta kuluneet

vihatut ja sorretut...

rakastan vihattuja,
jumaloin
sorrettuja,
sillä hehän elämälle eniten antavat,
antavat
selkänahastaan ja ihmisarvostaan,
jotta yhteiskunnan
enemmistö hyvin vois

jokainen ihminen haluaisi
voida
hyvin,
voida niinkin hyvin,
ettei
enempää vois,
mutta
kohtalo valitsee

tyynyttyy...

ukonilman jälkeisessä
ilmassa on
elämän kehto,
siinä elämänkuolema sovintoa hierovat,
   siin pelon
ikävämieli rauhoittuu,
suvituulena tyynyttyy

ukonilma...

ukonilma kutkuttaa,
hermopäitä
punotuttaa,
sillä
sitä ei kaukosäätimellä
käännellä...

omahyväinen ihminen...

omahyväinen ihminen kerää
paljon,
niin paljon,
ettei
itseensä sovi,
muttei sitä muillekkaan jaa,
sil
omahyväinen ihminen herää
saalistakseen
turhaa,
joka jollekulle olisi
elämäntärkeää

käpy...

käpy on puun yläoksilla,
siinä se hyvissä tuulissa
puun lapsia synnyttää,
kauaksikin elämäänsä
lennättää

ihmisen lapsi syntyy
toisin toimin,
mutta
hekin kauaksi ennättävät

alkuun kaikki elämät syntyivät
yhdestä
itusesta,
mutta hekin
kauaksi ennättivät

sähköjohdot...

ihminen voi yhdistellä
sähköjohtojen päitä,
hän saattaa saada
valot syttymään,
mutta mitä hyötyä on siitä,
jos
ei ole ketään
sammuttelemassa...

supatella...

pitkin päivää ihmistenilmoilla
kiertelin,
kahtelin ja monessa paikassa
piipahdin,
en ketään tuntenut,
eivätkkä hekään minua
tervehtineet,
vaikka olemme suurinpiirtein
samantapaisia,
mutta
tämä on maan tapa,
vain
savossa saa
supatella

tuulinen yö...

tuulinen yö,
jossa unikin riehui
myrskytuulen tavoin,
pyörin valveilla hirmuhetket,
jotka
vuodettani pyörittivät,
kunnes
   uneni tyyntyi,
ja nukahdin unimaahan suviseen

muuttohaukka...

minne päivät katosivat,
ihmettelen tyhjiä käsiäni,
sillä olen täällä,
vuosien päällä,
täällä,
josta nuoruuttaa katson,
elettyä itseäni ja
ja
vielläkin
ihmettelen, että
minne katosivat,
kaikki menneet, jollon olin nopeajalkainen
vilikkälän kissa,
jokavuorossa työskentelevä
perheen isä,
nyt olen täällä,
kaiken päällä,
yksin, kuten muuttohaukka
pitkien taipaleitten

vienotuulet...

kaikki kulkevat menojaan,

niin ketunpoikanen,

kuin

ihmisenalkukin,

niin,

pilvet ja hirmumyrskytkin,

sillä niitä ohjaa

kohtalo,

joka ei jumalattomia saarnoja pidä,

se vain hymyillen

saapuu,

vienotuulten mukana poistuu

pilailet...

pilailet luonnon kustannuksella,
kun,
et katso sinnepäinkään,
vaan heität
turhasi sinne,
pilailet,
luontoäiteellesi,
jonka kasvatti olet

monet kädet...

ihminen syntyy

tyhjänä,

niin tyhjänä,

että häntä avittavat monet kädet,

nuo kädet täyttävät hänen

elämänsä,

ne määräävät suurimmat

kulkusuunnat

ihminen perii vain kehonsa,

kaiken muun

monet kädet

itsesi verran...

kuljet tuntemattomissa,
kuljet itsessäsi,
sillä ethän sinä
itsestäsi pääse,
olet naulannut itsesi,
et hyväksy itseäsi enempää,
tervehdit elämää vain
itsesi
verran

luonnollisesti...

kuljet kukkasten reunustamaa
kujaa,
luuonnonkukkasten,joilla ei ole
sylikummeja
    tunnet, kuinka
mielesi huojentuu,
suvituuli vienosti kukanvarsia taivuttaa ja
perhoset hymyilevät,
luonnollisesti
   istahat kannolle,
seuraasi liittyvät luomakunnan
pienimmät,
viattoman luonnollisest,
suljet silmäsi ja annat
suvituulen keinuttaa

ikihonka...

ihminen sopeutuu,
muttei
juurru,
sen taitaa vain
ikihonka, joka sijoillaan
ain

alkuajan ihminen ja tämänpäivät
me,
olemme sopeutuvia,
juuremme ikiaikaiset,
muttei mihinkään kolkkaan
juurtuneet

hyvä niin,
sillä
olemme vasta puolimatkassa

muurahainen...

muurahainen tuntee nahoissaan syksyn
lähestyvän,
aamukaste on syvempää,
ruohontupsut lopettaneet kasvunsa ja
koivun lehti ruskistuu,
ilmassa on haukeutta kesän siirtyessä
talven taa

muurahainen on haikealla mielellä,
mutta ei hän enempää
jaksaisikaan,
on aika
siirtyä talven yli ja
odottaa kevättä,
joka hälle kesänoven
raottaa

moiset...

ihminen pärjää elämässään,
jos voi itselleen nauraa,
itkeä kiroten,
rakastaen katsoa menneitten tulevia,
ihan jokapäiväisiä
asioita,
niitä pienen pienen
moisia

ydinvoima...

ydinvoima on tehokas,
niinkuin
tulikin,
joka sentään metsäpalojen jälkeen aloittaa
uuden
elämän,
mut ydinlaskeutuma saastuttaa
monen elämän,
monen

kalastan pikkujärvestä,
ahven ja toinenkin,
jotka paistelen pannullain,
mut
ne elävältä kuolleet,
sillä
ydinlaskeutuma järvessä vallitsee

syksyinen ruska on kaunehinta,
marjamaat satoisat,
sienimetsätkin,
mut
säteily kuolemalla
herkuttelee

mahdollisuus...

elämä on mahdollisuus,
se
on onnen kauppaa,
tarkasti asuttua jokapäiväistä,
tunteiden
karusellia ja pilviputaisia hetkiä,
elämä on
arvoitus ja se kannattaa katsoa
loppuun saakka

hyvänpäivän valo......

elämä on pitkä matka,
mutta mukavastikkin sen saa kuljettua,
rakastaen ja iltoja viettäen,
urakalla arkipäiviä hikoilla,
mut
ain tienpäässä
hyvänpäivän valo pilkottaa,
vaikka olisit lopun kulkenut,
rakkaudesta kärsinyt

En itke...

En itke,
Vaikka itkettäisit,
Sillä olen
Elämäni kuivattunut,
Tunteittesi kyllästyttämä

Entiset hyvät...

Et ole ihminen ellet
Tunnusta
Kylän entisiä hyviä

vastarannankiisket...

olosuhteet muovaavat ihmistä,

ne antavat myös mahdollisuuden

olla toisin tavoin,

mutta silloinhan ollaankin jo

vastarannankiiskejä

ihmisellä on tahto,

jos se on

tarpeeksi ilmava,

se vie ihmistä

minne vain,

jos

omatahto nukkuu,

ympäristö sitä keinuttaa

luonnonoikku...

ihminen syö itseään,
taivasta ja
vaivaista itsetuntoaan
  ihminen ei ole
jumalankuva eikä herra,
sillä hällä ei ole
henkseleitä,
ei järkeäkään,
sillä
ihminen on
luonnonoikku

pulmunen...

ihminen suurentelee mielellään itseään,
mutta
ajokortin lääkärintarkastuksissa
tahtoo olla pulmunen
kevyemmästä päästä

aamusta iltaan...

aamusta iltaan on
pitkämatka,
jos ei toimia lie,
pitkällään vietetty aika
minuutilleen käy,
eikä sitä iltaakaan näy,
siinä mieli kierroksia syö,
kun ei se aika nopeammin vie

saattelee...

ajoilla on aikansa,
siksi on mentävä,
tilansa täytettävä,
sillä kohtalolla on
sormensa pelissä,
aikojen loppuessa
se
    saattelee

orpo ketunpoika...

ketunpoika on orpo,

sen äiti on teurastettu

hienon rouvan kaulukseen,

sitä itkettää,

hän kaipaa äitiään,

mutta hienorouva vain hymyilee

valinnat...

voit tehdä valintoja,

hyviä ja toisenlaisia,

mutta ne ovat onnistuneita vain jos

tunnet

niin

kirkonkylä...

käyt kirkonkylällä,
näet
vähän tuttuja,
vieraita et
laisinkaan

kunnanisät saneeraa,
tulosta taseeseen saneeraavat,
siin
häipyy
huomisen tulevaisuus,
siin
soi harvakseltaan koulun kello,
joka lapsukaisia huomiseen
taluttais

maakunta...

maakunta on alueensa

laidunmaa,

sinne mahtuu kurjaa kurjempikin,

sieltä ei pääse mihinkään,

sillä  oot

kirjanpitovelvollinen,

sinäkin

kunnanmaan kelvotomin

verot...

rikasta harmittaa
verot,
joilla hän itseään elättää,
   köyhää harmittaa
   verot,
joilla hän itseään
nälättää

jos veroja ei olis,
hymyilisikö
kumpainenkaan?

verot ovat demokraattisin
tulonjakosysteemi,
kel enemmän on,
hän
enemmän saakoon,
ken
vähemmälle jäänyt,
hän
vähempään jääköön...

kerrostalo...

ihmisen tulisi asua kerrostalossa,
sillä siellä ei
maaseutu tuoksuis,
eikä siellä turhia
udeltais,
siel
sais rauhassa piileskellä,
sinitaivasta lautasanteenista
kurkistella

vaivaamaa...

jos ihminen ei tienaisi leipäänsä,
hän
alustaisi sen,
sillä tienaamalla hankittu leipä
on
jonkun vaivaamaa

padasjoki...

padasjoki on ohkanen joki,
siin
tavanomaiset sorsat uivat,
ees taas,
jokeen kuvastuu kirkko,
josta pappi puuttuu,
mut
pihamaat kukkivat

vanhanajan kuvissa joki oli
leveä,
siinä oli elämää,
kirkossakin pappi pauhasi
yötä päivää,
pihamaat olivat kukattomat

tulevankuvassa joki kuivunut,
vaikka hirmukkaat päättäjät
tahkoa kiivaammin pyörittävät,
sillä
joesta kuvastuu
katkeruuden kasvot

silkkitie...

silkkitie oli pitkä tie,
siinä maailmat vaihtoivat
omistajaa,
jumalat vartaloitaan,
siinä kulki rakkautta ja vihaa,
kurjuutta ei lainkaan,
sillä ne kuihtuivat unelmiin

365...

jokainen ihminen ei voi hyvin,
se vaihtelee,
toisinaan sinä ja toisinaan
minä,
mutta olennaisinta on
365 päivän yleiskuva

epäkohdat...

epäkohdat auttavat
olosuhteita paranemaan,
   epäkohdilla elämä paranee ja
asumukset suurenee,
ilman
    epäkohtia ei olisi tullut
mitään...

leveä pylly...

istut,
vaikka voisit seisoa,
se on
luontaista,
sillä ihminen hakee
ain
helpotusta

ihmisen geeneissä on
yhäkin pieni tieto,
kuinka tylsää oli
puussa kiipeillä ja
nelistäen edetä,
nyt ihmiselle on kasvanut
leveä pylly, ja sen päällä on
mukavaa oleskella...

muurahainen...

muurahainen menee tänään
ostoksille,
hän menee ostamaan
omenapuun,
jotta syksyllä saisi pureskella
omenaa,
syyskuulaa, sillä siinä on
paljon hurmaavia ainesosia,
jotka antavat elämään semmoista potkua,
ettei siihen voikukan herkut yllä ja sen
tuoksu peittää myös kusen hajun,
joka on pesässä valitseva tuoksu,
  muurahainen on länsimaalaistunut,
   se ei tahdo enää elää suunnitelmataloudessa

jonninjoutavat...

ihmisiä on ilmaantunut
syvimpiinkin
korpiin,
se alkuasukasta
hermostuttaa,
sillä tämä kyselee
jonninjoutavia

helisyttelevät...

pienillä sieluilla on
perintöosuuksia,
niiden oikeuttamana he suutaan
helisyttelevät,
usein he asuvat pienten kuntien
keskustoissa

kotirappusilla...

kuljin pitkän matkan,
mutta yhäkin istun
synnyinkotini rappusilla,
kiersin maailmat,
tein kaikkea kohtaamaani,
mutten
rappusiani kauempana,
olen onnellinen,
minun ei ollut haikeaa
palata

jätepaperit..

ihmiset kuluttavat, kuten
eläimetkin,
mutta vain ihminen jättää
jätepapereita

sato...

kiitosta ei turhaan viljellä,
sillä se kasvaa
säässä, kun säässä
ja
suo hyvän sadon

valmis elämä..

kenenkään elämä ei ole
tekemättä valmis,
siihen tarvitaan tekeviä
käsiä,
mieluiten
omia

yksinkin onnistuu,
mutta
sovussa ympäristönsä
kanssa
tulee
vaivattomimmin
sulakasta

kohtalo kuitenkin viime kädessä
määrää
elämän suunnan,
mutta
kohtalokin
tekevää ymmärtää

volmota...

ihminen jaksaa mitä vain,

jos vointinsa on

eteenpäinvievä,

semmoinen luonne,

joka taitaa kompuroinnin jälkeen

matkaan joutua,

eikä taakseen volmota

tuntematon...

et ole syvältä yksin,
haluat vain pintasi olevan vapaa,
haluat kulkea
bussissakin irtonaisena,
et tervehdi
tutemattomia,
siksi olet
vapaa

yksinäinen...

yksinäisinkään ihminen ei ole yksin,
sillä
hänellä on seuranaan kaikkien
suljetut suut,
hänen seuranaan ovat
hänet jättäneet,
yksinäinen ihminen on
vahvempi,
kuin seurueen muut

192....

tänään on 192 päivä,
tänään tiistaina,
tänään maailmassa meitä on
melkein kahdeksan miljardia,
tänään kuolee kolmekymmentä miljoonaa,
mut
syntyy
tuplaten,
tänään on päiväsi,
tämän vuoden 192:s päivä

lomatunnelmat...

arki on turvallista,
sillä siinä sääntönsä,
arjessa on hommansa ja
hetket, jolloin on luvallista
muistella lomatunnelmia,jotka
yhäkin jatkuvat, arkea jaksattavat

elämänlähde...

avaruus on ikuista,
valovuodet ovat pitkiä,
kuu ja tähdet vain lähinnä,
muut iäisyydessä,
siellä missä on
elämänlähde

taaksepäin..

ihmisen ei tarvitse taaksepäin
elämässään kulkea,
senkun jättäytyen
asettuu aloilleen
  ne jotka jatkavat,
näkevät myös
huomisen,
jolla on näköpintaa
eiliseen

hiljainen elämä..

hiljaisessa elämässä kukkivat
rauhalliset kukat,
joilla on kauneutta,
jotka eivät kiireessä kuki

ilman venäjää,,,

ilman venäjää olisimme
halpahallimaa,
olisimme, kuin
balttian viinanmyyjät,
vailla turvaa isompaa

nato tarjoaa jotakin,
mutta se maksaa ja ken
enemmän jaksaa
sen nato tulostaa

itsenäinen maa,
omat sotilaat ja heidän
rakkautensa maankamaraan
ovat
voittamaton armeija ja sen
vihollinenkin ymmärtää

luonnollisesti...

et elämääsi taluta,
vaikka sen kyljessä kuljet,
olet elämän palanen,
pieni hetki,
jota ei luojakaan muistele,
ellet
toimi
luonnollisesti...

historia...

historiaa on väärennetty,
sen kirjoittivat
kelvottomat,
todelliset ihmiset kokivat,
mutta
kuolivat ennen
jälkikirjoitusta

tulipalot...

maailmassa on kuumia
paikkoja,
osassa riehuu tulipalot
ja
mielet ovat kylminä,
mutta
kylmissä paikoissa olisi
enemmän
tulipalojen aineksia,
mut
siellä ihminen osaa
sammuttaa

entinen ihminen...

entinen ihminen on
juuripaakku,
semmoinen, joka ostetaan taimitarhasta ja
istutetaan
kukkapenkkiin,
semmoinen kukkanen
joutuu vihdoinviimein maljakkoon,
kun
kyläillään

ilta...

istun illassani, olen päivän väsynyt,

huokaan ja katson

illan hämärään,

jossa on  tilaa

pian vetäydyn unimaille makoisille,

sillä kylkeni uupuneet,

 mieleni tyyntynyt,

   vedän verhot akkunaani,

     peitonkulman ylleni...

aurinko...

näet auringon,
sinitaivaan
ja
ajankuun,
tiedät,
että vaikka kaikki muuttuu,
elämä
jatkaa

tätini kaunis...

tätini kaunis,
vaikken sinua nähnytkään,
sillä
menit nälkää pakoon
amerikkaan,
menit,
mutta minulle heilutit,
vaikken silloin ollutkaan

olen monesti elämääsi
aatellut ja yhä useammin
siihen ihastunut,
sillä et jäänyt
kurjuuteen nääntymään,
vaan
menit sinne kääntymään,
sinne jäitkin,
mutta sinulla on ystävä,
minä,
isäni poika,
isäni,
jonka ei tarvinnut
polkuasi kulkea

kasvot...

elämällä on kasvot,
luonnon luomat ja merien siniset,
ihminen
lukee monessa
tienhaarassa,
mutta
kulje vain valitsemaasi
tietä

köyhyys...

köyhyys auttaa
rikastumaan,
sillä on avaimet
elämään,
jos vain antaa
sille
mahdollisuuden

rikas ihminen syntyy
kurjuudesta,
hän syntyy nähdessään
pohjan

rikas on paljon rahoja,
rikas on enemmän
mitään tuloja,
rikas ymmärtää
enemmän

tärkeilevät ihmiset...

pienet tärkeilevät ihmiset hallitsevat
välinpitämättömien
äänillä

nukkuvien puolue antaa
tekopyhyydelle tilaa ja
enemmänkin
keskinkertaisuudelle,
siksi
yhteiskunta on tämän näköinen

julkinen toimija...

saanko elämänedellytykset
julkiselta toimijalta,
tahi
yksityiseltä,
sillä ei ole väliä,
mutta sillä on mihin veroni
käytän,
haluan hallita omaisuuttani,
verojani,
maksan ilomielin,
kunhan se on tuottavaa ja
tulevaisuuteen
investoivaa

kirkko...

mulla on toinenkin nimi,
ilmaseksi sain,
ristittiin

erosin kirkosta,
kun pappi pahoja puhui,
enkä saanut
taivasosuuttani tarjouksessa,
erosin ja
tilasin
yksityiseltä

palkoillaan elävä...

en ajele isoilla autoilla,
en
kulje
arvomenoilla,
sillä olen työläinen,
palkoillain elävä

ydinvoima...

ydinvoima on iso ase,
niin iso,
että sitä suuretkin
pelkäävät,
siksi sitä haluavat kaikkein
synkimmätkin,
sillä onhan heille samantekevää
kun
elämä sammuu...

allapäin...

kuljet allapäin,
hetken,
sillä hyvät hetket pian
kulmiasi nostattavat,
sillä
allapäin ollaan hetket,
joilla ei ole hyvänpäivän sijaa

keskustapuolue...

keskustapuolue ei halua
koulutettuja ihmisiä,
sillä
luonnonvoimilla se
runoilijakin runoilee,
jos ei myydysti,
niin
vuolkoot
riiminsä...

ihmiset ovat varkaita...

ihmiset ovat varkaita,
kaikki,
mutta kissanpennut viattomia,
sillä
heidät on hyvin
kasvatettu

tampereen kaupunki...

tampereen kaupunki on oikiasti
lapin ylärinteillä,
siellä se mennä viilettää,
piakkoin ratikalla
sujuttelee

järjen häivää..

unelmat on arkipäivien
ylläpitäjiä,
semmoisia pitäjiä,
jotka saavat
arjen sujumaan,
vaikkei niissä järjen häivää

pelko...

pelko on hyvästä,
mutta turha pelko pahasta,
ihmisen tarvitsee pelätä vain
itseään

hätäile...

aika ei hätäile,
sillä ei ole kiire

kaksikymppinen...

kaksikymppinen asiantuntija
selittää,
neljäkymmentävuotisen uran
tehnyt
asentaja kuuntelee ja
itsekseen hymyilee,
kyllä koulutus saattaa olla
hyvästäkin,
mutta
millä tienataan
asiantijuus?

synnyin paljaana...

synnyin paljaana,
kuolen painavana,
mitä multa jää,
jääkö
eletty elämäkään,
sillä en ole viellä
laskua maksanutkaan?

hankalat hetket...

onnellinen on se,
joka elää
hetken,
jos toisenkin,

mut

jos ikuisesti etsii
itseään ja
tarkoituksia

hällä on

hankalia
hetkiä

muurahainen...

muurahaista ei huvita,

ei sitten yhtään,

fiilikset on kadonneet,

sillä

eilen sitä kosi

yksi

mulkku, joka ei oo mies, eikä nainen,

vaan

vissiin kumpaakin

muurahainen sanoi suorat sanat moiselle

tekeleelle,

mutta mietti läpiyön, jos siitä tyypistä

jäi jokin tartunta

nyt ei oo

fiilistä,

joten se makoilee kyttyrässä

pesänsä syvimmässä

kesäiset päivät...

kesäiset päivät ovat
työn
hikisiä,
arbeetissa,
mutta niin vietteleviä lomalla,
rantamaisemissa virvoittavien tuulien
kaukaa pois
elämän tahkosta,
joka huolehtii,
ettei arkena tule
holotna

paljasjalkainen...

paljasjalkainen on
alkuperäinen,
mutta hän voi
astella niin vain kesäisin,
sillä talvella on kylmää

kuollessaan..

eihän ihmisen tarvitse
syntyessään nero olla,
riittää,
kun kuollessaan

tunnemenehtynyt...

harmaa asfaltti ei
narsku,
kuten pakkasluminen pihapolku,
jota kesäisin luonnonkukat
reunustavat ja jossa perhoset
kukasta kukkaan ihastuvat,
asfaltti tekee ihmisestä
tunnemenehtyneen

sienet...

sienet kasvavat metsäpuun

juurilla,

siellä hämyisessä

metsikössä,

jossa ketunpoikanenkin asuu,

kuten pienen pieni

muurahainenkin,

jolla on

takataskussaan

kihlasormus,

jonka se löysi

mättäältä,

korvasienen laitamailta

tärkeimmät...

semmoistakin elämää on,
jossa ei televisio
pauhaa,
on,
on ja väittävät hyväksi
elämäksi,
sillä
silloin tutustuu enempi
tärkeimpiin

vieraat...

jos et koskaan tapaisi
 vieraita,
   et näkisi itseäsi,
      tuntisit vain olosi

pihapiiri...

niittämätön pihapiiri
kasvaa
elämää,
semmoista elämää,
jolla on vanhaa ikää
ja
huomisen idut

pihapiiri on ihmisistä tyhjentynyt,
hevosista ja kanasista,
kukko ja possutkin menneet,
jäljelle jäi vain kasvavaa elämää,
sitä mitä ei ollutkaan

ennenvanhaan...

ennenvanhaan oli kulkijapoikia,

renkejä ja lopunajan ennustajia,

tänään ovat

netissä,

senkun avaat ja siellä heidät

tapaat

ennenvanhaan oli rankkaa ja

joka hommaan tarvittiin työvoimaa,

nyt riittää,

kun tilataan

kehittyvistä maista

ennenvanhaan...

aamu...

aamuauringon ensimmäiset säteet
tulevat aina saman
koivunoksan
haarukasta,
siitä kohdin,
jossa on pahka ja
kottaraisen pönttö,
mutta varpunen siinä nykyään
majailee

punkki...

punkki on pieni elukka,
niin pieni,
että sen
helpoimmin tuntee

muukin...

ihminen on
seuraava näkemäsi,
mutta voihan olla muukin

aseet tappavat...

aseet tappavat,
mutta kiduttavinta on
ihmisten välinen
kuivuus

politiikko...

politiikko tarvitsee
tukijoita,
jotka eivät tunne
häntä

leimattiin...

sinut leimattiin,
siksi olit
tähti,
loistavin tähti
monen mielenpimeyteen,
sillä olit heidän
kuvansa

suru...

suru luo kaunista
eilisenhuomista,
se tyhjentää surijan,
hän pääsee lähemmäksi
surun lähdettään

surijalla on sydän,
tunteet ja testamentatut
rikkaudet

tekopyhä surija ja vaintinolija
ikävöijä,
heidät erottaa
toisistaan
testamentti

orava...

oravalla on tupsukorjat ja
eloisa häntä,
sen silmät näkevät jokasuuntaan,
hän on
luontokappale,
hän on melkein samanlainen
tekele,
kun ihminenkin,
mutta oravalla on
elämässään
vilkkaampaa

maakunta...

maakunta on täynnä suurmiehiä,
joilla on rinnukset
täynnä,
kukaan ei ole palkinnut
hiljaista puurtajaa,
yrittäjää tahi
hänen
renkiään

kenkuttaa...

jos sua kenkuttaa,
ota ihtes mukaan ja
ulkoilmaan tuuleta,
kulje luontoäiteen maassa,
kulje saloilla arosoitten,
kallioisilla jyrkänteillä,
kiipiä ikihonkaan
tahi
istaha
kannonnokkaan,
silloin huomaat
huomisen...

tango...

tango on suvisen
rantasaunan tuoksuinen
laulu,
jolla on
sinivalkoinen sävel,
sen
tunnelmat ovat syvempiä,
kuin syvinkään,
tunnelmansa kesäillassa soivat

aikansa lyö...

kärpäsellä ei taida olla
sen ihmeellisempää tekemistä
elämässä,
kun
ihmiselläkään,
kumpikin aikansa pörräilee,
sitten
aikansa lyö

mullittuu...

suurin peittää pienempiään,

varjonsa peittää

alkavat taimet,

joilla on juuret maan syvessä,

juuri sen suuren lehtipuun

tyvessä,

joka kaiken alleen peitättää,

luonto on armoton,

siksi taimenellakin on

mahdollisuus,

kun

suuri aikansa vanha ja pois lahoaa,

juuriinsa mullittuu

kylätiet...

kylätiet ovat yhäkin,
vaikka ihmisäänet lähteneet,
jäljelle jäivät maitolaiturit ja tyhjät
heinäladot sekä tyhjät koulurakennukset,
mutta
yksi jäi,
ketunpoikanen,
joka venyttelee maitolaiturilla ja seuraa
kurkiauran lentämistä, se tahtoisi olla
auran ensimmäinen

saimaa...

syvällä on kylmää,
siellä muikku kutee,
siellä norppakin käy,
sillä onhan saimaa
elämän syvintä,
rannoillaan suomen suvinen
kauneus,
josta sinitaivas järven pintaan
kuvastuu

ruhtinaat...

venäjää ei enää ole,
on vain vallan
ruhtinaat,
ne sepän kisällit,
jotka hetki sitten
kommunismia
palvoivat,
nyt
rahanvaltaa armotonta

esitaistelijat..

elämän esitaistelijoita ei montaa
lie,
surkeimpia ovat nuo
politiisiin puolueisiin
ahtautuneet
mielenalamaiset,
jotka ovat sisältään niin heikkoja,ettei heihin mahdu,
kuin
pahuus ja turhan levinnäisyys

savimajat...

suomeen tullaan etelästä,
idästä ja lännestä vähemmän,
mut
pohjoisesta ei laisinkaan,
sillä kylmät ukot tahtovat
ikluissa viihtyä,
toisin on
savimajojen

tyhjää...

ihmisen pitää ain
jotain saavuttaa,
hän tahtoo
vaurauttaan rikastuttaa,
talot komiat harjaan nostattaa,
mutta
tyhjäksi jäävät mielensä
hyvinvoinnit,
orvon aroiksi,
kuten ympäristönsäkkin

muurahainen...

muurahaista nukuttaa,
valvoi aamutuimaan,
nyt
kuorsata vain tahtoo,
vaikka muut sen touhua kahtoo,
mut
antavat olla sillä tämä on kovin
kiukuspäinen, kun kesken unien
herätetään

uninen aamu...

uninen aamu yhäkin
illassaan istuu ja aatoksissaan
ilomieltä lyö,
baarissa rantatörmän ilo on
monen mieleen ja se vie
unisen aamun mielen,
jota nukuttaa vaikka
päivä valkenee,
muut levoltaan päiväänsä käyvät,
pirteimmät ovat lintuset laulavaiset,
he yöpuilleen ajoillaan levähtivät

samantekevää...

ihmiselle ihminen on samantekevää,
ellei tästä hyödy,
kun kuiviin
kupattu,
näkemiinkin jää
sanomatta

toiset elävät...

toiset elävät,
toiset olevat,
monet heitä matkivat,
siksi elämä on tuhman pahaa,
siksi samaa rakkautta janottaa,
siksi,
kun toiset toistaan seuraavat

aamun aikaiset...

aamun aikaisilla tunneilla 

aurinko hymyilee,

se kurkistaa puiden takaa,

sen hymy tarttuu

  luontoäiteen luodut heräävät,

maanmatoset painuvat yöpuilleen,

heille kesäyöt ovat juhlaa,

jolloin tanssivat pihanurmella ja pellon

pientareilla,

suvisessa hämärässä,

silloin nukkuvat kotkanpoika ja ikinälkäiset varikset

kyläntekevä...

tärkeilevä kyläntekevä,
jolla on kunnan vaakuna
riihessään,
semmoinen
entisaikanen heiluu yhäkin raitilla,
josta hän on kaikki kadottanut

kohtalo...

elämä on kohtalo,
jokaiselle,
toisille se merkitsee,
toisille ohimennen,
ruiskaunokille se on päivänselvää

luonnonkukka...

luononkukka tienposkessa,
kuljen ohi,
sillä heti on seuraava,
niitä on paljon,
kauaksi matkallain,
siksi kulkuni sujuu ja siksikin,
kun askeleitani tanssittavat lintusten
laulut,
sekä
uusien lintusten ilomieliset viserrykset,
jotka elämää kannattavat,
   sinitaivas on ylläni, ylväs kotka liitelee
auringonsäteet siivillään,
hänkin luonnonkukkien reunastamaa kulkuaan liitää

kesä...

kesä alkaa silloin, kun

kielo kukkii,

käki kaukaa tanssii ja

itikka herättää tuntojais,

kesä,

se voi olla talvellakin,

jos muistat hyvin

silmästä silmään...

elämä on mielipahoja,
hyviäoloja,
kengänkärkiä ja kattolistoja,
mutta myös
silmästä silmään

askeleet...

askeleeni johtavat nukkuvaan
alppiruusujen maahan,
sinne kielomerten takaiseen siimekseen,
jossa
ihmiset hymyilevät
kilpaa aurinkoisten rinteitten kera,
sinne johtavat...

kirjoitan...

kirjoitan itseni pois,
runojeni kautta pääsen
telakalle töihin,
riennän taivaaseen opettamaan
osaamattomia,
saan aikaa olla ja katsoa
linnun kylkiraitoja,
käen kukunnan sävyjä,
näen
enemmän,
vaikka olen
elämälle sokea

vierastunut...

niin pitkä on matka
takaisin,
niin kuluneet on mulla kengät,
etteivät takaisin jaksaisi

tulin kauaksi,
pois itsestäni,
kauaksi tutuistani,
nyt tunnen,
että kuuluisin kotoni multiin

olen vierastunut itsestäni,
olen outo
entisille

luontoäitee...

ihmisestä ei sittenkään tullut
muurahaisen kokoista,
sillä ihminen
osti auton ja senkin
velaksi ja sitä se maksaa
tienaamalla
itsensä uuvuksiin
  muurahaista naurattaa,
se teki oikean valinnan,
luotti luontoäiteeseen

saunavasta...

saunavasta tuoksuu
kesäsaunalle,
metsäntorpan tunnelmalle,
käen kukunalle

suomensuvessa, järvenpinnan tuntumassa
moni sauna lämpiää,
kaupungin tuliaiset kärpästä väistää,
itikasta tutun saavat

saunassa haihtuu kiire,
siellä paljastuu pohjimmainen
luonne,
jutut ja muut tutut kerrallaan,
saunavasta kerrottaa,
niskavillansa hoidattaa,
mielenkielet herkistäen,
sillä saunavastassa on taikuutta
korpikuusien syvimmiltä sijoilta

kuuluisa...

mitä kuuluisampi olet,
sitä yksinäisemmäksi
tulet

kissanpoikanen...

ei ihminen kuole,
eikä
synny,
hän vaan ilmestyy ja
pois häipyy,
aikansa harhailtuaan,
sillä ihminen on
oikeassa elämässään,

kissanpoikanen

muurahainen...

muurahainen istahti
korrelleen,
pisti tupakiksi,
poksautti juomatölkin ja ryyppsi kunnon
ryypyt,
hällä oli hetki aikaa huohahtaa

aamuaurinko kurkisti juuri samasta haavanoksan
kainalosta,
kuten eilenkin,
murkulle tuli mukava
fiilis

muut luonnon pienimmät syrjäsilmällä
loivat katseensa häneen,
mut
kattokoot ja menkööt,
kunnon muurahainen pitää välillä
huilitauon,
eikä juokse pää seitsemänä jalkana,
suu vaahdossa ja huuda kaikkia
maailman olemattomia henkiolentoja
rientoihinsa

luonnonluomat...

en lie maailman fiksuin,
en kenties
mitään suurempaakaan,
mut
ymmärrän
luontoäiteen luonnetta,
siksi haluan olla lähellä hänen huonettaan,
luonnonhelmassa karun
erämaan,
sillä siellä
luonnonluomat hyvin voi

isot miehet...

isot miehet ovat rehellisiä,
sillä
he eivät
turhia komistele,
eivätkä
itseään suurentele,
ekoaan
esittele

isoperseiset...

kunnanpomot ovat
isoperseisiä
vittupäitä,
näin sanaili kaveri, jota jostakin syystä
keljutti kunnan toiminta

ymmärsin,
tavallisen ihmisen tunteeen,
mutten kehdannut
käytöstavoista
kertoa

mut sen ymmärrän,
ettei kaikki äly
ole päättäjien päässä,
ei sinne päinkään,
vaan he toimivat vielläkin heikkopäisiempien
luvilla ja tahdonvoimalla,
pärkkele

hyvä tila...

    elämä on jokaista,
aamusta yöhön,
jokivarresta käsivarteen,
siinä vituttaa ja herroja palvotaan,
rakkautta lumotaan ja
aamusella venytellään,
   elämä on
yksilö,
lintu tahi ihmisen kokoinen,
siinä on neekeriä ja saatanan palvojaa,
perustuslaillista ja ihan tavallista,
    elämä
on hyvä tila

runoilija...

en tiedä mitä oikeat runoilijat
ajattelee,
kun syntiä
listoille luettelee,
mut
minä vain
aamusta iltaan itseäni
luon

tuntematon...

astuin tuntemattoman kynnykselle
syntyessäin,
elin ain uutta,
avasin ovia ja syvemmälle kurkistin,
kunnes
aikani kertoi
minun saaneen osani,
astuin jälleen kynnykselle,
jossa tuntemattomuus
odottaa

kurja ja kultakilpikuorikainen...

kurjan kulkiessa ei
päivä näy,
sillä sekin selkänsä käänsi,
mut
tienposkessa oleva kultakilpikuorikainen
hymyili

kuorikainen ja kurja hetken
juttelivat,
kurjan lähtiessä päiväkin paistoi,
mutta sitä eivät nähneet
muut,
vain he

entinen kala...

ihmisellä ei ole eviä,
mut
ennen oli,
mutta siitä on aikaa

tänään evät ovat jalkoja ja käsiä,
mutta pää
jäi ja se yhäkin
koukkuun käy

enää ei suomustella,
nyt
riittää,
kun vaatteita vaihtaa

face...

ennenvanhaan pappi ja
anoppi olivat
jokaperheen
tappi,
nyt
on aika nuortunut,
pappien miel
ja
anopinkin kiel,
nyt on
face-aikaa,
sen voi sulkea ja takaisin avata

jokainen...

jokainen ihminen
osaa tuntea,
kuten eläimetkin,
mutta ihminen voi ne sanoilla
kuvailla
   eläin vain itkee ja
johonkin joutuu,
kissan suuhun ahneeseen,
isonlinnun nälkäsille pienokaisille,
mut
ihminen voi tunteensa
sanoin kuvailla,
häntä saalistaa vain
tuonelan tuvan vahtimestari,
jolla on
ain
vainajan vip-kortti

kylän veneranta...

kylän veneranta tuoksuu aamuiselta rannalta,
soutuveneet paikoillaan,
kausipaikkoja

rannan ohjekirja on nakattu puun
kylkeen,
se torjuu kaikki
paholaisuudet

asun kylässä,
mutta olen
myöhäistullut,
joten
mulla ei oo kausipaikkaa

aseet ratkaisevat...

aseet ratkaisevat,
sillä ihmisillä on
niin tyhjä
pää ja
heikot
käsivarret

itäinen raja...

itäinen raja,

se monen syväntä korventaa,

sieltä monet itkun murheet,

kuoleman syvänteet

ruvenneet,

siksi ihmisen on tänäänkin vaikea

hymyillä sinnepäin

koto...

ennen ihminen kasas kotonsa
hirren parruista,
tulisijan
polun kivikoista,
rakkautta kehrättiin
illan hämyssä,
nyt
halpatalo myy
paketin,
se nostetaan
jaloilleen ja avataan,
rakkautta hetken ratkotaan,
kunnes
paketti osiin jaetaan

vierastulijat...

valtateitten vierustoilla on
vierastulijoita,
lubiineja,
mutta hieman sivummalla
eneemmän,
ihmisiä

viheliäisin...

ihminen ei niin huonoksi taivukkaan,
ettei hän
pierasta tahtois,
omissaoloissaan
kaunistelis,
ihminen,
joka on luomakunnan otuksista
viheliäisin

piilossa...

ei ihmisen tarvitse toiseen
tutustua,
luonto hoitaa
vetovoimallaan,
vaan
ihmisen pitää olla
puun takana
piilossa

kesäteatterit...

kesäteatterit suomen suvessa,
notkoissa hylättyjen
kulmien,
siellä viimeiset virret veisataan,
kuolemat perataan,
ryssät jututetaan,
muttei syntyviä
kasteelle
saateta

ajanhukkaa...

elämässä on paljon ajanhukkaa,
joutoaikaa
tuonen nukkaa,
josta ei tuonelakaan
omiaan
saa

punkaharju...

punkaharjun kohtalona
olla
kaunis,
niin alkuperäinen,
että siellä
luontoäiteekin
luonnostelee

punkaharjulla käyvät maailman
valtiaatkin,
he, jotka kaikkialla käyneet,
kaikkeen voineet,
he
mielellään
harjulla viettävät

alkuperäinen ihminen...

alkuperäinen ihminen on
aito,
vailla
tekovilloja tahi
muotovahoja

tänään ihminen
koristautuu,
jättäen runkonsa
elonsa alimmaks

itikka...

ihminen ei arvaa,
mitä
itikka tuntee
ja
se on helevetin
hyvä

tuntojeis..

elämällä on moninaiset hetket,
sinä valitset paljosti

mutta kaikkeen et voi
vaikuttaa

mutta saat nukuttua paremmin,
kun
elät tuntojeis
mukaan

muidenkin elämä...

on helpottavaa olla
vailla mitään,
sillä katelliset katsovat
toisaalle

kurjaa seuraavat
syrjäsilmällä ne osalliset,
joilla on
elämässään kylliksi

kaikki on pienestä kiinni,
tänään olet melkoisen
mahtava ihminen,
huomenna,
ihan mitä vain,
kurjimmat sidottuina vuoteisiinsa,
toiset pääsevät
helpommalla,
    lähtemällä,
mutta sinä,
jolla on nyt paljon,
anna osasi muidenkin elämälle

helpompi jatkaa...

kun kulutat itsesi loppuun,
näet mitä
jää,
silloin sinun on helpompi
jatkaa

sama ihminen...

sama ihminen voi
olla mitä vain,
aina

avuton osallinen...

kaikkein pyhinkin muuttuu
kurjuuden
kuvaksi,
vapisen,
sillä olen avuton osallinen

merkitys...

ajalla ei ole merkitystä,
kunhan sitä on,
rahalla on,
vaikkei sitä
lie

osanen...

jos yksi puuttuu joukosta
se on vajaa,
mutta vain,
jos
on
osanen

elatustuki...

jos elät toisten kautta,
mitä olet?

olet monistuskone,
mutta vaadit
elatustukea

olet viidesti avioitunut
ja
useamminkin
aktivoitunut,
mutta
mitä olet?

supsuttaa..

onnea ei kannata
hakea,
sillähän ei ole osoitetta

onni tulee jälissäs,
jos vaan oikein mukavasti
kompuroit

onni ei useinkaan istaha reppuselkään,
se hiipii rintataskuun ja supsuttaa
kauniisti

peremmälle..

pienissä maissa on pienemmät ongelmat,
sillä niissä on
vaivasemmat riitapukarit,
pukarit,
jotka toisensa
tuntevat,
eivätkä tahdo
peremmälle mennä

lintujen lintu...

tyyni järvenpinta elää,
siin sinitaivaskin peilailee,
lumpeenlehdet kannattavat vesipinnan
pienenpiä,
jotka ajankulukseen pelaavat korttia,,
voittaja pääsee sudenkorennon selkään
tunnin reissulle lähisaareen, jossa telkkä pesii,
tuo jäven lintujen lintu,
se on hyvä palkinto, sillä sinne eivät pienet
vedenpinnan eläjät uskaltaudu uimalla,
sillä matkalla on monen monta surman suuta,
mut
sudenkorentoon ei kotkanpoikanenkaan lähentele

näe...

kukaan ei kaikkea

näe,

eivät ainakaan ne jotka eivät

mitään kuule

käärme...

käärme nousee tiiliseinä pitkin
ikkunakarmelle,
josta se katselee
laupiasta
seurakuntalaista,
joka ei
sulattanut,
että mustalaislapsi olisi saanut
päivähoitopaikan

perhe...

voisin asua missä vain,
olen asunutkin,
mutta
kotiini asuttunut,
kotiini,
jossa on kaikki elämäni
tarvikkeet,
perhe

ilta...

ilta saa levähtämään,

sillä vain katuvalot näyttävät ja

kulmabaarin neonvalot kutsuvat,

vedän verhot kiinni,

aamulla on aikainen herätys,

lähdenhän

yöttömänyön pääkaupungiin,

kittilään

tänään on päiväsi...

ongella saimaalla...

tänään kävin ongella,
ei nykinyt,
joten ei
noussut kuin iltaaurinko jota
vasten
vastasyntyneet lintulapset elonsa
liitoja siivittivät
   rantakaislikosta sorsa ui viisi poikasta
perässään,
on elämän totteleviaisinta lapsikatrasta
mitä olen nähnyt
annoin ajalleni mahdollisuuden,
katsoin ja kuuntelin,
tuoksutin järven tuoksuja,
kunnes huomasin
norpan,
   olin saanut elämäni saaliin,
se maistuu mielessäni ain

jokainen ihminen...

jokainen ihminen on
ihminen,
ei rikas,
eikä köyhä,
viellä vähemmän kelvoton tahi
loppuun nähty,
jokainen ihminen on elämä

väkiluku..

suomessa on väkiluvun verran
ihmisiä,
joilla on
tarinansa,
niistä tarinoista on
suomi syntynyt

unelmat...

unelmat kantavat
hyvänpäivän rappusissa,
sillä ainostaan niitä kiipeämällä
                              unelmasi kohtaat,
jokaisen päivän teoilla haaveesi lähenee

avara...

avara meri katsoo sinuun,
sen vaahtopäät
pyytävät tulemaan,
pois itsestä seilaamaan,
meri antaa tilaa tulla ja mennä,
mutta siellä pitää olla viattomin mielin,
sillä rehellistä ihmistä ei vaahtopäät niele

suomen uusin puolue...

suomeen tarvittaisiin semmoinen
puolue,
jossa olisivat
ihmiset,
joilla ei ole nykypuolueiden
jäsenkirjaa,
he,
joilla on vilpitön mieli,
avara katse ja talousasiat
kunnossa,
sinne ei kelpaisi tuomitut,
likaisin käsin nyt
hallitsevat

köyhä kettu...

kulmakunnassa asuu

köyhä kettu,

sillä se ei tahtonut mennä kaupungiin

jalostautumaan,

se halusi olla alkuperäiskansaa ja

sitä ei moni hyvällä katso,

paitsi

luonnonsuojelija, jolta ihmiset kielsivät

kerrostalossa asummisen

isänmaa...

isänmahan kuuluvat ketkä
haluavat,
rosvot ja pyhimmätkin,
mutta
isänmaa on rehellisten
sielujen maa,
sillä ylväs
historiamme täyttää
satavuotta ja sillä tiellä oseammatkin

hetkeen mahtuu..

hetki kuluu,
mutta siihen myös paljon muutakin mahtuu,
se voi olla
silmänräpäytyskin,
sillä
hetkeen mahtuu

maailma on iso...

maailma on iso ja pyöreä,
mutta silti sen laidoilta ei
voi pudota,
eikä löydy sellaista poranterää,
joka uppois maapalloon läpi

populisti on nopea...

ihminen luulee olevansa

nopea,

syökin hormooneja, jotta

pääsis satasen alle yhdeksän

ajan,

mutta

todellinen nopeuttelija on

populistin mieli,

se on jokapaikassa

alle

ajan

seuraeläin...

ihminen ei ole seuraeläin,
yksin se ratikassa
matkustaa,
vaikka vaunu on
täynnä

ruumisarkku..

ruumisarkussa on mukava
olla,
elävänä,
siinä tuntee monia juttuja,
näkee myöskin syvemmälle

kehut...

ei ihminen paljoa kaipaa,
kehut
vaan

vaivattomampaa...

ihmiselle olisi vaivattomampaa
olla
luonnollinen,
mutta siitä ei
päivänpeili hymyilis,
sillä
ihmisen täytyy olla orjaakin
tuloksekkaampi

suorittavan työn tekijät pääsevät
helpommalla,
herrat ne kusessa ovat,
jos ei tuloskäyrä pilviä
hio

jos ihminen eläis
omavaraistaloudessa,
meitä olis vähemmän,
olisimme tehokkaimpia
taudinkantajia ja emme
tarvitsisi pitempiaikaista
huolenpitoa,
emmekä edes edusmiehiä
päättäviin elimiin,
heh...

mauton...

uskaltamalla olla
raakile,
tulet ehommaksi,
sillä
turhuus on koristelee
mauttomasti

varpaita kylmää..

varpaita kylmää,
on sateinen heinäkuun
alkupäivä

katselen vastarannalle,
siellä savu taivuttelee itseään

vedenpinnassa vesikirppu luistelee,
järvenpinta taipuu tekemään kuvioita,
joita ei ihminen taitais,
lumpeenlehdelle istahtaneet tuttavansa
taputtavat,
minäkin

loin uraa...

loin uraa,
nousin portaat korkeimmat,
tienasin itseni täyteen,
autot ja varallisuudet,
kärsin erot ja jumalanpilkat,
kunnes minut kumarrettiin,
en
jaksanut

luovutin maailman helvetit,
annoin turhat pois,
jäin
alasti,
juuri sellaiseksi,
joka olin
ennenkuin rupesin nousemaan
korkeita portaita,
joissa tienasin
tuhoni

nyt minun on hyvä,
minulla on itseni verran,
näen elämää uudestaan,
minun on helppoa tavata elämää

helsinki...

helsinki on pois kotoa,
mutta siellä on oltava,
koska kaik siellä

koti on pajupuskien jälkeen,
siellä sinivetisen
rannoilla,
siellä suvenselän takana

lomalla palaan kotiini,
sinne tiettömien taipaleitten
rannoille,
sinne mistä lähdin,
mutten enää sitä näe

alat...

milloinkaan ei ole myöhäistä,
aina on alut
ja
niillä lähdetään,
huomennakaan ei myöhäistä tule,
sillä
sinähän alat sinne keritä

elämänpiha....

elämänpihalla kukat kukkivat,

niitä reunustavat

rikkaruohot,

joita sulavat sormet kitkevät ja 

perhoset kaulailevat kukkasissa,

   elämänpihassa linnut polkkaa tanssivat,

ketunpojat kärrinpyöriä pyörittävät ja

pöllö hoitaa lauluhommat,

tosin varikset väliin säveltävät,

    elämänpihassa

itikat iltaa viettävät,

verinäytteitä ottavat,

kunnes linnut palkkansa korjaavat,

linnut,

nuo luomakunnan lentäväiset

muurahainen...

muurahainen on pienempi,

kuin

sittisontiainen,

mutta sillä on ahertajan

luonne,

sillä on monen monta siskoa ja veljeä,

vieraita ei lainkaan,

siksi keko syntyy

hyvän sään aikaan

sittisontiainen on yksineläjä,

se pitkät haistattaa

laumasieluille

sittisontiainen tietää elämän

salaisuuden,

se on kuolematon,

siksi se haluaa enemmälti

kuljeskella

yksikseen

valonlapsi...

valonkukilla on hymy

herkässä,

siillä valo tykkää hymysuista,

ilonpäivän mukavaisista

olet valon lapsi,

siksi terälehtesi

kaikkialle leviävät'

ja

luovat

hyväntuulen mielet

hetken...

ihminen on hetken
pieni,
sitten ei
sitäkään

kuu on yön valo,
syyskuun ja talven,
siksi se ymmärtää ja
kulkijaa
varjostaa

ihminen on pieni,
niin
pieni,
mutta turhan suulas ja isojalkainen

orja...

ihminen jaksaa mitä vaan,
jos hän osakseen
saa,
mutta
orjaksi vain heikko
kerkiää

pienen kunnan hetket..

pienen kunnan
pienet hetket,
niitä hallitsevat
tutut,
vaikka
niillä on eri nutut,
mutta silti samat
laidunmaat

SDP...

yritin,

mutta heikosti saavutin,

siksi luovutin,

enhän aisankannattajaksi tahtonutkaan,

mut

surutus mieltä verhoaa,

sillä sdp on

ihmisten kokoinen...

poliittinen puolue...

olipa poliittinen puolue mikä lie,
jos se
arkisen ihmisen unohtaa,
sille
käy,
kuten
syksyn ruskalle,
kaunista hetken, mutta sitten jää

posti...

haja-asetusalueilla on

postin tulevaisuus,

siellä toimenkuvat rajattomat

ja

asiakkaat kiitollisemmat

sorrettuja...

sorrettuja ei enää paljon
lie,
mutta alistettuja
totta vie,
siksi sorretunlaulua
yhäkin
kuulla saa..

muurahainen...

muurahainen itkee,
sillä tänään oli
hieno päivä,
elämänsä ihaninpia,
siksi kyyneleet poskillaan
iloisesti virtaavat

suuret ihmiset...

suuret ihmiset ovat

kärsineet,

heidät on taivutettu,

mutteivät taipuneet,

he ovat henkihieveriin hyljätty,

siksi he ovat mestareita ja

suuria ihmisiä

nämä ihmiset auttavat

mielellään,

sillä sieltähän he

syntyivät

tänään on päiväsi...

katseeni...

katseeni jää jälkeesi,
vielläkin,
vaikka vuodet meistä toiset tekivät,
olen itkenyt ja maatani kaivanut,
siksi yhäkin jälkeesi katson,
vaikka
olet lähtenyt

monta elämää..

ihmisen ei kannata elää montaa
elämää,
vain sen minkä
kantaakseen
sai

rankkasade...

rankkasade pyyhki tähkäpäitä,
luonostaan lakoon taittoi,
siitä ketunpoikanenkin huolta kantoi,
mutta
karhuemo kämmentään vain heilutti,
onhan suvinen sää,
se
kuuluu elomme tää

sahtimarkkinat..

muurahainen ei käynyt
sahtimarkkinoilla,
sillä siellä ei ole enää
huivipäisiä mummoja,
jotka herroja halais

ennen se kävi,
silloin oli meno sydäntäsärkevää,
ihmiset parhaimpiin tärkkäytyneet,
miehet kulmahousuissa lyhykäisissä,
naiset käskynkkää retongeissaan,
lapsilaumat perässään,
nyt
puolialastomia ja
käytettyjä ihmisiä,
niitä ei muurahainen halua
katsella ja viellä vähemmän heiltä
ostella

vaivaisen tekijä...

elämässä on liikaa
samantyyppisiä,
mahdottomasti ihmisiä,
jotka ovat tekevinään,
olematta edes laiskoja,
ovat vain
ihmisiä,
jotka bussissa vievät
vaivaisen tekijältä istuinpaikan

tälläinen...

minua ei kasvatettu,
elin luonnon kera,
kävin arjen ja pyhän kaa,
rakastin pienestä,
kirosin pienemmästä,
siksi olen tälläinen

kuljin pintaa tekevien tiloissa ja
maailmoissa,sekä kaahasin elämääni
rahanvallalla,
kunnes
palasin synnyinsijoilleni,
luontoni kera

leppäkerttu...

tuhannetkaan vuodet eivät
tätä päivää korvaa,
sillä elän,
näen ja koen,
mutta hienointa on,
kun
leppäkerttu huilahtaa olkapäälläni

hyvät tavat...

hyvät tavat,
ne on nassikkana katsottu,
nuorena harjoiteltu
aikuisena käyttöön saatettu

niitty...

niityn kesäpäivässä on

monta liitäjää,

siellä on tuhansia

kulkijoita,

joille kesähetki on

elämä,

pienensuuri elämä,

joka syksyllä sammuen

kevääseen syttyy

niityllä elämä ahertaa,

sitä ketunpoikanenkin ihastelee,

mutta pientareita hän vain tarvitsee,

sillä kedolla ei tassunsa sijaa saa

puolijumala...

puolijumalia ei ole,

kokonaisia on vain yksi,

siksi

pääskysetkin ilosta liitelevät

kesä...

ampiainen tarvitsee kesän,
ihan niinkuin muurhainen ja
moni muukin turkiton kulkija näillä main
kesä on
heidän aikaa,
silloin koko elämä täytyy
pukea pakettiin

terve yhteiskunta...

terve yhteiskunta vaihtaa
johtajiaan tasaiseen tahtiin,
sillä verekset voimat ain
älynpäällä parahimmilla,
mut
voimallisempi on yhteiskunta,
jos se ei nakkaa yli latumien
vanhaa kaartiaan,
sillä heillä monen monta
neuvokkuutta

kalastaja...

kalastajalla on aikaa,
sillä hänhän on
kalan
armoilla

kalastaja kunnioittaa taivaanrantaa,
isänmaata ja vieraita maita,
hän arvostaa kaikkia ja
    taipuu
kumartelemaan luonnonvoimille,
sillä kalat kuuntelevat

tyytyväinen...

tyytyväinen istuu kalpeana,

hällä on elo levähtänyt,

kuntaas

kaikesta jäänyt on

elinvoimaisen näköinen,

hoikkakin

kirkko...

kirkko on tyhjä,
mutta kaunis,
sitä ympäröi entisyys ja
isot vaahterat,
sekä viimekesäinen peuran pentu,
jolla on yhteys hiljaiseen tilaan,
se käy paadelta paadelle,
luimistelee korviaan ja hymyilee

tavat...

ihmisillä on tapoja,
toisilla ei
mitään,
sillä taitavat muutenkin

vanhuksille on kertynyt
kaikenlaista,
mutta he eivät
turhia
esittele,
kiikkutelevat vaan

sanat...

sanat täytyy sanoa,
niitä voi kirjoitella ja
kuulijoille heitellä,
sillä niissä on jotain

ydinlaskeutuma...

syön edellisvuotisia

karpaloita,

uudet vasta raakileita,

maukkaita,

vaikka

säteilyonnettomuus laskeutui

näillemain,

tähän komiaan kunnan kamaraan

lehtolapsi...

   ihminen on kuussa mulkoillut,
muttei syvemmissä
käynyt,
   ihminen on herkkähipiäinen,
mutta avaruusmuurahainen on
kovanahkainen,
sillä se on ihmisen lehtolapsi,
hylätty
eilinen

varjo...

moni taitaa elää ja kuolla
ilmanmuuta,
mutta toisille se on
vaihderikkaimpaa

jotkut viettävät elämää jossa
on
ain
sanottavaa

toiset hissunkissun,
niin,
ettei
varjokaan näy

ajankanssa...

ajalla ei ole merkitystä,
ellei sitä käytä,
ajankanssa vietetty on
 tosi elämää

kaura...

kaura kasvaa viljavassa maassa,
sillä elonpientareella,
jossa
ihminen käy

kaura on yksittäisten ihmisten herkkua,
sillä se on
sydämmen asia

uskontomessut...

uskontomessuilla
pyhä henki
hieraisee monia mieliä,
siellä se suoristaa useita katkenneita
sieluja,
seurakunta on taivasalla,
sillä niin isoa tilaa ei elämään
mahtuisikaan

jouteneläjät...

ulkomailla on vieraita ihmisiä,
mut
on siellä
pari kotimaista jouteneläjääkin

ymmärtää..

ihminen ymmärtää jos
saa sitä maistaa,
tunteillaan haistaa ja
päälleen sovittaa

nurkkasokea...

menemättä en voi palata,
enkä
tuliaisia tuoda,
olemalla poissa olen lähempänä,
menemättä kauempana
ja
siitä
nurkkasokeutuisin

maaseudun metro..

maaseudulla ei metro
pysähtele,
ei bussitkaan,
sillä
linnut osaavat lentää,
ketunpoikaset loikkia yli vaivojen

maaseudulla entisaikaan ihmiset syntyivät
ja kuolivat,
nyt
asutuskeskusten ylimmissä kerroksissa
   ja siellä tarvitaan
pysähtelevää metroa,
sekä just mennyttä dösää

asiat,...

asioilla on tekijänsä,
myös ne tekemättömät tekijät,
jotka usein ovatkin
asioiden
esille tuojia

aika armahtaa...

aika armahtaa,
muttei luovuta,
se on sen tehtävä

jokaisella on omatunto, joka
säätelee
käyttäytymistä,
se tunto on
säädetty
ympäristöllä

jokainen tekee hyvääpahaa
ja
välillä mitä sattuu,
mutta,
kun
tuntoaan kuuntelee,
niin
suurin piirtein
    aika armahtaa

tänään on päiväsi...

perhonen...

keltaiset kukat ovat perhosten mieleen,
sillä
niissä elää
huominen,
siksi he kesäisesti usein
tapaavat

perhonen on vapaa,
sitä ei kannata vangita,
sillä
kesänsä lyhyt

vastustat...

vastustat kieltämällä
tulevaisuuden,
elät menneitä tänäänkin,
siksi et voi
huomiseen siirtyä, sillä et sinne
taitu

seivästät yhäkin heinää,
sahaat lautoja kylän suurimmalla työllistäjällä,
kehräät lankojasi,
vaikka kaikki menneet,
paitsi sinä

ikävä..

ikävällä on eiliset,

haikeus ja tyyni mieli,

ikävä antaa

elämälle 

jätetyn mielen

syksyyn syventyy...

kesä syksyyn syventyy,
marjansa punertuneet,
satonsa saattaneet

luonto on yhden mittansa
elänyt,
muttei se vanhene,
sillä sen tekevät vain osalliset

syksyllä luonto itsensä säilöö,
talvenyli huilahtaa,
kevääseen uinuttaa,
sitten se peittonsa heittää ja
kesäreissuun matkustaa

virkiä mieli...

virkiälle ihmiselle sattuu ja tapahtuu,

virheitä ja oikeita,

itkua ja surua,

sekä

elämää,

jolla on 

positiiviset silmät...

suuret mielet...

suuret mielet eivät
elonmyrskyissä
taivu,
vaan ne tuntevat silloinkin,
kun tyyntyy

rakkaus...

rakkaus ei idä pyhissä maissa,
se saatana
on mun ,
   kirosin, koska herratkin hylkäsivät,
mut
rakkaus on
jokapäiväinen asia,
siksi elän

et voi...

et voi olla ja mennä,
sinun pitää
hyvittää entiset ja
parantaa
huomiset

komia...

maailman tärkein ihminen on
lapsi,
hän jatkaa,
tahi katkaisee entiset,
hän aloittaa
eilisillä opeilla,
mutta voi olla vanhempiaan komianpi ja
parantaa elämänlaatua
omille lapsilleen

kohtalon avaimet...

taidan laskea kuinka kauas tahansa,
mutta nukahtaisin,
siksi lasken tasaluvuttain,
lisäilen nollia kauas pidempään,
silloin olenkin samoilla silmillä kerinnyt sinne,
missä
on kohtalomme
avaimet

päivätirsat...

päivätirsat auttavat
mieltä tulemaan,
ne saattavat aamupäivät
vaikenemaan,
sillä
niillä on
avaimet levonmaahan

keskustapuolue...

keskustapuolueessa ei pesi epärehellisyys,
sen takoi päähäni entinen paroni,
jolla on tilukset yhteiskunnan mailla,
en
kinannut,
mutta
jäi vaivaamaan....

tuuli..

tuuli puhaltelee pohjoisesta,

tuo tuulahduksen

lapinmaasta ankarasta,

jossa luonto on 

ain

kotonaan, sillä sinne ei 

turhuus kerinnytkään

aneliaan mieli..

kesäloma on paljon,
se on niin suuresti,
että tuntuu kivalta
palata
työkkäriin,
tuonne sorrettujen jakelukeskukseen,
jossa jokaisella on
aneliaan mieli

eläin...

eläimet luovat nahkansa
kerran vuoteen,
mut
ihminen
samoilla hilseillä kohti huomistakin

eläimet eivät tarvitse sovittelijoita,
hoitavat itse

eläin oli ennen ihmistä,
ja
jää jälkeenkin

köyhät ovat ihmisiä...

köyhät ovat ihmisiä,
heillä ei ole rikkaan
tauteja,
kateutta ja maksattommia
ystävyyssuhteita,
köyhällä on muruset,
kun rikas kantaa petollista kuormaa

ellet elä...

ellet elä,
et
kuolekkaan,
joten rupee touhuamaan,
sillä ylipitkä elämä on loppupäästä
syntymän iloton näytelmä

turhuus...

turhuus ei innosta tekijää,
mutta siinä elää mukavasti
elämä,
joka ei kiirehdi,
sillä turhalla ei ole
vihamielistä katsetta

ihminen on pieni rotu..

ihmiskunta on pieni rotu,

suuremmat rodut elävän

maanpinnassa,

sen alusilla ja luonnonnon ylimmissä

kerroksissa,

mut

ihminen ainoana rotuna

muut

itselleen alistaa ja

viimein sukupuuttoon

hukuttaa

kevyt ajattelu...

kun ajattelet kevyesti,
sinun on helpompi siirtyä huomiseen,
mut,
jos syvennyt,
jäät
pysyvästi

kaunein kukkanen...

ihmistä ei luotu kokoajan eläväksi,
vaan
hän elää aikansa,
sitten on hänen lähdettävä,
kuten
puun lehden,
maatuva maan povessa,
luontoäiteen peltomullissa,
josta hän herää henkiin
kedon kauneinpana kukkasena

verhoavat..

kaikilla iloilla ei ole
hauskaa,
ne vaan surusta nauravat,
ikäväänsä verhoavat

itkevät kädet...

heitit syrjään hyvän ja
tehokkaan,
hankit uuden ja
muodinmukaisen,

se on tehty
itkivillä käsillä,
kaatopaikkojen lapsilla...

virkiää...

punertava taivaanranta yöksi
tummentuu,
mukanaan päivän saattaa,
makulleen peittää

aamunsarastus on elämänliekki,
kesäheinäntuoksuinen,
lintusten laulamaa,
josta päivä virkiää

yöt ja päivät ja niiden
väliajat on koettava,
jos haluaa
hymyillä

kullero...

kullero on lapin tyttö,
siksi komia on,
ettei hän
muualla kukkia voi

nykypäiväinen...

nykypäiväiselle ihmiselle
kaikki on
samantekevää,
kertakäyttöistä
ajanhukkaa

toisin oli eilen,
silloin osattiin
parsia

odotan...

et kulje valittuja teitä,
vaan
kuljet
synkän ja tuntemattoman kautta,

odotan sinua
tien päässä

kesäaamu...

lempeyttä on helppo lähestyä,
kireys suorastaan luotaantyöntää,
mutta kesäaamun raikkaat ilmeet luokseen
kutsuu,
ne eivät koputuksia kaipaa,
vaan sisäänsä työntävät

hymyillen itkeä...

niin kauan, kun elät,
voit
hymyillen itkeä,
voit mennä tuntemattomiin,
käydä
tutuissa,
siksi sinun pitäisi olla onnellisempi

sanaton aika...

syvät metsälammet ovat
mustanpuhuavia,
ne ovat arvoituksia,
syvyyden ja kanervakankaiden
sykkiviä  sydämmiä,
niitä kullerot kukittavat,
suopursut tuoksuttavat ja niissä
asuu ikuisuus,
sanaton aika