suomenhevonen...

suomenhevosella
on suomalainen mieli,
hän tuntee isänmaankamarat,
metsähakkuitten työmaat, savotat
joissa se on kiskonut metrin hangessa
tukkikuormia,
lämmitellyt pakkassäissä isäntänsä loimen
alla,
kyntänyt tämän pellot ja vienyt siemenet myllyyn,
jonne oli matkaa monen hikisen laukan verran,  se tuntee
sotaisat vuodet, jolloin olemassaolomme oli   hilkunkilkun,
tänäänkin suomenhevonen on isänmaansa näköinen, yksi meistä

ympäristösokea...

ihmiset eivät  mitään
tietäis,
jos
googlea ei ois,
sillä niin ympäristösokeita
ovat

varpaat...

kun aloin ihmiseksi,
silloin oli helmikuun
pakkaset,
siitä on jo pian 61 kuunkiertoa,
sillohi vähän varpaita
kylmäs,
kuten tänäänkin,
mutta se on ihan omaa
syytäni, sillä paljasvarpain kipasin
ulkosaunassa,
pyörähdin lumessa ja sittehi
saunan lautasille,
jossa huomaan
samankuin syntyessäin, että varpaissa
on elämän tuntumaa

kun voit huonosti...

kun voit huonosti,
silloin
aattele mukavia,
aattele vaikka älyttömän
mukavia,
sillä niissä on paljon
sinulle

yö-taivas...

kun katselet yötaivasta,
sen kirkasta tähtikarttaa niin
silloin pitkälle katsot, niin syvälle
ettei aikamme riittäisi sinne menemisiin

autokuski...

autokuski
yötpäivät kaistallaan
ajaa,
sillä tää on hälle elämäntie,

joka leivän kotiin
  suo,
siin on monta kaistaa,
mut hän oikian suunnan taitaa,
sil silloin hän
ajoillaan
  leivän kotiin tuo,
mut joskus mutkat matkaa haittaa,
silloin hän katseensa ylös laittaa,
sen katseen jonka vain kuljettaja taitaa

luojan katse...

luojalla on
julmat kasvot
silloinkun
hän
hautakummulle hymyilee,
sillohi kun minä sydämmestäni suren
hän hymyilee,
sillä hän ottanut
hänet
takaisin luokseen

hyväpäivä...

kun hyvänpäivä
paistaa
olallesi moni kallistuu,
kun
huonommin näet vain
itsesi

hiljainen riita...

hiljainen riita
on
kiduttavinta,
sillä sillä ei ole
päivänöitä,
ei hetkeä
valoisampaa,
vaan jokahetkinen
piina, joka ei sanastakaan
suo

joulunaika...

jouluunaika on
rauhanaikaa,
silloin on hetki
pysähtyä,
mutta monelle se on
mahdotonta,
sillä sodat riehuvat,
eivätkä suo hetkenrauhaa,
vaan silloin mieli pelosta jauhaa

unelmamatka...

unelmamatkat ovat
parhaita reissujain,
sillä niistä
ei jää
jalanjälkii,
siksi
unelmoin tuontuosta,
matkustan minne milloinkin,
sil
niistä ei jää mitään jälkii,
vaan
parin tunnin unenpätkii

illat...

illat ovat päivän päätteeksi,
raukeat tahi
nukuttavaiset,
joillekkin siint elo
alkaa,
mut hehän päivän olleetkin
pois

ahtaampaa...

voit elää
mitenpäin
tahansa, mut ellet elä
parhainpäin
sulla on ahtaampaa

isänmaa...

isänmaa on
hyvämaa,
sen parempaa
ei muilla main

ylösnousevaa...

elämä on alkujaan
kauniin ylösnousevaa,
sittenmmin
se arkipäiviin ahertuu,
kunnes
elämänillan koittaessa
askeleet lyhentyy,
ymmärtäen avartuu

viheliäin...

ihminen joka elää toisten
kautta
on
viheliäin,
sill' hän
namuset korjaa

epävarmuus...

epävarmuus on
kaikkein raastavinta,
kylmät faktatkin auttavat
         kevyemmin huomiseen

lopunajat...

elämme lopunaikojamme,
sillä emme voi perruutella,
emmekä
huoletta nuortua,
mutta me voimme säädellä
lopunmatkaamme,
tehden siitä kevyemmän kulkea,
mut jollei se kevene niin silloin
on vain parasta mukavasti elellä

monistelija...

jos olet askeleen
edellä,
sulla on seuraajia,
mut
jos hiihtelet perässä olet
monen asian
monistelija

hetket...

on hetkiä,
joita ei toivoisi,
mutta ne on koettava,
jotta toisenlaisetkin hetket
mahdollistuisivat

metsäjänis...

metsäjänis katsoo
kinoksen takaa,
kun
kaupunkilaisserkkunsa
värjöttelee pakkassäässä

tämä oli lähtenyt lipettiin stadista
ja pikavuorolla tuli
eskolantien pysäkille,
linjuri ei normaalisti
pysähdy tässä,
mutta kuljettaja oli
näiltämain kotoisin
ja ymmärsi kanin halua
palata juurilleen

metsäjänis otti serkkunsa koloseensa
ja
kehoitti tätä kasvattamaan
kunnon turkin ja näin talviaikaan sen
olisi oltava valkoinen,
hän myös opasti, että kanin luottamus
ihmisiin johtaa pataan, joten kannattaa
loikkia sivummalla,
ketunpojastakin varoitteli, mutta lohdutteli
että tämä on helppa jätättää, jos tilanteisiin mahdutaan

elämänpohjilla..

ihmisen täytyy käydä
elämänpohjilla,
jotta hän
ymmärtäisi

markkinatalous...

markkinatalous elää
ajan ehdoilla,
kommunismissa
sukupolven tahdolla

elämäntoveri...

elämäntoveri saattelee
rakastaan viimeiselle
matkalleen,
painaen hellemmät muistot
arkunkanteen ja sanomattomilla
sanoillaan lähemmäistään saattelee
elämänenkeli
on hänen tukenaan ja hyvät
muistot takanaan,
siksi surunmeressä on
rauhaisaa, koska heidän
yhteytensä ei koskaan katkea,
vaikka yhteisistä hetkistä
yksi satamanvalo sammui

pohjoistuuli...

pohjoistuuli
tuuliviiriä pyörittää,
onhan hyinentalvi,
jonka suojissa
hiljaisuus asustaa
   kylmänkankeat mielet
sisätiloissa kutovat
lämmintä sukkaa,
vain hirvikoira ulkoimassa
tarkenee, mutta sehän onkin
pohjostuulen kaveri

sillat...

siltoja kannattaa
rakentaa,
sillä ne lähentävät

tervatut sanat...

tervatut sanat kestävät
pidempään,
ne kaikuvat
vuosikymmentenkin päähän,
mutta niitä ei pidä
käyttää tämäntästä,
vain silloin, kun
tavalliset sanat
kuuroille korville
kuuluvat

katukauppias....

katukaupustelijan
täytyisi
ymmärtää,
ettei aina ole
oikia hetki

huomisen tuvat...

ihminen syö,
jotta hän kevään näkis
ja talveen yltäis,
ihminen
on
kummallinen,
kuunpintaakin raaputellut,
ratikalla ajellut ja hautausmaalla
värjötellyt
ihminen on ensimmäisen pahanpapin
poika, joka ei sittenkään
ole
kelvokas huomisen tuville

aloillaan...

ihminen erottuu
muista luontoelävistä
ainoastaan siitä, ettei tämä
tahdo olla aloillaan

entiset jäljet...

olen ollut paljossa
mutten
vähässäkään,
sillä
kaikessa on näkynyt
entiset jäljet,
olen tullut ovista sisään,
lähtenytkin,
eikä minulta mitään jäänyt

kunnankylä...

kunnankylä
elää
jäänösaikaa,
sillä
vain kirkonkellot pyhäisin soi,
kuolema kolkuttaa
käpytikan kanssa kilpaa,
luonnostaan

pitkäntien pää...

alkuun olit
ihminen
pitkäntien päässä
nyt olet
jokin muu
siksi mun täytyy
toisinpäin suuntautua

kiemurtelehee...

ahvenet elävät
vedenpinnan alla
siel niillä on sulavaa sukellella
ja joskus haukikalan kanssa
rupatella
mut ain siellä ei oo
mukavaa
ei ainakaan silloin kun
onkipojan ongenkoukussa
mato kivasti kiemurtelehee
silloin ahvenella on
arvuuteltavaa

kylätie...

kylätie on
vähillä askeleilla
käytetty
vain pakolliset jäljet
ne jäljet jotka eivät voineet
muualle viedäkkään

tänään on päiväsi...

elämääsi et
senkummemmin tutkaile
oot vaan
meet ja heiluttelet
katseesi kääntyy jolloinkin
johonkin syvempään
muttet
siellä viihdy
sillä
onhan
tänään päiväsi

kun aika saapuu..

kun aika saapuu
et tarvitse enää mitään
sillä aikasi on käynyt
kohtalosi on täyttynyt ja nyt
matkaat ilman
ilman rihman kiertämää
ilman huolen häivää
ikävää
rakkautta
et itkeä saata
et
sillä maallinen aikasi
loppui ja sinun on aika jatkaa
siellä missä ei
huolenhäivääkään

enemmän...

olen kirjoittanut
paljon,
mutta se kirjoittamaton
on
enemmän

neliveto....

kylmä vaikka hikinen otsa
olen osaton,
lopunajan turhake
elän
jotenkuten
mutten varjoakaan jätä
kuljenhan pientareilla
niillä pientareilla jossa on
huoltoasemien pahvisia kahvimukeja
siellä
missä näen menijät joilla on
raskasta
mutta apunaan komiat autot
nelivedolla

pyhäpäivänpilaajat...

elän hyvin
sillä elän
arki lykkää mua eestaas
jokus ei huvittais
ei useinkaan
mutta minut on taivuteltu elämään
voimaan sopivasti
mutten saa
kurkistella liian pitkälle
sillä siel on toisia eläjiä jotka ovat
pyhäpäivänpilaajia

itkeä...

itkeä ei kannata
silloin, kun siltä tuntuu

itkeä voi tunteesta,
mutta siihen pystyvät
myös ihmiset, joilla
on luonnevika

itkeä ei voi kovettunut
ihminen,
ihminen, jolla ei tunteitakaan

onni...

ihminen hakee
onneaan
monista tuvista,
hän kulkee monen matkan verran,
mutta ei onneaan näe,
sillä onni
hällä mukanaan,
kunhan vain
malttais
hetkeksi tuumaamaan

kalastaja ja huora

kalastankasvot
ovat säänkestävät,
siksi hän myrskytuulessakin
hymyilee,
vaikka hasakkkinsa tuulenviima
tainutti,
hän katsoo tähtiin
ja niiden mukaan kotirantaansa
suunnistaa

kalastaja ja huora
ovat maailman vanhimmat
ammatit,
luonnostaan

nuori nainen pokaa asiakkaan
ravintolasta,
kolmannen tänään,
menevät naisen vuokraamaan
asuntoon,
jonka on vuokrannut
    hyvintienaava hyvintuleva,
eikä tätä kiinnosta muu kun
tuotto ja mielellään kuutamonvalon
tuottama kate

ikimetsä...

ikimetsässä tuoksuu
elämältä,
   sen lapsuus ja tämäpäivä,
siellä tuntuvat ikiajat,
jotka ovat saaneet
elää rauhassa,ne tuntuvat
hyvältä istuessani kaatuneen
saarnipuunrunkon päällä,
jossa asuvat luonnon pienimmät
menijät, juuri ne tekijät jotka
ovat olleet täällä elämän alustapitäen
   ikimetsässä aistii
elämän suuruuden, sen hiljaisuus
elää tasapainoista elämää, sitä
mitä ei ole tämänpäivän yhteiskunnassa

kurrenpoika...

    pakkasaamussa jalottuu
reippailijan mieli,
se luo punaposket meneväiset,
kirpakkaan nenänpään, sekä ilomielen
raikkaat silmät, jotka lenkkipolkua
hyväntuulisesti katsovat,
häntä seuraa kurrenpoika
käpy hyppysissään ja ihmetelee
tasapaksun ihmisen joka aamuista
juoksentelua,
mutta se ei tiedä, että ihminen tarvitsee
liikuntaa, sitä samaa jotä tämä saa
luonnostaan

ikihonka...

ihminen ei ole
pysyvä,
sillä siihen pystyy vain
ikihonka

eilinen häipyy...

eilinen häipyy,
jos sille ei ole tuntumaa,
sitä ei edes ole jollei ole sieltäpäin,
tänään
mulle aukesi yksi sivu,
joka on ollut mulle
kovasti
mieluinen,
mutta jota en ole aikoihin avannut

mielipide,,,

mielipide on
arvokkas osa
ihmisessä

kurjankeksi..

kurjankeksi ei hyvältä
maistu,
mutten ole
rohjennut maistamaan
helvetin hyviäkään

en jumalaton oo...

en jumalaton oo,
olen vain
markkinatuulten armoilla,
hullunjumalan
suudeltavana,
minä pakanamaan poika,
jolla ei ole edes
etunimeäkään
  hyppään autooni,
osamaksuautooni,
käyn velaksi ostoksilla,
ajankulukseni töissäni,
mutta vastustan kaikkea
mikä
valjastaisi minut ihmiseksi,
voi
härväke,
elämäni taitaa olla aikalailla
aikataulustaan jäljessä

köyhälle ei kukaan kumarra...

köyhälle ei kukaan
kumarra,
sillätavalla kumarra, joka tekis hänet
yhdenvertaiseksi
ihmiseksi,
sillä
raha ratkaisee liian paljon
käyttäytymisessäkin

markkinatalous...

markkinatalous on
hyvinvoinnin
elinehto,
mutta sitä ei pidä päästää
isännäksi,
kuten ei tultakaan

turhanteille...

maaseutu kuivuu
heinäseipäässä,
sen varjossa kyyhöttää
heinälato,
joka tyhjillään nyrjöttää,
sillä
yhteiskunta on ajautunut
turhanteille

turhanmielinen...

jos olet
urakalla
hyväntuulinen,
  viimein väsähät ja tuut
turhanmieliseksi,
siksi sun kannattaisi elää
ominaisuuksillasi,
jos ne vaan yhteiskunnan
kaavoihin mahtuu

pakkaslintu...

pakkaslintua naurattaa,
kun kesälintua
viluttaa
kesälintu siirsi kesälomaansa
hieman myöhemmäksi, mutta
pakkasukko yllätti,
siksi pakkaslintu tarjosi
pesäkolosestaan yösijaa
viluselle ja he yhdessä tutkailivat
oikeita lentosäitä viluselle

kanahaukka tutkailee
tätä näytelmää suupieliään
lipoen,
mutta ei rohkene lähestyä,
sillä talvilintua ei pidä
turhanpäiten hermostuttaa,
sillä onhän se pohjolan mestari
kynimisessä

alkua enemmän...

kun tarpeeksi
moneksi elät,
tunnet ja tiedät
alkua enemmän

ihmisen elämä...

ihmisen elämä on
monimutkaisempaa kuin
kedon kukkasen, sillä se saa
elää paikallaan,
kuntaas ihmisen elämää
säännöstellään ja matkojen
päähän saatellaan,
loppujen lopuksi
yhteenpaikkaan kipataan

turhankukat...

turhankukkia on turhaa
ottaa maljakkoonsa,
sillä ne eivät
siinäkään
kuki

parsia...

yhteiskunta kehittyy
parhaiten, jos sen vähäväkisin
osa taitaa äänekkäästi
ongelmia parsia

harmaapäätikka...

harmaapäätikka on
arka tikka,
sillä sillä ei ole
käpytikan kokemuspohjaa
ihmisestä

yhteiskunnan varakas..

yhteiskunta toimii
varakkaiden
arvoilla,
sillä köyhät syövät

hyvyys kumpuaa..

hyvyys ei kumpua
hyvästä,
vaan pahuuden
näkemisestä,
hyvyyttä ei voi käsittää,
ellei ole nähnyt sen
nurjempaa puolta

joulu on joillekkin helvetti...

joulu ei ole kaikille
suurta juhlaa,
joillekkin se on
yhtä
helvettiä,
yksinäiset ovat silloin
yksinäisempiä,
vähävaraiset tuntevat silloin
kohtalonsa kuvan,etenkin heidän
lapsensa

yksi totuus...

yhtä totuutta ei ole,
on vain
paljon valheita,
joista joku
vähiten

kuvitella...

kaikille asioille ei ole
sanoja,
ei edes ymmärrystäkään,
siksi niitä täytyy vain
kuvitella

sananvapaus...

kaikilla ei mene hyvin,
eikä monellakaan
ole vähääkään,
siksi suokaamme
heille edes
sananvapaus

olemassaoloa...

elämä on olemassaoloa,
se on jokaipäiväisiä
hetkiä,
aamuja ja iltoja,
joilla on päivän kasvot

kasvot...

hiljaisuudella on kuiskauksen
kasvot,
ne ovat tyynenjärven
miettiettiväiset,
jotka eivät ääntä pidä

asiat...

asiat ovat yksinkertaisija,
mutta niiden käsittelijät
monimutkaisia

ensilumi...

talven ensilumi
narskuu mennessäin,
kuu virnistää pilviverhon rakosesta ja
viiden asteen pakkanen koristaa menojain
ilta on kääntänyt päivänvalon sammuksiin, vaikka
kello ei ilta neljääkään,
mutta onhan nyt marraskuun loppuja,
vuoden pimein aika

pohjantähti...

pohjantähti valaisee
siniristilippua,
sitä elämän
kauneinta

vääryyden tie...

vääryydentie on
katkera tie,
se ei
perille vie

urakalla elää...

ei ihminen voi urakalla
elää,
vaan ihan päivittäin,
hetki hetkeltä

käki...

käki ei kuku suomessa
joulunaikaan,
sillä
se napsuttelee suuhunsa
pähkinöitä etelämeren
luonnonpuista,
mutta se mielellään muistelee
suomensuvea,
sil
siel
luonnonpienimmätkin
hyvin voivat

oikea uskovainen...

ihmisestä ei saa
kertalaakista
tosiuskovaista,
vaan pikkuhiljaa,
ellei kesyttäjä väsähdä

lainassa...

elämä on aika,
jolloin meet ja tuut,
muttet miksikään tuu,
sillä kaikki on lainassa vaan

presidentin juhlat...

presidentti unohti kutsua
mut
juhliinsa,
mutta ei se haittaa,
sillä silloin voin
kirjoittaa runon,
jossa isänmaani
hymyilee, se tanssii kanssani ja
juttelemme pintatyyppien kaa,
jonotamme brunssipöytään ja saan
katsella veteraaneja, jotka ovat ainoita ihmisiä,
jotka tietävät siniristilipun merkityksen,
silloin
katson tähtitaivaalle ja kiitän
kaikkein suurinta ja lennätän
lentosuukon pohjantähdelle

ensilumi...

ensilumen tuoma
valoisuus nostaa
mieltäni,
se saa minut
elämään,
vaikken sen syrjemmässä
ollutkaan

seuraavat eduskuntavaalit...

seuraavat eduskuntavaalit
voittaa puolue,
joka ymmärtää ihmisten
arkea,
se tuomitsee vastenmilisen kikyn
ja
antaa heikoillekkin mahdollisuuden
elää ihmisarvoista
elämää,
tänään elämme
poliittisen elämämme kylmintä aikaa,
eikä tätä kestä
pirulainenkaan

elämänlaatu...

enemmän on
enemmän kuin
vähemmän,
se on mittayksikkö,
mutta sitä voidaan käyttää vain
painottomassa tilassa,
hetkissä, joissa punnitaan
elämänlaatua

lapinmaa...

kiroilen kuin lappalainen,
ryyppään kuten he,
rakastan kuten rakastetaan,
sillä lapinmaassa elää ihmisen
syvin hyvä

menestyvä ihminen...

menestyvän ihmisen täytyisi
elää niin, että siihen pystyis
avuttominkin,
hänen täytyisi puhua
heikoimpien kielillä ja
tulla toimeen
omillaan

tätini...

kun tätini amerikkaan
siirtolaiseksi lähti
oli suomessa kylmännälkää,
sitä kuolemankielistä aikaa,
tänään hän miciganin mullissa
elää,
tätini oli urhea nainen,
vailla elonpelkoa ja mielentuskaa
sillä hän oli kokenut suomen lamat ja
kylmemmätkin,
sillä silloin elettiin
kolkytlukuu sitä lukuu, jolloin
maailmantalous näytti nälkäisemmän
puolensa,
tätini lähti ja hän on mun
tähti, sillä arvostan yrittävää luonnetta,
joka ymmärtää ja sopeutuu,
muttei kumartele sinnetänne

meret...

meret erottavat
mantereet,
niin tekevät myös
ihmisten asenteet,
jos ne eivät näe

viipyy...

ihminen ei pitkälle
kerkiä,
jos hän vain
asenteissaan
viipyy

työnteko...

työnteko on
hikistä hommaa,
vähintään tuskanhikistä,
sillä kaikki muu on touhuilua

kurrenpoika...

kurrenpoika seuraa
pesäpuustaan
pihanmaan elämää,
se on oppinut talonväen elämään,
sillä näillä on ain
hetki hällekkin,
kurrenpojalle suloiselle,
kuten perheen nuorimmainen
hänet risti,
nytkin hällä posket täynnä
auringonkukan siemeniä ja
on aika mennä jemmaamnan ne,
sillä ilomielinen varis vahtii

uusi punta...

euroopassa on
pian uusi punta,
ja suomessa metri lunta

eskolantiellä...

eskolantiellä  jolkuttaa
peura,
tuo nopsajalka, mutta
nyt hällä ei mihinkään
kiire, sillä sen selässä ratsastaa
ketunpoikanen ja he ovat menossa
tarusjärven takametsiin, jossa on
tupsukorvan synttärit
kolmistaan ovat ollet ain kavereita,
joita muut kovasti ihmettelevät,
mutta he sanovat heille piut pau,
ei kettu laiskuuttaan ratsasta vaan
kun on metri lunta niin vikkeläkintulta
matka taittuu mukavammin, eikä hänen jälkiään haistele
metsän komistus, tuo ukkokarhun esikoinen, joka on
utelias tyyppi ja haluaa tietää kaikesta kaiken, siksi se jätti
talviunetkin väliin

elämänilo...

kun elämänilo ei aamuisin herätä,
eikä illalla peittoa unimaille
makoisille päälles vedä  on
elämä painavaa,
sitä kannat jonkin aikaa, mutta
sitä taakkaa ei ihminen pitkään
jaksa, siksi sun kannattaa hetkeksi
rytmiäs muuttaa ja aatokses toiseen
suuntaan kohdistaa, sinne missä ei mielipahan
jalanjälkiäkään

arpapeliä...

elämä on arpapeliä
ja siksi sitä ei pidä
pelata, vaan antaa ajan
kukkia,
routapäivien tullamennä,
sill
elämä ei ole ikuista ja siksi
on jouheampaa lapsenlailla
päivänsä täyttää

venäjä...

venäjä se mahtiaan
näyttää,
mutta se tuottaa sille vain
maineentuskaa jonka alle
hyvätkin hetkensä jää

euroopan unioni...

euroopan unioni
on
yhteinen tulevaisuus,
mutta kivuliaan läpikäymää
elämää se on luonut,
se on halpuuttanut suomen
alkutuotannon kesantopelloille,
mutta monen suupielissä valuu
halvennetut broilerin  mausteet

rauhanviljaa...

kun viljelet rauhanviljaa,
satosi kantaa
hirmuaikojenkin yli,
mutta jos sotaisesti kylvät,
satosi kasvattaa sodanviljaa

erehdys...

erehdys on sana,
jonka eteen jokainen
joskus joutuu,
mutta vain harvat
sen tunnustavat

tunnelmat...

ihmisen elämä on
kohtalon mittaama aika.
se sisältää kohtalon tarjoamat
hetket, ilon ja  surun tunnelmat

elät...

elät rytmisi mukaan,
joskus se virtaa koskenaan,
toisinaan
tyynenpänä kuin järvenpinta,,
jollehi myrskytuultenlailla,
toisinaan tyynemmällä,
mutta ne pitävät sinut
valveilla,
sillä elämää ei voi
nukkua

taivaassa..

taivaassa on tilaa,
sillä siellä ei ole
eilisiä eikä huomisia

kylmät ihmiset...

kylmät ihmiset ovat
sydämmellisiä
päiväntuttuja,
mutta kun heihin elämä tarttuu
he tummenevat
eläimiksi

arkiset...

kauniimmat kukat
loistavat
arkisissa oloissa

koonnut...

sen minkä ihminen on
koonnut
sen se pystyy
korjaamaankin

yksinäinen...

ihminen joka näkee itsensä
kaikkialla
on
yksinäinen

sopuhinta...

tämänpäiväinen tahtoo
kaikkea ja nopeasti,
vähällävaivalla
sopuhintaan

venäjänmaa...

venäjänmaa on iso,
mutta isommaksi tahtoo,
vaikkei kaikki sitä hyvällä
vahtoo,
venäjä tahtoo sotia,
vaikkei sillä ole aatteellen kotia,
onvain sen sisällään toimivien vallanhimo

nato...

nato on suursotavalta,
mutta se ei hennohe
makuultaan
nousta, vaikka veri virtaa krimillä,
jossa ryssä lypsää
viattomuuden verta

luontoäitee...

luontoäitee tuntee
arjet ja pyhäpäivät,
mutta hän ei aina jaksa
käsittää luomiensa elämää

koti...

koti,
kissa ja oma
peti,
kuurankukka akkunassa,
sekä karjalanpaisti muhimassa,
oon
omilla maillani,
pienen mökin turvassain

elämänmatka...

elämänmatkalla monta
kohtaloa kukkii,
monet hetken, jotkut
alusta loppuun,
  sinun matkallasi
näen
kukkivia muistoja,
elämäni kauniinpia
kukkia

laumaeläin...

ihminen on laumaeläin,
mutta yksilötkin
pärjäävät,
    mikäli
         taitavat

tavallinen elämä...

tavallinen elämä
on
sisäsiistiä,
se on elämän näköistä,
eikä ulko ovessa lukkoakaan

tunnistais...

moni meistä
kulkee liian lujaa,
niin lujaa,
ettei jäljetkään näy,
ne jäljet, joista tunnistais

pysähtyä...

asunnottomilla
syrjäytyneillä ei ole
ystäviä,
useimmat ovat liian kiireisiä,
toiset taas pahoinvoivat heidät
nähdessään,
joillekkin he ovat kuluerä,
toisille suorastaan ihmisroskaa,
mutta he ovat kuitenkin
ihmisiä,
siksi olisi hyvä
pysähtyä

suolaheinä...

kukkaniitty on
ensilumen peittämä,
mutta sen alta työntyy
suolaheinä, jota ei lannista
talvensäät, eivätkä helteisemmät,
sillä se elää siellä hyvin mihin juurensa
istuttaa

arki...

arki auttaa menemään,
sillä se tarjoaa
tutuntavanomaisuutta,
sitä ihmisen parasta
ominaisuutta

ihmisvaris...

ensilumen peittämällä
pellolla näkyy jäniksen ja
ketunpojan jäljet,
ovat kilpaa juosseet,
varislauma tarkkailee
seudun korkeimmaan
koivun latvuksissa,
   hehän ovat kulmakunnan
tarkkasilmäisimmät,
jatkan matkaani ja yritän
kävellä samallapuolella
tietä, jottei jälkeni jäisi
semmoisia jälkiä, joita
ihmisvarikset seuraisivat

joskus...

joskus harmittaa,
aika useinkin,
mutta silloin sanon kovansanan
ja oon iteksein ja oon huomannut
että pian lepyn iteksein

olen voitojen tiellä..

olen voittojen tiellä,
niillä teillä
jossa ihminen
hymyilee toisilleen,kujilla
jossa jokainen on ihminen

muistojen saattamana..

et koskaan voi haudata
häntä,
jota rakastat,
voit vain kulkea hänen
matkassaan
viimeiselle portille
ja jatkaa matkaasi
muistojen saattamana,
kunnes on aikasi,
jolloin saatte jälleen
yhdessä tuumailla

onnellisin...

ihminen on onnellisimmillaan
kun
hän saa kotonsa
sylissä
huohahtaa

ammattiliitot...

ammattiliitot ovat
suomen työnlaadun
salaisuus,
sillä taidolla vientimme laadukkuus
tunnetaan ja jos työtaistelu kohdalle
sattuu se kertoo työväen
laadukkaasta otteesta työtehtäviinsä,
näitä laatutekijöitä ei ole
kehittyvissä yhteiskunnissa, jossa
duunari hitsaa saumaansa orjanlailla,
vailla inhimillysyyden alkeitakaan,
siksi
laivamme maailman merillä seilaavat, siksi tuotteittemme
laatu tunnetaan ja kun kerrot olevasi suomesta monen ilme
ihastuksesta tervehtii

kompuroida...

kansakunnan huipulle ei
päästä
varhain, vaan sinne täytyy
eliniän ahertaen edetä ja
mieluimmin matkalla rehellisesti
kompuroidakkin

rehellisempää..

on rehellisempää sanoa
ääneen, kuin vaieta ja
seläntakana
toimia,
siksi arvostukseni kommunisteja kohtaan
on hyvä,
sillä he sanovat ääneen sen
mitä aattelevat,
kuntaas
populistipuolueet oksettavat
pitkää sylkeä

istun...

istun iltaa yksinäin,
kuten useinkin,
mietin ja tuumailen,
mutten turhanpäiten
sillä minulla on paljon
aikaa, joka ei halua
kuluttautua joutavanpäiväiseeen

takiaispuolueet...

suomea johdetaan eestäpäin,
sillä suomalainen ei tykkää
takamaan kulkijoista,
siksi on aivan sama, kuka valtakuntaa
hallitsee, kunhan hän eestäpäin johtaa,
olipa hän demarin kommari, tahi kokoomuksen
kepulainen,
mutta hieman arveluttaa takiaispuolueiden
heikot johtamistaidot

maamiinat...

maamiinat suomi
hylkäsi,siint
moni syvään huokas, mut
suomella on paljon
parempi ase tilalle,
    rauhankäsi

venäläinen ihminen...

venäläisiä pelätään
ihan syyttä,
sillä he eivät
ole meitämuita kummosempia

venäjä on iso maa ja siellä
on kaikkea tuplana,
hyvää ja pahaa
ja etenkin rahaa,
joka kelpaa joka kolkkaan

venäläinen ei ole joukkuepelaaja
ja siksi meillä ei ole syytä huoleen,
vaikka he ostaisivat kaikki
arvottoman lahot kiinteisöt,
jotka eivät meille kelpaa

mutta venäläinen ihminen on ihmisenä
minun makuuni,
hän on elämänmyönteinen ja ystävä,
semmoinen ystävä, joka ei hyvästejä
jätä,
sillä hän ei jätä

suomessa on hyvä elää...

suomessa on hyvä elää,
sillä täällä voi
eripurassakin
toimia,
suomi on ensimmäisenä
maana ymmärtänyt solidarisuuden
merkityksen,
se ymmärsin varhain, että nainenkin on
äänestyskelpoinen,
eikä yhteiskunnallinen asema suo
mitään etuja,
siksi suomessa osataan,
vaikka monesti liiankin

kauttarantain...

kauttarantain on
joskus helpointa
lähestyä,
sillä
varjot tuonnemmaksi
jäävät

kurkihirsi...

kurkihirsi on
koossapitävä
rakenne,
ilman sitä ei
ei heinälatokaan pystyis
kattoaan ylläpitämään

valtaapitävä...

jos luotat
sokeasti hallitukseen
niin
jätä itsellesi
jotain,
sillä
valta ei kunnioita
yksilöitä

kylmä ihminen...

surra ei voi turhaan,
sillä
tunteen syvimmät eivät
kylmille ihmisille
herkisty

puronen...

elämä onkuin puronen,
joka lapinmaan
vuorilla solisee,
sillä hällä on päämäärä,
johon on jonkin matkaa,
mutta kun sen vihdoin
saavuttaa voipi huokasta
helpotuksesta, sillä puro
laskeutuu tyyntyneeseen järven
pohjukkaan, johon iltaaurinko
kivasti hymyilee

pataluha...

voit syytellä ja arvostella,
voit pataluhaksi
moittia,
mutta sinun täytyy
asiasi perustella

ihmisen matka..

ihmisen matka
on
tähtitaivaaan kartoissa,
siellä unelmien
jokapäiväisissä solmukohdissa,
jotka täydenkuun aikaan
kivasti vilkkuvat

etuoikeus...

elämä on auringonnousua,
pitkää päivää ja iltamyöhäisiä
hetkiä,
se on myös itikantappohommia
syysmyöhään,
hymyhuulia ja itkuja,
mutta ennenkaikkea se on
ainutlaatuinen kokemus ja se
harvojen etuoikeus

ventovieras...

ventovieras aistii surusi,
ymmärtää,
vaikkei tunnekkaan,
siksi he ovat
tärkeitä,
sillä eivät kysele, eivätkä
tee kynnyksistä korkiampia

unohtaa...

kaiken voit unohtaa,
muttet
syvintä rakkaintas

ihminen kasvaa...

ihminen kasvaa
lapsesta,
sittemmin hänestä tulee
aikuinen,
jota ei ole helppoa
tunnistaa

eskolantien lenkki..

eskolantien lenkki on
mun ja ditan
bravuuri,
sen teemme iltamyöhään,
silloinkun
hiljaisuuskin nukkuu,
sillohi kierrämme
tutut mutkankulmat ja
päivitämme nykyisyyttämme

terapeutti...

työ on ihmisen paras terapeutti
ja elättäjä, ilman sitä
minäkin olisin
itkenyt itseni
pois

yö...

yö on keskellä
vuorokautta,
ylhäällä,
siellä missä kuukin,
siksi silloin on hiljaista eivätkä
päivän melut kuulu
yöllä kaikki sijansa
löytävät,
ne jotka sitä haeskelevat
istuvat
iskubaareissa

hyvä maku...

elää pitää niin,
että poislähtiessään
jää
hyvä maku

tukiverkosto...

tänään kaikki voi olla
hyvin,
huomenna
toisinkin,
siksi yhteiskunnan
tukiverkoston täytyy olla
kunnossa

älä myy..

älä myy vapauttasi
hyvästäkään syystä,
sillä pian olet
huonosta syystä
ikuinen vanki

hulluna...

jos hulluna uskot
puolueesi iankaikkisuuteen
olet perinyt natsisaksan mietteet,
ne ihmiskunnan kaikkein kuvottomammat

siemen...

elämä on
kaiken luonnollisen
siemen,
ilman sitä ei kuolemakaan
surussaan ruskettuis

askeleet...

ilman askeleita et
kerkiäisi,
et,
sillä ihminen tarvitsee
lähteäkseen askeleita,
tullakseen enemmän

ihminen on kerttakäyttötavaraa...

ihminen on kertakäyttöinen,
eikä palautusoikeutta ole,
hän on yleishyödyllinen,
muttei ainutkertainen,
sillä se uudistuu, jos
       kutu onnistuu,
ihmisellä ei ole
mahdollisuutta
olla ikuinen,
onneksi

vaahtosuu...

turhanpäinen vaahtosuu,
jolla ei ole toimeentulon
kanssa ongelmia
on turhautunut
eikä jaksa katsella
ihmisten arkea,
eikä ainakaan olla heidän
takanaan kalatiskin jonossa

vähävarainen...

vähävarainenkin on ihminen,
niinmyös ihminen,
joka on ajautunut
ongelmiin,
sillä ihmisarvoa ei voi
poliittinen puoluekkaan
viedä,
vaikka senkin valtakirjan
haluaisi

tavallinen ihminen...

tavallinen ihminen
uurastaa
huomisensa eteen,
uurastaa vaikka
painolastinaan on yhteiskunnan
hyväosaiset, jotka tahtovat hänen
pidentävän päiväänsä, sillä ovat
epäonnistuneet kasinotaloudessaan

eduskuntavaalien seuraava voittaja...

seuraavat eduskuntavaalit
voittavat sellaiset
puolueet,
joita kansa äänestää,
   kansa,
joka ymmärtää arjen elämän,
ei ne
tahot, jotka elävät yhteiskunnan
hyväosaisimmassa
kaupunginosassa

totuus......

totuus on puolitiessä,
aivan samassa
risteyksessä,
missä valhekkin,
matkasi jatkuu hyvissä merkeissä
jos niille morjestat
ohimennessäs

keskustapuolue...

keskustapuolue
on
luonut
kaikki työpaikat,
täystyöllisyyskin on ihan
kintaan päässä,
sairaatkin työkykysiksi parantanut
ja
autioittanut maaseudun,
sillä se ei siedä enää
navetan tuoksuja, ei
pienviljelijän valituksia,
vaan
nyt se heiluttaa jotain
     internaationaalin lippua,
eikä kuten ennenvanhaan
isänmaan siniristilippua, joka on
   suomenlippu, jota kunnioitettiin
viimeiseen asti,
se keskustapuolue on nyt sankarihaudoissa,
sillä puolue on pörssikeinotteluun luottava
järjestö jota kannattelevat  eiliset lipastot
    mut
sillä olisi mahdollisuus olla jälleen kansanpuolue
yli poliittisten sateenkaarien, jos se kunnioittaisi
tavallista työtätekevää ihmistä, joka kehtaa olla
ammattiliittonsa jäsen,
mutta taitaa olla olla niin että nykyinen keskustapuolue
kuuntelee aivan muita ihmisiä, kuin turvenuijia ja tavallisen
päivän ahertajia, joita se nimittää ihmisroskaksi, jos kaikki ei mene
hyvin

sunnuntai...

sunnuntai on
kallispäivä,
sillä silloin ei tulosjohtaminen
pyöri,
ei yhteiskunnan toiminnot
kuin puolittain,
sunnuntait on
närästyksille alttiita,
ainakin niille jotka valvoivat
aamuyöhön

alkutalvi...

alkutalvi on loppukesän
serkkupoika,
elämänkevään poikanen,
rakkaudenjumalan esikoinen,
pienen pakkasen puraisema hetki,
luontoäiteen hetkonen, jolloin tämä huusholliaan
tuulettelee

vuorollain...

en syntynyt
hyväänaikaan,
en huonoonkaan,
synnyinpähän vain
aikanani ja vartuin ajallani
ja pääni kallistan vuorollain,
en sure alkujain, en varttumistain,
enkä ainakaan loppujain, sillä mulla
ei ole sanomattomia sanoja, eikä tekemättömiä
töitäkään,
siksi mun on helpompi ain aamuisin herätä ja iltaisin
nukahtaa

nisukaffeet...

sinun ei tarvitse olla paras,
ei rikkain, eikä ainakaan
kaikkien palvoma edusmies,
riittää kunhan olet itsenäis,
avaat ovesi ja tarjoat
nisukaffeet

kolkontaipale...

kun arki murenee,
tuulet voimistuvat,
viimaiset tunteet
kylmenevät, eikä
lämpöä missään, on vain
kolkontaipaleen tie jossa en näe
yhtään luonnonluomaa, en tunne
ainuttakaan hyvänhetken mielentilaa,
kunnes väsyn
menemään ja istahan kannolle,
jossa huomaan, etten olekkaan yksin,
sillä sinäkin olet siellä,
siellä toisellapuolen kolkontaipaletta

unohtaa...

unohtaa et voi,
mutta sopeutua voit,
se on hyvä tie,
sillä
se aikanaan luokses vie

volttilähtö...

volttilähtö on
raviratojen juttu,
mut sitä inhoo mun
hyvä tuttu, sillä sieltä
on pitkämatka voittoon

tuttuni hevonen on kova luu,
se tuntee arvonsa ja maukkaat
kauransa, kun hältä ottaa kengät
veks niin matka yleensä nopeutuu

tää hevonen on osaksi mun, kintun
verran, siksi häntä käyn säännöllisesti
tervehtimässä ja lompsaani  aukomassa

kuormat...

ihminen kantaa
mahdottomiakin kuormia,
mutta tunnontuskiaan ei hän
jaksa kauempaa,
siksi
ihmisen täytyisi itseään
keventää ja
mielentilaansa leventää,
  usein siihen auttaa kun
kippaa vain kuormat niille
kuuluville paikoille

ihmisen mieli...

ihmisen mieli on
rakennettu
jokapäiväisillä,
mut
niitä pitää koossa
isompi toosa,
joka ei paljon joutavia virko,
vaan toimii, kun tarvitaan

jonninjoutavina...

elämä on arkea,
sitä aikaa jolloin
eletään,
pyhäthän mennään vapaalla,
jonninjoutavana

vanhimmiten...

vanhemmiten ajatukset kääntyvät
takaisinpäin,
ehkäpä siksi, et
eteenpäin on vaikiaa
nähdä,
   nuoret taas
kurkkivat ihan
mahottomuuksiin,
vaikka ei heillä ole eilisiäkään

virkistyy...

syksyllä ihminen on
uuvuksissa,
  onhan on niin
pimiää,
mutta sittenkun lumilinnoja
rakennellaan ja
lumipalloja heitellään
silloin mieli latusilla virkistyy

satanen...

satanen oli ennen
kovaa valuuttaa,
mutta sitten se hupeni
euroiksi,
hävisi noinvain ja tilalle tuli
muovinen läpyskä jonka
seinänkoloseen työnnän,
enkä saa edes virkailijaa
tavata

satasesta sai joskus vaihtorahojakin,
jos osti alennuksella,
nyt kaikki maksaa tasan, eikä
hiluja tuu takaisin

satanen ja minä,
mennyttä
valuuttaa, elimmehän sitä aikaa
jolloin kaikella oli arvonsa

ylösalaisin...

jos ihminen seisoo
ylösalaisin,
pää rupee punottamaan
ja kolikot tippuu taskuista,
siksi on parempi pittää
nuppi ylöspäin ja kolikot
taskunpohjassa

hengitykset...

ihminen hengittelee
monia kertoja
elämässään,
sillä se on elinehto,
mutta kukaan ei tarkalleen tiedä
kuinka monta kertaa,
eikä sillä ole senkummempaa
merkitystäkään,
kunhan vain asiaa tuumailin

perhonen...

kaikenmaailman eläimistä
perhosella on eläväisin
mieli,
vaikka se keväästä
syksyyn elää ja vaik
joskus lintu elättää itseään
hällä ennenaikojaan
  mut perhosta se ei haittaa,
sillä se on hetken lapsi,
ja sen hetken se elämällään
täyttää,
kukasta kukkaan liidellen

suurensuuri...

ihminen ei ole
suurensuuri,
mutta luoja on,
se on niin suuri,
ettei se mahdu
käsityskykyyni
  en ole tosiuskovainen,
vaan heikoimpina hetkinäin
häneen turvaudun,
sillä eihän mulla muutakaan

alkutalven hentohetki...

alkutalven hento
pakkanen narskuu
kävellessäin,
täyskuukin unelmoi kanssani,
sen loisteessa lentää
matkustajakone alkukesänmaihin

taivaankansi elää,
vaikkei linnut siel liitele,
   sil onhan alkutalven hento hetki,
unelmakeli jos tahdot luontoillassa
liikkua

mennessäin aattelen noitanoin,
niitänoita, juttelen sovinnolla
kuiskaten, sillä onhan
alkutalven hentohetki

kylmänjäätävä...

aika aloitetaan alusta
ja se loppuu,
kun
matka täyttyy
aika, joka ei ole kiireinen
eikä vätystelijä,
vaan yhteinen
mitta,
jolla ei ole sekunttiakaan
tunteita,
vain kylmänjäätävä katse

elämä..

elämä on aamuja ja iltoja,
keskipäivien
elämää,
rakkautta ja tavanomaisuutta,
elämä on yllätyksiä,
hyvänpäivän tahi pahemman,
muttahi elämä
on keväistä

J. Eskelinen - Kyyneleet nuo

kuutamojen sillat...

kuljen kuutamoiden siltoja,
astelen arjen rappusilla,
syön ja kuolen
ajoillaan

olet vain...

olet rakennellut
suuri taloja,
olet ohjannut monenmoista
liikennettä,
saarnannut ja saneerannut,
mutta viimeisenä päivänä
olet vain

surun jälkeen...

surun jälkeen tulee
tyynisää,
semmoinen ilmanala jossa
olet noinvain,
muttet itekkään  hyvinvoi,
yrität elää,
hyvinvain,
muttet mitenkään
hyvivoi

kylmä ihminen...

kylmä ihminen olivat
sanat, jotka ovat jääneet
mieleeni,
siksi en hälle voi
lämpimästi hymyillä

saastunut perijä...

saastunut perijä
ei kulkenut edes
yhteistä matkaa,
vaan hamusi hälle
kuulumatonta
perintöosuutta

todelliset lähemmäiset...

todelliset lähemmäiset
tuntevat,
muut vain
mukana kulkevat

perunkirjoitus...

perunkirjoitus pidetään
kun on aika
hyvästellä

itku...

itku ei ole aitoa,
ellei sillä ole
sijapaikkaa

paholainen...

elää pitää niin,
että
paholainenkin
muistaa,
sillä heillä on kaikkein eniten
sydämmen hyvyyttä

rantatörmä...

ihmisen kannattaisi
joskus istahtaa
rantatörmälle ja
seurata lumpeenlehden
elämää,
nähdä sen ympärillä elävää
elämää,
niin hältä häipyisi
turha kiire pois,
eikä hänen tarvitaisi
joka kuukausi sisustaa
kotiaan

iltalenkkini...

iltalenkilläni loistavat
tähdet ja kuu,
tunnen, etten ole
yksin,
tiedän, että veljeni
on lenkilläin,
tunnen ja tiedän

aattelen elämäämme,
olen surullinen,
mutta onnellinen, että
olet ikuisesti veljeni

kyyneet eivät ei jäädy
silmäkulmaani,
sillä niin rakaan
lämpöisenä ne
valuvat

kuolema lähentää..

kuolema antaa mahdollisuuden
luoden tilaisuuden
kumartua
jota ei elämä suonut
  kuolema sitoo hauraatkin
yhteydet lähemmäksi,
antaen mahdollisuuden jota
kannattaisi sydäntenhyvin
toteuttaa, sillä muuten aika kumartuu

lohduton...

kuolema on jyrkkä sana,
kallion jyrkkä,
pelottava ja lohduton,
kun sen kohtaat
huomaat
kuinka lohduton ootkaan

kyntää...

alus valtamerta kyntää,
pilvet sinitaivaalla liitelevät
villilintujen kaa,
istun
satamanpenkillä,
   ratikalla tulin,
sillialtaan reunalla
katselen laivaa ja itseäni
huomaten, että vain toinen meistä voi
lähteä,
mutta kummallekkaan ei ole
luonnollista liidellä

omatunto...

katson ihmistä
jolla on kaikkea,
mutta ei
omaatuntoa,
ei edes
inhimillisyyttä,
katson häntä,
yhteiskunnan suurmiestä,
joka rahalla saa mitä vain,
paitsi ei inhimmillistä omaatuntoa

sixpäk...

todellisuus
on arkipäivässä,
se ei elä tilastoissa,
eikä ainakaan
sixpäkin hallituksessa

jos rakastat...

jos rakastat,
älä sitä
tuontuosta toista,
vaan
näytä

saattamassa...

ihminen ei ole
ikuisuus,
mutta ihminen
elää ain,
josvain häntä on
moni sydän saattamassa

hapattaa...

ihmisen täytyisi elää
hyvän kautta,
sillä huonot säät
hapattavat
mielen

ihminen on palikka...

ihminen on
palikka yhteiskunnan rattaissa,
häntä käsitellään
suhdanteitten mukaan,
eikä hällä ole
sen kummempaa
arvoa

ihmisen hauskuus...

ihmisen hauskuus kumpuaa
aamuikävistä,
jokunen vitsinpoikanen
iltapäivän ikävyyksistä

muistosi vieressä...

muistosi vieressä
muistelen eilisiä,
itken sydämmelläni,
tunnen ja enemmän,
eikä kyyneleet sammu sillä niissä
elät

mahdollisuus...

eläissäsi sinulla
on
mahdollisuus
tulla kuulluksi,
senjälkeen
muistetuksi

ytimiin...

maailma on
paljon,
mutta jos olet
kokenut
enemmän,
sivuutat suorat lennot
ytimiin

sisarukset...

kaikki ihmiset ovat
sisaruksiasi,
harvat vain
näköisiäsi

ihmisen asiantuntija...

ihmisen asiantuntija ei ole
toinen ihminen,
vaan
luontoäitee

elämäntuli...

elämäntuli roihuaa
elläisäs,
mutta kun portilles saavut,
liekkis siirtyy
läheisiin,
niihin joihin kanssa
roihuas
puhaltelit

hyvästien jälkeen...

hyvästien jälkeen
on hiljainen olo,
tyhjä ja vaatimaton mieli,
enkä halua elämää komennella,
sillä olen nähnyt sen voiman,
voiman joka on ihmiskättä vahvempi

järvenpinta...

katson järvenpintaa,
joka on jäätynyt
ensikertaa,
siin ei laineen lainetta,
on vain kiiltävää pintaa,
se ei mua kanna,
mutta vesisirkka siinä somasti
luistelee ja kuvaansa katselee

käännän veneeni talveksi,
katseeni vie kesäisille vesille,
näen siellä paljon mukavaa,
mutta nyt on talvenaikaa ja
minunkin täytyy sirkan tavoin
elää

päämäärä...

jälkeesi jää
tyhjä tie,
tie joka ennen oli
täynnä elämää ja huomisia,
mutta tänään siellä ei edes päämäärääkään

ensilumi...

ensilumi luo
tunnelman,
jonka olen
ennenkin
kokenut,
   yhävain se innostuu
ilomiellä lumipalloa pyörittämään,
lumilinnoja rakentelemaan

kaipaan sinua...

sanoa voisi
koko
kuormallisen,
mutta sanon vain
sylilliseni,
kaipaan sinua

tänään saattelin...

tänään saattelin
veljeni
taivaallisen isän kotiin,
sinne mihin ei maalliset vaivat
yllä,
velisein,
elät minussa aina 

matkat...

elämässä on matkoja,
on tuontuosta
menemisiä,
mutta on vain
yksi matka
jota et tilannut

aamu..

elämä on
aamu,
joka ei sarastunut,
vaan poispäin katsoi,
kyynelsilmin alkoi,
ikävän kaipauksella
piteni

hetket...

elämässä voi tulla eteen
hetkiä,
joita et ole kuvitellutkaan,
hetkiä
joilla ei ole sanoja,
onvain
hetkiä, jotka ovat
luoksesi tulleet

talous...

yhteiskunnassa talous toimii
hyvin,
jos tulonjako on tasapainossa

pikkuporvari...

pikkuporvari
lihottaa
kommari veljeään,
heillähän on sama aatemaailma,
sillä kumpikin toteuttaa sen
yhteiskunnan tuella

rikas...

rikas rikastuu
köyhyyden turvin,
eikä siintä oo
kahta sanaa,
siksi yhteiskunta hyvin
voi

huohahtaa...

iltamyöhä tarjoaa
päivänvarjon,
jolloin voi
huohahtaa

suru tuntuu...

suru tuntuu silloin, kun
läheisyys
on
poissa

heikkona hetkenäs...

heikkona hetkenäs
syyttelet kohtaloais ja
kaikkea mieleesi sopivaa,
mutta unohdat itsesi

elät...

et voi elää saavuttaaksesi jotain,
voit vain elää tätä hetkeäsi,
et eilisiä tahi tulevia

aika......

aika ei ruostu,
vaikkei ole
ruostumatonta terästä

petollinen rauha...

katselen muistopatsasta,
joka kertoo koruttomasti
nuijasodan petollisesta
sopimuksesta,
en hymyile,
sillä silloin pilkkaisin
vainajia,
katselen ympäristöä, jossa heidät
lyijysateella niitettiin,
aattelen,
mutta en käsitä

ihmisarvoinen...

ihmisarvoista elämää ei voi
karussa elämässä elää,
ei sellainenkaan,
jolla kaikkea
on,
sillä se elämä ei kunnioita
ihmisoikeuksia, vaan
tyrannian perustuntoja

syö...

ihminen ei hyväksi tuu,
jos hällä nälkänen suu,
siksi hän kiukkua pursuaa,
kun nälkä häntä ylen aikaa
syö

kulkisin...

minne mä kulkisin
jos kotiovea en tuntis,
kulkisinko ovelta ovelle,
jotka eivät avautuisikaan,
kulkisinko ja tuntisin, kuinka
kylmää on elää ilman kotioveain

pitkä yö...

kun elämä tyhjenee
jäljelle jää hiljaisuus,
katsekkin on kääntynyt eilisiin,
eikä aamuaurinkokaan hymyile,
ei sillä yö on niin pitkä

yhtä ja samaa...

ihmiset eivät ole
samanikäisiä,
eivätkä onneksi
samannimisiäkään,
sillä muuten kaikki
olisi yhtä ja samaa

kun aamusta alat...

kun aamusta alat
illasta
väsyt ja unimaat makoisat
tyynylläsi oottavat,
senkun vaan peiton korvilles
vedät ja hyvät yöt muille
toivottelet

jokapäiväinen elämä...

jokapäiväinen elämä
maistuu parhaiten,
kun sitä
tavanomaisesti elää

ulkosauna...

ulkosauna puhdistaa
maukkahimmin sil
se hoitaa mielen
syvimmätkin,
olkapäät ja kantapäät,
saunan lämmössä monet
monimutkaisemmatkin jutut
setvyyntyvät, sillä niin on mielenhyvää
ulkosaunan tunnelmat

paras näyttelijä...

paras näyttelijä
näyttelee
päätähtenään, eikä hän muita osia
kaipaakkaan

peruskoulu...

jos puolustat heikoimpien
ihmisten asemaa
sinut leimataan
   punikiksi,
jos kannatat markkinataloutta,
sinut haukutaan porvariksi,
kumma juttu,
sillä luulisi
moittijien käyneen
edes peruskoulun

ikimänty...

ikimänty
katselee motoa, joka
tekee aukkohakkuutta,
se kiertää männyn, koska tällä
on ikäsuoja ja latvan haarukassaan
haukan pesä, jossa kaksi lastakin odottaa
emoaan joka on ruuanhaku matkalla, matkat
etenevät sillä aukkohakkuut karkoittavat luomakunnan
aremmat,
ikimänty itkee näkyä,haukanlapset eivät enää, sillä he
kuolivat nälkään

ravit...

raveissa ei pärjää
supliikilla vaikka se
mukavaa tunnelmaa luo,
vaan siellä pärjätään hyvänpäivän
tuurilla, jossa on kuntopohjaa,
etenkin suomenhevosten lähdöissä
korostuu suomalaisuus, siksi kaikki tunnelma
on voittajan fiilistä, kun ravurit rataa kiertävät

luomakunnan reissu...

ihmisen matka on lyhyt
reissu luomakunnassa,
mutta se tuottaa
pitkänajan
ikävää

luontoarvot...

luontoarvot eivät
toisille näy,
vaikka ne heidänkin
elämässään käy,
sillä ilman luontoa ei heitäkään

ihmisarvo...

ihmisarvo on jakamaton
arvo,
sillä kurjinkin on ihminen,
   hänkin jolla paremmin,
siksi surettaa, kun osalle
valtakunnan päättäjiä tuo arvo
sylettää

sähköautot...

sähköautoilla on kiva ajaa,
sillä kulku meluttomasti
käy,
eikä saastepilvekään
taustapeilistä näy,
mut mummon mökille en
kierkiä, sillä
sielläpäin ei
töpseliäkään

ydinvoimala...

ydinvoimala lykkää
valoa moneen lamppuun,
sen energian ansiosta monta
tehdasta käy,
mutta kun se poksahtaa, niin
vuosisadat eivät riitä unohtamaan,
sillä se räjähtäneenäkin elää elämäänsä

kylätie...

kylätiellä näkyy
menijän jäljet,
yksinäisen menijän,
yhdenparin jäljet,
viimeisen olijan,
hänen, joka ei astunut
viimeiseen linjaautoon,
jossa olivat kaikki muut

puliukko...

puliukko kyyhöttää
puistonpenkillä,
haisee ja hörisee,
ottaa huikaa
heiluen puolelta toiselle

hienosti pukeutunut
ihminen kulkee ohitse,
kääntäen katseensa,
sylkäisten penkkiinpäin
ja kiroilee näkemäänsä

muutamia vuosia aikaisemmin
tämä puliukko omisti vastapäisen
kiinteistön, joka oli silloinkin
vilkas liikekeskus,
hänen elämänsä oli hyvin,
päivänsä täyttyivät työstä ja
perhe elämästä,
mutta
sitten tuli hetki,jolloin kaikki
muuttui...

tänään hän juo itseään
unohduksiin
ja toivoo ajan korjaavan
hänet

luokittelet..

jos luokittelet ihmisiä
hyviin ja huonoihin,
et itse voi hyvin

et arvosta...

    jos et arvosta
luonnon pienempiä,
heitä jotka sammaleissa hyörivät,
kankailla mäntymetsien elävät,
keväthankisilla laulelevat,
    niin et ymmärrä ihmisiä,
jotka ovat syrjäytyneet  ja
taistelevat olemassaolostaan,
heitä, jotka elävät kadulla ja
etsivät apua ahdinkoonsa

sananvapaus...

sananvapaus on arvokas vapaus,
sitä ei tunnontuskissaan
elävä voi sietää

ilman aikaa...

ilman aikaa olisit vaan,
illat ja aamut erottas,
vuodenajat huvittas,
eikä kiirettä näillä
asetuksilla liene

syysmyrskyt...

olen ennenkin nähnyt kuolemat,
oon tuskanliekeissä keinunut,
mutta tänään syvintäni
eniten syysmyrskyt
keinuttavat

kaikella on väliä...

kaikella on väliä,
myös
mitättömyyksillä,
arjen ojanpientareilla,
sillä elämä kutoo itsensä
jokapäiväisyyksillä, joista
se hyvänpäivän kutoo

murheet...

murheet syntyvät,
kun syntyvät,
siksi niiden edessä täytyy
olla joustavan hyväntuulinen,
niillä murheet taittuvat

ajatukset...

ajatukset syntyvät
työnteossa,
joskus makuullakin,
ne vievät elämää
eteenpäin,
sillä
ilman ajatusta ei syntyisi
huonoakaan tapausta,
tahikka
sitä tuloksellisinta

vaivatonta...

pyrin elämään vaivattomasti,
mutta bussillani on aikataulu
ja laskuillani eräpäivät,
siksi joskus hätäisesti
meen

kevät...

kevät on ihmiskunnan
kauneinta aikaa,
sillä silloin
sydän
huomista elää

tahrat...

kun toimit
hyvin tavoin,
sulle harvoin
tahroja jää

ympäristömme...

ympäristömme
on
elinehtomme,
sillä
huomisemme ei kestä
nykyisenkaltaista menoa, jossa
kulutetaan yli luontoarvojen

merenpinta...

katselen syvälle meren
pituuteen,
kaukaisuus tuntuu rannassakin
sil
yksinäisyys vaahtopäinä
rantakalliolle tyrskyää,
merenpinnalla
on kylmän viileää,
niinkuin mullakin

harmaan hissukat...

kaikki mikä näyttää
hyvältä
ei sitä lie,
   toisaalta värittömät ihmisetkään
eivät ole
harmaan hissukoita, vaan usein heissä
on
elämänvirran kauniimmat
värit

haapapuu...

haapapuu kahisee viel
lehdissään,
sil
se varistaa ne
ensilumien saapuessa,
jotta ketunpoika saisi
niillä leikkiään hyppiä,
 sikssakkia tanssia,
ketunpojan kotokolonen
on puun juurakossa siksi he
ovat tutuksi tulleet ja toisilleen
lupaukset antaneet

keväinen kesantopelto...

keväinen kesantopelto
niittysuon reunamailla
tarjoaa luontoäiteen
koko kauneuden,
siellä liehuvat luonnon
viattomimmat,
siellä kukkivat arimmat ja
maailmankaikkeuden
ainutkertaisimmat,
sillä ihminen ei ole sinne
osannut, eikä nykypäivä
ehtinyt

rantaviivalla...

jokainen on joskus
elämänsä rantaviivalla,
sillä viimeisellä rannalla
jolla ei vastaranta näy, silloin
on hetki jolloin olennaisimmat
        asiat elämässä hahmottuvat

myymäläauto...

myymäläauto kiertää
viimeistä lenkkiään,
sillä talojen ikkunoista
valot sammuneet ja
varpaluudat ovien pönkkinään
   on saavutettu se hetki
yhteiskunnan kehittämisessä,
joka ei ole kaunista katseltavaa,
siksi myymäläautokin peruuttaa
pysyvästi riihen nurkkaan, joka sekin
tyhjeni pakettipeltojen aikaan

huono päivä...

ei elämä huonosta
päivästäsi
mustene,
vaan teoistasi, jotka eivät
päivänvaloa kestä

elämäntapasi...

kun tarpeeksi
väärinkäytät
siitä tulee
elämäntapasi

kestäväkehitys...

kestäväkehitys tarvitsee
sitoutuneita eläjiä,
sillä huithapelit
eivät luonnonopeilla
pärjää,
sillä
ympäristökysymykset eivät
ratkea jos ihminen ei tee
täyskäännöstä
elintavoissaan

tämänpäiväinen...

menneitä on paljon,
huomisia ei viellä yhtään,
siksi käytän hyvin
tämänpäiväisen

ilmaista...

mikään ei ole ilmaista,
ei ainakaan ilmainen

jokapäiväistä...

elämä on jokapäiväistä,
eikä siintä voi
jättää yhtään
väliin

vihoviimeinen...

ihminen on
vihoviimeinen,
vanhan ajan tuholainen,
niinkuin
dinosaurus reksikin,
mutta tämä tappoi vain
elääkseen

fatzerin sininen...

suklaata on vain yhtä
makua,
fatzerin sinistä,
jossa ei oo
pähkinöitä,
sitä kun palasen maistaa,
niin
elo
hyvältä
maistuu

hallitset...

hallitset elämääsi
todella vähän,
sillä sisusi on myyty
ulkomainostauluun

suomi menestyy...

suomi menestyy vain
yksituumaisuudella,
sellaisella meiningillä, jossa
huomioidaan se vähäväkisinkin,
sen nousun edellytys on yhteistuumaisuus ja
solidaarisuus,
siihen päästään
kun asenneudutaan oikein
isänmaamme kohtalon kyymyksiin,
samanlaiseen, joka koettiin
talvisodassa

yksi totuus...

yhtä totuutta ei ole,
on vain
elämän opettamia

yksi sana...

yksi
sana on
tärkeä, kun sen oikeassa
paikassa
sanoo

keskustan selässä...

kokoomus ratsastaa
keskustan peesissä,
välillä kunnon ravillakin,
takamatkalta laukatenkin,
sillä loppusuoralla se kepun
pesee, vaikka tämä on etumiehenä
yhteiskunnan eteen enemmän uhrannut,
tämä on mahdollista  demarien
myötäjuoksulla, sillä  heillä on
ikuinen diili hakaniemessä

pääomasijoittaja...

pääomasijoittaja etsii
hyvää sijoituskohdetta,
siksi
se välttää tahoja, joissa
ei yhteiskunnalliset
toimintatavat ole kunnossa,
sillä
paras tuotto tulee
yhteiskunnan hyväksynnästä

maisemat...

maisemat voivat vaihtua,
mutta ellei asenteesi
vaihdu,
pysyt
paikallasi

rehellistä...

on rehellisempää valehdella,
kun kääntää
selkänsä

äiti...

äiti on jokaisen
tärkein
ihminen,
siksi häntä pitäisi enemmän
kunnioittaa,
myös
yhteiskunnallisesti, sillä äidit jakavat
osansa huoltamiseen,
yhteiskunnan pilarien ylläpitämiseen

keskustapuolue...

keskustapuolue ei pidä
ammattiyhdistykseen
kuuluvista ihmisistä,
siksi se on pian
takiaispuolue
    kokoomus on rehellisempi,
se suorastaan vihaa duunaria,
mutta se hyvinvoi, koska keskustapuolue
kulut maksaa

politiikot...

politiikoiksi valikoituvat
usein ihmiset, joille
rehellisyys on
venyvää

hautajaiset...

hautajaiset eivät ole
ilonjuhlaa,
vaan
hetkiä,jolloin jotain poistuu
elämästä,
se on hetki,
jolloin hautaat rakkaimpas,
mutta
se avaa myös ne syvemmät tunteet,
joita et kokenut sitä ennen

ikävän päivällinen...

elämä on syntymistä ja kuolemista,
se on hetkenajan olemista,
siksi kannattaa elää tavallaan,
joskus mahallaan,
muttei koskaan
olla tahallaan
ikävän
päivällinen

ihmiskunnan karsimista...

ihminen on luotu
luonnonhedelmistä,
niistä lihan ja halun elementeistä,
joita ei ihminen voi kopioda,
vaan ainoastaan kapinoida, mutta se
onkin sitten ihmiskunnan karsimista

sosiaalipummit...

sosiaalipummeja eivät ole
ahdingossa elävät
ihmiset,
vaan yhteiskunnan hyvinvoivat,
he, joilla on perstaskussaan muutenkin
katetta,
tukiaiset yrityksille ovat
markkinatalouden vastaisia, mutta juuri siksi
niitä yhteiskunnallisesti tuetaan

työ...

työ on
ihmisen
elinehto,
se on myös
jokapäivistä hyvinvointia,
jota ei voi muualta saada

kun kuolema erottaa...

kun kuolema erottaa,
se syvemmin lähentää,
mutta vain heitä, jotka niin
tuntevat

kunnioitus..

ihmisen kannattaisi
kunnioittaa luontoa enemmän,
sillä sehän on osa ihmistä

sadut...

sadut ovat
mukavia,
mutta eivät arkipäivän
kestäviä

aamuaurinko...

aamuaurinko saa
mielen heräämään,
se luo mielenuutta,
sitä koko päivän
ihanuutta

lähdön hetkellä...

lähdön hetkellä
kumarrat
vain
hänelle,
hänelle joka katsoi
jälkeesi

yksin...

yksin olleessaan ihminen
ymmärtää
enemmänkuin
seurueen puheliain,
sillä yksinäisyys avaa
mielenlukot, joihin ei
ole avainta seuran puheliaammalla

hulluksi kypsytään..

hulluksi ei synnytä,
vaan siihen
kypsytään

ennakkoluuloton...

ennakkoluuloton ihminen
näkee
kauemmaksi,
hän myös tuntee syvemmin ja
katsoo avarammin

ole rohkea...

ole rohkea,
aikakin niin rohkea,
ettet
itseäsi petä

kirjanoppinut...

jos osaat lukea
olet kirjanoppinut,
jos ymmärrät
lukemasi olet
taitava

tehty...

elämä on
aamulla suunniteltu
ja
iltapäivällä tehty

aamunaika...

marraskuun kahdeskymmenes,
pikkupakkanen ja narskuvat
askeleet, joita punatulkku
omenapuun latjustossa
seuraa,
nyt on sen aikaa,
tämä kaunis
aamunaika

ikävä...

kun kaipaus ja ikävä
ovat unienkin
päänäyttämönä,
niin voit uskoa,
että elämä on
raskasta

pakkasaamuinen...

pakkasaamuinen luontopolku
narskahtelee mukavasti,
nenänpääkin punastuu ja
suupielissä höyryää,
aamuauringon ensisäteet
loimuavat ikipetäjän kyljessä,
jossa oravanpoika käpyä kantaa,
ja sivusilmällä mulle huomenet huikkaa

kävelen toisten mailla,
sillä onhan mulla jokamiehenoikeus,
se ainoa oikeus jota ei ole kirjattu
lakitekstiin, eikä tämmöistä etuoikeutta
muualla maailmassa tunnetakkaan

luontopolku on osa mun mielentilaani,
sillä se inspiroi ja antaa sisäisesti
enemmän kuin ymmärränkään,
lisäksi polku avittaa yleiskunnon
hyvinvointiin

ketunpoika on tullut päiväpäivältä
tutummaksi,
se ei enää vierasta vaan kannonpäältä
huomenet toivottaa,
tänään ojensin hälle koirani muroja ja
voi niitä ilonpäivän silmiä jotka kiitokseksi sain

ympäristökysymykset...

ympäristöongelmat
luovat siirtolaisuutta,
eikä siinä auta teräsaidatkaan,
vaan
ne voidaan estää
      istuttamalla puut
kehitysmaiden suojiksi ,
riisumalla sotaiset mielialat ja
huolehtimalla ihmisten terveydestä,
luomalla koulutusjärjestelmät ja
sosiaalihuollon,
silloin ei kiukkuinen ihmismieli
toistaan tapa tuostavaan, sillä nälkä
ja tietämättömyys aiheuttavat pakolaisuutta,
mutta ennenkaikkea se tappaa kaikkein kehityskykyisimmät,
lapset

vähempään...

silloinkun sinusta
alkaa tuntua, että olet
enemmän,
silloin istahda,
sillä siitä on lyhyt matka
vähempään

kohtalonkäsi...

kohtalonkäsi ei jätätä,
se ojentuu ajallaan,
poistuu tavallaan

suvaitsevuus...

suvaitsuvuus on
elinehto,
sinunkin,
sillä olemme historiamme
orjia, jotka vapautuivat viisaitten
suvaitsijoiden ansiosta

tyranniyhteiskunnan jälkeläiset...

ne poliittiset
piirit jotka eivät
hyväksy
palkansaajien edunajajia
ovat
tyranniyhteiskunnan jälkeläisiä

tahkoavat...

suurimmat taitajat ovat
arjen pyörittäjät,
he jotka sitä elääkseen
tahkoavat

suru...

surra voi vain
niin tunteva

onnen arvat...

    onnen arpoja on
kasapäin,
muttei yhtään
todellista onnenjyvää,
sillä onni lymyää
tekeväisessä elämässä

eliniän...

ihmisen elämä alkaa aamusta,
jatkuen päivästä iltaan
ja sitten nukkumaan,
tätä  voi jatkua
eliniän

kuolema ja syntymä...

kuolema ja syntymä
ovat ihmisen
elinehto

nyystölän kuoppainen tie...

kun käännyt 24:selta nyystölään
päin, siinä lukee kolme
kilsaa nyystölään,
mutta siinä pitäisi lukea
kolme kuoppasta kilometriä
nyystölän kauniiseen kylätaajamaan

talvenselkä...

talvenselkä on
lumivalkoinen ja pakkasen
kinostama,
se latusille hyvän luiston antaa,
sekä punaposket hiihtäjille
talvenselän ulkoilijoille,
talvenselkä
pohjolan kaunista aikaa,
sil silloin
pohjantähtikin kauniimmin hymyilee

jatkuva talouskasvu...

jatkuva talouskasvu
on
vaarallista
ihmiselle,
sillä luonto elää
rytminsä mukaan

valoisasti...

varjoasi ei näkyis,
jos kulkisit
viattoman
valoisasti

toiminimet...

jos kaikki tekisivät työtä
toiminimillä ja liikemuotojen
varjossa ei valtionkaan
tarvitsisi lapsilisiä maksaa,
ei toimeentulotukea jaella,
sillä eihän olisi käyttäjiäkään,
eikä ainuttakaan senttiä
verotuloja, sillä keskituloiset palkansaajat
olisivat kuolleet sukupuuttoon

talousrikokset..

talousrikokset ovat
suosiossa,
koska niillä
tienaa
hyvin

mutta vain harvat niihin
kykenevät,
sillä ne tarvitsevat
kassakaappiavaimet

talousrikoksiin ei pysty
tavallinen
palkkaduunari,
sillä hänen tulonsa ja menonsa
on yhteiskunnan
kirjanpidossa

puolikas...

muistelen lapsuuttani,
hyvällä muistelen,
sillä ellen olisi saanut
sitä kokea 
olisin puolikas

siniyöntähdet...

siniyöntähdet tuikkivat
tuontuosta,
niitä on paljon,
paljon enemmän kuin
tunnenkaan,
puolikkaan kuutamon tunnen
paremmin,
mutta kaukana sekin

yö puhuttelee,
vaikka on hiljainen,
en
väittele sen kaa, sillä tiedän että
aamuun on aikaa

yössä kuulen itseäni,
näen huomisein ja
ymmärrän eilistäin,
siksi
kuuntelen
sitä sinitähtien aikaan

sisimmältään...

ihmisen ei tarvitse olla
kaikessa
hyvä,
riittää,
kun
sisimmältään

osansa...

ihmisen ei
tarvitse olla
suurkeksijä,
vaan
riittää kunhan hän
osansa täyttää

luomakunta....

ihminen on
osa
luomakuntaa,
ihansamaa,
kuin kaikki

elämänkultainen...

et sure tyhjää,
sillä hän oli
elämänkultainen

ehjin nahoin...

ihmisen elämään tulee
hetkiä joita ei ole
voinut harjoitella,
siksi niistä on
selvyydettävä
ehjin nahoin

syvimmissä...

kun läheinen poistuu,
jäävät jäljet,
sydämmen jättämät,
ne jäljet, joita ei aika
hävitä, sillä ne ovat mielen
syvimmissä

arvottuu...

antamala arvoa
kanssaeläjille
sinunkin arvosi
arvottuu

kyllin suuri...

et ole kyllin suuri
arvostelemaan
kanssaihmisiä,
sillä et tunne
heidän sisintään

luontoäiteen povi...

elämä on juurutettu
luontoäiteen
poveen,
siksi itkettää, kun hänestä ei
välitetä

arki...

arki on
maanantaisia,
niillä on torstaisin
hernekeittopäivä ja ne
odottavat kovasti pyhäpäiviä,
jolloin voi ottaa iisisti ja kutoa huomista

paketoida...

rakkautta ei voi
paketoida,
vaan se täytyy sitoa
syliin

elit hyvin...

kuljit hyvän matkan
rakastaen elämää
suojellen lähimmäisiäsi ja
elämäsi kanssakulkijoita
myötäelit ympäristösi kanssa
ja siksi sinua kaipaamaan jäi suuri suku,
sekä
tuhannet ihmiset, jotka kanssasi kulkivat
   lepää hyvästi,
   velisein,
muistosi ei himmene, sillä niin kirkas on
sydämmesi valo

pahanolon nälkä...

ihminen voi
hyvin,
jos hällä
mielensä
tyyni,
eikä pahanolon nälkääkään

arvokkuus...

arvokkuutta on seisoa
asioidensa
takana

mieles...

kun mieles on
matalalla,
katso eilisen hyviä
hetkiä,
kurkota niiden kaa
mukavuuksien kukkuloille,
sinne missä
näet hyvänpäivän
kumarra alamaille,
mut älä heitä
vierees pyydä

syvemmät viillot...

tunteet koskettavat,
ne tuntuvat syvemmältä
kuin syvimmätkään viillot

hyvästit...

hyvästien jättäminen
on
raskaimpaa heille,
jotka tunsivat,
heille jotka osallistuivat,
heille,
kanssaeläjilleen,
heille,
jotka olivat

suruun ei saa hukuttautua

suruun ei saa hukuttautua,
vaan uida
vastarannalle,
jossa katselet
nousevaa aurinkoa,
juuri sitä aurinkoa
jota hänkin ihaili

kylmät tunteet...

surra ei voi
merkityksetöntä,
sillä sitä tunnetta ei kylmät
tunteet taida,
suru syntyy tunteista,
elämän yhteisistä hetkistä,
jotka on yhdessä
kävelty

velisein...

ilkka eli kauniin elämän,
joka oli sisäsyntyisää,
hänen pihamailtaan ei löytynyt roskia,
ei myöskään mielenpihoilta,
sillä hän halusi elää sopuisasti,
ilkalla oli luontainen kyky ymmärtää
ihmisiä, siksi hänestä pidettiin missä liikkuikin
hän ei korostellut itseään. mutta epäkohtien ilmetessä
ei kääntänyt selkäänsä vaan seisoi asioiden edessä,
hän oli hyvä ihminen
ilkka,
nyt olet päässyt taivaankotiin, jossa sinun
on rauhaisaa,
lepää hyvin,
velisein

vähemmän...

jokaisella ihmisellä täytyisi
olla joku johon painautua,
sillä yksin täällä on
vähemmän

veroton yhteiskunta...

veroton yhteiskunta
ei elätä
edes
verottajaakaan

luonto...

luonto on mun
lohduttajain,
siellä mieleni tasoittuu ja
kulkuni rauhoittuu,
siksi siellä usasti oon,
koska elämäni ei kaupungissa
rauhaa saa, eikä mieleni levätä voi

kokonsa verran...

elämä on valoisa paikka,
se voi olla tummanvarjonkin pesäkolo,
mutta siinä on mahdollisuus
jokaisella elää värittömästikkin,
kunhan vain antaa muille tilaa ja käyttää
vain kokonsa verran

luontopolku...

luontopolku on
uomautunut kulkijoista,
joille luonto  merkitsee
jokapäiväistä elämää
  luontopolun kulkijat
eivät ole urakalla eläviä,
vaan sopuisan kestävillä
elämäntavoillaan

pertti salolainen...

ympäristökysymykset
ovat
kalliita,
ne ovat paljon pääomasta pois,
siksi keskustan ja kokoomuksen
herrahanat eivät niitä enemmälti julkituo,
mutta on sielläkin tolkun mies,
tuo veteraani pertti salolainen, joka ymmärtää
ettei ihminen ilman hyvinhoidettua ympäristöään hyvin voi

aika käy...

aika käy,
ihmiset ikääntyvät
ja huominen siint kuvastuu,
mut uudet ihmiset pian jalansijaa
ottavat, he entisten ihmisten näköiset

yhteiskunta...

yhteiskunta joka ei arvosta
ihmisten järjestymistä on
on huono yhdistelmä,
sillä se ruokkii
korruptiota

ohimenevää...

rakkaus on
elossapitävä voima,
ilman sitä olisi vain ohimenevää

sivu...

eilinen onkuin
poiskäännettu sivu,
mutta jos se luit huolella
se sivu on huomiseis

kuolema on kallista...

kuolema on kallista,
elämä enemmän,
mutta ellei kumpaakaan
kokisi ei jäisi perinnöksi
vähääkään

tavallinen....

tavallinen päivä
on eilisillä
koottu,
siksi se tuntuu niin
tutulta

iltarusko...

ihminen on hetki,
samanlainenkuin
iltarusko,
joka yön syliin
vaipuu

poispäin

katsot usein poispäin,
siksi sinulta
jää paljon
näkemättä

luonnon syliin...

ihminen  on osa luontoa,
hän alkaa ja loppuu
luonnon syliin,
sinne kaiken maailman
ulottumattomuuksiin

pyhittää...

ihmisen ei kuuluisi
pyhityttää
itseään,
sillä
ihminen on osa
luonnonkukkia,
peltopintareita ja järvien
rantakaistoja,
hentoja,
hetkenajan olevia

hetki...

elämä on hetki,
niinkuin kevään ensimmäinen
kukkanen, joka syksyksi
kuihtuu.
mutta
vuodenpäästä uuteen kukkaan
puhkeaa,
elämä on hetki,
joka elää kuoleman
jälkeenkin

muistot...

muistot auttavat
jäljelle jääviä,
ne antavat tilaa kaipauksen
suruntunteille,
joita
kuolema ei erota,
sillä se on
todellista sydämmentunnetta,
sitä pohjimmaisen  hyvää tunnetta

arjen sivut...

kuolema ei ole
pelkkää
poislähtemistä,
vaan se myös
lähentää,
avaten nekin sivut, joita ei
arkisin tullut avatuksi

kuolema...

kuolema on
osa ihmisen elämää,
se on
osa helpointa elämää,
sil se ei poimi enää jokapäivän
hetkiä, vaan on elää rauhanmaassa,
jossa ei elämän rasitukset kuormanaan

surulla...

surulla muistelen,
hyvillämielin aattelen,
kaiholla muistollesi
kumarrun,
sillä olit ihminen,
rakkahin ihminen

salamanisku...

ihminen kasvaa
vaikeuksien kautta,
vahvistuu
voimattomuudestaan
ja
rakastuu
salamaniskusta

ensilumi...

ensilumi peittää
tienoot,
se harsottaa maisemat
talventuntuisiksi ja samalla
luo valoisuuttaa,
onhan joulukin ovella
jälkeni jäävät jälkeeni,
samoi koirani,
mutta hänen jälkensä
ovat vatupassin suorat, kuntaas minun
askeleeni menevät tuontuosta

suurherra...

olet suurherra
maailman päämajassa,
mutta et osaa
luonnolliseen kotiisi,
hetkeen jolloin olisit hetkosen
luontoäiteesi helmoissa

aattelen...

aatelen usein sinua
jota en tunne,
mutta jonka tiedän
olevan,
aattelen, mutten pidemmälle yllä,
sillä olenhan
lähelläsi

mielensäpahoittajaa...

ihminen ei ole
yksilö,
ellei hällä ole
mielensäpahoittajaa

alussani...

alussani kurkotin pitkälle,
mut sittemmin
tasaannuin,
varttuessani huomasin
tilani ja siksi aloin sille
rakentamaan

olen elänyt...

olen elänyt elämäni tietä,
kohtaloni kaistottamaa
taivaltain,
olen elänyt
sovitusti,joskus
toisinkin,
mut
nyt katselen taivaanrannalle
kuunnellen hiljaisia mietteitäni,
aatellen menneitäni

entisyys...

entisyys ei
tätäpäivää
hyvitä, se ei
tulevaisuudentietä
korista,
mutta ilman sitä et kulkisi
mitään tietä

sijansa...

kukaan ei synny turhaan,
ei luonnon
rikkaruohokaan
vaan kaikilla on sijansa

hetki...

elämä on hetki,
arjen kokoinen,
pyhäpäivien jälkeinen
hetki,
jolla on
tulevaisuuden kasvot ja
menneisyyden mietteet

iltatuikku...

iltatuikku loistaa
yksinäisen mökin akkunasta,
juuri sen mökin, josta
suomen menestystarina
alkoi,
tuo mökki on
hajaasutusalueella, siellä moottoriteitten
ulottumattomissa,
siellä jossa on kyläntiet,
joita koristavat
luonnonniityt

yksi ihminen...

yksi ihminen ei paljon voi,
mutta hän voi
kohota kuunneltavaksi,
monen mielen
edunajajaksi, semmoiset ihmiset ovat
eduksi ihmisyhteisölle,
jos he vain muistaisivat
syvemmätkin
lupauksensa

kylänraitti...

kuljen tyhjennettyä kylänraittia,
olen viimeinen,
sillä viimeisemmäksi synnyin,
en ole talonpojanpoika, en
kirkkoherranviraston pappikaan,
vaan ihan vain suvikesän tuoma,
joka ei talvisäissäkään nähnyt
kylmempää

yksinkertaista...

elämä on yksinkertaista,
kunhan vaan
silmänsä
avaa

isot kysymykset...

isot kysymykset
esitetään
viimeisellä
katseella,
ne kysymykset eivät huulilta kuulu,
vaan mielissä,
niissä sanattoman syvällisissä

luonnonkukka...

luonnonkukka kedolla viihtyy,
sillä siellä hällä elinikäiset
perinteet, joiden juuret
ylettyvät maailmankaikkeuden
syvempiin

arki...

arki on
kaikkea,
sillä se elättää

syyskuu...

syyskuu on vaihtunut
talveksi,
tuoksi hohtavan
valkoiseksi,
luistavan mukavaksi, joka
johtaa tuotapikaa
keväänkukkaan, josta ei olekkaan
pitkä matka suvenkukkaan

kallis paikka...

elämää ei kannata
katkeroittaa,
vaan poimia sen
parhaimpia puolia,
sillä
elämä on kallis paikka,
mutta ilman sitä ei mikään
miltään tuntuis

kuolema...

kuolema
pysäyttää,
se laittaa menneet
elämään
ja huomiset valaistumaan

kynnykset...

elämän merkityksen
ymmärtää
kynnyksillä,
hetkillä jolloin ei ole
mahdollisuutta muualle astua

suru...

suru vaihtuu ajanmyötä
mielen kauniinpaan
kukkaan,
rakkauden syvimpään
mielenmuiston kukkaan,
joka kukkii ain

kiireeni...

juoksen kiireissäni,
vaikkei mulla mikään hoppu,
olenhan vain ollut aivan loppu,
kun en ole asioitani hoidellut
ajoillaan, vaan ollut kuin se entinen
heppu, joka ei tuntenut kelloakaan, siksi
nyt
hikipäissäni mieltänikin puran, suutuspäissäni
muita syyttelen, vaika mun olisi vain pitänyt olla
ajoillaan

ihminen...

ihminen on
yhteiskunnan
ylläpitäjä,
jokainen ihminen

demarit...

demarit eivät enää
kokoonnu työväenyhdistyksissä,
sillä heistä on tullut
velattomia isäntiä

jumala...

jumala ei ole
puukkojunkkari,
ei edes
suurinherra,
vaan hän on vapahtaja, jolla
on hallussaan viimeinen sana

syystunnelmat...

syystunnelmat
syntyvät
räystäiden alusil,
siellä vedenpisaroiden
alusmail, joita hämäryys harmaannuttaa,
eikä satakielikään kauniita veisujaan laula,
syystunnelmat
syntyvät kokkotulen valkiasta,
kynttilänliekistä lumoavasta,
hetkistä jotka ovat hämärän taa

rakkaus...

rakkaus on
sanojentekoja,
se on ystävyyttäkin
syvempää,
sil
sitä tuntevat ihmiset, jotka ovat
syvemmältäkin toistensa kuvia

armo...

armo on keskiaikainen
hyvitys,
jolla pahanpappi osti tunnontuskiltaan
taivasosuuden,
mutta sivalsi pään poikki
luonnonelävältä,
hältä, joka vain hyvyyteen
halusi
asettua

nyystölä...

nyystölää ei kaukaiset tunne,
sillä täällä asuu
pyhähenki, joka ei
reissaa
päijännettä pidemmälle
   nyystölässä tapettiin
petollisella tavalla
työläiset, jotka luovuttivat aseensa,
nyystölässä on
kunnolliset veripellot, jotka tuottavat
huomispäivään hyvää satoa,
luottamuksen tähkäpäitä

ystävä...

ystävä on semmoinen,
joka kurkistaa
heikkoina hetkenä,
hän myös luokses saapuu
hyvänäkin päivänä

idiootti...

jos ihminen sortuu
itseään
paremaksi,
silloin hän
itseensä
hapantuu,
tunnoiltansa rapautuu ja joutuu
kunnanhallituksen puheenjohtajaksi,
jolla on kevyt mieli, sillä hänhän näkee kuntalaisissa
vain idiootteja

asutustilallinen...

asutustilallinen ahersi
peltosaran kivikkoimassa kolkassa,
siinä vähäväkisessä peltosaran niemekkeessä,
jossa ihmisille tuli känsäiset kädet,
kipeytynyt selkä,
sieltä ilon ja tuskan siemenpellosta
suomi nousi nykyisyyteen,
sieltä helvetinraskaasta
elämänehdosta nousi tämänpäivän
suomi joka on tätänykyä
maailman valtioiden
pohjantähti, joka ei himmene
huonoimpina hetkinäänkin

metsänpuu...

jos ei metsänpuu hyvin vois,
meitä muita yskittäis,
poispäin kaduttais,
sillä puut antavat
ihmiskunnalle
elinvoimaa

synnyt ja syvät...

eiliset menevät menojaan,
muistot jäävät,
ne jotka haluavat,
toiset kantavat huomiseen,
jotkut pidemmälläkkin,
joitakin muistoja on vaikeaa
käsitellä, mutta kun ne asettaa
senaikuisuuteen niin ymmärtää
kaikkien synnyt ja syvät

elämänrikkaus....

elämänrikkaus on kaunista,
sen aamut ja illat,
syksyt ja keväät
luovat hetkemme

jos eläisimme yhtä pötköö,
emme paljoa erottuisi
robortista,
jolla ei ole edes
suojanaan
ammattiyhdistysliikettä

yksinkertaisuus...

yksinkertaisuus on kaunista,
niin selkiää kuin tyynen järvenpinta,
jossa laulujoutsen perhettään uittaa,
se on niin kaunista, kun norpan silmät, jotka
luodon takaa kurkistavat,
yksinkertaisuus on luonnon luomaa,
eikä sitä tämänpäiväisyys huomaa

pihanurmi...

pihanurmi on syysyön
peittämää,
tähtitaivaan valaisemaa,
pian aamuaurinko siihen ensisäteensä luo,
tähdet ja kuu sijoilleen painuu,
sillä
aukaiseehan aamu ovensa päivänselälle,
joka tavallisesta elämästä elää,
se kukkii monen huomista,
elämänkutomaa tuomista

ympäristö...

tulevaisuus on
ympäristökysymyksiä,
siksi
niihin kannattaa
huolimattomankin katseensa
kiinnittää

tuntematon..

surua ei
tuntematon tunne,
siksi hän sille hymyilee

yksin...

yksin oot,
vaikka sulla olisi
monta
hetken tuojaa

jokapäivän viisas...

olen jokapäivän viisas,
mutta huomaan etten
pitkänpäälle,
sinne jossa viimeiset katseet
kohdataan

suru...

suru on itkettävä,
rakkaudella pyhitettävä,
jotta voit myöhemmin
hyvinvoida

veljeni...

veljeni,
kamuni,
elät mielessäni syystalvet,
elät jokapäiväiset
pyhätarjet,
sinä vellosein,
matkani merkittävin kulkijain

tänään saatan sinut
viimeiselle
matkallesi,
mutta kuljemme toisissamme
ikuisesti

päivänvalo...

kuoleman kohdatessa
moni asia
näkee päivänvalon

sisäsiisti...

ihminen on
osanen luontoa,
mutta hän ei ole sisäsiisti

kuntaherra...

pienessä kunnassa vaikuttaa
herranjumala,
joka ei ole se oikea,
vaan tekoherra,
jolla
on mielenharhoja jotka
kuntataloutta varjostavat

verot...

jos kaikki säätiöt laitettaisiin
verolle,
jos kaikki puoluepoliittiset yhdistyksetkin,
mutta jos etenkin
ammattijärjestöjen tulonmuodostukset,
niin meillä olisi
paljon enemmän verovaroja yhteiseen
hyvään

ay -liikeellä on varallisuutta, jota ei veroteta,
mutta vastapuolellaan elinkeinoelämän etujärjestöllä
runsaammin

demokraattisessa yhteiskunnassa
pelataan
avoimin kortein,
siksi nämä veropoliittiset
puliveivarit ovat
yhteiskunnan
syöpiä

satakielenkallio...

satakielekalliolla on
tyhjää,
sillä lintu kuoli,
teholannoitteisiin
vierottui ja niiden
johdosta viimeisen
viserryksensä kalliolta
luritteli,
nyt
kalliolla kävelee muurahainen,
johon ei ihmiskunnan saasteet
yllä,
mutta hänenkin silmäkulmassaan
on kyynel

ikuisuus...

ikuisuus on pitkä aika,
se ei ole eilisiä,
eikä tulevaisuuksia,
vaan
se on pitkää
odottamista,
vaikka se kestäisi minuutin

erämaaopas lahdesta...

erämaaopas kävelee
lahden torilla,
hän ihmisiä opastaen
ohjailee,
toriparkkiin pysäköittää,

lahti on suomen kaupungeista
kotoisin,
sillä täällä
kuulee viellä kunnon
kieltä

lahti oli ennenvanhaan
iskua ja askoa,
upoa ja hyppyrimäkeä,
nyt pelkkää
toriparkkii

luonnonvalo...

luonnonvalo on
valoista
täydellisin,
sen valoteho elämää
säätelee, eikä sitä tuoteta
luontokuntaa rasittaen

24-tie...

ajelen
24:sta lahdesta
nyystölän kautta
padasjoen keskustaan,
kuoppanen on tämä kulttuuritie
etenkin padasjoentie jossa kulkupeli
huutelee hoosiannaa vaikka onkin koottu
toisien laulujen maassa
    siksiköhän ei tieverkoston ylimmät
    ole tänne saakka nivusiaan taivutelleet

ilo ja suru...

ilo ja suru ovat
olosuhteitten
vaikutuksen alaisia,
joskus yhtäkin aikaa

luonnonlintu...

sinitaivaalla liitelee
luonnonlintu,
joka ei ole
sortunut
markettien herkkupaloihin,
sillä hälle merkitsee vapaus ja
luonnoneväät enemmän, kuin kemikaaleilla
kyllästetyt pikaruoka annokset

rappusilla...

istun tuvan ulkorappusilla,
niin teen usein aamuisin
haistellen aamun tunnelmia,
kuuntelen
tuulten suhinaa tahi
tyynen tyyneyttä,
kiitän luojaa,
joka nostaa päätään
itäiseltä taivaalta,
en sano sitä ääneen,
onhan viellä aamu

raaka eläin...

ihminen on raaka eläin,
sillä se käyttää hyväkseen
kaikkia muita
luomakunnan elollisia,
ihminen on alistanut kaiken palvelukseensa,
sian joulupöytäänsä,
sonni-onnin krillijuhliinsa,
tuulen pyörittelemään valkiaa valolamppuun,
metsän tuottamaan elinvoima
härpäkkeisiinsä,
mutta yhtä ei ihminen ole voinut
alistaa,
kuolemaa

kulleronkukka...

ihmisen osa
on
ihmisen
palanen
luontokuntaa,
ihan samoinkuin kaikkien
muittenkin,
syntyä ja poislähteä,
kuten kulleronkukankin

jonnihi...

ihminen voi
jonnihi
vertaa säädellä elämäänsä,
mutta
lopultakin ihmisen säädöt
ovat syntymässä
säädetty
   syntymä ja olosuhteet
luovat ihmisen ulkomuodon,
joissa on
luontoäiteen säädöt,
joten niillä eväillä matkamme taittuu,
eikä sitä voi muuksi taittaa

hulttiolapsi...

tänään olet sitätätä,
huomenna
tuotatätä,
tahi et kenties
sitätätäkään,
siksi ihmisen pitäisi olla
elämänintoinen,
semmoinen hulttiolapsi, joka
jokapaikkaan kerkiää

arvokas...

arvokas on
kaunista,
ainakin ihmisen arvokkuus,
jolla on
hyvänmielen sydän

kertakäyttöinen....

elämä on kertakäyttöinen
juttu,
synnyt ja poislähdet,
niinkuin syyskuun lehdet,
    ne keväällä hiirenkorvilla olleet,
ihmisen elämä on
henkilökohtaista,
sitä et voi sitoa
elämänketjujen bonusjärjestelmiin,
eikä sllä ole mitään vaihtoarvoa,
ei edes osamaksujen kynnysrahana,
sillä elämää et voi ostaa,et pidentää,
tahi tiukoista paikoista somistella

kiertotie...

kiertotie oli ennenmuinoin
elämänkuluntie,
mut
sitten haluttiin
joutusammin ja tehtiin ohitustie,
joka samalla
kaikesta poisvie

ilta...

ilta
taitaa unelmat,
sillä se on päivän
päätteeksi

ensimmäinen

ensimmäinen ihminen
ei tiennyt
miten elämässä
käyttäydytään,
mutta ensimmäinen anoppi
opetti

kurja otus...

ihminen on
hento otus,
hennonpi kuin ikimänty,
kurjempi kuin
sammakonlapsi

entinen mylläri...

entinen mylläri on
kuollut,
mutta hän tiesi, kuinka
paskanturhia olivatkaan
kylän
vauraimmat

jos petät..

jos petät kerran,
petät toistekkin

keskustapuolue...

helvetti on
kylmäpaikka,
sillä siellä on sisäsiistejä
keskustapuolueellisia, jotka eivät
halunneet ammattiyhdistykselle sijaa antaa,
keskustapuolue,
tuo isänmaanpuolue
on joutunut outojen hourulaisten
kuljettamaksi,
siksi hommat menee
päin helvettii

ystävä....

ystävä on
ihminen,
joka seisoo rinnallasi
silloinkin kun
muut lähtevät

veriyhteys...

kunnioituksella pääset
perimmälle,
pääset jopa
hovien sisimpään,
vaikka sinulta puuttuu
veriyhteys,
kartanoihin pääsee sisälle helppoheikkikin,
jos vain osaa
hyvästi
juomalaulua laulaa

eiliset...

katselen eilisiä
ja
kuuntelen niiden tuomisia,
ymmärrän niiden kautta avautuvia
huomisia,
suruttaa,
sillä huomisein on eilisen tuomaa,
johon mun on alistuttava

kustannustehokkaasti...

elävä maaseutu ei kiinnosta
maamme poliittista
johtoa,
sillä se haluaa
elää
kustannustehokkaasti,
se tahtoo
ihmiset raiteitten päähän,
suurten viemäriputkien suuaukoille,
joissa sen on helpompi
vaalikarjan happea säädellä

suren...

joskus sanoilla
etenen,
mutta tänään
niillä en mihinkään,
sillä suren, suren suren

syys...

syys
opettaa
sisääntullessaan
pyyhkimään jalat,
jalat, jotka suviyössä paljain varpain
sinnetänne viilettävät

käy...

aika ei näy,
ellei se
käy

ihminen kuolee sukupuuttoon...

ihminen kuolee
sukupuuttoon,
koska hälle ei ole
elintilaa,
elintilaa jonka ottavat
keinotekoiset suberälyt

harmaan sävyt...

harmaan sävyt
loistavat
kirkkauden kevään suvessa,
muuta eivät siellä
viihdy,
sillä niiden syvin kauneus
kukkii
syksyn hämärissä hetkissä

marraskuuni...

marraskuuni tuntuu pitkältä,
sumun sateiselta,
vaikka
jalkani toimivat keväiseen malliin
ja
pääni keinuu
suvivalssii, marraskuuni
on
tänä vuonna raskain kohtani,
sillä elämästäni otettiin
pois paljon syvempää

selittelevä seppä...

elät helposti,
jos hyvin voit,
jos toisin voit
elosi on yhtä
selittelevän
sepän elämää

päivästäpäivään...

elät päivästäpäivään,
joskus
pidempäänkin,
mut
katseesi vierittyy aina huomisiin,
jotka kudot tänään

kevät...

kevät on valoista aikaa,
pajunkissoja ja luistavia
hetkiä,
se on ropsintuoksuja
ja luonnonsilmuja jotka
hymyilevät

lapsi...

ihminen on hyvä,
hän on hyvempi, kuin
kuvansa,
sillä hän on luontoäiteen
lapsi

katsot....

katsot itseäsi
sillointällöin,
ainakin silloin, kun olet
epävarmassa tilassa,
mutta sinun kannattaisi
kurkistella itseäsi enemmän
hyvinä aikoina,
silloinkun
aamuaurinko hymyilee kanssasi

oravanpoika...

oravanpoika kurkkii
ikipetäjän
ylimmältä
oksalta,
juuri sen sen kotokolosensa oksalta,
jossa hällä on elämän
makoisaa,
siin se miettii elämän syvimpiä,
viheltelee syystuulille ja
kumartaa luontoäiteelle,
joka aamuauringon säteiden kanssa
hälle hymyilee

syyskevät...

elämä
on
hetken tila,
ohimenevä syyskevät

onnenmieltä...

voit maailmat nähdä,
voit rikkauksilla
huoneeesi
täyttää,
mutta jos et saa edes
sormenpäälläsi onnenmieltä
koskettaa,
et ole saanut mitään

sulassa sovussa...

sulassa sovussa
on toivon kipinää,
siin ei ole kitkan
vikinää, joka riitaa haastaa
ja eripuraa kylvää

askeleen edellä...

ihminen joka on
askeleen edellä
näkee paremmin ja
ensiksi tulevaisuuden
tapaa

taksi...

taksialasta on tullut
turvaton  kulunmeno,
sitä hallitsevat markkinatalouden
varjoisimmat mielet, jotka viihtyvät
harmaan syvillä sivukujilla, sillä ala
on vapautettu velvoitteista, joista pyhin oli
turvallisuus

huolenhäivää...

ihminen voi elää
vaalean kevyesti,
pohjattoman mustasti,
mutta hyvin hän voi ainoastaan
väreissä, joissa ei huolenhäivääkään

politiikka..

politiikassa voittavat eniten
häviäjät,
sillä he elävät toisten
tekemisillä,
politiikan voittajat joutuvat
työstämään arkipäivän saroilla,
heille ei useinkaan kunniankukko laula,
sillä hehän joutuvat jokaista äänestäjää
jollakin tavalla koskettamaan,
kun taas
häviäjät
elävän heidän
varjollaan

sotaiset mielet...

jos moottoriteitä ei ois,
olis
tallissa hevonen ja lehmä,
sika ja kanakin,
silloin myös ei olisi
ulkomaita, vaan kaukomaita,
joihin mentäisiin vain isoimmilla
saattueilla,
sotaisimmilla

itkeä...

itkeä ei kannata
yötäpäivää,
vaan silloin, kun siltä
tuntuu

nälänjano..

tavallinen elämä
on aamunälkäinen,
se aamusta alkaen
johonkin rientää,
nälänjano kurkussaan
janottaa, sitä tunnetta kaupankassalla
jonottaa
   tavallinen elämä
ei vituta joka hetki,
vain silloin, kun
hikipäässään
ukkovarpaan ovenkarmeen tökkää,
tavallinen elämä on kiikunkaakun
keinumista,
siksi sitä useimmat elelee

elämänkuva...

välillä oon satavuotias,
välillä vastaalkaja,
mutta useimmin
minä vaan,
eesau elmeri,
tätänykyä 60 ja risat,
olen joskus kuormien vetojuhta,
toisinaan kevyin siivin liitelevä,
mutta kuitenkin tavallisen päivän
elelijä, mutten oleskelija, sillä oleskelut
eivät sovi pukeutumiseeni,
elämänkuvaani

syystunnelma...

syystunnelma on pimeydestä
kudottu,
sillä on sateen harmaat
kasvot,
jolle pohjantähti
pilven rakosesta
hymyilee

aatokset...

hiljaisuus on
äänekästä,
niin hiljaista, et silloin tuntee
syvimmätkin aatokset

ystävät...

ystävät
ovat
paikalla jos
haluavat,
muut tutut taas
silloinkun
se heille sopivasti
sopii

luoja...

luoja,
katso minun
sisääni,
katso lämpimästi,
sillä olen nyt kylmissä mielissä

samat pihat...

tämä hetki ja huominen,
sekä eilisen tuomiset,
ei muuta,
vain minä ja varpunen,
mutta mekään emme ole
läheisiä, emmekä edes ventovieraitakaan,
sillä olemme olosuhteiden
ystäviä,
jotka olemme joutuneet
samoille pihoille

mietin...

mietin menneitä,
sillä elän
ja
katselen aamuauringon nousua,
joka saa
minut mukavalle mielelle,
näen kurkiauran joka liitelee
talvilaitumilleen
kuuntelen hiljaisuutta,
jota aamuaurinko valaisee,
en puhu kuuluvasti,
en ollenkaan,
sillä hiljaisuus on
tukenain

altistuneet...

on hetkiä,
joita vain tuntevat
altistuneet

ilo...

ilo syntyy
murusesta,
hyvin pienestä
palasesta,
arkielämän kokoisesta
hetkestä
joka tulee tuosta vaan

marraskuussa...

joskus oon allapäin,
joskus,
mutta yleensä kevättä katselen,
katselen lintujen kevätmuuttoja,
seuraan hyvänpäivän mieliä,
haistelen elämää,
jolla on kauniit kevään silmät,
mutta tänään
en
tunne niin,
vaan ihan toisinpäin

muistot...

muistot kasvavat,
kun etäisyys kasvaa,
muistoista rakkaimmat myös
kukkaan puhkeavat,
kunhan vain katsot niihinpäin,
joskus toisinkinpäin

idiootti...

idiootti on
kaunis
arvonimi,
varsinkin jos sen
antaa
kunnanhallituksen puheenjohtaja,
idiootti,
vailla muita kunnan
sisäpiiritietoisuuksia,
vain huomion katse
kuntaelämän varjopuoliin
voi suoda tuon tittelin

matka...

ihmisen matka
maksaa
elämän verran

valtatie....

valtatiellä on
monia
tuntemattomia,
vain autonvaloja ja ohimeneviä,
ei edes maisemia.
vain hirviaitaa ja suoraa tienpätkää,
menen,
koska tätä kautta
navi opastaa,
ei sekään hyvä opas,
mutta on visiin
käynyt näillämain

Hetkenkukka...

Elämä on
Hetkenkukka

hymynilon...

marraskuu on
synkänalamaissa,
kuten minäkin,
päiväni ovat sumulla verhotut,
valolta suojatut,
enkä hymynilon aurinkoa nää

tänään...

tänään on kaikki hyvin,
huomenna
toisinpäin,
joskus lopullisestikkin,
siksi
elä niin, ettei
kysymyksiä jää

sinetöity...

joskus ei löydy
vastauksia,
löytyy vain kysymyksiä,
joihin ei ole
vastauksia,
sillä ne ovat
kohtalolla sinetöity

karamellii..

kohtalo on myös
suopea,
toisia se hellii,
vaikkei oiskaan
karamellii

koko sotku...

aamut ovat tärkeitä,
päivät
merkittävimpiä,
mutta illalla voipi
huilata
ja
koko sotkun kuitata

kohtalona...

ihmisen kohtalona on
syntyä ja kuolla,
elää
vähäsen ja mennä

viimeiset hyvästit...

viimeiset hyvästit ovat
sanattomia,
sillä
kaikki sanat eivät mahtuisi hetkeen,
hetkeen, jolloin
sanat ovat hiljaisesti sanotut,
rakkauden tunnoilla
kudotut

tähdenlento...

elämä on tähdenlento,
se on kuunkiertoa,
aamunsarastuksia ja
suvisia kesäiltoja,
se on myös
kuurosateisia hetkiä,
myrskysäitä,
helteitä ja palkkasöitä,
sen tietävät
ihminen ja kedonkukka

viattomin...

ihminen,
sittenkin samanarvoinen
kuin
luonnon viattomin,
sen huomaa vasta sitten,
kun
elämä päättyy

viimeinen pysäkki..

kuolema on elämän
luonnollisin
asia,
mutta kun sen kohtaat,
et voi käsittää,
et ymmärtää,
vaikka se on kaiken
luonnollisuuden viimeinen
pysäkki,
myös itsesi

paras pappi...

kuolemaa ei ymmärrä
viisaskaan,
sillä se on
luonnon ehdottomuuksista,
joita ei paraskaan pappi
muuksi muuta,
eikä tiedeyhteisön
terävin värki
pysty
muuksi muuttamaan

Hetkonen....

Elämä on
Hetkonen,
Luontoäiteen
Suoma hetki

pilvellään...

kun elämä alkaa,
se on
nupullaan,
kun pois jää
on
aurinkokin pilvellään

joutopäivät...

elämä on arkea,
pyhänseutuja ja
luppoaikoja,
se on ilonsurun hetkiä,
joutopäiviä

lähtösi

lähtösi hiljensi
mieleni,
se lyhensi askeleitani
ja
pidensi päiviäni,
se avasi eiliset.
se avasi muistot,
lähtösi näytti minulle
hyvyytesi

suru...

suru hiljentää
päivän,
se pidentää yön,
eikä aamuakaan

varjot...

suru avaa
kaukaisemmatkin
muistot,
se antaa päivänvalon
niillekkin, jotka varjoissa
viihtyivät

tavallaan....

surra täytyy
koko tavallaan,
iloita
ajallaan ja elää
kohtuullisella mielellä

tavallaan...

elämä alkaa ja loppuu
ajallaan,
niiden välinen aika
vietetään
tavallaan

aika...

ajalla ei ole
merkitystä ellei se
kulje,
eikä jätä muistoja

ikipetäjä...

ihminen on
osa
luomakuntaa,
niinkuin ikipetäjä
keskellä havumetsää,
niinkuhi lahopuu mättähällä

hetket...

muistosi kuljettaa
eilisiin,
kauan sitten olleisiin,
elän niitä uudelleen,
eikä aikaakaan ole,
vain eiliset

muistosi...

muistosi on
lähemänä kuin
eiliset,
ne elävät, vaikka
menitkin,
suren ja elän,
sillä niinhän sinäkin

tilaa...

lohduta
surevaa,
mutta suo hälle tilaa,
Sillä
nyt hän sitä
eniten tarvitsee

aika parantaa...

aika parantaa haavat,
syvätkin,
mutta aika ei taivuta
unohtamaan, vaan se
auttaa tunteita tulkitsemaan
surun ja kaipauksen tuskaa,
aika ei käy etuajassa
eikä se jätätä,
vaan käy surevan kanssa

maailmanherra...

voit olla maailmanherra,
tahi kulkuri kulmilta,
voit olla mitä
vain,
mutta luojan kasvojen
edessä
ihminen vaan

luonnonlaki...

kun läheinen poistuu,
se luo surun
lähteen, joka
ei koskaan
hyydy,
mutta ajankuluttua se
auttaa hyväksymään
sen luonnonlain, jota ei
ihminen voi säädellä
mukaisekseen

valokuvataan...

ihminen on hetken,
niinkuin luonnon
muutkin,
mutta häntä ei haravoida,
vaan
sydämmen syvempiin
valokuvataan

nurkkasokeutuu...

ihminen tottuu
tavanomaisuuteen,
siksi hän helposti nurkkasokeutuu

joskus...

joskus elämä
näyttää
syvimpänsä, silloin
luontokunta hiljenee,
sillä niin on mahtava luontoäitee

muistot....

elämä on
ainutkertaista,
sekä tuhatkertaista,
sillä muistot jäävät

lopullisesti...

ei ihminen lopullisesti
lähde,
vaan hänen
muistonsa elää,
kauniimmat hetket syvemmin,
rakkautensa lujemmin

tähdet....

tähdet eivät sammu,
kuu ei lakkkaa unelmoimasta,
mutta hetket  muuttuvat,
toiset pois sammuvat,
jotkut toiseksi
muuttuvat,
siksi
ovia ei saa liian kovaa sulkea

eiliset....

pienet hetket
meneisyydestä kasvavat
suuriin korkeuksiin, kun niitä enää
tavoita,
eilisen hetket auttavat
silloinkun
huominen tuntuu
kadonneen

suru...

suru,
on surtava,
päivänvalossa itkettävä,
se on elettävä,
jokapäiväisellä elämällä koettava

hetket...

yhden hetken voit
elää
täyttä elämää,
toisen hetken olet poismennyt
hetket,
ne ovat merkittäviä,
hetket,
hetket,
niillä paljon sanottavaa