riihenseinä,,,

uudet ovat vastasyntyneitä,

aranpäivän esikoita,

mutta ikivanha riihenseinässä

loistaa ikuisuus,

sil

se on ajan plationoimaa,

harmaansinisen värin tunnelmoimaa

 

siin kuvastuu eilisten aherrukset.

tuhansien tunteiden nojailut,

huokaukset ja suomenhevosen

kiinnytyskoukku joka yhäkin nurkkatolpassaan

odottaa tuota urheaa hevosta,

jolla on sinivalkoinen mieli,

arjen ja pyhänmieli 

katselen pitkin peltosarkoja,

näen siellä yhäkin

ihmiset heinäpelloilla,

juurikasmailla,

kevään ja syksyn töissä,

siksi riihi jääköön paikoilleen,

vaikka miljoonakoneet tekevät ihmisten työt,

paalit korvanneet riihen ja riihenkin

paikaa tarvitsisi monitoimikone,

mutta niinkauan kun minä voin,

riihi olkoon siinä mihin esi-isäni ja kylänmiehet

sen aikoinaan lähimetsien puista rakensivat,

sillä miljoonakoneella ei ole siniharmaata väriä,

eikä sen kyljessä ole suomenhevosen riimun kiinnityslenkkiä