isäsi...

Katselet itseäsi,
peilitönnä
tuijotat.
Tunnet, että jotain puuttuu,
muttet
käsiisi saa.
Teet päivän työsi,
, kuten elämäsi sanelee,
mutta tunnet,
ettei kaikki
näy.
  Istahdat puiston penkille,
huokaat tyhjyyttäsi,
vaillinaista eläämääsi.
Viereesi istahtaa vanha ihminen,
ikäihminen,
jolla silmät elämästä verestää.
  Hän juttelee pyytelemättä,
hän säät noituu
kyselemättä ja vihdoin
sinua katsoo:
lapseni,
olen isäsi.
  Elämäsi täyttyi, olet saanut
isäsi,
hänet, joka puuttui
sinusta.