luontoäiteen huomassa...

elätän itseäin kaupungin rytmissä,
mutten siellä hyvin voi,
mieleni haluaa metsän siimekseen,
pois metelin ääreltä,
pois keinotekoisesta elämästä,
joka vatsan täyttää,
mut mieleni ravihtuu pinenemmällä
metsän siimeksessä,
luontoäiteen helmassa

ihminen on osa luonnon luomaa,
mksi hän joutuikaan kaupungin tehosekoittimeen
tunteettomaan, mis ei pihka käsiin jää,
siellä
vain metron portaat ylös ja alas vie

ihminen väsyy rattaissa katuvalojen,
sulle nevoni luonnonllisen suon,
tuu metsän siimekseen,
halaa ikipetäjää,
vihellä pajupilliin,
astu sammaleeseen paljan jalkoneis,
hihkase kaikki itseäsi painavat ulos
ja
viellä kerran halaa ikihonkaa,
siintä elonvirtaa itselles saat