sunnuntai 31. joulukuuta 2017

kieltolait...

niin on olleet kieltolait,
niin
keskioluen vapauttamiset ja nyt
vahvempienkin,
se on valinnanvapautta,
se on luottamusta ja tulevaisuutta,
kiellot ovat holhousta,
joita yhteiskunnan täytyy
harkiten säädellä, 
sillä ihminen on viellä niin
kypsymätön
vapauteen

metsäpeura...

metsäpeura on vikkeläkinttu,
se nopiasti kalliokielekkeelle hyppää,
se ohrapellon kiireesti
ylittää,
ketunpojankin jätättää,
sillä hällä on linjakkaat
liikkeet

rinnakkaiskanava...

silloinkun oli rinnakkaiskanava
radiossa,
silloin ihminen eli,
kuuluttajatkin,
nyt on tuhat kanavaa,
joissa roportit
hoilaavat ja kuulijatkin
ääniä kuulevat

lumihiutaleet...

lumihiutaleet leijailevat,
ne ovat lumisateen viimeisiä,
höyhenen kevyitä ja siksi tulevat keinuen,
eivätkä kasaannu kinokseksi,
sillä ne haluavat hymyillä puiden oksilla,
joista niitä ei heti syrjään kolota

aallot...

uudenvuoden lupauksia en
tehnyt,
en tohtinut,
sillä minä soutelen myrskymerillä
ja
lupaukseni tuontuosta huuhtoutuvat
aaltoihin

kiertotalous...

ihminen on luomakunan yksi eläjä,
muita on tuhansittain,
mutta he eivät pilvilinnoja
rakentele,
eivät 
asuinympäristöjään saastuttele,
vaan
he elävät kiertotaloudessa

uusi-vuosi

kiitos kuluneesta vuodesta,
kiitos siunauksesta ja varjeluksesta,
saanhan kaikki uuteen vuoteen mukaani,
sillä ilman niitä olisin kaikelle ikävälle alttiina

ketunpoikanen...

ketunpoikasta ei nyt naurata,
on
uusivuosi ja tienoo onkuin
sotatanner,
siksi se pesäkoloonsa kaivautuu,
käpälänsä ristiin laitattaa ja toivoo
kaikille hyvää uutta-vuotta

vartti...

kun kello on varttia vailla,
se on vähän,
kun yli ,se ei olen mitään,
sillä silloin onkin jo
eletty samanverran
uutta vuotta

kunnon karju..

mulla on autotallissa
sika,
se on kohtapuolin
satavuotias,
iso karju, jolla on kiinteät lihakset,
vaikka painaakin viissataa kiloa

sain sen isoisältä perinnöksi,
testamentissä oli säädös,
etten saisi sitä lahdata, vaan antaisin
sen elää tuvan kokoiseksi ja sitten
menisin kirkonkylälle vittuilemaan
kaikenmaailman hyväntekijöille

huomenna aion toteuttaa tuon
ehdon

kivijalka...

kahden tunninpäästä on keskiyö,
siitä alkaa aamuyö mut
ennen sitä vuosiluku
uudeksi vaihtuu,
näin on tapahtunut iät ja ajat,
silloinkin, kun elämä oli viellä kivijalassa

vuodet vaihtuvat...

vuodet vaihtuvat,
sinä ja minä vanhenemme,
menemme kohti kohtaloamme,
sillä vuodet vaihtuvat
ja
uudet tulijat perässämme kulkevat
mut
hekin aikanaan istahtavat viereemme,
sillä vuodet vaihtuvat

älä aliarvioi...

älä aliarvioi toista,
älä vaikka hän elämän kuihtuneelta
näyttäis,
älä
vaikka hän sulta lantin lainais,
sillä hänellä on
tieto todellisesta
isästäsi

omatunto...

omatunnoton ihminen
on
patsas,
elävä patsas,
jolla sydänkin on tietokoneen
pakastimen moottori,
se koskaan turhaan hymyile,
vain silloin kun sitä kutituttaa

tyhjää...

muutamat ihmiset ovat käyneet
kuussa,
sanoivat, ettei siellä kukat kukkineet, ei järvenjäät
jäätyneet,
ei humppa kesälavoilta raikunut,
vaan siellä oli ollut
tyhjää, niin tyhjää,
ettei painokaan painanut mitään

kielonkukka...

kielonkukka on kaunis,
niin kaunis, että ain vartoon
sen ensimmäistä kukintoa,
silloinhan onkin jo kevät
ja minä täytän silloin noin viisikuukautta,
jonkin isomman numeron yli,
mutta ekakertana olin tuon viisikuukautinen,
kun kielonkukka mulle hymyili,
niin
äiteeni on mulle virkkonut,
minulle savusaunapojalle

elävä kuollut...

jos ihminen ostais kaiken käteisellä,
eikä roikkuis
viranomaisten kaavakkeissa,
hän olis
elävä kuollut,
mutta vapaa

loppuunmyynti...

loppuunmyynnit ymmärrän,
mutten saman
puulaakin jatkuvaa
loppuunmyyntiä,
vai
onko heillä ikuinen varasto,
oon jo kolmet sohvat
ostanut huutokaupan viimeisenä päivänä,
eikä loppua näy

rakkauden jumalat...

tähtitaivas ja kuu kulkuas
valaisee,
tunnelmias ohjailee,
tunteitais tanssittaa,
sillä rakkauden jumalat sua
polullas varjostaa

arvoitus...

elämä on arvoitus,
se sisältää hetkiä joita saatat,
mukanas kuljetat,
vastuut kannat,
kunnes on aika,
jolloin vastuut vaihtuu,
tuonpuoliseen haihtuu

yö...

yö himmentää luonnonmaan,
se hiljentää äänet,
se saa monet karvatassut
pesäkoloseensa,
linnut pesäpuihinsa,
mut silloin
luonnon hiljaisemmat lähtevät
liikkeelle,
sillä he pitävät kuiskausten äänistä

elämä...

elämä on
hetkiä, jolloin paljon tuntee,
tuntee
ilon puroset,
surun surulliset,
rakkauden ja poispäin menneet,
elämä on
antelias,
mutta se julmasti viimein kohtelee,
poislähtiessään ei hyvästejäkään jätä

ystävä...

ystävään on tutustuttu,
hänet siinä punnittu,
mutta
vihollinen vain sisään astuu,
ja
hyvänmielet ulos häätää

ilotulite...

ilotulite voi olla myös
surun tukijainen
ja
monen ikävän
tulija

vuosi...

vuotta ei oiskaan,
ellei olis
allakkaa,
kuukautta ei huomaisikaan,
mut
yöt ja päivät kyllä erottais,
samoin keväät ja kesät,
syksyt ja talvisäät,
mutta vuotta ei
laisinkaan

saattele...

en kaikkialle kerkiä,
en haluakkaan,
mutta aattelen monenlaista,
turhaa enimmäksein,
sillä ne eivät pahastu, vaikken niitä sisääni
saattele

kerran olin eskimo,
ihan vain yönyli,
oli kylmä, mutta iklussa oli lämmintä,
mulla oli kainalossain
hain tuoksuinen morsian,
hän haisi d-vitamiinille ja hainrustoista
keitetylle pontikalle,
mutta
yönyli vain

olen elämäni...

olen elämäni,
olen,
elän, kuolenkin, mutta sen herkun
aion
myöhemmin  itselleni tarjota

koostun kuudestakymmenestä vuodesta,
jumatsuikka,
siinä on tapahtumia itseeni kerääntynyt,
toisia pois pyyhkiytynyt,
oon pulska poika,
hiki lentää, kun liikuntaa aattelen,
mutta mulla on silmä kirkas,
sillä oon
ketunpoikasen velipoika

selvinpäin...

selvinpäin
uuttavuotta
vaihdan,
mut
kieltämättä kielenpäässä maistuis
kylmä olut,
mutta
selkärankaisena matelijana oon
päätöksein takana,
vaikka kielenpäässä
olutkin maistuis

kansanedustajat...

kansanedustajat eivät saa valehdella,
he vaan voivat
puhua niin totta, kun vain pystyvät,
mut
sen oon huomannut, että kovasti
ovat
kiirastulessa
omantoilleet

uudet hinnat...

uusivuosi tuo uudet hinnat,
sillä vanhat ovat
kynityt,
uudet hinnat ovat kalliimmin ostettavissa,
mutta
halvemmalla saatavissa,
sillä
elämän sisäänmaksut ovat
kovasti
korostuneet

juro...

suomalainen juro
kaiken juo,
hän hikipäässä helvetisti
muita työllistää,
siksi monet hälle pyllistää,
sillä niin on hajukasana hän
baarien edustoilla, huutaen ja
räyhäten ettei tienoo hyvääyötä saa

hallitusherra...

hallitusherra tahtoo
maajussin nujertaa,
siksi se kaiken eu:sta tuo,
halvalla äänestäjiä syöttää,
mut
hän ei ymmärrä,
ettei suomalainen kuppatautisia
elintarvikkeita syö,
vaan lähituotannon mutkaista kurkkua ja
porkkanaa

verkkokaupat...

verkkokaupat ovat maaseudun
asukkaille
hieno juttu,
sillä osuuskauppa ja muut
menivät asutuskeskuksiin ja sinne
itsensä kattoivat,
nimekseen hyber-marketin laittoivat,
mut
sinne en mee,
sillä verkkokauppa luoksein kaiken tuo

rattorit...

rattorit korvasivat hevosen,
suomenhevosen,
nyt ne monen kesämökin
pihapiirissä nököttävät,
silloin tällöin työntynkää
kyntävät


aktiivimalli...

aktiivimalli on hyvä malli,
kunhan
sitä hiotaan niin, että se olis
kaikille tasapuolinen,
sillä syrjäkylien ihmisetkin ovat ihmisiä ja
suomen perustuslain suojaamia,
eikä sitä lakia muuta mikään herravalta

vallankumoukset...

vallankumoukset ovat muuttaneet
maailmaa,
toiset ovat johtaneet
hyvään,
toiset ikävään

ranskanmaassa vallanvaihto onnistui,
venäjällä puolittui ja eteläamerikan
surkiat kohtalot senkuin pahenivat

demokratia on salasana paljoon,
niin paljoon, että sitä kannattaa
käyttää

saaristo...

saaristossa on myrskysäitä,
kampelanpoikasia ja
lokin paskaa,
ne hätäpäissään paskovat, kun merimetso
tahtoo niillä herkutella,
saaristosta näkee länteenpäin,
siellä seilaa venäläisiä sukellusveneitä
ja
turskaa, joilla on elämä yhtä tuskaa,
sil
merivesi haalenee

kärpäslätkä...

ihminen on helppo kesyttää,
mutta toisin on
kärpäsen kohdalla,
sillä sitä ei niinvaan
lannisteta,
sillä se tottelee vain
kärpäslätkää

saaristoketun poikanen...

mulla on uutena vuonna
ketunpoikanen kylässä,
saaristomeren poikanen,
joka tuli kyläilemään,
siksi
en ammu raketin rakettia,
en ota viinan tilkkaakaan,
syön kevyesti ja puhelen
tasaisella äänellä,
sillä vieraani ei tykkää
epämieltymyksistä, onhan
hän
saaristoketun poikanen

pulskan pojan uudenvuoden aatto...

vanhan vuoden viimeiset tunnit,
ne ei paina missään,
tuulen kevyttä on,
sillä
oon vuoden elänyt
herran nuhteessa ja vaimon
komennossa,
syönyt mitä eteen tarjottu,
juonutkin,
oon laihutellut ja nopiasti lihotellut,
mutta
ain
entisellein palautunut,
olenhan pulska poika

sota...

sota,
tuo ihmisjärjen
loppu,
se meitä viellä kohtaa,
se moneen suruun johtaa

kaupungit ovat tuholaisen
ensi-iskun kohteita,
sillä siellä elää koko suomi

vapautemme on korpisotureilla
pystytetty,
tiettömien taipaleilla asutettu,
sinne ei viholainen osannut ja
ken sinne harhautui, hän koki
raatteen tien kohtalon

siksi suomea täytyisi asututtaa
kolkasta kolkkaan,
ei yksinomaan kaupungeihin
karsinoittaa

luoja...

jos luojalleis polvistut,
hän sinut korottaa,
mieltäsi vahvistaa ja suo
elämälles aamuauringon hymyn,
sen hymyn jolla jaksat elämääsi mennä,
näet karut pohjukat ja onnen kukkulat

en näe toisinaan mitään,
en totuutta valheesta,
en rakkatta vihasta,
sillä olen jälleen väärällä
tiellä,
niin mutkaisen väärällä,
joka vain tuholaisen pesään
johtaa

minä en yksin jaksaisi,
en näkisi,
en totuutta tuntisi,
en rakkautta vihasta erottais,
jollen
polvistuisi

ranska...

ranska on euroopan sydän,
siellä hyvämieli
asustaa,
ranska, tuo demokratian kehtomaa,
jossa keinuu monen monta ilmaista
vauvaa,
vierasta vauvaa,
mutta ranskan sydän on tilava,
niin tilava

perhonen...

tunnen perhosten lentävän
talvisäilläkin,
ne keventävät elämääni,
niiden siivillä matkani puolittuu,
huolet taivaantuuliin huuhtoutuu,
nyt
on tammikuun ensimmäinen,
en näe perhosten liitelevän,
mutta silti ne minussa lentävät,
niin komiasti liitelevät, että 
sukseni on liukkaampi, kuin toisten,
niiden, joille ei perhoset liitele

luminen tie..

luminen tie jättää
kulkijain jäljet,
kuljen juoksijan perässä,
penkalla on jänis tanssinut,
kuntaas toisellapuolen on ketunpojan jäljet,
varikset sähkölinjalla keinuvat,
ne tietävät enemmän, kuin iltapäivälehdet,
tie vie minne vaan,
mutta minä käytän siitä mutkalenkin verran,
tutun tunnin verran

kaupunki...

kaupunki tarjoaa suojaa
katseilta,
sen suojiin on epätoivonkin
helppoa kätkeytyä

siellä on helppo kohdata
kaltaisiaan,
siellä voi käydä huvituksissa ja
julkisilla kulkia

kaupungeissa ei tarvitse
puita uuniin laittaa,
ei rapuneduksia siivota,
jätteetkin joku korjailee

aktiivimallilla jokainen työllistyy,
tahi
sairaaksi todetaan,
jotkut työelämään kelvottomiksi
todetaan ja siirretään toiselle
toimeentuloluukulle,
jossa protestipuolue jäsenensä
valkkaa


lauantai 30. joulukuuta 2017

hikinen...

aika
on
vähän,
mutta odottaessa pitkän
hikinen

on hetket...

on hetkiä, jolloin olet,
on hetkiä,
jolloin menet ja et taakses nää,
on,
mutta tavalliset päivät sut koossa
pitää

kunta...

kunta on iso tahi pieni,
kaupunki tahi pienempi,
mutta se on jokaisen ihmisen
kotomesta,
kunta merkitsee ihmiselämälle paljon,
siksi sinne tarvittaisiin samanhenkisii

bussikuski...

bussikuskina pärjää
venyvän luonteen omaavat,
heitä ei saa nukuttaa,
vaikka päivätirsat jäis ottamatta,
bussikuskina pärjää,
jos tykkää ihmisistä,
bussikuskiksi  tullaan,
kun kilometrejä on
neljänkymmenen vuoden verran,
joka ikiseltä työpäivältä,
bussikuski
on tyyni ihminen,
mutta vain töissään,
sillä kukapa sitä vapaapäivinään kestäis

selvinpäin...

vanha vuosi sulkee ovensa,
ja
uusi ne
avaa,
  mä oon mukana,
selvinpäin molemmin puolin,
mutta vuoden mittaan toisinkinpäin,
sil näin oon
vuodenvaihteet useasti viettänyt

susi...

susi on luontoeläin,
niinkuin karhu ja
ilolintu,
muttei
kotikissa tahi silmähäkkikananen,
sil ne on tarhattu
ja munat leikattu

mustalaisen panema...

oon satoja vuosia vanha,
ainakin niin vanha johon sukuni kantaa,
en oo mustalaisen panema,
vaan ihan sukukirjoissa
ollaan

kuolemankielissä...

kun kuolemankielistä selviää,
kaikki muu
tuntuu
ihan vaan


päättäjät...

päättäjät pelaavat vilunkipeliä
eivätkä kerro sen sääntöjä
rahvaalle,
siksi he joutuvat ihan suorastaan
varastamaan

yhteiskunta...

yhteiskunta on tasan niin hyvä,
kun sen huonoin
jäsenensä,
yhteiskunnan yläpää voi olla heikonhapen tilassakin,
mutta
alapään täytyy voida hyvin,
sillä muutenhan yläpää
lahottuu

punkaharju...

jos oot punkaharjulla kävellyt,
istahtanut ja hetkiäs viettänyt,
tiedät, että maailmassa on
viellä paikka, jossa aistit luonnon,
koet ikihonkien turinat,
näet sinitaivaan ja harjun kummallakin puolella
tyynenä liplattavat erinimiset järvenselät ja niiden lahdelmat,
haluaisit kummallakin hetmiten soudella,
mutta ensin kuljet harjua ees taas, sillä siellä
luontoäitee sinua sylissään syvästi keinuttaa, sillä
niin on komia punkaharju, ettei se sydämmestä koskaan jää,
vaan sinne ain palaan, jos en jalan niin mielissäin, yhä vain,

ilmastonmuutos...

elämä on ilmastonmuutosta,
on ollut iät ja ajat,
jääkaudet ja kivisemmätkin,
mutta nyt sillä hurskaat
kuvittelevat

maailmaan mahtuu paljon käryjä
ja
ilmasaasteisia päiviä,
maailmaan mahtuu kaikki ja
enemmänkin,
mutta ihmiselle voi tulla
joskus
ahdasta

politiikka...

politiikka on
hurahtaneitten hommaa,
se on   kelmimielisten  puuhaa,
se niin paljon surua monelle tuottaa,
mut
politiikko hyvin voi,
katso vaikka hänen asuaan

saunavasta...

minne iloni mennyt, minne jalkani jaksavat,
sillä olen allapäin, vaikka kaikki
ilot kulmillain,
missä
hyvätmielet hymyilevät,
mis
saan hyväntuulisesti vihellellä,
saunavastoja sitoa

eilinen...

eilinen on aina eletty,
vaikka paikallaan oltais oltu,
sillä
vain
eilisestä voi opiksi ottaa,
vain eilinen johtaa tulevaan,
eilinen,
ilman sitä ei huomistakaan tuu

pilkkijä...

pilkkiminen on nytkyttämistä,
siinä tarvitaan aikaa ja
kevätaurinkoa,
sekä
kestävää jäätä,
   pilkkimiehet ovat ahavoituneita,
sillä heitä aurinko ensin tervehtii,
siiman päässä nälkäinen kala
toista nälkästä morjestaa, mut
vain toinen kylläseksi maustunee

pakteerit...

ilman pakteereja emme olisi mitään,
ilman
viiruksia ja vastaankäymisiä  emme
olisi sitäkään,
vain kakkosnelosia,
jokunen ikihonkakin,
kenties


valo...

valo ei päivällä näy,
yöllä se myös lämmittää,
valo,
kuunvalo tarjoaa myöskin tunnelmaa ja
tähtien loisto jo suorastaan tanssituttaa,
valo,
siitä ei synkkyys tykkää,
siksi siitä mä tykkään

perjantai 29. joulukuuta 2017

vuodet vaihtuvat....

vuodet vaihtuvat,
yksi kerrallaan,
siksi niitä ei kaannata urakalla elää

ihminen tottuu...

ihminen tottuu,
kahessa viikossa jo
sopeutuukin ja loput elämät
alistuu,

siksi ihminen on menestynyt
luomakunnan historiassa,
muut jääräpäät ovat
kutistuneet,
kuten kävi
kanan esi-isällekkin,
dinosaurukselle,
aikansa se isotteli, kunnen kanaksi
vaihtui,
nyt heltta punasena häkissään pyllistelee

ihminen ja luonto...

ihminen ja luonto,
ikimetsä ja kelohonka,
sammalpeite ja soliseva puro,
   istun kannonnokassa ja juon
nokikahffeet,
en haastele, sillä minun ei tarvitse,
minulle jutellaan,
täällä aistit aukeavat,
täällä saan tekemättä mitään,
paljon,
kunhan kuuntelen

ketunpoika...

ketunpoikaa naurattaa,
sillä on ihmisssä
jotain hyvääkin,
nyt ne tekivät oikian ratkaisun,
aktiivimallin, jolla pakotettiin ihmiset
asutuskeskuksiin,
nyt
on ketunpojallakin tilaa
ja
nyt luonto kukkii onneaan

kangasvuokko...

kangasvuokko ei kuki
jokaisessa
kukkapenkissä,
ei,
sillä se tahtoo elää rauhassa,
vähillä katseilla ja siellä missä
petäjäpuut tienoota hallitsee

365....

vuoden viimeisen päivän
aamu,
pimeää,
365 aamua on herätty,
huomenna on ensivuoden ensimmäinen,
jos joutuisin aamujani laskemaan,
vanhettuisin,
mut
annan vaan mennä,
herätä ja
mennä

tulinen rakkaus...

voit rakastaa puolpäivittäin,
mutta
kokoaikaisempi tuntuis,
voit rakastaa muistakin syistä,
mutta
miten silloin on onnesi laita

hyvä elämä...

hyvä elämä on
itsestä kii,
mut
sitä voi moni asia avittaa,
tahi
kampittaa,
mutta
itse jokainen kulkuansa ohjaa

linja-autonkuljettaja...

olen elämäni ollut bussikuskina,
elämäni,
sen alut tein toisia elonjuuria,
kohtapuolin
toisia tuureja,
    elämäni työ on ollut
linja-autonkuljettajana
ja aina kun kuskin nään,
käteni tervehdykseen oikenee...

kissa...

kissa on nätti eläin,
sillä hällä on aikaa,
enemmänkuin silittäjällä,
kissa
pesee poskiaan tuontuosta,
sillä
hän ei paskajuttuja levittele,
kuten
silittäjänsä

paimenpoikaan kuse...

maaseutu autioituu, kun viimeinenkin sieltä
poistuu,
sillä aktiivimalli kaiken pois pyyhkii,
sillä hallitusherrat tahtovat vaalikarjan
kotilaitumillein,
jossa nämä eivät ominluvin
paimenpoikaan kuseskele

elämä...

elämä on
syntymistä,
omanelämän
rakentelemista,
viimein pois lähtemistä,
väsynyt mieli siintä tyyntyy

duunari....

duunari on
työmies ja yrittäjä,
hän on kyläseppä ja sähkö-seppo,
duunari elättää itsensä ja koko
vaivaiskunnan,
siksi hälle olis joskus hyvä suoda
hyvänmiehen lisää

ei tahtonut...

aluksi ei ollut mitään,
sitten oli hikeä ja unettomia
öitä,
viimein koitti viimeisen levon aika,
mutta
siitäkään ei tullut mitään,
sillä
sekään ei tahtonut

kirkko...

kirkko on markkinavoimien hallinnassa,
sillä siellä ei veisata turhanpäiten,
vaan lehterit täytyy olla tupaten täys,
ja
kirkko
on armoton
luonnnoikuille,
sillä siellä ei akat huutele, eikä
homotissit toisissaan sikeenny

aktiivimalli...

kaupunki on täynnä
aktiivimallisia ihmisiä,
he ovat nuoranpäässä,
kulkevat kuten yhteiskunta säätää,
sillä he ovat alkujaan maaseudulta
tuotuja mulkunkutojia, jotka eivät siellä
sopeutuneet aktiivimalliin, joka heidät norjaksi veis

roomalaiset...

roomalaiset olivat
ensimmisiä
ihmisiä, jotka hurrasivat helvetisti,
mutta
salomon ymmärsi verotuksen päälle,
ja
kansa senkun nyrkkiä pui,
mutta jerusalem silloinkin kirkkaudessaan
suuremmille voimille valastui

maitolaituri...

maitolaiturit ovat nyt
harvojen tienhaarojen
koristuksia,
mut
ennenmuinoin ne olivat
kylän elinkeinoelämää,
sieltä meijeritilit kuitattiin,
siellä toisiin tutustuttiin
ja kuulumiset vaihdettiin,
nyt
vain harvojen herkkua

rakkaus...

rakkaus ei armoa anna,
se vie
kaiken,
niin tyhjäksi, ettei
tulevaisuus syvempään kyykkää

lääketeollisuus...

lääketeollisuus luo
luulotauteja,
joihin moni turhaan
horjahtaa,
infulessat ja muut kulkutaudit
ovat
heille parasta
business-aikaa,
silloin ihmiset suurin laumoin
rohtoa ostaa ja siitä lääketeollisuus
tienaa mania maan mammonaa

kunnanlääkäri...

kunnanlääkäri tuntee jokaisen
vaivat,
hän tietää heidän
elinolosuhteensa ja tapansa,
siksi hän ain
oikiat tropit jokaiselle
ojentaa,
sairaudet puolitiehen tuulettelee

menestys...

menestyminen vaatii uhrauksia,
ennemmin tahi myöhemmin,
sen menestyneet tietävät

menestys vaatii elämän,
sen kokeneet tuntevat

menestyneet ovat kurjuuteen
vaipuneet,
sieltä itsensä eheämmäksi harjaantuneet,
senkin
he tietävät

hetket...

joskus on hetkiä, jolloin
et saa sanaa suustasi,vaikka
kaiken taitaisit,
ne hetket ovat sellaisia,
jolloin sanoja ei tarvita

ketunpoikanen...

ketunpoikanen sytyttää
kynttilän,
hän laittaa sen äiteensä kuvan viereen,
painaa päänsä alas ja on tovin hiljaa,
hänen silmäkulmastaan tipahtaa kyynel,
sillä hän ikävöi emoaan,
joka on nyt kirkonkylän hienostorouvan
kauluksessa

hienotunteinen...

hienotunteinen ei kovia
puhu,
hän hymyillen kuuntelee
ja
ottaa sopivan mukavasti osaa,
hienotunteinen ei ole äkkijyrkkä,
vaan
hän samaistuu,
muttei
sokaistu

voikilo...

voikilo,on luonnontuote,
kirnuvoi,
voi,
mutta enää ei ole pientilallisia,
jotka sitä kirnuaisivat,
enää ei ole tupia, joissa
voikilo leivinpaperiin
paketoitaisiin,
enää
ei ole mansikkia ja helunaa,
nyt on korvamerkittyjä tuotantoeläimiä,
joita lypsää robotti ja
voikilo
syntyy
riihimäen valimolla

kuusenlatva...

kuusenlatvassa istuu huuhkaja,
siellä se päivystää ja
eväitään tarkkailee,
huuhkaja,tuo iso ja
arka lintu on mun kesyttämäni,
olemme kihloissakin,
molemmilla on jalassamme rengas, josta
yhteinen tuttavuutemme sinetöityi

se oli syystä tahi toisesta emonsa
jättämä,
hoidin kesän,
syksynkin ja viimein huomasin,
että olemmekin pari,
sillä lintu kotiutui pihollein
ja
otti kuusen kotopuukseen

vihellän ja heilautan kättäni,
hetkessä lintusein on olkapäälläni,
pyyhkäisee poskellaan poskeani,
puristaa kynsillään tukevasti
olkapäätäni,
ojennan sille lounaan ja lintusein lähtee,
kuusenlatvaan komiaan, siellä se evästään mutustelee,
tiputtaen kurrenpojille murusiaan, sillä yhteinen on
kotokuusen elonmieli

valoja kohden...

ihminen kulkee sydänten
valoja kohden,
se kiertäen karttaa sammuneet
kujankulmat,
sillä siellä on
tunteita, joilla ei ole
menneisyyttä,
eivätkä ne avaa huomisenkaan ovia

varjostaa...

kun elämä varjosta katsoo,
silloin kuukin
eilisestä kurkistaa,
menen, sillä jälkeni eivät näy,
eihän kuu mun jälkeeni jää

en voi pysähtyä, sillä eihän mulla
paikkaakaan,
on vain hetkiä,
ohimeneviä

nykyauto...

nykyauto on tehty
labaratoriossa,
sitten asennettu ja muovitettu,
hintalappu ostajaa,
ohjatkoon,
hyh,
sinatkoon,
jakarilla ei mittään virkaa enää lie,
on tää niin turha tie,
kun mittään ei enää omin kätösin
asennella voi

aktiivimalli...

aktiivimalli karkoittaa
maaseudun väestön
asutuskeskuksiin,
jäljelle jäävät perintötontit ja
maakuntamallit,
joissa on valinnanvapautta

epätoivonmullat....

syyrian sota näytti
mihin hulluus
riittää,
se näytti, ettei hulluuden siemen
natsi-saksaan mädäntynyt,
vaan se itää
epätoivonmullissa
ja
niitä multamaita on maailman
kolkat täynnä

samanpituiset...

päivät ovat
samanpituisia,
minuutilleen,
mutta toisinaan ne tuntuvat pitkiltä,
kuntaas
joskus loppuvat
kesken

tuliaiset...

ihminen ja kiinanruusu
ovat
tuliaisia,
toinen ihan maailman alusta,
toinen kiinan keisarin hovista,
kumpikin kukkii,
kun sillepäälle
sattuu

vilu..

talvi ei rakasta kesänuttusta,
vaan vilustuttaa tämän,
se varpaanpäätäkin kutituttaa ja
poskipäät saavat punakkaan
ilmeen,
talvi on
lämpömittarin alaosassa,
sieltä alkaa
vilu

keksintö...

ihminen ei ole keksintö,
vaan,
monen päivän tuotekehittelyn
tulos

koivu on ollut alusta saakka
samanlainen,
ihankuin
kuusipuukin,
käki ja peipponen,
mutta
ihminen se vaan vuosien saatossa
ehostuu

aktiivimalli...

aktiivimallilla maaseutu
ihmisistä
autioidaan,
sillä ihmiset voivat vain
asutuskeskuksissa elää,
näin tohtoroi hallitusherran kekäle,
pärkkele

normaali...

normaali ei huolta
vaahtoa,
sillä on jokapäiväiset askareet ja
iltapuhteet,
normaalia ei kadunvilinästä erota,
sillä niin sujuvasti se ruuhkassa kulkee,
normaali ei pukeudu poikkeavasti,
sillä hän haluaa olla samanlainen,
kun ympäristönsä tutuimmat

ukkosenjumala...

ukkosenjumala on syysmyrskysäillä
julmetulla päällä,
sielläsäällä se jyristen salamoi,
hirmumyrskynä ulvoo,
puitten latvoja
puistatteloo ja merivesiä vaahdottaa,
sadekuuroilla viljavainioita lakoonnuttaa,
puroset koskiksi solisuttaa,
sillä niin on voimallinen tuo
ukkosenjumala myrskysäillä

torstai 28. joulukuuta 2017

aika...

aika ei narraa,
eikä saarnaa,            sillä on
      jokamiehen oikeudet,
niillä se yöt tähdittää,
päivät valvottaa,
illasta haukotuttaa ja
aamuvirkkuja venytyttää

harmaa...

harmaa väri kutsuu
lähemmäksi,
tyyni kuiskaus ja hiljaisuus,
ei himoita,
ei kylmää,
katson itseäni,
vaikken näe, askeleeni narskuvat,
jalassani ovat huopatöppöset ja
kiiltävät hankiset kutsuvat,
olen harmaa,
innostumaton,
kuiskaan ja katson itseäni

kiertotalous...

ihminen ei elä satoja vuosia,
toiset vain sen ainoan,
sillä ihminen on osa
kiertotaloutta,
minäkin satoja vuotta vanhojen juttujen
suoltaja,
sinä olet edesmenneitten nykyinen
hyvinjäänyt

lapsuus...

lapsuus on pohja
aikuisuudelle,
semmoinen pohja josta on
läheisin tie valita
polkunsa,
usein sen polun pää on väärä ja
takaisin kulkematon,
joskus se elämänteille vie,
joskus sitä ei löydy
konsanaan

ovi...

en voi oveasi aukaista,
sillä
käänsit selkäsi,
mutta minne voin palauttaa
lupauksesi

kärpänpoika...

vanhat ihmiset hymyilevät,
sillä he ymmärtävät,
että turha touhu on liikaa,
sen ymmärtää myös kärpänpoika joka
kylmäntullen
horrokseen uinuu,
ja sittenkun siitä toipuu,
niin hiirellä on kiire

ketunpoika...

ketunpoikaa ei hymyilytä,
sitä ei edes
sureta,
sillä hällä on tänään
joutiliaspäivä,
semmoinen jolkuttelupäivä
ja
silloin
vain kahellaan tienoitten kulmia,
käydään näyttämässä pärstää riistakameralle,
joka vahtaa
puolihöperö tieteistutkija, joka ei osaa paikata
polkupyörän kumiakaan
ketunpoikanen hoiti viime kesänä sen paikkauksen ja
haluaa silloin tällöin näyttää tälle naamaansa, jotta muistaisi
lupauksensa....

pelko...

pelko säilyttää
henkikullan,
se ei etunenässä hyppää
tuntemattomaan

yhteinen jyvä...

yksi sukupolvi näkee
nykyään
paljon,
aika on nopeutunut,
kun se ennen kulki sukupolven verran,
paimenpojasta karja-aitaukseen,
hevosesta rattoriin

ennen riitti yksi ammatti,
tänään täytyy olla moniosaaja,
ennen tunnettiin,
tänään useimmat hyvänpäivän tuttuja,
sillä yhteistä jyvää on vaikea enää löytää

luumuville...

yhtä totuutta ei ole,
valhekkin kaikkien huulilla


viekas on luumuville,
tuo
ihminen, jolla ei ole kiukkusta tätiä,
joka sanoisi
suorat sanat

yhtä totuutta ei ole,
luumuvillelläkään,
eikä ainakaan
suorasanaisella
tädillä

kolmikanta...

kolmikanta on kuollut,
pois on duunarin ja pomon
yhteinen pöytä, jota valtiovalta
kattaili,
nyt on verkkokaupan aikaa,
halpaa aikaa,
semmoista aikaa, joka laskut jättää

minun on vaikiaa...

minun on vaikea olla
ihmisiksi,
sillä haluan vain ikihonkaa halata,
tahdon aamuaurinkoa vartoa,
illasta istuisin vain
verrannalla,
minun on vaikeaa olla
olla paljon, sillä haluaisin van olla
iltatuulen ystävä vähäsen aikaa

aktiivimalli...

aktiivimalli on sutjakoille
tehty,
sil
muut jäävät nuolemaan
jäänöksiä,
malli on komia ja yhteiskunnallisesti
ylevän kaunis,
mutta
se jättää sen todellisen tarvitsevan
hoo moilaseksi

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

toisilla...

toisilla ihmisillä ei ole paljoa,
toisilla enemmän,
syntyy kinoja,
eivät johda mihinkään hyvään,
siksi
kaikille pitäisi suoda mahdollisuus,
sanoa ja tehdä,
ken onnistuu,
ken lannistuu,
sehän on elämän tie

olet ikäisesi...

olet tänään ikäisesi,
lapsena katselit elämää ylöspäin,
tänään
ymmärrät,
siksi hiljempää kuljet
ja sanasi hymyilevät,
sillä ne tietävät sinun
nähneen

kevät...

ihminen tulee ja menee,
keväät syksyiksi vaihtuvat,
suvet hiihtokausiksi
avautuvat,
mutta aina on
keväinen aamu,
joka itätaivaalta tirkistää,
juuri silloin, kun kukkokin kiekasee

vapaus...

vapaus on tärkeää,
sananvapaus tärkeämpää,
vastuu on kaiken tekemisen siemen,
vastuu ja luotettavuus,
ilman niiden olemassaoloa ei ole
mitään

luulottele...

vaikka tuntisit itsesi
maailman viisaimmaksi,
koko ihmiskunnan vahvimmaksi,
niin ain on joku sinua
viisaampi ja voimakkaampi,
juuri hän, joka ei luulottele

mennä...

voin mennä ja tulla,
mutta niistä ei ole mitään
hyötyä jos et ota minua vastaan,
etkä lähtiessäni hyvästele

hullu...

ihminen ei hulluksi ryhdy,
vaan se jotakin onnetonta kohtaa,
yksinäinen susi ei ole haitaksi,
mutta
laumassa siitä muodostuu
epäinhimillisyys,
semmoistakin olemme kokeneet

värähdä...

hyvistä hetkistä ei
kainu hymyile,
ikävistä ei virko,
vaan hän elää elämänsä niin,
ettei tuulikaan värähdä

syvällä...

ihminen, joka on syvällä
käynyt,
niin syvällä,
ettei siellä valontoivokaan näkynyt,
hän tietää miltä on
herätä henkiin

tiistai 26. joulukuuta 2017

kelvoton...

vain totuudella on
arvoa,
valheet ovat siltoina
kelvottomaan

aika rientää...

nuorena oletkuin taivaanlintu,
liitelet huoletonna,
laulelet satakielen lailla,
etkä jää turhanpäälle elämään,
mut
viimein ohimosi harmaantuvat,
jalkasi alkaa painaa,
eikä liitosikaan ole nuoruuden keveää,
silloin istahat,
hymyilet ja annat ajan rientää

rautatieasema...

rautatieasema ei syki
iltaelämää,
sillä on
linjani ensimmäinen vuoro,
aamustapitäen,
ihmiset ovat unisia,
mutta tutun oloisia

kyydissä....

kaikkea ei tarvitse selittää,
todeta vaan
ja
mennä,
sillä on hetkiä jolloin olet
jonkun kyydissä

varjon puolikas....

talven pimeimpinä hetkinä
valo merkitsee,
silloin tehdään kaikki näkemisen arvoiset,
valo  avaa suuremmat tilat,
se antaa maisemille ääriviivat
ja
valoisa ihminen on myönteisempi,
kuin
varjon puolikas

moniosaaja...

on hetkiä jolloin annat
itsesi olla,
on hetkiä, jolloin pönkität itseäsi,
on hetkiä,
jotka täytyy vain elää pois.
kyselemättä ja taistelematta,
elämää ei tehdä, se on mitä on,
mutta hieman voit itseäsi avittaa olemalla
taipuvainen moniosaaja, joka pärjää
säässä kuin säässä

uurasta...

jos haluat jotain
todella,
uurasta sen eteen,
konttaa ja ryömi,
niin se sinulle lankeaa

kaivataan...

ihmiset syntyvät ja lähtevät,
toiset silti
jäävät,
he joita kaivataan

loskainen mieli...

loskainen mieli on kurja,
se syntyy,
kun  en ole katsonut asioiden
kokopuolta,
olen vain sivupielistä saanut itseni
täyteen,
kaduttaa, etten taida viisaan
sokrateasen mieltä,
hänhän loskaisista asioita parsi
tulevaisuuden valoisammat

kesäpelto...

elämä on kesäpelto,
kesä on kukkivat mielet,
sulotuulisia aamuja, jotka eivät
pitkään aikaan yöksi taivu,
kesällä paljasvarpaat ilmakylpevät,
eikä ukkini tarvitse karvahattuakaan

sekasikiö...

ihminen ei olisi mitään ilman toista
ihmistä,
hän ei edes tulostuisi,
eikä sukulaiseksi jalostuisi,
ihminen tarvitsee turpaan toiselta
ihmiseltä,
jota hän sitten pitkin kyliä
moitiskelee,
ihminen on aikaerikoinen luontokappale,
semmoinen sekasikiö ettei luonnonhelmassa
toista
lie

ministeri...


ministeri on paljon ollut,
sillä siihen hommaan
tarvitaan
hirmunen määrä
kulkemista,
toisten näkemisen sietämistä,
ministeri on paimenpoika,
kurkiauran kurkottelija,
auran ensimmäinen,
hetken vain ,
sitten hän
huopaa,
homman kurssissaan kuluttaa

tuntojes mukaan...

elää voit
tuntojes mukaan,
voit kirota ja vähän katua,
muttet kaikkea saata,
sillä silloinhan tyhjenisit, poispäin
menisit,
voit hiihdellä keväthanget luistaviksi,
saatat nokikahvit kurrenpojan kanssa ryypätä,
sill
eläthän tuntojes mukaan,
muuten vain oisit ja oottelisit,
jäisit ja pois tyhjenisit

selitellä...

kaikkea tekemääsi voit selitellä,
itsellesi maustella,
sil jos tekemiltäsi on
puuttunut omantunnon
tuki,
saatkin loputtomiin selitellä

asunto olosuhtet...

kaikki ihmiset eivät ole
samanarvoisia,
vaikka
niin on sovittu,
mutta sehän johtuu vain
asunto olosuhteista

vääntämään...

ei elämä yht
itkun vääntämist
oo,
siihen mahtuu hiton hauskuuttakin,
ilomieltä, joka ei oo mistään kotoosin,
mutta hauskaa sekin,
  hetken hitto vie
elämä on syömistä ja sen poistohommaa,
osa tulee ihan juoksevanakin,l
mutta useinimiten sitäkin joutuu
vääntämään

tapanina...

tapanina ihmiset
röyhtäilevät ja ovat yltäpäätä
vinoutuneissa asenteissa,
sillä jouluna he herraa kumartelivat,
nyt
perkeleitä puhaltelevat

kurjat...

kurjimmat ihmiset elävät
hyvinvoinnissa,
jossa he ovat
kiinnittyneet itseensä,
mutta varastavat toisten hyvinvoinnilta
aikaa,
joka on tarkoitettu ihmisille, jotka
tervehtivät vähempääkin

ihminen...

ihminen on kesy,
sillä hänet on kesytetty
vuosituhansien verran,
mutta alkuaan ihminen oli
arka, mutta kovaluontoinen,
hyppi puusta puuhun ja lauloi
lintujen lauluja,
eik ajellut hienoja autoja

juhlat...

juhlien jälkeen seuraa
aamu,
aikainen aamu, jossa
aamunjumala kurkistaa itäisemmästä
ikkunasta,
eilien oli juhlat ja sieltä ei näkynyt
mitään,
oli vain sumua,
jossa hymyilin

suuri

et ole suuri missään,
et liioin pienikään,
sillä elämä
on
tilasi,
itkut ja naurut,
herran rikkaudet ja kulkurin köyhyydet
ovat sinun,
sillä niin suuri olet

pieni tähti...

pieni tähti sinitaivaalla
loistaa,
se on niin pieni,
että vain sinä sen näet,
se on niin suuri, että se vain sun
polkuas valaisee,
se tähti on
sinuun elosi kokoinen,
hyvän ja pahan arvoinen,
sinun
elämäis

tanssit...

tanssit varjosi kanssa,
tanssit ja annat unelmiesi viedä,
tanssit,
sillä varjosi on taitava

maanantai 25. joulukuuta 2017

valjastat...

elämisohjeita jokainen jakaa,
niin hyvät, kun kulmakunnan opastajatkin,
mutta viimein sinä
itseäsi ohjastat,
elämääsi valjastat

syrjään poljetaan...

kun sinut syrjään heitetään,
kun
maahan poljetaan,
hymyile itsellesi,
Älä heille, sillä he eivät ymmärtäisi

tyhjästä...

jos eläisin tyhjästä,
mulla ei huolen häivää,
sillä esiisät eivät koputtelis ohimmoillein,
jos eläisin tyhjästä,
tuskin mikään mua vaivaisikaan,
sillä itse tieni kulkisin

askeleeni...

askeleeni yltävät tikapuiden
verran
luoksesi,
niin vähäsen verran,
siksi ojennan käteni,
siksi sinua kaukaa halaan,
sillä en yllä
sinuun

kotoisin...

siellä mis taivanranta häämöttää,
sieltä sieluni on kotoosin,
sieltä
alavilta kankahilta,
sieltä järvimaisemien salmen kaislikoist,
metsävuorten alusmailta,
sielt
oon
kotoosin,
vaikka alavilla mailla vartuin

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

käpytikka...

käpytikka aamuvarhain aloittaa,
hällä nälkäisen pitkä
yö,
jota nälkä valvotutti,
nyt se
tolpankolosessa käpyä herättelee,
jotta se
nälkäänsä laimentais,
mutta pitkä on nälänmatka,
pylväästä toiseen

joululla on aikaa...

joulun aika on tunnetta syvempää,
se rakkauden illassa tunnelmoi ja
kynttilät vapahtajallemme liehuvat,
toivon liekkinä liehuvat,
joulu tuo rakkaimmat lähemmäksi,
se suo tunnetta syvempää, niin syvää,
että katseemme kohti taivasta kumartuvat,
sydämmet syvemmälle avautuvat

lauantai 23. joulukuuta 2017

lumipirkkolainen...

lumihangella hengailee
lumipirkkolainen, jota ei
kylmää,
vaikka pakkasherra on voimissaan,
sill
lumipirkkolainen tanssien lämpiää ja
siitä hän joulumieltä itseensä nostattaa

joulunmieli...

joulunmieli on kaikkialla
rauhan mieli,
niin sotataisilla mielillä,
kuin
rauhankentillä,
sillä meitä jokaista yhdistää,
luojamme

majakka...

ulkosaariston viimeisellä
majakalla loistaa valo,
kuten on valaissut monet vuosisadatkin,
se merenkulkijoita luotsaa
läpi karikkoisten väylien

majakanvartija yötpäivät
majakkaa asustaa,
sillä tänne ei digilaitteet
ohjautuneetkaan, sillä niin syrjässä on majakka tää

joulu on majakalle saapunut,
sekä muutama merihätään joutunut,
yhdessä he joulunrauhasta nauttivat,
myrskyävä meri tumman puhuvana
heitä vartio

työläiset...

jokahikinen työntekijä ja yrittäjä
ovat
työläisiä,
vahinko vain,
että osa itsensä
tuntee

lapinmaa...

lapinmaan tunturit suovat
hyvänolon, siellä
neljä tuulta puhaltaa,
sen tuulen pyryttämillä rinteillä
ei vinomielet hiihtele, sillä siellä
vain viaton hyvinvoi

yhteiskunta...

yhteiskunta joka yletaikaa
kinastellen riitelee ei
muuhun pystykkään

talitiainen...

talitiainen on tavallinen lintu,
niin tavallinen, ettei sitä tule useinkaan
huomioitua,
mutta pitäis,
sillä hän on
luontokunnan ruhtinas,
lintulautojen kuningas ja kevätsään
laulajainen,
melkein talipallon kokoinen

susi...

jouluaamuna ei sudetaan ulvo,
sillä yhteinen on luomakunnan
luontoäitee,
joka rakastaa jokaista luomaansa,
siksi
jokainen vapahtajamme syntymää
rauhassa kunnioittaa

lintulauta...

lintulautasein yksinäinen lintu
ikävää värjöttää,
hänen mielensä joulumieltä
vartoo, siksi hälle pussillisen
hyvää mieltä tarjoon

mennentullen...

joskus olet vain,
mutta useimmiten vaan meettuut,
olethan
ihminen,
joka elää hyvin tahtoo,
eikä taakseen vahtoo,
kunnes silloin, kun kaikki
on mennentullen kuljettu

ade...

ade, tuo pikku prinsessa,
joulua kovasti vartoo,
siin
ei unikaan silmään tartu,
sillä niin kovin atsu
pukkia venailee

joulupukki...

joulupukki on tutuntuntuinen,
ainakin siltä kuulostaa,
puhuu tuttuja ja silmillään kertoo,
lapsia polvellaan palvoo,
juttelee kotoisasti ja lahjat jokaiselle
tarjoaa,
kuten iätajat

jouluaatto,,,

hiihtelen järvenpoikki,
tuuliviima kasvojani hyväilee,
painan otsa edellä,
mutta pyry vaan yltyy,
vedän ahjoa, jossa on kalansaaliini,
viisi siikaa, taimen ja kunnon satsi
muikkuja,
ahti oli antelias, sillä onhan joulunaatto

joulupuuro...

joulupuuro maistuu,
kielenmieli mantelia etsii,
ja kun sen viimein löytää,
silloin
joulukuusentähtikin ilomieleen
ryhtyy

ahkera...

ahkera on laiska,
niin laiska,
että tekee kaiket työt
ennenaikojaan

luoja...

luojalla on pitkä mieli,
niin
tilava,
että minäkin sinne sovin

järjestellä...

aikaan sopii paljon,
ainakin semmoisella ihmisellä,
joka osaa
järjestellä

jos sua surettaa...

jos sua surettaa,
avaa verhos ja päästä valo sisään,
laita tossut jalkaas
ja
mee hohtaville latusille,
hiihtele itses
hyvälle mielelle,
ilomielen hankisille,
hohtavan luistaville, jossa pajunkissatkin
sulle kaikkea hyvää toivottavat

joulumieli...

joulumieli syttyy jo silloin, kun
huomaan latuset talvenmaan,
näen kurrenpojan häntäänsä heiluttelevan,
silloin, kun joulukuusen pirttiin kannan ja
jo ulko-ovella tuoksuu jouluruuat,
kuulen
iloiset lasten äänet,
silloin tunnen, että elämässä on
paljon hyvää

joulumieli...

joulumieli tarttuu,
sillä ilonhymy jokaista yhdistää
ja rakkauden lämpö lähentää,
joulu
tarjoaa yhteiseloa ja sitä sitoo
vapahtajamme armomieli,
vaikka olemmekin välillä
niin ja näin

hyvälläpäällä...

on helpompaa olla hyvälläpäällä,
ja vaivattompaa
hymynpäällä,
kuin jumalattomana hosua,
sillä se vain
hiostuttaa

moottoritie...

lumipyryinen moottoritie
vie kaupunkiin,
se myös tuo, mutta nyt on
paluuliikenne ja mulla on
kylmä,
sillä asun sen tien maaseudun puoleisessa
päässä,
olen menossa töihin,
on joulupäivän ilta ja huomenna
monet menevät tapanin ajeluille

iso ja avara...

maailma on iso ja avara,
sillä on huippuvuoret ja
suuret meret,
maailmassa on monta
mieltä ja yksi mieli on
rakkauden

vapahtajain...

voin joutua elämässäni
minne vain,
voin jäädä tahi ennenaikaisesti
tulla,
mutta aina mulla on
turvanain
vapahtajain

jouluaatto...

lumihangessa on kulkijain jäljet,
siinä jänö on loikalla komeimmalla kinokset ylittänyt,
ketunpoika häntäänsä vedellyt ja
mäyränpoika jotain muuta aherrellut,
kun taas kurrenpojat ikihonkaa kiertäneet,
jota tikka yhäkin koputtelee,
     minunkin jälkeni jäävät, sillä raahaan
joulukuusta,
onhan jouluaatto

vapahtajamme...

joulu on yhteinen,
vaikka olisimme
maailmanäärissä, sillä
meitä yhdistää vapahtajamme

ikimetsässä...

jouluinen maisema,
jossa äänikään ei sijaa saa,
sillä ikimetsässä joulu tuntuu
syvempään

lumi peittää tienoot,
nuoskakeli on jättänyt
kulkijan jäljet, jotka pakkanen
on
taltioinut

teen nuotion,
juon nokikahvit,
olen hiljalleen ,olen iltahämärään,
sillä täällä ei huutajat pärjää,
peitän nuotion,
hiihdän poispäin,
mutta tunteeni sinnepäin jäi

kurkotin...

kurkotin johonkin,
kurkotin pitemmälle minne yllänkään,
nyt
istahan ja katselen,
enhän enempää voisikaan

on hetkiä...

on hetkiä jolloin haluan
mennä pois,
haluan kaiken kauaksi jäävän,
on,
mutten tiedä mihin  menisin,
sillä
enhän halua luotasi pois

on hetkiä...

on hetkiä, jolloin
tunnet,
on aikoja,
on hetkiä, joita ei voi
kuolemakaan erottaa,
sillä tähtitaivas niitä varjelee,
rakkauden mielellä
varjelee

kaikkea ei voi saada...

kaikkea ei voi saada,
ei edes vähitellen,
mutta aina saa sen verran,
kun haluaa

ikipetäjä...

halaan ikipetäjää,
halaan pidempään,
elän ja tunnen,
tunnen syvempään,
mutten mitään näe,
olen vain
ja halaan ikipetäjää

menen luoksesi...

menen luoksesi,
sillä et kutsunut,
enkä sen vuoksi luvatta tullut,
minulla on sinusta riittävästi eilistä,
se riittää,
enkä jaksaisikaan huomiseesi tulla

sauna...

saunassa on puhdasta,
niin puhdasta, että
kaikki sinne mahtuvat,
siellä jutut
sopivat ja kaikki höyryävinä
jäähylle kerkiävät,
toiset jopa lumihankeen
pyörähtävät

jouluna on tunnelmaa...

jouluna on tunnelmaa,
sillä kaikkihan on
koolla,
suku ja toisetkin
ovat tulleet pukkia tervehtimään,
kuusen alusille
kurkistamaan,
joulusaunassa vuosi pyyhitään,
uutta valmistellaan,
siellä kaikki mietteet huuhdellaan ja
sitten joulupöytään
kiirehditään

perjantai 22. joulukuuta 2017

kunnioittaa...

olenhuonosta puusta veistetty
ja
huonoilla puilla lämitetty,
en oikeastaan mitään taidakkaan
ja
jotenkin turhakin lienen,
mutta
yhden asian tunteillain tunnen,
sua arvostan
ja
ilomielin hyvää joulua toivotan

tammikuu...

kuu loistaa ja tähdet tyynesti
tuikkivat,
otavakin ain
samoilla kulmilla kimmeltää,
vaikka olis millainen sää
ny
on pakkasää,
ilta korkeimmillaan ja taivahalla
täysikuu,
onhan vuoden ensimmäin kuu,
tammikuu

itsehein...

vaikka kaikki tähän jäis,
oisin onnellinen,
sillä pääsinhän
itsehein

suurenpieni...

ihminen on niin suurenpieni,
kuin tila sallii,
ihminen ei ole koskaan liian pieni,
sillä
vain tilat ahtauttavat

joulu...

joulu on perheen aikaa,
siin on hyvämielen taikaa,
sill jouluna sydämmen syvimmät
tunteet eivät verhoja tarvitse laisinkaan,
vaan
jokainen on ihtenään,
jouluna on helppoa olla,
kuumassa saunassa huohahtaa,
lumihangessa kierähtää,
sitten joulupöytään notkuvaan
ja
joulukuusen alustoille katsahtaa,
sillä siellä on
joulupukin paketoimat

takaisin...

turhan pitkä matka on
takaisin tulla,
sillä lähdin kovin kiireellä,
lähdin kovilla mielin
ja sanoilla juoksevilla,
nyt
kaduttaa,
mutten takaisin osaa,
etkä sinä tuntisikaan

ruostunut...

rakkaus on
ruostunut,
jos sei hymyile,
rakkaus on kuihtunut, jos se ei suutuspäissään
hymyile,
rakkaus on väljähtynyt,
jos  sitä ei näy

hiihtäjäpoika...

hiihtäjäpoika kiitää latusellaan,
hällä reppu selässään ja siellä
onnenahdin antimet,
hiihtäjäpoika pilkillä koko aamupäivän,
siellä siima useasti kireytyi ja poika
nyt saaliineen kotiin kiirehtää ja joulupöytään
herkkuja valmistamaan,
onhan joulu,
tuo kaikkien juhlien
juhla

joulun aika...

joulun aika herkistää
kovimmankin
ihmisen,
sillä silloin syntyi vapahtajamme,
silloin saimme
lahjan,
sen kaikkein suurimman,
iänikuisen

yksinäisen joulu...

yksiössä on tavallista,
mutta
siellä ei aika kulje,
sillä sitä ei voi
käkikellonlailla vetää,
sen yksinäinen ihminen
ei
joulua arjesta erota,
sillä eihän hällä kenenkään
osoitetta, eikä häntä
kukaan kaipaakkaan,
ikkuna tarjoaa katseet elävään elämään,
se on hänen linkkinsä jokapäiväiseen elämään

joulukuusi...

joulukuusi loistaa lämpöä,
sen kynttilät lepattavat
syvintä valoa, joka sisintä
valottaa

lasten katseet kuusta kiertävät,
onhan sen alusta täynnä
pukin tuomia paketteja nääs,
siksi silmät heillä kirkkahat
ja
kilttimielenä hymyävät taas

suomenhevonen...

suomenhevonen tomerana
tallissaan heiniä narskuttaa,
sen liinaharja on tallikoiran kampaama,
sillä ovathan he ovat tallin erottomat ystävykset
tänään heillä on rekipäivä,
onhan jouluaatto ja pukki tahtoo moneen kotiin
mukavasti kiirehtää,
siksi heillä
aattoilta työtä täys

ennenvanhaan...

ennenvanhaan kulki kulkutauti,
silloin ihmistä kaatui ja loput
jonnekkin horjuivat,
olihan se aikaa jolloin
tunkiot olivat porstuan oven kulmilla,
paljasvarpain läävästä suonsilmään,
se
oli aikaa,
jolloin pappi oli lääkäri ja
mylläri,
taisipa olla jopa
herrankin herra

nöyränä...

nöyränä eletty elämä
kumartaa vain luojan puoleen,
sillä sieltä sielun syvin elämää ammentaa,
luojan suomaa ei tarvitse takaisin vaihdattaa,
vaan se on jokapäiväisen välttämätöntä

pienet tekoset...

elämä on pieniä tekosia,
niin pieniä,
ettei niistä jälkiä
jää,
mutta
huominen niiden vuoksi valkenee,
urotöitä tekevät luonnon pienimmät,
he,
joita et monesti tapaa,
mutta ne kuitenkin hyvinvointias
suojaavat

saunapolku...

saunapolun vierustoilla
lumilyhdyt loistavat,
piipusta savu 
tupruaa, onhan jouluaatto
lapsukaiset riemusta lumiukkoa
jouluun
koristavat,
lintusille siemeniä riputtelevat ja joulun
kunniaksi pulkkakin lapsukaisia vauhdilla
laskettaa,
ilomieli jokaisen poskia koristaa,
niin lintusten, kuin mirrinkin

kammi...

joulun aikaan kammissa
joululaulut raikaa,
siellä tunturin juurella
on
lämmintä ja rauhaisaa,
vaikka tuntureilla pakkanen
kiristyy ja
sinitaivas kaamokseen peityy,
niin
kammissa on lämpöisen valoisaa,
sillä jokahisen mieli joulua viettää

kyläpaikka...

voit katseesi kääntää,
voit ovesi säppiin säätää,
muttet itseäsi jättää,
sille  ei ole
kyläpaikkaa

tähdenlento...

ihminen onkuin tähden lento,
hetkisen verran,
aikansa kuvajainen,
muttei
huomista enempää,
sillä
huominen tarvitsee uudet
tähdenlentonsa

helvetinkielien maa...

ihmiset elävät merten takana,
myös myrskyvuorten
ja helvetinkielienkin maassa,
mut
tärkeintä on hyvin
olla,
elää ja kuperkeikkaa pyöritellä

elonliekki...

ihmisen ei pidä täydelliseksi
tulla,
silloin hältä
elonliekki himmenee
ja
mieli matalaksi alentuu,
sillä eihän hällä enää mitään
tavoiteltavaa

kuurankukka...

kaunein kukka on kuurankukka
iltalenkilläin,
melkein puolenyön
tähtitaivaan alusmailla, jossa
pikkupakkanen kukkaa ravihtee

porvarit...

köyhälle on samantekevää,
kuka maata hallitsee,
sillä kaikki kuitenkin
hänen selkänahastaan
kynnetään

porvarit ovat kyntämisessä
rehellisimpiä,
vasemmistopuolueet takakieroa
välistävetoa harjoittavat
ja
pelkäävät kurjan voimistuvan, sillä silloinhan
heidän kannatuksensa siirtyisi rehellisemmän
leiriin,
hei, hei ja hellurei....

sata vuotta sitten...

sata vuotta sitten
isänmaa oli suota ja aron
pohjukkaa,
silloin väinämöinen kanteletta soitti ja
kurrenpojat joka puussa pyöri,
nyt
samanverran myöhemmin
ihminen elää puolta pitempään,
kitaraa soinnuttaa,
kannelta kaiholla virittää
ja
suot ja arotkin
tornitaloina kurkottavat

yksinäiset...

yksinäisessä kylässä on
tyhjempää kuin
kerrostalossa
taajaman suurimmassa,
sillä
sieltä ain voit ikkunasta katsoa
toista yksinäistä

joulu....

jouluna ei pahoja muistella, ei haastella,
eikä huomisiksi kieroilla,
sillä joulunaika on
ihmiselämän arvokkainta
hetkeä,
se
alkuajoille valottaa,
se hyvänmielen huomiselle lahjoittaa

yhteiskunta...

yhteiskunta voi tasan niin hyvin,
kuin sen
heikoin ihminen,
arvokasta ei ole maailman johtajuudet,
arvokkainta on
heikoimman ihmisen katse

pieni kylä....

pienen kylän ikkunoista
loistaa kotihenkinen lämpö,
siellä eletään entiseen tapaan,
eikä sinne vierasta kutsuta tupaan

hyvinvoiva...

ihminen just niin hyvinvoiva,
kun olonsa
kertoo,
siksi ihmisen ei kannata keinokalusteita
hankkia,
ei itämaan herkkuja,
vaan
tunnustella oloaan,
sovitella tekojaan ja elää
hyvinvointinsa kanssa

tyytyväinen enkeli...

ihminen mielellääm itseään suurentaa,
hän enemmän
itselleen haluaa,
mutta hänen täytyisi oppia
tyytyväisen enkelin neuvo,
otahan
sopivasti

ohimennen...

tunnen hyviä ihmisiä,
tunnen toisiakin,
mutta
tunnenko laisinkaan,
kuvittelenko vain,
katsonko heitä tuskanhiki otsallain,
vai ihanko vain
ohimennen?

yöllä...

yöllä luonto kukkii,
tähdet ja täysikuu,
hiljaisuus suutelee unelmiin,
et
ole yksin,
sillä varjosi
sua hyväilee,
kuutamo sinua
saattelee

elonjyvä...

ihminen on laumaeläin,
luomakunnan raivokkain lauma,
joka tuhoaa ja luontoa arottaa,
ihmisen jäljet ovat karua seurattavaa,
sillä
niissä elonjyvä ei tähkäpäähän yllä

taajamat...

ihmiset asuvat kehäteitten
sisäpuolella,
muutama on tosin jäänyt
maaseudullekkin,
koska kotitilalla täytyy
jonkun pyörittää tahkoa

ihminen sairastaa paljon,
siksi hän asuu sairaalan
odotushuoneessa,
toisin
oli ennen,
silloinkun asuttiin
maaseudulla,
kaukana toisista


synnyttää...

ihminen ei ole
ihminen, vaan tuulten kuivattama
menneisyys joka syntyy aina kuolemansa
jälkeen,
ei koskaan toisinpäin,
sillä
kuollesaan hän itsensä
synnyttää

arvata...

ihmisen ei tarvite paljoa
arvailla,
sillä heille on jo
kaikki näytetty,
sillä ensimmäisestä ihmisestä on jonkin verran
aikaa,
siksi he elvät tuttuja
aikoja,
joitka nekin ovat esi-isien
elämiä

ilkiöitä...

ketunpoikanen istuu linja-autossa,
tahi dösässä,
kuten täälläpäin mainitaan,
se tuli kokeilemaan
sitä,
kun sen kotokonnuilla ei ole
linja-autot kulkeneet hänen elinaikanaan,
lopettivat ja veivät viimeiset ihmiset tänne dösä-reittien varteen
useat metsän asukkaat olivat mielissään,
mutta ketunpoikanen tykkäisi kun linjuri kulkisi,
sillä talvella sen ajourilla olis mukavempaa kävellä,
kuin umpihangessa ja se säikyttäisi irtovarikset tiehensä,
nuo ikuiset kiusankappaleet, jotka laulavat ketunpoikasesta
ilkiöitä lauluja

iso kauppa...

isossa kaupassa kassakoneet
kilisevät ja ihmisten autoja on
parkkipaikat täynnä,
iso kappa on entisellä  viljapellolla,
jonka omistaja asui
pellonpäässä,
muttei enää,
eikä muitakaan ihmisiä mailla eikä halmeilla,
mutta
ison kaupan sisuksissa tuhansittain,
menevät ja tulevat kärryt täytenään

kyläkapan ikkunasta vilkkuu valo
ja kauppiaan yksinäinen ilme,
hän seuraa ohiajavien menoa,
hän tietää heidän tulevan ja menevän
isoon kauppaan, sinne entiseen viljapeltoon,
kello käy kaupan seinällä,
niinkuin on käynyt
kaiket ajat

joulu...

joulu antaa hetken,
sen hetkosen,
joka ei
arkipäivinä muistella,
sen tunnelman josta elämämme
pyhittyi,
sillä
seimenessä syntyi elämämme

joulupuu...

joulupuu tuoksuu
joulumieltä,
lahjat juurellaan
jokahisen katseita
hymyttää,
mut
ensin joulusaunaan, sitten joulupöytään,
sitten vasta
kuusen tunnelmaa
avaamaan

virkamies...

jos virkamies todetaan
rikolliseksi,
hänen täytyy mennä
pois,
pois
sillä
moraali on ydin lainvartija

yhteiskunta...

yhteiskunta, joka ei kuuntele
kansalaisiaan
menehtyy,
mutta
yhteiskunta, joka jakaa
vastuuta ja toimivaltaa,
menestyy,
sillä jokainenhan sitä halajaa

yhteistyö...

yhteistyöllä pärjätään
paremmin,
mennään pidemmälle
sillä
jokainen voi ajallaan
hetken huohahtaa,
kuntaas
yksinäinen puurtaja alusta loppuun
kiirehtää
ja
viimein kuukahtaa

yksinäisen kuolema

yksinäisen kuolema on
helpompaa,
sillä hänen haudallaan
eivät nyyhkytä
entiset tutut,
vaan
taivaan lintuset
ja
maanmatoset

palkkatulo...

firmat menestyvät,
jos
henkilökunta on
motivoitunut,
sil motivaatio kokoontuu
hyvinvoinnista,
joiden osanen on totta vie
palkkatulo,
joka hyvinvointia
lisää
suo

terveys...

ihmiselle on aivan sama,
kuka häntä sairaana
hoitaa,
kunhan terveeksi valmistuis
ja
maksukykykin säilyis,
sekä ennen kuolemaa
terveeksi kerkiäis

torstai 21. joulukuuta 2017

aika...

aika ei lopu,
vaan se mukaansa pyytää,
sen avulla kiirekkin
talttuu ja mieli hetkeksi
mukavaksi vaihtuu,
sillä aika ei lopu, eikä
pääty konsanaan, ei silloinkaan,
kun
yö kerkiää

sopusointuu...

ikimetsän siimeksessä
on
ketunpojan koto,
siellä kelohongan vierustalla,
jossa myös susihukkanen asustaa,
samoin, kuin metsän vahvin,
mut
hän talvitirsoilla,
ikimetsässä ei riidat kaiju,
siellä vain käpytikka kelopuuta naputtelee,
jänöjussit leikkimielellä mäkeä laskevat,
kurrenpojat petäjää kiertävät,
ikimetsässä on luontoäiteen
koto,
siksi siellä
sopusointuu

ketunpoikanen...

ketunpoikanen siivoaa
kotopesäänsä,
onhan joulu,
rauhan aikaa,
jolloin kettukin voi pelotta pellon reunassa
jolkutella,
järvenjäällä juoksennella ja
hiihtolatusen päällä kärrinpyörää pyöriskellä
joulu on sen kotometsässäkin
rauhan aikaa,
sillä joulumieli rauhoittaa
kaikkien mielen,
siksipä tuulikin on leutomielellä,
pakkaskeli lauhemmalla

mennentullen...

ihminen hyppii,
kun
on
onnellinen,
muut ajat mennentullen,
sillä
ihminen on rauhoitettu kuleksija,
siksi kettu hälle viekkaasti nauraa

metro...

ihminen, joka ei ole kertaakaan
bussissa matkustanut,
on ihan outo tyyppi,
tyyppi, joka ei tiedä mistään mitään,
mutta silti
metroon ryntäilee

kasinolla...

vapahtajamme ei keinotellut
kasinoilla,
ei
herroiksi elänyt,
siksi saamme viettää
joulua

rikkaus...

jos elät kuin piirongin laatikossa,
et elämän kalleuksia
näe,
sillä ne sijaitsevat jokapäiväisessä elämässä,
aamusta aamun,
vaikka kulkisit kuinka huonoissa
jalkineissa,
housusi polvet olisivat rikki,
silti
kokisit ihmiskunnan suuremman rikkauden,
elämän

kuvasi...

yksin tahi kaksin,
rakkaus ja viha,
nälkä ja kylläinen,
kaikilla on vastakohtansa,
sillä muutenhan ei kuvaansa tuntis

valoisin yö...

on elämä,
tähdet ja kuutamoyö,
on kylmää, mut minulla ei,
sillä on jouluyö,
elämäni valoisin yö

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

käsikynkkä...

kaikki tukevat toisiaan,
niin huono, kuin
hyvä,
varas ja antaja,
rikas ja köyhä,
sairas ja tervekkin,
     yhdessä,
vaikka aina ei käsikynkässä kuljetakkaan

valinnanvapaus...

valinnanvapaus on
kova sana,
mutta se hyvä sana,
sillä vapaus valita on
luonnonlakien muksaista

mutta haittojakin siitä lie,
lähituotanto jää markinaaliksi,
kun maailman suuret massatuottajat
tarjoavat tuotteitaan,

jos et pääse julkiseen terveydenhoitoon,
on sinulla valinnanvapaus ottaa yksityinen
toimija,
asiakas voittaa aina,
hetkellisesti,
mutta
elinympäristö pitkänpäälle
kuivettuu

sääpää...

ihminen ei paljoa kestä,
mutta
kuitenkin kestää,
jos sille sääpäälle sattuu,
  ihminen ei ole palohärkä, joka vesipumppua
yletaikaa pyörittää,
  ihmisen kuormakantokyvyn määräävät
ainoastaan mielenolotilat,sillä keho on kaikilla
painon kestävää

luonnontila...

ihminen kaipaa luonnontilaa,
sitä tilaa, jonka luonto
kulloinkin sijaa,
hetkiä jolloin vaan istahetaan kannonnokkaan,
 kävellään sienimetsässä syyssäässä,
pakkapäivien hiihtoretkillä,
luonnolla tyyniä hetkenmieliä,
jotka auttavat ihmisen syvintä,
sillä on myöskin myrskymieliä,
jolloin luontoäitee suursiivoaa,
taivaantuuliin tuulettelee

työtön...

työtön on jätetty
sosiaaliturvan varaan, sieltä hän
seuraavissa vaaleissa
numeron valitsee,
työtöntä ruokitaan vaalienvälin,
mutta kukaan ei katso, kuinka huonosti hän voi,
kukaan ei välitä,
vain vaalipäivänä hän on
tärkein

tiistai 19. joulukuuta 2017

työmies...

paras työnimike on työmies,
se tekee hommia ja ruoka tauon,
sitä vituttaa ja huvituttaa,
mutta ain
hän
tilinauhan hymyssäsuin kuittaa,
työmiehillä suomi on kasvanut
satavuotiaaksi,
työmiehillä ja heidän vaimoillansa,
jotka
uudet työmiehet elämään
pukevat

käsi kädessä...

voit olla hyvä yhdessä,
huono toisessa,
mutta
kuljet käsi kädessä

vientiteollisuutemme...

vientiteollisuutemme on
laadukasta tuotantoa,
me emme vie alaarvoisia tuotteita,
emme
eettisesti halpahintaista tavaraa,
vaan
ihmiselämän kestävää

lappi...

lappi on ihmisen maa,
ihmisten
maa,
sinun ja minun ja
tunturimaan,
jossa sanat tuntureille kaikuvat,
mutta katseet kohtaavat,
rakkauteen sovittuvat

näytän tältä...

mulla on monta
kohtaloa,
on enemmän kohtaloitten
unohtamia,
siksi näytän tältä

joskus kaivelen syvältä,
silloin tuntuu haikialta,
silloin olin nuorempi, eikä käteni oleet näin
näkyvät,
silloin oli toisin,
silloin aloin

samankylän poikia...

kuljen kylänraittia,
yksin,
mutta tunnen kuinka luontoäiteen
linnut huomioivat,
ilveksenpoika ja näätäkarhukin kulkuani
seuraavat,
olemmehan saman kylän poikia,
ohitan ikihongan,
morjenstan, sillä se on kylän vanhin,
kuntaas
sen alaoksilla oleva
variksenpoika vasta harjoittelee,
meen matkoihini,
tietäen etteivät jälkeni ole
yksinäiset

yhteiskuntatieteilijä...

kuuntelen kaikkitetävää
yhteiskuntatieteilijää,
samaa heppua, joka leuhki aikanaan
miten voi elää herroiksi yhteiskunnan tukien turvin,
nyt hän
kumartaa eri suuntaan,
mutta sekin minua inhottaa

työ,
olipa se mitä tahansa
on
elämää,
sillä ei voi elää ilman työtä ja
valittaa rahapulaansa


vuosikymmenet...

vuosikymmenillä ei ole
etunimeä,
niillä on vain ajankohdat,
ilon ja surun muruset,
rakkauksien kohtalot,
vuosikymmenet menevät,
sinä vanhenet pikavauhtia,
ellet elä
päivästä päivään

demari...

ku oot ollut demari, susta voi tulla
mitä vaan,
sillä niin paljon oot katsoen
kosketellut,
kuunnellen arvioinut,
sillä olethan duunari,
joka tulevaisuuteen
kurkottaa

yhteishenki...

yhteishenki on semmoinen
joukkue,
ettei sitä voita ees
pahahenki,
ei kurjimmatkaan mielet,
eivät
pahemmatkaan säät,
sillä se henki kestää hallasäätkin

tosihädässä....

tosihädässä oleva ihminen
ei
valita,
hän tuumasta ryhtyy

työelämä...

työelämän täytyisi olla
sellainen,
ettei siitä tahto koskaan
pois,
vaan
vanhuuteen se hyvin saatella vois

kirosana....

kirosana on kova sana,
siksi joskus helpottaa,
ainakin, kun vasaralla
peukaloaan koskettaa

oon pessyt suuni saippualla,
muttei se mitään
puhdistellut,
enempi vain
ärräpäitä vuodattelin

oon niin vanha, että
oon nähnyt
torpan, jossa elettiin
luonnonvoimilla,
siellä päre ol voimissaan,
iltatuikkuna tuvassaan,
siellä näki hyvin kuutamon kävelevän
saranilta läävän suuntaan,
ketun haistelevan jänöjussin papanoita,
sekä
kuunjumalan hymyn, joka usein minutkin
unimaille makoisille tyynytti

työtön...

työtön on työtön,
muttei lusmuri, eikä haluton,
sillä hän työtä etsii,
elääkseen, toimeen tullakseen,
mut
työttömän sohvalla makoilevat
toissijaiset, jotka työttömyyden turvin makoilevat,
rehelliseltä työttömältä elämänhalua kavaltavat

jumalaton...

jumalaton on se ihminen, joka
onnettomaan nojaa,
hällä sielu tyhjän pohjaton,
joka itseään halaa,
jumalaton on
ikkunansa valo ja kuistinsa
kulma

minun kuntani...

minun kuntani
on kotiseutuni,
se tarjoaa paljon,
muttei turhaa,
eikä se halua kulkijoita kuvakseen,
vaan ihan hiljakseen
sivuilleen kumartaa,
siksi hiljalleen hiivumme pois,
pois
jäämme,
mutta jälkemme
jäävät,
mutta toisinkin vois olla, voisimme tervehtiä
tulijaa,
avittaa asuttumaan ja yhteen sopimaan

lihakasa...

elämä on päivänvaloa
ja
yömyöhiä,
ja niiden välejä,
työttömyyttä ja yrittäjämieltä,
hulluksikin voi keritä,
tahi
suurjohtajaksi,
mutta
lopulta ihminen on lihakasa

kiero luonne...

ihmisellä on kiero luonne,
menee avioon ja eroaa,
lypsää tukia ja hyvinvoi,
rakastaa, jos jaksaa,
mutta muuten on
puutostautinen

hullunhuora....

sota,
silloin on järki mennyt,
viattomat itkevät,
hullunhuorat nauravat,
ihmisiä kuljettavat pelko ja saatana,
ihminen
on silloin
tulipellon evästä,
josta hullunhuora nauttii

puolustusvoimat...

puolusvoimillamme on hyvä
runko,
vapaaehtoist maanpuolustajat,
mutta nyt
on myyrä päässy
pääkeskukseen

maanmatonen....

ihminen ei ole
tärkeä,
vaan
tärkeämpi on
maanmatonen,
tuo elämän pyhiinvaeltaja, jota
ihminen
ongenkoukkuunsa
sovittelee

itken ilosta...

itken ilosta,
surustakin, mutten muutenvaan,
sillä se olisi
politiikkojen hommaa,
niiden ketaleiden, jotka omaa hyväänsä
edustavat,
vaikka
viattomin ääni huonosti
voi

ohut nahkaisia...

jos eläisimme aikaa,
ennenkuin vapahtajamme
syntyi,
olisimme ohuemman nahkaisia,
tietäisimme
tuokkosen verran
ja tappaisimme väärästä sanasta,
siksi nyt on hyvä

pätevä...

pätevä ei liikoja
touhua,
hän ei suunapäänä
liikoja,
hän vain
tekee ja lähtee

salpa-asema....

kävelen pyhällä maalla,
suomalaisella
maaperällä,
vieressäni lukee,
salpa,
astelen eteenpäin,
näen paremmin siinähän on se
suomen itsenäisyyden raja-aita,
salpalinnake,
joka oli viimeinen este viholliselle
ja
sitä he eivät tahtoneet tulla koettamaan, sillä raatteentiet ja muut
heitä yhäkin kipeyttää

sananvapaus....

sananvapaus on
tärkeää,
niin tärkeää,
ettei sitä suvaita suljetuissa
yhteiskunnissa,
sitä karsastavat pimeät voimat,
kierot ja laittomat toimijat,
mutta rakastavat vapaat ihmiset

villieläin...

jos villieläin liian tutuks
ihmisille tulloo,
sille täytyy
näyttää
paikkansa,
sillä pedolla ei ole inhimillisyyden käytöstapoja,
vain villieläimen eloonjäämisopit, jotka eivät
inhimilliseen ympäristöön sovi

käpy...

käpy heiluu kuusen latvassa,
sitä käpytikka kaulailee
ja
pian sähkötolpan kolosessa
koputtelee,
sen lähitienoo kuulee
ja
monet katseet sinne kääntyvät,
sillä
se luonnon kiertotaloutta parahinta

maanantai 18. joulukuuta 2017

korottais...

ihmisen täytyisi tuntea
ain
kokonsa,
sillä silloin hän ei
hirmutekoihin ylettyis,
tekoihin,
jotka van murhetta korottais

joulu...

joulu tuoksuu
keittiölle
ja
läheisille,
tutuille ja kaukaisille,
sillä joulu  yhdistää,
joulupuurolle kutsuttaa,
siihen ei vihat ja kaunat sovi,
sillä
joulu on sovinnon aikaa

totuus...

yhtä totuutta ei missään
lie,
ei toistakaan,
vaan niiden välistä löytyy
siedettävä
tie

veroja voi kiertää...

veroja voi kiertää
toiminimien varjossa,
muttei
työsopimussuhteessa,
eikä herrannuhteessa

ennenkaikkisesti eläköitynyt....

ennenkaikkiselle eläkkeelle
jääneet puhuvat
työstä, jota ei ole,
he,
joiden lapsenlapsensa eivät saa
työtä, eivätkä opiskelupaikkaa,
heidän isoisänsä syyttää heitä
työn vieroksumisesta,
vaikka
itse sitä karttoi

kylmä ihminen...

kylmä ihminen ei läheisilleen
hymyile,
hän ei edes vieraalle,
mutta hän kylmää halaa,
sitä, jolla ei ole
mitään

kirkonkylä...

kirkonkylässä on apea
fiilis,
sillä monet allapäin,
vain joillakin hattu,
mutteivät hekään sitä kellekkään
nosta

esi-isä...

esi-isä oli vapaa,
mutta vainokkaat varjostivat,
siksi hän
puolueeseen liittyi,
mutta siellä hänet
kuristettiin ja alastomana
villieläimille heitettiin,
mut
hän kerkis
kuristajaansa äänestää,
tuota puolihullua,
jolla on hauraat huomiset

olet pois...

ymmärrät kun tunnet,
muttet voi koskettaa, sillä
tunteesi on poissa,
et itke, et naura,
sillä olet pois

suret...

suret, sillä et voi
hyvällämielellä hymyillä,
kadut, muttet ymmärrä mitä,
mutta et voi
mitään enempää

kuoleva pappi...

kuoleva pappi ei itke,
sillä hänhän on sen tehnyt
virkatyönään,
tänään hän ei huomista näe,
mutta
hänestä paljon hyvää jää

unohtavat...

näin jouluna haluaisin
niin paljoa
muistaa,
mutta jään kaikesta pois,
sillä
minuthan kaikki unohtavat,
hyvinmielin ohittavat,
sillä olenhan paljon pois

varjosi...

kadun yksinäisin kulkija
ei silmiisi katso,
sillä hän on
varjosi

joulu...

joulu on yksinäiselle karua aikaa,
niin karua, ettei
varjokaan vietä sitä
hänen kanssaan,
vaan muistot,
jotka nekin ovat
kipeyttä

rasistinen kansa...

suomen alkuperäisväestö
ei asu ahvenanmaalla,
eikä heillä ole
ihmisoikeuksiakaan,
sillä
suomi ei tunnusta vielläkään
olevansa
rasistinen kansa

puolustusvoimat....

puolustusvoimissamme on
tietovuotaja,
mutta hän on niin suuri herra,
ettei
tuomiokaan häneen ylety

ikisyylä...

faaraot kuolivat itseensä,
hitler
mahdottomuuteensa,
mut
mussoliini oikein komiasti
hirttosilmukassa,
kun taas leninin vei kuppa ja napoleonin
ikisyylä

suo...

velkainen suo kukkii
suopursun kukkaa ja
karpalot punertuvat,
on tyyntä,
suo tuoksuu iäiseltä,
siksi siellä ei huomisen kauppiaita näy

varastettu huominen...

 varastettu huominen
tummentaa tulevaisuuden,
sillä eilinen kaipaa omaansa

selvyytyy...

elämä on pieniä
asioita,
niin pieniä,
että ihminenkin niistä
selvyytyy

natsit...

natsit olivat
ihmishirviöitä ja heillä on
paljon lapsenlapsia,
myös suomessa,
siksi aina kannattaa katsoa minnepäin
katsoo

kynttilän liekki...

kynttilän liekki ei paljon puhu,
vaan
liehuu  ja odottaa
tulijaansa,
sitä,
joka ymmärtää, jotakin
elämän liekistä,
sytyttäjäänsä, joka on hiljaisuuden
rakastama,
tunnelmanjumalan lämpöinen

sukupolvi...

ihminen voi elää toisinkin,
mutta siihen tarvitaan
muutama sukupolvi heitä
taluttamaan

jatkuva talouskasvu tuhoaa
elämän,
elämän, jossa ihminen elää
   mut
   muut jäävät
elämään, eivätkä ne tarvitse
jatkuvaa talouskavua, ei
kilpavarustelua ja vähiten
ydinvoimaa

kunnanjohtaja...

jos on liian mukavaa,
eikä viestimet
soi,
silloin on tosi kamalaa,
silloin on tuhomaan rakentelijat
saapuneet

kunnanjohtajalla on punakka naama,
normaalisti,
siis silloin, kun kuntalaiset elävät
ja vaivoistaan valittavat,
mut
nyt hän on kalvakka,
ei valituksen valitusta,
sillä
ihmiset ovat luovuttaneet

kylänraitti...

kävelen kylänraitilla,
huopatöppöset narskuvat ja nenänpäätä
pakkanen nipistää,
kuljen tuttua reittiä,
jokapäiväistä
lenkkiäni ja nostan peukkua luojallein,
että soi mulle
tähän mahdollisuuden,
sillä
toisinkin voisi olla

pohjantähti....

pohjantähti loistaa
kirkkaimmin
pakkassäässä,
siinä säässä,
jossa sinivalkoinen
suomenlippu liehuu,
siinä pohjan karussa maassa,
jossa
tähdetkin siniristilipulle hulmuavat

uneton tauti...

ennenvanhaan pelättiin hallanvaaraa,
tänään
maailmantalouden syöksykierrettä,
mut
samat niillä on vaikutukset
härmän häijyyn,
sillä nälkä
on
uneton tauti

kääpiöt...

moukarinheittäjät ja koripalloilijat
ovat
pitkiä ihmisiä,
pitempiä, kun
muurahaiset, mutta silti ovat
kääpiöitä niiden rinnalla

joulunaika...

joulunaika antaa tilaisuuden
istahtaa,
katsoa ja muistella
ja
hyvällämielellä aatella ja rakkautta
jaella,
se
antaa hetkenverran aikaa olla itsensä,
sekä
hetkenverran elää syvempään

ikihyviksi...

ihminen on
ihminen vasta kun
peiliinsä katsoo,
siellä hän itsensä ekakertaa tapaa
ja loppuiäkseen
lamaantuu,
mut
hullummat ikihyviksi ihastuvat

mokomat...

jouluna ihmiset hiipivät ja
juhannuksena tasajalkaa
hyppivät,
syövät ja juovat,
mokomat menijät,
ihminen taevitsee juhlapäiviä,
jotta jotain olisi

käpy...

ihminen on
käpy,
ikikuusen käpy,
ihan sen latvuksen vihoviimeinen,
ihminen
kylvää,
muttei satoaan hyvällä säällä korjaa,
siksi moni onnettomina horjuu

maakunta...

maakunta ottaa pienen ja vikisevän
kunnan kainaloonsa
ja
matkaa jatketaan,
vaikka kuntapien yhäkin
vikisee
   ennen oli läänit ja niissä
monta kuntaa,
sitten
lehmät myytiin,
pellot paketoitiin ja
liityttiin valinnanvapauteen,
mutta vapautta ei voi mihinkään käyttää,
sillä
sitä ei missään lie

joulu...

joulu on kauppiaan juhlaa,
sil niin hyvin kassakone surraa
ja
henkilökunta hymyillen
hikoilee,
niinhyvin,
joulumieli jolkuttaa
    ilman joulua
kauppias loppuaan odottelis,
vappua tahi muuta hiljaisen hiljaista

itikka....

itikkaa palelee talvipakkasessa,
siksi se
turvautuu ohimenevän turkkiin
ja siellä mukavasti lämmittelee,
itikka
ei kehtaa inistä,
eikä surista korvassa, eikä ainakaan
verta imiä,
sillä silloin turkkiin pukeutunut
matkamies hänet matkoihinsa
lätsäyttäis

putin ja nato...

putin palauttaa karjalan
takas,
mutta sillä on hintansa,
nato

vanha ihminen on hylkiö...

vanha ihminen on yhteiskunnalle
kallis,
niinkuin,
sairaat ja muutkin huolettavat,
sillä
yhteiskunta tarvitsee
vain terveitä ja ahkeria,
jumalattoman ahkeran vaivattomia

puolustusvoimat...

puolustusvoimissa on
petturi,
iso kavaltaja,
eikä hän ole helppoheikki,
vaan
kaksilla kasvoilla toimiva suurherra,
joka on valittu poliittisin perustein,
siksi hän niin jouhevasti isänmaata myy

tuotantoeläimet...

tavallinen ihminen maksaa
veroja,
koska on korvamerkitty,
samallatavoin, kun muutkin
tuotantoeläimet

sinitaivas...

sinitaivas on puhdas,
sillä ei ole syntisiä viivoja,
eikä siellä kierot mielet viheltele,
   sillä nämä ketaleet eivät sinne yllä,
sinitaivaalla tähdet loistavat, kuu unelmoi
ja
aurinko kaikkea lämmittää, sillä sinitaivaalla ei
ole syntisiä mieliä, eivätkä pirunpojat siel viheltele

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

lintulauta...

lintulaudalla
evästää
harmaapäätikka, se talipalloa
nakuttaa ja tippuvat muruset napsii
punatulkkun muori, jolla seuranaan tusinan verran
talitiaisia, joilla kevätlaulut jo heleästi soivat, vaikka on
joulunalus aikaa

harmaapäätikka on hätäinen evästäjä, sillä se on arkajalka eikä
tykkää alavista paikoista, sillä nytkin sitä vahtii varpuspöllö, joka
puhelinlangalla jaksaa vartoilla

jänis on yöllä vieraillut lintulaudan alusilla, on hieman omenapuutakin
maistanut,
se käy öisin tanssimassa täällä, tällä kertaa hällä ollut seuranaan kaupunkilais serkkunsa,
city-kani, jolla ovat elintavat jo niin kerrostalomaiset, että jänis näyttää sille miten
eletään luonnollisesti

ketunpoikanen....

ketunpoikanen raahaa
joulukuusta kotokoloonsa,
onhan jouluaatto,
valon ja rauhan juhlaa,
jota metsämieskin kunnioittaa,
hän koristelee sen itsetekemillään
himmeleillä ja luonnonkoristeilla

ketunpoikanen viettää joulun yksin,
vaikka hänellä oli iso suku,
monta veljeä ja siskoa,
isä ja äiti,
hän vain jäi

ketunpoikasen silmästä
tippuu kyynel,
sillä hän muistelee perhettään,
jotka ovat nyt
hienon rouvan turkissa

tuulihattutiainen...

tuulihattutiainen kurkistaa
kuusen taakse,
sillä sieltä pilkistää
aamuaurinko,
pilkistää ja tiaista hymyilyttää,
kuten aina, kun se pilkahduksen näkee,
sillä se on
auringonkukan tyttönen


puolustusvoimien rikkuri...

puolustusvoimissamme on
rikkuri,
tuo työvoimapolitiikan
loiseläjä,
joka
kaiken lahottaa,
hänhän elää isänmaan siivillä,
mutta
vieraanmaan etuja puolustelee

päättävät elimet...

oon pyrkinyt päättäviin
elimiin,
eivät kannustneet ja pois
pyyhkivät,
nyt
oon ja kattelen sekä aivastelen
ja niitä
murheen silmin katselen

natsi...

kokoomuksella on natsi menneisyys,
sekä
kommareilla
stalinin hirmuteot,
uskovaiset yhäkin pakanoita polttelevat
ja
vihreät heidän tuhkaansa
pihamailleen tasoittelevat,
mut
kekkonen oli kova jäpä,
niin kova, että pakkanenkin siirtyi tuonnemmaksi,
kun urkki
lauhtui

karpalo...

jos syöt karpalon päivässä,
sinä näet kuun ja tähdetkin,
jos nautit enemmän,
istut metrossa,
istut ja meettuut,
sillä et voi jäädä missään pois

kana....

kana kotkottaa ja
pyllistää herkkuja joista
tulee kolestroolia,
niitä voi laimentaa
luonnontuotteilla,
marjoilla makoisilla,
joita löytyy luonnonmetsistä
salokankaiden

joulupukki...

joulupukki on
viekas vekkuli,
semmoinen hyväntuulinen
veikkonen,
joka lupsakkaita puhuu ja
onnenlahjoja jakaa,
hällä on tuuhia parta ja
huopatöppöset, kun se
mökistä mökiin talsii

kunta...

kunta voi olla suurkaupunki,
tahi
kyläpahanen,
yhteistä kummallekkin on ihmiset,
ihmiset ja
kissanpojat,
sekä varhaisnuoret, sekä
ikäihmiset ja jonkinverran
pohjantähden varjo

tuhdimmin...

ihminen voi menettää paljon,
tienata
tuhdimminkin,
mutta jos itsestään eksyy,
silloin on vain
tyhjää ja kylmää

eduskunnan luotettavin...

eduskunnan luotettavin
ihminen
on venäläistynyt suomalainen,
hän, joka isänmaasta mukavia puhuu,
mutta kremlin muurille kumartaa,
kuusisen varpaita suutelee ja julmaa
stalinia yhäkin rakastaa

hartwall...

ei ihminen ole herrasmies,
sillä hän syö nälässään
vieraatkin,
rakastaa vain itseään ja
janoissaan
juo
ulomaalaisia oluita,
vaikka hartwallin tuotteet olisivat
maukkaimpia lahtelaisia

ystävä...

ystävä on lämmin,
hän on turvallinen, sekä
mukava ja hänelle on
helpottavaa
soittaa

heitä voi olla montakin,
muttei niin montaa,
ettei tapamisiin
ennättäis

kansanedustaja...

kansanedustaja hymyilee
kahdelle isännälle,
vieraalle ja omalleen,
sillä hän on juudas iskarios

hän äänet kansalta kerää,
vieraalta valtiolta mammonat mukavat,
hymyilee
ja
kansa palvoo

muinaismuisto...

muinaismuisto jäi jäljelle,
sen tekijät maatuivat
maan majoille,
sinne historian
kuviteluille
sivuille

suopursu...

suopursu ei vanhene,
se vain talven tullen unilleen uinahtaa
ja kevääntullen kulleronkukan kanssa
pystyyn
pyrähtävät
ja
tuoksujen kauneutta koko kesän
liehuttelevat

puolustusvoimien vakooja...

onko puolustusvoimissamme
töissä
vakooja, joka
on jokapaikan tuttu,
iso herra, mutta
lahjottu kelmi?


pihkaset kämmenet...

ameriikassa orjakin hyvin voi,
jos vain
työhönsä myötäytyy,
mut
venäjänmaassa kaikki ilmaista lie,
niin ilmaista, että varkaatkin hyvin voi,
suomi,
voi
miten on pihkaset kämmenensä nuo,
ne kertovat karunhallamaan
eläjästä, joka ei vieraan käsivarsille
koskaan taivukkaan ja salasanoina onnenmaan
on
vitunperkeleet,
joita ei muut taidakkaan

vasemmisto...

vasemmisto ratsastaa kurjan
selässä,
mutta ei tätä avita, kun valtaan
pääsee,
sillä tällöinhän se äänestäjänsä
kadottaa

sotilasliitot...

suomen täytyy pysyä
puolueettomana maana,
me emme saa liittyä mihinkään
sotilasliittoutumiin,
sillä
näin voimme paremmin

jos apua tarvitsemme,
sitä saamme,
puolelta
tahi toiselta

itsenäisyytemme jalusta on
puolueettomuus ja
puolustusvoimat, joiden kivijalkana
on
puolustustahto,
se tahto, jolla olemme sodat selvinneet ja
uudet torjuneet


viikon verran jouluun...

viikonverran jouluun,
sen verran,

katson eiliseen,
kurkotan huomiseen,
elän tätäpäivää,
mut
viikonverran jouluun

joulukuusi, se on ain
samanlainen,
hyvältä tuoksuva ja aina
tuvan nurkassa,
niin
nytkin,
vaikka on kulkenut

kuusisen hallitus...

kuusisen hallitus oli
luopioista virkattu,
se janosi verta,
viattomin suomalaisten verta,
joten
kiitos teille veteraanit, jotka hulluuden saitte
taipumaan ja itsenäisyytemme pysymään,
sankarihaudat
kertovat,
kumarran ja
vielläkin syvempään

vanha ihminen...

kun ihminen vanhaksi
vertyy,
hän viisaammaksi
vaihtuu,
josvaan on kunnolla
alustunut

haavanlehti...

ihminen onkuin
haavanlehti,
hetkenaikaa kahisee, sitten mullaksi
muuttuu,
eikä luontoäitee siitä suutu,
vaan talven yli kurkottaa

saulista presidentti...

saulista tulee uusi presidentti, mutta
paavo ensin häntä opastaa,
antaa neuvoja,
jotka hän
urkilta
peri

hyvästit...

ensin poistuvat kirkovallat,
sitten kunnatalot ja viimein
aisankellot soivat,
kun viimeinen kyläläinen
kunnalle hyvästit jätti

kirkko ymmärtää, että se elää
ihmisistä,
kolehdeista,
mutta kunta  vasta sitten hyvästit jättää,
kun yhtään kurjaa ei raitilla näy

mut kulkukissaa mikään ei heilauta,
sillä sille ain jonkin mökin ovi raollaan

joulun aika...

joulun aika on
läheisyyden hiljaisia hetkiä,
hetkiä,
joita ei vaahtosuussa huudeta,
sillä
joulunaika tahtoo vilpittömiä mieliä,
mieliä , jotka enemmän antavat, kun ottavat,
ne toinen toistaan lähelleen kutsuvat, sillä
niinhän vapahtajamme tahtoi, kun joulun meille soi


yksinkertainen juttu...

elämä ei ole yksinkertainen juttu,
se on monilla
jutuilla puhuteltu, sanoilla kerrottu ja
teroitettu,
elämä,
ei ole yksinkertainen juttu,
sillä se on
luottamustoimi,
semmoinen loimi, joka harvoille
lahjoitetaan

punatulkku...

punatulkku pihamaalla
tansahtaa,
sillä seuranaan emoäitinsä
kaunokainen,
siskonsa hyväntuulinen ja
velipoika riemukainen,
siin
jyvänen jos toinenkin
suihinsa nokittuu,
ilomieli harjaantuu,
sillä on joulunajan tunnelmaa,
jota paukkupakkanen koristaa,
sinitaivas suojelee

kuntaherra....

kuntaherra ajelee omalla kärryllään,
siksi hän ei
ymmärrä vaalikarjan valitusta
pitkistä matkoista, kun julkista
liikennettä ei oo,
kuntaherraa naurattaa
vaivaisukon valitukset,
häntä huvituttaa eläkeläiseukon
matkanteot,
mutta hänhän ajelee kunnan laskuun
autollaan,
kuntaherraa
ei nuorten matkanteko kiinnosta, ei heidän harrastuksensa,
eikä
mikään muu,
kuin
napansa

lauantai 16. joulukuuta 2017

ydinlaskeutuma...

ydinlaskeutuma ei ole hyvä juttu,
sillä
se vaikuttaa vuosisatoja,
isältä pojantyttärelle ja puolukasta
puolukkaan,
se tekee kauan odotetusta vauvasta
sairaan,
kuoleman sairaan

kalseaa...

kuljen tuttuja tapoja,
meen niitä,
kun en viitsi muihin
tutustua,
kuljen,
mutten minnekkään, sillä
muualla on kalseaa

tupenrapinat...

kuu kiertää maapalloa ja aurinko seuraa sitä,
vaikka
ihminen ei usko sitäkään
   ihmisen kannattaisi uskoa, sillä
körttiläiset ovat muuten vihoissaan
ja
siitä seuraa
tupakäräjillä
tupenrapinat

läävä....

ikuisuus ei kestä pitkään,
sillä se on hetki
ja
sillä on pyhävaatteet päällään,
läävässään,
sillä illalla tehdään
leipäjuustoa
kurrimaidosta

pohjoiskorea...

pohjoiskoreassa ei osata
hiihdellä,
sillä
siellä lasketaan
rakettien kantamaa

hullunpaholaiset....

monet pyrkivät täydellisyyteen,
joutilaat vaan puolitiehen,
mutta
hullunpaholaiset haluavat
enemmän,
haluavat elämän vierelleen,
toistenkin viereen, sillä silloin on
läheisempää

vieraan isän poika...

pienen kunnan hiljainen poika
rikastui maailmalla,
teki hartiavoimin töitä,
rukoili ja taas teki töitä,
muttei mennyt
ajanvietetaloihin ,
vaan teki töitä,
kunnes kuoli ja haudattiin vieraaseen
kuntaan, kun huomattiin, että
olikin vieraan isän poika

joulu...

joulu nukuttaa, vaikka tähti tuikkii,
nukuttaa, kun on
notkuvasta pöydästä itsensä
saattanut
ja kissakin rinnanpäällä leipoo,
vaikka on joulu

joulussa on tunnelmaa,
unelmia ja mukavan porsaan
takajalkaa

meen bitseriaan, tilaan hernekeittoa,
mutta karvakäsi ei myy,
ei oo

kunnanvaltuusto....

kunnanvaltuustossa istuu
hiljaiset äänet,
Äänilupausten kuiskaus tuntuu
syvältä,
Ääni on mennyt,
niin hiljaista on,
sillä
onhan nyt  valehtelijoiden nimipäivä

tilasi...

jos haluat tilasi suurentuvan,
avaa ovesi,
laita polut kuntoon ja anna
kulkijan tullamennä,
luo heille julkinen liikenne,
jotta pysyisivät oikealla tiellä,
tilasi tiellä

osoite...

jokainen ihminen

on
sinä, elämä,
vain
osoite erottaa

jokainen on kotoisin
jostakin,
asuu jossakin,
mutta olemme kaikki sukulaisia,
vaikka

asumme jossakin


helvetinpoika....

olen helvetinpoika,
paskanurjake,
jota elämä väistää,
mut
siltikkin iltapäiväaurinko on
mun
kaveri

kerään karpaloita,
sillä ne ovat marjoista yksinäisempiä,
kuten minäkin

lahjapaperiton...

jokainen päivä on
lahjapaperiton
onni,
sillä sitä ei ole paketoitu,
eikä sillä ole
herrojensukuja,
sillä on vain luontoäiteen
siunaus

hymysuinkin...

kaikkia murheita ei kannata
kantaa
päällänsä,
on helpompaa mennä
hymyhuulissa,
vaikkei se jälkiään kanna,

mutta kuitenkin on
vaivattomin tarpoa
hymysuin eespäin

perjantai 15. joulukuuta 2017

viikko jouluun...

pihamaalla metrin verran lunta,
punatulkku ja musta kissa,
jänikset piirileikkissään kissalle
huiskuttelevat,
kurrenpojat petäjää kiertävät,
varpuspöllö lintulautaa tarkkailee ja
aamuaurinko pilkistelee,
onhan viikko jouluun

matkamies...

väsynyt matkamies on
kotonaan,
väsynyt, mutta helpottunut,
sillä
oma koto on matkamiehen pää,
vaikka elämä reissuilla olis yhtä juhlaa,
niin ain
kotomökin ikkunasta pilkistävä
valontuikkunen kaiken
voittaa

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

ilveksenpoika...

syvässä lumessa on hankalaa mennä,
sen ilveksenpoikakin tietää ja siksipä
se keskellä rajavaaran raittia tallustaa

ihmiset nukkuvat, mutta heidän jouluvalonsa luovat
tunnelmaa, onhan joulunalusviikko ja on
pimeääkin pimeämpää, jota viellä pakkanen verhoaa

ilveksenpoika palaa retkiltään kotopesäänsä,
siellä on kotosen lämmintä ja hän
laittaa yövaatteet päälle ja vetäytyy
unimaille makoisille

tuleva tasavallan presidenttikin on syntynyt rajavaarassa....

kun susi katsoo sinua
silmästä
silmään,
karhu kättelee sinut postilaatikolla
ja
tikanketale koputtaa päälakkees,
oot
tullunna
luontoäiteen kotohon,
iloiseen itäsuomeen,
rajavaaran kyläseen,
josta on kotoisin myös
tasavallan uusi presidentti

herranenkelit...

jos haluat turhasta pois,
muuta iloiseen rajavaaraan,
sillä
täällä ei paljon kadunkulmia oo,
ei pikaruokaloita,
eikä
ruuhkaisia busseja,
sillä täällä elää elämä,
joka sallii sinunkin
itsestäs jotain virkkoa,
eikä pistä pahakseen, jos vaikka nukut
rokuliin,
tahi käyt
huvimennen pilkillä,
tahi vaaan pulahtamassa lammessa,
jossa herranenkelitkin uivat

rajavaara...

saavuin rajavaaraan,
itäsuomen luonnollisempaan,
täällä luonto on omillaan,
kaikki käyvät ajallaan,
sillä
olemmehan luontoäiteen
synnyinkodissa,
iloisen itäsuomen
rajavaarassa, jossa villieläimillä on
pekkaspäivät ja kesälomatkin,
heillä on paikallisten kanssa
hyvä
elinehtosopimus

luottamuksen kynnys...

elämässä on monia kynnyksiä,
useimmat ihan vaan
ovien vuoksi,
mutta jotkut ovat
sellaisia,
ettei niitä kannattaisi
ylittää,
yksi sellainen on
luottamuksen kynnys,
sen kynnyksen jälkeen olet menettänyt
enemmän

hullun huuhtoma...

uusavuton o:n hän
joka mielensä jättää ja
antautuu hullun huuhtomaksi,
semmoiseksi markkinalinnuksi, jotka
ilmaisia ämpäreitä jonottelevat ja kinkunpalaa
jäystävät

vouti jälittää...

kaupunki ei nuku
samallatavoin, kun
kirkonkylän pienin kylä,
jossa asuu
pitkäaikaset ihmiset,
sillä kaupungissa nukkuvat
semmoiset entiset kirkonkyläläiset,
joita
vouti jälittää

höplästä....

ihminen opetteli lukemaan ja
laskemaan,
jottei
häntä huiputettais,
mutta toisin kävi,
viisasta vedetään nyt urakalla
höplästä,
toisin oli ennen, kun ei osannut mitään,
silloin piti kaikki tarkkaan
tutkia

uni...

yöllä on uneliaallakin
ruuhkaa,
sillä kaikki
unet pitäis silloin
katsoa,
uniteatterissa makoisessa

menohalut...

ihmisillä on menohaluja
iltapäiväruuhkassa,
aamusella ovat
vetämättömässä kunnossa
   ilta ja koti
saavat  halut kiiremmilleen,
niin halukkaiksi, että läpi seinienkin on
päästävä

maalaispoika...

kiertelin katuja kylmiä,
istuin puistojen penkeillä,
jotka eivät tuntuneet miltään,
olivat kilpailutettuja kiinalaisia,
joissa tuntui yhäkin orjan tuoksu,
mun tuli niin ikävä kotopuolen kantoja,
joissa tuoksui reilun ihmisen pihkainen hymy

sutjakka...

ihminen voi olla
lyhyt,
tahi paksu,
voi myös pitkä ja
sutjakka,
sillä ihmisiä on monen mallisia

kevät...

kevät saa mielen muikeaksi
ja ryhdin suoraksi,
se nostattaa apeankin mielen
kevätaurinkoa kohden,
sinnepäin missä hanget hohtavat
   kevät on luomakunnan syntymäaikaa,
sit
pajunkissojen taikaa,
jossa puroset solisevat ja hanget
kesäntieltä sulavat

kylpeä...

ihankuin olisi elämä,
kun aurinko niin heleästi
pakkasen läpi lämpimästi loistaa,
tuntuu mukavalta paistatella kylpevän
auringon kanssa,
kylpeä ja elää

tiistai 12. joulukuuta 2017

ketunpoika...

ketunpoikaa viluttaa,
sillä sen äitee joutui
hienon naisen turkkiin,
ketunpoikaa itkettää ja
viluttaa,
eikä sille elämä maistu,
kun se
äiteetään muistelee

elämällä on hitansa...

elämällä
on hintansa,
osalta se jää maksamatta,
toiset toisten matkassa kulkevat,
jotkut ihan velaksi vaan

kananpoika...

aamu aukeaa kananpojallekkin,
joka yön orrellaan
kaakatti,
nyt se heltta punasena
pihapiiriä rientää,
sillä päivänvalo siintää

selittelevä...

selittelevä ihminen
ei ole tehnyt mitään,
tai
tehnyt kaikki pahat

lumimyrsky....

lumimyrsky sekoitti
nykyihmisen elämän,
se ihmetytti monta kulkijaa,
jotka nilkkasukissa ja tennareissa
katuja talloivat,
siinä persvako monella vilahti, kun
kuperkeikkaa liukkailla kaduilla taiteilivat

kahdet kasvot...

synnyt ja kuolet kasvoillasi,
mutta elää
voit kasillakin kasvoilla,
voit pelailla
tupla korteilla ja ajella kaksilla
rattailla,
mutta arvokkaampaa on tulla ja mennä
omilla kasvoilla

markkinatalous...

markkinatalous on vapauttavaa,
se hinnat säätelee,
se katukuvaa
muotoilee
    sillä on vapauden kasvot,
joka ei tunteile, vaan tuo kotiin kirjeen,
jossa
lukee,
että olet irtisanottu
tuotannollisista ja taloudellisistä syistä
   jäisin tyhjänpäälle ellen olisi
ollut ammattiliitossa,
sekään ei työtä korvaa, mutta takaa
perusedellytykset jatkaa, vaikka itkettää



varasto...

ihminen kyllästyy
helposti,
mutta, kun siitä tokenee hän
lisää
itseensä ahtaa,
sillä ihminen on
varasto

afriikka...

afriikka on kaunis manner,
mutta sotaisa,
vaikka kaikkea on,
    liikaakin

johtuuko eripuraisuus
demokratian puutteesta,
vapaudesta vai luonnonrikkauksista,
jotka montaa ahnetta mieltä himottavat

afriikka on ihmisen alkukoti,
mutta silloin ei muuta maata ollut 
näkyvissäkään
    kun horisontista alkoi uutta mannerta
vihertää,
sinnepäin ihmiset vaelsivat,
jopa tänne pohjolan sinivalkoisille
lumihangille, jossa ovat luoneet
ihmisen paratiisin

lama...

lama on
hiljaista aikaa,
silloin syödään perusruokia,
hitusen niitäkin,
iloitaan olemattomista ja suurennellaan
mahottomasti,
silloin
laihdutaan,
jalkapatikassa kuljetaan ja
ihmisten kasvoilla loistaa
kevään riemu

elävä ihminen...

elävä ihminen menee
ja
ain taivaltaa,
paikallaankin ahertaa,
nukkuu tahi muita miettii,
hän sureksii ja hymyilee,
suuria miettii ja tavallisia pohtii,
rakastaa,
kun siltä tuntuu,
myös
poispäin kävelee ja
aamuaurinkoa ihailee ja
illasta sen kanssa haaveilee

kun ei nukuta...

kun ei nukuta,
silloin
valvottaa ja se tietää
unisia silmiä aamusta pitäen,
    uniriepu,
ilman sitä ei elämä jaksais
     hyvin pyyhkii

itsetunto...

hyvä itsetunto ei tule
itsestään,
sillä se kehittyy
henkisillä ahertamisilla,
jotka luovat tekemisen meininkiä,
joka säteilee ympäriinsä,
    hyvä itsetunto syntyy pettymyksistä,
virheistä ja uudestaan aloittamisista,
eikä se romutu, vaikka
välillä polvilleen notkahtais

verkkokauppa...

ihminen etääntyy ain
kauemmaksi kotoaan,
luonnosta,
ihminen kadottaa tuntuman
itsensä syvimpään.
luontoon

ihminen on tullut ahneeksi
ja
laiskaksi
ja
etenkin
uusavuttomaksi

ihminen ei pärjää ilman
pikaruokia,
hän ei jaksa ympärikorttelia
kävellä,
ihminen ei nuole haavojaan,
vaan nuolettaa ne verkkokaupassa

koira ymmärtää...

koira ymmärtää,
se taitaa tunteiden tilat,
se haistaa mielialojen salat,
se on luontaisesti tunteiden tulkki

hiljaisuus...

hiljaisuus on kuuluvaa,
siinä kuulet itseäsi,
se antaa tilaa,
eikä sitä tarvitse sulkea,
vaan siihen riittää,
kun oot

kaivelet...

kaivelet menneitä, kun et
huomista avaa,
kaivelet syntisemmätkin
jokapäiväisyydet, jotka on
pois eletty,
mut
niissä yhä elät,
etkä
huomiseen kurkota

omanaan...

ihminen on ihan turhaan
joku muu,
kun hänen olisi vaivattomampaa
olla
omanaan,
katsella ympäristöään ja ihmetellä
itseään,
on paljon helpompaa olla itselleen tuttu, kuin
hyvänpäivän
tuttun tuttu

kokeile...

elämässä pitää ilota ja kirota,
noitua ja älyttömyyksiä miettiä,
elämä on mahdollisuus
myös
pikajuoksuun ja yöllisiin juttuhin,
jos elät,
kokeile

ymmärtäisit...

jos kaiken ymmärtäisit,
et
muita kaipaisikaan,
et,
sillä sinähän yksin kaikessa,
mutta kelle hymyilisit,
kelle joulukortin kirjoittaisit,
jos
kaiken ymmärtäisit

vallankahvassa...

pelkäät ulkomaalaista,
pelkäät kaikenlaista,
mutta miksi ihmeessä
istut vallankahvassa?

oletko luutunut asenteisiisi,
oletko nurkkasokeutunut?
ken
näitä sulta kysyisikään,
sillä
valtasi on periytynyt...

kuunteleminen,,

kuunteleminen on jalo taito, sillä sen avulla  avautuvat sanomattomatkin