Heleästi vanhus nauraa,
vaivaloisesti liikkuu,
mut kävelykin
hymyn saattelemaa.
Hän sodan kauhut kokenut,
haavoittunut
kaikesta siitä hulluudesta,
mut
pienimmät vammat luodit lävitstivät,
sieluun tuli arpi
arpeutumaton,
Sota,
ihmismielen
vajavaisuus,
se geeneissämme
tahran ikävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti