verhojen raosta,
huomenet silmilleni suo,
kahvinkeitinkin heräilee,
porisee aamun tuoksut.
Pesen kasvoni,
saan silmäni auki,
mummoni peruja,
hänet aamuista muistan.
Santokset hellalla keitti,
lehmille suurukset kuuumensi,
aamukahvit nisuineen pirttipöytää
notkisti,
minä muusasin pullan kahviini,
ai,
parempaa en muistakkaan.
Joskus menin lypsylle,
Mansikin ja Hertan.
Mummo jakkaralleen istuitui,
ämpäri täyttyi yö-maidosta.
Pitelin lehmän häntää,
hätistelin kärpäsiä,
näitä muistelen,
silloinkin oli kesäaamu,
minä viiskyt vuotta taaksepäin,
mut nenäni on yhä samanlainen,
pottunenä,
kuten mummo sen nimitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti