Nyrkki Kyllikki!

Kävelin hautausmaalla.
Hiljaista.
Olin itsekkin.
Hautausmaa on kätkenyt ensimmäisen
omaisuutensa viimevuosisadan ensimmäisenä
maanantaina.
Petäjä on hänen vieressään,
hyvin voivana,
hautausmaalla on männyn lapsia,
monia männyn taimia, ne toivottivat
minut tervetulleeksi, sitten
kun kerkiän.
Minusta tuntui, kuin hautakivet liikkuivat, aivan, kun
vainaja pyytelisi minua
viereensä.
Katsoin kiveä,
naisen nimi.
En pysähtynyt, vaikka
naista kaipasinkin.
Otin jalat alleni,
menin kotiini,
menin peittoni suojiin,
Nyrkki Kyllikin
hoitoon, uniin
uliseviin.