perjantai 13. helmikuuta 2015

harmaapäätikka....

Näin unta,
muistan selvästi.
Ratsastelin mirrini kanssa
hirvenselässä,
kuljimme Tarusjärjen aarniometsät pitkin ja poikin.
Suot ja hetteiköt
metsän monisarvinen
kuletti tasasen joustavasti.
Mirrini istui olkapäilläni,
näin meillä oli pimeän näkökykyäkin,
minä pitelin olutlaatikkoa sylissäni,
litkuttelin olusta
pitkin suomättäiden.
Hirvi,
minä ja mirri,
Tarusjärven
takamailla,
harmaatikan kotipaikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

silloin on hyvä,,,

sillon on hyvä jos ihminen ei tarvitse yhtäkään virastoa, yhtäkään lupalappua, koska  sillohin ihminen on luonnollisimmillaan, semmoisena yr...