Karvilan kylä,
Enonkosken sivukuppeessa,
hetkosen päässä
Olavinlinnan,
minun mummoni ja pappani koto,
äitini armaan
synnyin kehto,
,minun mieli lehto.
Karvilaan lapsuuteni
majoittuu,
tunsin urhot ja muut mansikit,
eläimet mummon ja papan.
Urho, tuo komia Suomenhevonen,
työhevonen vailla vertaa, pikkupojan
uskottu.
Hän selässään näytti maailmaa,
kuljetti minut pidemmälle, kun
ravimme ylsikään.
Mummoni mukaansa seuroihin kuljetti,
siellä sanoja veisattiin,
minua paijattiin,
tunsin ihmisten hyvyyden.
Pappani, vanttera savolainen,
lempeä ukko näytti elämän mallia.
Hältä kaikki taittui,
sanat reen jalaksiin,
hällä mieli korkea, ranteetkin ropsin
vahvuiset.
Näitä, kun muistelen,
hyvä mieli maistuu,
ihan kun yhä eläisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti