Varikseni lauloi...

Varikseni lauloi koko päivän
Tapani kansaa,
Sanoi, että on parempi,
Kuin danny.
 

Sanoja vailla....

Sanoja vailla oleva hetki,
Katseemme kohtaavat,
Sydämmet takovat.

Jos joskus eroamme,
Olemme sanoja vailla.

Hetki...

Syksyn ruska on verhoillut pihamaat,
Keittiön tuoksut ja kynttilän valkeat.
On vuoden
Romanttisin hetki.

iloinen kettu...

iloinen kettu jolkuttelee
nyystölän pellolla,
mansikkapellolla.
  sieltä täältä reposeni löytää mansikan,
myöhäiskypsän tai poimijalta piiloon mennyt,
mut
nyt
ketun suussa sulaa.
  kettuni on syntymäiloinen,
varikseni kasvatti sen itselleen huviksi.
lintusein on vanhapiika, joten omia lapsia ei hällä ollut.
varikseni naurattali ketulle, varasteli kaiken irti olevan
ja kantoi ketulle.
  ensimmäinen esine, jonka kettu sai oli
röhkivä porsas,
semmoinen koiran lelu.
sitä kun tönäsi, alkoi lelu porsastelemaan ja tästä
kettusein oppi ilomielensä.
  viimein kettu kavoi ja rupesi halailemaan liikaa
varistani, meinas syödä poskeensa, joten lintusein
potkas retaleen pellolle,
josta minä sen tyynyllein hain.

tyhjennetty..

suru huulillasi hymyilee,
itket,
mutta silmäsi kuivat,
sydämmesi tunteettomasti lyö,
sinut on tyhjennetty.

kuljet aikasi,
annat itsellesi aikaa, katsot ja
katsot

aika  on ystäväsi,
sillä ei ole epäitsekkäitä tavoitteita,
se tahtoo vain
hymyn huulillesi palaavan.

lakastuu...

kohtalo on ihmisen elinympäristöä,
melkein samoin, kuin
kukkaselle kukkapenkki.

toinen saa parempaa hoitoa, kuin toinen,
joku huoletta jää.

ihminen voi osittain ohjata kohtaloaan,
mutta kukkanen
lakastuen taipuu.

yksi päivä...

eihän elämä ole yhdestä päivästä kiinni,
ainoastaan lopullisesta,
mutta
sekin ajallaan

kaikkivoipainen...

ihminen, joka kaikkivoivaksi itsensä
tuntee,
hän ei itseään näe,
sillä suurin on sydän,
joka itselleen kumartaa.

pelko...

pelko ihmisen elossa
pitää.
ennen villipedot tunteitamme
hillitsevät,
nyt
ydinkärjet.
  

jos yksin oisin...

jos yksin oisin,
en tuulta huomais.
  nyt katson liikkuvia pilviä,
taipuvia puitten latvuksia,
tunnen poskillain tuulen.
  jos yksin oisin,
se kammottavinta ois.

vastatuuli...

vastatuuli ei minua kumartele,
huokaan syvään,
mut jatkan kulkuain,
tuulen alkupäässä on kotoni,
sille kumarran

ikihonka...

syysmyrsky nostattaa kaulukset pystyyn,
lehtipuut tanssivat,
mut
ikihonka vankkana seisoo,
sehän nähnyt on jos monenlaistakin.
  luonto on hiljaa,
se tuntee myrskyn voiman,
joten se vain itseään myrskyn edessä
taivuttelee,
muttei tuo
itseriittoinen honka.

syyspimeä...

jokainen päivä on lahja,
pehmyt tai kova paketti.
   jokainen hetki on kynttilän valo,
lämmin ja valoisa,
vaikka ikkunasta vilkuttaa syyspimeä.

Takametsien viisaat...

Kaikki viisaat eivät osaa laskea,
He vain luulevat niin.
Pitävät tyhmänä duunaria, kun tämä
Kehtaa pyytää lisää liksaa.
  Muutamat viisaat kyllä ymmärtävät,
Palkansaajien ahdingon,
Sillä heillä ei ole kasvavia
Takametsiä,
Vaan ovat joutuneet näkemään
Palkansaajan ahdingon.

Viisasko?

Ken viisaaksi itsensä lukee,
Mihin hän muut jakaa,
Kertokoot tai vähentäkööt,
Mut
Eihän hän sentään koko
Ihmiskuntaa pysty
Tulostamaan.

muina miehinä...

toiset päivät ovat pidempiä, kuin ne
päivät, jotka hymyssä suin.
  ain, ei päivä kuitenkaan naureskellen
suju,
silloin kannattaa olla
muina miehinä

tilasi...

elämääsi enempää ei ole,
vaikka kuinka kurkottelisit,
kaikki muu on
sinulle tyhjää.
  sinun täytyy nykyisyytesi hyvin
pedata,
tehdä itsellesi mukavaksi,
elämäsi on tilasi.

tekemiset...

tärkeintä on tietää omat
tekemisensä,
antaa muitten hoitaa
omansa.

odottelut...

unelmat elävät arjessa,
toivovat kanssasi  ja
huomisen odottelussa.

satamat...

kaikki laivat eivät koskaan
satamaan saavu,
toivon, etten sellaisessa
seilaa.

unelmat...

unelmat voivat toteutua,
jos olet
niitä saattamassa.

logo....

hymyilet, kun saavumme,
teet niin aina,
joten ei síitä  sen kummempaa.
  olet työpaikan
hyvämieli,
pyyteetön jäsen
   sinä,
ain hymyilevä
logomme.

kävelen poispäin....

kävelen puistomme ohi,
kuulen laulua,
kaukaa,
kuuntelen ja muistelen,

  vaahterat luovuttavat lehtensä,

sinäkin silloin,
kävelen poispäin.

lämpimät katseet...

aurinko näyttäytyy ensin
luontoäiteen kotopaikoilla ja ihan ensimmäiseksi
padasjoella, sillä sehän on päijänteen
helmi ja helmet tarvitsevat lämpimiä katseita.

ystävyys...

ystävyys todetaan kokemusten kautta,
kurjuuden kokeminen
ystävyyden sitoo,
se takoo sydämmet
elinikäiseen luottamukseen

Kironmellakat...

Monet elävät huviksein,
Toiset tosissaan,
Osa
Muuten vaan.
Minä elän kaikilla eväillä ja
Lisukkeilla,
Välillä yskin,
Mut on hymykin herkässä,
Itkeäkin taidan ja kironmellakat
Ihan luonnostaan.

Lumienkelimme...

Ruusut eivät pakkashangessa kuki,
Mut
Lumienkelimme pitävät hauskaa,
Katseensa sinitaivaalle siintävät,
Pakkassäässä lumivalkoisessa.
  

Syys hämärää...

Syys tuo läheisemmät asiat
Viereen,
Kodin lämpö,
Juttu seuraa illan ratoksi,
Lukemattomat kirjat aukaisevat
Sivujaan,
Monelle elämän muutokset
Syys hämärissä valkenevat.

katseesi...

katseesi kertoo itsestäsi,
silmiin katsovat kasvot
herättävät luottamusta,
niitä katsoisi ikuisesti.

muistelot...

ihmisen täytyisi elinaikanaan
kerätä läheisiä,
myöhemmin jää
muistelot muistelematta

kahelipäät...

suurissa yhteiskunnissa elää
hurjapäitä,
päitä, joita ei järki pakota.
siksi on hyvä,
että siellä on vahva hallinto, jottei nämä
kahelipäät leviäisi
rajojensa
taa.

kuuntelevat...

ihminen, joka katsoo
itseään kauemmaksi,
näkee myös itsensä,
siksi hänellä on ymmärtäväinen mieli ja
kauniit silmät,
puheleva suu, jota kaikki
kuuntelevat.

helsinki...

helsinki on väärässä paikassa,
sen täytyisi olla kaikkialla
suomessa,
jokaisessa maakunnassa,
sieltä mistä se nyt
on
täyttynyt.

muurahainen....

muurahainen käy talven viettoon.
koko pitkän kesän se kortta kekoon
kantoi,
ei valitellut,
ei sairaspäiviä viettänyt, eikä
juhlista juhliin rientänyt.
  ihminen kävelee keon ohitse,
ihminen, joka ei kekoonsa korttakaan
kantanut.

kylän ainoa kauppa...

kylän ainoan kaupan pihassa
on koko kylä,
paitsi ihmiset, jotka ovat
vuodeosastoilla ja kuusi vainajan
läheistä,
jotka saattavat tätä viimeiselle
matkalleen.

kaupan ikkunoissa ei ole
tarjouksia,
on vain tarvittavaa.

yhteiskunta lannisti tämän kylän,
ihmiset asutuskeskuksiin majoitti,
jäljelle jäivät ihmiset, joilla on
viellä perunamaa.

hyvin pahaa

hyvin pahaa ei olekkaan,
on vain murheen kasvoja,
heikkoja mieliä,
jotka kaipaavat ystävää ja
mukana kulkijaa.

92 ikäinen...

jalkasi tahtoo vesilammikkoon,
läts ja kasvosi
hymyilevät,
olet jälleen se
lettipäinen ekaluokkalainen,
se onnen hymyilevä
lapsukainen.

rullaattorisi tukee matkaasi,
mutta nyt se kulkee
vaivattomasti,
samoin, kun kelan raskas ovi
aukeaa heilahtamalla etkä tunne olevasi
yhdeksänkymmenen kahden ikäinen.

nenänpäässä...

ihmisen elämä on sadepisaroita,
nenänpäähän tippuvia
pisaroita,
syysmyrskyjä ja päivän paisteita,
suvituulten hyväilyjä ja
tippuvia
sadepisaroita nenänpäässä.

aikansa kokoinen...

ihmisen elämä on matka,
mutkikkaampi,
kuin,
monen luoman luoman,
mut on kerran vain.
 
  

nälättään syö...

ihminen on rauhattomampi,
kuin villieläin,
eläin tahtoo vain nälkänsä pois,
ihminen nälättään syö.

punnitut puheet...

sanotuilla sanoilla on
merkitystä,
vaikkeivät olisi
punnittua puhetta.

sanaton on
tyhjän huone,
jossa ei voi siivotakkaan.

supikettu...

ihmisellä on asiat
puolta paremmin,
kun
ketulla,
supiketulla.

Kukat...

Kaunis on alkukesän lumpeenkukka,
Sulolempeä kulleron keltainen,
Mut raikkahin on talvituiskujen
Kuurankukka.

Uus mahdollisuus....

Välillä ramasee,
Toisinaan enemmänkin,
Joskus jopa uuvuksiin vie,
Mut
Se ei ole  loputon
Taakka,
Sillä
Ain on huominen uus ja siin
mahdollisuus.

Päivä mailleen laskeutuu...

Päivä mailleen laskeutuu,
Sinne horisontin taa, jonne ei
Varjokaan taida,
Sill
Aurinko yöpuulleen vetäytyi,
Kuten lintuset päivän maan,
Heilläkin uni siipien suojaan vaipui.

Onnen jyvänen...

Riensit elämääsi hakemaan,
Joka nurkan kolusit,
Niemet ja kauemmatkin,
Mut uuvuit vain,
Kauaksi tyhjien rinteiden taa ajauduit,
Kunnes,
Annoit itsellesi aikaa,
Kuuntelit sydäntäsi,
Sieltä löysit onnesi
Jyväsen.

Aamut....

Kaikki päivät aamusta alkavat
Kesäpäivät pidempiä,
Illat silloin hieman  ajastaan luopuvat,
Mut aamut ain sarastavat,
Mielen päivään
Valjastavat.

kotimatka...

ihmisellä on matkoja,
semmoisiakin, joita ei toiste kulje,
mutta kotimatkaa moni jatkaisi ain.

kulleronkukka....

elät, kuten sinut käskettiin,
kuolit, kun kutsuttiin,
mutta
ensin synnyit ja
hymyilit,
   parkusit, mutta itekseis hymyilit,
olethan kulleron
kukkanen.

uuvuit elämästä...

uuvuit elämästä,
näit kurjuuden, kosketit sitä
sydämmelläis,
annoit sille kaikkesi,
mut
sinulle jäi vain
uupunut sisin,
jolle ei elämästä korjaajaa
löytynyt.

elämää etsin...

elämää etsin,
kiersin ja kolhujain parsin,
mutta aina olin vaillinen,
kunnes
sinä katsoit sisääni ,
hymyilit ja veit itseesi.

surusilmät...

surusilmät sinikielomaisesti hymyilevät,
niissä on toivoa,
rakkauden ikuista
kaihoa,
sitä,
josta elämä hymyilee.

keskustapuolue...

keskustapuoluetta vainoaa
kieron leima,
se leima,
joka tuhoaa
isänmaan.
   mut viel on toivoa,
jos vain sipilä itseensä ojentais,
pois
pirun liehittelyistä luopuis,
siin sitten pyhä henki vapautuis.

maanviljelijä...

elämäsi viisitoista päivää,
päivän yli kaksiviikkoa,
se on tiliväli,
tuntipalkkasella,
jolla tili ain
pakkasella.

maanviljelijä kuoppaa siemenet,
orja ne nostaa,
kauppias jakelee,
mut
viimein
sormi suussa
orja ja viljelijä,
välistäviettelijät kaiken hamus.

varjoisat...

elämässä on varjoisia hetkiä,
hetkiä,
joilla on huomisen
hymyilevät
kasvot
   ihminen kasvaa,
koko ajan,
milloinkaan ei kuitenkaan valmistu.
   on vain hetket, ihmisen ajat, ohimenevät,
joista muistokin pian
haihtuu

unelma...

unelmat syntyvät
unettomista öistä,
hetkistä,
joita et voi kokea,
unelma on hymyilevä ovi huomiseen.

viaton...

olin ensin viaton,
sitten kehityin ympäristöstä,
kiertelin sopivimpia hetkiä,
mut
kaikkialla näin vain ahneutta ja
kaluttuja luita,
vaihdoin vaatteita, mutten itsestäni päässyt,
vaikka olinkin alkuun
viaton.

astelet...

astelet katuvalojen saattelemana,
näyteikkunat seuraavat kulkuasi,
mutta ovet ovat suljetut,
onhan jo puoliyö.

palaat sieltä ja täältä,
kävelet läpi elämääsi,
katsot seuraajaa,
elämääsi.

jääkiekkomaila...

jääkiekkomailalla et elämäsi maalia
tee,
sen lauot
itselläs,
jokahetkisillä
teoillas

sata vuotta....

sata vuotta on pitkä aika,
alussa on ihan toisen näköistä,
kun lopussa,
mutta sen vain harva
toteaa.
   hetkisetkin ovat erilaisia,
ne todetaan,
muttei
huomata

hyvä päivä..

elämä ei ole uskovaisen hullun
aikaa,
hyvä päivä täyttyy
omasta ajastaan.

kauan...

kauan on aikaa entisestä,
paljon huomisesta,
mutta
tänäänkin sinut
huomaan

nuoruus ja lapsuus...

nuoruus ja lapsuus ovat ennen
vanhuutta,
sitä aikaa, jolloin vain aikaa
vietetään

viikossa on kolme päivää...

viikossa on kolme päivää ja
neljä yötä,
kun yhteen
ynnätään.
kolmessa päivässä viikko tehdään
viikonlopuiksi pyhitetään

äänet...

ilman ääniä ei olisi elämää,
ei lintujen laulua, eikä
auton ääniä.
elämä on tuskaista puuhaa,
miellyttäviä tapaamisia sekä
pajukissojen aikaa.
   ilman ääniä ei olisi
kuutamoisia pakkasöitä  ja
juhannustansseja,
äänetön elämä olisi kuollut.

herra...

kaikki herroiksi elelevät,
ken ne työt sitten tekevät,
sil
työtönkin  on herra,
herran kukkarossa.

tänään...

tänäänkin haluan olla itseni.
tuntea ja kokeilla,
hymyillä ja itkeä,
tänäänkin.

ratakatu....

ratakatu,
kylmämieli tulee viereeni,
haisee venäläiseltä,
onkin.
kävelemme yhtä jalkaa,
oomme armeijan käyneitä molemmat,
hän moskovan aikaa,
minä hämRjp:n.
  emme tunne toisiamme, mutta hän minut,
tunnen käteni puutuvan,
minut pistettiin.
tästä hetkestä kuluu noin tunti, kun olen
heidän käsissään,
mutta
yllättyvät, sillä olemme harjoitelleet,
useasti....

vainomielipuolet...

vainomielipuolet kävelevät arjessamme,
nuo mitään sanomattomat ohittavat
vanhukset,
raiskaavat nuoremmat,
heille ei ole yhteiskunnassa
eturivin paikkaa,
vaikka istuvatkin jo
niillä.

itsesi pituinen...

elämä on itsesi pituinen,
olette yhteen sopiviakin,
kilot ja muut painot,
niillähän vain elämän venettä vakautetaan.
 

kavaltaneet...

hankkiudut tärkeiden seuraan,
vetovoimasi ei yksin yllä,
mutta riittävätkö tärkeidenkään,
jotka kaiken kavaltaneet

valoon saakka...

minun ei tarvitse mitään miettiä,
enhän mitään tee,
ei huvita, enkä taivu edes
unelmoimaan,
joka on jonninjoutavaa.
  päiväni täyttyvät itsestään,
illalla suljen pussin suun ja
yötä vietän valoon saakka.

lähdit...

kerroit, ettet minua enää tarvitse,
lähdit hymyillen.

olen yksin,
minussa ei enää mitään,
siltä tuntuu.

yritän unohtaaa ja se onnistuukin hyvin,
olihan hän vain
ottaja

äkäisellä päällä...

varikseni on äkäisellä päällä,
samoilla silmillä toista vuorokautta.
paikkakunnalle on tullut mamuja,
valkoposkihanhia,
seitsemän tyyppiä ja pentuja kuus kertaa enemmän.
  varista harmittaa, kun nämä vieraat syövät tienoon tyhjäksi,
paskovat enemmän, kun kotimaiset hanhet, joiden kanssa se on jonkinmoisissa
väleissä,
tosin ärähteleehän se niillekkin.
  lintusein kiroilee ääneen ja huutelee hävyttömyyksiä,
nostaa jalkaa, jossa kimmaltelee löydetty kihlasprmus timantein.
mutta nämä vierastulijat eivät ole moksiskaan ja sekös saa variksen sapen kiehumaan
 

luonnon lapsi...

ihminen on pieni,
pienempi, kuin luonnon lapsi,
tällähän luontoäiteen syntymän ihanuudet.
ihminen sopiii tehtyihin vaatteisiin,
voipi käydä kaljallakin,
mut
silti pienempi, kuin luonnon lapsi.

elät...

elät vaikka olet
työssä,
hukkatöissä työllistämis töiden,
elät, kun et voi kuollakkaan,
päivärahat raukeaa

elät aikasi..

elät vain aikasi,
sen verran, että leskesi
itkee

kerran...

ihminen elää vain
kerran,
jotkut eivät
sitäkään.

Padasjoen Nyystölän lahti...

Padasjoen nyystölänlahti
Sinessä kylpee,
Siin
Sinitaivas itseään peilailee.
   Samalla, kun hanhet pintaa halkoo,
Sorsaemo neuvoo vinkkejään viidelle
Lapselleen kuinka vesisirkkojen kanssa
Tanssitaan.
  Syysruska vuotta levolle laskee,
Pian jääpeite kirkasvetistä lahtea
Päällystää ja pilkkimiehet pinnalleen
Nykimään.

Tilhi....

Tilhen suosiossa on pihlajapuu,
Sen marjaisat tertut syyskesän,
Siitä matkaevästä etelänmaille
Tuo matkamies hyvin mielin

Itkua...

Sote,
Maan suurin työllistäjä ja
Työttömyyden aiheuttaja.

Joka ei itkua taida,
Ei kipua tunne,
Sote,
Itse oomme osallisia
Me itkujat..

peruuttelet...

autoa voit peruuttaa,
muttet
sanottuja sanojasi,
et
kirjoittamiasi lauseita.

matkasi jatkuu,
jälkesi jää,
ethän voi kulkuasi peruuttaa.

ihminen ei voi kertakaikkiaan koko elämäänsä
istua samassa kohdassa,
takapuolihan siinä puutuu,
mieli kuivuttuu ja taitaahan se
pitkästyttääkin.

mani on nyt halpaa...

nyt on mani halpaa, sitä pitää vipata
ja sijoittaa, etenkin
koulutukseen ja infraan,
sieltä paras kate irtoaa.
   sen tuotto velan hoitaa ja
siitä koko yhteiskunta
hyödyttyy,
paitsi ikuisen kurjuuden
lähetteliäät.

kuulumattomat..

isoissa kunnissa on joutavanpäiväisiä,
semmoisia sinne kuulumattomia,
mut ovat ajautuneet
tukiverkkoihin,
semmoisiin, joita saimaan norppakin
karttaa.

pienimmissä ei oo istumapaikkoja,
ja
tunnetusti
 sinne kuulumattomat eivät halua seisaaltaan
anoa.

ketä sitten kunnissa asuu?
taitavat kaikki olla
olosuhteitten pakosta, omistavathan
he
sosiaaliturvatunnuksen,
paitsi
paperittomat.

pakkanen....

rakkaus ei ano, eikä palvo,
se vain toivoo
lämmintä,
sillä rakkaus ei pakkasesta pidä,
semmoisesta pakkasesta,
joka ei
lämpene.

Hylätty peruna...

Hylätyn perunan kohtalo.
  Marketin parkkipaikalla oli yksi vaivainen
Peruna.
Autot väistelivät sitä,
Koirat kusasivat sen kauluksille,
Mummot kokeilivat kengän kärjellään,
Mutta yksi hyväsydämminen otti sen
Huostaansa,
Varis,
Jolla vasemmassa jalassaan oli jonkun
Kihlasormus,
Pramea timantein koristeltu.
  Varis otti potatin siipiensä suojaan,
Vei turvaan mummojen kengiltä ja
Koirien kuseskulusta,
Vei pesäänsä ja söi, nauroi makiat naurut
Jälkiruuaksi.

syyspäivä...

syyspäivä elämää tansittaa,
luonto iltaansa kutsuu,
väreillänsä valloittaa,
antimillaan tarjoilee,
   voi mikä onkaan
luontoäiteen mieli.

kylelleis...

eläminen ei ole sen kummempaa,
heräät ja jaloittelet päiväs,
illalla venyttelet ja käyt
kylelleis

  kaikki muu on kylkiäisiä,
käytä makujesi mukaan

huomista tekevät...

kaikki maailman päivät huomista tekevät,
katso vaikka vastarannalla olevaa
ruskaviitassaan olevaa
luontoa.

alkulähteeni...

nyt on helppoa,
alamäki on alkanut.

kauan kiipesin ja ryömin,
sitten huipulle pääsin,
heiluin ja huilasin,
kunnes laskettelen
alkulähteilläni

Kamera..

Ihminen keksi kameran,
Muttei yhtä hyvää,
Kun luontoäitee,
Aivomme.
 

Tili...

Mikään raha ei maistu niin hyvälle,
Kun työllä hankittu.
Tilipäivä on uurastuksen palkka,
Hartiapankki rahaa.
  Kaikki muut rahat ovat
Ansaitsemattomia.

Vakuus...

Joskus sanat ovat turhia,

Käden kosketus rehellisin sielun silmin,
On vakuuttavampaa kuin
Kirjallinen vakuus,
Mutta
Se voidaan sopia vain kahden
Rakastuneen kesken.

karpalosuo...

suopursun tuoksu valloittaa
karpalosuon,
jossa punaiset marjat aromejaan tarjoilee.
  kurki kauempana tarkkailee,
mut  vähät minusta välittää,
se varmaan tuumailee, että tuo painava jalkainen
tuskin hälle vaaraksi lie,
joten yhteiselomme kitkaton.
  ämpärini pian kukkuroillaan ja iltakin
ehtii, joten heilutan hyvästit ystävällein,
joka ehkä ensi yönä muuttomatkalleen liitää.

varikseni ei päässyt eläkkeelle...

varikseni tahtoo eläkkeelle,
muttei pääse.
vakuutuslääkäri haraa vastaan,
työterveystohtorit päästäisivät.

varikseltani on kertakaikkiaan laulutaito kadonnut,
sen hänet tutkineet lääkärit ovat
kuulleet,
mutta
vakuutuslääkäri ei ole
veisuuta vaivautunut kuuntelemaan,
mut hylkäs
eläkeelle pääsyn.

varikseni on sitkis
tenori,
nyt se on kolmatta viikkoa
rääkynyt tämän vakuutuslääkärin
räystäällä.

toivotaan parasta,
pelätään pahinta

Suvaita...

Meitä on monia,
Kaikista ei tarvitse tykätä,
Mutta suvaita kyllä,
Sillä sehän toimii toisinkin päin.

onnekas...

tänäänkin saan katsettani nostaa,
ryhtiäni suoristaa,
olen onnekas.

ken vaivojaan valittaa,
hän niiden vanki, sanotaan

kohtalo päättää hetkistämme,
onko sattumaa vai suunnitelmaa,
ken tietää,
mut
kiitollinen saa monesti olla,
sillä kohtalolla on myös
rumat kasvot

lätäkkö...

pieni lätäkkö pihalla kääntää
lapsen pään,
hän hymyssäsuin jalallansa
sitä lätsäyttää,
toisellakin ja yhtäaikaa,
kunnes lammikko on tyhjä ja
kura lentänyt pitkin pihoja.
  pienen lapsen suuri hetki,
pieni lätäkkö pihamaan,
eihän sitä mitään suurempaa.

vääpelin asenne...

suuren ihmisen tuntee siitä,
ettei hänellä ole
vääpelin asennetta,
vaan
kenraalin sisäsyntyisyys.

en selittele...

en halua elää ikuisesti,
haluan vain sen ajan mikä
osalleni on suotu.
haluan elää täysillä,
en selittele tekojain,
sillä vien ne aikanaan mukanain.

mittavirhe...

ihminen on kolmas osa satasesta,
yhden osan valveilla horisee,
toisen osan kuorsaten makoilee,
kolmannen osan joutavanpäiten ja
ne rippeet satasesta on mittavirhettä.

kulun...

kävelen iltalenkkini,
on tullut tavaksi.
huomaan, että niin toisillakin.
linnutkin samoilla oksilla, samaan aikaan,
kuu kurkistaa just saman poppelipuun takaa,
just tähän aikaan.

väittävät, että liikunta on hyväksi
terveydelle,
mutta minusta tuntuu,
että kulun

kedon kukat...

kedon kukat ovat kumartuneet,
polvilleen laskeutuneet,
ryhtinsä menettäneet,
on syys,
on illan aika

elävä ihminen...

elävä ihminen näkyy raitilla,
huutaa ja mutkittelee
hullunlailla,
muut
ovat jo kirkon vieressä.

varis ihmetteli huutavaa akkaa,
 katsoi almanakkaa ja
merkkas
näyn

varis on oikeastaan kylän kuollut
pappi,
hälle on jäänyt levy päälle,
pitää yhä kirkonkirjaa

televisio...

ilta on työpäivän päätteeksi,
se koittaa myös
vapaitten kohtaloksi
  iltapala,
televisio,
kaukosäädin etsii silmille mielenkiintoa,
sammutan itseni

aamulla televisio minut huomioi,
sammutan valvojan,
lähden

Kampin terminaali...

Kampin terminaali,
Ihmisiä tuon tuossakin,
matkamiehininä, toiset muina vaan,
Monikin
Hulituli hei mielellä
Kulussaan.

Tosissais...

Ota elämä tosissais,
Hoida päiväs puol leikilläs,
Vakavoidu vain henkeä vedellessäs.

sinä...

sinä ja muut,
on muitakin,
mutta
sinut ensin väkijoukosta havaitsen.

lipoi viiksiään..

yksinäinen itikka inisee
lähelläin,
on pilkko pimeää,enkä saa tähtäimeen
tuota luomakunnan herkkua.
  ystäväni talitiainen tykkää itikoista,
söisi vaikka kuinka,
mutta vatsavaivojen vuoksi napsiii vain
parikymmentä iltapäivässä.
  sytytän valot,
en näe herättäjääni,
joten kutsun ystäväni kylään.
  tiainen tuli ja lupasi hoitaa homman ja
sain heti unenpäästä kiinni.

aamulla olin pirteä,
se, johtui hyvistä yöunista ja tiaisesta,
joka hoiti inisijän.
  päätin tarjota linnulle jatkuvaa
päivystysvuoroa,
mutta samassa kissani kyhnäsi nilkkaani,
otin sen syliin ja voi miten se kehräsikin ja
lipoi viiksiään.

isät ja äidit...

maailmassa on isiä ja äitejä,
sekä paljon
kilttejä lapsia,
mutta miksi maailmassa tehdään
niin paljon
pahaa

Hymyilet..

Hymyilet aamusi päivään,
Luot hyvänmielen meiningin,
Saat ympäristösi
Hyville kierroksille,
Laitat hyväntuulen kiertämään.

Metsälampi...

Metsälampi höyryää,
Hiljaisuus tuoksuu,
Suopursun tuoksusta
tulee mukava olo.
Karhu perhekkin on aamutouhuissaan,
karhunpentu heittää kuperkeikkaa,
  hällä on suu karpaloita täynnä,
Sitä yskittää, mutta emonsa rauhoittelee ja
Hieroo pennun selkää.
  Istun nokikahveilla,
Katson karhujen elämää,
Haluaisin olla osa heitä,
Vaikka tuo pienin,
Saisin kunnon halit emoltain.

aamuruuhka..

aamuruuhka syntyy liian myöhään
syntyneistä matkamiehistä,
äkkilähdöistä,
jotka kuuluvat turhahousukkaille,
joilla hermo kiristyy,
kun kanssakulkijan havaitsee..

ojennan kukat kummullesi...

silloin ihosi oli niin pehmeää,
kasvosi loistivat elämästä ja kätemme kohtasivat,
suudelmamme avasi
ovet
aikuisuuteen,
jota emme kokeneet,
sillä tiemme kulkivat suuriin unelmiin,
joita emme kuitenkaan nähneet.

ojennan kummullesi kukat,
kuten koko aikuisuuteni,
jota emme kokeneet.

hirmu pakkaset...

jos elät toisen ihmisen kautta,
jäädyt talvipakkasten tultua,
siispä
anna itsellesi lupa olla sinä,
ja
selviät
hirmu pakkasistakin.

sorminäppärä...

ihmisillä on silmät ja suut,
ihot ja peukalon päät ja monta muutakin
osaa,
jotka ovat saman tekijän luomuksia,
luontoäiteen.
  ihminen olisi ihan apina,
jos ei olisi alkujaan järkeillyt,
että täytyy olla yksillöllisempi,
täytyy viisastua ja sorminäppäröityä.
  niinpä toiset itsensä tohtoriksi tekivät,
toiset bussikuskeiksi ajautuivat,
useat huomasivat suurimman työllistäjän:sosiaalihuollon,
johon he itsensä istuttivat,
jotkut jopa oppivat voittamaan raveissa, jossa
hevonen laukkaa mania.
 

yksi hyvä juttu...

kun kaikki tuntuu kaatuvan
syliisi,
kun hymy ei huulillesi enää osaa,
silloin sinun täytyy vain istahtaa ja
aatella yhtä hyvää juttua elämästäsi.
  jokaisella on ainakin yksi sellainen,
kenellä enemmän,kellä useampi,
mut

yhdellä hyvällä jutulla  hymy osaa jälleen
huulillesi.

uni...

kumarrun syvemmälle vuoteeseeni,
peittoni kainaloon,
joka
lämpöisästi uneen tuudittaa,
mutten heti unta saa,
en malta päivää pois heittää,
mut
viimein
uni sisään kutsuu.

jäin...

jäin,
heilutin hyvästit,
katsoin syvään jälkeensä,
silmäni ikävöivät, mutten saata niitä.

Uni...

Unet valvotuista hetkistä nukkuvat,
Ilon ja surun hetkistä,
Joskus
Jouteliaat päivätkin uneen mahtuvat.
Herääminen on joskus vaikeaa,
Toisinaan helpotavaa,
Mut
Ain uni elämältä
Maistuu.

Jalostui...

Syksyllä ei kevät kuki,
Ei hiirenkorvilla koivun oksakaan,
Syksyllä on jo hieman pimeää,
Se,
Joka keväällä valostui,
Se ruskassa jalostui ja sienikoppani
Herkkuja täys.

Kissat..,

Ennen kissoilla ei ollut sukunimeä,
Mirrejä vaan.
Silloin oli navettakissoja,
Oli uuninpankon mirrejä ja kollikissoja,
Tyttökissat kehräs vaan.
   Nyt kissoilla on kaikki nimetkin,
Sukupuukin,
Isoisät ja mummotkin.
Valioyksilöt ovat myös ripille päässeet,
Mutteivät osaa ennenaikaisen kollikissan
Metkuja,
Hiiretkin ovat muuttuneet sitä ikipyörää
Pyörittäviksi.

haukka ja kerjäläinen...

ihmisiä on mukava katsoa,
ihastella ja hämmästellä.

olen kerjäläinen stokkan kulmilta,
haukka istuu vierelläin,
siltä on katkennut siipi,
nojaamme toisiimme,
anovasti katsomme ihmisiä,
mekin olimme ennen jotain. 

seuraan ohimeneviä...

seuraan ohimeneviä,
he eivät seuraa minua,
eivät tunne, eivätkä taida halua tutustuakkaan.
   heillä ei ole tarvetta, heiltä puuttuu
maitoa, jota he suber marketista kiiruhtavat hakemaan,
saavat halvalla,
mutta ihan oikeasti ne hyllyt on
valion ja arlan ja niillä on
sopimus.
  täältä espan puistosta on
isoon omenaan pitkä matka,
maidonhakumatka,
mutta eiväthän he huomanneet
minuakaan.

onnen jyvä...

ujontietämätön onnistuu,
sillä hän ei etuile,
vaan ottaa jämät,
ne tähteet,joissa
on on jyvä.

takapiha...

takapihalla en paljoa kävele,
se kiertää liikaa, enkä tahdo ehtiä
ratikkaan.
pulut siellä viihtyvät,
talomme mummot tunnontuskissaan
syöttävät.

istun ratikassa,
näitä tulee vartin välein, mutta
aina juoksen,
vaikken takapihan kautta
kuljekkaan.

katsottiin pois...

alipalkattu ihminen tuntee tekevänsä
liikaa.
huomiotta jäänyt kääntää katseensa,
hänet
katsottiin pois.
  

anna hyvän kiertää...

anna hyvän kiertää,
auta, kun huomaat avun tarpeen,
lohduta, kun näet surua,
juttele, kun yksinäisen tapaat

antamasi hyvä tavoittaa sinut,
usko pois

puutarha...

puutarhassa elämä kukkii,
puutarhurikin on elämänsä kunnossa,
sillä hänen edessään on luomakunnan
kauneus,johon on saanut sormensa lykätä,
istuttaa ja koulia, leikata ja hyvin hoivata,
semmoinen on puutarha, iso tai pieni,
mutta jokaisessa kukkii luonnon kauneus ja
puutarhurin jalo mieli,
jota satakieli laulattaa
marjapensaan kätköstä, jossa hällä kotipesä
luonnonhelman.

tuulet vaihtuvat...

liian kovaan ääneen ei
kannata
huomista kirota,
sillä
tuulet vaihtuvat,
eivätkä ne tykkää jyrkistä
katsontokannoista

kaikki ei ole miltä näyttää,
siksi ei kannata
sulkea silmiä ja käsiään
sitoa

Vastoinkäymiset...

Jokainen vastoinkäyminen tekee
Askeleistasi vahvemmat,
Jokainen harmi mieliihyviksi vaihtuu,
Kunhan vain jaksat
Jatkaa matkaasi.

Elän sopivasti...

Elän sopivasti,
En liian ahneesti,
Mut joskus tekis oikein sylintäydeltä.
Nuoruudesa maailman ääriin kurkottelin,
Nyt se on ottesssain,
Mut niin kovin arkiselta tuntuu.

Haittaeläimet...

Elämä on tuholaisien torjuntaa,
Ennen syntymää ei ollut haittaeläimiä,
Toukat vasta kuoltua,
Mutta henkihän on jo silloin lähtenyt taivaskanaville.
  Eläissään joutuu jatkuvasti
Hätistelemän joutavanpäiväisiä
Karvapäitä, jokunen on kaljukin.

Kunniaton...

Ihmisistä on tullut
Hienostelijoita.
Ennen sanottiin suorat sanat,
Hyvät ja pahat.
  Ennenvanhaan ei arvuuteltu,
Vaan sanoistaan ihminen tunnettiin ja
Hänen arvostuksensa  nousi tahi laski.
Kunnialla pääsi pidemmälle,
Kunniaton melko pian pitäjää vaihtoi,
Eikä edes kollikissat moukuneet jälkeensä..

Hyvän olon mieli

Ihminen riitelee nälissään,
Toisinaan jo ennakkoon,
Monesti jälkikäteen, kun oikein
Närästää.

Kylläinen ihminen ei vaantoa,
Hällä on hyvän olon mieli.

vätystyn...

on kylläinen olo,
join vatsan täyteen
vettä,
en liho,
mutta vätystyn.

limanuljaska...

suolainen janottaa,
olet semmoinen,
en tykkää imelistä ihmisistä,
ovat yhtä
limanuljaskaa

halla pani...

toista parempaa ihmistä ei ole,
on vain toisille tarpeellisempia, kuin toisille,
viaton ei ole kenkään..

yksi ihminen ei voi lisääntyä,
kahdelta se onnistuu,
ellei halla ole ensiksi
pannu.

ystäväin on rotta.

ystäväni  on rotta,
vikisevä siimahäntä.
hän ei ole koskaan myöhässä,
ain hänelle ruuhkat aukeaa ja
juustokauppiaat hymyilee.

ystäväin on hyvän näköinen,
ollut
kauneuskisoissakin,
muut
luovuttivat.

ulkoilemme yhdessä,
hän istuu olkapäälläni,
skidit ja nämä paperittomat tervehtii,
tulee
etuoikeutettu fiilis

haamu...

kuljet muttet minnekkään/
et syntynytkään/
olet vain sen näköinen/
 ikuisuuden haave/
menneisyyden haamu/

tampereen kadut...

tampereen kadut ovat
suomalaisuutta,
niis on tallannu oulunpoikaa ja
lapinjätkää,
junantuomaa piimänjuojaa.

menin aina tampereen kautta jonnekkin,
mut
stadi muutti kaiken,
työ pilasi tampereeni,
lopuksi asetuin
padasjoelle,
kummankin kainaloon,
päijänteen helmen pohjukkaan.

käpytikka...

käpytikka koputtaa ikihongan kylkeä,
siitä kuuluu komia ääni kirkonkylälle saakka ja siitä
kylän pappi  tietää saarnan aloittaa.
   tikka takoo koko messun ajan,
hällä pää hikeä lykkää,
mut
niin  papin paitakin.

ihmisen homma...

ihmisen on syötävä ja juotava,
hyvää päivää sanottava, sekä olis suotavaa jos
kirkonkirjoissa pysyis,
muuten hän pakanaksi muuttuis, ja
herra suuttuis.

ihmisen homma on moniosaajan
taitolaji. jos vain oot,
etkä syö pikaruokaa amerikkalaisella
tyylillä sunnuntaiaamuna,
olet mennyttä,
et osaa ihmisen hommaa.

edunvalvontaa...

edunvalvontaa tarjoaa sak ja ek,
silti
holhottavat kieli pitkällä,
murusia mussuttavat.

tess.in pituinen..

työpäivä alkaa, tessin pituisena kestää,
loppuukin,
mut silti
oon virtaa täys,
säästin itseäni,
sen verran on viellä itsemääräämis oikeutta
nääs.

mies ja koira...

erätulilla mies ja koira,
kumpikin hiljaa havaitakseen yön kulkijoiden
liikkeet.
yöperhoset valossa tanssivat,
lepakot evästä hakevat.
susilauman johtajan vaaniva katse
tarkkailee.
  mies ja koira,
kuin yhtä,
monilla poluilla kulkeneet,
tietävät, että tuli on yön turvaisin
paikka,
sillä
nälkäinen villieläin ei turkkiaan
polta.

kaularemmi....

ihminen ja koira läähättää,
muttei itikka eikä
lintunen,
sillä niillä ei ole
kaularemmii

luonnon vapaimmat eivät lue
aamulehtiä, eivätkä kuse ensimmäiseen
tolppaan

Tänään on päiväsi...

Tänään on päiväsi,
Semmoisen runokirjan olen
Kirjoittanut,
Mut
Harvat lukeneet

Allapäin...

Heräät aamuun yksin,
Suljet ovesi, astut kadulle,
Jossa on monia kohtaloitasi,
Sinun siskokasi ja veljieäsi,
Muttet heistäkään seuraa saa,
Sillä,
Kuljet allapäin,
Seuraa saavat silmiin  katsovat,
Niistä toinen ihminen sinut tunnistaa.

Lauantai aamu

Puoli neljältä lauantai aamuna
Työvuorossa.
Tunnetta on paha jakaa,
Mutta se on hienoa, kun kuutamo sekä
Tuikkivat tähdet ovat seuranain.

Leipäjonon rikas...

Jos kaikilta rikkailta otettaisiin
Kaikki,
Ei siitä mitään hyötyä ois,
Rikas olisi kuitenkin
Leipäjonon kärjessä ja
Illansuussa avustuksia myymässä.

Lisääntyminen...

Ihminen ei lisäänny,
Kuten
Tervaleppä,
Juuret kummallakin,
Mut tekemisen maku vain
Toisella.

Kukkaruukku...

Elämä on kuin kukkaruukku
Ikkunalla,
Toisilla kukka kukkivin,
Joillakin unohtunut kasvi kaunoinen,
Joka ruukkuun nuukahtanut.

Hymy....

Hymy riisuu,
hymy saattaa vangitakkin,
Mut yleisemmin se luo hyvänmielisen
Tunnelman.

Yön kulkijat....

Tunnin yli puoliyön,
Onnikkani yötämyöten painaa,
Tähdet ja kuu varjonamme.
Yön hetket kertovat selkeämmin elämästä,
Yössä liikkuvat juhlamieliset ja unettomat, sekä
Me yön kulkijat.
Yö on rehellistä aikaa,
Tuut tai meet,
Harvoin notkut huvikseis,
Paitsi joskus jokunen tanssittaa valotolppaa ja
Ilomielellä lätäkössä oopperaa laulaa.
Hilpeitä on useammat matkustavaiset, mut
Joskus mieli jollakin vihoittinut,
Silloin mun vahvin lihas on
Poskilihas,
Sillä harmit huolettomiksi hoidetaan ja
Matkaa aamuun jatketaan.

Minäkö?

Katson peiliin,
Olen entisöitynyt,
Harmaata tosin ei ennen ollut,
Ei ryppyjäkään,
Leukakin oli sileä.
Nyt
Kasvoni itseäni ihmettelevät,
Itsekkin pelästyn,
Olenko minä,
Vai se toinen.

Meen baariin,
Totean itseni omaksein,
Peili jotenkin häikäisi,
Tilaan toisen ja hymyilen....

Syksy...

Syksy saa unelmat heräämään,
Menneen kesän,
Tulevan talven,
Joulun, johon toivon runsaasti lunta ja
Hiihtokelit,
Hankikantoisat kevätpäivät,
Jotka pääsiäisestä hiirenkorville rientävät,
Kevät, silloin on elämän kauneinta aikaa,
Melkein synnyn jokaisena keväänä,
Ainakin olen mielihyvilläin.
   Nyt on syksy,
Unelmieni satokausi,kerään ja itseeni säilötän,
Niissä on koko elämäni  unelmat.

Valokiila...

Yössä et turhaa näe,
Koet enemmän,
Tunnet ja kuvittelet,
Sillä ethän mitään näe.

Valokiilat asvalttia halkoo,
Avaa autolleni tietä,
Minulle riittää,
Kunhan vain valot jaksavat.

Yössä kaikki kohdentuu tietoon,
Valokiilaan,
Kaikki muu on pimeyden omaa.

Elämäni eteen...

Elämä on pitkän matkan päässä.
Nuorempana aattelin, etten siihen yllä,
Olin kaikkeen liian nuori,
Kävin armeijankin ali ikäisenä,
Riensin toimesta toiseen, jotta ehtisin,
Mutten kuitenkaan kerinnyt,
Kunnes tulin tähän
Elämäni eteen...

Tyhmä ihminen...

Kun tapaa itseään viisaamman ihmisen,
Tuntuu,
Kuin itseään katselisi,
Tyhmemmät ovat minua hauskempia,
Joten heitä enemmän tapaan.

Muistaa

Kaikkea ei kannata muistaa,
Eikä niistä mieltänsä pahoittaa,
Sillä sen  mukavasta pois.

hautausmaat...

hautausmaat ovat toisille
ulkoilumestoja,
siellä jopa pidetään krillijuhlia,
  siivottomia ovat.
  

työparini....

kärpänen oikolukee kirjoituksiani,
tuossa ruudulla jokaisen kirjaimen
tarkastaa.
en tiedä mistä siihen keväällä tuli,
mut nyt ilmojen kylmetessä se on villasukat jalkoihinsa
vetäissyt ja samalla hommansa laiminlyönyt,
kirjoitusvirheitä on solkenaan.
   en nitistä työpariani,
kyllä me kehitymme.

demokratian kukkanen...

puolueet haukkuvat toisiaan
ja
takiaispuolueet kaikkea mikä
liikkuu
ja sehän on hyvä juttu,
sillä
ilman tätä demokratian kukkasta
täytys ihteensä repiä.

ruuhkaantuu...

ihmisen täytyy päästä ihastelemaan
maisemia,
muuten hän itseensä
synkistyy,
kuihtuu ja
itseensä ruuhkaantuu.

pieni lenkki,
semmoinen luontopolku,
jossa ei kodin räystäät  näy,
se on
mielenpoikaa.

suuret ihmiset...

suuuret ihmiset eivät ole
lihavanlaihoja,
heillä on ymmärrystä vain enemmän,
sillä he osaavat kuunnella ja
katsoa silmiin.

kusi hätä...

käyt kaupassa,
nälkä kävelyttää,
ostat täytettä .

palaat kotiin,
et ole hymyillyt viime aikoina,
et nytkään

avaat kaljatölkin,
tsups,
annat mielesi hymyillä,
sillä ensimmäinen aina maistuu.

ostokset on syöty ja juotu.
et hymyile nytkään,
mutta koirallasi on asiaa,
sillä on kusi hätä.

salamanisku...

salamaniskulle ei insinööri voi mitään,
voi vain katsella  särkyneitä
hienomekaanisia luomuksiaan.
  luonto on käynyt insinööriä taidokkaammat
korkeakoulu opinnot

nälkävuodet...

nälkävuodet hoitivat kolestroolit,
pudottivat turhia päitä,
joita sodat lisää karsivat

jälleenrakennukseen kelpas herran poikakin,
kurjan maisteri tytär, sekä
kuljeskeleva mustalainen

tänään on hyvinvoinnin aikaa,
pulleita ja valittavia hyvinvoinnin tuotteita

kurjan kukka...

kaikki kurjinkin on hyvästä
kukkinut,
hyvyyttä kantaa kurjuus,
sillä se ei kauniisti kuki.

pessimisti...

ain tulee hyvä mieli,
kun kuulen hyvää,
ihan minkälaista tahansa,
en sille voi mitään, vaikka olen
useimmiten pessimisti.

kantaihminen....

kukaan meistä ei kantaihminen
lie,
ei koltan saamelaisetkaan,
sillä
matkojemme alkupää on juuri sieltä,
mistä uudisasukkaat tupaamme juuri
pyrkivät

lapsi....

lapsi on vanhempiensa lapsi,
vaikka tämä isovanhemmaksi kasvaisi
oma lapsi on jokaisen vanhemman sylissä
loppuun saakka.

orpo....

orvolla on monta äitiä,
täys orvolla monta isää ja äitiä,
hällä on koko maailman isät ja äidit,
muttei
hyvän yön suutelijaa

itsekkyys...

itsekkyys tekee maailmasta
kylmän,
toisille tois arvoisan elämän,
hyljityn ja osattoman kohtalon,
ken siitä hyötyy

itsekäs itseensä lopulta tukehtuu,
itseensä hirttäytyy,
sillä hällä on vain
ahneus kaverinaan.

työtön...

työtön on osaton,
hältä puuttuvat
sosiaaliset verkostot,
hälle ei vuorokausilla ole merkitystä,
ei kesillä eikä pekkaspäivillä,
häneltä on riistetty
ihmisarvo.

omanedun tavoittelija...

omanedun tavoittelijan huomaa usein
jonon kärjessä,
mutta häntä ei
talkoissa tunneta

onnela..

arvalla saat jonotusnumeron onnelaan,
muttet onnea sieltä saa,
sillä
onni ansaitaan

onnellinen mieli on uurastajan
väsyneessä sylissä,
hän on onnensa eteen  kaiken
tehnyt,
siksi hän hymyilee, vaikka väsyttää

Yökkö....

Öinen työvuoro illasta alkaa,
Aamuun nojautuu.
Siin duunarin mielenkieli ja hartiat
Syvään painuu,
Niin syvää on yökön työ.
Mut
Duunari on osansa ottanut,
Sen ryhdikkäästi hoitaa myös,
Sil
Duunarilla on mieli kaikkein mukavin, kun
Hommat kunnolla suoritettu.

Nenä...

Nenänpää on huulien yläpuolella,
Silmien alla,
Siinä se haistelee ja tuulta halkoo,
Aivasteleekin ja punaiseksi joskus
Heittäytty,
Pelokaskin,
Jolloin kalpenee.
  Nenä pyyhitään tai imastaan sisäänpäin,
Silloin on
Nuhakas aika.
Nenä antaa kasvoille profiilin,
Sen päällä myös nojailevat silmälasit.

Nälkänen köyhä...

Köyhä on ain
Rikkaan rikkarokassa,
Sillä
Köyhä
palkkaa haluaa,
Mut
Rikas ei nälän tunnetta tuntenut lie
Konsanaan.

kirkko ja posti katos...

kirkko säppiin ovensa niittas,
pappi isolle kirkolle siirtyi,
niin teki
postikin,
internettiin sulkeutui.
  nyt postilaatikko kukkalaatikkona
palvelee,
sai maitolaituri kohtalon toverin.

kirkkojoessa...

kirkkojoessa sinisorsa
pullan muruja popsii,
niitä hälle pilkkoo mummo
hopiahapsinen.
hän
linnulle muruja viskoo,
mieltään luritellen,
elämäänsä kertoillen.
  siin kumpikin kylläkseen saa,
mummo sopuisan kuuntelijan,
lintu vatsansa kylläisen.

ite...

televisiossa muut tekee,
tosielämässä
ite,
haluan olla
enemmän
ite.

välipäivinä...

rakkaus on alussa
tunteen huumaa,
ajan saatossa välipäivinä sanottua,
myöhemmin tiukanpaikan
tunteen tuomaa

mieli...

synkät ilmat ovat mielestä kiinni,
niinhän ne kesähelteen kauniimmatkin,
mieli meitä pompottaa,
joskus ihan makuulle
pötköttää.

kahella vain...

elämässä on monenmoista menoo,
tulookin,
muttei ihmisen tarvitse kaikkeen
osallistua,
kahella vain.

ilkiö...elävä kuollut...

ihmiset ovat tuntemattomia toisilleen,
hyvänpäivän tuttuja ja
muita ikäviä juttuja,
mut
 silti ihminen hakeutuu toisen
samanlaisen luo,
seinän taa asuttaa itsensä nukkumaankin.
  ihmisestä on tullut
ilkiö,
tunteeton lähikaupan asiakas, jolta ei
kiitosta vähästäkään.
  tämä johtuu siitä,
ettei ihminen enää käy
latotansseissa,
suulin suojissa,
lavoilla kesäniemien,
siellä, jossa ihminen on
saunapuhdas.
  nyt tämä eliö ostaa sixbäcit kotiinsa,
lipittää ne yli turvonneeseen kehotukseensa ja
sitten ilkiää
näyttäytyä pihamailla,
muttei haastele mitään, ja muutenkin on
elävä kuollut.

epätoivottuu...

välillä ihminen epätoivottuu,
välillä ihan
herpaantuu,
mut
toisinaan ihan
lentoon lähdössä,
   ei suotta huoleen, sillä muuten ei
mieli tuulettuis,
eikä huomista hyvillä mielin odottais.

pesän ovi...

ketun poikanen jolkuttaa
puidutussa vehnäpellossa,
syystuulet painavat sen mieltä,
pitkä talvi edessä,
ne oli hälle saatesanoiksi virkkonut
emonsa,
joka toivotti hyvää elämää ja sulki
pesänoven

tuotantoeläimet...

suoritat elämääsi,
teet tehtäväsi,
aherrat itsesi iltaan,
toimit, kuten hyvät tuotantoeläimet,
vaikka sinulla on enemmän viriketilaa.

tutun tuntuinen...

ennen ihminen tunnettiin,
tavoiltaan taidettiin,
silloin asiat räknättiin,
kylässä kysymättäkin
vierailtiin.
  toisin on nyt,
ihminen tutun näköinen,
oloinenkin,
muttei pyytämättä
ovi aukea

luomakunnan osa...

olen osa luomakuntaa,
mutten sen kummempaa,
ilman minuakin luonto hyvin vois,
ehkä paremminkin,
mut
olen osa luomakuntaa,
mutten sen  kummempaa

illan hetki...

elämässäsi on sivujokia,
suuria alavia aavikoita, sekä
ahomanssikoitten syntysijoja.
sinä olet eräs luonnon luoma,
kukkanen tai männyn käpynen,
taikka mitä vain,
tärkeintä on vain hyvin olla,
heilutella suvituulille,
vihelellä tulipalopakkasten kanssa,
tai olla vain,
kuin illan hetki

tuhoja kylvät...

tuhoja kylvät,
kun toista alistat,
pahoja puhut

avittaisit ja kaverina oisit,
silloin sinulla ystävä
mukavaoloinen

kaikkihan me saman luoman luomia,
saman maan tallustelijoita,
mitä myö toisiamme
alistelemaan

Sulkemattomat ovet...

En itseäni elämään tilannut,
En lähtöjäin suunnitellut,
Matkaan elämässäin hymysuin,
Joskus vaimeammin,
Mut haluan matkani olevan
Jouhevaisen hyvätuulinen,
Sillä haluan lähdön hetkellä katsoa kulkuani
Hymysuin,
Vailla katumuksia ja sulkemattomia ovia.

työpaikka...

alipalkatut työt lisäävät työttömyyttä,
mutta jos valtio tukisi työnantajaa,
joka palkkaisi työntekijän normi palkoilla,
siitä syntyisi enemmän
yhteiskunnallista hyvää,
ja
hymynaamaisempia olisivat myös
kohteet, työllistyjä ja työn tarjoaja.

kantaheimo....

ihmiset ei tänään tarvitse pelätä
villipetoja,
nyt ihminen pelkää kesytettyjä
petoja,
kantaheimoaan.

muuttuva...

ihminen on muuttuva
eläin,
muutenhan meitä ei olisikaan

viestikkäät...

elämä on arvoilla päällystetty,
hyvillä teoilla vuorattu,
silmästä silmään sanottua,
kauan sitten
  nyt eletään digiaikaa,
päällysteet jääneet,
arvottomia ovat tekstit ja
kuvat viestikkäät.

huolet...

kun huolinein katson
luonnnon elämää,
sinitaivaan pilvihattaroita,
lintusten liitelyjä,
pihanurmikon pieniä menijöitä,
metsäkauriin kevyttä juoksua vainiolla,
huomaan olevani yksi kaikista,
olen vain osanen maailmaa ja ehkäpä huolinein
mitättömämpi,
kuin muurahainen,
joka kortta kekoon raahaa,
peura saalistajaa pakenee,
lintu muutto matkaansa valmistelee.

rakkaus syttyy....

rakkaus syttyy,
sammuu ja kyteekin,
mutta syvintä se lie
pitkän taipaleen jälkeen,
silloin, kun
ilta elämään ehtii

silloinkin....

milloinkaan ei ole liian myöhäistä,
ei silloinkaan
kun
käännyt pois 
  aina on mahdollisuus,
silloinkin, olet luovuttamassa.

olen vain...

tänään olen vain,
nukun aatoksein pois,
eilen elin tämänkin päivän.

selittele...

silmissä on sydän ja sielunmaa,
niissä
tunteet aidoimmat,
niissä ei sanat selittele

kuljet ohitse...

kuljet ohimennen ohitseni,
olet lakannut pysähtymästä,
latseesi kääntynyt pois.
istahdan ja mietin,
syitä lie monia,
muttei yhtään sen arvoista.

putin on facebookissa...

putin on nyt facebookissa,
kertoi, että olen robotti,
jutteli obamasta ilkeitä,
en usko,
uskon vapauteen ja
enempääkin...

hitto vie...

ei tuu mittään,
oon kylvömies,
mutta satoni halla vei,
loput rastaat ja verottaja,
hitto vie

olenko terroristi?

facebook sanoo mun olevan
terroristi,
mutta enhän minä niin kevyt kenkäinen,
sillä
asun ja elän padasjoen nyystölässä,
luontoäiteen kotokolossa.

tie...

mihin käy huomisein tie,
siitä mulla utuinen miel,
mut
meen ja katselen mihin
kaikkeni johtaa

Esun Runot ja Mietelmät: valotolpan varis...

Esun Runot ja Mietelmät: valotolpan varis...: valotolpan nupissa varikseni ilomieltään lauleskelee, kaikille laulunpätkän tarjoaa, toiset eivät moksiskaan, toiset kulmiaan rypistävät...

valotolpan varis...

valotolpan nupissa varikseni ilomieltään
lauleskelee,
kaikille laulunpätkän tarjoaa,
toiset eivät moksiskaan,
toiset kulmiaan rypistävät.
  varis päivät pitkät kylää tarkkailee,
se tuntee ihmiset ja heidän elämiset,
se minuutilleen tietää,
milloin kukin tolpan ohitse kipittää,
kissan ja koiran ja juoruilevan lyylinkiin. 
  se illansuussa tietonsa tietsikalle naputtaa,
siitä huomisen päivän paljastuslehdet juttunsa saa,
ja lintusein herkkuja palkakseen.

metsälampi...

ikimetsän metsälampi sinitaivaan
alusmailla,
sijoillaan iänaikojen,
poluttoman taipaleen katveessa,
siellä missä ei ihminen askeltakaan, eikä nykyisyys
 astellut.
  
 

somali....

somali pieree imelää
hajua,
huomautan,
hän kertoo, että olen rasisti.
  vaimoni vetää tuota lörppähuulta turpaan,
vaimoni on nanhi-heimoa,
somalian sivistynein heimo.

vaivaistalous....

porvarit venäjää pelkää,
kommunistit on listitty jo kasvimaalle,
keskusta syö imelää
borskeittoa, jota ei ole esikäsitelty.
  mut venäjä, tuo pullisteleva tehoton
ilmaston pilaaja nukkuu,
sillä on maailman rikkaudet ja vallat,
mut
vaivastaloutta on koko maan kamara.

kunnanvirasto...

kunnanvirasto hymisee harvoja
askeleita,
vain lain alin määrä
  ikkunasta näkyy kirkko,
sekin sulatettiin isompaan,
mummot kuolleet ja papat ennen heitä.
  haravoin pihaa,
turhaa hommaa, mutta
työllistämistuki velvoittaa.

pojan poika...

nuori ihminen vanhenee,
tavoilleen kangistuu,
syypää tähän on
kottaraisen pönttö.

pönttö on isoisän aikuinen,
ei siinä ole elämää näkynyt,
vain silmäparit isän ja pojan pojan.

villasukat...

heräät maaanantaihin,
hyvillä mielin tai toisinkin,
mut heräsit villasukat jalasasi
  maanantait on viikon kohmeisinpia
päiviä.
arjen todellisuus puskee
viikonlopun päättäjäisiin,
arki on pareen aloittaa villasukat jaloissa

panaanit maistuu...

yks kaks kolme,
tolkku tajuissaan,
istun ja ihmettelen,
tännekkö oon jaksanut

kumarrun ottaakseni viime viikkoisen
lehden,
sen jätti lähetyssaarnaaja, joka käännytteli
paikallisia,
minut jätti hyvästelemättä.

olen työmatkalla ihmisen alkukodissa,
afriikan kolossa.
täällä ei järki pelaa, vain
panaanit maistuu

panaanit maistuu...

yks kaks kolme,
tolkku tajuissaan,
istun ja ihmettelen,
tännekkö oon jaksanut

kumarrun ottaakseni viime viikkoisen
lehden,
sen jätti lähetyssaarnaaja, joka käännytteli
paikallisia,
minut jätti hyvästelemättä.

olen työmatkalla ihmisen alkukodissa,
afriikan kolossa.
täällä ei järki pelaa, vain
panaanit maistuu

elämä pelkää kuolemaa...

elämä pelkää kuolemaa,
sillä on syntyvän silmät,
rakkauden kaunis mieli

pulut...

katselen elämää,
käveleviä ihmisiä,
toiset autoilla, jotkut
kainalosauvoilla.
  pulut käyvät rinnakain,
ovat lemmenpari,
tervehdin, sillä onnellisuus saa mielen
mukavaksi

mulla on vartti aikaa,
puistonpenkki on vastapäätä
eduskuntataloa,
se sisältää paljon asioita,
meen vartin kuluttua yhtä penkomaan.

eletyn varjo...

yksinäisen ihmisen kolossa
ei elämä katso,
ei huomiset eikä mitkään tulevaisuudet,
yksinäisen ihmisen kolossa
on vain eletyn varjo

epätietoisuus...

epätietoisuus on hankalaa,
kohtalon lyömänä
päivä koittaa,
mut
jos se ei kerro,
siin mietin mä vain,
mietin ja itseni uneen hajoitan.

tarusjärven ikimetsä...

tarusjärven ikimetsässä ukko
asuu,
elää ja hyvin voi,
sillä ikikorpi häntä suojelee,
metsän kunigas vartioi, sekä
luontoäitee päiviä kääntää.
  ukon kissa unisena sylissään kehrää,
tupsukorvan ukko pelasti pentuna,
nyt kissa hyvin voi ja ukkoa käpälillään leipoo.
  ikikorven mökissä ei muu maailma hetkiä sanele,
siellä on luonnon laki, tuo pyhänmaan salaisuus.

matkani pää...

kuljin lujaa,
tummuvassa illassa kovempaa,
en pysähtynyt,
vaikka oli kevät,
menin ja viimein pysähdyin,
matkani pää

katseesi on tyhjää....

käännät katseesi,
näin vain menosi.
  et hyvästellyt,lähdit vain,
jätit ja
menit,
katseesi oli tyhjää

tauti...

valehteleeko ihminen tosissaan,
vai,
puhuuko hän vain suunsa puhtaaksi?
   kuulijan vika, jos ei kaikkea usko tai ei
kuule.
etenkin tuo kuulemattomuus on monen tauti,
siihen ei
valehtelukaan tartu.

ihminen...

ihminen sisältää paljon asioita,
on luuta ja nahkaa,
opittuja virren pätkiä sekä makoisia
päikkäreitten jälkitiloja.

ihminen imee tietoja, kuin pesusieni,
mutta hylkii toisia,
jotkut jutut tulevat ja menevät niin,
ettei korvanlehti kerkiä heilahtaa.

lätäkkö...

lätäkkö  on pienempi,
kun järvi,
mertakin lähempänä ja se kengän alla kivasti
lätsähtää.

jutustella...

ihminen tarvitsee toisen
samanmoisen,
yksinkin pärjää, mutta
kissa ei osaa jutustella.

yksinnäinen ei ole yksin,
sillä hän itsenään viihtyy,
mut
miel joskusen kaipaa silmästä silmään
rupattelijaa.

hyväksi käyttäjä...

yksin olet,
seurassakin itsenäis,
älä anna lupaa itseäsi hyväksi käyttää,
seurassa on semmoistakin, se sulavin seuramies
on  usein tuskaisin hyväksikäyttäjä.

sadut...

sadut on puoliksi totta,
juuri sen verran, kun hyvältä tuntuu,
loput on vain
tarinaa

ruskainen syyskuu...

ruskainen syyskuu ulos kutsuu,
ilta-auringon säteet mukaansa pyytävät,
lähden,
kuljen poispäin,
menen auringon kotio kohti,
taivaanrannan satamaan,
sinne kielomerten taa
.

taivaanrannan kylässä on
kaikkea,
hyvän mielen kukat kukkivat,
toiset nupuillaan,
kaikkialla aistin
luontoäiteen hyvän mielen.

sydän...

sydän on hyvämielinen,
sillä on pienen suuri tila ihmisessä,
vahinko vain,
että usein mieli peittää sen.

kuumissaan...

ihminen suutahtaa
kuumissaan,
mut
jäähtyessään hymyilee

kotiovi...

kotiovi,
se on elämän alku,
sen avaaminen ja sulkeminen
auttaa elämän huomiseen,
siihen oman elämän ahertamiseen.
 

herraksi valmistautuminen...

ei herraksi
kerralla pääse,
täytyy harrastella melkoisesti,
 tosissaan hommia ahertaa.

herran homma on vaikeaa,
joka suunnasta vetää,
vastuut ja velvollisudet

mut herrana  huomaa helpoimmin
arkipäivän,
pyhäpäivien selkoset,
duunarin mielenmaat

syysilmat....

syysilmoilla on
ilmeet,
sateenkaarenpäät,
ruskaisat lehtiset,
satoisat marjamaat,
punoittavat hedelmäpuut,
syksyllä on punaposkinen hymy,
sillä
luonto pian lepoon uinuttuu

juureton...

viljan jyvän on syytä
juurtua,
tähkäpääksi muuttua,
viljaviksi vainooiksi taipua,
mut
ihmisen ei,
sillä
juurettoman on helpompi
lähteä.

kasvosi...

hyvä mieleni on arjen aamuja,
niitä,
joilla on hyvät huomenet,
uniset silmät
ja
kasvosi

olen elänyt...

maisemat muuttuvat,
olin täällä lapsena.
   olemme kumpiken eläneet,
niin luontokin,
mutta se tuntuu yhä
kasvavan ja on nuorekkaan oloinen

kiroilen...

kiroilen ihan iteksein,
kuulostaa vihaiselta,
mut
vain
valuvika,
opittu hymyhuulilla

uskovainen...

uskovaiseksi et voi
ryhtyä,
sinun on ensin lankettava,
mutta senkin jäkeen mietittävä.

onni....

onnea et voi ostaa,
etkä omistaa, onni kulkee
mukanas,
tekosies hetkissä.

kuvetta...

kuvetta kaivat,
maksat laskusi,
jatkat matkaasi,
kävit, muttet pidemmäksi
päässyt
sillä olet liiaksi
   kaivannut

katson..

katson taivasta,
kuutamoa ja
tähtösiä,
mun on niin pieni olo

ystävä...

ystävä on hyvänpäivän
saattelema,
pahanpäivän kanssakulkija

aikaei seisahdu...

aika ei seisahdu,
vain askeleesi hidastuvat, viimein jätättävät,
mut
sinähän tiedätkin kotisi,
sinne ei ole kiire,
aika sinne vie..

pihlajamarjat...

pihlajamarjat terttuina hedelmöi,
suorastaan elämöi,
on syys,
mut
missä tilhet,
ovatko viellä matkalla,
sen aika näyttää

keitän osasen itsellein,
hilloa kirpakkaa
talven kipakoille pakkaspäiville.

kivat sulle, kivat mulle...

jos kivoja puhuu,
se illanpitkään uuvuttaa,
on pareen sanoa suorat sanat ja lentää ulos ja
samalla iltasi on sinun.

holonautsi...

saksalaiset toivat päijänteeseen
tuhat kiloa kultaa,
juutalaisten hampaita.

ne ovat syvyysissä tehin selän,
enempi
padasjoen vesialuetta,
siellä,
mihin nyystölänlahti häämöttää

ken löytääkin saaliin aikamoisen,
hälle
kirous holonautsin,
sen iän ikuisen.

hikipäinen ryssä...

näin hikipäisen ryssän,
oli karannut
suomalaiselta maanviljelystilalta,
hikinen oli sielunsa.

tarjosin juotavaa,
hän pyysi vain
kotiinsa pääsyä,
sillä vapaus hänestä vangin loi.

hän oli tottunut toisenlaiseen,
hälle ei
tämmöinen sopinut

vapaus...

vapaus on perusoikeus,
mutta onko vapautta,
jos et voi vapaana aamiaistaa,
semmoisia on
tuhansia,
joilla ei ole bonus-korttia.

nälkä...

jos ihmisellä eo ole nälkä,
kuollon kellot soi,
soihan ne nälkäsellekkin,
mut,
sitten vaan
jälkiruualle.

loiseläjä...

maanviljelijä on tottunut
saamaan hyvän sadon,
huononkin,
mutta hän ei ole koskaan rengin palkkaa
sulattanut,
mokomakin loiseläjä....

vahdi...

elän, kuten päiväni määrää,
kuolen kohtaloni
pyynnöstä,
rakastan mielihyvästä,
elän,
kuten
luontoäiteeni tahtoo,
vaikkei se minua kovin
vahdi

kutuaika...

padasjoella on kittilää suuremmat rinteet,
on, on,
on luonnonlumoa ja
päijänteen muikkuja ja
kieroja katajan oksia,
joita ei sirkan kylästä löydykkään.
  hiihtohissiä ei oo,
eikä jounin ihania ryppysiä silmiä,
ei hänen vaimonsa irstaita mieliä,
ei, ei oo,
on van
päijänteen muikut, ja niilläkin lienee
kutuaika.

miten pääsee padasjoelle?

miten pääsee padasjoelle?
ei ilmojen halki, sillä
linnut muuttopuuhissa,
ei teitä pitkin, sillä ei ole joukkoliikennettä.
millä sitten pääsisin
päijänteen helmen kainaloon?

ikuinen onni...

ikuista onnea ei ole,
se sammui, ennenkuin syttyikään.
onni asuu jokapäiväisessä
tekemisisissä ja hieman
tekemättömissä hetkissäkin

sulhaspojat...

suomi istuu
pyhällä maalla,
katselee ja ihailee,
muttei heilaksi helly,
sillä kieron vääriä on sulhaspojat.

matkaat...

kuljet läpi elämäsi yksin,
matkaasi saattavat monet,
mutta
tien pääsä olet yksin,
matkaat ja yksin meet

työnantaja...

työnantaja ei tykkää,
kun duunari saa palkkaa,
hän tykkää
omasta vatsastaan.
tämmöiselle


työnantajalle työntekijä on kuluerä,
    mutta menestyvälle toimijalle hän
on
kaikkein tärkein yhteistyökumppani,
duunari on hälle osa menestystä.

nyystölän tikka...

padasjoen nyystölässä käpytikka tanssii
trilntintaata, se on tikojen jytäjumppa,
jossa itikat ympärillä pörrää,
mutteivat nokan kohdille
tohdi

tikka on luonnostaan
hyväntuulinen,
se tietää,
ettei suruttelulla saa,
kuin nokan kipeeks

anteeksi...

anteeksi voit antaa,
sillä pyytäjäsi sinua
kaipaa

kaikkea ei voi unohtaa,
mutta
kaikessa on tulevaisuuden
mieli

riehu...

elät itsesi kokoista elämää,
ahneudella on hintansa,
laiskuudella suuremmat

omantunnon mittari on tarkka,
siihen kannattaa kiperissä tilanteissa turvautua,
muuten se soimaa ja huomisesi tuntuu
kelvottomalta

ihmisen elämä on vaivatonta,
kunhan ei jokapuolella liikoja
riehu

mökin akka

mökin akka huushollin luuttus
ukon liiteriin komens
ukko tottel
  perperin helmat vain heilaht
ja talvipuut syntyivät ajallaan
ku ukko liiterissä palas
silloin kammariin touhuamaan
siel ukko parastaan panee

arvata...

on pakko arvata,
kun en tiedä,
mutta haluaisin tiedon avata ja
sen kanssa
silmikkäin jutella

unelmat...

unelmat antavat toivoa,
niissä näkyy toivo ja mahdollisuus,
huominen on niissä ain
läsnä

olemme kaukana...

olemme kaukana,
mutta lähellä,
tunteemme toisissamme seuraa,
kuljimme kauaksi  toisistamme,
ikuisuus kasvoi,
mutta tunteemme
lähestyivät.

jälkesi...

askeleen ottaminen aina
siirtää
sinua,
mutta jotain jää,
jälkesi

mökin akka

mökin akka huushollin luuttus,
ukon liiteriin komens,
ukko tottel,
perperin helmat vain heilahti.
  talvipuut syntyvät näin ajallaan,

mut muuten on nahjus akan ukkomies.
  rakkautta välillään on enemmänkin,
mutta silloin ei ukko liiterissä
touhua,
silloin kammarissa lemmenpesän,
siellä ukko parastaan panee

riettaat unelmat...

ihmisen elämä on joskus ohi,
mutta ennen sitä sillä on elettävä,
riettaita unelmia,
säästyneitä aatoksia,
uskomattomia mielihyviä,
semmoinen on monen elämä

maaseutu...

maaseutu on ain
jonkun kylvämää,
siel
ei
reissumies tilaa saa,
vain tyttärien kaihoisat mielet

maaseutu on perittyä maata,
siellä ei
uudisasukkat hyvin voi,
ellei
tuliaiset runsaat

mukana olo...

yhteiskunta on
monia asioita,
mutta yhteistä on ihmisten
mukanaolo,
ihan kaikkien

uuvuin illasta...

uuvuin illasta,
aamusta aloitin,
nyt pää tyynyä kaipaa

syys hämärään...

syksy tuo mukanaan,
hämärtyvät illat,
aikaisemmat unimaat makoisat,
joita kesähelteillä tuskin tuli
mieleenkään.
  syksy on valon aikaa,
tuikkivat tähdet,
pirtin kynttilät,
hellan lepattava tuli lämmöllä valaisee,
mikä sen tunnelmallisemaa,
siispä hymysuin syksyyn hämärtävään.

onnelliuus...

onnellisuus on
itkun kaste,
aamukasteen kaltainen,
yön hylkäämä,
syyspimeitten valonsäde,
joka hämähäkin seittiä kutoo

ihminen on puoliapina...

ihminen on puoliapina,
suippopää pulloposki.
   muurahainen on toista maata,
se ei tarvitse suurta sote-uudistusta,
ei terveyskeskuksen johtavan lääkärin
reseptejä,
sille riittää keko,
jossa kaikki vastaanulijatkin on saman kokoisia ja
ulkonäkökin on yhteneväinen.
jos joku kuolee,
se syödään hunajan kera,
imastaan hyvät juomat kyytipojiksi ja
hellurei,
keossa on tunnelmaa

herkku...

et sinä ihme ole,
olet vanhempiesi omena,
punaposkinen herkku,
joka ei rauhaan jätä

ensiaskeleet...

ensiaskeleet,
hymyilevä tyllerö,
ihmisen alku,
polvistun, sillä
kaikki kauneus on ensiaskeleissa.

huviksein naurettu...

pikkasen ennen kuolemaa ei kuulemma
hymyilytä,
ei syntyessäkään,
mut niiden välissä on
muutamia hetkiä,
jolloin naurattaakin,
mutta nekin vain
huviksein naurettu.
 

kehdata...

keskellä kesää aurinko on millin lähempänä,
kuin syvän talvella,
ainakin niin kuvittelen ja
sillä mieltäni huvittelen.
  mut sen tunnen, että nyystölän kylässä
aurinko on metrin lähempänä,
kun
helsingissä,
nyystölässä ruskistuu helpommin,
stadissa ei kehtaakkaan.

tomera mökin akka...

tomera on mökin akka,
pitää mökkiä koossa, sillä turjake on ukkonsa,
suurinpiirten kaikkea tämä
harrastaa,
muttei
mitään valmiiksi saa.
   akalta ääntä lähtee,
sen voimalla ukkokin saa kinttuihinsa
vauhtia,
mutta vain kuulomatkan taa,
siellä ukko jälleen vaivojensa vanki.

kolmetoista kertaa...

vispipuuro on makiaa,
lähimetsäistä herkkua,
lautasen tyhjäksi lusikoin,
kolmetoista kertaa lusikka
huulille suli,
sitten reunoja kaavin.

ihminen on lukuja,
numeroita ja laskentoja,
vispipuurossa oli alunalkaen yhdeksänkymmentä
marjaa,
keitin kymmenen minuuttia ja  jäähyttelin
viisi,
viidentoista minuutin kuluttua kolmetoista kertaa
nielasin,
yhdellä kerralla kaiken tyhjensin,
mutta se tapahtui kahdenkymmenen tunnin päästä.
silloin oli jo viides päivä syyskuuta, joka on yhdeksäs osa
kahestatoista ja vuosia on laskematon määrä olemassa,
mutta alimmillaan 2016.

en ehi...

olen ja meen,
en enempään ehdi

unelmat...

ilta saa hartaan uneliaaksi,
siinä unelmat kättä lyö,
tulevaisuus yhtä kättä syö,
mutta karu on on aamun koi,
silloin unelmista karisi unelmat noi.

puolijuoksua...

et voi maailman läpi juosta,
sinun tiesi on
kotitie etkä voi kulkea
puolijuoksua

kirkko...

kirkko suuttui ihmiseen,
lähti pois,
pyhät maat jätti,
pois jätätti mummon
uskollisemman

asutuskeskuksiin julistautui,
siellä väkeä,
muttei yhtään
kuulijaa

maisteri...

maisteri on kauan koulussa ollut,
lähdin varhain,
tiskaan ja kuuraan,
muttei maisteri,
jolla yhäkin kirjat selällään..

onnenkulkuri...

syyskuinen aamu,
kahdeksas alkujaan.
aamukaste kimaltelee nousevan auringon säteissä,
hämähäkki seittiään parsii
ratkennutta nuottaansa.
   kävelen aamuain,
niin teen ain satoi tai paistoi,
sillä minulla on
onnenkulkuri kaverinain,
koirasein.

jaksan...

minussa ei paljoakaan,
mutta
luottaa voit,
sen verran mieltäni
jaksan

honsinfott...

herrat on siivosti,
rengit
honsingfott,
siinä on ero,
muttet
koe

kaunein...

kauneinta on elää kylässä,
jossa luonto illoin aamuin
vilkuttaa,
pellot ja metsät,
ojan penkat sekä kallion kielekkeet
tervehtivät,
se on kauneinta

turha...

kukaan ei ole turha,
ei
herrakaan,
eikä
pieninkään,


turhin on
vetämättömyys,
se tauti,jolla ei ole
vapaalippua.

padasjoen sanomat...

huomenna on torstai,
padasjoensanomien ilmestymis päivä,
minun mielukkainen lehti,
tykkään lukea,
oon paikkakuntalainen,
en syntyväinen,
mut
juurtunut

luen valtalehtiäkin,
mutta niissä on vain putinit ja
kuggenhaimit,
ne ei sillä tavoin oo heti mielen päällä

torstai on hyvä
päivä

Sekasikiöt...

Ihminen on pikku pirun ja
Heinäsirkan sekoitus,
Siksi vetelästi  ihminen elää,
Suorastaan eleskelevät.
Joutavanpäiväisesti sirkuttelevat,
Toisiaan moittivat verhojensa takaa,
Uloshan nämä sekasikiöt menevät vain,
Kun leipäjono on riittävän pitkä.

Tyhjä katu...

Tyhjä katu, jota poppelipuut
Reunustavat,
Kadulla on miljoonat jalkaparit
Kävelleet,
Suurmiehet ja kelvottomatkin,
Mut
Nyt katu on nyt tyhjä,
Sillä sen Päissä on puomit,
Viemäri töitä.

Kävelen pientareella,
Kuten muutkin,
Mutta kastemato ei hellitä,.eikä puomeista
Välitä.
Madon kohtalana on lokin suu,
Käännän katseeni pois,
Tyhjä katu on täynnä kohtaloita.

Haudan takaa...

Näin tutun vuosien takaa,
Pyöristynyt oli,
Mut muuten kuosissaan.
  Perattiin pintapuolisesti elämäämme,
Päiviteltiin ja voivoteltiin.
Erottiin ja osoitetietoja vaihdettiin.

Pääsin kotiin,
Istuin,huimasi,
Olin tavannut ystävän, jonka hautajaisissa
Olin kolmekymmentä vuotta sitten.

Pari päivää vierähti tietojen tarkastamisessa,
Olin tavannut ystäväni.

Lähetin hänelle kutsun illan istujaisiin,
Joihin kutsuin myös hänen silloisen tyttöystävän,
Nyttemmin neljän lapsen äidin,
Minun entisen vaimoni.

Tarina jatkuu tuonenpana tai sitten ei!

Kesy Mesta...

Maailma on kesy eläin,
Kesytetty villipeto.

Maailma on silitetty hymyileväksi,
Siinä ei oo mitään särmää.
Maailmasta on tullut
Jees miehiä,
Semmoisia mitään sanomattomia.
  Toisin on jupiterissa ja blutossa,
Mutta sinne ei ole
Toimivaa joukkoliikennettä,
Ellei tuo
Onnibuss rupee ajeleen.

Horroksissa...

Kesä jäänyt,
Syksy sylissä,
Missä mun mieli liikkuu,
Sielläkö kesälaitumilla lomailmojen?
Ainakin olen ihan horroksissa syksyssä ruskaisessa.

iloista jatkoa...

yks on varmaa,
epävarma ja sen jälkeen
ei pessimistikään pety,


iloista jatkoa.

yksipuolinen...

yksipuolista pahaa ei lie lain,
on siinä osapuolikin,
mut
syytömmiä hehin kohtaloonsa,
olosuhteet niin määräävät,
ikiroutaisaan illan viettoon,
jossa aamua ei näy,
sil

  yön  helmoissa kohtalo roikkuu,
päivän helmoissa toiset
unisilmät

kauniin elämän väri...

puut lehtensä luovuttaneet,
luontoäiteen syliin
tiputtaneet,
siit
alkaa elo uus,
talven yli, kun keritään.

havupuut ihtenään koko
talven selän,
jotta ei keväällä tulis liian hoppu,
kun kävytkin on loppu.

syksy on oranssin oloinen,
kauniin elämän
värinen

radio...

radiosta näkee kuulemansa,
jos heristää
korviaan
  radio on vilpitön,
äänellä on asiaa ja selkeä ääni,
siinä ei kuvia tarvita.

tapojensa orja...

käyt kaupassa,
tututusti samassa.
  ostat eiliset tavarat,
eiliset söit.

ihminen on tapojensa orja,
herraksi hänestä ei lie,
sillä he
käyvät monissa kaupoissa

yhteinen jyvä....

onko mennyt jätettä?
joutaako eilinen kaatopaikalle?
joutuvatko ne kokemaan
vedetyn viemärin lorinan?

eilinen on huomista,
menneisyys luo tulevaisuutta,
jätteet tuovat uuden valon

maailmassa kaikki kohtaa toisensa,
ennemmin tai myöhemmin,
sillä
yhteisestä jyvästä oomme itäneet

hiljaiset äänet...

hiljaiset äänet hiljentävät
meluisan mielesi,
et voi vastaan huutaa,
sillä hiljaisuus ottaa sinut
omakseen

hiljaisuus kuuluu syvemmälle,
se sydämmeen asettuu,
sieltä se sinua keinuttaa

totuus...

yksipuolista totuutta tuskin on,
onko
sitäkään,
on vain päätelmiä ja niiden tuloksia,
joita
edunsaaja edukseen lukee.

Herkkupala...

Ihminen on monimielinen,
Ainakin
Aatoksissaan,
Ain
Hällä joku aatos mielessään,
Herkkupala kielessään.

Ujo mies..

Ujolta mieheltä naikkoset
Karkaa,
Mut
Tosi nainen hänet matkaansa ottaa ja
Pitää hyvänään.

Kehua...

Itseään ei voi liiaksi kehua,
Siksi hyvältä se tuntuu,
Mut
Kuulostais mukavalta jos
Joku muu niin ääntelis, nyt täytyy ihteensä tyytyä.

Uurastavat kädet...

Mieli iltaan painuu,
Pois on päivän kiireet,
Menot ja tulemiset.
  Ilta hetken itselle antaa,
Pois on päivän askareet,
Joissa näkyi itsestä vain
Uurastavat kädet ja väsyneet
Jalat, jotka joka hommaan kerkesivät.

Jalometalli...

Unohtumaton hetki,
Kun mustikan söin,.kielenpäällä pyörittelin,
Ja sitten halulla nielaisin.

Nyt oottelen kohtaloain,
Vessan pöntöllä istuskelen,
Se mustikka oli jalometalleista arvokkain,
Sen mustikkana nielasin,
Ny
Arvopostia oottelen.

Tuliterä vyö...:-)

Tuliterä vyö,
Komia on,
Kotkanpää solkenaan,
Lihonnu oon,
Reijät loppuneet,
Tein yhden,
Jotta kotka kiinnittyis.

Vyön ostin tummalta kulkijalta,
Sanoi itse tehneensä,
Mut
Marketin hinta lappu heilui viel.

tieto on tylsää...

tieto tylsistyttää,
arvailu on kivaa,
osuu tahi uppoaa,
siitä ilo riemun saa

tietoa joutuu kauhomaan,
oikein sivuja
pänttäämään,
mut
arvaten on lystimpää

korpimetsän käki...

onkohan käki muuttolintu tahi mikä lie,
kun hiljentynyt on
metsän siimes
  ehkä se lensi syvemmälle,
sinne korpmetsien taa,
sinne missä äänikin hiljentyy

korpimetsässä on luonnon lait,
käkikin sen kokea saa,
siellä sammaleen kätköissä on
ikiroudan maa ja siellä juhlii
luontoäiteen luonnon luomat
pikkuistakin pienemmät vilikkälän
otukset,
ne, joita ei käkikään nää

iho kutisee...

iho kutisee,
siinä on tuntoa,
veri vilkkaana virtaa,
isommissa suonissa oikein kohisee,
kuljettaen elämän ravinteita minne lie,
mutta päänuppi on sillä
jakelupaikkojen ykkönen,
alaspäin tullessa,
sinne tänne se vie.

pikkuvarvas...

ihmisen ainut omaisuus on
pikkuvarvas,
jos toinen puuttuu,
toinen lie,
mut
jos kumpikin,
niin ei sillä niin väliä,
lahoohan ne joka tapauksessa,
kun aika suo

pikkuvarvasta ei kukaan huolinut,
paitsi sinä,
siinä se oikialla puolella kyyhöttää,
kumarassa ja vähän on nurin niskoinkin,
tosi vaatimaton on luonne hällä,
sinun ainoallas

kirkko jätti...

kirkko kunnasta karkas,
kaupungeihin suuriin,
jossa paimennettavia
suurin joukoin.

pois jätti kunnan vähäisen,
tonttinsa möi,
kolehtihaavinsa olalleen vei,
pois matkas
markkina heilan luo

vihille vaan...

rippikouluiässä on kulku kypsää,
ei viellä koeteltua,
mutta
askel siihen tottuu ja
pian arasteleekin

jos ei käy rippikoulua,
pakanaksi kasvaa ja piru
kinttuja rasvaa,
joten suorinta tietä
vihille vaan

pienen mökin poikanen...

minne kuljet,
mistä tuut,

utelet turhia,
meentuun sinne tuonnne vaan,
sillä sijaani
yhäkin
kaivelen,
mä
pienen mökin poikanen

heppu hei...

ihminen on helposti
tyhjä,
hällähän vain vaatteet yllä,
hieman itseään,
muttei sekään omanaan.

ihminen on kerrostalon kotelossa
asusteleva
heppu hei,
ulko-ovesta sisään ulos
kulkunsa vie,
hellurei

elämä keinuu...

elämä keinuu,
mutteihän se ihmekkään,
sillä
koko mapallomme on tyhjän päällä,
vain rannaton iänkaikkisuus

kuu ja aurinko tähtineen seuranamme,
mut
kyläreissulle sinne on niin paljon matkaa,
ettei valovuodet riittäisi,
joten katseet kohdatkoon

vanhuus nuortuu...

vanhuus nuortuu,



kun pajupillin ääni
lehdon siimeksestä
sointuu,
kevään korvilla on silloin lehtipuu

ylivanha...

ihminen lie ylivanha jo
syntyessään,
mieli hällä iänikuinen,
murheet kaiket maat,
voi, miten vauva kauniisti
jokeltaakin,
mut siinä on vanhan eukonukon
murinaa vain

joutopäivät

joutopäivät oon vaan,
annan itseni olla,
katselen vain,
en
mitään virko,
en kärpästä hätistele,
oon vaan

kuihtuneet...

kuihtuneet on kedon kukkamaat,
pois kesämielen myrskytuuli vei,
tilalle  toi ruskaisen maan,
jota sielunmieli ihastella saa.

luonto tarjoaa parastaan,
kankaat punaisenaan,
suot kullakkaat,
omenapuut notkuvat

hengähän mökin rappusilla,
tässä on mukavaa eleskellä,
pois kauaksi katsoa,
lähelle ihastella ja
kissaa silitellä

olla vaan...

joskus vain ei
mieli mielikseen ilakoi,
ei hymyn häivääkään,
vaan tahtoo olla mollottaa,
ihteensä kääriytyä.
  joskus ei mikään maistu,
ei herkullisin lounaskaan,
ei riennot ilojenmaan
  joskus haluaa olla vaan.

yksinäiset illat...

yksinäiset illat ovat kylmiä,
vaikka kaipuu lämmittää,
mut
kätesi puuttuu kädestäni,
huulesi huuliltain/
   päivät pitkiksi etenee,
kadut tyhjimmiksi tulleet,
vain kaipuu saa kyyneleeni
hymyilemään/

petetty...

petetty ihminen
pelkää pettäjän puolesta,
toivoen, ettei
hälle tulisi samanlaista tuskaa

pettäjä näes on
se
tulevaisuuden kärsijä,
sillä
kohtalolla on jälkensä

Puhelimesi...

Pyysit,
Ettemme enää tapailisi,
Lähdit ja jätit
Puhelimesi,
Soitin silti,
Itkin ja muistelin, soitan yhäkin,
Ja vastaan soittooni.

Riitasta porukkaa....

Miksi toisen mieltä pahoittaa
Sil
Hänhän sen taitaa itsekkin,
On parempi mukavuuksia hoilata,
Kun riitasta mieltä kuunnella.
Yksinäisen riita mielenkiintoisaa kuultavaa on,
Siin vuorosanat päällekkäin ääntelöö,
Sovun vasta uni aikaan saa.

Ulospäin....

Elää voi miten vain,
Mut kannattaa se hoitaa hyvin päin,
Sillä
Jokapäiväiset askeleet silloin
Kevyemmät ja huominenkin
Mahdollisuuksia täys.
Mut
Ain ei hyvin käy,
Silloin vain  käännä mieli ulospäin.

Kiertotie...

Näytät hyvältä,
Kasvosi hymyilevät,
Ryhtisi elämään ojentuu.
  Olet oppinut tuntemaan itsesi,
Aina ei ole ollut näin,
Olen onnellinen puolestasi.

Joskus ihminen joutuu kulkemaan
Kiertoteitä,
Teitä,
Joiden kautta itsensä löytää.

Orjan herra...

Työntekijä on herran orja,
Orjan herra,
Riippuu ihan busineksen luonteesta.
  Tuottava bisnes tarvitsee tekoälyisen orjan,
Jolla on ammattiliitton logo ravatissa,
Muuten taseet tasaantuu.
Työntekijä on itsensä herra,
Yrittäjähän hän onkin ja vahva liittolainen
Hällä
Logossaan,
Sillä tavoin
Taseet komistuu.

Keinotehty...

Elät kuten syöt,
Keinotekoisesti ahmit,
Itsesi täytät,
Muttet sittenkään kylläinen,
Sillä sinä täytit itsesi keinotehdyllä
Elämällä.

Täysikuu....

Kätemme tuntevat,
Silmämme kertovat,
On
Täydenkuun aikaa,
Tiedämme, että
Unelmillamme on koti,
toisemme
Tähdetkin sen näkevät.

Valoisa...

Syksy on pohjattoman antelias,
Satoa sadon perään,
Vettä,kuin saavista kaatais,
Koulupolutkin avautuneet,
Lomarahat kulutettu.

Syksy on kirjavaa aikaa,
Ruska saa syyspimeätkin loistamaan,
Kiiltomadollakin loistava romanssi tähtitaivaan
Alusmailla.

Ylikypsä...

Vanhana kaikki melkein valmista,
Lapsena kaikki edesä,
Niin hyvät,kun pahatkin.
   Lapsena olet kaikkeen liian
Nuori ja kokematon,
Vanhempana ylikypsä.

Villi elukka....

Elät moraalisi kuljettamana,
Teet työsi ohjeitten saattamina,
Rakastat kuitenkin itsenäsi,
Vihaat tunteen syvimmillä aisteilla.
Olet luontokappale,
Hieman koulutettu,
Toisin on villieläimen laita,
Se joutuu valvomaan hengensä edestä.

normaali ihminen...

normaali ihminen on monet kerrat
särkynyt,
itsensä koonnut ja taasen
kumartunut,
noussut ja päivässään käynyt.

kestävä ihminen on
tuhannesti vajonnut,
miljoonat kerrat luovuttanut,
mutta noussut ja ny hymyää.

ihminen on kestävän venyjä,
hänellä on mieli ja sielu,
hällä on jalopeuran katse sekä
kehräävän kissan mieli.

vieno tuuli...

vieno tuuli poskeasi hyväilee,
ojennat itsesi lähemmäksi
   syys tuoksuu illansuussa,
jossa ruska mieltäsi värittää,
tunnelmiin mukaviin  tanssittaa,
tanssit itsesi unelmiin,
niihin, joita ei kesähelteillä voi kokea.

puolitodellista...

maailma on puolitodellista,
neekerit ja valkoiset sekoittuu,
paskoja liotellaan ravinteiksi,
päästökauppaa kimpassa käydään,
vaikka lie hullun hommaa kokonaan.

pohjois-koreassa on hommat reilassa,
kuri nahkavyöllä hakattu,
siellä päästöt
kiinaan välittyy,
joka lykkää ne janse jokeen virtaavaan.

tuulimyllyä fortum pelkää,
se raatteen hampaan tyhjentää,
vihdoin viimein sekasikiöt
siihen asettuu

ihminen on aarteita täynnä...

ihminen on aarteita täynnä,
puuttuu van niiden
onkija,

tuutko heilaks,
ehitään yhdessä

tulevaisuus...

tulevaisuus on aamun jälkeen,
samoilla silmillä ei uutta näe.
hyvin nukuttu yö,
ihankuin
keventynyt ois,
tosin jalat toisin kokevat.

kiukkuinen akka...

yhteiskunnallisten toimijoiden
ylinherra olkoon
kiukkuinen akka,
eikä ukon hissukka,
jolla kotona kiukkunen akka.

lääninhallituksista huomiseen....

kolme on pyhää,
lääninhallitukset, siitä
ely-keskuksiin ja  siitä matka jatkuu
maakuntakeskuksiin.

vuosikymmenet pyörittävät
yhteiskunnan tahkoa,
kukin ajallaan,
omilla tavoillaan,
kunnes uusi polvi
uudella keskuksellaan.

mustikan matka....

kävin mustikkassa,
brisman pakaste altaassa,
maukasta oli jonkun keräämä.

mikset ite kerännyt,
omatuntoni soimaa,
selitän sille, etten kerinnyt,
siihen tuo mentorini,
että oot pata laiska.

en intä vastaan,
myöntyminen on tunnustuksen merkki,
mut
lohduttelin itseäni sillä,
että näin työllistin.
matka salojen periltä kauppaan on pitkä,
monet kädet saivat työtä.

päijät -häme

päijät-häme ei oo
syyspimeää seutua,
siellä tuikku tuikuttaa,
sirrisilmäiset ihmiset
maakuntahallintoa
odottaa,
suu ammollaan,
on siis sote,
tuo vuosisadan uudistus,
pois elyt ja muut keskusvirastot,
nyt on suu ammollaan

mut, ennenkuin
suu supulleen supattaa,
niin monta mautonta palaa
se maistella saa

vuosi....

syksy antaa tilaa,
syksyllä näkee kauemmaksi,
lehdet pudonneet,
viljavainiot niitetyt

syksyllä on aikaa enemmän,
syksy huilauttaa ja  huiskuttaa
talven tervetulleeksi, tuon lumivalkoisen,
jossa pakkasaamut nenää nipistää,
poskipäitä punoittaa,
talvea, jolloin sinitaivas hankikantoisilla
loistaa,
aikaa, jolloin lasketellaan kohti
kevättä,
tuota elämän syntymää, josta kukittuu
heleä suvi,
tuo aika, jolloin paljasvarpain liihottelen.

nyystölän kylä...

nyystölän kylässä on
luontoäiteen ensimmäisiä tekosia,
syntyi suloinen
päijänteen helmen nyystölän lahti.
  siel on muuttolintujen levähdyspaikka,
kourallinen ihmisiä ja kaksi kolli kissaa,
jotka ymmärsivät jäädää sinne,
kun kaupunkilaiset lomiltaan pakenivat.
  luontoäitee hoitaa kylää mallikkaasti,
siel
elollisen on luonnollista eleskellä,
pajupilliin puhallella ja hellaan puita lisäillä.
  kylässä ei ole metroa, eikä eifel tornia,
ei edes hyppytornia,
on vain mäen kumpare,  jota hoitavat
pirun pikku paholaiset,
pienen pienet
kutiaiset,
niitä ei muualla maailmassa tapaakkaan.

valon pilkahdus...

itkevällä on hymy herkässä,
jos pienenkin
ilon pilkahduksen huomaa,
siksi hän usein valoisasti katsoo

tasavalta....

suomi on vasemistoinen vantaa,
dynaaminen espoo ja
herrasteleva helsinki,
myös uinuva
kauniainen on suomea,
muu maa on
joutomaata,
se on aluetta, jossa
itää suomen tasavalta,
sinitaivaan alusmaa.

karvainen kolo...

työni kassana on
työtä muitten joukossa,
näkee ihmisiä ja niiden
syömisiä

en kiitoksista välitä,
kunhan osaisivat sen kortin päätteeseen
nopiamin
asettaa

sain potkut edellisestä kassa-hommastani,
laitoin karvoja kortinlukijan reunustoille.
    ainakin vanhat ukonkäppyrät tykkäs ja
olivat
joutusia.

muurahaisen koti...

muurahainen valmistautuu talveen,
se on luissaan sen havainnut.
   muurahaisella on monia siskoja ja veljiä ja
kaikki ovat samoista vanhemmista.
heillä ei ole nimiä,
sillä he ovat perhe, jossa ei ketään nimitellä.
  talvi saa tulla, sillä keko on vuorattu
ikiroutaakin kestämään,
mutta kaikkia hieman pelottaa tuo metsän
kuningas, jolla on ainainen himo murkkujen
pyhimpään,
keittiöön, jossa on herkkujen herkut,
joita nallekin himoaa.

keskenkäynyt upseeri...

keskenkäynyt upseeri on
upseerikerhossa huorana,
valiojoukko opiston käyneistä
kokelaista saa tuntumaa
sotilaaseen, jolla on mielipuolinen
asenne naapurimaihin,
joita hän pitää vihollisinaan

tämä keskenkäynyt upseeri osaa
juoda viinaa ja huutaa,
muttei hänestä olisi sodanjohtoon,
jossa
ei tunteilla koetella.

ihmisen arvo..

ihmisen arvo on hänen
elämänsä,
jokainen hetki on arvon
mittari

arvoa tarvitaan ihmisten välisissä toiminnoissa,
arvoton ei saa katsettakaan

mannerheim...

mannerheim oli kunnon  komia mies,
tai kunnoton,
mut
arvon sotilas.

hän oli kolmen vallan uskollinen sotilas,
isänmaan ja omantuntonsa, sekä
luontoäiteen.

puutteellinen hänkin,
mutta niinhän
isänmaan jokainen

Länsisatama....

Ilta saa varjot kulkemaan,
Katuvalot valaisevat
Askeleita,
Kuu nukkuu,
Eikä tähdetkään tänään loista.

Länsisatama on ovi elämään,
Monelle,
Viron kieli iloisesti soi,
Tulevat ja menevät,
Suomi on monelle elämää,
Sen katuvalojen varjot kertovat.

voit omistaa..

voit omistaa maailman
kaikki,
mutta jos et omista edes yhtä
sydänystävää,
et omista mitään

ystävyys on enemmän,
kuin
maailman rikkaudet,
jotka joudut tallentamaan,
syvästi sijoittamaan,
piilon ahneilta mieliltä

entisellään...

myrskyn jälkeen selkiää,
nyt jo
ihan entisellään,
pikkuisen ennen myrskysäätä.

Tuparauhaa...

Omistat jotain,
Autot tai maat,
Mutta jos ei sielullas ole
Tuparauhaa,
Olet puilla paljailla.

katsot...

katsot itseäsi enemmän,
ohitat katseet,
jotka sinuun katsovat,
ohitat,
koska heistä ei sinulle mitään

näe...

ihminen ei kaikkea näe,
kokee vain itsensä,
aivan, kuten linnut ja lepakot,
oh voi,
nekin näkevät saaliin maukaimman,
kaikella muulla
tuskin mitään merkitystä
lie.

aivot,
niillä luonnonluomat katsovat ja
eteenpäin tirkistävät

määränpää...

yhtä totuutta tuskin lie,
ei toisen puolistakaan,
on vain elämän tie,
joka luottamuksella kulkea pitäis,
silloin matkasi pää,
lie onnesi määränpää.

kaupan kassa...

asuntojen ikkunat pimeänä
aamua varjostaa,
mut yhdessä valon tuikku kajastaa,
siellä
aamuvirkku ihminen päiväänsä
aloittaa,
hänen nimensä on mikä vaan,
mut
useasti hänet lähikaupan kassalla
tavata saat.

vesikirppu...

ihminen elää yli varojensa,
ihminen jättää
jälkensä,
vaikka pitäisi toimia nurinpäin,
ihankuin
vesikirppu,
vain pyörteet hetken,
sitten pinta tyynenä kuvattaa

katsot alaspäin...

katsot alaspäin,
alistut sanoilta,
vieraan huomiolta,
se on pois menemistä,
lopulta itsensä kadottamista.

hulivilit...

ihminen ei voi mennä takuuseen
itsestään,
ei ainakaan vastuulliset,
hulivilit on erikseen.

sunnuntait...

sunnuntai on tuhisijan päivä,
päivä,
jolloin vapaat päättyvät,
arki aukeaa,
sunnuntaisin parsitaan menneitä ja punotaan
huomisia.

orpo...

muistot ovat elämäsi tapetit,
huoneesi matot ja tuolien selkänojat,
kotisi on eilisillä
täytetty,
sillä muutenhan olisit
orpo

ivaat...

ivaat köyhää,
kujeilet avuttoman kustannuksella,
sinä,
jolla kaikkea on,
paitsi
inhimillisyyttä.

Lahjat...

Elät ne hetket jotka saat,
Elät ja hymyillen itket,
Lahjoja annat,
Sillä lahjoissa on
Elämäsi hetket,
Ne haluten eletyt.

Olet suuren perheen yksinäinen,
Elät ne hetket,
Joita haluat ja niitä
 läheisillesi jaat.

Korpimaa...

Syksyinen yö,
Taivaskin sysimustana,
En rohkene äänekkäästi yskiä,
Sillä tunnen,
Kuinka kulkuani seurataan,
Olenhan tarusvärven erämaassa,
Luontoäiteen korpimaassa.

varjo tavoittaa...

yö iskee ytimiin,
päivä on laiskempaa aikaa,
ei
edes hoikempaa ihmistä näe.
yö kuiskaa lähemmäksi,
on pakko mennä,
muuten varjo tavoittaa.

batologi..

ihminen makaa batologin pöydällä,
hyvä ihminen,
ennen.

nyt hältä nyhdetään osia pois,
toisille tarjotaan,
on haimaa,
peräsuolta,
munuaista ja pernaakin tarjolla.

maksan on tämä retale ryypännyt korpuksi,
sitää ei oo kierrätykseen

loput rippeet batologi sulloo jätesäkkiin,
jonka
krematorion apupoika huomenissa hakee
hiilloksilleen.

batologi ottaa huikan ja myhäilee.

antaa hevosen aatella...

hevosella on iso pää,
antaa sen ajatella kaikenmaailman asiat,
mä kävelen pystyssä päin,
hummallani on asiat nurinpäin.

ihmisen ei kannata aatella
mitään,
kaikki on jo mietitty,
senkun menee vain,
muttei, kuten hummani.

hevosein on koulutukseltaan
lämminverinen,
se painelee ilman laukkaa hymysuin,
tienaa voltti lähdöissäkin.

ravit on hummani työmaata,
siellä se ei funtsi mitään,
pää ylöspäin ylväänä ravilla etenee,
voittoja juoksentelee ja minäkin siinä rattailla
osingoilla ratsastan.

Heh...

Mitä eroa on naisella ja
Terroristillä?

Terroristin kanssa voi ain
Neuvotella!

olet mitä syöt...

syöt mitä kylvät,
marjastat ja kalastat, myös
sienestäen.
ilman saasteet,
ne
punaposkiisi hakeutuu,
niinkuin viljaviin peltoihin kylvetyt,
maito lasillisesta ja pihvistä
kananjalkaan.

olet mitä syöt

et....

et enempi puhu,
kuuntelet vain,
mutta ensimmäisenä
työhön tartut

voivotella...

jotkut ihmiset vain ovat,
ovat näkö ja kuulo etäisyydellä,
siellä josta et tarvitse mitään tehdä,
ainoastaan
voivotella

kadehtii...

ahkeraa ihmistä ihailu seuraa,
laiskaa
kadehtii

itsetunto...

itsetunto on
tekemisen jälkeinen mieli.

jomminkummin
tulostuu.

tilipäivä...

lauantaina ei ole
tilipäivää,
lauantaina ostellaan,
maanantaina kevyenä töihin.

onnen omia...

yksi viaton kärpänen huuruisessa
akkunassani,
hän vain seuranain.

jäikö hän tahallaan seurakseni,
vai tahtooko elää
enemmän,
kysyn muinamiehinä,
mut
hän vain hymyilee

aamuaurinko lämmittää
sen jalkoja,
jättää lasiin jäljet,
piirrän sormellani sen ympärille
sydämmen kuvan,
hän tanssii sen keskellä,
olemme
onnen omia

sydän...

ihminen nimetään joksikin,
taivutellaan johonkin muottiin,
mut
sydän on
sielullaan

karkotetut...

maaseudulla ihmiset asuu,
kaupungeissa
karkotetut

elämä...

elämä ei jätätä,
katsovat silmät sen
näkevät

elämä on jonkun ikäinen,
maailma on avara,
sen syntymään on pitkä matka,
loppu matkakin ajallaan käy

elämä on hetki,
jos sen sylissään pitää,
ei aika tule
pitkäksi

luonnonvara...

ihminen on uusiutuva luonnonvara,
kuuten puut ja risut,
männynkävyt ja ruohon tupsu.

muut säilyttävät kasvonsa,
mutta ihminen vaihtaa, jopa
koko olomuotonsakkin.

ihminen elää kaksilla kasvoilla,
pelaa
kaksinaamaista peliä,
mut
luonnon puut
alusta loppuun samoilla.

kaivelet...

kaivelet toisista puutteita,
toisista oiken lapioit,
mutta
itsesi jätät,
etkö jaksakkaan itseesi saakka

ois nukuttanut...

ois nukuttanu pitemmällekin,
mut
ennen työvuoroa täytyy
parsia tätä ikäneitoani,
hymeriä.
silmät sillä jo kaihittaa,
kun tuo
virtapuoli on haurastunut.


viime yö oli,
kuten ennenin,
pääkaupunki elää myös
katuvaloissa ja oikeastaan
juuri silloin.

seuranain oli alalle aikova
ihminen,
innokas logistiikka-alan
opiskelija.

ilta kuudesta aamu viiteen
on perjantaisin raskaampaa,
kun tiistaisin,
joka on vuosikymmenestä toiseen
samankaltainen,
ihmiset käyttäytyvät yllättävästi
samoilla tavoin.

tänäänkin hän tule reissuun,
toivon,
että saisin näinä kolmena yönä
näyttää hälle tämän homman
kasvot,
jotta hänelle tulee kuva selväksi.

itse aloitin 1980,
ihan vain kesäksi tulin,
mutta
nyt on jo 2016,
on siinä kesiä mennyt.

hyvää yötä....

hyvää yötä teille lapsukaisein,
nukkukaa kauniimmat unenne,
levollisimmin ja hyvin mielin,
herätkää pirteinä uuteen päivään
mukavaan.
touhutkaa päivänne väsyksiin ja
syökää puuronne nälkäsin mielin,
jotta jälleen saatte hyvän mielen
leikkeihinne.
   hyvää yötä,
nelluska ja adelein
pappaakin ramasee, joten meen 
unimaille makoisille,
sinne nukahan teitä aatellen.

jokeltaa...

elämä karastaa,
otsanahkaa kuristaa,
mieltä vahvistaen silmät aukenevat,
kädet varttuneimmin toimeen ryhtyvät.

ihminen ei voi söpönä vauvana ikuisuutta
jokeltaa,
sillä
toisille parta kasvaa,
toisille rinnat mehukkaat

Uskovaisen kukka...

Uskovaisen kukka on
Syvän rakkauden iänkaikkusuus,
Se lopullinen kauneus,
Jota varten kannattaa terälehtensä
Kasvattaa,
Kukkansa nupuille saatattaa.

Vasaran alla...

Hienosti menee,
Talokin vasaran alla,
Voutin kanssa hippasilla,
Yöttömiä ovat päiväni, joissa
Hauskuus ylittää apatian.
Olen loukussa,
Köyhyysloukussa, josta selviää vain
Huumorin kukkia kastelemalla.

Leipäjonossa....

Olet vain yksi meistä,
Yksi tuhannesta,
Koko väestöstä.
   Saat palasesi,
Kunhan vuorosi koittaa,
Olethan leipäjonossa,
Sinä entinen kylän rikkain,
Olit etuoikeutettu,
Kuten nytkin,
Vuorollasi.

Maanviljelijä...

Syksyinen ilta,
Jo hämärtää,
Mut
Viljelijä viljaansa pui,
On viikon ainoa puinti keli,
Muulloin vilja sateesta lionnut.
   Luonnon armoilla on jokaisen tie,
Niin maanviljelijän, kuin jonkun muun,
Ihminen on luontoäiteen esikoinen,
Siksi uurastaa hän aamuin öin.

Yhdenmukainen kohtelu

Yhdenmukainen kohtelu
Takaa yhteiskunta rauhan.
    Nälästä kapinat alkaa,
Sorrosta mielivalta ja siint molemmin puolin
Yhteiskunta hajoaa,
Siksi
Mieli
Rauhassa aatelkoot,
Olitpa missä säädyssä tahansa.

verot...

verot ovat
demokraattisin yhteiskunnan ylläpitäjä,
mutta kaikki eivät pidä
demokratiasta,
siinäpä kurttuotsan ja kitinän liekki

kiky...

kiky,
kaikilta vähäsen,
mut vähäseltä se on paljon

yhteiskunta talkoot...

ny on talkoot,
yhteiskuntatalkoot,
toiset
osallistuu,
toiset
eivät.

köyhältä on paha nyhtästä,
varakkaammalta olis,
mutta
eihän korppi korppia noki.

ketoneilikka...

katsot akkunastas ulos,
pihapiiriis,
sinne missä mieluiten olet
   hymyilet, vaikka on matala mieli,
puutarhasi ymmärtää,
ketoneilikka eniten

tuet...

kaikki tuet pois,
kaikilta,
niin villjelijöiltä, kuin työttömiltä,
ihan jokaiselta, jotka niitä  saavat
   mitä siitä tulis,
kato,
ihmisten kato,
tyhjä suomenmaa

pienet asiat...

pienet asiat suuriksi
vääntyy,
mahdottomimiksi muodostuu ja
vihdoin ei enää mitään,
ei pienintäkään

migrobi...

luonnossa ei kukaan
huilaa,
ei,
vaikka siltä tuntuu

perhonen elää hetken,
antaa elämän toiselle,
samoin,kuin
sammaleen kätköissä oleva
migrobi,
jolla on maailman kaikkeuden avaimet

luonto on elon ketjua,
se on syntymisen elämista ja lähtemistä,
tullakseen takaisin jossain muussa muodossa,
sillä
 migrobilla on
avaimet

työtön...

työtön nukkuu pitkin päivää,
jottei häpeä
näkyis