torstai 11. syyskuuta 2014

elämänriemu..

Pihlaja kukittaa itseään.
Tertut oksia painaa,
kuten vauva ihmisäidin
käsivarsia.
Tilhiparvi marjoja halajaa,
minunkin mieleni.
Hilloa purkittaisin,
viiniä liruttelisin.
  Tehtiin Tilhien kanssa sopimus,
he latvoista marjat,
minä alaoksilta,
olen lyhyt jalkainen.
Emopuu pihlaja mieluusti
sopimuksen hyväksyi.
Elämänriemu on yhteistä,
sopuisasti sovittuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vanhat tavat,,,

vanhat tavat iskostuvat syvään, siksi ihminen rutinoituu,tapoihinsa kangistuu, muutosvastarintaistuu, itsensä kokoiseksi hahmottuu