Kuolema käväsee joskus
mielessä,
olkapäilläkin on
parit kerrat
pomppinut.
En pelkää,
tilini ovat selvät.
Kuolema vapauttaa vastuista,
kuolema armahtaa.
Kuolemanpelkoa tutisevat ihmiset,
jotka eivät ole pirunkaan kavereita.
Kuolemaa vieroksuvat ikiteinit,
botoksi huulet,
imblattiset tissukat.
Kuolema närästää
vapaamatkustajia, joutenelelijä, sillä
seuraavassa elämässä heistä
tehdään työnsankareita,
itse Stalin setä, se aurinkoinen valvoo
pirun hiilihanko kädessä, että
työt notkiasti sujuu.
Nyt en kylläkään kerkiä kuolemaan,
lähden yön selkään,
humpalle, etsimään tanssipartnereita
joilla on pirut
mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti