Kumpa lämpimässä kuolla sais...
nämä sanat kaikuvat yhä
korvissain.
Toiveen esitti
elämänsä luovuttanut
ihminen,
puliukko,
joksi häntä
kutsuin,
hänen pyynnöstään.
Työni kautta
tutustuin,
hän oli työn
mukavuuden toista
laitaa, ikävintä.
Kolme vuotta tapasimme,
usein niin,
että hoidin hänet
terveysasemille.
Sain hältä sellaista
elämäntarinaa,
elettyä, jota en kuuna päivänä
muualta ammentaisi.
Kertoilen runoissani
hänestäkin.
Hänen toiveensa toteutui,
hän oli jälleen kerran
juonut itsensä kuoleman
takaportille,
Keilaniemen rantaan.
Ensiapu ei häntä enää pelastanut,
mutta
hän sai haluamansa
lähdön,
hän nukkui pois
lämpimässä ja siistissä
ensiapuhuoneessa.
Ei yhtäkään niin kurjaa,
ettei hyvä katsoisi
silmiäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti