tiistai 30. joulukuuta 2014

pötkähdän...

Nyt pötkähdän turvallein,
tiijän, että
aamu valkenee, enkä
aio sitä vahtia,
sillä uneni on
paksua, kuin
venetervaa.
Kylellein asetun,
puolenyön aikaan
toiselle,
aamu neljältä selällein,
siit pari tunti myöemmin mahallein.
Näin koko minä ollaan
kierrekselty
unien kultamailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...