Heinäkuun ensimmäinen,
mätäkuu,
ei parane haavoittua,
tunteen haavat märkivät,
pintanaarmut eivät
ruvetu,
itkussa kylpevät.
Katson korkeuteen,
näen sinitaivaan,
raotan sen verhoa,
näen enemmän,
mutten saata virkkoa.
Meen ongelle,
istun laiturilla,litkuttelen varpaitani,
katson kohoa,
katson sinitaivasta,
onkohan syöntiaika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti