perjantai 26. kesäkuuta 2015

kastemato...

Kesäaamut,
niistä elämä nuortuu,
suorastaan suoristuu,
aistit elämää hyppäävät,
mielikin mielinkielin.
Aamu ennen lintujen laulua,
aamunsarastus tuoksuu kasteiselle
ruoholle,
taivaanranta aukeaa,
luonto uinuu viellä untaan,
linnuillakin päänsä siipien suojissa,
vain minä ja kastemato aamussa.
Kiedon ikimännyn ympärille käteni,
tunnen sellaista lämpöä,
sielun hyvyyttä, jonka vain luontoäitee
pystyy antamaan,
sydämmeni rakastaa,
hyväilen mäntyä,
luontoäiteen kättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...