sunnuntai 14. syyskuuta 2014

sinivihreät silmäni....

Aattelin, kun en saanut aikaseksi.
Volmottelen keskeneräistä,
mietin ja kummastelen.
Oon syvän savosta sukulaisineni,
olen lauhojen lepikoitten poikanen,
oon sinivihreä silmäinen,
lupsakkaasti.
Muurahainen ylitti ukkovarpaani,
morjensti,
jatkoi menojaan.
Makoilen sohvallani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

jokainen päivä,,

  elämässä ei ole voittajia häviäjiä, vaan heitä jotka hetken jaksavat voivat ja sitten kumartuvat luontonsa puoleen   elämässä on kohtalono...