torstai 3. syyskuuta 2015

poikapoloiset...

Taivaan sinikansi tulipunaisena
jyrisee,
ukonilma salamoi,
häveliäästi räystään suojiin
käperryn,
polvellani kollikissani Arska.

Luomakunta on iso,
aurinkoisilla säillä sitä
en havainnut,
kissanikin kyläluutana
tallusti,
mut nyt kokomme tunnemme,
poikapoloiset,
kollikissani Arska ja minä.

Avaan mieleni menneille,
sadesäät suosivat,
aurinko rannoilleen uitattaa.

Kauniimmilta monet muistuvat,
vaikka olen kokenut itkun
ahkeruudenkin,
mut kaiketi
elämä tarvitsee
kaikenlaisia hetkiä,
myös sade päiviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

vaikka kaikki häviäis,,

  vaikki kaikki häviäis, nekin jotka jokapäivä ovat, niin tyhjänä en ois, sillä uskon huomisiin, uusiin, sillä elämä ei lopu yhteen tyhjyyte...