painajaisilla peitetty...

tavallinen päivä,
samat työt ja askareet,
tutut jutut

erillainen päivä,
ihan on outoo

yö on painajaisilla peitetty

dobing...

pärjääkö urheilussa ilman
dobingia,
pärjää,
muttei mesturuuteen asti

otsanahka...

ei ihmisen kaikkea kerralla tarvitse
osata,
menee mielenkiinto,
parempi on aina hieman,
silloin kipinä uuteen syttyy ja entisestäkin
jotain otsanahan alustoille jää

nuori vanhus...

nuori ja vanhus
kaunista ei ole nuorena vanhettunut,
kauniinpaa  vanhan nuorekas elämä

nuori kauaksi kurkottaa,
vanhempi lähemmäksi

lintu on ikinuori,
syntyy ja lentää,
ikinuorena liidot hiipuu,
ei rypyn ryppyä

suru...

suru on hyvän jatke,
ystävyyden ja rakkauden
hyvästelemistä,
se on kunnioitusta,
siinä tunteet aidosti kertovat
mielen syvät

kesäloman hiki...

kesäloma on huohotusta,
pitkin tapahtumasta toiseen rientämistä,
jokapaikan syömistä,
järvivedessä uimista ja
itikoita

kesäloma on pitkän ja työntäyteisen talven
syytä,
kuukaudessa pitäis koko talvi tuulettaa,
hikihän siinä

autuas...

on autuaampi antaa, kuin ottaa,
mutta ois kiva, jos jotain itekkin sais.

oon uskovainen, mutten ihan hikeen saakka,
pakana en vois olla,
silloinhan mulla ei mitään
toivoakaan

elämä on pieniä asioita,
isommat vaativat ja vahtivat,
pienet viattomasti edessäin

puolet...

puolet elämästä menee tuosta vaan,
ei jälkiään jätä,
toisen puolikkaan puolikas jättää
muistot ja sen toinen puolisko enemmän

elämä on monen sortin tekemistä,
sillä se hoituu,
tekemättömänä ja jatkuvana
huvitteluna elossa ei arki hymyilis

nyystölänlahden rantamailla...

herään ja katson kesäiseen aamuun,
jossa aurinko mailtaan palannut,
viljavainiot tähkäpäineen,
sinivetinen nyystölän lahti
huomaan, kuinka pilvetöntä taivasta vasten pääskyset
liitävät,
herään ja olen kiitollinen kotimaastani,
että saan herätä kauneuteen,
jossa arvostetaan puhdasta luontoa,
jokamiehenoikeuksia ja ilman pelkoa
väkivallasta.

olen karavaanari,
olen yöpynyt monissa tienposkissa ja
vesistöjen äärillä,
mutta kaikkialla muualla en ole
tuntenut itseäni
vapaaksi

akt...

akt ja herrojen hermot
herkistyy,
kuormajuhdat hengästyy,
satamat tyynenä parempia tuulia
odottavat

ammattiliito, jota hallitsevat
jäsenensä, joilla omantunnon moraali
itseään pidemmälle
työskentelee

ilta...

ilta ihan itsekseen,
tyynellä ei ole puhelinta,
eikä minulla,
katsellen kuuntelen,
ilta tuoksuu hyvälle

tasaluvut...

miljoonassa on kuusi nollaa,
mut jos nollat ykkösestä yheksään siirtyy,
niin en laskea taida,
liian monta on muuttujaa
yheksästä ykköseen

laskin tuon uudellen, en
ymmärtänyt mitään,
mutta kaiketi sillä jokin yhtölö lie

kymmenen on tasaluku,
satanen ja tonnikin,
pidemmälle en kerkiä

itkuun vääntyä...

ihminen haluaa riidellä, sovitella ja
tapella,
toiset sivuun väistyä, sekä
jokunen
itkuun vääntyä

taivas...

taivas on iso ja korkealla,
onneksi, sillä muuten ihminen olisi
senkin
kaavoittanut

onni...

arvalla et onnea osta,
tyhjää saat

onni on pieniä asioita,
niitä arkisen pieniä,
joita jos tökkää,
ne sydämmeen hyppää

luottamus...

luottamus syntyy koetusta,
sitä ei verkkokaupoista tilata

luottamus on osa vastuunkantoa,
se ei ole kevyt asia

hyttysparvi ja nuotio rantakalalla...

kesä,
suomalaisen ihmisen yksi vuodenaika,

kauniit sinivetiset järvet
selkosen selällään,
viljavainiot valtoiminaan,
lintusten laulut suviyössä soivat.
kesä,
hyttysparvi laulaa
suviyön sävelmää,
siinä läiskettä käsien,
huitomista, kuin heinämiehellä
konsanaan

kesä alkaa keväästä,
ruskaan syksyttyy, talveen
asettuu,
kunnes kevät jälleen tirkistää,
kesään saattelee

kapotaasi...

kapotaasi merkitsee vapautta
kuljettaa suomessakin tavaroita
halvalla,
mut
tähän se hyvyys jääkin.

suomalainen yritys maksaa kaikki
yhteiskunnan velvoitteet,
palkoista auton huoltoihin/kunnostuksiin,
suomalainen yritys maksaa kuljettajille
sovitut palkat ja muut kulut

toisin on tänne saapuvat toisten
eu-maitten kuljetusyritysten,
räikeimmät ovat lähes orja-kauppaan
verrattavaa toimintaa.

muukalaisviha...

muukalaisviha,
natsien rotuoppia,
siinä teuraaksi  kaikki muu,
paitsi ei aatun valitut nuo

nykypäivän natsit
kanssamme asuvat, kuten silloinkin
asuvat ja nukkuvat,
sekä hiljaa veitsiään teroittavat,
heillä mielissä kytevät hitlerin aatteet nuo

elää voi ilman työtäkin...

elää voi ilman työtäkin,
toiset kahelit syöttävät ja juottavat,
asuttavat ja vielläpä hautaavatkin

sote ja terveyskeskus...

sote ja terveyskeskus, sekä kansantaudit,
niillä yhteinen oviripa.
siellä akkaa ja ukkoa vaivojaan
hoidattaa,
sielää lapset ja isommat,
odottavat äidit ja ihmiset
kautta kunnanmaan .

mut mikä on logo
hyvinvoinnin,
onko se kunnallinen,
yksityinen, vai urheiluseuran
business

huit hait, tärkein on terveys, hoitipa sitä
ken vuan,
toiseksi tärkiää ois työpaikat kunnanmaan,
kolomanneksi ois hyvä, jos
pytingin veroeurot ympäristöön
sijottuis

virkkoo..

ihminen nälee kaiken hyvänhuonon
toisaalla,
ihmisissä ja suuremmissakin

ihminen on tekoälyllä valettu,
vailla omaa mielenkieltä,
sillä hänhän vain opaskoira
toisten ihmisten ja suurempienkin

mut voi ihme ja kumma,
joku poikkeus yksilökin laumaan
mahtuu,
sellainen hymyilevän itkeväinen,
ihminen joka virkkoo mielellään

turvallaan...

ei aina voi olla hyvin,
välillä täytyy
olla turvallaan,
olla, kuin
koditon kulkuri,
jotta ymmärtäisi vähäisen hyvä

viimeinen ilta...

kesäkuun viimeinen ilta,
valot vaihtuvat,
utuinen ilma värittää taivaanrannan,
johon aurinko laskee

istun nuotiollani,
järven pinta sinitaivasta peilaa,
rantakaislikossa sorsaemo lapsineen
illanvietossa


luonto tuoksuu elämälle,
sen tuoksut sanattomina silmille
kuvastuvat,
niissä soi luonnon kauneus,
lempeät sanat, joissa karpalon punaiset
mietteet syvälle maistuvat

joutenolo...

joutenolo väsyttää,
mieltä harhauttaa ja ryhdin veteläksi
taivuttaa

ihminen on luonnostaan mukavuuden haluinen,
suorastaan laiskuuteen taipuvainen

nälkä on ihminen paras kaveri,
pitää mielen ja ryhdin notkeana

lainattavaa...

ihminen lainaa toista,
usein palauttamatta jättää

hybermarketteja ei laisinkaan, ellei ihminen
laumottain,
kyläpuoditkin syntymättä ois,
ellei ihminen toisesta jotain
lainaten vois

ihminen yksinäään,
kuin susi,
joka laumastaan erotetu,
hällä
ei mitään lainattavaa

hiekkatie...

hiekkatie,
pienen kylän sivutie,
siel viel sähkölinjat tolpan nokassa
linjottuu,
mut
lintusia vain keinuttavat

hiekkatiellä ei ihmisen jalanjälkiä lain,
vain luonnon komeimpien jäljet jäljittyy,
siin ilveskissan tassu tallannut,
kettu jolkutellut, mäyrä tallustellut ja komioin on jälki
metsän kuningaan, se  hirveä tervehtimään tuli,
muttei heistä kavereita sittenkään

kielletty omena..

ihminen on puoliksi
kala,
puoliksi vaan,
toinen puoli kielletty omena.

turhan kaunis...

et ole turhan kaunis,
olet
elämän kaunein,
sisustasi on kauneinta mitä elämässä näkee,
ulkokuoresi ei rapistu
myrskysäissäkään

kulkurit...

kaikki kulkurit eivät kodittomia,
toiset vain luontoa tarkkailevat,
kuntoa nostattelevat,
mielen ja lihaksen

aito hymy...

aito on ensimmäin
hymy,
muut sitä eteenpäin,
ihan mitä vaan

aito on ensimmäinen itku,
eikä siitä sen
enempää

aito,
liekö sittenkään

salamat...

salamat eivät poutasäässä
salamoi
kiukkunen mieli ei hetkissä
värjöttele vaan hetkillään
salamoi

luontoa ei ihminen rakenna...

mustikka on metsän villi marja,
niinkuin puolukkakin, karpalo sekä
moni muu.

metsä on heidän kotinaan,
toisen siimeksessä lehtomaan,
toinen punakoituu kangasmaissa alavissa,
karpalot suolampea kierävät,
sieltä kirpeyden raikkautta ahmivat

luontoa ei ihminen rakenna,
ihminen rakentaa hometaloja,
luonto ikuisuuden kestävää

kansankiihottajat...

et voi ymmärtää, eihän sulla 
tosiallista tietoa

fasismi nousi tunteesta,
brexitit syvemmistä

et ajattele,
sillä eihän sitä tarvitakkaan

kansankiihottajat valtaan nostavat,
bolseviikitkin
niinkuin hitlerinkin,
kuten monen muunkin
tyrannian

valehtelu ja väkivalta, siinä populismin
työkalut

rietas katseesi...

rietas katseesi luokseis tuo,
kehojen tunteet,
hetken hetket,
sitten katseet sammuvat,
syksyn ruskaan leijaavat

valhe

valhe hetken kantaa,
muttei huomiseen riitä,
sillä
huominen ei ole
hetki,
se on tulevaisuus ja tulevaisuudessa on
kestävämpää
todellisuus

kurttunaama...

maisemani on tulessa,
olen alamaissa,
olen kumarassa,
otsanahkakin ylähuuleen tukeutuu

ihan vain ilman syytä mokoma
morkkis ilmestyi,
en pahoja tehnyt,
en edes aatellut,
se tuli tuosta vaan

no kuljen kurttusena tämän hetken,
sitten
ilonpäivän hyväntuulisena

äkkinäinen rakkaus...

äkkinäinen rakkaus tietää
eroja,
toimimattomia hyvän olemattomia,
sillä rakkaus ei ole
onnen avain,
sitä vain on helpointa käyttää,
kun haluaa kohteensa ovesta
sisään astua.

ulospääsyyn ei lukkoja tarvittakkaan

ystävyys, jolla on luottamuksen
avain,
se on avain, jota ei tarvitse lukkoon sovittaa,
se on
turhan koriste,
ystävyyden luottamus ei lukkoja tarvitse

tekovalot...

päivät elämää rakastavat,
yöllä nukkuvat,
elämä ei näe hyvin pimeässä,
eikä tekovalossa elämä hyvin voi.

aika...

aitan ovi narisee,
aittan pärekatto vuotaa,
aika on käynyt

luonnon monet ihmeet pihapiiriä
asustaa,
pois on ihmiset,
pois on kiukkuinen kukko,
joka piti kanoilleen tulikiven katkuiset herätykset,
mennyt on työhevosen urhon lempeä katse,
en näe mansikkiakaan,  jolla hermoja laisinkaan, vaikka utareensa täynnä
luonnontuotetta, joista maitohinkit täyttyivät,
voita kirnuttiin ja saipahan mirrikin lämpöiset maito hörpyt

en päässyt pihaan saakka, upouusi autoni maavara eri mahtunut,
ennen mahtui urhon vetämät kärryt ja reet sekä mummo vainaankin työntämät
maitokärryt
turpeitten yli

suljen narisevan aitan oven,
palaan upo uudelle autolleni,
aika on
käynyt

kansanäänestys...

demokratia on hieno juttu,
mut,
jos päätökset tehdään nopilla,
niin
kovin on turvaton mieli

kansanäänestykset,
niistä puuttuu polittisen
tietäjän kaukoviisaus

kylläkses...

elämää ei voi elää yli,
ei alimittaisestikkaan,
arkipäivän touhut merkitsevät
elon kulun.
pyhäpäivillä saatetut hetket,
ne, joilla elämä täyttyy,
niistä kyllä kylläkses saat

kurjistunut brexit...

satamat tyhjenneet,
kansakunta itseensä kulki,
pois kaiken ympäriltään sulki.

faaraot itseensä ihastuivat,
pois hulluuteensa
nukkuivat

natsit loivat tuhatvuotista
yhteiskuntaa,
mutta miten kävi,
siinä ihminen saippuaksi tehtiin,
rovioilla jäänteet tuhottiin

satamat tyhjentyneet,
yhteiskunta itseensä
kurjistui

yksinäinen....

yksinäisen ihmisen kaverina
on
silmät, jotka huomiseen näkevät,
hänen muistinsa eilisestä tietää,
yksinäisessä ihmisessä
on paljon kaikkea,
vain
vieruskaverit eivät nojaile

ukkovarvas...

ukkovarvasta ei nyt kihti
kutita,
en ole syönyt raparperituotteita,
merenherkkuja, enkä
olutta litkutellut

olen kuitenkin,
muttei sittenkään kihti tullut,
vai onko noussu päänuppiin,
sitä kutituttaa

kilvanajo...

ihminen ajaa kilpaa itsensä kanssa,
ohittaa kylmissä kurveissa,
unohtaen huoltonsa ja sisimpänsä .
  viimein kone hyytyy,
renkaat kuluvat ja polttoaine loppuu,
silloin
ihminen istahtaa,
pois kiire mihinkään

nälänhätää...

ihminen oli alkujaan
hyvin tehty,
mutta olosuhteet muuttuivat,
tuli pakkassäitä, nälänhätää monenmoista,
kieromieltä jonnin joutavaa,
siitä ihminen
kutistui,
nykymalliseksi asettui

lisuketta...

sade rummuttaa laiturin nokkaa,
pisarat eivät anna vedenpinnan kuvaansa peilailla,
lumpeenlehti laineissa seilaa vesikirppu kyydissään,
itikkaparvi etsii elämää,
itselleen ja pääskysille, jotka haukkaavat parvesta
omansa
  vastarannalta nuotion savu yläilmoihin kierrättyy,
lomalaiset itseään lämmittelevät,
loimuttaen samalla kalaa, jonka tuoksu ylittää
järven selän ja saa minun avaamaan kylmälaukun,
jossa on muutama palanen ruisleipää, lenkkimakkara ja
sinappituupi.
  vastarannan tuoksut ovat evästaukoni lisuketta.

ihan vain...

vastausta on vaikeaa antaa,
ethän kysynytkään,
mutta haluaisin

elät arjessa,
kuten on järkevää,
mutta
tunteesi eivät saa elintilaa,
niillä saisit hymysi takaisin

ihminen on lopulta yksin,
ihan yksin,
ihan vain

pienet jalat...

pienet jalat eivät suuria askeleita ota,
kerkiävät myöhemminkin

lapsi on huominen,
siksikin kävelkööt enemmän
isommat

lapsi syntyy naisesta ja miehestä,
kasvaa
elinympäristöstään

ikä...

ikä on nuoruutta,
taivaan sinisiä mieliä,
hyvänpäivän toivotuksia,
ikä ei vanheta,
ei , vaan antaa
tulevaisuuden hyvinvointia

äiti...

äiti on jotain elämää enemmän,
äiti lapsuuden syli,
kasvukipujen tyynyttelijä,
aikuisuuteen saattelija,
äidin
silmät koko elämän
näkevät

haukotuttaa...

haukotuttaa,
nukuttaa, ei tosi syvältä vaan tuntuu siltä
nyt ei ole saatavilla
mielenkiintoa,
on vain tylsistynyttä rutiinia,
enkä siihen mahdu

mustarastas

mustarastastas  lehtikasaa pöllyttää,
keltanenä
erottuu,
muttei matonen sitä huomaa

kesäheinä puskee maasta,
mato on poissa, mutta
toinen syntyy

luonnossa ei ole hautajaisia,
ei kihlojakaan,
vain
ollaan vaan,
eletään ja lähdetään pois

enemmät ajat...

enemmät ajat ovat joutenaikoja,
muut
menevät sukkelaan,
ei kerkee kahtoakkaan

riisipellot...

amerikkalainen on
ylämaan ihminen,
kiinanpoika riisihalmeitten,
sieltä maailmaa keinotekoisesti
hallitsevat,
kunnes hallayöt kaiken vievät

muutosvastarinta...

muutosvastarinta on
etuoikeutettujen
lakko

se lakko on
laiton,
luonnon laiton,
mutta
ihmisen kokoinen

valta..

valta on ansaitttava, valta syntyy tekemällä,
oikein tekemällä ja vähällä varastamisella,
lupausten pettäminen on
politiikan alhaisinta
varastamista

varas...

arvoton kelmin mieli,
kunniaton hänen jälkensä

rehellinen varas on hyvä ihminen,
susihukka tahi variksen pahus

arvoton on varkaan
tuonpuoleinen,
sehän tyhjää vain

loppujen lopuksi...

loppujen lopuksi alku onkin
ahkerinta aikaa,
lopussa väsyttää

kastelen pihakukkia,
tarvitsevat ihmiskättä,
maljakkoni odottaa

sadetta ei voi herrakaan tilata,
paitsi se isoin

suorat päivät...

suorat päivät yötä kiertävät,
aamuun seisahtavat, juovat kupin kahvia,
veryttelevät ja
menevät

kertakäyttöinen...

ihminen on kertakäyttöinen
juttu,
niinkuin puolukka tahi
herkkusieni,
kerran syötynä jokin maku suuhun jää

osalliset..

elämä on tehtyä työtä,
itkien naurettua,
mutta kalkkiviivoilla
nähdään vain osalliset

mitään ei tarvitse selittää,
arki on pyyhkinyt

elämä ei ole itsenäinen,
siinä on monta tuulen puuskaa,
myrskysäätä ja
vienotuulta

aivastin...

aivastin,
outo tuoksu sytytti nenän,
pyyhin ja silmät vetistävät,
ottavat osaa

en näe hyvin hämärissä, en
yölläkään, paitsi jyhannuksena,
sil en yövy ollenkaan

puusta veistetty...

olen puusta veistetty,
karun elämän vietelty,
en tarvitse muuta,
elän ja lähden,
sinunkin tähden.

jään ikävään...

jätit meidät,
meidät kotisi,
siskosi ja veljesi
huoneet

maailmaan lähdit,
et kuiskatenkaan kertonut

jään ikävään,
mutta senhän ansaitsenkin

vihreät ja lenin....

onko vihreät kommunistien harhaoppisia?
näin hikistä unta,
vihreitten johtaja suuteli leninin poskea,
tuota kuollutta

israel...

israel kiireesti eu:n,
sitte loppuu ryssän uhittelu, sil
pommin varmaa on
vastus tuo...

pyhät herrat....

pyhät herrat ei huonoja renkejä
kosi,
sillä nehän heidän siskojaan,
velipuolia varjoisen kujan

hyvä ihminen on kellon tekijä,
käkikellon valmistelija

käki kello käy aikaansa
puolet ajastaan,
pyhät herrat
tanssivat
rippikoululeireillä

mela...

en jaloillani pysty melomaan,
tarvitsen siihen hylättyä melaa,
sitä syksyllä löydettyä,
jonka hukkunut luovutti

pelastun, muttei hän,
vain mela,
muttei se mitään puhu

saareni...

kompastuin saareen,
en jaksanut ylösnousta,
aurinkoni nousee ilman
katsettani

katselen entisyyttäni,
enhän minä linnoja rakennellut,
en pyhyyttä hyvitellyt

saaren ranta on kolkko,
mutta siinäkin on kauneutta, jota
en aamuissani näe

kävelen...

kävelen poispäin,
varjoni seuraa,
kävelen, en taakseni jätä varjoa
kummempaa,
menen mutten mihinkään,
enhän tullutkaan

tyhjä...

olen tyhjä,
menen pois,
muut menivät,
jäin,
ja näin miten iso on tyhjä

sukua ei lainkaan...

sukua ei lainkaan,
pois menivät,
jäin

katselen eteenpäin,
eihän minulla kyläpaikkaakaan

olkoon elämäni pitkä tai lyhyt,
sammu ei mun
mieleni

satamat....

satamat on tuonita ja vientiä varten,
ketkä siellä muuten vaan,
heillä
ei jalasijaa elon vaahtopäillä...

brexsit...

sinitaivas maata palvoo,
paljasvarpaisia ihmisiä kuumottaa,
on
brexit,
on pikkukekäleiset persun rutaleet,
mut
sinitaivas heitäkin kuumentoo

kauneus...

kauneus on niityn kukassa,
siinä, joka
vienotuulessa
heiluu,
keväällä silmuttuu,
kesällä kukkaan kerkiää,
syksyn tullen itsensä
talven yli vaatettaa

viimonen hetki...

milloinkaan ei ole viimoinen hetki,
ei se
eilinenkään

vuodet...

vuodet alkavat aina alusta,
eivät lopu ennenkuin
viimeinen päivä sammuu

maailmaa ei voi parantaa,
vain
ihmistä

vuodet ovat auringon säteiden
mittaisia,
pitkämatkalaisia,
niillä kuu seuranaan,
tähdet yötä koristavat

metsälampi....

metsälampi huokaa hiljaa,
aamun sarastus saa pintaan usvan,
jota vesikippu pyyhkii ja soutelee
mielihyvillään

suopursujen tuoksu suutelee
karpalon punaposkea,
sitä ihaillee myös metsän
komein kuningas,
karhu,
joka aamutuimaan tuli
syöpöttelemään noita kirpeitä
punaposkia.

sukunimetön...

muurahainen kävelee tiellä,
keskellä tietä,
sulkuviivan päällä,
ohittelee
  onkohan sama vai toinen,
eilenkin siinä viipotti.

muurahaisia on vaikea toistaan erottaa,
miksiköhän niillä ei ole etunimeä,
ei näärännäppylääkään, sukunimettömiäkin.

ihminen asuu...

ihminen asuu missä vain,
mutta nukkuu
kotonaan aamuun saakka

hetki vain...

ihminen lie hetki vain,
tuulen kuiskaus ja sitten ovi kiinni

elämän ikuisuus ei ihmiseen ylety,
ihminen vain sotkee,
luonto ymmärtäen siivoaa

rakennat talon,
sen menetät monilla tavoin,
ihminen on hetki vain

ihminen on ihme...

ihminen on ihme,
suurempi, kuin tietokone,
mutta tyhmempi,
kuin kedon kukka tai
ötökkä maan uumenien

musa...

kuuntelen musiikkia, jota on hiellä
sävellytty,
sanoilla parsittu ja
hyvillämielin soitettu

lakanat....

lakanat ovat yleensä patjan ja mun
välissäin
mut heräsin se peittonain,
pyörin ja hyörin sekä
piehtaroin,
unimaillani yöllisten
levottomin

paljain varpain...

tusinan verran mulla on sukkia vain,
mutten yhtään
löydä,
oma syy,
kenenkäs muun,
siispä
astun paljahin varpain

muurahainen...

jokaisella ihmisellä pitäisi olla
muurahainen taskussaan,
tyynyllään ja sukanvarressa

muurahainen antaa semmoista kiiltoa elämään,
ettei siihen ruokavaliotkaan auta

jos sua jäsyttää, muurahaisen kusasee
varpaan väliisi

jos jännittää,
murkku rentouttaa stressi suontas,
se ottaa siitä jännitykset pois hankaamalla
peräsuoltaaan noin viisi kertaa,
toiset ihmiset vaativat tuplaten,
mutta ovat sitten tosi lauhkeita

jos yskittää murkku suuhun ja se käy
putkimiehen hommiin,
paikkailee ja karsii liiat polyypit

muurahainen on ihmisen kaveri,
mutta se joutuu keossaan hyörimään,
kun mauttomat ihmiset eivät sitä
kaipaa

sossu ja kossu...

ikiaika on mennyttä,
sitä aikaa, jolloin seitsemän veljestä
palojoen korpimetsissä sivistystä treenasivat

entisaika  oli vaivaloista aikaa,
heinäseipäitä ja patikkamatkoja,
eikä ollu pekkaspäiviä,
oli vain maataloustöitä,
evakoita ja puolikesyjä
jäniksiä

tänään on veltto fiilis
sossu ja kossu
vierasmaalaiset valtaavat ärräkioskit
ja
vaativat isoa moskeijaa
suurkirkon tilalle,
sinne senaatintorin pyhimpään

persulle iski nekru silmää...

suomessa on ihmeelliset säät,
kalastus säännöt ja
ulkohuussin tunnelmatiikka

suomessa tuoksuu
luonnon suot,
ikikevät ja talven lumikinokset

suomessa on näkkileipää ja salmiakkia,
iloisia juoppoja ja itkeviä persuja,
joita harmittaa yli kaiken se, kun neekri iski sille silmää,
sillä silmällä

hautaaja...

makailen hikisenä pihallain,
viltti estää matosia tunkeutumaan sisuksiini,
oottakoot

sinitaivas ei tunteile,
aina yhtä tyynenä myrskyää,
hohtavan auringon maa

olen lomalla,
töissä hautaan entisiä eläviä,
kylmiä ovat, vaikka joissakin viellä
polvet nytkyttää

vuorokausi

vuorokausi on mitoitettu ajaksi,
niitä kun kerrotaan lisää,
tulee viikkoja ja kuukautisia,
sekä vuosiksi vuosikymmeniä.

satojen jälkeen tulee vuosituhannet,
mutta niitä laskevat kuukautisten
jälkeläiset

kissa....

kissa kerällään nukkuu,
aina nukkuu, ja sil on
lehmän hermot,
muttei pötsiä

kissani tykkää nukkua ruokapöydällä,
siinä kohdin, josta näkee ikkunasta ulos ja
josta auringon valo sitä lämmittää

minä syön siellä varjoisemalla puolella ja josta
en näe ulos

ylen syö...

jos ylen syö,
oksettaa,
alisyömisestä seuraa jatkuva nälkä
  juominen on turvallisempaa,
kun se tulee toisesta lävestä hetmiten
ruoka vaeltaa kaikki suolenpohjukat, päänupissakin
jakelee eväitään
  jos ei syö laihtuu ensin sopusuhtaiseksi,
sitten kutistuu alimittoihin ja viimein rypistyy,
mut
juomien kanssa lutraamisesta ei ole tätä
prosessia, vaan
loppu tulee,kun on
täydessä vauhdissa

juhannus ohi....

juhannus ohi,
nyt vain ajellaan takasin sitä
moottoritien toista puolta,
eikä olla niin olevinaan


koti on petonin sisässä,
sinne mennään hissillä,
lyödään ovi hyvin säppiin,
jottei seinänaapurit näkis

jalat ja pää....

kaikki jalat liikkuvat päivällä,
toiset yölläkin,
mutta silloin ne ottavat päivä tirsat

jalat on kantajansa liikutusvehkeet,
nuorilla ne ovat uudet ja kulumattomat,
ikiliikkujan jalat jo natisevat

pää ei tykkää olla samoilla paikoilla
jatkuvasti,
se tahtoo maailmanpyörässä pyöriä,
pihamaita katella ja laskutehtäviä ratkoa

kansanäänestys...

kansanäänestys on demokratian
hyve,
mutta tunteiden varassa tehty
turmion
hyve

vastaukset...

vastaukset täytyy kokea,
muuten kysymykset eivät tunnu

pihanurmi....

pihanurmella on vipinää,
makoilen laiskana,
mutta luonnon pienimmät hikeä
otsaltaan pyyhkivät.
  muurahaisella ei lie taukopaikkaa,
heinäsirkka ei laulustaan karkaa,
koppakuoriainen mustassa puvussaan,
sammakonpoika ilomielellä liikkuu.
  sinitaivas näyttää liitäjän taidokkaan,
kotka liidellen
on tähtäimeensä metsähiiren ottanut,
se, joka varpaitani juuri kutkutti
  käännän kylkeäin,
monta on maan pienintä vierelläin,
heitä ei kai nimiäkään,
mutta he luontokunnan aidoimmat

oravan poika...

oravanpoika tupsukorvaansa
raaputtaa,
siihen pihkaa tarttunut,
se ei kuuloa haittaa,
mutta häntänsä vähän väliä
tarttuu

oravanpoika varista härnäsi,
nappasi tältä
leivänpalan,
jonka lintu oli pikkupojan kädestä
kähveltänyt.
  kurre heitti leivän pojalle,
jolla hymy maailman kokoinen ja
se pihkakorvaa hymyilytti,
variksen naama kiukusta harmistui.

suuret ovet...

pienet asiat,hetkiset ja
huomioimiset, ne silmillä
osoitetut,
niillä
enemmän merkitystä, kuin
kokopäivän kehumisilla

huomioimen on liikenteessä
järkevää,
ihmisten välisissä touhuissa
tärkeää

pienet hetket,
niillä suuret ovet avautuvat

vilkas ja hidas...

vilkas ihminen haluaa nähdä ja tutkia,
hiljaisempi on kaiken kolunnut tai
sitten odottaa parempaa tilaisuutta

vilkas ja hidas,
siinäpä pari,
sinä ja minä

murjotuttaa...

kuolleet eivät naureskele,
hymyilevät vain

elävät vaikertelevat ja kiukuttelevat
jonninjoutavista

ihminen tylsstyy synnyttyään,
ennen sitä ihminen leijailee maailman
äärissä,
on iloinen vipeltelijä,
mut
synnyttyään
murjotuttaa

yksityisyys...

tuntemattomuus on yksityisyyttä,
omaa rauhaa ja sivukulmilla katselemista
  olet itsesi tuttu,
mutta et itseäsi katso,
peilissä kuvastut,
muttet kuule ja näe
sen enempää

juhannuspäivä...

juhannuspäivä herää
hiljalleen,
eihän se yötäkään nukkunut,
valvoi vain kokkotulen loimutessa,
rantakoivikon katveessa

ketunpoikanen metsän reunaa
jolkuttaa, koko yön se seuraili ihmisten
juhlintaa,
siitä hieman rohkastui  ja pois metsän
siimeksestä pellon reunaan evästä etsimään

juhannuksen vietto juhlijoilta voimat
vienyt,
nyt pihamaalla monen monta
jussista väsynyttä

suvinen niitty...

suvinen niitty tuoksuu aamuvarhaisella
hyvänmielen tyys sijalta,
siin kaikki loistukkuus ja kauneuden
värit kukan vienotuulessa keinuvat

perhoset kukasta kukkaan, ennen heitä mehiläiset
terälehtiä maistaneet,
sitten minä silmilläin kaiken itselleni saatan

suvinen niitty,
ihmisen hylkäämä, luonnon takaisin ottama
varhainen aamu
itseään suvituulessa keinuttaa

juhannusyö....

juhannusyö,
kokkotulet ja ihmisten mielet,
järvenranta ja yötön yö,
juhannusaattona

päivemmällä rantakalaa,
ilomieltä pienimmille,
hyvää mieltä isommille

kello aamuun kääntyy,
mut yhäkin hyvä mieli
eilisestä huokuu

siniset...

siniset on taivahan maat,
karut korpien selkoset,
niillä
ilminen asustaa ja
eestaas kävelee

tyyni ilma...

tyyni ilma,
linnutkin oksillaan,
kadonnut on lentopinta

istun kannon nokasssa,
sidon saunavastoja talven seläksi,
pakkaspäivien selänpesijöiksi

juhannuksen tietämillä tehdyistä
vastaksista ei lehti tipu ennen
tulevaa suvea

vuosirengas...

puolet vuotta menee hukkaan,
toiset puolet
eivät sitä hyvitä

kesä on lähellä aurinkoa,
syksyllä satoa,
keskitalveen on pitkä matka,
kevät kaiken uudeksi luo,
siksihän vihertävät lehtipuut
luonnon luomat

vuosi on mäntypuun
vuosirengas

mitä lie...

ihminen voi menestyä urallaan,
muttei jollei omassaan,
mitä hän lienekään

ihminen itsessään on
sielun mielen hyvinvointia,
sitä
voit
jonkun hetken siirrellä, mut viimein vaivut sen
alle

salaojat...

salaojat pintojen alusmailla,
mut
purot solisevat rinnettä laskevat,
kosket vaahtosuina syöksyvät,
siellä luonnon voima solisee
alamaille vedet virtaavat,
tasamaille asettuvat,
siellä sinitaivas kuvaansa pinnalta
keimailee,
vesikirput äänetönnä kuvioitaan piirtävät,
lumpeenkukat kauneuttaan loistattavat.

kusikivi...

kulkukissa kusikiveä haistelee,
tuota maakunnan
merkkitolppaa.
isäntä torpan jalon
mirrille turinoi,
hänhän seudun alukantaisin
siin käydään menneet ja tulevat,
hymysuussa molemmat,
kunnes mirri matkoihinsa kulkeutuu,
isäntä askereisiinsa syventyy.

jalostuu...

ihmisen ei tarvitse löytääkkään sitä todellista
onneaan,
sillä siten se säilyy,
enemmän rakastuu,
ikävässä
jalostuu

ihminen on lypsylehmä,
korvamerkitty lapsuuden hieho,
josta elämä ottaa jokaisen litran
hikeä ja onnen kyyneleetkin
kelpaavat,
sillä
onnettomille se on hyvää
lypsettävää

arvoton...

arvoton ihminen puiston penkillä istuu,
hieman kumarassa itseään keinuttaa,
hän
arvoton ohikulkijoille,
mutta arvokkain itsessään,
hänhän on vapaa,
vapaampi, kuin ohikulkevat
tärkeydet

onkipoika...

onkipoika sateisen lammen rannalla
vapaansa nostattaa,
sil kupu nykii ja sieltä körmyniska ahven
kalakonttiin kopsahtaa,
sillä seuraa tusinan verran, mut
syötillänsä lampi on, joten poika
hymymielellä
onkii ahdin antejaan
  onkipoika on seurassa luonnonmaan,
täällä hällä sydänseuraa luontoäiteen sylin verran
  kotonaan hän yksin,
kotikin jonkun muun,
hänhän orpopoika tämän maan,
siksi sateisen rannan onkipoika
elää onni seuranaan, luontoäiteen
sateisen lammen vaan

kesäinen niitty...

kesäinen niitty vienotuulessa keinuen heiluu,
kauneuttaan kukittaa
  niityn kasvit luonnonteitä niitylle
asettuivat,
niitä ei ihmisen valikoiva käsi istuttanut,
ei lain niitellyt,
sillä niitty on luontoäiteen sylissä,
sylissä, johon eivät
luonnottomat mahdu

sateinen päivä..

sateinen päivä,
melkein jo iltakin
kesällä on luonnonmukaisinta sataa
vettä,
pakkassäillä lumikelit siitä siunautuu,
lumiukot kokoontuu ja lumisodatkin aikaan saa

sateisina päivinä sisätiloista löytyy
nurkkia, joita ei muuten huomaisi,
minäkin, nurkkasokea
löysin
commandoren, sen ensimmäisen,
siitähän sadepäivääni siunauitui
melkoista melankoliaa

karmeita kavereita...

ihmisen pitäisi ymmärtää,
mutteivät voi ellei käsitä

tuomarit ovat karmeita kavereita,
tuomitsevat, vaikkeivat ole
tuomitun osassa

ihminen osaa tuntea,
ja
niitä näyttää,
piilotella ja myöhemmin
hyväksi käyttää

varikseni...

variksellani on kesä flunssa,
suorastaan räkätauti,
mutta kyllä se ihanasti laulaa lurittelee
sähkötolpan nokassaan.

viisi lapamatoa se on tänään nyhtänyt
 onni sonnilta.
sille tuppaantuu niitä aina talven mittaan tulemaan ja
sitte se kääntyy varkseni puoleen

tarjoilin kiteen kirkasta lintusellein,
tykkäs ja nyt se
hieman suloisemmin rallattelee.

uiskentelijat...

maapalolla on paljon vettä,
vähän metsiä ja kivoja ihmisiä,
mutta
suomessa on tuhansia järviä,
ja muutamia mukavia
uiskentelijoita

ajatukset...

ajatukset ovat hiljaisia sanoja,
äänettämiä asioita,
niitä,
joita ei viitsi kuuluville saattaa,
vaikka
juuri niiden kuuluisi kuuluvan,
sillä usein ääneen sanotut ilman
ajattelua ovat
ajattelemattomia

maaseudun rauha...

itikka korvaan pisti,
tuntu oudolta,
lätkäsin siihen,
itikka kuoli ja kuulo mänt

kesämökki on tuhat vuotta vanha,
tässä aitassa on
ihmisiä hirtetty,
huoria pantu ja lihaa
palvattu

oon lomalla,
mutten mistään,
tulin vaan työttömänä tänne
maaseudun rauhaan

suvi...

juhannuksena sataa,
aina sataa, mutta kokko loimuaa,
ihmiset riukupaskoilla metsän siimeksen,
toisiaan kehua retostavat,
poissaolevia moittien,
oih,
miten onkaan suvi kaunis

luontoäiteen huomassa...

elätän itseäin kaupungin rytmissä,
mutten siellä hyvin voi,
mieleni haluaa metsän siimekseen,
pois metelin ääreltä,
pois keinotekoisesta elämästä,
joka vatsan täyttää,
mut mieleni ravihtuu pinenemmällä
metsän siimeksessä,
luontoäiteen helmassa

ihminen on osa luonnon luomaa,
mksi hän joutuikaan kaupungin tehosekoittimeen
tunteettomaan, mis ei pihka käsiin jää,
siellä
vain metron portaat ylös ja alas vie

ihminen väsyy rattaissa katuvalojen,
sulle nevoni luonnonllisen suon,
tuu metsän siimekseen,
halaa ikipetäjää,
vihellä pajupilliin,
astu sammaleeseen paljan jalkoneis,
hihkase kaikki itseäsi painavat ulos
ja
viellä kerran halaa ikihonkaa,
siintä elonvirtaa itselles saat

lahti...

lahteen osaavat kaikki,
jos vain
halutaa

lahdessa on mökkirantaa,
kesäkissa ja minä,
susihukka sekä ilvesrukka,
karhunpentu ja kottarainen

lahti on päijänteen syvimmässä
niemen nokasta vasemmalla,
siellä luontoäiteen
helmoissa,
jota vain kuutamo talvikeleillä valaisee,
nyt
juhannus kokko

uudet perunat...

uudet perunat,
ihan mukulaisia,
helposti maistuvaisia,
maan mullista kevään kesän,
niitä hieman keittelen,
tillillä koristelen,
sillin palalla asettelen ja sitten
olenkin herkkuni saanut

kallellaan...

kesät on paljaita varpaita,
variksen varpaita,
mansikkasuiden niittykukkia

kesä on auringon nousuja,
pikkulintujen laulajaisia,
siilinpojan ensimmäisiä vaellusta,
onkireissuja isän ja pojan

kesä on keskellä vuotta,
jos ois jommalla kummalla laidalla vuotta,
silloin maailma olisi kallellaan

pyhä...

ei taivas sanoja salli,
se vain kasvosi eheille hymyilee,
mielesi  syvänpuhtaille kumartaa.
maallinen elämäsi kivikossa tanssimista ahkeraa,
mielesi puhtaana kivikkoisen taipaleen.

ihminen ei ole pyhä,
eikä kovin pahakaan
ihminen on
kivikkoisen taipaleen
kulkija,
siitä aina jotain
luonnolle jää...

siniristilippu...

suomen siniristilippu vienotuulessa heiluu,
peltovainiot vihreinä taivaan sinikannen
alusmailla orastavat

on juhannus,
nyystölänlahti peilityynenä,
joutsenet reviirillään,
onkimies apajillaan,
rantasaunat lämpiävät,
saunavastojen tuoksu juhannusta
juhlistaa.

siniristilippu kaikkea tätä juhlistaa,
sillä merkitys isänmaan syvimmän

nojailen

illasta saa väsyttää,
aamusta mieli vilkkaana
päivään
katsastaa,
niin se on,
muttei oo,
toisinpäin,
yöt virkiänä volomotan,
aamut puoliinpäiviin
uinutan, sitte polviini nojailen

kurre...

yks kas yllättäen,
kompastuin käpyyn ,
jonka kurre potkas polullein.

turvallain maata nuolin,
minä herra ison viran,
mutta
kurrepa mulle
asennon näytti.

saunavasta....

saunavasta luo tuoksut,
hieroo kireän mielen,
poikii hyvämieliset jäähyttelijät

saunavasta antaa oikeuden pulahtaa järviveteen,
siin ihmispinta sulattuu,
luonnon helmaan mukautuu,
hälle lumpeenkukka kauneimman hymynsä luo.

ihminen on yksi oljen korsi vain,
siinä juhannuksen salaisuus
ainainen

maalaismaisema....

maalaismaisema virkistää,
antaa hetken olla
muurahainen tai metsän keiju,
perhosenakin

maalaismaisemassa ei liikennevalot
anna kulkulupia,
maalla kuljet luontoäiteen ohjauksessa

ootko aatellut,
että sukusi on
täältä kotoisin

niittykukka...

niittykukka viaton,
kedonpellon kaunoinen,
hiljaisen viaton,
luonnon luoma verraton

niitty luonnonhelman,
siellä minne ihminen ei katsettaan suo,
missä elämä ei ojitu,
siellä asustaa niittykukka
kaunoinen

huonoimmat hetket....

huonoimmilla hetkillä ihminen
piiloutuu,
ääneti syrjääntyy
pois on riehakas elomieli,
on päällänsä hiljaiset huoneet

juhannus on vapun serkku...

juhannus saisi olla sateinen ja jumalattoman hirmumyrskyn
kourissa kituva
viikonloppu.
  silloin pari tyyppiä jäis hukkumatta,
muutamat oluet ottamatta,
matkanteko helsingin sydämmeen
olisi tulomatkan mukainen.

juhannuksena sais sataa
lunta,
oikein metrin ja pari,
olis
pehmustetta laitamyötäisesti kulkeville.

juhannus on vapun serkku.

synnytyslaitokset...

ihminen kuiskaa, ettei kauaksi kuuluis,
ihmisen silmätkin silloin siristää,
kuulokorvat herkistyy,
ukkovarvasta naurattaa.

kuuluvasti puheleva ihminen on
syntynyt leppäsavuisessa
savusaunassa,
semmoisia ovat nykyään synnytyslaitokset

mää synnyin mäntykannon viereen,
siinä muurahaiset ja muut luonnon ihmeet minut
elämään saatteli.

ylisyö....

jos ihminen ylipaljon syö
häntä het
makoiluttaa

luontoäiteen suunnittelu virheenä pidän sitä,
ettei hän keksinyt semmoista ravinnonotto järjestelmää,
joka hetkessä ottaisi ihmisen tarvitsemat
ravintoaineet ja loput hetkessä ulos työntäis,
nyt joutuu jonnin verran oottelee.

juhannus on joulu...

juhannus on joulu,
pyhäpuu ja kolkko kohtalo,
hyvänniemen yötön yö

juhannuksena saunan savupiippu tupruaa,
rantakalat kiehahtaa,
kokot joka niemen kärjen loimuaa

juhannus on ruuhkia ja maaseudun
kotoista,
kertakäyttö astioita ja krilliherkkuja
täytenään

juhannus on keskellä vuotta,
yhtä päivää,
suolamuikkuja ja luonnonhelmaa

mieli...

ihmisen mieli ajassaan liikkuu,
se hetkistään otteen saa,
muuttuakseen tavan taa

mieli on tunne,
sillä on elämän voimaa,
se kuljettaa ja sylissään lohduttaa,
surut kantaa ja hoivattaa

mieli ei itseään lukitse,
se  elää tavan taa,
sillä on avaimet elonmaan

puutarha kalusteet...

talvella ei puutarha kalusteet jaksa
viehättää,
silloin lumikasa luistattaa
  talvella ei itikat inise, vaan pakkanen nipistää,
lumikola hartioita kivistää,
tuvan uuni hehkuen punastuu

kesällä kaikki luonnon herkut,
itikkaparvet verinäytteitä tökkii,
kärpäset kutittaen iholla viipottaa,
käki kaukaa kukkuu,
huuhkaja korpimetsän siimeksessä.
  kesällä voi pitää villasukkia
ja pipoa, mutta silloin tulee
hiki ja hiestä tykkää paarma.

hautausmaa...

hautakivet sammaloituneet,
vainajat isänmaan,
lesket ja rakkauden tähdet

hautausmaa on ihmisen kotimaa,
siellä elinriemun jatkot
juhlitaan,
sinne ei keskenkaiken
kuokkimaan pääse

luonto vallottais...

jos en pihhaani hoitais,
ruoho valtais rappusein,
leppä sulkis ovehein,
savupiippu sammaloituis

luonto on armoton,
jos ei sitä harventais,
jalkani ei pihallein astuis

sadatkaan vuodet...

sadatkaan elämät eivät voita tätä
nyt elettävää
tässä on paljon nähtävää,
tekemistä ja tekemisen jättämistä,
voi
nukkua ja valvoa

hetki on tärkein,
huominen toiveissa ja
eiliset menetetty

normaali ihminen...

normaali ihminen ei hypi eikä
joogaa aamutuimaan,
vaan kiskoo itsensä hereille,
ottaa kupin kahvia ja palan
leivän kannikkaa

jooga-tyypit on laihoja,
niillä on pitkät kädet ja luihut polvet,
ne vääntyvät erillaisiin asentoihin,
joita ohjaa sisäinen ääni,
jolla on matala sävy


isomahainen ihminen vääntyy vain kyljelleen,
napa on syventynyt, eikä sitä näy

rakkauden syvälliset...

hyvän yön toivotus toivottaa,
levollisia unia ja jos emme enää
tapaisi,
ne ovat hyvästit,
rakkaden syvälliset,
hyvää yötä rakkain

pappi ja orja poika...

pappi ja orjapoka,
kirkonmäellä kirkkojoen,
padasjoen helmen tyynen sään,
päijänteen poukamassa
illansuun

kumpikin virkkoo iltaansa,
kumpikin kohtaloaan,
mutta hämähäkki verkkojaan,
sillä saalis yön hämyssä liikahtaa

orjapoika lie papin lehtopoika
iloisen illan,
mist tie,
mut
hyvin varjonsa kirkkojokea kuvastavat

isänmaa...

taivas ja maa,
isänmaa,
mun
kotomaa,
sielle kaiken annan, siltä kaiken saan

sota...

sota,
tuo järjen tyhjä,
miks päättäjinä tyhjät päät

et ole paikalla...

hymyilet, muttet silmilläsi,
naurat, muttet rinnastasi,
olet osallinen,
muttet paikalla

iltapäivä....

iltapäivät tulevat päivän jälkeen,
illat niitä seuraa,
yöt nukuttaa ja aamut
herättää

iltapäivällä on seesteinen ilma,
luonto huokuu parastaan,
tyyni sää kuutamoisia öitä vartoo

ihmisen varpaiden välissä hämähäkki sukkia kutoo,
jos vain on lankoja ja riittävät kolot,
eikä mitään
varvastauteja,
tämä vain iltapäivän ratoksi

hapan naama...

kuivat ihmiset,
laihat mielet,
entiset ylilihavat,
semmoinen on
hapan naama

kirsikka on puun hedelmä,
ei ollenkaan hapan,
vaan punasen kirsikkainen

kuivat ihmiset ei kirsikoita syö,
kuihtuvin silmin vaan
luontoa
karsivat

padasjoella ei pakolaiset asu...

padasjoella ei pakolaiset asu,
torpat heiltä kylmät,
alueella on
muutosvastarintaa,
sitä rasismin kyllästämää.

ihminen on muuttaja,
muutoskin,
mutta mustasukkainen
herrain maan

padasjoen kunta,
kirkkotapuli ja
hautausmaa,
miksei kukkiva kukka
ihanan niittymaan

ameriikan kuningas...

ameriikan kuningas donald trams
tulee
padasjoelle
mökkeilemään

häntä ei itikat syö,
veri on liian kitkerää

ameriikan kuningas tulee
nyystölän kylään hiljentymään,
itikat häntä
vartioi

viisi päivää...

ihmisellä on viisi päivää,
jolloin on kivaa,
muut päivät, vaikka eläis lopun ikäänsä
ovat
työläitä, mutta niistä saa
pekkasvapaita...

elämä on...

voikukat tien pientareilla,
vihertävät ruohontupsut ja
aamun ensimmäin hetki,
juuri ennen juhannus kokkoa,
se on
elämän hetki

rantakalaa hälvän saaressa,
muikkua  muuripadassa,
herkkuperunaa tillillä,
isolla voi nokareella

elämä on

luottamus...

ihminen ei istu hyvin, ellei ole
luottamusta,
tuolin jalkoihin

luottamuksen turvin ihminen
selviää helvetin kuusimetsän
lävitsekkin,
karsii kuuset ja
myy
jalopuina

luottamusta on tai ei,
se pitää tienata,
eikä tuhlata

ilman tuulet...

ilmantuulet ulkona viheltää,
pitkin korvia tuulettelee,
puutkin taipuvaisia puhurissaan

ilmaa ei saa syliin,
ainoastaan vappuna ilmapalloon ja kesällä rantakellukkeeseen,
keuhkotkin sitä tykkää ja polkupyörän takakumi.

kiire...

sanoit huomenta,
muttet katsonut ,
kiiruhdit

toivotit hyvät päivät hississä,
muttet hyvästellyt

sinulla on kiire

illallasella tähdet
sinitaivasta tähdittää,
mut
et toivottanut
hyvää yötä

kesäniitty...

kesäkukka niityn helmassa,
vienotuulessa tanssii,
kavaljerinan perhonen, jolla on
kaunista siivillään

kesäniitty,
kaskimaitten jättämää,
pakettipeltojen tuottamaa,
siinä elon kauneus

suden rakkaus...

susi ulvoo rakkauttaan,
kylmä tammikuinen kuutamo varjoaan
tansittaa

ihmisillä on vilu,
pelko kiertää kaulavaltimoissa,
sinne minhin suden
rakkauden himo
ensiksi koskettaa

suuri kissa...

suuri kissa koivun kylkeen nojaa,
sillä nälkä tämän maan
  nyystölän kylä heräilee,
kissa tuntee kylän tään,
täällä elämä luonnon suomaa
  ilves matkoihinsa tassuttelee,
mökin mummo marjamailleen rientää,
ukkonsa risusavottaan kerkiää
  isokissa päivätirsat pesässään ottaa,
ukot ja akat toimissaan,
muu kylänväki askareissaan ja
sinitaivas hymyilee ain

hankikanto...

aamuaurinko tuntuu hyvältä,
on juhannus viikko,
mutta
muistan myös pakkassäällä avautuvan
aamun,
hohtavat hanget,
kirpeän hiihtokelin,
luistavat keväiset hankikannot

saunavastat teen tällä viikolla,
niil on kiva ottaa kipakat joulu-saunat,
pakkaspäivinä saunoa, vastalla juhannus viikon.

ensi askel...

askeleet vievät ja tuovat,
voi niillä kulkea paikallaankin,
jos vain on ilmaa alla.

paikallaan paikat puutuu,
näkymät käyvät tutuiksi,
sitä maatuukin alusilleen

askeleet astutaan sillä jalalla,
minkä kätinen on,
voipi toisellakin,
mutta horjuvaa on ensiaskel

nukuttu yö...

ennenvanhat ovat eilisiä,
voivat olla tosi eilisiä,
muistimatkan alkupäiviltäkin.

tänään on tässä ja nyt,
seuraava minuutti on uusi,
sitä ei voi muistella,
siihen tarvitaan nukuttu
yö

koto...

kaikista matkoista kotimatka on
kulkevin,
muut työlään vievää.
oma koto,
sängyn nurkka,
siellä ihminen kotonaan,
muualla vain käymässä.

ahne...

ahneus on hätäsen luonteenpiirre,
laiskasella tautia ei laisinkaan
puolivetelät varjopaikoissa kyyhöttelevät,
ahneemmat nurkkia putsailee

ihmisellä kiertää veri,
on suonen pätkää  metri kaupalla.
toisilla veri koskena virtailee,
toisilla puron tapaisesti solisee

ahneella verisuonet pullistelee,
laiskalla vain alamäkeen virtailee,
pää kalpeana heiluu,
varpaat punottaen

taivas on sininen...

taivas on sinisen sininen,
ihan luonnostaan, sillä sitä
ei ihmiskäsi ole
maalaillut,
joten se ei haalistu.

taivaalla asuu unelmat ja jumalat,
taivaanrannan maalarit sekä
kummisedät

ihminen osaa melko pitkälle laskea,
muttei taida
taivaaseen saakka ynnätä

näet neekerin....

näet neekerin,
kumarrat ja suutelet häntä hyvästiksi,
eskiomot vieraampia ja
ventovieraat
pysykööt poissa

valkoposkihanhi  repii juurikkaita,
eihän sillä tapoja,
kotiutui
juuri

juhannus...

juhannus on
puolessa välissä vuotta,
kokko tulia ja järvien rantoja

juhannuksena monet kukat hehkeimmillään,
perunamaatkin varsillaan,
useimmat mullattuinakin

juhannuksena yökin myöhästyy,
kairoilla lapin maan
oikein enemmän

huominen...

huominen on vain toive,
se on budjetoitu, mutta muuttuvat
hetket kaiken muuttaa voi,
elämäkin on
sen varassa

tärkeä heppu...

maailma on ihmis silmiä,
poropeukaloita ja vetreitä
puoli maratoonareita

ihmisellä on siniset silmät tahi mustat,
jos on kulkenut kuumissa mestoissa,
siniset on lehtolapsia,
sinivihreät kierrelleet kaikki kolkat

ihminen on tärkeä heppu,
mutta vain
itselleen

maisemat...

maisemat vaihtuvat,
kuljeksit tahi et,
kevätkesät,
syyssateet ja talven pakkaset,
mutta  etenkin kesäpäivät ja kevään puhkemassa olevat kukkaset
maisemia mielensopukoihin eniten vaihtavat.

tauti...

ihmisen elämällä ei ole seiniä,
ei kattoa ja lattiaa,
on vain
työpaikkoja ja alennusmyyntejä.
ihmisen elämä on
jännä juttu,
jos semmoisen joudut,
nauti koko tauti

ilma...

ilma on väritöntä,
poskissa tunnen, kuinka tuuli humisee,
korvani näkevät puitten latvojen kumarrukset.
ilma ei paljoa paina,
mutta työntää heiluttaa,
puita kaadattaa,
roskia siirrättää.
tuuli saattaa suutahtaa,
ukkosjumalaksi heritä,
silloin tanner tömisee ja
kattopellit irtoilee

muurahainen...

muurahaisen hermot kestävät,
vaikka se ylittää mootoritietä,
jossa autoja  tuontuosta.
muurahaisella on päämäärä,
se ei vilkuile mennessään,
vaan suorittaa
hommaansa.
  muurahainen tilsautuu
kulullaan,
mutta hänhän vain hoiti hommaansa.

pyhätöt....

ihminen ei kummosempi toista,
ihan samoilla elimillä
nahkapukumme on täytetty,
toiset vain hellesoilla raatavat,
toiset saleissa pyhättöjen.

pieni pää...

hyvillä mielin ja
kevyin askelein huoleton kulkee,
tyynynsäkkin hällä
pehmoisen nukuttavaa

hyvä mieli ei itsekseen
ihmiseen sijoitu,
sille on tarjottava mukavat
oltavat


harmeja kyllä riittää,
ne on syytä kyniä perinpohjin ja
tienposkeen nakata, sillä ihmisellä on pienepi pää,
kuin hevosella

kesäloma aamut...

kesäloma on aikasia aamuja,
vaik vois päivän selille uinua

kesäiset aamut tuoksuvat nuoruudelta,
hyväntuulen tuomilta,
niissä on hyvänmielen autuutta

kesäisenä aamuna sanat ovat liikaa,
muut aistit
tuntevat

istuu hyvin....

elämä istuu hyvin,
sinussa,
mulla on hieman toisin,
mutta se johtuu liian isosta
puvusta.

vaatteet ovat liian isoja tai pieniä,
silloin kun sopivia,
ei niissä voi liikkua,
iho ei pääse hyllymään

hiljainen...

etsit katseellasi lohtua tai hiukkasen
enemmän itseäsi,
muttet näe
  olet hiljainen, eihän sinulla
mitään,
vain itsesi,
muttet sitäkään näe
  olet hiljainen  itsellesi,
harmiton, hiljaisen kuulumaton,
katseesi ei näe,
tunteesi eivät tunne,
mutta katsot enemmän,
sillä tiedät jossain olevan sinun
katseesi kohde,
sinä
 

nyystölän raitti...

nyystökän raitti on ikivanhaa
lehmäpolkua, postietä ja
kauneuden kulkureittiä.
sitä on ravanneet herrat ja vähemmän komeammat,
rikkaat ja rehellisen köyhät,
ruotsalaiset ja pari desanttiakin.

nuijasodan verityötkin raitilla
taisteltiin,
siin ihmisiä teurastettiin,
kuin viljaa ois niitetty

nyystölän tie,
sen elykeskus unohti,
ei pintaa uusi,
sillä kartoissaan viljaviammat
tien suoran pätkät

tietön tie......

tiettömät tie ovat
pitkiä,
korpimaita takametsien.
aika ei siellä näy,
vain pilvet kulkevat,
päivä nousee ja laskee,
kaikki muu on tietöntä
tien pätkää.

hiki...

hiki tulee
tyhjästä otsaluusta
selkänahasta ja varpaan päästä
hiki ei ole makiaa,
enempi tuimempaa, se yleensä tulee toimeliallisuudesta,
tunnontuskista sekä,
rapakunnosta.

hikinen iho on liukas ja tekee
olijalleen
matalan fiiliksen

padasjoki...

padasjoki kukki aina ensin,
sitten voikukat ja tuomen tuoksut

kunta on vähäväkinen,
siksikö niin kiehtovan suuri

aurinko nousee yleensä itäiseltä päijänteeltä,
helottaa päivän kirkkoa kohden,
illaksi itätaivaalle jälleen laskeutuu

kuusikymmentä kulta harkkoa on piilotettu
johonkin kolkkaan
padasjoen kamaraa.
tämän tiedon sain arkistojen avauduttua

tongin joka kulman nurkistain,
käväsen naapurinkin pellonkulmissa,
jospa se siellä

syyllinen....

ihminen on syyllinen,
syö
ihminen on syyllinen,
juo

ihmisellä ei ole herraa, koiralla on isäntänsä,
kissalla silittäjänsä,
mutta ihmisellä vain
rippikoulutodistus

kesäkukka...

ihminen on kuin kedon kukka,
kesällä kauniimillaan,
talven tultua unimaihin vaipuu,
kunnes kevät herättää,
kesään komiampaan

varis...

yksijalkaista varistani nauratti.
se ihmetteli koiraa, joka kuseskeli aina samaan ruohontupsuun ja
hetiperään haisteli tuoksut kulkijain.
varis lennosta hommat hoitaa,
muttei haistelemman lentele.

sähkötolpan nokassa värjöttelevä varikseni seisoo
aina jalallaan,
toista ei ole

varikseni on käynyt kuussakin,
amströmmin kanssa meni,
ei tykännyt, siellä ei ollut
sähkötolppaa

mato..

ihmisen täytyy kävellen
jaloitella, ettei maatuis
ihminen on matojen ruokaa,
samojen matojen, joita ongen koukuun pujotellaan

mato elää ikuisesti,
linnun suussakin se luikertelee,
ulostullessaankin lisääntyy

mato on ihmisessä sisällä,
mutta sillä on kulkulupa vasta
viikon päästä hautajaisista.

lumpeenkukka...

kalat eivät uineet katiskaani,
tai uivat, mutta uivat samoja teitä takaisin.
rapu jäi tyhmyyttään,
sehän vain perruuttelee,
sen laskin jatkamaan matkaansa,
sillä lumpeenkukka hymyili kauniisti ja minulla ei ollut
nälkä

pekka möttö...

pekka möttö,
ihan ihminen,
dösäkuski ja itäsuomalainen,
kiteen syrjämailta,
halvalla kuljettava,
nyttemmin
kalliisti ideoiva,
hyvän päivän kulkija.

ihminen, jolla tarmoa riittää,
työntekokin maistuu,
mut
tuo
uuden kuvan tuominen, se on
pekan syvin hyvin

kurrenpoika...

tuulinen päivä,
illat ja aamut,
kesälesket ja vilukissat

keittiö on tyhjä,
pöytä ja lattiamatto,
kärpänen ja minä

kävelen kylätietä,
muistelen menneitä,
kaikki kuolleet,
kuka mihinkin,
yksi hulluutteen,
toinen thai-tyttöön mehukkaaseen,
muut ihan virsikirjaa lukiessaan.

mietin mitä minä täällä yksinäin,
kunnes kurren poika hyppäs reppuselkääni ja
toivoi
pähkinöitä,
ei just silloin ollut, mutta
mentiin yhdessä ostoksille

kana tietää...

ihminen tykkää syödä ja juoda,
oksentaa ja pakokaasuttaa,
ihminen on kulutuskone,
yläpäästä sisään
alapäästä ulos,
painovoimalait ovat kohdillaan,
vaikka sähköt menis

tuulivoima on ilmasta,
mutta valtiovalta hintalappusen ropeliin lykkäs,
ydinvoimalaa lykästi

ihminen ei tarvitse teko-valoa,
päivän valo riittää,
kanakin tietää

nenä...

kaikki eivät ole lihavan laihoja,
rikkaiden köyhiä,
suurin osa on ihan
tavallisia

ihminen on syntyään
hyvä,
elämä muokkaa hänestä
jonkinlaisen

nenä on jokaisella,
koiralla ja haisunäädälläkin,
kalalalla ja ihmisellä,
mutta vain kala osaa sitä oikein käyttää,
se osaa
tehdä kuplia

sananparsia...

sanaparsia ei voi
kutoa

elämän nälkä...

aamulla luonto tuoksuu
sammaleen ikihongalta,
pajunoksaiselta puolukan varvulta,
päivemmällä
tikka syöttää poikasiaan,
on juhannuksen alkava viikko

aamulla kannattaa herätä,
silloin tuntee elävänsä,
illat on jo ehtoota

heinäsirkka sirkuttaa,
linnut menevät ja tulevat,
eihän niillä navigaattoria ja feisbookkia,
on vain elämän nälkä

monet kesät...

monet kesät olen käynyt,
suvet ja juhannukset,
kolotukset kolottuneet

ihminen on kerrostalon ensimmäinen
rotta,
ihan tosi

poltan tupakkia vaikka lopetin
pari vuosikymmemtä takaperin,
yhä maistuu,
mutten henkeen vetäse

näärän näppylät...

suomi on sukuja täynnä,
teryleenipukuja,
väljiä vaatteita ja
talvipomppia.

ne on vintillä,
menneitä aikoja,
nyt puol alasti hod dogille

suvut ovat hävinneet,
on vain yksilöitä,
pilkkuja ja näärän näppylöitä

helvetti...

helvetti on valmiiksi kuoleita
puolihulluja,
mitä ihmettä sinne pyrkisin,
kahtelisin vain
ihteäin.

mitätön...

ihminen itsessään niin mitätön,
ettei
muita huomaa,
ruohon tupsua ja neilikan kukkaa,
jotka joka vuosi nousevat

kunnan herrat...

kunnan hallinta on
katajaisen kansakunnan edusmiesten
johtamaa,
virkamiesten ja oikeusoppineitten,
talousmiesten uusavuttomien
hallinmoimaa.

olipa kunta iso,
helsinki tahi
padasjoki,
siellä hallintojohtaja rotia ylläpitää,
kunnanherra isoin, siloittelee
pöytäliinaa kuntatalouden.

todelliset päättäjät valtuustokauden,
voi,
voi,
kylläpä unettaa,
vaikka juuri herättiin

tämä paletti tunnetaan
demokraattisena,
mut
yks vain on demokraatti,
hallintojohtajan
talouskirja.

asekätkentä...

asekätkentä oli suomen kohtalo,
aseita säilöttiin ryssän pelossa
inhottavassa,
sillä siunaus koko maan, vain
punakommunistit asiaa vastustivat.
  asekätkentä oli isänmaallinen teko,
samoin, kuin kultaisten aarteitten piillottaminen.
yksi arkullinen leimattua suomen pankin kultaa
on yhäkin padasjoen kunnan alueella,
sen kätkijät eivät asiaan kuuluvasti karttoja jättäneet.
  kel maita on, tonkikoot, kellä ei, se jokamiehenoikeutta käyttäkööt,
sillä kolmekymmntä kiloa puhdasta kultaa kyllä löytäjänsä
hymyhuulille saattelee

alkujuuret...

ihminen on porakaivossa
syntynyt,
maan uumenissa,
siellä syvimissä vesinotkelmissa.
sittemin hän raanasta vettä juo,
muistelee
alkujuuriaan...

aikuinen...

aikuisen täytyisi lapsuuteen
asettua,
siihen aikaan,
jolloin itse oli
nuoren pieni


lasten silmin elämä
on ymmärettävämpää,
siin vain hyvinvointi
tärkeämpää,
pois kaikki kieroilu
politiikan venkoilun

aikuinen,
tuo eilisen lapsi,
miksi käännät
itselle selkäsi

perintö....

ihminen syntyy alastomana,
kuolee
kevyesti vaatetuttana,
niiden väliin mahtuu
monta ryysyä ja pukua,
vaatimattomuutta ja ahneutta,
kaikki
perinnöksi päätyvät

työttömän kesäloma...

kesäloma on työllisen
onni,
työttömälle samantekevää

työ suo, onnen luo,
hikenä tulostuu,
ansioina tulottuu ja
kesälomilla
tuplaantuu

työ on enemmänkuin
työ,
työ on sosiaalinen elämä,
työ on
kesälomia,
pekkaspäiviä ja
sairaslomia

työtön on yhteiskunnan rikollinen,
työtön, joka syyyttömänä
ristiin naulittiin,
työtön on uhrilammas

kiitän ja kumarran...

kiitän ja kumarran,
elämästäin olostain,
siin osana olen,
mut suurimmat ansiot
ovat ympärilläin

Kokoni...

Joskus tunnun olevani suurempi
Kuin olenkaan,
Toisinaan pienempi,
Kuin sittenkään,
Onneksi useimmin  tunnen
Kokoni

kesäaamu...

kesäaamu metsälammen rannalla
aamu-usvaisena huomentaa.
linnut oikovat siipiään,
suopursut tuoksuvat ja karpaloitten
raakulaiset odottavat aamuauringon
ensisäteitä,
kuten minäkin,
jolla nokikahvit kepin nokassa
porisee.
  vesikirput luistelevat veden pinnalla,
lumpeenlehdet toimivat uivina lauttoina
pienimmille lammen asukkaille,
sen kukka kauniisti loistaa,
enemmänkin, siinä on kauneuden
kuva.

tilausajo...

ihminen ei jaksa kävellä,
ottaa pyörän tahi mopon
alleen,
toiset ratsastaa,
jotkut humalapäissään taksin,
mutta
   herkkusuut tilaavat tilausajon,
ihan kokonaisen linja-auton,
kuuskyt paikkasen, jossa on kaikki härpättimet ja
kuljettajana semmoinen hemmo,
jolla ei ole kaikki kunnossa,
mutta auto on viimosen päälle.
  tämmösellä tilausajolla matka on
mukavaa,
voi kokeilla viittäkymmentäyhdeksää muuta perseen alustaa ja
vittuilla kuskille,
jolla ei taida olla edes
direktiivit kohillaan.

ystävällinen...

ystävällisyys luo
arvopohjaa,
antajalleen ja kantajalleen,
saajalle sekä ympäristölleen

ystävällisessä seurassa tunnet
eläväsi,
annat itsestäsikin kaiken hyvän,
sillä ystävällisyys ruokkii
itseään

luontoäitee..

tummuva yö,
pois päivä laskeutui,
äänet levolleen menneet.
nuotiotuli juttelee kanssani,
 lämmittävät,
luovat varjon, josta
lammen pintakin kuvastuu
  aika käy,
mutten sitä huomaa,
olen luontoäiteen luona

koko...

jotkut ihmiset jättävät itsensä,
vaikka menevät pois

toiset vaan ovat ja menevät

ihmisen koko näkyy hänen
lähdettyään

haikeaa...

elämä on haikeaa.
ensin suljet lapsuuden kodin oven,
koetat siipiäs maailmalla,
koet kaiken kantapään kautta,
itkut ja ilot

elämä ei ole vaikeaa,
sillä sitähän ei tehdä tai
osata,
siinä vain souvellaan,
huovataan ,
mutta haikeutta usesti ilmenee

ennen syntymää ihminen on
pilke isänsä silmäkulmassa,
himokas

kun aikanaan hän valmistuu,hän
saakin ihmisen olomuodon,
jossa on haikeutta

muurahainen...

muurahainen tekee matkaansa,
ei välitä liikennemerkeistä,
väistää vain heinätupsua
   hällä on visiot mielessään,
ei perruuttele eikä sekaannu
avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, on poikamies,
uurastelija koko yhteisön

pirauttaa...

ihminen tarvitsee vain palan leipää ja
ystävän,
ei päätoimista taluttajaa, vaan sellaisen, jolle
voi
pirauttaa,
kun siltä tuntuu.

aina voitat...

aina et voi voittaa,
eikä
kannata,
sillä voittajan velvoitteet ovat
raskaat,
pysyä mestarina

hävinnyt voittaa enemmän,
hänelle aukeaa tie itseensä,
heikkouksiinsa

Tiukat farkut...

Viikonpäiviä on seitsemän.
Alkuun oli vain levolle pyhitetty pyhäpäivä.
Sitte ihminen vetäs farkut jalkaan,
Siitä alkoivat viikonpäivät.
Ennen oli siis väljempää,
Nyt pitkällään ihmiset farkkujaan
Päälleen vetelevät

Otsaluu...

Ihminen on aina vaan vanhempi,
Syntyessä oli toisin.
Vanheminen on viisautta,
Ryppysiä otsaluita ja loppusuoran
Takakaarretta.

Ihminen ei voi elää ikuisesti,
Koska täytyy antaa jonkun muunkin
Syntyä ja rypistyä.

vilu...

talvella ei itikat inise,
eivätkä kärpäset pörrää,
talvella on paukku pakkaset,
huopatöppöset ja villa vipo,
punanenä ja vilu

kesällä voi rusketella,
töppösilläkin on sänkipelolla
kiva mennä,
mutta parasta on, kun itikka imasee
verinäytteen,
kärpänen kakkii nenänpäähän ja
ei  tule vilu

kesät...

kesiä on elämässä paljon,
niin paljon, ettei kukaan tiedä,
ei ollu laskijoita alussa ja taitaa olla,
ettei lopussakaan,
joten
vietän tämän
yhden

Kännykkä...

Ihminen ei nykyään kynsiä pure,
Hän
Kännykällä
Itsetuntoaan kuljettaa,
Puhelin joka ikisellä hetkellä,
Rakkauttakin sieltä
Haetaan

kesäaamut...

kesäaamut tuntuvat
kevyiltä herätä,
tuntuu, kuin hymykin itsestään irtoaa,
mieli päivän selkään iloisesti hypähtää
kesäaamut,
niissä on ruohon tuoksua,
linnun laulua ja pienen siilin vaivatonta menoa,
jota ihailee kurren pojatkin petäjän kylestä,
jossa leikkiä lyövät.

kesäyö...

kesäyö,
unikin puolivalveillla,
yö suviaikaa torkkuu

nuotiotuli loimuaa,
yö-perhoset kiitävät,
järven pinnasta kuvastuu sinitaivas,
jota lumpeenkukukat koristavat ,
pinnasta olen aistivani myös suopursun
tuoksun

katseeni kuuntelee,
hajuaistini kerää kaiken mitä
en muualta saa,
luontoäiteen syli on lämmin

olen yleensä puhelias,
nyt
kuuntelen

bussikuski...

bussikuski,
katuliikenteen surffaaja,
kaukoliikenteen kulkija,
ain etummainen  ohjaamon vasemmalla
  ammattilainen,
sillä eihän sitä muuten kulkis,
huvinpäiten tien mutkat suoriksi menis,
kadunkulmat kiertämättä ois
  ei sovi luonnehäiriöinen olla,
sillä matkateko vaivaloista ois,
matkustajat vähiin jäis,
niinkuin bussinkin,
ain huollossa aikataulullaan,
siinä sujuvan matkan tae

tunne...

tunne on hyvä tila,
tietoisuus karumpi,
haaveet kauniita,
totuus ikävää

lumpeenkukalla on hyvä mieli ja
kaunis kukka,
kesän vaan

ihmisen ei kannata salaisuuksia
aukaista,
sillä silloin niistä kaikkoaa
hohto,
alkaa arkinen aherrus,
sillä ei oo pyhäpäiviä

ilmansäät...

ihminen osaa lukea,
kirjaimia,
muttei luonnon kulkua,
ei ymmärrä kuun ja auringon
viestejä,
ei näe muurahaisen silmäniskuja,
ei ymmärrä, mitä ilmansäät  haluavat
kertoa
  luonto on iso kirja,
siinä on elämä,
kuolema ja
hyvänmielen kertomus,
pahoja juttuja ei lainkaan,
ne tulevat oppimattoman ihmisen
lukutaidottomuudesta.

atomipommi...

atomipommi on rauhan tae,
suurvallat tietävät pommin
seuraukset,
siksi hullu pommi ain
kaapissaan

mutta kurjat tussareilla ihmisiä
teurastavat,
leskiä tekevät,
orpoja enemmän

sota on järjen köyhyyttä,
sotahullut kärsivät itikkataudista

hevosmies...

hevosmiehiä ei pidä
ministereiksi päästää,
totoa pelaavat,
toisten selästä volttilähdöillä
laukalle hirnasevat

luonto on aito...

luonto on aito,
silmusta virkiää,
pakkasesta lakastuu,
lumipeitteessä nukahtaa,
kunnes kevät sen herättää,
kesä kukkaan komiampaan

Hyljätty

Hylätty ihminen vaikenee,
Pois
Kulkee
Et hänen kyyneleitä näe,
Sinähän hänet hylkäsit.

Tyhjyys...

Kävelet vaikket mihinkään mene,
Et tulekkaan,
Vietät vain aikaasi,
Tyhjyyttäsi,
Et jaksa sen  kanssa samoissa
Huoneissa.
  Elämäsi huokuu tyhjyyttä,
On vain tyhjää,
Jota kävellen siirtelet

ilmaa..

maailma on ilmaa täynnä,
siinä seassa
hyönteiset ja ihmiset,
jokunen muukin

itikka ei ole itseään tärkeämpi,
ihminen on
kirkossakin istuu,
juopottelee,
mutta
itikka ei

maailma on ilmaa täys,
voiko se puhjeta,
voiko itikka siihen reijän
tökätä

Pyrit

Pyrit kaikkeen mihin ihiminen
Mahtuu,
Pyrit ja kaiken muun alles
Tallot,
Hylkäät ne hetket, jotka ovat
Sinua,
Hylkäät läheisesi,
Elämäsi.

Pystypäin...

Ihan ensimmäiseksi avaan
Silmäni,
Nukun näet silmät kiinni,
On aamu,
Joskus iltapäiväkin,
Mut silloin vain herään tirsoilta.

Aamuissa on lohtua,
Saa taas mahdollisuuden
Kompuroida tahi olla
Pystypäin muuten vaan

omatunto...

yhteiskunta on läjä ihmisiä,
onnettoman onnellisia,
hyväntuulisen pahapäisiä,
junioreita ja senioreita,
poliittisia ja käytännöllisiä,
suurinpiiretin kunnon väkeä,
paitsi yksi hullu,
jolla on koko yhteiskunnan
omatunto

aamut...

aamut on luonnonluomaa,
hyvinvoimaisin silmin nähtynä,
viiden aikaan herättyä

orava pesäpuusta morjestaa,
kettu jolkuttaa väärällä puolella tietä,
mutta se on jäniksen vika,
kulkijoita seuraa herrasmies lintunen västäräkki,
jota hiukoo

luonto tuoksuu raikkaalta,
linnut ensi sävelillään lentelevät,
pesuettaan ruokkivat,
sinitaivaalla ei pilven hattaraakaan ja siellä liitelee
julman kaunis kanahaukka,
jolla itselläänkin on perhe ikihongan latvuksessa

aamut ovat luonnonluomaa,
siihen ei muut
taitu

hyvää yötä...

hyvä yötä rakkahin,
paa pääs tyynyyn pehmoseen,
peitto päälles ja silmukat kii.
saavut unimaahan levolliseen,
kielomeren takaiseen,
sinne suvituulten rantamaille,
josta aamulla hymysuin
heräilet

huominen...

nuoret ovat huomisen meitä,
siksikin heidän huomisiaan
täytyy
huolehtia, sillä
he meistä silloin
huolehtivat

kiitos..

kiitos on pieni sana,
mutta
sen merkitys
enemmän

helähtää..

kesä saa hymyt helähtämään,'
vaatteet päältä vähenemään,
mielikin hymysuussa
  kesä on vihreää,
auringon säteet mieltä lämmittää,
uimarannat luokseen kutsuu,
käki kukkuu,
huuhkaja huhuilee ja pienen pieni
sammakko kurnuttaa,
joka taasen saa ihmislapsen
veteen polskimaan,
lumpeenkukan kukkimaan
  voi miten yksinkertaisen kaunis
kesäsuvi onkaan

UkkovarvS...

Ukkovarvas on lihavampi,
Kun vasemmalla olevat sisaruksensa,
Tämä on vasemmisto porukkaa,
Oikealla sama juttu, mut
Sisarukset oikeamal!a.
Niill on yhteinen pää,
Joka niitä juoksuttaa

Hymyhuulet

Elämä on kauniin hymyhuulista
Itkun ja kyynelten hellimää,
Rakkauden ja kurjuuden aikaa,jolla
On
Sielun silmät

ikihongan ravinto...

ihminen on toisen ihmisen
sukulainen,
sekasiitokselaisia

ihmisen olis pitänyt yhtyä alkujaan
ikipetäjään,
jotta olis sikeentynyt hieman tervepäisimpiä
jälkeläisiä

loppujen lopuksi
ihminen on
kuitenkin ikihongan
ravintoa

ahne asiakas...

tiistaisin kaupan hyllyt täytetään,
maanantaisin myydään viikonlopusta jääneet,
keskiviikosta torstaihin leimaillaan
parasta ennen alennuksia,
viikonloppuna taas
ahnetta asiakasta syötetään

röhkii....

ihminen kesytti villisian,
jottei nälkänsä eteen tarvitsisi
juosta pitkin metsiä

sika röhkii karsinassaan,

metallihäkissään
odottaen ahnetta ihmis suuta

kissa kävelee rauhallisesti,
sillä ei ole kiire,
sitä ei enää jauheta margariiniksi

kiireinen

olet kiireinen,
askeleesi kulkevat edelläsi,
kuljet kiivaammin, kun
kerkiäisitkään

et ole kone,
väsyt ja heikotut,
kone etenee romuksi,
sinä jäät kitumaann

ihminen ei tarvitse itseään enempää,
kaikki muu lihotuttaa,
siitä seuraa kaikenmoisia ongelmia,
myös mieliharmeja

ilta...

ilta armahtaa,
ei näe tehdä töitä,
paitsi yököt ja muutkin
kolmivuorolaiset,
joilla on unettomat hetkensä

iltasella tähtöset keikistelee,
kuu kylkiään suoristaa ja
rotat aloittavat kuutamo tanssinsa

ilta kukkii tunteita,
pois päivän pyyhkii
kattaakseen aamun

kokoaikainen...

milloinkahan ihminen olis
kokoaikaisesti onnellinen,
tuskin koskaan,
hulluksihan sitä muuttuis

onnen hetket ovat maukkaimillaan
kivisen tienpätkän päässä,
siellä

ihmisen on pareen olla vähäsen
kaikkea,
silloin ne
murusetkin maistuvat

Kukkuluuruu...

Aurinko mailleen vetäytyy,
Kuusen taakse piiloutuu,
Sinne mistä se aamusella
Kurkistaa.
Joka aamu.
Siell on itä,
Se kiertää uskollisesti päivän mittaan
Mökkini,
Kunnes jälleen
Kuusen taakse piiloutuu,
Josta aamusella
Kukkuluuruuta huomentaa

Aikamme

Aikaa on
Meidän verran,
Muut hetket menköön,
Mehän olemme aikamme.

Pilvet...

Pilvet sinitaivasta verhoaa,
Purppuran värisinä loimuaa
On myrskysää,
Luojan luomaa, salamat taivasta
Halkoo,
Vesikuurot maankamaraa pehmittää.
Eläväiset hiljaa piiloissaan,
Luontoäitee on tosissaan.
Voi miten aran hiljainen onkaan
Maankamaran äänekkin,
Ihminen

Unelmat...

Unelmilla on rakkaus tarinansa,
Unelmansa,
Ne eivät väljähdy, eivätkä
Erojaisia elä,
Sillä ovathan ne unelmia,
Joita elämä ei ole ylettynyt
Kolhimaan

monet laulut...

kaikkia lauluja ei voi
kerralla laulaa,
syvältä ja korkealta

yksi kerrallaan syvältä ja korkealta jos
siltä tuntuu,
jos ei tunnu,
laulusi lauletut lie

monia lauluja voi yhtäaikaisesti
kuunnella,
mutta mulla vain
yksi soitin

katseesi...

ikuisuus on lähellä,
katseesi näkeekin,
muttei ylety,
on kevät

kevät kukkii,
keräät katseellasi kauneutta,
katseesi viipyy
toisissa enemmän

ikuisuus on iso,
pidempi, kun kevään kauneus,
katseesi näkeekin

yksi...

yksi on pariton luku,
palkintopallin korkein kohta,
yksinäinen hetki

pari on jo kaveruutta,
puoliksi jakamista,
riitoja ja sopimisia

epämääräinen...

mikään ei lie ikuisuutta,
ei ainaista
 nuoruuttakaan,
tämä aikakin tämänhetkistä

hetket ovat,
joissa sydän tanssii,
ruoka maistuu ja tehdään
osamaksukauppoja

jos jotain aiot,
tee se nyt,
sillä
hetkesi on tämänhetkistä,
muut  menneet ja tulleet ja
huominenkin on kaukaisen
epämääräistä

yön syli...

yön syli hyväilee,
katuvalot yksinäistä kävelyttää,
ikkunoiden valot sammuneet,
on vain yön syli,
joka yksinäistä hyväilee ja
katuvaloissa kävellyttää
yksinäisellä on ain aikaa,
mut vain katuvalot seuranaan

kasvaminen...

ihminen kasvaa läpi elämän,
kokonsa mittaan ajallaan,
mielensä läpi elämän

toiset eivät,
mataliksi jäävät,
tyhjänä katsovat

kerrostalo on ylöspäin katsottavaa,
sen rakentaminen alkaa alkujuurista
   siinähän se ihmisen mitta,
jos viellä
oven osaisi hymyillen
kanssakulkijalleen avata

joutenpäin....

pitääkö ihmisen elämäänsä
rakentaa? jos vaan ois pelkkä siemenperuna,
itäis ja lisääntyis,
tahi
mätänis vaan

perunalla ei ole aivoja,
ei sukupuolielimilläkään,
niitä ohjaa
luontoäiteen ohjekirja

muurahainen on luontoäiteen
mallikas,
hälle oppi meni jalkateriinkin,
ihminen tahtoo välillä olla
joutenpäinkin

tuotantoeläin...

ihmisillä on nimi,
ainakin lempinimi,
nimetön ei liene kukaan,
vaikka toiset alkavatkin pienellä kirjaimella.
numerot vain lehmillä,
tuotantoeläimillä

jospa osasia vaidettaisiin,
ihminenhän se  tehokkaammin tuottaa,
lehmät vain kevyt tuotteita
lypsävät

köyhä...

osaansa tyytynyt,
köyhyyden rikkauksilla hän
osaansa näyttelee,
se rooli hälle syntymässään
kirjoitettiin.

köyhän silmät ovat kauniit,
ne vailla ahneuden kateutta,
niissä pienikin onnen murunen
loistaa

köyhyys täyttää ihmisen komerot,
mutta
sielunsa puhdasta kultaa,
se
sydämmeen tallennettu.

Kuolemalla siunattu...

Ihmisen elämä on
Soinnuilla kudottu,
Kohdussa sävelletty,
Arki elämässä sanoitettu,
Iltarukouksilla parsittu,
Päivän valossa eletty,
Kuolemalla siunattu,
Melko vaivaton on elon
Taival

Aatos...

,Ihmisellä on mieliä,
Aatoksia,
Joista useimmilla on hälle
Hyötyä,
Mut monet aatokset vain
Lämmittävät mielenkieltä.
  Aatokseton mieli,
Siin hymytön aatos.

kohtalot...

kohtalo on tähdissä kirjoitettu,
kirkkaissa loisteissa,
elämän sylissä
on jokaisen nimi

kohtaloita et voi väistellä,
et,
vaikka kuinka vilkkaasti elelisit,
tasaisesti taivaltaisit

joskus...

joskus hymyttä naurattaa,
surutta itkettää,
nukuttaa vaikka yllin kyllin
nukkunut

joskus on hyvä olo,
vaikkei siltä tunnu,
joskus,
muttei aina

Paistinpannu...

Elämä on ruokakaupassa
Käymistä,
Paistinpannulla käristelemistä
Ellei olis,
Nahka kuivuis,
Hymy hyytyis ja lopuksi ihminen laihtuis
Pois, suorastaan
Kupsahtais

Menin....

Menin pois,
Tulin,
Mutten sijaani löytänyt,
Lähdin

Voikukka...

Voikukka,
Kaunis, kun sen ensimmäisen
Näkee,
Kevät

Syksy saa oranssisen ilmeen,
Kypsän sadon ja
Punaposkiset marjamaat

Talvi koristaa,
Lumivaippa hautoo kevättä,
Sitäkin ensimmäistä
Voikukkaa

laivat...

laivat eivät kuivalla maalla
seilaa,
eivät lätäköissä sateen jätttämien,
vaan
tarvitsevat vettä kuohuvaa,
tumman syvenvää,
rannattomien ulappien,
joissa kiehtovat satamat
yön selkien

mä vaan...

olen ujon kaino,
maaseudun hiljainen,
aavikoitten karaisema,
suvituulten tuuletama

toisinaan uittomiehen notkea,
metsurin kestävä,
suomenhevosen rauhallinen,
joskus taas ukkosjumalan
poikanen

nyt oon mä vain,
sosiaaliturvatunnuksella merkitty,
ihan
mä
vaan

orvot...

orvoilla on seuraaa enemmän,
kuin seuraan
hukatuilla,
heillähän ei kaitsijaa,
huomisen huolehtijaa

muistelee...

ihminen mielellään muistelee,
toisinaan ei tahdokkaan,
ihminenhän on itävä jyvä,
heinän korsi ja hyvän ja pahan tekijä.

ilman eilistä ei huominenkaan nousisi,
tänään se istutettiin,
eilen idätettiin

ihminen on jalostettu itu,
heiluva elonvilja

Ilta...

Ilta syvenee yöksi,
Katu hiljenee,
Äänet yön syliin vaipuvat
Yöhön nojaavat,
Ilta kuiskaten varjonsa luo,
Katulamput saattelevat kulkijaa
Yön syliin

Sanat...

Sanat ovat kirjaimia,
Pilkun pätkiä ja huutomerkkejä,
Mutta
Niistä kehittyneellä lauseella
On
Sielu,
Sanojan silmät ja mieli,
Korvakuulolla ne sulavat kuulijaan

Matkaa vaan...

Elämä on aavoja aloja,
Pitkiä tien pätkiä,
Metsäpolkuja ja kotimatkoja.
Elämä otta välillä tirsatkin,
Mut enimmät ajat matkaa vaan

Hymysuut...

Hyvä mieli on pieniä murusia,
Niitä arjesta tipahtaneita,
Niistä,
Jokapäiväisistä elon murusista.
Mieli mukavoituu auringon säteistä,
Napurin hyväntahtoisuudesta,
Ihan jokapäiväisistä elon murusista.

suvut...

kaikki suvut ovat sukua toisilleen,
ihmisiä ja pikkuserkkuja,
tätejä ja ukon käppyröitä,
vauvan jokeltelua ihanaa,
teinien ilon elon viettoja

sinitaivas...

tänään on suurenmoinen päivä,
sinitaivasta vasten pilvet yhäkin
leijailevat,
lintuset liitojaan liitelevät
kadulla,
ihmiset tulevat ja menevät,
posti luukusta kolahtaa

avaan oveni,
illalla palaan,
kuten lintuset
sinitaivaan

joskus..

päivä iltaan saapuu,
ain
joskus väsyneet jalat eivät
sinne kanna,
joskus

päivät iltaverhoilla verhottuu,
uneen uinuttaa,
pois päivän unettaa,
herätäkseen päivään huomiseen

Menen ja tulen...

Menen ja tulen,
Ilman niitä en paikkaani tietäisi,
Kävelisin vain,
Menisin vaan

Vuoden lapset...

Kaikki kesät kuuta palvoo,
Mut
Sehän vain pakkas öissä
Valvoo
  Vuodenajat toisian kaipaa,
Ovathan he vuoden lapsia

Tyhjä...

Tyhjä on kaunis,
Ei murustakaan,
Esteettömyyden ajattomuus
Tyhjyys täyttää enemmän,
Se on enemmän, kuin täydellisyys

aikani

kielon aika on keväällä,
niinkuin tuomen ja syreenien,
sitten menevät

kaikilla on aikansa,
hetkensä,
omansa

istun ja mietin,
en mitään,
istun vain
aikani

jytky...

hierase silmiäis,
on päivä

tuulimyllly pyörittäis ilmasta sähköä,
aurinkokenno
auringoa palvois,
mut
kokoomuksen keskustakin,
ruottalaiset ja tämä
takiaispuolue
persut eivät
ydinvoimasta luovu,
sillä he tahtovat isoa
jytkyä

saab

saab eestä ja takkoo,
mut nyttemmin lopetettu

eestä ja takkaa...

ihmisiä on selän takaa vaikea
syleillä sekä hyväillä ja
tunteakkaan

kasvotusten tutuks tullaan,
jos
vain miel niin tahtoo,
kummankin

ihmisellä on selkä sen vuoksi,
ettei
maha pullottais eestä ja takkaa

nusastu...

huomiset ovat tämänpäiväisen
seurauksia,
nälättä  eletty,
hurmiossa vietetty,
kivunitkun seassa
rakkaudella nusastu

tähteeksi...

en levittele itseäni hetkessä,
annan ajan näyttää,
haluan itseni esille ennen
viimeistä päivääni

yhdellä kertaa kaikki olis
kerralla pois,
jaksotan itseni jokaiselle
päivälleni

jos haluat avata kanssani minua,
joudun sinuakin tuntemaan
pala palalta,
sillä tähteeksi emme
muille jää

pikku kivet...

maaseudulla on paljon pikku kiviä,
tunnen ne jalkapohjissain,
nipistelevät

kaupungissa kävelen lakeri kengissä,
en tunne ketään, enkä mitään

kiky

suomi on niin suuri maa,
että täällä voidaan tehdä
kiky

muissa maissa yhteisymmärrystä
aseilla kohotellaan,
meillä jokaisella on sittenkin
yhteinen kiel,
siitähän
kiky syntyi

varikseni...

variksellani on pakki sekaisin,
huimaa ja oksettaa,
eikä laulata yhtään
  se kävi laivareissussa,
söi ihtensä pulskaan kuntoon,
nyt
kuoleman kielissä
tolpassaan nököttää

verkkokauppa...

verkkokaupasta saa mitä
vain,
onneksi myös palautusoikeuden,
sillä
unelmat silmissä
suurennee

kiirastuli...

elämässä on asioita,
joita ei oikein
huomaakkaan,
laskentoa ja silmien siristelyä,
heräilemistä ja nukahtamaisillaan oloja

elämässä on säpinää ja
jänniä tilanteita,
toisin on
elämän kaverissa,
kuolemassa
siin vain
vain kiirastulta

hiljainen hetki...

hiljainen hetki,
hetki, johon eivät sanat mahdu

metsä..

metsä on antimia täynnä,
mustikan puolukkaa,
kuusen käppyrää,
petäjän kylkeä vankkaa

metsä on suomalaisen koti,
siellä luontoäitee
helmojaan heiluttelee

itsekäs...

itsekäs ihminen on jotain vailla,
itseään
hän kurottuu virkoihin ja vallan
johtopaikoille,
jotta itsensä
näkisi

maailma....

maailma on kaukainen,
vain kotini pihapiiri on minua,
sinua ja läheisiä,
kaikkea muuta en
tunne

hetket...

pienet hetket,
niillä on kauaskantoiset seuraukset,
suurten ja pienten kokoiset

mikään ei ole hetketöntä,
ei edes se nukuttu hetki,
sillä silloin kohtalo sinua
hellii

ympäristö laki...

ihminen ei elä itselleen,
hänhän vain tekee olonsa mukavaksi,
ihminen ei itseään hautaa,
ei synnytäkkään,
mutta muuten tekee tekee olonsa
mukavaksi,
  ihminen on luontoeläin, vailla
ympäristölakien suojaa,
hällä vain väljät
oikeudet

viihettä..

välillä naurattaa, välillä ei,
mitä väliä,
pääasia on, kun on viihettä

luonnonmukaisin painon säätelijä...

luonnonmukaisin painon säätelijä
on
lapamato
  syödä voit mitä vain ja tauotta
silti
pysyt sutjakkaana, sillä sulla
metrillinen mato linjojais hoitelee
  mut jos liian hoikas ruppeet,
niin sillo kisko mato veks,
sillä hällä ruokahalu mahoton.
  ala kautta on mukavampaa,
rullaa se kiepille ja säilytä
vesi tiinussa, kunnes jälleen tarvitset
sitä,
luonnonmukaisinta painon säätelijää

ensimmäinen ihminen...

ihmisellä on mieli ja
riittävän paljon nahkapukuu,
jotta kaikki sisäkalut eivät repsottais.

ensimmäinen ihminen oli
edellä kävelijä,
toinen automaattisesti perässä hiihtelijä

ihminen ei ole paljoa muuttnut,
pituutta venyyttänyt,
turvonnut ja
siivottomuuksia oppinut puhumaan

ensimmäinen ihminen ei osannut ajaa autoa, eikä
kulkea julkisilla,
sillä
hänen ei tarvinnut,
asuihan hän puussa,
panaani puussa,
kirsikat suussa.

kiky...

kiky,
jos kaikki tuet lopetettaisiin,
kaikki tulisivat omillaan
toimeen,
jopa maanviljelijäkin,
sillä hän menisi
mobiilitehtaaseen
ammattiyhdistys aktiiviksi

taulu...

elämä on taulu,
jonka itse maalaat,
se sama

ramandani...

ei oo närestyllyt aikoihin,
oon ramanadissa,
laihuttelen päivän valkiat,
oon himonnut liikaa ruokia,
oon turvonnut yli mukavaksi,
siksi
ramandan,
vaikka oon iki pakana
herran hanskassa

siristelet...

elämä on vain puoli päivää,
illat torkut,
yöt nukut, aamut
siristelet silmiäis

uusi ötökkä...

uusi ötökkä lauhien tuulien tuomana
istahti padasjoen kuntaan,
sitä ihmettelemään paikalliset ötökkäset,
eivät tykänneet,
liian erilainen,
lennelkööt pois.
  niin lähti tulija uus,
eikä lähtöjään uusi,
vaikka
olis lauhimmatkin säät

tuulet...

tuulet eivät sinitaivaalta suoraan
pyyhkäse,
vaan sivukyliltä  pyyhkii

varpaat ovat elollisen alimmat,
päänuppi heiluu sivukylien
tuulisäillä

rusakko on mamu, se
ei maistu jänikselle

syreeni...

syreeni kukkii,
kevät tuoksuu,
sireenit ulvoo,
hälytysajoneuvolla on kiire

tikan lapset nälkäänsä
sirkuttelevat,
kolopuussa ikihongassa


istun lypsyjakkaralla,
tällä samassa jossa karjakot lehmiä lypsivät,
tässä istuessa elämä
tuoksuu

sulassa sovussa...

sulassa sovussa,
suut supussa,
mykkäkoulussa maanantain

iheksein oon,
siniharmaa on luontoäiteen
luonnon helma,
ei heilu eikä tuuletu,
kukkasetkin  uuvuksissa,
on sateinen aamu

kiky...

kiky,
tulonjako systeemi,
ken siitä hyötyykään,
sen huominen kertokoot

toimivat yhteiskunnat tarvitsevat
hyvin toimeen tulevia,
sekä
keskilihavaa porukkaa ja
vaivaista vikisijää

jos kaikki olis hyvin,
kävis
faaraoitten kohtalot

loma

kesäloma,
aika somaa

kello ei pirissyt,
peitto yhäkin varpaita peittää,
vaikka
kello puolta päivää

eiks ookkin somaa,
kun on lomaa

koulut...

elämä oli ennen
kiertokoulua,
sitten kansakoulua,
nyttemmin
peruskoulua ja
jouten oloa

ennen nälkä työllisti,
alkupaloiksi koulutti,
mut
 nyt
hymysuussa
jouten oloa

unet...

unet eivät päivällä näy,
ne tarvitsevat silmiä,
jotka nukkuvat

unet eivät päivänvaloa kestä,
yön hämäryyksissä
virkoavat

useimmat unet hetkessä
uneksittu,
ihan vain
liikesalaisuuksien vuoksi

vuorotellen...

vuorotellen kahdestaan,
yksinään koko ajan

yksin on aikaa,
vuorotellen
puolet vähemmän

vuorotellen,
se on
joukkuepeliä

ajatukset...

ajatuksilla ei ole käsiä,
syliä, eikä olkapäitä,
niillä vain on unelmat,
joiden sylissä elän

maaseutu...

maaseutu, tuo jokamiehen oikeus,
mutta
vähempiosainen,
sillä siellä hirmuhallitsijat
peltojaan muunto geeneillä viljelevät,
metsiään
tikan pojilta hakkaavat

maaseutu on luonnon helmassa,
pois katuvalojen loisteestä,
siellä vain kiiltomato
illalla loistaa,
kuu unelmoi ja aurinko ketoa lämmittää

maaseudulla rattorit hyrrää,
lamppuöljyllä pellon sarkaa kynnättää,
siel
käkikin kukkuu,
huuhkajakin,
mutta ihmiset kaupunkeihin sullotut

viisas tyhmistyy...

liian viisas tyhmistyy,
hänhän on
järjen tavoittanut,
mut
tyhmähän vain viisastuu

keskitien kulkijoilla on kumpikin
puoli tietä
suojanaan

kaikki kiva on hetken hurmaa,
sillä ei
arki aivan turhaa

taulu...

puolet päivästä on jo katottu,
on aamu,
melkein puol päivä,
kevään tuoksut,
sireenit ja linnun laulut,
takanaan luonnon luoma
taulu,
puol päivä

itämeri...

itämeri on myrkytetty,
kalat kuolemaa uivat,
hakaniementorit
aamusella viestiä myyvät,
voi
likainen meri,
miksi kuoleman evästä
muille tuotat

köyhä ihminen...

köyhä ihminen,
vähemmän, kun rikkaan rintatasku,
mutta sielultaan
rikkaampi,
kuin lapin hillamaat,
sillä
hänhän vain
omillaan

marisija...

marisijan suu
toimeton,
hällä kädet taskuissa tyhjää kauhoo,
sil
tehoton on
toimeton

varma saatava...

kiivas on luonnon tie,
kulkijalleen,
mut luonto pärjäilisi ilman
menijääkin,
ei tarvitsi roskijaan
vuosikaudet haihduttaa

ihminen on siivoton,
paketista syö,
pierasee ja heittää paketin
pientareille,
luonnon huoleksi

luonto ei hätäile,
sillä on aikaa
kulkijalleen,
varmoilla saatavilla se ei pidä
kiirettä

kesämieli..

kesämieli ei huopatöppösissä
tallusta,
vaan paljasvarpain suven
niityillä kevyin mielin

ihme...

ei ihminen mikään ihme
oo,
ei oppinut luonnossa elämään,
kirjoista taitot kartoitti,
niil
kurjaksi maapallon asutti

nato...

jos tahdot sotaan,
liity natoon,
jos rintamille kaukaisille,
liity het miten

mut
muuten puolusta vain kotimaatas,
siinä sinulla arvokasta enemmän,
ethän mikään palkkasotilas,
vain isänmaasi
puolustaja

muurahainen ja ihminen...

ihminen ja muurahainen,
luonnon luomia,
toisella merkitys,
toisella
mikä lie

muurahainen ei ydinvoimaloita rakentele,
ei jätevesi juttuja putkittele,
ei keittiön uuniin
valkiaa sytyttele

muurahainen ja ihminen,
siinäpä luonnon luomat

seuraava elämä...

ihminen elää kerran,
ainakin kahdella jalallaan,
ehkäpä kedon kukkasissa komeimmat
kukkivat,
toiset luonteensa mukaisissa
ruohon tupsuissa

ties häntä,
mutta,
nyt käytän elämäni nurkasta nurkkaan,
koluan elämäni
tyhjäksi täyteen,
jotta voin seuraavassa elämässäni vaikka
kukittaa sitä kauneinta kukkaa tahi,
ikipetäjän juurta jaksavaa

tosi ihminen...

tosi ihminen on kurnuttelevan
sammakon serkku,
se osaa hyvin uida ja
kesäaikoina vain ilmestyy
  semmoinen on tosi ihminen,
joka sukuloi elävien sukulaisten luona,
vie
costa-rica kahvi paketin ja päivittää
viimeiset kuulumiset,
moikkaa myös kuolleet,
puskan maahan lykkää, ja
varaa
vierustalta itselleen
makuupaikan

rapula...

on kylmä,
veret varpaisiin tippuneet,
pää ihan tyhjä,
on nälkäkin,
muttei ole näkkileipää,
on rapula

näkemiin...

näkemiin sanotaan, kun
lähdetään,
hyvin mielin ovi suljetaan,
muut lähtemiset
silloin
muuten vaan

jos ihminen ei missään kävis,
ei mistään tulis

ammattiliitto...

en ole jouni lappilainen,
en
etelän huitoja,
olen padasjoen lumokylän
takametsien kulkija

tein ampiaisten kanssa sopimuksen,
eivät pistele enää
minua
itikat eivät kuulu ammattiliittoon,
inisevät ja pistelevät,
   annoin lintusille luvan popsia ne poskiinsa

haikeus...

haikeus kumpua eilisestä,
menneestä,
haikeus on hyvänmielistä
kaipuuta

ihminen syntyy ennen
pois menemistä,
kasvaa ajallaan ja vanhenee
myöhemmin,
ennen pois menemistä

vanhalla ihmisellä voi olla paljon kaipuuta,
mut
enemmän vastasyntyneellä

kesä...

kesä katsoo viettäjäänsä,
seuraa kasvajaa,
pois pyyhki talven unisen
 suvi on hetkinen,
siinä kaikilla  hetken
paikka,
menneen ja tulevan
ilon ja surevan, sekä
muuten vaan olijan

jalot...

vaikeudet ovat
ahertajan palkintoja,
niitä
kirkkaimpia jaloja

hups...

hups,
ny
väreilee,
voi taivas,
suomi voittaa olumpiakultaa,
voi hyvä kesäpäivän aamu,
huli haamu heitto

hormooneilla kaikki elävät,
mut
urheilijat
tulostuvatkin

hikipäässä ei voittoja tule,
täytyy olla
piikki kielletyn

helsinkiläiset...

helsinkiläiset ovat mautonta
väkeä,
jostais suhmuran kulmilta
elatusapujen kiertelijöiden
lehtolapsia,
maattomia puolsilmäsiä.

toista se on padasjoen siirtomailla,
siel
puol sokkeekin näkkee,
tuntee ja aistelee kukkukuut

mut aidoimmillaan ihminen on,
kun kukan vartta kukkii
ja
sitä ei voi
helsingissä tehdä,
ovat tuonti tavaraa

munat...

jos naisilla ois munat,
yläviikset ja
mielivika,
olis he melkein miehiä

ilman kännykkää...

elämä ilman kännykkää,
avaavaa
itsessä oloa,
elämän näkemistä,
silmillä huomion riemua,
sitä
ei kännykkä suo,
sehän identiteetin
puolittaa

kurttuotsat..

alku syksystä ihminen umpiutuu,
talveen takertuu,
itseensä ahdistuu,
mutta
heleätkevät säät
kurttuotsat herättää,
suvipäiviin saattelee

naurattaa..

elämä ei aina naurata,
mut silloin kun naurattaa,
ollaankin loppusuoralla

valmistuu..

elämä ei koskaan valmis,
ei silloinkaan,. kun se
herkulta maistuu

syntymästä kuolemaan elämä kukkii,
lakastuu ja yhä uudelleen
nuputtuu,
kukkaan komistuu

ihminen ei valmistu koskaan ,
vaaan pitää välivuosia

napa....

ihminen tuntee ja
kutisee,
raapii päätään ja takapuoltaan,
kutkutus

kaikki ihmiset eivät tunne,
aikansa olevat,
ei varjoakaan

jos ihmisellä ei olisi napaa,
tuskin häntä laisinkaan,
ihmisellä on äiti,
isätkin,
muttei heidän napaansa

punkki...

pienen pieni punkki,
tulihelvettin
sairas

mikä lie ötökän perimmäinen
tarkoitus,
tuhovimmako sielussaan,
vai
ihan vaan
ilkimys

koirani turkissa ylenaikaa,
niskassain tuon tuosta,
mikä lie ötökän
merkitys,
onko enemmän,
kun ihmis polon

maantie....

maantiet ovat
maaseudun helmassa,
pölyävät hiekkatiet,
suven sulavassa lehtomaassa,
pakkaskelien narskuessa

maantiet taajamissa kaduiksi
asvaltoituu,
pois on
lehtolapsen maa

täyttää...

ihminen täyttää aina jotain,
toiset monttuja,
jotkut auton lavoja,
eräät kukkaruukun multaa,
aika monet vuosia

handel...

makeinen on karkki,
paperiin kääritty
herkkutuote.

sitä sai sokerijuurikasmailta tienatuilla
pennosilla,
hyvää ol

entinen aika oli aika raskasta,
piti tienata.
  nyt vaan venaillaan
sossutätiä ja
asumistukia,
terapia käyntejä ja
tietysti
handelin avautumista.

närästää...

närästää,
söin kuivamuonaa,
käristelin makkarat,
join hapokkaat
sekä
seilasin saimaan
niemet jokaiseen laiturin
nokkaan,
nukuin punkaharjulla,
runerbergin patsaalla
hilipitahallaa.
  nyt oon eksynyt
eläintarhaan,
keskelle ruuhkaista
helsinborin keskustaa,
kahtelen argadian mäkeä,
sitä mäkeä,
jossa kaksisataa käenpoikaa
kukuttaa

kiva...

ihmisen on kiva itsessään olla,
jos tuntee
ihtensä,
mut
vaikkei tuntiskaan,
täytyy olla sen verran vieraskorea,
että itseään
tervehtii....

hiki roiskuu...

hiki roiskuu,
pintani hötykyttää,
oon
yli voinut,
oon talven jäljiltä
ihan

ain minä laihuttelen,
mut
ain
yli hyväksi kohoan

askeleet...

askeleet vievät ja
tuovat sekä antavat ajan kulua,
juuri sen minkä
kuljen

kärpäset

kärpäset aamusta
riemua tanssivat,
nukkuvan ihmisen nenänpäällä
rokken roll,
siit ihminen ylös pomppaa,
päivän selkään johonkin
unettomaan hommaan.
 

hetket...

on hetkiä,
isoja ja suurempia,
ihan hetkosiakin,
ihan merkityksettömiltä tuntuvia, mutta suuren elämän
rakentajat,
nuo mitättömät
hetkoset.

hiillos...

tulet syttyvät,
hiilokselle sammuvat,
liekittä palavat
hiillos liekistä jää,
lepata ei liekki nuotion,
ei roihua valon sydän,
vain
hiillos hehkussaan