Liikoja

Liikoja lukenut.
Liikoja tunteva.
Liikoja tietävä.
Hällä hymyt hävinneet.
Hällä tunteet turvonneet.
Hällä tieto tuskaa.
Sopivasti eläväinen.
Elon taival hymyillen taivalletaan
liikoja tietämättä.
Sopivasti tunteva.
Hymy saattelee.
Murheet pidättelee./

Rakastan tällä hetkellä.
Rakastan elämälläni.
Napanikin kiinnittynyt
tunteeseeni.
Jos tämä kuormitus
joskus loppuu,
silloin se lakkaa.
Napakin ottaa hatkat.
Rakkauden kuorma on
iso.
Huonosti kiinnitettynä
kuorma hajoaa.
Pitkin rakkauden teitten
pientareille. /

Surullisen tuntuinen ihminen
on elämän iloisin.
Hänen sielunsa
tunteissa uivat.
Elämäntilanteet puivat.
Hälle laineet isommatkaan
ei elon paattia kaada.
Hänen itkunsa, ilosta
virtaa.
Surutukset iloa kiusaa.
Iloinen ihminen
suruista syntynyt. /

Jokainen on vaillinanen.
Täyteliäältäkin ihmiseltä
puuttu jotain.
Jos ei muuta, niin paidasta nappi.
Onnellisin ihminen kaikesta
vaillinainen.
Tilastaan tunteva täyteläinen.
Ihminen,joka samaistuu toiseen,
ymmärtää itseäänkin.
Onnellisemman elämän alkulähteet,
on samaistumisen suihkulähde.
Kurjuuteen ei kukaan taho.
Kurjuuteen joudutaan.
Ihminen, joka uskaltaa katsoa
on melko täyteläinen.
Ihminen, joka kääntää
katseensa on
elämässään vaillinainen./

Hevosen silmät.
Hevosen pää.
Tuut niistä mieleeni.
Silmäsi rauhaa,rakkautta,haavetta
ylitseni suitsuttaa.
Silitystä.
Pää ujoutta ujuttaa.
Alaspäin katseet kajottaa.
Pää.
Haluan silittää. /

Sie suutahit.
Sinnuu hevosen pääksi
vertasin.
Sie oot
sitten jäniksen pää.
Yhtä vikkelä,
kuulevainen,
rajojen yli pomppiva
rakkauteni.
En kiinni ehi saada.
Jää korvistas kii.
Mie pelastan.
Nylkäsen siut sieluni pataseen.
Sillon sulosuusi lauhtuu.
Suutahtuksesi
pusutteluksi
muuttuu. /

Aurinko mollottaa kohti
ohimoani.
Eilen samasta kohtaa
samaan aikaan.
Eilen teki iloseksi.
Tänään ohimoissani
on kaarnasen puun
hymytyön olostus.
Näitä tulee, ihestään.
Ei mollottavan vika.
Mieli välillä ilosta
pullistelee.
Tänään kylkiään
kulututtaa. /

Kärpänen surisee.
On herännyt Lampunvarjostimestani.
Pitkät talvitirsat.
Nyt kuntoaan kohentaa.
Emäntää ehtii.
Vai oisko toisinpäin.
On kevät.
Kesän kynnys.
Huonepölyjenkin
tanssijaiset.
Lopetan ne tänään.
Märällä luutulla
heilun tunnin, kaks.
Pölytykset tuonnemmaks. /

Pullistuvat ohimot.
Tipahtavat silmäset.
On käynnisstä hurjimuksen
suutuspäissään tapahtuvaa
mietiskelyjä.
Hiki lentää.
Iho punertaa,
kädet heiluu kuolettavasti.
Hän kuolettaa tunteitaan.
Ne on liikoja jolkutelleet
ohimoiden pientareilla.
Kesäsellä hurjimus lauhtuneena
latailee uusia tuntemuksia.
Talvipakkasilla taasen,
tunteitten kuoletukset,
pakasteeseen. /

Elämää kertyy sielun täydeltä.
Kuolema korjailee.
Jakaa uusiokäyttöön.
Mukavan elokasta.
Hieman pelokasta.
Olen aavistavinani, , että
kuolema onkin elämää.
Elämä kuolemassa.
Elävältä kuollut.
Hymy huulillaan. /

Ihminen opettelee elossaan
käyttäytymissääntöjä
elämäänsä.
Koko elämä menee päntätessä.
Eikä kaikesta tolkku ymmärrykseen
ylety.
Opetukset opettavat kävelemään
rivissä.
Ruokailemaan sivistyneesti,
kolestroolien tapaisesti.
Erakko elää ajallaan.
Kuolee tavallaan.
Tunnuslukuja tuntematon.
Erakon elämä on luojakunnan
opettamaa.
Luomakunta ei ole toisten
opettama. /

Rakkautemme on hyvissä tunnelmissa.
Emäntä hurjana heiluu.
Kiukkusena elon ääniä kaiuttaa.
Tapetit liimoistaan irtoavat.
Koko elämämme käyvään
lävitse.
Kovaäänisesti.
Kuuloisesti.
Paljon oon saanut
aikaseksi.
Monessa mukana.
Useamassa.
Loppuyö, rakkautta takoen.
Aamusella muinamiehinä,
naisina.
Rakkautemme
on eläväistä,
kuuluvaista. /

Ihminen.
Eläin.
Tunnelma.
Unelma.
Panokelit.
Velipojan hengselit.
Oon tulossa keski-ikään.
Vanhenen vähitellen.
Aamukahfeet iltasella. /

En tiijä miten miun tunneälyt
on sotkeutuneet tunteitten
reisiin.
Ossaan matematiikkaa.
Mutta sukupuun työläinen
elelee tunteitten viipotuksissa.
Tekee laskuja mulle.
Ihania lapsia sulle.
Tämä työläinen mennee hommiin
lemmen tuoksujen ajamina.
Miun matikkapääni jaarittelee.
Yhessä kuitenkin toisiamme
kutittelemme.
Himokas matikkapää. /

Kuuntelisitko?
Olen kysymyksiä täynnä.
Älä vastaile.
Kuulostelisitko.
Haluaisin puhua sinulle,
älä vastaa puhumalla,

vastaa kuuntelemalla.
Kuuntelemisesi antaisi
vastaukset
kysymyksiini,
kuuntelemisella olisit
puhekaverini.
Hiljainen läheinen. /

Helposti taasen naurahin.
Näin lapsen, joka hiekkalaatikolla
totesi kaitsijalleen, ettet sää kässää.
Kaitsija jäi sanoja ratkomaan.
Lapsi hymyhuulissa.
Elämän alkajaiset on
kivaa avaistamista.
Kaikki on aitaamatta.
Kaikki on tulematta.
On elämän aika. /

Joku nappas Joponi.
Ostin sen eilen.
Olisin vielä tarttenut.
Aamoja malleja myytävänä.
Varas.
Veit minulta
pyörän.
Veit minulta
kulkukaverin.
Toit ikävän mielen. /

Kun monta tulista rakkautta on
kärvistellyt, niin ei yksi
enää hiiloksilla syty.
Naurava rakkaus.
Huolia huomisessa.
Ite on rakastuttava, itseensä.
Kyl on polleeta venytellä.
Hiiloksetkin syttymisherkät.
Riidat ratkotaan samoissa
aivastuksissa.
Mut kyl se tulinen rakkaus
toisi monta huolen naurua. /

Vetäsin täyven lautasellisen evästä.
Puolessa väliin olin kyllänen.
Huvikseen mutustelin lautasen
tyhjäksi.
Se on opetettu.
Oli makuhermojen viekoittelevia
makusia.
Nyt kupu täyvessä loistossaan.
Selälleen köllähän.
Oottelen laskeutumista.
Jalkaannun vasta, kun
uusi näläkä kurnii.
Näin helposti elämä soljuu.
Ei ressit kolota. /

Viistoista vuotiaana rupes vehkeet
ehtimään vastakappaletta.
Kaikkea romantiikkaa ei kerinnyt
kihloihin saattaa.
Mut hymyissäsuin.
Sit vastakappale löyty.
Hommia tahkottiin.
Tulosta syntyi.
Siinä sivussakin.
Ilta-auringon loisteessa,
vehkeet ei sovittele itseään.
Savuja liikoja.
Mut kylvetyt pellot
satoaan heiluvat.
Vastakappaleina istumme
iltaa.
Hymyissä suin. /